Avioliitossa olevien rahat?

Vierailija kirjoitti:

Vierailij dea kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo 50-50 maksaminen sujuu, jos tulotaso on lähes sama. Jos toinen ansaitsee paljon enemmän, menotkin tulee jakaa tulojen suhteessa. Muuten ei voi puhua yhteisestä taloudesta. Silloin puolisoiden elintaso on erilainen. Jos on yhteen menty, niin silloin oltava perheen yhteinen elintaso.

Valitettavasti tiedän perheitä, jossa se rikkaampi matkustelee esim lasten kanssa eikä ota puolisoa mukaan! En sietäisi sellaista hetkeäkään.

No ei se kyllä ole puolison vika, jos toisella on huonommat tulot. Siinähän tullaan juuri siihen asiaan, että toisen pitäisi elättää toista. Ei se niin mene, eikä kuulu mennä. Ainoa poikkeus tästä on vauva-aika ja muut tilapäiset ajat, silloin mies voi maksaa enemmän. Muutoin ei, ei se nainen ilman miestäkään yksin ollessaan voisi jättää maksamatta kulujaan.

Sinun perusteluja käyttää vain miehellään loisivat naiset.

Puoliksi kaikki yhteiset kulut ja sillä selvä. Se on tasapuolista.

Täysin samaa mieltä. Tottakai paremmin ansaitseva saa tarjoutua maksamaan enemmän tai tarjota toiselle matkoja tms, mutta en ikimaailmassa suostuisi siihen, että lähtökohta olisi prosenttiosuus tuloista silloin, kun puhutaan kahdesta terveestä aikuisesta.

Meillä ei ole tarvetta edes keskustella tuloista, toinen on kokopäivätöissä ja saa lisäksi korvauksia luottamustehtävistä, toinen on yrittäjä, jolla on myös passiivista tuloa. Kumpikin tallettaa kuukausittain saman verran yhteiselle tilille, se riittää. Olen omasta halustani tänä kesänä tarjonnut lomamatkoillamme puolisolle majoituksia ja aterioita, koska hän on omien luottamustehtävieni takia joutunut talven aikana ottamaan isompaa vastuuta kotitöistä. Minulla ei ole mitään käsitystä, onko puolisoni ansainnut enemmän vai vähemmän kuin minä, kyse on ollut siitä, että olen halunnut hemmotella minulle rakasta ihmistä.

Ja minä omasta halustani maksan enemmän kiinteitä kuluja, koska mun maksukyky on parempi. Ajattelitko että mut on jotenkin siihen pakotettu?

Juurihan minä kirjoitin, että tottakai paremmin ansaitseva saa tarjoutua maksamaan enemmän. Mutta tuo prosenttijako ei kuitenkaan ole mikään "näin kuuluu tehdä" -asia. Ajattelen itse, että jokaisen pitäisi mitoittaa elintasonsa ja elämäntapansa sellaiseksi, minkä pystyy halutessaan itsekin säilyttämään. Silloin ei ole riippuvainen toisesta eikä se toinen voi käyttää taloudellista valtaa.

Jos on vain kaksi aikuista, silloin ymmärrän tuon. Mutta kun kuviossa on myös yhteisiä lapsia, tilanne muuttuu. Teillä ei taida olla.

Ollaan oltu yhdessä 41 vuotta ja rahat ovat olleet yhteiset alusta asti. Tulotaso vaihdellut molemmilla vuosien myötä. Naimisissa, aikuiset lapset ja lapsenlapset. Minä "hallinnoin" meidän tilejä ja siirrän esim miehen palkkapäivänä tietyn summan yhteiselle laskunmaksutilille, josta maksan laskut. Siirrän rahaa myös puskuritilille. Sijoituksiin rahat menevät automaattisesti. Nykyisin molemmilla myös "omat" säästötilit. Autolaina on miehen nimissä. Muuta lainaa ei ole. Isoista hankinnoista keskustellaan, mutta koskaan ei olla riidelty rahasta, vaikka nuorempana meillä oli välillä tosi tiukkaa rahasta. Ollaan molemmat aika järkeviä rahankäyttäjiä.

Kaikki yhteistä, rahat, lainat ja omaisuus. Kumpikin ostelee sitä mitä haluaa, kaupassa käydään aina yhdessä. Minulla rinnakkaiskortti miehen luottokorttiin, joka on pääasiallinen maksukorttini. Ainoastaan jos jotain monen tonnin ostoksia tehdään niin sitten keskustellaan, muuten ei keskustella. Lapsia kolme 6v ja 2v kaksoset. Emme ole koskaan riidelleet rahasta. Yhdessä 18 vuotta. 

Meillä on yhtäsuuret tulot joten helpoin on pistää kaikki yhteiset menot puoliksi. Omat rahat molemmilla, en ikinä haluaisi yhteisiä. Vaikka on naimisissa, en halua silti että meistä sulautuu joku ällöttävä yksi möykky joka elää tismalleen samanlaista elämää ja kaikki on yhteistä. Jos toinen vaikka rikastuu, niin sitten neuvotellaan onko halukas ottamaan isompaa vastuuta yhteisistä menoista jotta saadaan parempi elintaso tms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo 50-50 maksaminen sujuu, jos tulotaso on lähes sama. Jos toinen ansaitsee paljon enemmän, menotkin tulee jakaa tulojen suhteessa. Muuten ei voi puhua yhteisestä taloudesta. Silloin puolisoiden elintaso on erilainen. Jos on yhteen menty, niin silloin oltava perheen yhteinen elintaso.

Valitettavasti tiedän perheitä, jossa se rikkaampi matkustelee esim lasten kanssa eikä ota puolisoa mukaan! En sietäisi sellaista hetkeäkään.

No ei se kyllä ole puolison vika, jos toisella on huonommat tulot. Siinähän tullaan juuri siihen asiaan, että toisen pitäisi elättää toista. Ei se niin mene, eikä kuulu mennä. Ainoa poikkeus tästä on vauva-aika ja muut tilapäiset ajat, silloin mies voi maksaa enemmän. Muutoin ei, ei se nainen ilman miestäkään yksin ollessaan voisi jättää maksamatta kulujaan.

Sinun perusteluja käyttää vain miehellään loisivat naiset.

Puoliksi kaikki yhteiset kulut ja sillä selvä. Se on tasapuolista.

Itse näen, että perhe on yhteinen kokonaisuus, jossa puhalletaan yhteen hiileen. Ei silloin pohdita sitä kuka elättää ja ketä. Mutta pääasia tietysti, että pariskunta itse on samaa mieltä siitä, miten perheen rahat jaetaan ja käytetään. 

Itse taas näen, että raha rikkoo ihmissuhteet helposti ja pitää sen takia pyrkiä eristämään kuvioista mahdollisuuksien mukaan.

Meillä tarkoittaa sitä, että yhteiset jutut 50-50 ja muuten kummallakin omansa. Kumpikaan ei vahingossakaan jää alisteiseen asemaan tai kiitollisuudenvelkaan, eikä toisaalta pääse myöskään henkiseen valta-asemaan. Voidaan olla varmoja, että suhde ei perustu taloudelliseen pakkoon tai riippuvuuteen. Kummallakaan ei ole tarvetta tai mahdollisuutta kritisoida toisen kuluttamista. Myöskään mahdollisessa erotilanteessa ei tule rahakysymyksiä.

Kuolemantapauksessa puolet kuitenkin menee puolisolle testamentin mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioliitossa, lapset aikuisia, kaikki on yhteistä, paitsi yksi autoista on minun nimissäni ja sadan tonnin back-up-tili aviomiehen kuoleman varalta, että pystyn hoitamaan kaikki asiat siihen asti, kun tilit vapautetaan.

Kannattaa laittaa yhteisiin tileihin käyttö aviomies TAI aviovaimo, niin tilejä ei jäädytetä ellei joku kuolinpesästä erikseen sitä vaadi. Mutta hyvä olla sitä käyttörahaa omalla tililläkin.

Ei toimi maassa, jossa asumme.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailij dea kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo 50-50 maksaminen sujuu, jos tulotaso on lähes sama. Jos toinen ansaitsee paljon enemmän, menotkin tulee jakaa tulojen suhteessa. Muuten ei voi puhua yhteisestä taloudesta. Silloin puolisoiden elintaso on erilainen. Jos on yhteen menty, niin silloin oltava perheen yhteinen elintaso.

Valitettavasti tiedän perheitä, jossa se rikkaampi matkustelee esim lasten kanssa eikä ota puolisoa mukaan! En sietäisi sellaista hetkeäkään.

No ei se kyllä ole puolison vika, jos toisella on huonommat tulot. Siinähän tullaan juuri siihen asiaan, että toisen pitäisi elättää toista. Ei se niin mene, eikä kuulu mennä. Ainoa poikkeus tästä on vauva-aika ja muut tilapäiset ajat, silloin mies voi maksaa enemmän. Muutoin ei, ei se nainen ilman miestäkään yksin ollessaan voisi jättää maksamatta kulujaan.

Sinun perusteluja käyttää vain miehellään loisivat naiset.

Puoliksi kaikki yhteiset kulut ja sillä selvä. Se on tasapuolista.

Täysin samaa mieltä. Tottakai paremmin ansaitseva saa tarjoutua maksamaan enemmän tai tarjota toiselle matkoja tms, mutta en ikimaailmassa suostuisi siihen, että lähtökohta olisi prosenttiosuus tuloista silloin, kun puhutaan kahdesta terveestä aikuisesta.

Meillä ei ole tarvetta edes keskustella tuloista, toinen on kokopäivätöissä ja saa lisäksi korvauksia luottamustehtävistä, toinen on yrittäjä, jolla on myös passiivista tuloa. Kumpikin tallettaa kuukausittain saman verran yhteiselle tilille, se riittää. Olen omasta halustani tänä kesänä tarjonnut lomamatkoillamme puolisolle majoituksia ja aterioita, koska hän on omien luottamustehtävieni takia joutunut talven aikana ottamaan isompaa vastuuta kotitöistä. Minulla ei ole mitään käsitystä, onko puolisoni ansainnut enemmän vai vähemmän kuin minä, kyse on ollut siitä, että olen halunnut hemmotella minulle rakasta ihmistä.

Ja minä omasta halustani maksan enemmän kiinteitä kuluja, koska mun maksukyky on parempi. Ajattelitko että mut on jotenkin siihen pakotettu?

Juurihan minä kirjoitin, että tottakai paremmin ansaitseva saa tarjoutua maksamaan enemmän. Mutta tuo prosenttijako ei kuitenkaan ole mikään "näin kuuluu tehdä" -asia. Ajattelen itse, että jokaisen pitäisi mitoittaa elintasonsa ja elämäntapansa sellaiseksi, minkä pystyy halutessaan itsekin säilyttämään. Silloin ei ole riippuvainen toisesta eikä se toinen voi käyttää taloudellista valtaa.

Jos on vain kaksi aikuista, silloin ymmärrän tuon. Mutta kun kuviossa on myös yhteisiä lapsia, tilanne muuttuu. Teillä ei taida olla.

Miten niin muuttuu? Ei meillä ainakaan mikään muu muuttunut kuin se, että yhteistilille tarvitaan vähän lisää panostusta.

Minusta parisuhde on outo, jos yhteinen talous ja se että kaikki on yhteistä koetaan jollakin tavalla ahdistavana tai rajoittavana. 

Vierailija kirjoitti:

Minusta parisuhde on outo, jos yhteinen talous ja se että kaikki on yhteistä koetaan jollakin tavalla ahdistavana tai rajoittavana. 

Kukin tavallaan. Minusta on miellyttävämpää, että on omia rahoja, omia harrastuksia, omat ammatit, omia kavereita, omaa aikaa Kaikki yhteinen maistuu sitten sitäkin paremmalta.

Vierailija kirjoitti:

Minusta parisuhde on outo, jos yhteinen talous ja se että kaikki on yhteistä koetaan jollakin tavalla ahdistavana tai rajoittavana. 

Minä en näe yhtään mitään syytä, miksi pitäisi olla yhteinen talous (meillä on siis yhteinen taloustili yhteisiä kuluja varten mutta muuten täysin omat rahat). Kyllä, kyllä minua suorastaan ahdistaisi ajatus siitä, että joutuisin keskustelemaan toisen kanssa rahankäytöstä, siis muustakin rahankäytöstä kuin yhteiset hankinnat. Ja aivan varmasti ahdistaisi katsella, kun hän ostelisi härpättimiä ja mitä milloinkin, mitä minä en pidä ollenkaan tarpeellisena kun on jo ennestään ihan toimivat laitteet. Toisaalta hän motkottaisi aivan varmasti, kun minä haluaisin ostaa nimenomaan Smegin kahvinkeittimen enkä marketin halvinta. Siinä kohtaa, kun jompikumpi vaihtaisi autoaan tai hankkisi skootterin/moottoripyörän, voisi jo tulla paljonkin sanomista.

Emme me ole yksi ja sama ihminen emmekä elä symbioosissa. Meillä on molemmilla omat(kin) kiinnostuksen kohteemme ja kulutustottumuksemme eikä kannata yrittää korjata sellaista, mikä ei ole rikki.

Meillä on vaan ns.miehen rahat😅Itse siis kotona ollut 16-vuotta ja toki jotain lapsiin liittyviä tukia saan, mutta saan myös miehen rahoja käyttää vapaasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta parisuhde on outo, jos yhteinen talous ja se että kaikki on yhteistä koetaan jollakin tavalla ahdistavana tai rajoittavana. 

Minä en näe yhtään mitään syytä, miksi pitäisi olla yhteinen talous (meillä on siis yhteinen taloustili yhteisiä kuluja varten mutta muuten täysin omat rahat). Kyllä, kyllä minua suorastaan ahdistaisi ajatus siitä, että joutuisin keskustelemaan toisen kanssa rahankäytöstä, siis muustakin rahankäytöstä kuin yhteiset hankinnat. Ja aivan varmasti ahdistaisi katsella, kun hän ostelisi härpättimiä ja mitä milloinkin, mitä minä en pidä ollenkaan tarpeellisena kun on jo ennestään ihan toimivat laitteet. Toisaalta hän motkottaisi aivan varmasti, kun minä haluaisin ostaa nimenomaan Smegin kahvinkeittimen enkä marketin halvinta. Siinä kohtaa, kun jompikumpi vaihtaisi autoaan tai hankkisi skootterin/moottoripyörän, voisi jo tulla paljonkin sanomista.

Emme me ole yksi ja sama ihminen emmekä elä symbioosissa. Meillä on molemmilla omat(kin) kiinnostuksen kohteemme ja kulutustottumuksemme eikä kannata yrittää korjata sellaista, mikä ei ole rikki.

Tämä juuri, miksi olla parisuhteessa, jossa ei halut ja elämäntapa mene yksiin? Miksi olla ihmisen kanssa, jonka kanssa ei edes päästä kahvista yhteisymmärrykseen? En koskaan olisi parisuhteessa ihmisen kanssa, joka ei ymmärtäisi ja joka valittaisi ja nalkuttaisi mun elämäntavasta ja tai kulutuksesta. Meillä ihan kaikki on yhteistä ja jos haluaa tehdä jonkun isomman hankinnan esim. vaikka sen moottoripyörän, niin pyritään tekemään kaikille kaikki mahdolliseksi, eikä niin että valitetaan tai että tästä tulisi joku "sitten munkin täytyy saada viidellä tonnilla jotain" tyyppinen juttu. Jotenkin sairaista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo 50-50 maksaminen sujuu, jos tulotaso on lähes sama. Jos toinen ansaitsee paljon enemmän, menotkin tulee jakaa tulojen suhteessa. Muuten ei voi puhua yhteisestä taloudesta. Silloin puolisoiden elintaso on erilainen. Jos on yhteen menty, niin silloin oltava perheen yhteinen elintaso.

Valitettavasti tiedän perheitä, jossa se rikkaampi matkustelee esim lasten kanssa eikä ota puolisoa mukaan! En sietäisi sellaista hetkeäkään.

No ei se kyllä ole puolison vika, jos toisella on huonommat tulot. Siinähän tullaan juuri siihen asiaan, että toisen pitäisi elättää toista. Ei se niin mene, eikä kuulu mennä. Ainoa poikkeus tästä on vauva-aika ja muut tilapäiset ajat, silloin mies voi maksaa enemmän. Muutoin ei, ei se nainen ilman miestäkään yksin ollessaan voisi jättää maksamatta kulujaan.

Sinun perusteluja käyttää vain miehellään loisivat naiset.

Puoliksi kaikki yhteiset kulut ja sillä selvä. Se on tasapuolista.

No esim. kun me tavattiin miehen kanssa olin hyvin pienituloinen totaali-yh kahdella lapsella. Johtuen erinäisistä syistä en tule koskaan tienaamaan paremmin ja osa tuloistani olivat erilaiset tuet. Mies tiesi tämän kun rakastui ja halusi jossain vaiheessa muuttaa yhteen. Hän tiedosti, että minusta tulisi taloudellisesti hänestä riippuvainen (en saisi enää niitä tukia). Minusta se tuntui aluksi epämielyttävältä, mutta hän järjesti niin, että saan säännöllisesti kuukausirahaa omalle tililleni, jonka saan käyttää miten haluan. Miehen tuloilla pyöritetään koko talous ja hän on kehoittanut ja auttanut minua sijoittamaan pienet tuloni. Tämä tietenkin onnistui vain, koska hänellä oli niin hyvät tulot, mutta hän myös downshiftasi, jotta tämä kaikki olisi mahdollista. Hän haluaa minulle hyvää, koska rakastaa minua, ja minä pidän hänestä hyvää huolta (ei taloudellisesti), koska rakastan häntä. Raha ei määritä toistemme arvostamista. Olemme molemmat anteliaita (siis myös, ja varsinkin, ei taloudellisessa mielessä) emmekä materialisteja. Jaamme elämäämme ja olemme onnellisia, ei niuhoteta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo 50-50 maksaminen sujuu, jos tulotaso on lähes sama. Jos toinen ansaitsee paljon enemmän, menotkin tulee jakaa tulojen suhteessa. Muuten ei voi puhua yhteisestä taloudesta. Silloin puolisoiden elintaso on erilainen. Jos on yhteen menty, niin silloin oltava perheen yhteinen elintaso.

Valitettavasti tiedän perheitä, jossa se rikkaampi matkustelee esim lasten kanssa eikä ota puolisoa mukaan! En sietäisi sellaista hetkeäkään.

No ei se kyllä ole puolison vika, jos toisella on huonommat tulot. Siinähän tullaan juuri siihen asiaan, että toisen pitäisi elättää toista. Ei se niin mene, eikä kuulu mennä. Ainoa poikkeus tästä on vauva-aika ja muut tilapäiset ajat, silloin mies voi maksaa enemmän. Muutoin ei, ei se nainen ilman miestäkään yksin ollessaan voisi jättää maksamatta kulujaan.

Sinun perusteluja käyttää vain miehellään loisivat naiset.

Puoliksi kaikki yhteiset kulut ja sillä selvä. Se on tasapuolista.

Itse näen, että perhe on yhteinen kokonaisuus, jossa puhalletaan yhteen hiileen. Ei silloin pohdita sitä kuka elättää ja ketä. Mutta pääasia tietysti, että pariskunta itse on samaa mieltä siitä, miten perheen rahat jaetaan ja käytetään. 

Itse taas näen, että raha rikkoo ihmissuhteet helposti ja pitää sen takia pyrkiä eristämään kuvioista mahdollisuuksien mukaan.

Meillä tarkoittaa sitä, että yhteiset jutut 50-50 ja muuten kummallakin omansa. Kumpikaan ei vahingossakaan jää alisteiseen asemaan tai kiitollisuudenvelkaan, eikä toisaalta pääse myöskään henkiseen valta-asemaan. Voidaan olla varmoja, että suhde ei perustu taloudelliseen pakkoon tai riippuvuuteen. Kummallakaan ei ole tarvetta tai mahdollisuutta kritisoida toisen kuluttamista. Myöskään mahdollisessa erotilanteessa ei tule rahakysymyksiä.

Kuolemantapauksessa puolet kuitenkin menee puolisolle testamentin mukaan.

Tämä on tosi kylmää. Miksi olet parisuhteessa jos ajattelet toisesta noin, että tässä on mahdollisuudet alistamiseen tai valta-asetelmiin? Raha on vain väline ja työkalu, ei sen enempää. Jos mun puoliso edes etäisesti kritioisi mun hankintoja tai minua, niin olisi entinen. Ei parisuhde voi perustua tuollaiseen nalkuttamisen välttelyyn. Kamala ajatuskin että eletään sen mukaan ettei kukaan vaan pääse nalkuttamaan.

Omat rahat, yhteinen laina ja asunto 50/50. Miehellä 2 lasta ennestään vuoroviikoin, yhteinen tulossa. Omat rahat toimii hyvin, osallistun jonkin verran bonustenkin kuluihin, mutta enemmän mies niitä maksaa (kuten pitääkin). Mutta lähtökohtana, et suurinpiirtein samanlaiset rahalliset resurssit ois hyvä olla molemmilla, minä tienaan enemmän mitä mies, joten senkään takia en laskeskele että nuita sun lasten juttuja en maksa ollenkaan. Ja tykkään bonuksista.

Yhteiset rahat. Kaikki maksetaan ja ostetaan samasta kassasta. Minulla on piennemmät tulot kuin miehellä. Olen tällä hetkellä kotona lasten kanssa. Ei lainoja tai velkoja. Olemme säästeliäitä ja säästössä on ihan hyvä summa. Voimme ostaa oman mielen mukaan tarpeeseen, mutta isommista keskustellaan. Ei ole koskaan ollut riitaa rahasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta parisuhde on outo, jos yhteinen talous ja se että kaikki on yhteistä koetaan jollakin tavalla ahdistavana tai rajoittavana. 

Kukin tavallaan. Minusta on miellyttävämpää, että on omia rahoja, omia harrastuksia, omat ammatit, omia kavereita, omaa aikaa Kaikki yhteinen maistuu sitten sitäkin paremmalta.

No eikai sitä nyt harrastuksista ja työstä tarvitse luopua tai omasta ajasta vaikka puoliso maksaisikin oman puhelinlaskunsa sun tililtä. Jotenkin lapsellisia nämä rajanvedot, miksi edes olla suhteessa jos ei ole valmis ottamaan toista kokonaan omakseen ja elämäänsä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta parisuhde on outo, jos yhteinen talous ja se että kaikki on yhteistä koetaan jollakin tavalla ahdistavana tai rajoittavana. 

Minä en näe yhtään mitään syytä, miksi pitäisi olla yhteinen talous (meillä on siis yhteinen taloustili yhteisiä kuluja varten mutta muuten täysin omat rahat). Kyllä, kyllä minua suorastaan ahdistaisi ajatus siitä, että joutuisin keskustelemaan toisen kanssa rahankäytöstä, siis muustakin rahankäytöstä kuin yhteiset hankinnat. Ja aivan varmasti ahdistaisi katsella, kun hän ostelisi härpättimiä ja mitä milloinkin, mitä minä en pidä ollenkaan tarpeellisena kun on jo ennestään ihan toimivat laitteet. Toisaalta hän motkottaisi aivan varmasti, kun minä haluaisin ostaa nimenomaan Smegin kahvinkeittimen enkä marketin halvinta. Siinä kohtaa, kun jompikumpi vaihtaisi autoaan tai hankkisi skootterin/moottoripyörän, voisi jo tulla paljonkin sanomista.

Emme me ole yksi ja sama ihminen emmekä elä symbioosissa. Meillä on molemmilla omat(kin) kiinnostuksen kohteemme ja kulutustottumuksemme eikä kannata yrittää korjata sellaista, mikä ei ole rikki.

Tämä juuri, miksi olla parisuhteessa, jossa ei halut ja elämäntapa mene yksiin? Miksi olla ihmisen kanssa, jonka kanssa ei edes päästä kahvista yhteisymmärrykseen? En koskaan olisi parisuhteessa ihmisen kanssa, joka ei ymmärtäisi ja joka valittaisi ja nalkuttaisi mun elämäntavasta ja tai kulutuksesta. Meillä ihan kaikki on yhteistä ja jos haluaa tehdä jonkun isomman hankinnan esim. vaikka sen moottoripyörän, niin pyritään tekemään kaikille kaikki mahdolliseksi, eikä niin että valitetaan tai että tästä tulisi joku "sitten munkin täytyy saada viidellä tonnilla jotain" tyyppinen juttu. Jotenkin sairaista. 

Et haluaisi elää ihanan, upean ihmisen kanssa, koska hän ostaa mieluummin markettikahvinkeittimen/merkkikeittimen kuin sellaisen, minkä sinä ostaisit? Siis jos nyt asia kiteytetään yhteen esimerkkiin? Veikkaan, että edessäsi olisi yksinäinen elämä. Tai sitten joutuisit tinkimään joistakin muista ominaisuuksista.

Meillä homma toimii näin. Puoliso saa ostella kirppareilta ja marketeista härpäkkeitään, minä ostan omia harrastustarvikkeitani ja sitten kun haluan jotain muuta niin maksan juuri sellaisesta, minkä minä haluan. Ei tarvitse koskaan miettiä, paljonko on yhteisellä taloustilillä rahaa; onko toinen maksanut sieltä kolmannen puutarhajyrsimen ja vienyt siten kuukauden ruokarahat, jne.

Avioliitossa, ei lapsia. Kuukausibudjetti on laskettu (talosutili), ja molemmat osallistuvat siihen tulojensa mukaisessa suhteessa. Loput rahat on omia. Lisäksi on koiralle oma tili, mihin molemmilta menee sama summa rahaa/kk. Tällä tilillä katetaan koiran ruuat ja eläinlääkärit. Koiralla siis allergioita ja atopiaa, joten ruoka- ja eläinlääkärikuluja on ihan riittävästi.

Lainat on yhteisiä ja laskettu kuukausibudjettiin.

Säännölliset tulot omille tileille, joista automaattinen siirto yhteiselle taloustilille, osuudet suhteessa nettotuloihin, siirrän itse noin 50% ja mies n 60% nettotuloista. Hoitovapailla tuloero oli niin iso ettei tämä toiminut, joten sovittiin että kumpikin jättää itselleen tietyn summan ja loput yhteiselle tilille.

Yhteiselle tilille kertyy aina vähän ekstraa niin sieltä voi kustantaa myös ekstajuttuja, kuten matkoja tai auton.