Herkästi loukkaantuvat ihmiset
Miten ihmeessä jaksaa itse, jos perheenjäseneksi on siunaantunut ihminen, joka loukkaantuu todella herkästi mistä vain? Siis asioista, joissa muut ei keksisi mitään loukkaavaa. Jos vaikka puolisona tai vanhempana on tällainen ihminen. Asiaan tietysti kuuluu, että loukkaantumisia eivät suostu asiallisesti keskustelemaan läpi. Ehkä itsekin ymmärtävät, että ei olisi pitänyt loukkaantua ja syy oli itsessä, mutta eivät halua myöntää sitä? Joo joku ehkä vastaa tähän, että itsepähän valitsit puolisosi, mutta ei nämä asiat välttämättä suhteen alkuvuosina käy ilmi.
Kommentit (64)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi - kysymys on syyttävä jo lähtökohtaisesti. Avoimemmalla kysymyksellä olisit ehkä välttänyt draamaa: Mikä sai sinut kiinnostumaan x.x. koulusta ?tai Mitä kaikkea opintoihin liittyy? on paljon vähemmän ladattuja kuin MIKSI hait opiskelmaan tutkintoa x
Uhhuh. Kysyin asiaa kuitenkin nätillä ja neutraalilla äänensävyllä. Joudun kävelemään ihan munankuorilla, jos joudun läheisen ihmisen kanssa miettimään jokaisen lähtökohtaisesti neutraalin sanankin, että voiko joku kenties tulkita sen syyttäväksi, vaikka äänessäni ei syytöstä olisikaan.
Ap
Kuten joku jo sanoikin, persoonallisuushäiriö
Minun isäni joka oli ja on röyhkeä julkinarsisti suuttui mistä tahansa jopa "väärästä ilmeestä", joskus suuttui siitä ettei puhunut mitään kun istuttiin samassa huoneessa toisaalta suuttui myös siitä jos puhui liikaa,, arvatenkin en ole vuosiin ollut väleissä, suuttukoot keskenään.
Mut on myös ollut kavereina ihmisiå jotka suuttuu kans ihan mistä tahansa mielipide eroista, erinlaisista elämäntavoista, työpaikasta yms yms.
Exä oli tällainen. Taustalla oli haavoittuvaa naraismia ja olematon itsetunto. Sai koko ajan olla varpaillaan ja odottaa seuraavaa draamakohtausta ja loukkaantumista. En tiedä miten sitä ihmistä olisi pitänyt kohdella että olisi pysynyt tyytyväisenä, kun ihan oma normaalielämäkin loukkasi häntä, ja usein suuttui minulle jonkun toisen toiminnasta.
Onko siskollasi esim. koulukiusaamistausta tai jotain traumaattisia kokemuksia?
Mä olin ennen tuollainen. Olisin tulkinnut kysymyksen kritiikkinä valitsemaani opinahjoa kohtaan. Nyt myöhemmin kun miettii mistä kaikesta suutuin ja miten vinksalleen tulkitsin ihmisten ihan vilpittömätkin kysymykset, niin hävettää ja kummastuttaa. Mietin jopa, olisinko voinut olla vähän psykoosissa silloin. Hyvin masentunut ainakin olin.
Sittemmin olen työstänyt traumaani. Kasvoin siis henkisen ja fyysisen väkivallan alla. Kritiikkiä en osaa kovin hyvin ottaa vastaan vieläkään, ja jos joku ihan oikeasti *ittuilee, menen herkästi silmille. Pysyttelen aika lailla omissa oloissani.