Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Vertaistukea? Muita, joilla on ollut järkyttävän rankka vauvavuosi?
22.07.2022 |
Meidän pojalla oli koliikki ja syömisongelmia. Lapsi on myös todella vilkas ja kovaääninen. Ekan kerran nukkui yli 2 tuntia putkeen, kun oli 8 kk ikäinen. (Olisi tietenkin voinut olla vielä TODELLA paljon rankempaakin, koska lapsi on kuitenkin terve, eikä hänellä ole mitään vammoja. Ymmärrän sen täysin.)
Kaikilla kavereilla on kuitenkin hyvin nukkuvia ja rauhallisia lapsia. En jaksa enää kuunnella rakkauskuplalässytystä yhtään. Alan oikeasti itkeä. Olis kelvannut mullekin tuollainen vauvavuosi, mutta sitäpä ei oikeasti saa itse valita. Kaverit vinkuu, kun lapsi heräsi yhtenä aamuna liian aikaisin tai tuli ilmavaivoja linssisoseesta, tai joku pikku asia ei menekään täydellisesti, joten nyt on kaikki pilalla, kun oli niin tarkasti suunniteltu, miten rakkauspakkausluomusoseillaan ja kiintymysvanhemmoidaan tämäkin mussukka kuten isosisaruksensa, mutta sitten olikin kerran pakko antaa purkista ruokaa kun luomuosastolta oli biodynaamiset turnipsit loppu.
Meillä realiteetit on olleet lähinnä ne, että yritetään jotenkin selvitä päivästä toiseen järjissämme. Itkettäisi vähän koko ajan, jos enää edes jaksaisi itkeä.
Lisää lapsia ei tule, koska en pysty. Kaverit tekee neljänsiään, kun vanhempana on niin mukavaa. Huomaan että nyt kun poika on reilun vuoden, alkaa oikeesti jotenkin purkautua tämä vauvavuoden traumaattisuus. Olin kyllä täysin varautunut siihen, että voi olla ihan hemmetin rankkaa, mutta kyllä se ero todella korostuu tässä, kun kenelläkään omassa lähipiirissä ei ole.
Kommentit (131)
99 % vanhemmista valittaa että lapsi valvottaa, mutta oikeasti unihäiriöisiä lapsia on aika vähän. Kun oma lapsi ei oikeasti nuku, on aika raskasta kuunnella valitusta siitä miten kauheaa on, kun lapsi herää jo kuudelta tai heräsi kerran tai kaksi yön aikana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama täällä. Olen herännyt ennen lasta varmaan alle 20 kertaa koko hänen elämänsä aikana, nyt 3-vuotias. Ihana ja rakas lapsi, mutta valtavan intensiivinen.
Viimeiset kaksi vuotta ovat olleet helpompia kuin vauvavuosi, mutta ei tässä vieläkään ole sellaisia voimavaroja, että voisi kuvitella tähän vielä vauvan päälle. Puhumattakaan siitä, että se vauvakaan ei nukkuisi.
Samaan aikaan mammankerhoista tutuiksi tulleet samanikäisten äidit odottavat jo kolmatta tyytyväisinä.
Jotenkin tuli suru nyt taas uuden painoserän synnyttyä kaveripiiriin siitä kaikesta vauvakupla- ja rakkauskuplahössötyksestä. En ole päässyt itse kokemaan mitään tuollaista autuasta olotilaa, ollaan oltu täysin selviytymismoodissa koko ajan. Lapsi lakkasi karjumasta ekan kerran kolmekuisena, ja siinä vaiheessa aloin olla jo todella hapoilla. Kyllähän mä lasta valtavasti rakastan, hän on ihan maailman paras, mutta sellaista ihme vaaleanpunaista mammahöpsähdystä en todellakaan koskaan saanut kokea. Lähinnä vain tappavaa uupumusta, kauhua ja paniikkia.
Vierailija kirjoitti:
Oli rankkaa ja rankkaa oli vielä seuraavatkin pari vuotta nukkumisen kanssa. Lapsiluku jäi yhteen ja näin 17 vuotta myöhemmin olen sinut asian kanssa. Ystävillä on 2 - 3 lasta. Aika ei ole kullannut muistoja.
Jatkan vielä: Yhdellä ystävällä oli kyllä helvetillinen synnytys ja pahasti allerginen ja itkuinen lapsi. Hän teki toisen lapsen vasta kun esikoinen oli kuusivuotias. Halusi myös eheyttää itsensä tästä traumasta. Synnyttämään ei kuitenkaan enää ryhtynyt, vaan lapsi syntyi sektiolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oli rankkaa ja rankkaa oli vielä seuraavatkin pari vuotta nukkumisen kanssa. Lapsiluku jäi yhteen ja näin 17 vuotta myöhemmin olen sinut asian kanssa. Ystävillä on 2 - 3 lasta. Aika ei ole kullannut muistoja.
Jatkan vielä: Yhdellä ystävällä oli kyllä helvetillinen synnytys ja pahasti allerginen ja itkuinen lapsi. Hän teki toisen lapsen vasta kun esikoinen oli kuusivuotias. Halusi myös eheyttää itsensä tästä traumasta. Synnyttämään ei kuitenkaan enää ryhtynyt, vaan lapsi syntyi sektiolla.
Mulla ei ole iän puolesta enää aikaa odottaa kuutta vuotta. Se tuntuisi kyllä ihan vähimmäisajalta ennen kuin pystyisin edes ajattelemaan toista. Surettaa, koska olisin halunnut sisaruksen lapselle. Kiitollinen olen tietysti yhdestäkin, ei se ole itsestäänselvää, että saa yhtäkään. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä. Se kunnollisten unien puute teki minusta ihan sekopäisen. Vauva oli superallerginen ja huusi, huusi ja huusi. Näin jälkikäteen ajatellen olisi vaan pitänyt pystyä itse nukkua silloin tällöin. Oli vaikka laittaa kiljuva vauva miehelle tai anopille vietäväksi ulos pariksi tunniksi ja nukkua se aika. Anoppi varmasti olisi suostunut, mutta itseä hävetti.
Tästä kiljukaulasta tuli aivan ihana ja helppo taapero, koululainen ja teini. Aivan upea tyyppi! Nyt jo aikuinen.
Halusimme toisen lapsen ja pelkäsin, että taas on yhtä vaikeaa. Ei ollut. Vauvavuosi oli ihana ja helppo. Myös se, että kun pelkäsi pahinta, se todellisuus tuntui luksukselta. Esim. parhaan ystäväni kanssa juteltiin samanikäisten vauvojemme unista. Hän valitteli, että ihan kamalaa kun vauva heräilee yöllä. Mä ajattelin (esikoisen perusteella), että juu, ihan kamalaa ja olin onnellinen, kun oma vauva nukkui tosi hyvin, eli heräsi vain 2-3 kertaa yössä syömään. Myöhemmin kävi ilmi, että meidän vauva oli heräillyt enemmän. Heillä vauva siis söi kerran yössä ja nukkui muuten pitkät yöunet.
Tsemppiä ap:lle!
Olisi kiinnostavaa, jos joku kysyisi myös otsikoissa "onko muita joilla on ollut rankka pelimiesvuosi" tai rankka uraputkivuosi tms. Aiheita riittäsi keskusteluihin vaikka mistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä ainakin rakastin vauva aikaa. Vauvani oli todella ilopilleri, tyytyväinen vauva, joka nukkui todella hyvin.
Tsemppiä ap! Mulla oli eka raskaus ja vauva ihan tajuttoman helppo. Siis nukkui, heräsi syömään 3 tunnin välein ja taas nukkui. Toka ei sitten ollutkaan. Oli koliikkia ja refluksia, itki jatkuvasti, oli tyytyväinen vain vaunulenkeillä. Raskaus oli myös tokasta vaikea, koska oli ennenaikaisia supistuksia ja jouduin olemaan sairaalassa plus makaamaan viikkoja kotona. Se on kyllä ihan tuurista kiinni, millaisen vauvan saa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä, ja perään viitisentoista järkyttävän raskasta muuta vuotta ennen kuin lapsi sai diagnoosin selittämään asioita. Lapsiluku todellakin jäi yhteen (aikuinen jo), eikä edes aika kullannut muistoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oli koliikki-, refluksi-, ummetus-, allergia-, atopiavauva, joka ei tietenkään nukkunut. Puolen vuoden jälkeen, kun saatiin lääkitykset kohdilleen niin alkoi pikkuhiljaa helpottaa ja 8kk ikäsenä kun kävi sairaalaunikoulun niin sen jälkeen alkoi oikeasti helpottaa.
Itseä lähinnä veetuttaa se, ettei lastenlääkärit alkaneet lääkitä refluksia ja ummetusta aiemmin vaan kaikkea pidettiin ns normaalina ja, että vauva vain on keskivertoa itkuisempi, vaikka oikeasti huusi kipuaan... ero oli kuin yöllä ja päivällä kun saatiin lääkkeet vauvalle. Edelleen ollaan lasten kirran polin asiakkaana, koska on sen verran harvinainen tapaus, jota neuvolassa pidettiin vaan normaalina...
Meillä 2. lapsi oli tuollainen. 3v saakka nukkui vatsavaivoissaan vartin pätkiä. Itse en ehtinyt kunnolla edes sänkyyn takaisin kun aloitti taas itkun. Oli 10 kuisena unikoulussa sairaalassa mutta eihän se vatsavaivoihin auttanut.
Kun täytti 1v palasin töihin. Työkaveri sanoi jälkeenpäin että tuon 2 ensimmäistä työvuotta olin väsymyksestä aivan vihränkalpea kasvoiltani. Mieheni ei heräillyt "turhaan" öisin auttamaan kun minä olin jo hereillä.
Selvittiin hengissä. Ts tyttö oppi nukkumaan minä en. Vielä 38v myöhemminkin herään öisin 3-7x ja kärsin unettomuudesta.
Mutta ikävät asiat unohtuu, meillekin tuli vielä 2 lasta lisää:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin tuli suru nyt taas uuden painoserän synnyttyä kaveripiiriin siitä kaikesta vauvakupla- ja rakkauskuplahössötyksestä. En ole päässyt itse kokemaan mitään tuollaista autuasta olotilaa, ollaan oltu täysin selviytymismoodissa koko ajan. Lapsi lakkasi karjumasta ekan kerran kolmekuisena, ja siinä vaiheessa aloin olla jo todella hapoilla. Kyllähän mä lasta valtavasti rakastan, hän on ihan maailman paras, mutta sellaista ihme vaaleanpunaista mammahöpsähdystä en todellakaan koskaan saanut kokea. Lähinnä vain tappavaa uupumusta, kauhua ja paniikkia.
Täällä! Vauva nyt 6kk ja olen ihan valmis osastolle. Tein pojasta lasun että saisin apua, mutta jonot Helsingissä niin pitkät, etten päässyt edes jonoon. Sossut sanoivat vaan että vauvalla ei ole hätää ja päättivät asiakkuuden.
Mutta mulla on hätä!!
Perhetyöntekijä tosin ei auttaisi unettomuuteen muutenkaan.
Olen valvonut nyt 9kk putkeen, vauvan allergiat valvottivat ekat 3kk ja nyt muu kehitys herättää..
Kun googletan lapsiperheen uni, tulee vinkkejä vauvan nukutukseen!
Olen ihan valmis osastolle ja toivon usein kuolemaa tai vakavaa sairautta itselleni.
Vauva on ihana ja päivisin oikea aurinko, mutta juuri siksi olen niin masentunut, kun vauvavuodesta jää käteen vain uupumus tuskin muistan tästä mitään.
Mistä äidin unettomuuteen saa apua?
Mihin pääsee nukkumaan?
Mies ei yksinkertaisesti voi valvoa öisin vaarallisen työn takia, aiheuttaisi univeloissaan ihmisten kuolemia. Hän on pakottanut mut vapaapäivinään nukkumaan eri huoneeseen, mutta tilanne on jo niin paha, etten stressitasoiltani saa unta.
Vauvan kanssa jaksan vaan minimin, ei puhettakaan että jaksaisin aloittaa muskaria tai uintia
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin tuli suru nyt taas uuden painoserän synnyttyä kaveripiiriin siitä kaikesta vauvakupla- ja rakkauskuplahössötyksestä. En ole päässyt itse kokemaan mitään tuollaista autuasta olotilaa, ollaan oltu täysin selviytymismoodissa koko ajan. Lapsi lakkasi karjumasta ekan kerran kolmekuisena, ja siinä vaiheessa aloin olla jo todella hapoilla. Kyllähän mä lasta valtavasti rakastan, hän on ihan maailman paras, mutta sellaista ihme vaaleanpunaista mammahöpsähdystä en todellakaan koskaan saanut kokea. Lähinnä vain tappavaa uupumusta, kauhua ja paniikkia.
Täällä! Vauva nyt 6kk ja olen ihan valmis osastolle. Tein pojasta lasun että saisin apua, mutta jonot Helsingissä niin pitkät, etten päässyt edes jonoon. Sossut sanoivat vaan että vauvalla ei ole hätää ja päättivät asiakkuuden.
Mutta mulla on hätä!!Perhetyöntekijä tosin ei auttaisi unettomuuteen muutenkaan.
Olen valvonut nyt 9kk putkeen, vauvan allergiat valvottivat ekat 3kk ja nyt muu kehitys herättää..Kun googletan lapsiperheen uni, tulee vinkkejä vauvan nukutukseen!
Olen ihan valmis osastolle ja toivon usein kuolemaa tai vakavaa sairautta itselleni.
Vauva on ihana ja päivisin oikea aurinko, mutta juuri siksi olen niin masentunut, kun vauvavuodesta jää käteen vain uupumus tuskin muistan tästä mitään.
Mistä äidin unettomuuteen saa apua?
Mihin pääsee nukkumaan?Mies ei yksinkertaisesti voi valvoa öisin vaarallisen työn takia, aiheuttaisi univeloissaan ihmisten kuolemia. Hän on pakottanut mut vapaapäivinään nukkumaan eri huoneeseen, mutta tilanne on jo niin paha, etten stressitasoiltani saa unta.
Vauvan kanssa jaksan vaan minimin, ei puhettakaan että jaksaisin aloittaa muskaria tai uintia
Soita ensikotiin, he neuvovat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin tuli suru nyt taas uuden painoserän synnyttyä kaveripiiriin siitä kaikesta vauvakupla- ja rakkauskuplahössötyksestä. En ole päässyt itse kokemaan mitään tuollaista autuasta olotilaa, ollaan oltu täysin selviytymismoodissa koko ajan. Lapsi lakkasi karjumasta ekan kerran kolmekuisena, ja siinä vaiheessa aloin olla jo todella hapoilla. Kyllähän mä lasta valtavasti rakastan, hän on ihan maailman paras, mutta sellaista ihme vaaleanpunaista mammahöpsähdystä en todellakaan koskaan saanut kokea. Lähinnä vain tappavaa uupumusta, kauhua ja paniikkia.
Täällä! Vauva nyt 6kk ja olen ihan valmis osastolle. Tein pojasta lasun että saisin apua, mutta jonot Helsingissä niin pitkät, etten päässyt edes jonoon. Sossut sanoivat vaan että vauvalla ei ole hätää ja päättivät asiakkuuden.
Mutta mulla on hätä!!Perhetyöntekijä tosin ei auttaisi unettomuuteen muutenkaan.
Olen valvonut nyt 9kk putkeen, vauvan allergiat valvottivat ekat 3kk ja nyt muu kehitys herättää..Kun googletan lapsiperheen uni, tulee vinkkejä vauvan nukutukseen!
Olen ihan valmis osastolle ja toivon usein kuolemaa tai vakavaa sairautta itselleni.
Vauva on ihana ja päivisin oikea aurinko, mutta juuri siksi olen niin masentunut, kun vauvavuodesta jää käteen vain uupumus tuskin muistan tästä mitään.
Mistä äidin unettomuuteen saa apua?
Mihin pääsee nukkumaan?Mies ei yksinkertaisesti voi valvoa öisin vaarallisen työn takia, aiheuttaisi univeloissaan ihmisten kuolemia. Hän on pakottanut mut vapaapäivinään nukkumaan eri huoneeseen, mutta tilanne on jo niin paha, etten stressitasoiltani saa unta.
Vauvan kanssa jaksan vaan minimin, ei puhettakaan että jaksaisin aloittaa muskaria tai uintia
Neuvolasta lähete unikouluun, niin saa kolme yötä nukkua kotona putkeen ilman vauvaa.
Neuvolasta kotipalvelutyöntekijä auttamaan päiviin ja sinä torkuille.
Itse kun imetin, niin lastenlääkäri sanoi, että voi ottaa melatoniinia jos on joku muu sinä yönä huolehtimassa vauvasta. Kun miehellä on seuraava päivä vapaana, niin ota yöksi melatoniinia ja mies huolehtii yöheräilyt.
Hirveästi tsemppiä!
Tosi tutun kuulosta! Meidän keskospoika nukkui myös ekan kerran yli 1,5h 8kk ikäisenä. Mutta lupaan, että helpottaa! Vuoden ikäisenä alkoi yhtäkkiä kuin salamaniskusta nukkumaan 12h öisin ja 3h päikkäreitä. Mitä vanhemmaksi poika kasvoi, sen enemmän tajusin stressanneeni turhista asioista (esikoinen kyseessä). Nyt poika on kohta kaksi ja alkaa jo tuntua siltä, että ehkä parin vuoden kuluttua olisin valmis toiseen, ja toivottavasti muistaisin silloin olla rennompi.
Etenkin tuo nukkuminen on kaikista pahinta, koska kun hän ei nukkunut, niin elämän keskipisteeksi tuli saada hänet nukkumaan. Kävelin vaunulenkeillä tuntikausia räntäsateessa, hyssyttelin ja työntelin vaunuja matonreunan yli itku kurkussa jne. Ainoa toive oli, että poika nukkuisi edes hetken että saisin itse istua alas. Oli kyllä mielenterveys koetuksella! Nyt kun katselen niitä kavereita joilla on enemmän lapsia, niin niiden nuoremmat nukkuu miten sattuu ja missä sattuu. Eivät he mitään väsymyksen merkkejä seuraa, tai sovelluksilla unisyklejä, vaan oho hups nyt se nukahti tuohon matolle tyylisesti vaan.
Hurjasti tsemppiä, ja vaikka nyt tuntuu pahalta, niin LUPAAN että kaikki helpottuu aikanaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oli rankkaa ja rankkaa oli vielä seuraavatkin pari vuotta nukkumisen kanssa. Lapsiluku jäi yhteen ja näin 17 vuotta myöhemmin olen sinut asian kanssa. Ystävillä on 2 - 3 lasta. Aika ei ole kullannut muistoja.
Jatkan vielä: Yhdellä ystävällä oli kyllä helvetillinen synnytys ja pahasti allerginen ja itkuinen lapsi. Hän teki toisen lapsen vasta kun esikoinen oli kuusivuotias. Halusi myös eheyttää itsensä tästä traumasta. Synnyttämään ei kuitenkaan enää ryhtynyt, vaan lapsi syntyi sektiolla.
Mulla ei ole iän puolesta enää aikaa odottaa kuutta vuotta. Se tuntuisi kyllä ihan vähimmäisajalta ennen kuin pystyisin edes ajattelemaan toista. Surettaa, koska olisin halunnut sisaruksen lapselle. Kiitollinen olen tietysti yhdestäkin, ei se ole itsestäänselvää, että saa yhtäkään. Ap
Tuo melkein 2-vuotiaan äiti jatkaa. Minulla alkaa myös tulla ikä vastaan, mutta olen tullut siihen tulokseen, että henkisesti terveet vanhemmat ovat lapselle tärkeämpiö kuin biologiset sisarukset. Jos sitten joku päivä kadun hirveästi, etten hankkinut toista lasta, niin olemme jo miehen kanssa jutelleet, että silloin voisi ryhtyä sijaisvanhemmaksi. Rankkaa se on sekin, eikä lapsi ole samalla tavalla oma, mutta meille sopiva "kakkosvaihtoehto".
Vierailija kirjoitti:
Minä ainakin rakastin vauva aikaa. Vauvani oli todella ilopilleri, tyytyväinen vauva, joka nukkui todella hyvin.
No sh*t, Sherlock...
Alue: Aihe vapaa
Oli rankkaa ja rankkaa oli vielä seuraavatkin pari vuotta nukkumisen kanssa. Lapsiluku jäi yhteen ja näin 17 vuotta myöhemmin olen sinut asian kanssa. Ystävillä on 2 - 3 lasta. Aika ei ole kullannut muistoja.