Lue keskustelun säännöt.
Miksi jotkut pitävät adoptiolapsia vähemmän omina lapsina kuin biologisia lapsia?
21.07.2022 |
Enkä siis nyt tarkoita heitä, jotka ovat lapsen adoptoineet, vaan muita ihmisiä. Aika usein kuulee jonkun sanovan adoptiolapsesta, että "eihän se ole sun oma, kun se on adoptoitu". Ilmeisesti nämä eivät toki tiedä, mitä adoptio tarkoittaa, mutta luulisi, ettei nykypäivänä ole mikään ongelma sivistää itseään selvittääkseen kyseisen käsitteen merkityksen.
Myös adoptoiduille lapsille puhutaan joskus biologisista vanhemmista "oikeina" vanhempina, vaikka lapsi ei olisi ikinä asunut heidän kanssaan, varsinkaan niin että muistaisi siitä jotain. Tai sitten ihan vaan painotetaan, että adoptoidulla on "adoptiovanhemmat", eikä vanhemmat.
Kommentit (236)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minut on adoptoitu ja olen nyt aikuinen. Minulla on vain yksi perhe, se on minun oma ja oikea perheeni.
Minua ei kiinnosta lainkaan se, kuka minut on siittänyt tai synnyttänyt. Ainoastaan äitini ja isäni ovat minua rakastaneet. Minua surettaa kysymykset: "Entä sinun oikea perheesi?" "Koska etsit oikean äitisi?" "Tuntuuko, että sinusta puuttu jokin osa?" jne.
Varmasti jotkut kokevat tarpeelliseksi tuntea biologisen perimänsä, minulle riittää rakkaus, välittäminen ja huolenpito.
Toivon kuitenkin ymmärrystä ihmisten aika yleistäkin näkemystä kohtaan: olet tullut perheeseen vieraana ihmisenä. Taustasi ja historiasi ei ole sama kuin perheen biologisella lapsella. Joidenkin kommentit tai sanavalinnat saattaa tuntua tahdittomilta vaikka se ei ole ollenkaan tarkoitus.
Niin mitä väliä sillä lapsen taustalla on? Minusta on paljon vahingollisempaa lapsen kehityksen kannalta arvottaa lapsia eri asemaan vetoamalla taustoihin, kuin hyväksyä ne taustat ja jatkaa elämää siinä nykyhetkessä.
Myös perheen biologisilla lapsilla voi olla erilaisia taustoja ja historiaa.
Jos perheen lapsi on vaikka huostaanotettu ja sijoitettu sijaisperheeseen taaperona muutamaksi vuodeksi, muuttuuko se lapsi jotenkin epäomaksi? Tai onko se lapsi sitten jotenkin erilainen, kuin koko ikänsä vanhempien kanssa asuneet muut lapset?
Ei tietenkään muutu jotenkin epäomaksi.
Oma lapsi ei muutu toisen perheen omaksi, vaikka asuisi vuosia siinä toisessa perheessä.
Samaan tapaan adoptoitukaan ei muutu sen perheen omaksi, johon muuttaa.
Oma lapsi ei tarkoita mitään pelkkää biologiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minut on adoptoitu ja olen nyt aikuinen. Minulla on vain yksi perhe, se on minun oma ja oikea perheeni.
Minua ei kiinnosta lainkaan se, kuka minut on siittänyt tai synnyttänyt. Ainoastaan äitini ja isäni ovat minua rakastaneet. Minua surettaa kysymykset: "Entä sinun oikea perheesi?" "Koska etsit oikean äitisi?" "Tuntuuko, että sinusta puuttu jokin osa?" jne.
Varmasti jotkut kokevat tarpeelliseksi tuntea biologisen perimänsä, minulle riittää rakkaus, välittäminen ja huolenpito.
Toivon kuitenkin ymmärrystä ihmisten aika yleistäkin näkemystä kohtaan: olet tullut perheeseen vieraana ihmisenä. Taustasi ja historiasi ei ole sama kuin perheen biologisella lapsella. Joidenkin kommentit tai sanavalinnat saattaa tuntua tahdittomilta vaikka se ei ole ollenkaan tarkoitus.
Niin mitä väliä sillä lapsen taustalla on? Minusta on paljon vahingollisempaa lapsen kehityksen kannalta arvottaa lapsia eri asemaan vetoamalla taustoihin, kuin hyväksyä ne taustat ja jatkaa elämää siinä nykyhetkessä.
Myös perheen biologisilla lapsilla voi olla erilaisia taustoja ja historiaa.
Jos perheen lapsi on vaikka huostaanotettu ja sijoitettu sijaisperheeseen taaperona muutamaksi vuodeksi, muuttuuko se lapsi jotenkin epäomaksi? Tai onko se lapsi sitten jotenkin erilainen, kuin koko ikänsä vanhempien kanssa asuneet muut lapset?
Ei tietenkään muutu jotenkin epäomaksi.
Oma lapsi ei muutu toisen perheen omaksi, vaikka asuisi vuosia siinä toisessa perheessä.
Samaan tapaan adoptoitukaan ei muutu sen perheen omaksi, johon muuttaa.Oma lapsi ei tarkoita mitään pelkkää biologiaa.
Nimenomaan sitä se tarkoittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minut on adoptoitu ja olen nyt aikuinen. Minulla on vain yksi perhe, se on minun oma ja oikea perheeni.
Minua ei kiinnosta lainkaan se, kuka minut on siittänyt tai synnyttänyt. Ainoastaan äitini ja isäni ovat minua rakastaneet. Minua surettaa kysymykset: "Entä sinun oikea perheesi?" "Koska etsit oikean äitisi?" "Tuntuuko, että sinusta puuttu jokin osa?" jne.
Varmasti jotkut kokevat tarpeelliseksi tuntea biologisen perimänsä, minulle riittää rakkaus, välittäminen ja huolenpito.
Toivon kuitenkin ymmärrystä ihmisten aika yleistäkin näkemystä kohtaan: olet tullut perheeseen vieraana ihmisenä. Taustasi ja historiasi ei ole sama kuin perheen biologisella lapsella. Joidenkin kommentit tai sanavalinnat saattaa tuntua tahdittomilta vaikka se ei ole ollenkaan tarkoitus.
Niin mitä väliä sillä lapsen taustalla on? Minusta on paljon vahingollisempaa lapsen kehityksen kannalta arvottaa lapsia eri asemaan vetoamalla taustoihin, kuin hyväksyä ne taustat ja jatkaa elämää siinä nykyhetkessä.
Myös perheen biologisilla lapsilla voi olla erilaisia taustoja ja historiaa.
Jos perheen lapsi on vaikka huostaanotettu ja sijoitettu sijaisperheeseen taaperona muutamaksi vuodeksi, muuttuuko se lapsi jotenkin epäomaksi? Tai onko se lapsi sitten jotenkin erilainen, kuin koko ikänsä vanhempien kanssa asuneet muut lapset?
Ei tietenkään muutu jotenkin epäomaksi.
Oma lapsi ei muutu toisen perheen omaksi, vaikka asuisi vuosia siinä toisessa perheessä.
Samaan tapaan adoptoitukaan ei muutu sen perheen omaksi, johon muuttaa.Oma lapsi ei tarkoita mitään pelkkää biologiaa.
Nimenomaan sitä se tarkoittaa.
Tarkoittaako oma puolisokin jotain biologista sukulaista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minut on adoptoitu ja olen nyt aikuinen. Minulla on vain yksi perhe, se on minun oma ja oikea perheeni.
Minua ei kiinnosta lainkaan se, kuka minut on siittänyt tai synnyttänyt. Ainoastaan äitini ja isäni ovat minua rakastaneet. Minua surettaa kysymykset: "Entä sinun oikea perheesi?" "Koska etsit oikean äitisi?" "Tuntuuko, että sinusta puuttu jokin osa?" jne.
Varmasti jotkut kokevat tarpeelliseksi tuntea biologisen perimänsä, minulle riittää rakkaus, välittäminen ja huolenpito.
Toivon kuitenkin ymmärrystä ihmisten aika yleistäkin näkemystä kohtaan: olet tullut perheeseen vieraana ihmisenä. Taustasi ja historiasi ei ole sama kuin perheen biologisella lapsella. Joidenkin kommentit tai sanavalinnat saattaa tuntua tahdittomilta vaikka se ei ole ollenkaan tarkoitus.
Niin mitä väliä sillä lapsen taustalla on? Minusta on paljon vahingollisempaa lapsen kehityksen kannalta arvottaa lapsia eri asemaan vetoamalla taustoihin, kuin hyväksyä ne taustat ja jatkaa elämää siinä nykyhetkessä.
Myös perheen biologisilla lapsilla voi olla erilaisia taustoja ja historiaa.
Jos perheen lapsi on vaikka huostaanotettu ja sijoitettu sijaisperheeseen taaperona muutamaksi vuodeksi, muuttuuko se lapsi jotenkin epäomaksi? Tai onko se lapsi sitten jotenkin erilainen, kuin koko ikänsä vanhempien kanssa asuneet muut lapset?
Ei tietenkään muutu jotenkin epäomaksi.
Oma lapsi ei muutu toisen perheen omaksi, vaikka asuisi vuosia siinä toisessa perheessä.
Samaan tapaan adoptoitukaan ei muutu sen perheen omaksi, johon muuttaa.Eli vaikka lapsi olisi huostaanotettuna ja sijoitettuna sijaisperheeseen ikävuodet 1-18v. niin se lapsi säilyy vain biologisen perheen perheen omana lapsena, vaikka lapsi on asunut siellä vain vauva-ajan?
Sen sijaan jos lapsi saapuu adoption myötä perheeseen muutaman kuukauden ikäisenä ja asuu siellä parikymppiseksi asti kunnes muutta omilleen, niin silti lapsesta ei mielestäsi ikinä tule perheen omaa lasta?
Suomen sijaisvanhemmuussysteemi on lapsen oikeuksien kannalta erittäin huono. On paljon tapauksia, missä lapsi on tosiaan ollut samassa perheessä vauvasta tai taaperosta asti, eikä biovanhemmat ole ikinä olleet vanhempia lapselle, mutta silti ovat ainakin osan ajasta roikkuneet mukana vain penäämässä omia oikeuksiaan, vaikka ovat olleet siinä kunnossa, että ei heistä ole ollut mitään iloa lapselle, pettävät vaan lupauksiaan lapselle uudelleen ja uudelleen. Välillä katoavat vuosiksi. Jotkut yrittävät estää lapsen normaalielämää perheessä kaikin keinoin.
Pitäisi olla jokin systeemi, että sijaisperheellä pitäisi olla oikeus halutessaan adoptioon sijoituksen kestettyä vaikka jonkun tietyn ajan ja olettaen sen jatkuvan lapsen täysikäisyyteen. Ja siis siten, että biovanhemmilla ei olisi asiaan mitään sananvaltaa. Muutenkin biovanhempien oikeuksia pitäisi rajata. Ei ole lapselle hyväksi, että elämään ilmestyy joka toinen tai joka neljäs vuosi joku elämäntapanisti vannomaan että hän varppina muuttaa tapansa ja että lapsi muuttaa tämän kanssa asumaan toiseen kaupunkiin ja lupaamaan lapselle kuuta taivaalta, mutta ylläripylläri niitä tapoja ei koskaan muutetakaan.
Pelkkä biologia ei luo kenellekään kiintymyssuhdetta lapseen. Ei myöskään rakkautta tai muuta sellaista tunnetta, mikä liittyy oleellisesti vanhemmuuteen. Valitettavasti ei edes niille raskaanaoleville sekakäyttäjille. Jos kiintymyssuhde ja lapseen kohdistuva rakkaus olisi biologiasta kiinni, ei pitäisi olla olemassa yhtään raskaana olevaa tai synnyttänyttä sekakäyttäjää sossun asiakkaana. Tai oikeastaan tarkemmin ajateltuna yhtään biologisten vanhempien perheitä, missä ongelmat johtuu vanhemmasta, muutenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minut on adoptoitu ja olen nyt aikuinen. Minulla on vain yksi perhe, se on minun oma ja oikea perheeni.
Minua ei kiinnosta lainkaan se, kuka minut on siittänyt tai synnyttänyt. Ainoastaan äitini ja isäni ovat minua rakastaneet. Minua surettaa kysymykset: "Entä sinun oikea perheesi?" "Koska etsit oikean äitisi?" "Tuntuuko, että sinusta puuttu jokin osa?" jne.
Varmasti jotkut kokevat tarpeelliseksi tuntea biologisen perimänsä, minulle riittää rakkaus, välittäminen ja huolenpito.
Toivon kuitenkin ymmärrystä ihmisten aika yleistäkin näkemystä kohtaan: olet tullut perheeseen vieraana ihmisenä. Taustasi ja historiasi ei ole sama kuin perheen biologisella lapsella. Joidenkin kommentit tai sanavalinnat saattaa tuntua tahdittomilta vaikka se ei ole ollenkaan tarkoitus.
Niin mitä väliä sillä lapsen taustalla on? Minusta on paljon vahingollisempaa lapsen kehityksen kannalta arvottaa lapsia eri asemaan vetoamalla taustoihin, kuin hyväksyä ne taustat ja jatkaa elämää siinä nykyhetkessä.
Myös perheen biologisilla lapsilla voi olla erilaisia taustoja ja historiaa.
Jos perheen lapsi on vaikka huostaanotettu ja sijoitettu sijaisperheeseen taaperona muutamaksi vuodeksi, muuttuuko se lapsi jotenkin epäomaksi? Tai onko se lapsi sitten jotenkin erilainen, kuin koko ikänsä vanhempien kanssa asuneet muut lapset?
Ei tietenkään muutu jotenkin epäomaksi.
Oma lapsi ei muutu toisen perheen omaksi, vaikka asuisi vuosia siinä toisessa perheessä.
Samaan tapaan adoptoitukaan ei muutu sen perheen omaksi, johon muuttaa.Eli vaikka lapsi olisi huostaanotettuna ja sijoitettuna sijaisperheeseen ikävuodet 1-18v. niin se lapsi säilyy vain biologisen perheen perheen omana lapsena, vaikka lapsi on asunut siellä vain vauva-ajan?
Sen sijaan jos lapsi saapuu adoption myötä perheeseen muutaman kuukauden ikäisenä ja asuu siellä parikymppiseksi asti kunnes muutta omilleen, niin silti lapsesta ei mielestäsi ikinä tule perheen omaa lasta?
Suomen sijaisvanhemmuussysteemi on lapsen oikeuksien kannalta erittäin huono. On paljon tapauksia, missä lapsi on tosiaan ollut samassa perheessä vauvasta tai taaperosta asti, eikä biovanhemmat ole ikinä olleet vanhempia lapselle, mutta silti ovat ainakin osan ajasta roikkuneet mukana vain penäämässä omia oikeuksiaan, vaikka ovat olleet siinä kunnossa, että ei heistä ole ollut mitään iloa lapselle, pettävät vaan lupauksiaan lapselle uudelleen ja uudelleen. Välillä katoavat vuosiksi. Jotkut yrittävät estää lapsen normaalielämää perheessä kaikin keinoin.
Pitäisi olla jokin systeemi, että sijaisperheellä pitäisi olla oikeus halutessaan adoptioon sijoituksen kestettyä vaikka jonkun tietyn ajan ja olettaen sen jatkuvan lapsen täysikäisyyteen. Ja siis siten, että biovanhemmilla ei olisi asiaan mitään sananvaltaa. Muutenkin biovanhempien oikeuksia pitäisi rajata. Ei ole lapselle hyväksi, että elämään ilmestyy joka toinen tai joka neljäs vuosi joku elämäntapanisti vannomaan että hän varppina muuttaa tapansa ja että lapsi muuttaa tämän kanssa asumaan toiseen kaupunkiin ja lupaamaan lapselle kuuta taivaalta, mutta ylläripylläri niitä tapoja ei koskaan muutetakaan.
Vaikka tekisi mitä, niin se biologinen vanhempi jää roikkumaan noissa tapauksissa. Joskus jopa sossussa kuvitellaan vanhemmuuden parantavan ja kannustetaan siihen - lapsi sitten on se ihmepilleri.
Ainoa reilu konsti on raaka rehellisyys. Lapselle on alusta pitäen parempi puhua asiat halki niin, että sitä vanhempaa ei mystifioida. Ei haukkua, mutta ei selitellä asioita parhain päin. Se on ihan hyvä oppi elämää varten, että ihan joka asiaa ei kannata uskoa - ei, vaikka sanoja olisi kuin läheinen ihminen. Lopultakin jokainen seisoo omilla jaloillaan ja vastaa vain itsestään.
Todellisuudessa kaikista ihmisistä ei vaan ole vanhemmiksi, vaikka miten olisi biologinen isä. Silloin on lapsen kannalta parempi, että tällainen ihminen ei ole osana lapsen elämää.
Entä jos se biologinen isä vaikka satuttaa tai kaltoinkohtelee lasta? Fyysisesti tai henkisesti. Pitääkö lapsen edelleen pitää tätä ihmistä ainoana oikeana isänä?
Puhumattakaan pedareista ja insestivanhemmista. Biologisen vanhemmuuden nimeen vannovien logiikallahan raiskaajakin olisi ainoa oikea isä lapselleen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eri ihmiset määrittelevät käsitteitä vähän eri tavalla. Se ei tarkoita, että asioista oltaisiin sinänsä eri mieltä, niitä vain kutsutaan eri nimillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mietitään mikä merkitys on geeneillä, niin. En tiedä kuinka pieni on naisen munasolu-näkeekö ilman mikroskooppia. Kuinka pieni on SE yksi miehen siittiö joka hedelmöittää munasolun niistä miljoonista. Näistä lähtee ihminen kehittymään, tietääkseni raskausaikana ei voi sikiöön vaikuttaa. Kyllä luonnolla on joku merkitys sille että on biologisten vanhempiensa lapsi.
Niille geeneille en niin suurta merkitystä laittaisi, mutta jos luulet ettei raskausajalla ole vaikutusta niin olet pahasti väärässä.
Ja sille joka sanoi että adoptiolapsella ei välttämättä ole hylkäämiskokemusta niin tutustupa aiheeseen uudelleen. Jos synnyttäjä hänet hylkää, on se hylkäämiskokemus.
Synnyttäjähän ei nykyään välttämättä ole biologinen äiti, joten sen suhteen biologia on merkityksetön, mutta missään nimessä ei pidä erehtyä luulemaan ettei sillä ole vaikutusta ihmiseen kuka hänet kantaa ja mitä sinä aikana tapahtuu.
Se yksittäinen mahdollinen hylkäämiskokemus ei kuitenkaan määritä lapsen koko loppuelämää millään tavalla. Vauvan muisti on vielä hyvin lyhyt, ja mitä nuorempi vauva, sitä lyhyempi. Jos se vastasyntynyt on erkaantunut biologisesta äidistään heti syntymän jälkeen, ei vauva sitä pitkään muista. Oleellisempaa on vauvan saama hoiva ja turvallisuudentunne sen jälkeen. Niiden myötä vauvalle syntyy uusia kiintymyssuhteita, aikanaan myös niihin adoptiovanhempiin.
Asia ei ole aivan niin yksinkertainen. Vauva-aikana tapahtuneet asiat, kuten kaikki kokemukset, jättävät jälkensä aivoihin, vaikka niitä ei varsinaisesti muisteta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Adoptio on vain yksi tapa hankkia lapsi tai tulla perheeseen.
Eihän lapsia muutenkaan erotella sen mukaan, kuka on syntynyt lahjoitettujen sukusolujen myötä, kuka hedelmöityshoitojen tuloksena ja kuka kännisen illan sähellyksen ja rikkoontuneet kondomin seurauksena.
Vai miten usein ihmiset kysyy, että millekäs luokalle se teidän koeputkilapsi oikein meneekään?
Näinhän se on. Johtunee siitä, että tuo adoptio on eri tavalla näkyvä ja mahdollisesti tiedossa (jos siis selkeästi vaikka ulkomaalaisen näköinen lapsi) ulkopuolisillakin. Koeputki tms. harvemmin taitaa sellainen olla. Onhan tuo siis toki törkeää käytöstä tuolla tavalla kommentoida ja alleviivata ulkopuolisilta, mutta kyllä minä ymmärrän senkin ajattelutavan ettei osaa ajatella adoptio vanhemmuutta täysin samaksi asiaksi, kuin biologista vanhemmuutta. Kaikista ei siihen olisi, ja minusta sekin on ihan ok. Mutta toisten perheitä ei toki ole tuolla tavalla soveliasta kommentoida.
Vierailija kirjoitti:
Todellisuudessa kaikista ihmisistä ei vaan ole vanhemmiksi, vaikka miten olisi biologinen isä. Silloin on lapsen kannalta parempi, että tällainen ihminen ei ole osana lapsen elämää.
Entä jos se biologinen isä vaikka satuttaa tai kaltoinkohtelee lasta? Fyysisesti tai henkisesti. Pitääkö lapsen edelleen pitää tätä ihmistä ainoana oikeana isänä?
Puhumattakaan pedareista ja insestivanhemmista. Biologisen vanhemmuuden nimeen vannovien logiikallahan raiskaajakin olisi ainoa oikea isä lapselleen
Se on sinänsä ihan sama mitä kukin henkilökohtaisesti ajattelee, niin totuus nyt vain on että biologisena isänä tuo henkilö on ja pysyy, oli se sosiaalinen vanhempi (tai ei vanhempaa ollenkaan) sitten joku muu. Logiikka säilyy myös raiskarin tapauksessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen miettinyt samaa. Pidän sitä todella loukkaavana.
Meillä on kolme lasta. Muutama työkaveri on pariinkin kertaan sanonut tyyliin: missäs koulussa ne teidän biologiset lapset ovat ja entäs se adoptiopoika?
Kaikki lapset ovat meidän ja lain edessä juuri vain ja ainoastaan meidän.
Tässä se tulikin.
Lain nimessä näin onkin, ehkä myös teidän mielestä, mutta esim. biologisia faktoja nämä mielipiteet ja ihmisen keksimät lait eivät kumoa.Kuka sitä biologisuutta nyt on ollut kieltämässä?
Entä miten nämä "biologiset faktat" määrittävät lapsen elämää?
Biologia vaikuttaa lapsen perimään, esim. ulkonäköön, älykkyyteen, lahjakkuuteen, jne. Tietyt asiat periytyy suvussa kuten musikaalisuus, ihonväri. Toki ympäristöllä on oma vaikutuksensa yksilön kehitykseen biologisten ominaisuuksien lisäksi. Toki on eroa sillä on jälkeläinen omista tarpeista tehty vai lainatavaraa. Rehellisyyden nimissä tunneside omiin lapsiin on aivan omanlaisensa. Kun olet lasta odottanut, kokenut raskauden ja lapsen synnyttänyt se sitoo sinut lapseen erityisellä siteellä.
Miehet eivät siis voi kokea vanhemmuutta tällä tavalla tai tunnesidettä lapsiin, kun eivät itse koe raskautta eivätkä synnytä?
No isä on taas sitten eri asia, kuin äiti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yllättävän monet adoptoidut kuitenkin haluavat aikuisiksi tultuaan selvittää omat juurensa ja yrittävät vielä tavatakin omia biologisia sukulaisiaan.
No sehän on ihan normaalia.
Mutta se ei ole sivistynyttä eikä normaalia, että random naapurin täti puhuttelee jatkuvasti erillisinä biolapsia ja adoptiolapsia.
Mitä ihmeen käytöstapojen rappiota täällä viljellään?
Ei se ole normaalia, jos geeniperimällä ei kerran ole mitään merkitystä (kuten monet ovat ketjussa sanoneet).
Taustan selvittäminenhän on ihan eri asia kuin geeniperimän palvominen, ei sitä geeniperimän takia tehdä.
Moni haluaa selvittää taustansa saadakseen mm. tietoa varhaisista vuosistaan, varsinkin jos on adoptoitu vähän vanhempana. Monissa maissa ei ole samanlaista kattavaa ja yhtenäistä väestötietojärjestelmää kuin Suomessa, missä ihminen elämä on dokumentoituna äidin neuvolakäynneistä alkaen, vaan sitä tietoa ei välttämättä ole saatavilla. Siksi niitä taustoja pitää erikseen selvittää.
Eiköhän selvittämisen syille ole monia syitä. Mikä sinä olet sanomaan ettei geenitkin siinä muka saisi kiinnostaa, tai etteivätkö muka monilla kiinnostakin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todellisuudessa kaikista ihmisistä ei vaan ole vanhemmiksi, vaikka miten olisi biologinen isä. Silloin on lapsen kannalta parempi, että tällainen ihminen ei ole osana lapsen elämää.
Entä jos se biologinen isä vaikka satuttaa tai kaltoinkohtelee lasta? Fyysisesti tai henkisesti. Pitääkö lapsen edelleen pitää tätä ihmistä ainoana oikeana isänä?
Puhumattakaan pedareista ja insestivanhemmista. Biologisen vanhemmuuden nimeen vannovien logiikallahan raiskaajakin olisi ainoa oikea isä lapselleen
Se on sinänsä ihan sama mitä kukin henkilökohtaisesti ajattelee, niin totuus nyt vain on että biologisena isänä tuo henkilö on ja pysyy, oli se sosiaalinen vanhempi (tai ei vanhempaa ollenkaan) sitten joku muu. Logiikka säilyy myös raiskarin tapauksessa.
Ajatteleeko monetkin olevansa vain isänsä siittiösolu?
Ainakin minulle isyys on jotain ihan muuta.
Vierailija kirjoitti:
Naikaa serkkujanne, jos kerran toisten geeniperimä on teille niin kauhistus, eikä sukua voi olla kukaan muu kuin ne biologiset sukulaiset.
Vai kenties jo tehty niin?
Nyt loukkasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan adoptoidut vähemmän omia.
Heillä on eri perimä, geenit, tausta.
Adoptoitu tulee ihan eri lähtökohdista, häneen on ns. ohjelmoituna paljonkin asioita joita loppuelämä täällä ei koskaan kokonaan pyyhi pois.
Erilaisia asioita kuin saman parin biologisella lapsella olisi.
Mun mielestä olisi sinisilmistä olettaa ja väittää muuta.Entäs lapsettomuushoidoilla syntyneet lapset, jos hoidoissa on käytetty luovutettuja sukusoluja? Useinhan kukaan ei edes tiedä, että pari on ollut hoidoissa, joissa jommankumman soluissa on voinut olla vikaa niin että on jouduttu turvautumaan luovutettuihin soluihin. Eikä lapsi ole silloin biologisesti tämän vanhemman jälkeläinen.
Hieman ohi aiheen, mutta näissä tapauksissa se on hyväksytympää, että lapsi saa alkunsa luovutetuilla siittiöillä, joillain isä ei ole lapsen biologinen isä, kun taas luovutetuilla munasoluilla alkunsa saanut lapsi, jolloin äiti ei ole lapsen biologinen äiti, on lähes tabu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todellisuudessa kaikista ihmisistä ei vaan ole vanhemmiksi, vaikka miten olisi biologinen isä. Silloin on lapsen kannalta parempi, että tällainen ihminen ei ole osana lapsen elämää.
Entä jos se biologinen isä vaikka satuttaa tai kaltoinkohtelee lasta? Fyysisesti tai henkisesti. Pitääkö lapsen edelleen pitää tätä ihmistä ainoana oikeana isänä?
Puhumattakaan pedareista ja insestivanhemmista. Biologisen vanhemmuuden nimeen vannovien logiikallahan raiskaajakin olisi ainoa oikea isä lapselleen
Se on sinänsä ihan sama mitä kukin henkilökohtaisesti ajattelee, niin totuus nyt vain on että biologisena isänä tuo henkilö on ja pysyy, oli se sosiaalinen vanhempi (tai ei vanhempaa ollenkaan) sitten joku muu. Logiikka säilyy myös raiskarin tapauksessa.
Ajatteleeko monetkin olevansa vain isänsä siittiösolu?
Ainakin minulle isyys on jotain ihan muuta.
Ehkä heillä käsityskyky ei riitä muuhun, vaan kokevat olevansa vain ja ainoastaan biologisen isänsä spermaa ja pitävät pedofiiiiiliasta tuomittua isäänsä ainoana oikeana, rakkaana isänään.
Onhan se ihan eri jos lapsi omaa lihaa ja verta tai ulkomailta adobtoitu tumma kiharatukka.
Vierailija kirjoitti:
Onhan se ihan eri jos lapsi omaa lihaa ja verta tai ulkomailta adobtoitu tumma kiharatukka.
Kertoisitko tarkemmin, miten se on eri asia?
Eli vaikka lapsi olisi huostaanotettuna ja sijoitettuna sijaisperheeseen ikävuodet 1-18v. niin se lapsi säilyy vain biologisen perheen perheen omana lapsena, vaikka lapsi on asunut siellä vain vauva-ajan?
Sen sijaan jos lapsi saapuu adoption myötä perheeseen muutaman kuukauden ikäisenä ja asuu siellä parikymppiseksi asti kunnes muutta omilleen, niin silti lapsesta ei mielestäsi ikinä tule perheen omaa lasta?