Lue keskustelun säännöt.
Miksi jotkut pitävät adoptiolapsia vähemmän omina lapsina kuin biologisia lapsia?
21.07.2022 |
Enkä siis nyt tarkoita heitä, jotka ovat lapsen adoptoineet, vaan muita ihmisiä. Aika usein kuulee jonkun sanovan adoptiolapsesta, että "eihän se ole sun oma, kun se on adoptoitu". Ilmeisesti nämä eivät toki tiedä, mitä adoptio tarkoittaa, mutta luulisi, ettei nykypäivänä ole mikään ongelma sivistää itseään selvittääkseen kyseisen käsitteen merkityksen.
Myös adoptoiduille lapsille puhutaan joskus biologisista vanhemmista "oikeina" vanhempina, vaikka lapsi ei olisi ikinä asunut heidän kanssaan, varsinkaan niin että muistaisi siitä jotain. Tai sitten ihan vaan painotetaan, että adoptoidulla on "adoptiovanhemmat", eikä vanhemmat.
Kommentit (236)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan adoptoidut vähemmän omia.
Heillä on eri perimä, geenit, tausta.
Adoptoitu tulee ihan eri lähtökohdista, häneen on ns. ohjelmoituna paljonkin asioita joita loppuelämä täällä ei koskaan kokonaan pyyhi pois.
Erilaisia asioita kuin saman parin biologisella lapsella olisi.
Mun mielestä olisi sinisilmistä olettaa ja väittää muuta.Miten tuo perimä, geenit ja tausta sitten itsessään vaikuttaa?
En jaksa lukea ketjua, mutta minulla on viisi lasta omista geeneistäni. Minulle törkeintä vanhemmuudessa on ns. monistaa itseäni. Yhtään vierasgeenistä lasta en olisi suostunut hoitamaan. Miehenkin geenit siedän pitkin hampain, hänetkin kyllä valitsin älyn ja ulkonäön perusteella, jotta saisin mahdollisimman laadukkaita jälkeläisiä.
Juu. Toivotaan, että jälkeläisistä tulee laadukkaita ja fiksuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan adoptoidut vähemmän omia.
Heillä on eri perimä, geenit, tausta.
Adoptoitu tulee ihan eri lähtökohdista, häneen on ns. ohjelmoituna paljonkin asioita joita loppuelämä täällä ei koskaan kokonaan pyyhi pois.
Erilaisia asioita kuin saman parin biologisella lapsella olisi.
Mun mielestä olisi sinisilmistä olettaa ja väittää muuta.Miten tuo perimä, geenit ja tausta sitten itsessään vaikuttaa?
En jaksa lukea ketjua, mutta minulla on viisi lasta omista geeneistäni. Minulle törkeintä vanhemmuudessa on ns. monistaa itseäni. Yhtään vierasgeenistä lasta en olisi suostunut hoitamaan. Miehenkin geenit siedän pitkin hampain, hänetkin kyllä valitsin älyn ja ulkonäön perusteella, jotta saisin mahdollisimman laadukkaita jälkeläisiä.
Entä millä perusteella miehesi valitsi sinut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan adoptoidut vähemmän omia.
Heillä on eri perimä, geenit, tausta.
Adoptoitu tulee ihan eri lähtökohdista, häneen on ns. ohjelmoituna paljonkin asioita joita loppuelämä täällä ei koskaan kokonaan pyyhi pois.
Erilaisia asioita kuin saman parin biologisella lapsella olisi.
Mun mielestä olisi sinisilmistä olettaa ja väittää muuta.Miten tuo perimä, geenit ja tausta sitten itsessään vaikuttaa?
En jaksa lukea ketjua, mutta minulla on viisi lasta omista geeneistäni. Minulle törkeintä vanhemmuudessa on ns. monistaa itseäni. Yhtään vierasgeenistä lasta en olisi suostunut hoitamaan. Miehenkin geenit siedän pitkin hampain, hänetkin kyllä valitsin älyn ja ulkonäön perusteella, jotta saisin mahdollisimman laadukkaita jälkeläisiä.
Vai että oikein törkeää.
Törkeää se on varmaan monista muistakin.
Vierailija kirjoitti:
Minut on adoptoitu ja olen nyt aikuinen. Minulla on vain yksi perhe, se on minun oma ja oikea perheeni.
Minua ei kiinnosta lainkaan se, kuka minut on siittänyt tai synnyttänyt. Ainoastaan äitini ja isäni ovat minua rakastaneet. Minua surettaa kysymykset: "Entä sinun oikea perheesi?" "Koska etsit oikean äitisi?" "Tuntuuko, että sinusta puuttu jokin osa?" jne.
Varmasti jotkut kokevat tarpeelliseksi tuntea biologisen perimänsä, minulle riittää rakkaus, välittäminen ja huolenpito.
Toivon kuitenkin ymmärrystä ihmisten aika yleistäkin näkemystä kohtaan: olet tullut perheeseen vieraana ihmisenä. Taustasi ja historiasi ei ole sama kuin perheen biologisella lapsella. Joidenkin kommentit tai sanavalinnat saattaa tuntua tahdittomilta vaikka se ei ole ollenkaan tarkoitus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan adoptoidut vähemmän omia.
Heillä on eri perimä, geenit, tausta.
Adoptoitu tulee ihan eri lähtökohdista, häneen on ns. ohjelmoituna paljonkin asioita joita loppuelämä täällä ei koskaan kokonaan pyyhi pois.
Erilaisia asioita kuin saman parin biologisella lapsella olisi.
Mun mielestä olisi sinisilmistä olettaa ja väittää muuta.Miten tuo perimä, geenit ja tausta sitten itsessään vaikuttaa?
En jaksa lukea ketjua, mutta minulla on viisi lasta omista geeneistäni. Minulle törkeintä vanhemmuudessa on ns. monistaa itseäni. Yhtään vierasgeenistä lasta en olisi suostunut hoitamaan. Miehenkin geenit siedän pitkin hampain, hänetkin kyllä valitsin älyn ja ulkonäön perusteella, jotta saisin mahdollisimman laadukkaita jälkeläisiä.
😆
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minut on adoptoitu ja olen nyt aikuinen. Minulla on vain yksi perhe, se on minun oma ja oikea perheeni.
Minua ei kiinnosta lainkaan se, kuka minut on siittänyt tai synnyttänyt. Ainoastaan äitini ja isäni ovat minua rakastaneet. Minua surettaa kysymykset: "Entä sinun oikea perheesi?" "Koska etsit oikean äitisi?" "Tuntuuko, että sinusta puuttu jokin osa?" jne.
Varmasti jotkut kokevat tarpeelliseksi tuntea biologisen perimänsä, minulle riittää rakkaus, välittäminen ja huolenpito.
Toivon kuitenkin ymmärrystä ihmisten aika yleistäkin näkemystä kohtaan: olet tullut perheeseen vieraana ihmisenä. Taustasi ja historiasi ei ole sama kuin perheen biologisella lapsella. Joidenkin kommentit tai sanavalinnat saattaa tuntua tahdittomilta vaikka se ei ole ollenkaan tarkoitus.
Onhan se biologinenkin lapsi aluksi vieras, uusi tyyppi, josta vasta oppii koko ajan lisää.
Mielestäni olet muutenkin väärässä. Kaikki adoptoidut eivät tule perheeseen vieraina ihmisinä. Pikkusiskoni on adoptoitu, mutta hän on ollut vauvasta lähtien koko perheelle tuttu tyyppi. Ollaan varmaan kaikki tavattu hänet ensimmäisen kerran parin päivän ikäisenä, pidetty sylissä jne. Hän on myös biologista sukua osalle meistä, ei kuitenkaan vanhemmille. Jo ennen adoptiota sisko vietti meillä usein aikaa ja oli jopa yökylässä. Siksi adoptio tuntui hyvin luonnolliselta, vaikkei meillä kaikilla ihan samoja geenejä olekaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minut on adoptoitu ja olen nyt aikuinen. Minulla on vain yksi perhe, se on minun oma ja oikea perheeni.
Minua ei kiinnosta lainkaan se, kuka minut on siittänyt tai synnyttänyt. Ainoastaan äitini ja isäni ovat minua rakastaneet. Minua surettaa kysymykset: "Entä sinun oikea perheesi?" "Koska etsit oikean äitisi?" "Tuntuuko, että sinusta puuttu jokin osa?" jne.
Varmasti jotkut kokevat tarpeelliseksi tuntea biologisen perimänsä, minulle riittää rakkaus, välittäminen ja huolenpito.
Toivon kuitenkin ymmärrystä ihmisten aika yleistäkin näkemystä kohtaan: olet tullut perheeseen vieraana ihmisenä. Taustasi ja historiasi ei ole sama kuin perheen biologisella lapsella. Joidenkin kommentit tai sanavalinnat saattaa tuntua tahdittomilta vaikka se ei ole ollenkaan tarkoitus.
Tästä on virallisia tutkimuksia hyvin vähän. Englanniksi löysin äskettäin yhden muutama vuosi sitten tehdyn, jossa pohdittiin adoptiolapsia kohdanneita mikroagressioita. Yksi näistä nimenomaan on tuo oikeasta äidistä ja isästä puhuminen.
Kuinka moni on tullut ajatelleeksi seuraavaa: aikuinen adoptoitu lähtee etsimään biologista äitiään, mutta kohtaaminen ei mene kuin elokuvissa. Tätä tapahtuu paljon! Siinä sitten eletään hylkääminen uudestaan, kun biologinen vanhempi ja joskus koko suku, ei halua olla tekemisissä.
Sitten joku urpå kyselee että joko on tavattu ne oikeat vanhemmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minut on adoptoitu ja olen nyt aikuinen. Minulla on vain yksi perhe, se on minun oma ja oikea perheeni.
Minua ei kiinnosta lainkaan se, kuka minut on siittänyt tai synnyttänyt. Ainoastaan äitini ja isäni ovat minua rakastaneet. Minua surettaa kysymykset: "Entä sinun oikea perheesi?" "Koska etsit oikean äitisi?" "Tuntuuko, että sinusta puuttu jokin osa?" jne.
Varmasti jotkut kokevat tarpeelliseksi tuntea biologisen perimänsä, minulle riittää rakkaus, välittäminen ja huolenpito.
Toivon kuitenkin ymmärrystä ihmisten aika yleistäkin näkemystä kohtaan: olet tullut perheeseen vieraana ihmisenä. Taustasi ja historiasi ei ole sama kuin perheen biologisella lapsella. Joidenkin kommentit tai sanavalinnat saattaa tuntua tahdittomilta vaikka se ei ole ollenkaan tarkoitus.
On siis ihan ok, että joku kutsuu jonkun hedelmöityshoidoilla alkunsa saaneita lapsia koeputkilapsiksi?
Kun eihän ne omia itse tehtyjä lapsia ole, vaan labran kautta ronkittuja ja ruiskulla ruutattuja.
Toki joidenkin kommentit voi tuntua tahdittomilta, vaikka se ei ollenkaan ole tarkoitus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minut on adoptoitu ja olen nyt aikuinen. Minulla on vain yksi perhe, se on minun oma ja oikea perheeni.
Minua ei kiinnosta lainkaan se, kuka minut on siittänyt tai synnyttänyt. Ainoastaan äitini ja isäni ovat minua rakastaneet. Minua surettaa kysymykset: "Entä sinun oikea perheesi?" "Koska etsit oikean äitisi?" "Tuntuuko, että sinusta puuttu jokin osa?" jne.
Varmasti jotkut kokevat tarpeelliseksi tuntea biologisen perimänsä, minulle riittää rakkaus, välittäminen ja huolenpito.
Toivon kuitenkin ymmärrystä ihmisten aika yleistäkin näkemystä kohtaan: olet tullut perheeseen vieraana ihmisenä. Taustasi ja historiasi ei ole sama kuin perheen biologisella lapsella. Joidenkin kommentit tai sanavalinnat saattaa tuntua tahdittomilta vaikka se ei ole ollenkaan tarkoitus.
Tästä on virallisia tutkimuksia hyvin vähän. Englanniksi löysin äskettäin yhden muutama vuosi sitten tehdyn, jossa pohdittiin adoptiolapsia kohdanneita mikroagressioita. Yksi näistä nimenomaan on tuo oikeasta äidistä ja isästä puhuminen.
Kuinka moni on tullut ajatelleeksi seuraavaa: aikuinen adoptoitu lähtee etsimään biologista äitiään, mutta kohtaaminen ei mene kuin elokuvissa. Tätä tapahtuu paljon! Siinä sitten eletään hylkääminen uudestaan, kun biologinen vanhempi ja joskus koko suku, ei halua olla tekemisissä.
Sitten joku urpå kyselee että joko on tavattu ne oikeat vanhemmat.
Sitähän jotkut tykkää kysellä.
Itse olen kyllä aina tiennyt kuka biologinen isäni oli ja lapsena jopa tavannut joitain kertoja. Hänellä ei kuitenkaan ollut mitään resursseja vanhemmuuteen, joten pikkuveljeni isästä tuli isä minullekin.
Kun olin koululainen, hän alkoi petrata sen verran, että löysi kumppanin ja hankki pikkusisarukseni. Tässä vaiheessa en ollut tavannut häntä enää vuosiin. Joitain vuosia myöhemmin hän päätyi vankilaan tekemänsä henkirikoksen seurauksena, sen takia on ollut vankilassa noin puolet elämästäni.
Osa ihmisistä edelleen kysyy minulta, että miksen pidä yhteyttä "oikeaan isääni", vaikka tietävät tilanteen oikein hyvin. Sitten alkaa ihmettely, että eikö minua yhtään kiinnosta tämä "oikea isä", onhan hän kuitenkin se "oikea vanhempi".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minut on adoptoitu ja olen nyt aikuinen. Minulla on vain yksi perhe, se on minun oma ja oikea perheeni.
Minua ei kiinnosta lainkaan se, kuka minut on siittänyt tai synnyttänyt. Ainoastaan äitini ja isäni ovat minua rakastaneet. Minua surettaa kysymykset: "Entä sinun oikea perheesi?" "Koska etsit oikean äitisi?" "Tuntuuko, että sinusta puuttu jokin osa?" jne.
Varmasti jotkut kokevat tarpeelliseksi tuntea biologisen perimänsä, minulle riittää rakkaus, välittäminen ja huolenpito.
Toivon kuitenkin ymmärrystä ihmisten aika yleistäkin näkemystä kohtaan: olet tullut perheeseen vieraana ihmisenä. Taustasi ja historiasi ei ole sama kuin perheen biologisella lapsella. Joidenkin kommentit tai sanavalinnat saattaa tuntua tahdittomilta vaikka se ei ole ollenkaan tarkoitus.
Mitä ne muut ihmiset on kenenkään taustoja ja historiaa määrittelemään? Tai mitä koko asia heille edes kuuluu?
Onko ihan ok sitten myös arvostella minkä tahansa perheen lasten taustoja? Vaikkapa arvuutella, että "ohhoh, kun on tummat silmät ja muita tummia piirteitä sillä yhdellä lapsella, oiskohan vähän etelänverta mukana, olikos etelänmatkoja silloin syksyllä 2009, vinkvink?" tai uudelleen ja uudelleen kysellä, että mistäs lapsi moisen punaisen tukan on perinyt?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minut on adoptoitu ja olen nyt aikuinen. Minulla on vain yksi perhe, se on minun oma ja oikea perheeni.
Minua ei kiinnosta lainkaan se, kuka minut on siittänyt tai synnyttänyt. Ainoastaan äitini ja isäni ovat minua rakastaneet. Minua surettaa kysymykset: "Entä sinun oikea perheesi?" "Koska etsit oikean äitisi?" "Tuntuuko, että sinusta puuttu jokin osa?" jne.
Varmasti jotkut kokevat tarpeelliseksi tuntea biologisen perimänsä, minulle riittää rakkaus, välittäminen ja huolenpito.
Toivon kuitenkin ymmärrystä ihmisten aika yleistäkin näkemystä kohtaan: olet tullut perheeseen vieraana ihmisenä. Taustasi ja historiasi ei ole sama kuin perheen biologisella lapsella. Joidenkin kommentit tai sanavalinnat saattaa tuntua tahdittomilta vaikka se ei ole ollenkaan tarkoitus.
Niin mitä väliä sillä lapsen taustalla on? Minusta on paljon vahingollisempaa lapsen kehityksen kannalta arvottaa lapsia eri asemaan vetoamalla taustoihin, kuin hyväksyä ne taustat ja jatkaa elämää siinä nykyhetkessä.
Myös perheen biologisilla lapsilla voi olla erilaisia taustoja ja historiaa.
Jos perheen lapsi on vaikka huostaanotettu ja sijoitettu sijaisperheeseen taaperona muutamaksi vuodeksi, muuttuuko se lapsi jotenkin epäomaksi? Tai onko se lapsi sitten jotenkin erilainen, kuin koko ikänsä vanhempien kanssa asuneet muut lapset?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä niissä geeneissä on niin ylivertaista?
Vai kuvitteleeko jotkut omaavansa niin yliverron mahtavat geenit, että kukaan muu ei voi lapselle parempia geenejä tarjota?
"Adoptiolapset ei ole omista geeneistä"
Kai te tätä jankkaavat tiedätte, että ne on niitä ihan samoja geenejä, mitkä kiertää koko ihmisväestössä? Ei ole olemassa mitään Lörttänäisten, Junttilanmällien tai Römpsänäisten sukujen privaattigeenejä, mitkä on kehittyneet kulkemaan vain ja ainoastaan tässä yhdessä suvussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Geeneillä perustelu on typerää, koska ei ne lapset automaattisesti ole mitään biologisten vanhempiensa kopioita.
Naikaa serkkujanne, jos kerran toisten geeniperimä on teille niin kauhistus, eikä sukua voi olla kukaan muu kuin ne biologiset sukulaiset.
Vai kenties jo tehty niin?
Mitäköhän nämä, jotka painottavat, ettei adoptoitu lapsi ole biologisesti oma, ajattelevat hedelmällisyyshoidoissa muidem munasoluilla/siittiöillä alulle saatettuja lapsista? Eiväthän nekään ole omia biologisia lapsia!
Harvapa kertoo työpaikan kahvipöydässä, että lapsi ole oikeasti OMA lapsi vaan jonkun tuntemattoman, joka vaan lahjoitti munasolun. Jotenkin tää ei sit haittaa näitä kauhistelijoita, kun eivät tiedä.
Vanhemmuus on arkisia tekoja, huolenpitoa ja rakkautta, olipa biologiaa tai ei taustalla. Joillekin se on vaikeaa käsittää.
Vierailija kirjoitti:
Naikaa serkkujanne, jos kerran toisten geeniperimä on teille niin kauhistus, eikä sukua voi olla kukaan muu kuin ne biologiset sukulaiset.
Vai kenties jo tehty niin?
Only in Finland
Adoptio on maailman kauhistus, mutta serkkujen kanssa lisääntyminen on ihan ok.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minut on adoptoitu ja olen nyt aikuinen. Minulla on vain yksi perhe, se on minun oma ja oikea perheeni.
Minua ei kiinnosta lainkaan se, kuka minut on siittänyt tai synnyttänyt. Ainoastaan äitini ja isäni ovat minua rakastaneet. Minua surettaa kysymykset: "Entä sinun oikea perheesi?" "Koska etsit oikean äitisi?" "Tuntuuko, että sinusta puuttu jokin osa?" jne.
Varmasti jotkut kokevat tarpeelliseksi tuntea biologisen perimänsä, minulle riittää rakkaus, välittäminen ja huolenpito.
Toivon kuitenkin ymmärrystä ihmisten aika yleistäkin näkemystä kohtaan: olet tullut perheeseen vieraana ihmisenä. Taustasi ja historiasi ei ole sama kuin perheen biologisella lapsella. Joidenkin kommentit tai sanavalinnat saattaa tuntua tahdittomilta vaikka se ei ole ollenkaan tarkoitus.
Tahditon kommentti on tahditon, vaikka kommentoija olisikin itsekäs typerys, joka ei muiden tunteista välitä.
Miten joku voi kuvitella, että huonot käytöstavat ovat ok, kun "ei vaan tarkoita pahaa".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minut on adoptoitu ja olen nyt aikuinen. Minulla on vain yksi perhe, se on minun oma ja oikea perheeni.
Minua ei kiinnosta lainkaan se, kuka minut on siittänyt tai synnyttänyt. Ainoastaan äitini ja isäni ovat minua rakastaneet. Minua surettaa kysymykset: "Entä sinun oikea perheesi?" "Koska etsit oikean äitisi?" "Tuntuuko, että sinusta puuttu jokin osa?" jne.
Varmasti jotkut kokevat tarpeelliseksi tuntea biologisen perimänsä, minulle riittää rakkaus, välittäminen ja huolenpito.
Toivon kuitenkin ymmärrystä ihmisten aika yleistäkin näkemystä kohtaan: olet tullut perheeseen vieraana ihmisenä. Taustasi ja historiasi ei ole sama kuin perheen biologisella lapsella. Joidenkin kommentit tai sanavalinnat saattaa tuntua tahdittomilta vaikka se ei ole ollenkaan tarkoitus.
Niin mitä väliä sillä lapsen taustalla on? Minusta on paljon vahingollisempaa lapsen kehityksen kannalta arvottaa lapsia eri asemaan vetoamalla taustoihin, kuin hyväksyä ne taustat ja jatkaa elämää siinä nykyhetkessä.
Myös perheen biologisilla lapsilla voi olla erilaisia taustoja ja historiaa.
Jos perheen lapsi on vaikka huostaanotettu ja sijoitettu sijaisperheeseen taaperona muutamaksi vuodeksi, muuttuuko se lapsi jotenkin epäomaksi? Tai onko se lapsi sitten jotenkin erilainen, kuin koko ikänsä vanhempien kanssa asuneet muut lapset?
Ei tietenkään muutu jotenkin epäomaksi.
Oma lapsi ei muutu toisen perheen omaksi, vaikka asuisi vuosia siinä toisessa perheessä.
Samaan tapaan adoptoitukaan ei muutu sen perheen omaksi, johon muuttaa.
En jaksa lukea ketjua, mutta minulla on viisi lasta omista geeneistäni. Minulle törkeintä vanhemmuudessa on ns. monistaa itseäni. Yhtään vierasgeenistä lasta en olisi suostunut hoitamaan. Miehenkin geenit siedän pitkin hampain, hänetkin kyllä valitsin älyn ja ulkonäön perusteella, jotta saisin mahdollisimman laadukkaita jälkeläisiä.