Mitkä asiat teillä määrää lapsiluvun?

Meillä näyttää nyt olevan lapsiluku täynnä (7 lasta).

Saman asian kanssa pähkäilemme kuin ap:kin. Tuntuu todella suurelta kynnykseltä ajatella, että perheessä olisi myös kolmas lapsi. Nimenomaan taloudellista puolta tässä ajattelee, riittääkö rahat, esim hoitovapaan ajan, hoitomaksut nousisivat roimasti jne..



Vauvakuumetta on hitusen (mutta sitä en kyllä tunnusta...) ; )))



Ja kaksi lasta tuntuu kuitenkin liian vähältä ja liian porvarilliselta.





Toisaalta miten sitä jaksaa taas aloittaa kaiken alusta, riittääkö voimat, riittääkö hermot...



Ikuisuuskysymyksiä.

2 lasta on aina ollut maksimi määrä. Itsellä ikää 30+ ja mies täytti juuri 40v. Elämä on nyt kaikinpuolin mallillaan, mulla opinnot loppusuoralla ja talouskin pian taas mallillaan (nyt elelty lähinnä miehen tuloilla).



Esikoinen on 4v. ja valvotti rankasti 2,5 ekaa vuotta. Toista silloin en olisi mitenkään jaksanut, nyt mietityttää, josko enää viitsin uuteen rumbaan edes lähteä. Jonkinlaista " vauvakuumetta" tässä odottelen, vuoden sisään täytyisi se tulla, sitten saa jäädä yhteen.

ja mielestäni jokaisella lapsella on oikeus syntyä molempien vanhempiensa toivomana.

Ensin ajattelimme, että olisimme yksilapsinen perhe. Mikään muu syy ei ollut niin vahva kuin tunne siitä, että niin sen meillä kuuluisi vain olla. Tuntui luontevalta niin. Sitten molemmille iski n. 3 vuoden jälkeen armoton vauvakuume ja sen myötä pohdittiin asiaa uudestaan. Alkoi tuntua siltä, että yksi paikka ainakin olisi vielä tyhjänä perheessämme, ja niinpä uskalsimme hypätä tuntemattomaan. Tämän toisen jälkeen on ollut aika vahva tunne, että me olemme nyt tässä. Meidän perhe. Mutta eihän sitä tiedä, muuttuuko fiilis taas ;) Jos niin kävisi, pitäisi miettiä ainakin synnytyksen turvallisuus ennen kuin voisimme tällä kertaa ns. antaa palaa... Taloudellisilla tms. mukavuussyillä ei ole mitään merkitystä, pärjäisimme tuloillamme varmasti vaikka 6-henkisenä perheenäkin vielä ihan hyvin.

Ei ole realistista nelikymppisenä hankkia kahta enempää!

tällä hetkellä pienituloisia ollaankin.(Ei kumminkaan soskun luukulla olla) Meillä kaksi lasta, 3,5 ja 1,5 v. Kuopuksen ollessa alle puoli vuotias ajattelin vielä kolmatta, mutta nyt on nämä kaksi vintiötä(lähinnä tuo kuopus) vieneet niin voimia, että taitaapa lapsiluku jäädä tähän. Jos ei sitten sitten joskus iltatähteä aleta haikailla, mutta en todellakaan ainakaan kolmen vuoden sisään yhtään lasta lisää halua! :) Ja ikää mulla on 27v.

Halu saada lapsia ja tunne siitä, minkä kokoinen perhe meille on hyvä. Aluksi meille ei tosin pitänyt tulla yhtään lasta, esikoinen tuli yllärinä. Esikoisen synnyttyä tuntui, että joku puuttuu. Kuopuksen synnyttyä taas on tuntunut, että nyt olemme kaikki tässä.



Jonkin verran vaikuttaa myös ikä. Olen yli kolmekymppinen, ja vaikka tämä ei yleensä ottaen ole minusta liian korkea ikä saada lapsia, niin itse huomaan unentarpeeni lisääntyneen ja energiatasoni laskeneen kolmenkympin rajapyykin jälkeen. Molemmat lapsemme ovat vilkkaita, enkä aivan osaa nähdä itseäni kärsivällisesti paimentamassa vielä kolmatta samanlaista.



Varakkaita emme ole, mutta jos tosiaan haluaisimme lisää lapsia, taloudelliset seikat tuskin vaikuttaisivat. Aina sitä jotenkin pärjäisi, kai.

- mies ei halua toista, joutuisin pitkälti yksin hoitamaan kaksi, miten sen jaksaisi?

- itsekään en halua toista

- ikääkin on jo melko lailla

- en halua synnyttää uudelleen

- taloudelliset syyt

- olen aina ajatellut että jos edes teen lapsia, yksi riittää.

- Tunne:

eli vauvakuume, ja tunne siitä että tässä perheessä on vielä yksi paikka auki yhdelle ihanalle ihmiselle



- Järki:

onko järkevää alkaa suunittelemaan juuri tämän hetkiseen tilanteeseen uutta vauvaa, ja tähän tuli vastaus että ei kun olin opiskelemassa, ja ei kun oli määräaikainen työsopimus ja ei kun olin koeajalla töissä.



- taloudellinen tilanne:

meidän talous ei ainakaan kantaisi jos meillä olisi 4 lasta, sillä haluan tarjota jokaiselle lapselle oman huoneen ja inhoan asua ahtaasti tai maalla, eli meidän talous ei riittäisi 6h + k asuntoon Helsinigissä esim.



Kaikki tämä määrää meillä lapsiluvun + sitten vielä tämä sattuma. Eli jos tulisin raskaaksi vahingossa, niin en kyllä aborttiin päättyisi, sillä sitten sopeuduttaisiin tilanteeseen yksinkertaisesti.

Valitettavasti meillä taitaa tällä hetkellä määrätä lvaikeudet toisen lapsen saannissa sen montako lasta meillä tulee olemaan, eli näköjään vain yksi :-(



Ainahan sitä voi elämässä suunitella, mutta harvemmin asiat menee niin kun sitä on suunitellut.

ja kaksi lasta näyttää olevan meille sopiva luku niin jostain syystä se kolmas lapsi kummittelee mielessäni tämän tästä. Ja vauvakuumetta minulla ei ole, on ollut sen verran rankkaa tämä viime vuosi. Johtuiskohan jotenkin hormooneista, tiedä häntä...

elää pelkällä makaronilla ja asua ahtaasti. Fiilis siitä mikä tuntuu hyvältä ja meidän jutulta.



Nyt meillä 3 lasta + masuvauva. Haaveena suurperhe, ainakin 10 lasta. Minä 26v, mies 31v.

Ei ehkä taloudellisesti järkevintä, mutta molemmilla on vahva tunne siitä, että perheeseemme kuuluu 4 lasta. Kaksi meillä jo on, ja jotenkin tuntuu, että seuraava jo kolkuttelee : )

Kuitenkin se kolmas ' kummitteli' mielessä ja päätimme yrittää. Nyt meillä on kolme lasta. Ja täytyy kyllä sano, että muutos yhdestä lapsesta kahteen oli suurempi kuin kahdesta kolmeen :)

Mulla on kuitenkin vieläkin niin vahva tunne, että yksi puuttu. Perheemme ei vielä ole tässä (jos luoja suo).

Neljännestä ollaan puhuttu, mutta koska kuopus on vielä alle 1v ei asia ole vielä ajankohtainen.



Taloudellisesti meillä ei ikinä ole rahassa kylvetty, mutta omillamme pärjätty aina. Olin töissä esikoisen jälkeen, vaan tuntui ettei sitä rahaa ollut yhtään enempää silloinkaan :o

Mutta taloudellinen puoli on meillä pienin ' murhe' . Talossa löytyy tilaa vielä yhdelle (vaikka kukaan ei omaa huonetta saakaan, ellei voiteta lotossa ja rakenneta isompi), samoin auto vaihdettiin isompaan kolmannen synnyttyä.



Vuoden sisällä ratkennee, kasvaako perheemme vielä yhdellä. Se olisi sitten siinä :)

Kovin pitkään en voi odottaa, sillä sitten tulee ikä vastaan enkä kyllä halua aloittaa kaikkea alusta sitten kun nuorimmainenkin olisi iso. Ei iltatähteä meille.

Nyt poden vauvakuumetta ja olen asettanut takarajan että olen vuoden loppuun mennessä raskaana tai sitten tämä on lopullinen lapsiluku. Mies on vielä miettivällä kannalla, mutta toisaalta uskon aikaa vielä olevan koska olen aina tullut heti raskaaksi. Mottoni on että lapset on tehty kun olen 30.v, nyt vetää jo tosi tiukalle.

Syynä on kuulemma se jatkuva stressi pienen lapsen hyvinvoinnista. PElko raskauden ja synnytyken sekä vauva-ajan aikana.

Meillä lapsia ei saada, koska niitä ei vain tule. Usean vuoden lapsettomuuden jälkeen olemme saaneet yhden ihanan lapsen ja toista on yritetty jo pitkään.

Myös raha ratkaisee: hoidot (IVF/ICSI) maksavat yksityisellä tuhannen euron molemmin puolin, jopa lähemmäs puolitoista tonnia. Paljonko olemme valmiita ottamaan lainaa yrittäessämme toteuttaa haavettamme toisesta lapsesta? Julkisella puolella hoitojen määrä on rajattu, joten yksityiseen sektoriin on pakko turvautua.



Voi jospa olisikin mahdollisuus itse säädellä ja päättää, milloin ei enempää lapsia jaksa/halua/viitsi TEHDÄ...

Ensisijaisesti tunne, sitten jaksaminen alkanut korostua jo kahden myötä. Rahalla on myös vähän väliä, vaikka emme olekaan vähävaraisia.

Nettotulot reilut kolme tonnia kuussa ja kolmanteen ei olisi varaa. Meitä siis 2+2. Asuminen vie jo tonnin kuussa vielä monta vuotta...



Emme halua elää " kädestä suuhun" joka kuukausi.

Ensin toivottiin vain yhtä ja oltiin siitä tosi ehdottomiakin molemmat. Sitten vaivihkaa molemmista alkoikin tuntua, että meillä voisi olla vähän isompikin perhe sittenkin.



Nyt tuntuu, että on hyvä näin: kaksi lasta. Vauvakuume iskee taatusti vielä monenmonta kertaa, mutta tuskin enää alamme haaveilla tämän isommasta perheestä.



Tällä kertaa syyt on ennemminkin järki- kuin tunneperäisiä, toisin kuin kakkosta pohtiessamme. Esim. miten aika riittäisi kaikille lapsille tasapuolisesti ja vielä puolisollekin. Puhumattakaan perheen ja työn yhdistämisen haasteista, nyt jo olen ollut poissa työelämästä aika pitkään... Ikääkin alkaa olla, kohta tulee kolmenkympin rajapyykki eteen. Syntymättömän lapsen terveyskin mietityttäisi ihan eritavalla, samoin oma toipumiseni synnytyksestä ja koko perheen jaksaminen, jos kolmonen olisi valvottavaa tyyppiä. Ja se hulinan kasvaminen, kun kaikki kasvavat vääjäämättä kohti murrosikääkin, hui! Eli eiköhän meidän perhe ole nyt tässä.