Miten pärjätä masentuneen kumppanin kanssa

Kannattaa muistaa, että masennus on sairaus, joka helposti myös uusiutuu. Mieti todella jaksatko itse arkea, jos tilannetta jatkuu vuosi tolkulla?

Itse aloitin seurustelun parikymppisenä masennustaustaisen henkilön kanssa, ja nelikymppisenä viimein luovutin ja lähdin. Siinä vaiheessa kaikkea oli kokeiltu (eri lääkkeet, terapia), mutta olin jo itse ollut pitkään niin väsynyt, että pelkäsin jo oikeasti omasta terveydestäni. En sano, että heitin parikymmentä vuotta hukkaan, hyviäkin aikoja toki oli, mutta helpommalla olisin päässyt, jos olisin lähtenyt aiemmin.

Mieti myös sitä, että perheen perustaminen vakavasti sairaan ihmisen kanssa ei välttämättä tule koskaan onnistumaan, kun toisen kyky jaksaa normaalia arkea voi olla hyvinkin heikoissa kantimissa.

Ymmärrän hyvin sen, että haluat auttaa ja tukea kumppaniasi. Siinä käy vain helposti niin, että parisuhteesta tulee jo alusta asti epätasapainoinen, kun toinen joutuu ottamaan enemmän vastuuta arjesta.  Jos ette asu vielä yhdessä niin älkää ainakaan muuttako yhteen, että molemmilla säilyy oma tila.

Äitini on masentunut.

On ollut erittäin raskaita aikoja lapsuudessani ja nuoruudessani. On edelleen. Jos teette lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Jeesus, aika brutaaleja vastauksia näin masentuneen näkökulmasta. :D Tulin katsomaan, löytäisikö vinkkejä, joilla voisi itsekin tehdä kumppanin elämästä helpompaa, mutta yikes.

Mitä brutaalia on sanoa ettei masennuksen kanssa voi seilata ulapalla? Masennus kysyy hoitoa. BH:lla löytyy laajan skaalan osaavia ammattilaisia. Tuolla pystyy helposti vaihtamaan terapeuttia jos yhden kanssa ei toimi. Kerran kuussakin käynti riittää

Olen itse omaishoitaja ja tässä vähän käytännön vinkkejä, jotka ovat toimineet omalla kohdalla.

Keksi itsellesi elämänsisältöä, joka ei liity poikaystävääsi niin että sinulla on jokin henkireikä kun hoitaminen käy raskaaksi. Näissä tilanteissa voi muuten käydä niin että kaikki kieppuu sen sairastelevan tarpeiden ympärillä ja hoitaja unohtaa kuka oli ja mistä itse piti. Sinun pitää olla terveellä tavalla itsekäs, vaikka se välillä vaikeaa onkin. Älä tee hoitamisesta ainoaa elämänsisältöäsi, näe kavereita, käy tapahtumissa ja elä. Vaikka hoidettava ei jaksaisi lähteä ei sen sinua pidä estää menemästä. Parasta hoidettavasi kannalta on että sinä voit hyvin ja olet vedossa.

Muista että ideana ei ole että sinä sairastut, mielenterveyspotilaille on ammattiauttajat, joilla on koulutus ja jotka saavat palkkaa.

Parasta apua itsellesi ja hoidettavalle on että selvittelette mitä apua on tarjolla ja otatte sen vastaan. Vertaistuesta saa voimaa, eli selvitä minkälaisia ryhmiä masentuneiden läheisille alueellasi on ja käytä niitä.

Ja mielihyvähormonit liikkeelle: liikunta on hyvästä ja kaikki mikä hyvältä tuntuu.

Pidä huoli omasta jaksamisesta. Muita ihmissuhteita ja harrastuksia, joissa tapaat mielenterveydeltään paremmassa jamassa olevia ihmisiä.

Varo katkeruutta. Jos vuosi olet kumppanin valmentaja ja tsemppari, huolien kuuntelija ja terapeutti, se kuluttaa. Vielä päälle siihen se, jos itse sairastut ja tarvitset apua ja tukea, harvoin masentunut pystyy roolien vaihtoon. Tarkoitan, että saatat huomata vuosien kuluttua, että et saa samaa tukea ja apua puolisoltasi kun sitä tarvitset. Nyt voi tuntua siltä, että kyllä sellaisen tilanteen kestää, mutta tosipaikan tullen pettymys ja katkeruus voi yllättää.

En ehdota parisuhteen päättämistä siksi, että ap voisi hummailla kenen kanssa tahansa, vaan siksi, että tuo suhde ei pidemmän päälle ole hyväksi.

Kaikki masentuneet eivät ole tällaisia, mutta valitettavan monet ovat. Masentuneet ovat monesti pidemmän päälle haastavia puolisoita: moni heistä ei jaksa osallistua yhteiseen arkeen, kotitöistä ja mahdollisista lapsista jää isompi vastuu toiselle osapuolelle. Koko perheen arkea määrittelee toisen masennus, monesti sille terveelle puolisolle kaatuu liikaa hommaa. Voi olla, että masentunut ei jaksa käydä töissäkään, jolloin taloudellinen toimeentulokin kaatuu sen terveen niskaan. Usein masentuneet puolisot ovat puolisolleen ja mahdollisille lapsille pahantuulisia ja flegmaattisia, jolloin heidän mielialansa värittää koko perheen arkea. Pahimmillaan tilanne jatkuu vuosikausia/vuosikymmeniä, osalla masennusjaksot eivät väisty koskaan. Osa masentuneista ymmärtää, että tilanteeseen kuuluu hakea apua ja se on heidän itsensä vastuulla. Osa taas jyrkästi kieltäytyy menemästä ammattiavun piiriin ja kaikkia apu ei yksinkertaisesti auta, jos tilanne on todella vaikea.

Tästä syystä en suosittele nuorelle ihmiselle tuollaisessa parisuhteessa jatkamista. Tuossa se terve osapuoli sysää oman elämänsä sivuun ja elää sitä masentuneen elämää. Aloittaja sanoi: "Tuntuu että oma jaksamiseni on lopussa toisesta huolehtimiseen ja olen itsekin usein kumppanini puolesta alakuloinen. Haluan kuitenkin jatkaa suhdetta, sillä ilman häntä olisin hyvin onneton, vielä onnettomampi kuin nyt." Jos tilanne on tuo jo parikymppisenä, mitä se olisi vaikka 15 v päästä, kun olisi työt, asuntolainat ja lapset? Omaa elämää ei kannata uhrata toisen takia. Oli minkä ikäinen tahansa, niin koskaan ei pitäisi olla parisuhteessa, joka pysyvästi laskee omaa onnellisuutta ja elämänlaatua. Tottakai välillä voi tulla aikoja, jolloin puolisoa voi joutua hetkellisesti kannattelemaan, mutta jatkuvaa sen ei kuuluisi alusta asti olla. Lähtemällä tuosta suhteesta mahdollistat itsellesi sen, että voit vielä aikanaan löytää puolison, jonka kanssa lähtökohta parisuhteelle on tasavertaisempi.

Ap, mieti myös, mitä sanoisit vaikka ystävällesi, joka kertoisi olevansa parisuhteessaan lopussa ja usein alakuloinen? Kehottaisitko ystävää todella jatkamaan parisuhteessaan?

Aika monta tarinaa olen kuullut, miten nainen on huolehtinut masentuneesta miehestään vuosikaudet. Lopulta nainen on väsynyt ja on tullut ero tai sitten mies on kiitoksena lähtenyt toisen naisen matkaan.

up

Kannattaa varmaan kuunnella vauva-palstan katkeria vanhoja piikoja :D

Vierailija kirjoitti:

Aika monta tarinaa olen kuullut, miten nainen on huolehtinut masentuneesta miehestään vuosikaudet. Lopulta nainen on väsynyt ja on tullut ero tai sitten mies on kiitoksena lähtenyt toisen naisen matkaan.

Yleisin tarina lienee kuitenkin se, että jos mies masentuu niin nainen lähtee toisen matkaan. 

Jaahas, täällä kohdellaan masentuneita vähintään toisen luokan kansalaisina tai ei ihmisinä ollenkaan kun heillä ei saa olla ihmissuihteita. Kai neuvotte jättämään myös sellaiset joilta menee vaikka molemmat jalat ja jää pyörätuoliin loppuelämäksi?

Hei ap! Minäkin olen ollut masentunut ja saanut diagnoosin siitä. Vieläpä vakavasta masennuksesta. Myös usealla kaverillani ollut masennus-diagnoosi. Sen vain haluan sanoa, etten usko että kukaan sivullinen yksinään pystyy masennusta toisesta ulos ajamaan. Muut ihmiset voivat olla apuna siinä, ettei oloaan koe täysin hylätyksi tai yksinäiseksi, mutta varsinaisesti muut eivät sitä vikaa pysty toisessa parantamaan. Ehkä erikoisin kokemus itselleni on kuitenkin yllättäen ollut näiden parin muun masennus-diagnoosin omaavan suhtautuminen. Toinen oli sitä mieltä, etten tiedä mitä masennus on. Toinen ei tuntunut ymmärtävän miksi rasitun niin helposti tietyistä asioista ja tuntui kyseenalaistavan pitkän sairaslomani. Kumpikin purki pahaa oloaan omilla tavoillaan myös minuun. Nyt en ole heidän kanssaan enää tekemisissä ja epäilen heillä olevan ongelmaa myös persoonallisuudessaan. Jotkut tutkimukset esittävätkin, että monesti pitkittyneeseen ja toistuviin masennustiloihin liittyy myös muuta häiriötä, kuten ongelmaa persoonallisuudessa. Sulle nuorena ihmisenä suosittelisin terveemmän kumppanin etsimistä, jotta et tipahda samaan suohon kuin tuo toinen. Voithan muuten olla hänelle tärkeä kaveri.

Vierailija kirjoitti:

Jaahas, täällä kohdellaan masentuneita vähintään toisen luokan kansalaisina tai ei ihmisinä ollenkaan kun heillä ei saa olla ihmissuihteita. Kai neuvotte jättämään myös sellaiset joilta menee vaikka molemmat jalat ja jää pyörätuoliin loppuelämäksi?

Tietysti masentuneilla saa olla ihmissuhteita, mutta nyt puhutaankin sen toisen osapuolen näkökulmasta.

Minusta on myös kaksi täysin eri asiaa verrata nuoren aikuisen parisuhdetta ja vaikka pitkää avioliittoa toisiinsa. On eri asia, jos puoliso sairastuu vaikka 20 vuoden yhteisen elon jälkeen. Siinä on kuitenkin eri tavalla syventynyt se yhteiselämä. Sen sijaan, jos nuori aikuinen alkaa seurustella ihmisen kanssa, jolla on jo tuossa vaiheessa masennusta ja se näkyy pariskunnan arjessa, ei tuo lähtökohta lupaa hyvää. Tutkitusti masennusjaksojen uusiutumisriski kasvaa, mitä kauemmin aiemmat masennusjaksot ovat kestäneet ja mitä useampia niitä on ollut. Tilastojen valossa on melkoinen riski, että tuo masentunut ei tule toipumaan, jos masennusjaksoja on ollut useita jo nuorella iällä. Ei tuo tilanne silloin "reilu" ole sille toiselle osapuolelle.

Jos haluat jaksaa masentuneen miehen kanssa, niin yhdessä asiassa pitää olla ehdoton:

Apua on miehen haettava ja itse aidosti nähtävä vaivaa kuntoutumisen eteen. Sellainen peli ei vetele, että mies velloo masennuksessaan, mutta ei suostu ottamaan vastaan keskusteluapua tai tapaamaan lääkäriä keskustellakseen lääkityksestä. Masentuneen pitää myös oman jaksamisensa sallimissa rajoissa osallistua yhteiseen elämään eli kotitöihin ja/tai opiskeluun/työssäkäyntiin. Sinä et voi tehdä toipumistyötä miehesi puolesta, vaan miehen on tehtävä se itse.

Mulla on erilainen kokemus, mutta ehkä jollain tapaa verrattavissa. Mun puolisolla on fyysinen sairaus, joka ei varsinaisesti näy ulospäin, mutta vaikutti varsikin nuorena normaalin arkeen hyvin paljon. Sairaus oli aika oireeton kun tavattiin mutta paheni nopeasti. Ero ei käynyt mielessäkään ja kyllä, olen joutunut hoitamaan lapsia pikkulapsivuosina paljon enemmän ja vastaamaan monista asioista yksin, koska toinen ei ole jaksanut.

Vuosien myötä tilanne helpottunut, sopiva lääkitys löytynyt ja puoliso osallistuu taas arjen juttuihin. Vaikka se kuullostaa imelältä, rakkaus on ollut kaikki vuodet se, mikä on kantanut. Avain jaksamiseen on se, ettei katkeroidu siitä, ettei toinen pysty tai jaksa ja se, että yhdessä viidytään ja parisuhde toimii. Aloittajan kohdalla en osaa sanoa, miten paljon mt-puolen sairaus tuollaiseen vaikuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika monta tarinaa olen kuullut, miten nainen on huolehtinut masentuneesta miehestään vuosikaudet. Lopulta nainen on väsynyt ja on tullut ero tai sitten mies on kiitoksena lähtenyt toisen naisen matkaan.

Yleisin tarina lienee kuitenkin se, että jos mies masentuu niin nainen lähtee toisen matkaan. 

Tai jos nainen lähtee toisen matkaan niin mies masentuu ellei ole jo ennestään masentunut. Sitten virittelee letkua auton pakoputkesta ohjaamoon tai kaahaa rekan keulaan.

Tarkkaile miten puhut parisuhteesta muille. Joudutko selittelemään puolisoa kovasti? Huomaatko että joudut pidättäytymään ja vähättelemään omia ansioitasi? Saatko esim. iloita opiskelupaikasta, vai todetaanko sinulle että kun minä en pääse opiskelemaan? Tekeekö masentunut mitään oman elämäsi eteen, onko mitään suunnitelmia? Aikooko hän koko elämänsä maata sohvalla ja odottaa että joku passaa vaan kaiken nokan eteen? Oletko itse kovin hyväksymisen tarpeinen, koetko itsesi tärkeäksi kun saat auttaa muita ja kertoa mitä olet tehnyt jonkun toisen eteen?

Itse olen masentunut, mutta en puhu siitä muille ihmisille. Ongelmani on psykologinen, ja harva ihminen ymmärtää edes omaa käytöstään, puhumattakaan että kannattaisi lähteä yhtään syvällisemmin keskustelemaan jostain, mitä juuri he eivät ole tehneet /nähneet /kokeneet. Jos en esim. jaksa mennä juhliin, en valita masennusta vaan sanon vaikka sairastuneeni tms. Tämä ei ole muiden ongelma, enkä halua olla joku "tapaus" josta "ollaan kovasti huolissaan" ja jota "pitää auttaa ja ymmärtää". Olen ihan tasa-arvoinen aikuinen, yritän parhaani, toisinaan se minun paras on tosi huono, mutta näillä mennään.

Pitää aina miettiä, miten puolison masennus näkyy arjessa? Sillä kun on niin monta eri ilmenemistapaa, jotkut vaikeasti masentuneet jaksavat käydä töissä, harrastaa ja pitää huolta lapsistaan ja parisuhteestaan eikä kukaan uskoisi että ovat masentuneita. Jotkut taas ovat lähinnä sängyn pohjalla haisemassa, ilkeilevät kaikille ihmisille lähistöllä, eivät ole koskaan kiitollisia mistään mitä kumppani heidän ja lastensa eteen tekee, eivätkä suostu hankkimaan apua. Siinä voi olla kumppanin hyvin vaikea tuntea itseään rakastetuksi ja käsitys normaalista parisuhteesta voi vääristyä. Tällaiset parisuhteet voivat myös aiheuttaa traumoja ja suurta katkeruutta.

Vierailija kirjoitti:

Pitää aina miettiä, miten puolison masennus näkyy arjessa? Sillä kun on niin monta eri ilmenemistapaa, jotkut vaikeasti masentuneet jaksavat käydä töissä, harrastaa ja pitää huolta lapsistaan ja parisuhteestaan eikä kukaan uskoisi että ovat masentuneita. Jotkut taas ovat lähinnä sängyn pohjalla haisemassa, ilkeilevät kaikille ihmisille lähistöllä, eivät ole koskaan kiitollisia mistään mitä kumppani heidän ja lastensa eteen tekee, eivätkä suostu hankkimaan apua. Siinä voi olla kumppanin hyvin vaikea tuntea itseään rakastetuksi ja käsitys normaalista parisuhteesta voi vääristyä. Tällaiset parisuhteet voivat myös aiheuttaa traumoja ja suurta katkeruutta.

Oma kumppanini on kykeneväinen käymään töissä reippaastikkin ja odottaa sinne pääsyä, siellä saa ajatuksia muualle ja pääsee tuulettumaan. Hän viettää myös usein aikaa perheensä, kavereidensa ja minun kanssani. Joka päivä on hänellä aika paljonkin hyviä hetkiä.

Muita kokemuksia tai vinkkejä?