Amazonin Taru sormusten herrasta: Valtasormukset OFFICIAL
Tänne kaikki keskustelu syyskuussa alkavasta uudesta sarjasta. En tiedä kuinka paljon muita Tolkien-faneja (tai muuten aiheesta kiinnostuneita) täällä palstalla on mutta ainakin itse ajattelin tänne kirjoittaa ajatuksiani sarjaan liittyen.
Kommentit (2045)
Vierailija kirjoitti:
Suurin toiveeni sarjaan liittyen on se, että Peter Jacksonin elokuvatrilogian huutava vääryys jättää Tom Bombadil pois elokuvista korjattaisiin ja tämä nähtäisiin nyt sarjassa. Elrond viittasi TSH:ssa tavanneensa Bombadilin joskus (tai vähintäänkin kuulleensa tästä, sanamuoto jättää hieman vapautta tulkinnalle). Tom Bombadil ja Elrond kuuluvat molemmat lempihahmojeni joukkoon, joten heidän kohtaamisensa, edes lyhyt sellainen, olisi oikea unelmien täyttymys!
Ymmärrän tämänkin näkökulman mutta jos minulta kysytään, niin Tom Bombadilin olisi ehkä paras pysyä ikuisesti poissa TV-ruudulta. En kestäisi ajatusta siitä, että hänet mentäisiin pilaamaan jossain sovituksessa niin kuin esimerkiksi Radagastille tehtiin Hobitti-trilogiassa
Osaisiko joku kertoa tietämättömälle, että mistä tässä sarjassa on noin niin kuin tiivistettynä kyse. Mihin kirjoihin tämä perustuu, mikä tässä on juoni jne? Olen kyllä kuullut tästä sarjasta mutta on vähän jäänyt sisältö epäselväksi
Vaikka sarja olisi kuinka hyvä tai näyttäisi kuinka hienolta niin fanifiktiotahan tämä on, eikä sillä ole Tolkienin kanssa mitään tekemistä. Siitä ei pääse yli eikä ympäri.
Vierailija kirjoitti:
Osaisiko joku kertoa tietämättömälle, että mistä tässä sarjassa on noin niin kuin tiivistettynä kyse. Mihin kirjoihin tämä perustuu, mikä tässä on juoni jne? Olen kyllä kuullut tästä sarjasta mutta on vähän jäänyt sisältö epäselväksi
Pähkinänkuoressa idea koko jutussa on se, että Amazon yrittää raapia Taru Sormusten herrasta-kirjan liitteistä 5 tuotantokauden sarjan, joka käsittelee suurimmaksi osaksi tapahtumia, joihin Amazonilla ei ole oikeuksia. Tämän takia Tolkienin luoma materiaali on vähissä ja Amazon joutuu keksimään fanifiktiota täydentämään tarinaa. Tähän mennessä juoni on jäänyt kaikille hieman epäselväksi, mutta on selvää, että sarjasta tulee suuri floppi, enkä ihmettelisi vaikka sen tekeminen lopetettaisiin kesken kaiken.
Vierailija kirjoitti:
Osaisiko joku kertoa tietämättömälle, että mistä tässä sarjassa on noin niin kuin tiivistettynä kyse. Mihin kirjoihin tämä perustuu, mikä tässä on juoni jne? Olen kyllä kuullut tästä sarjasta mutta on vähän jäänyt sisältö epäselväksi
Sauron, tosin toisella nimellä, takoi aikanaan eli ns, ensimmäisellä ajalla ne mahtisormukset joista kirjoissa kerrottiin. Lisäksi salaa itselleen yhden joka hallitsi niitä muita.
Eli 9 ihmiskuninkaille/ruhtinaille joista tuli sittemmin sormusaaveet eli nazgulit, 7 kääpiöiden johtajille mutta näiden kohtalosta ei kirjoissa paljoa mainittu, 3 haltioille joista yksi oli kirjoissa galadrielilla, toinen ilmeisesti elrondilla ja kolmas gandalfilla. Nämä tosin eivät uskaltaneet käyttää omiaan silloin kun sauronilla oli sormus kädessään ja hallussaan. Ja se yksi joka hallitsee noita muita, ja joka oli kirjoissa alkujaan klonkulla, sitten bilbolla, frodolla ja hetken samilla ennen tuhoutumistaan kirjan loppupuolella.
Vierailija kirjoitti:
Osaisiko joku kertoa tietämättömälle, että mistä tässä sarjassa on noin niin kuin tiivistettynä kyse. Mihin kirjoihin tämä perustuu, mikä tässä on juoni jne? Olen kyllä kuullut tästä sarjasta mutta on vähän jäänyt sisältö epäselväksi
Amazonin tuottamaan kallista fanifiktiota, jolla ei ole alkuperäisteoksen kanssa oikeastaan mitään yhteistä
Vierailija kirjoitti:
Sen jälkeen miten surkeiksi tekeleiksi Hobitti-elokuvat osoittautuivat, niin aika hankalaa on onnistua sen tason alle menemään. Mutta saapa nähdä miten käy
Mikä niissä hobiteissa muka oli vikana? Vauhdikasta ja toiminnantäytteistä kepeää viihdettä kuten kirjakin.
Ainakin taidan saada tuosta sarjasta hyvän komedia-annoksen. Luultavasti tulen nauramaan ääneen monille täysin järjettömille kohtauksille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen jälkeen miten surkeiksi tekeleiksi Hobitti-elokuvat osoittautuivat, niin aika hankalaa on onnistua sen tason alle menemään. Mutta saapa nähdä miten käy
Mikä niissä hobiteissa muka oli vikana? Vauhdikasta ja toiminnantäytteistä kepeää viihdettä kuten kirjakin.
Lähinnä kait se, että alkuperäiseksi ohjaajaksi suunnitellulla kaverilla oli oma näkemyksensä. Sitten kun tuo otti loparit tai sai potkut tai jotain ja jackson tuli tilalle niin tuolla oli aikamoinen kiire kehittää hommasta edes jollain lailla toimiva kokonaisuus. Eikä tuossa täysin onnistuttu.
Vierailija kirjoitti:
Tämän viikon perjantaina tulee Netflixiin Neil Gaimanin legendaarisiin sarjakuviin perustuva Sandman. Rakastan Gaimania joka ihan itse vastaili twitterissä woketuksesta itkeville luusereille että Sandman on ollut woke jo kasarilta asti :D Harmi ettemme saa Tolkienin mielipidettä näihin asioihin jotka osalle on niin suuria huolenaiheita mutta onneksi sentään joidenkin sarjojen kohdalla saamme kuulla ihan suoraan tekijöiltä että ihonvärillä, seksuaalisuudella tai sukupuolella ei ole tarinoiden kannalta mitään väliä ja laadukkaan sarjasta tekee ihan muut asiat. Harmi myös että osa ei osaa näiden lisäksi keskittyä mihinkään muuhun.
Jos Sandman oli woke jo alunperin, miksi sitä piti muuttaa vielä wokemmaksi? Gaiman on juonut Kool-Aidinsa kuten kiltti poika ja nyt runkkaa sille kun itse keksimänsä hahmot laitetaan uusiksi jonkun "fiksumman" toimesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan vain tiedoksi teille Tolkien puristeille, että Tolkien itsekin suhtautui positiivisesti sovituksiin ja ennen kaikkea halusi myös muiden ihmisten jatkavan työtään. Alla Tolkien-sitaatti
The cycles should be linked to a majestic whole, and yet leave scope for other minds and hands, wielding paint and music and drama.
Olet tainnut ymmärtää hieman väärin tuon sitaatin sisällön. Tolkien tarkoitti tuossa, että hän suhtautuu positiivisesti esimerkiksi hänen töihinsä perustuvaan musiikkiin tai taiteeseen, joita tehdään hänen kirjojaan kunnioittaen, mutta ei sisältöä muuttaen tai turmellen.
Höpö höpö. Tai vaikka näin olisikin niin mitä väliä sillä edes on mitä Tolkien ajattelisi. Amazon on reilusti ostanut oikeudet hänen kirjoihinsa, joten se saa tehdä niille IHAN MITÄ HALUAA. Ette te puristit ole mitään Tolkienin tuotannon portinvartijoita, jotka saavat päättää mitä hänen tarinoilleen tehdään. Amazon saa koska sillä on oikeudet niihin. Niin yksinkertaista se on.
Näin se valitettavasti on, mutta sitten on turha ulista ettei sille löydy katsojia puolen miljardin dollarin edestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tähän mennessä sarjan keskeisimmät juonikuviot ovat kaikki keksittyjä. Soturi Galadriel numenorissa, soturi Galadriel luolassa jääpeikon ja keksittyjen hahmojen kanssa. Soturi Galadriel kuvitteellisessa kylässä keksittyjen hahmojen ympäröimänä. Huoh, ei hyvältä näytä
Mitä Galadrielin sitten pitäisi tehdä?
Istua nätisti kirjomassa ja laulelemassa?
Nuori Artanis taisteli Alqualondëssa ihan miekka kädessä joskin Fëanoria vastaan, mutta halusi silti oman valtakunnan Keskimaassa. Se oli pitkä ja miehekäs, ja sen amilessë oli Nerwen, ei mikään Kultatukka. Se ei saanut lupaa palata kotiin, eikä se edes halunnut, vaan halusi tutkia Keskimaata ja hengata puolisonsa kanssa.
Galadriel ei ollut mikään varsinaisesti kiva tyyppi edes LOTRissa, se oli oppinut säälliseksi pitkän historiansa aikana, ja toinen aika oli vielä sitä aikaa jolloin se opetteli, joten kyllä, kyllä sen voi kuvitella miekka kädessä, politikoimassa ja matkustamassa Numenoriin.
Tietysti sen kuvaaminen pelkkänä soturiprinsessana on älytöntä, mutta se on yksi ihan mahdollinen juonne sen senaikaisessa olemisessa.
Kyseessä on tuo, että Galadrielista ei tähän mennessä ole nähty mitään muita puolia kuin tuo soturi. Kaikki tähän mennessä nähty materiaali käsittelee Galadrielia taisteluissa, vaikka Tolkienin toista aikaa käsittelevissä kirjoituksissa ei näistä mainita mitään. Eikä ole myöskään mitään takeita siitä, että hänellä tulisi olemaan sarjassa jonkinlainen kehityskaari. Pelkään että Galadrielista tehdään tyypillinen vahva naishahmo eli ylikorostetun maskuliininen soturiprinsessa.
Voi itku... Galadriel ei ole soturi vaan erittäin kunnioitettu johtaja, joka ei tarttunut miekkaan tai sotkeutunut fyysisiin kamppailuihin ikinä.
Hän oli "unenomaisen eteerinen" ja henkisesti voimakastahtoinen tietäjä, näkyjennäkijä
poliitikko, diplomaatti kuningatar jonka päätöksiä kunnioitettiin ja joka yleensä teki ne lopulliset päätökset.
hänestä puuttuu tietty fyysisyys ja "lihallisuus", joka vaaditaan soturilta. Hän on enemmänkin sellainen hahmo joka elää vahvasti
sisäisissä maailmoissaan ja tulkitsee todellisuutta näkyjen kautta.Vaikea kuvitella hänet kolttu veressä mätkimällä miekalla taistelun tiimellyksessä.
Sepä se. Niitä miekanheiluttelijoita on jo ihan tarpeeksi, miksi ylväästä haltianeidostakin pitää väkisin vääntää sellainen?
Vierailija kirjoitti:
Tähän mennessä sarjan keskeisimmät juonikuviot ovat kaikki keksittyjä. Soturi Galadriel numenorissa, soturi Galadriel luolassa jääpeikon ja keksittyjen hahmojen kanssa. Soturi Galadriel kuvitteellisessa kylässä keksittyjen hahmojen ympäröimänä. Huoh, ei hyvältä näytä
Näyttää tosiaan vähän Tampax-mainokselta, kuten joku Youtubessa lohkaisi. "Voin tehdä mitä vain, en anna kuukautisten häiritä."
Vierailija kirjoitti:
Voisin kuvitella Tolkienin tarkoittaneen ruskeaihoisella esim. espanjalaisen tai italialaisen värisiä. Tuskin poc värisiä. Etelässä asuvat olivat Tolkienin mukaan mustia, olivatkohan jotain mustainmaalaisia.
Mistäs näin päättelet? Tolkien on syntynyt etelä-afrikassa eikä briteissä. Lisäksi briteissäkin on historiallisista syistä hyvin monenlaista ja väristä porukkaa kun niitä siirtomaita on pitkin ja poikin maailmaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän viikon perjantaina tulee Netflixiin Neil Gaimanin legendaarisiin sarjakuviin perustuva Sandman. Rakastan Gaimania joka ihan itse vastaili twitterissä woketuksesta itkeville luusereille että Sandman on ollut woke jo kasarilta asti :D Harmi ettemme saa Tolkienin mielipidettä näihin asioihin jotka osalle on niin suuria huolenaiheita mutta onneksi sentään joidenkin sarjojen kohdalla saamme kuulla ihan suoraan tekijöiltä että ihonvärillä, seksuaalisuudella tai sukupuolella ei ole tarinoiden kannalta mitään väliä ja laadukkaan sarjasta tekee ihan muut asiat. Harmi myös että osa ei osaa näiden lisäksi keskittyä mihinkään muuhun.
Jos Sandman oli woke jo alunperin, miksi sitä piti muuttaa vielä wokemmaksi? Gaiman on juonut Kool-Aidinsa kuten kiltti poika ja nyt runkkaa sille kun itse keksimänsä hahmot laitetaan uusiksi jonkun "fiksumman" toimesta.
Kait siinä on oma ironiansa kun joku palstanobody koittaa ilman ensimmäistäkään omaa saavutusta lähteä julistamaan että joku neil gaiman on väärässä omien hahmojensa ja tarinoidensa suhteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä kommentoija, joka väittää sarjaa lastenohjelmaksi taitaa olla sama tyyppi, joka joskus aiemmin ketjussa ihmetteli miten aikuinen ihminen voi fanittaa kirjailijaa. Melko säälittävä trolli kyseessä.
Jos ohjelmassa on tonttuja, velhoja, lohikäämeitä jne. on kyseessä lastenohjelma. Valitan.
Jos sinulla ei riitä päänupissa säätövaraa kovin kauas omasta arkielämästä, niin se on oma häpeäsi. Mene pois.
Vierailija kirjoitti:
Tämä woke öyhötys on mennyt ihan mahdottomaksi viime aikoina, nyt Sandmaniakin ja uutta GoT:ia syytetään taas ympäri nettiä samasta asiasta.
A) Linkittäkää tai kertokaa lähteet jossa määritellään hahmojen ihonväri.
tai
B) Kertokaa mitä varten missään alkuperäismateriaalissa ei alunperinkään ole ollut mustia hahmoja? Niin.. onkohan kuinka vaikea arvata, että miksi? Siirtäkää katseet yhdysvaltoihin ja tarkastelkaa parin viime vuosisadan historiaa. Sen jälkeen miettikää mistä suurin osa viihdeteollisuudesta ja sen rahoituksesta on peräisin.
C) Kerro jokin oikeasti hyvä syy.
A) Lähde on näissä aina alkuperäisteos. Se on hyvin selkeää ja simppeliä. Näin se oli kirjoitettu, näin se on.
B) Miksi alkuperäismateriaalissa pitäisi olla mustia hahmoja? Eiköhän jokainen luova henkilö saa ihan itse päättää hahmojensa etnisyyden ja kun puhutaan länsimaisista ja valkoihoisista kirjoittajista, on aika loogista että kirjoitetaan siitä mistä itse tiedetään. Vai meinaatko ulista yhtälailla siitä, ettei afrikkalaisissa taruissa ole tarpeeksi valkoihoisia? Miksi ei? Mistäköhän voisi johtua, varmaan joku salaliitto, eikö?
C) Mene muualle ulisemaan.

Melkoiset ennakkoluulot sinullakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Säälittävä sarja tulossa. Kuka tunari meni Elrondinkin pilaamaan??? Hän oli kirjojen kiistatta paras hahmo ja kaiken pelastaja! Oi ELROND!
Jos minulta kysytään niin Elrond olisi hyvä päähenkilö sarjalle. Harmittaa kun nyt häntä ollaan jättämässä vähän turhan pieneen rooliin. Elrond syntyi vasta ensimmäisellä ajalla, joten hän on haltiaksi erittäin nuori vielä toisen ajan alussa. Tämä sarja olisi hyvä mahdollisuus näyttää eräänlainen Elrondin kasvutarina eli se kuinka hänestä traagisen lapsuuden jälkeen tulee ajan saatossa arvostettu taruntuntija, sotapäällikkö ja Gil-Galadin luotettu ystävä ja varakuningas Eriadorissa.
Gil-Galad on kurja viemärirotta. ELROND ON OIKEA KUNINGAS SENKIN PETTURI!