Lue keskustelun säännöt.
Uusperhe apua - vanha sisarus ja uusi vauva
17.07.2022 |
Miehellä ja minulla on uusperhe, yhteensä 4 lasta, joista nuorin on meidän ensimmäinen yhteinen (6kk). Lapsista kolme nuorinta asuu kanssamme. Näistä nyt vanhin (ei kokonaisuudessa toiseksi vanhin) 12-vuotiaamme on alkanut reagoimaan negatiivisesti uuteen vauvaan. Ymmärrän, että 12-vuotiaana alkaa hormonitkin hyrräämään ja teiniys nostaa päätään, mutta kuinka vakavasti kiukuttelu pitää ottaa ja mitä vinkkejä teillä on siitä, miten sisarusten välejä voisi parantaa?
Kommentit (214)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä on vaikeita juttuja. Aikanaan 12v suuttui, kun isänsä kuoli ja otin uuden miehen. Saimme uuden mieheni kanssa yhteisen lapsen. Nyt jo kohta kolmekymppinen esikoinen ei halua pitää yhteyttä. Hänen mielestään minun olisi pitänyt elää leskenä koko elämäni. Olin vähän yli kolmekymppinen jäin leskeksi. Tsemppiä ap!
Te alapeukuttajat, olisitteko olleet yksin loppuelämän?
Syyllistät oudosti lastasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä on vaikeita juttuja. Aikanaan 12v suuttui, kun isänsä kuoli ja otin uuden miehen. Saimme uuden mieheni kanssa yhteisen lapsen. Nyt jo kohta kolmekymppinen esikoinen ei halua pitää yhteyttä. Hänen mielestään minun olisi pitänyt elää leskenä koko elämäni. Olin vähän yli kolmekymppinen jäin leskeksi. Tsemppiä ap!
Te alapeukuttajat, olisitteko olleet yksin loppuelämän?
Kuinka pian otit tämän uuden miehen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhteistä livaa tekemistä, ota teini mukaan lapsenhoitoon mutta älä pakota. Muista myös viettää hänen kanssaan yksin aikaa. Laita mies hoitamaan siksi aikaa vauvaa. Kyllä se siitä!
Tämä neuvo oli niin väärä kuin olla ja voi. Ei missään nimessä pakoteta minkäänlaista vastuuta vauvasta teinille. Se ei luo sidettä, pelkästään kasvattaa ahdistusta ja inhoa viatonta kohtaan.
Ja hei, vauvat syö nukkuu ja paskoo, joskus kaikkea kolme yhtä aikaa. Mitään yhteistä kivaa ei ole kuin aikaisintaan mukelon mennessä kouluun. Silloin nyt 12v onkin jo omillaan, todennäköisesti.
Onko lukihäiriö vai muuten vaan skippasit kohdan "mutta älä pakota"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä on vaikeita juttuja. Aikanaan 12v suuttui, kun isänsä kuoli ja otin uuden miehen. Saimme uuden mieheni kanssa yhteisen lapsen. Nyt jo kohta kolmekymppinen esikoinen ei halua pitää yhteyttä. Hänen mielestään minun olisi pitänyt elää leskenä koko elämäni. Olin vähän yli kolmekymppinen jäin leskeksi. Tsemppiä ap!
Te alapeukuttajat, olisitteko olleet yksin loppuelämän?
Minä alapeukutin siksi, että minulle ei ollut oikein selvää, että suuttuiko lapsi isänsä kuolemasta vai äidin uudesta miehestä - ja tapahtuiko tämä kaikki tosiaankin lapsen ollessa 12 v.
Jos 12-vuotiaan piti tosiaankin kokea tämä kaikki, niin ihmettelen suuresti, että ajatteliko kirjoittaja itsekin olevansa jonkin sairauden terminaalivaiheessa. Mitään muuta syytä en keksi, miksi vaihtoehtoina olisi ottaa hetimiten uusi mies tai sitten elää loppuikänsä yksin.
Kaiken kaikkiaan tunnen syvää empatiaa tätä nykyistä kolmekymppistä kohtaan, jonka tunteelle ei perheessä ollut edes olemassa sanaa suru, suuttumus vain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa kummallinen ajatustapa, että uusperhe on jotenkin automaattisesti lapsen parhaan vastaista. Eli onko tosiaan niin, että jos eroaa, niin ei ole muuta vaihtoehtoa kuin olla yh:na loppuelämän?
Voihan sitä miehen ottaa sitten kun lapset ovat muuttaneet pois kotoa.
Ai niin tietenkin! Koska sehän auttaa matalaan syntyvyyteen Suomessa. Täälläkin aina huudetaan, että lapsella on oikeus isään, mutta auta armias jos isä ei ole biologinen niin silloin yh-äiti on parempi vaihtoehto. Ihan sama miten päin tekee, aina on naisissa vikaa muiden naisten mielestä.
Miesten mielipiteitä ei-biologisesta isyydestä olemme saaneet lukea tältä palstalta runsain määrin. Valitettavasti aika harva mies - jos nainenkaan - on valmis rakastamaan toisten lapsia ominaan. Siksi pitäisi jokaisen vanhemman sitoutua ensijaisesti lapsiinsa, lapsuus on kuitenkin aika lyhyt aika.
Mitä tulee matalaan syntyvyyteen, ei se ole mikään ongelma. Työvoimaa saadaan ulkomailta. Isompi ongelma on huostaanottojen valtaisa määrä. Eli perheiden pitäisi satsata vanhemmuuden laatuun, ei lasten määrään.
-ohis.
Ei niitä toisen lapsia tarvitse rakastaa kuin omiaan. Pääasia, että kohtelee hyvin ja on lapselle turvallinen aikuinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä on vaikeita juttuja. Aikanaan 12v suuttui, kun isänsä kuoli ja otin uuden miehen. Saimme uuden mieheni kanssa yhteisen lapsen. Nyt jo kohta kolmekymppinen esikoinen ei halua pitää yhteyttä. Hänen mielestään minun olisi pitänyt elää leskenä koko elämäni. Olin vähän yli kolmekymppinen jäin leskeksi. Tsemppiä ap!
Te alapeukuttajat, olisitteko olleet yksin loppuelämän?
Minä alapeukutin siksi, että minulle ei ollut oikein selvää, että suuttuiko lapsi isänsä kuolemasta vai äidin uudesta miehestä - ja tapahtuiko tämä kaikki tosiaankin lapsen ollessa 12 v.
Jos 12-vuotiaan piti tosiaankin kokea tämä kaikki, niin ihmettelen suuresti, että ajatteliko kirjoittaja itsekin olevansa jonkin sairauden terminaalivaiheessa. Mitään muuta syytä en keksi, miksi vaihtoehtoina olisi ottaa hetimiten uusi mies tai sitten elää loppuikänsä yksin.
Kaiken kaikkiaan tunnen syvää empatiaa tätä nykyistä kolmekymppistä kohtaan, jonka tunteelle ei perheessä ollut edes olemassa sanaa suru, suuttumus vain.
Tottakai hän sai surra. Hän vaan oli sitä mieltä, että koskaan mikään ei olisi saanut muuttua. Hän olisi halunnut pitää vanhan kodin vaikka se oli mahdotonta. Hänen isänsä kuolemaan osattiin varautua jo vuosia ennen koska hän sairasti vakavasti pitkän aikaa.
Teettekö kaiken vauvan ehdoilla?Nyt mies hoitamaan vauvaa ja teet teinin kanssa kahdestaan yhdessä jotain tai kaikkien isompien lasten...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on se, että lasten pitää sopeutua yhä uudelleen niihin tilanteisiin, joihin vanhempi/vanhemmat heidät vie. Osa lapsista on ehtinyt asua useassa eri perheessä, se ei välttämättä ole mikään rikkaus vaan päinvastoin. On hyvästely useita eri ihmissuhteita ja taas opeteltu uuteen, ilman mitään mahdollisuutta itse vaikuttaa tilanteeseen.
Jossain vaiheessa ihminen kyynistyy.Itse en koe tuota ongelmana. Onhan elämä aina yhtä sopeutumista, oli sitten kyse muutosta, erosta, uusperheestä, vanhemman kuolemasta, uudesta sisaruksesta, päiväkodin aloituksesta jne. Jos lasta suojelee kaikilta muutoksilta, on hänellä edesdä vaikea elämä. Tärkeämpää on opettaa ja ohjata lasta miten pärjätä muutosten kanssa, eikä pelätä niitä.
Ja samaan aikaan meillä vaeltaa kolmekymppisiä terapiaan siksi, että opinnot on päätösvaiheessa ja ahdistaa töihinmeno ja muutto pois opiskelija-asunnosta. Aikuiselle siis sallitaan ahdistuminen, kun kaksi erilaista muutosta kuormittaa, mutta lapselle pitäisi selittää, että kuule, ei se mitään, että sun maailmaa on koko ikäsi käännelty, sä selviit, kun vaan totut ja sopeudut. Tuskin ap:n lapsi muutoksia pelkää, hän on jo liian tottunut siihen, että äiti ei pidä tasaisesta elämästä. Silti se sattuu, että uudestaan ja uudestaan yllätetään sillä, että lapselta viedään omasta elämästä palasia pois.
En näe mitään iloa tai hyvää uusperheissä. Väkisin koitetaan sulattaa yhteen kaksi täysin eri maailmaa kaikkine exineen ja muuttujineen ja kärsijöinä lapset. Jos itselle tulisi ero lasten isästä, voisin hyvin tapailla ja viettää aikaa jonkun kanssa, mutta en tasan koskaan ikinä tekisi lapsille sitä, että alettaisiin leikkiä perhettä jonkun tuntemattoman ja hänen lastensa kanssa. Ihan kauhea ajatus. Se että tekee lapsia monen kanssa, tekee jo lapselle alusta asti rikkinäisen kodin kun on puolikkaita ja "sisaruksia". Ei näin. En edes voi kuvitella miltä lapsesta tuntuu, että hänen oma perheensä ja maailmansa hajoaa ja aikuiset kutsuu kotiin vieraita ihmisiä, joista tulee äiti tai isäpuolia halusit tai et. Sinulta ei kysytä, eikä ketään kiinnosta. Vähemmästkin oirehtii kasvava lapsi. Hävetkää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On aika lailla turhaa kuvitella että noille mitään sisaruussuhdetta syntyy kuitenkaan. Ikäero on liian iso.
Jospa se muuttaisi myös sinne isälleen ison sisaruksen luo. Hehän on luonnostaan saman lapsuuden jakavia muutenkin.
Itsellänikin on 12 vuotta vanhempi sisarus ja meillä on kyllä hyvät välit! Toki ei uusperhekuvio kuitenkaan.
Vanhimmalla ja tällä teinillä on eri isät, ja teinin isä ei voi ottaa häntä koko viikoksi asumaan kun vaihtuisi koulu.
Ap
Se sun vauvasi on kuus kun tuo on täysikäinen. Ei niin mitään yhteistä!
Itselläni 10 vuotta vanhempi velipuoli eikä me ole eletty millään tavalla samaa lapsuutta.
Olen itse 9 vuotta veljeäni vanhempi. Veljeni oli 10, kun muutin kotoa omilleni. Tulemme toimeen erinomaisesti, mutta emme ole läheisiä tai pidä paljoakaan yhteyttä. Sama juttu ystävälläni, joka on iltatähti. Pitää hyvin vähän mitään yhteyttä sisaruksiinsa, jotka ovat 12 ja 15 vuotta vanhempia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Christiiina kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli kolme ensimmäistä lasta on minun aikaisimmista liitoista. Vahin teini asuu isänsä kanssa ja meillä joka toinen viikonloppu. Kaksi keskimmäistä asuu meillä kokopäiväisesti ja joka toinen viikonloppu isällään.
Eli siis sinulla ap on nyt neljä lasta kolmen eri miehen kanssa ja tämä vauva on nykyisen miehesi ensimmäinen lapsi.
Kyllä.
Ensimmäinen lapsi on ns. yllätys, ehkäisy petti 18-vuotiaana. Emme siis olleet hänen isänsä kanssa naimisissa tai mitään, nuoruuden poikaystäv kyseessä. Erosimme vauvavuonna, koska mies lähti armeijaan eikä kokenut itseään tarpeeksi vanhaksi ollakseen isä. Onneksi pyörsi päätöksensä myöhemmin ja on ollut jo vuosikausia osallistuva vanhempi.
Toiset kaksi lasta syntyivät avioliitossa. Vanhin poika asui vielä silloin kanssamme, mutta muutimme eri paikkakunnalle hänen mennessä yläasteelle, eikä halunnut vaihtaa koulua ja paikkakuntaa, joten jäi isälleen asumaan. Nuorimmat tietenkin muuttivat kanssamme.
Erosin toisesta miehestäni 5 vuotta sitten ja nykyiselle miehelle oma lapsi oli tärkeä toive. Hän on hieman nuorempi kuin minä, joten siksi ei ole aikaisempia liittoja tai lapsia alla, toki yksi pitkä avoliitto kyllä. Tiesimme siis jo suhteen alussa, että haluamme yhteisen lapsen. Olen itse isosta perheestä, joten en karta isoa lapsikatrasta. Ymmärrän, että moni heti leimaa kun lapsia on paljon, ja etenkin monen miehen kanssa. Olemme kuitenkin miehen kanssa molemmat fiksuja, kouluja käyneitä ja työelämässä. Lasten asuinkuviotkin ovat vain lasten parasta ajatellen. Tietenkin haluaisin kaikki lapseni saman katon alle, mutta minun toivettani tärkeämpää on lasten omat toiveet.
Ap
Ymmärräthän, että lapsi ei näe asioita noin. Hänen mielestään teillä on perheessä 3 eri isää eri lapsille ja jokainen isä on jakamassa sen yhden äidin aikaa. Siinä sivussa kukaan ei oikein huomaa, että täällä olisi tällainen eron kokenut lapsi, joka on joutunut kulkemaan matkan, jolle ei olisi halunnut.
Sinä ja nyxä tiesitte, että halusitte yhteisen lapsen ja nyt sitten näytitte muille lapsille, että sama jatkuu kuin ennenkin, kohta ollaan taas eroamassa ja muuttamassa ja kaikki muuttuu. Ei lapsilla ole mitään takuita sille, etteikö tämänkin lapsen jälkeen kävisi kuin ennenkin on käynyt eli ero ja pohja pois elämältä.
Onhan tässä sekin, että ap:lle kaikki lapset ovat omia - totta kai, ap:han on heidät synnyttänyt - mutta lapsille jokaisella on eri isä. Minä en osaisi ajatella, että tässä on nyt sisko tai veli ihan täysin, kun toinen vanhempi ei ole sama kuin omani, vaan joku "tuntematon" (ilman parempaa sanaa ilmaistuna).
Eli 12-vuotias varmaan näkee, että tässä on äiti, mutta 2 sisarusta, joilla on joku vieras mies isänä, ja nyt vielä uusi lapsi taas uudelle tuntemattomalle miehelle. Milloin äidillä on mulle aikaa? Onko mulla edes väliä?
Lisäksi ap on tullut nuorena äidiksi. On siis nyt 30-vuotias. Vielä on toisaalta aikaa hankkia lapsia 10 vuotta, vaikka viiden eri miehen kanssa, jos elämä sellaiseksi ranttaliksi menisi. Ei varmasti mene, mutta teini lapsenmurheillaan saattaa pelätä tätä. Pitää muistaa, että teineillä voi olla mitä omituisempia pelkoja ja kauhukuvia mielessä, aivan kuten pienilläkin lapsilla.
Kuinka paljon uusperheiden äidit/isät sulkevat silmänsä oman edellisen liiton biologisen lapsen pahoinvoinnilta, jos hän itse ja uuden puolison kanssa hankittu lapsi voivat hyvin?
Ne lapset muistavat lopunikäänsä miten heitä on kohdeltu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lisäksi ap on tullut nuorena äidiksi. On siis nyt 30-vuotias. Vielä on toisaalta aikaa hankkia lapsia 10 vuotta, vaikka viiden eri miehen kanssa, jos elämä sellaiseksi ranttaliksi menisi.
Ap kertoi, että tämä 12-vuotias on hänen 3. Lapsensa ja esikoisen saanut nuoruuden poikaystävän kanssa 18-vuotiaana. Mun laskujen mukaan ap:n pitäisi olla nyt jotain 35-38-vuotias.
Jos minulla olisi lähes nelikymppisenä kolme teini-ikäistä isoa lasta, en minä ainakaan jaksaisi alkaa hoitaa vauvaa, kun olen lapset jo isoiksi kasvattanut. En vaikka miesystävällä olisi vauvakuume.
Ap et varmasti ole tietoisesti lähtenyt uusioperhekuvioihin ajattelemalla, että "hähää, nytpä ihan ilkeyttäni teen näin!" Olet lähtenyt mukaan sillä ajatuksella, että tämä toimii kyllä, mutta sen pohjimmainen halu on ollut omasi; minä haluan tämän suhteen, tämän miehen, lapsia/lapsen tämän miehen kanssa (tai pidän tämän vahingon). Se on ollut sinulle hyvältä tuntuva ratkaisu.
Jokainen meistä tekee aina päätöksen sen mukaan, minkä KOKEE oikeaksi siinä hetkessä. Tämä mielestämme oikea ratkaisu palvelee aina jotenkin meitä itseämme ja omia tunteitamme, vaikka väittäisimme muuta. Esim. "En esittele uutta kumppaniani lapselle, ennen kuin aika X on kulunut, koska niin on paras" => "Minulla on parempi olo, jos pidän kumppanin ja lapsen erillään ja lapseni voi näin ollen hyvin".
Ap on varmasti ajatellut, että tämä uusperhekuvio (taas) on lapsillekin hyvä, onhan siinä mies mukana (auttamassa ap:ta). Lapset eivät kuitenkaan tunne näin, ei ainakaan 12-vuotias, koska hän oireilee. Hän olisi tehnyt toisenlaisen päätöksen, jos saisi valita, mutta ei tietenkään voi tässä tapauksessa.
Ehkä asiaa voisi verrata kuviteltuun skenaarioon, että nainen eroaa miehestä, mutta pitää miehen edelleen mukana. Mies muuttaa naisen kanssa uuden miehen luo. Nainen kertoo, että "Ismo, tässä on minun uusi miesystäväni Kari. Rakastan sinua edelleen, Ismo, älä ole huolissasi". Sitten nainen keskittää tarmonsa Ismoon.
Taas tulee ero, ja nyt matkaan lähtevät Ismo ja Kari. Nainen tapaa uuden miehen ja aloittaa uuden suhteen Samin kanssa. Nainen vakuttaa Simolle ja Karille, että he ovat todella rakkaita hänelle keskittyessään Samiin.
Nainen kokee rakastavansa kaikkia miehiä ja kohtelevansa heitä hyvin. Yhtä perhettähän tässä ollaan! Kyllä Ismo ja Kari sopeutuvat, kun ovat niin reippaita ja hienoja! Samikin on niin kiva, että varmana Kari ja Ismo tulevat tämän kanssa toimeen hienosti!
Nyt lapset ovat nuo Kari ja Ismo, jotka roikkuvat äidin päätösten perässä ilman, että voivat vaikuttaa asiaan. Äiti vannoo ja varmasti rakastaakin kaikkia lapsiaan tasapuolisesti, mutta lapset, erityisesti tuo 12vuotias, kokevat todennäköisesti, että he ovat vain taas yksi lenkki siinä äidin ketjussa. Äidin intressit ovat jo uudessa lapsessa, joka ei ole oikea sisarus tai oikeaa perhettä - vaikka äidille he niin ovatkin. Aivan, kuten naiselle Ismo, Kari ja Sami ovat tasavertaisia miesystäviä hänen näkökulmastaan.
Christiiina kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisäksi ap on tullut nuorena äidiksi. On siis nyt 30-vuotias. Vielä on toisaalta aikaa hankkia lapsia 10 vuotta, vaikka viiden eri miehen kanssa, jos elämä sellaiseksi ranttaliksi menisi.
Ap kertoi, että tämä 12-vuotias on hänen 3. Lapsensa ja esikoisen saanut nuoruuden poikaystävän kanssa 18-vuotiaana. Mun laskujen mukaan ap:n pitäisi olla nyt jotain 35-38-vuotias.
Jos minulla olisi lähes nelikymppisenä kolme teini-ikäistä isoa lasta, en minä ainakaan jaksaisi alkaa hoitaa vauvaa, kun olen lapset jo isoiksi kasvattanut. En vaikka miesystävällä olisi vauvakuume.
My bad! Hyvä korjaus, kiitos. Selkeyttää kuviota.
Vierailija kirjoitti:
Kun täällä monet vetoaa siihen, että pitäisikö muka yhna elää loppuelämä, että lapsi ei traumatisoidu: no ei, mutta miksi pitää ottaa uusi kumppani jo pian eron jälkeen ja muuttaa heti yhteen asumaan ja tutustuttaa lapset toisiinsa heti ja aletaan puhua sisaruksista ym. Eikö voi seurustella ilman, että ne lapset vedetään siihen heti mukaan. Lapsella on oikeus tasapainoiseen elämään, ilman vaihtuvia kumppaneita vanhemmilla. Lapsella kun on se äiti ja isä (yleensä), eikä se muuksi muutu lapsen mielessä vaikka tämä niin mukava Seppo tai Tarja kuvioihin tulisi.
Lapseni isä vaihtaa naisia kuin paitaa, on ankkurilapsia, itse olin eron jälkeen 5 vuotta ilman mitään seurusteluja, mutta kun löysin uuden, en lastani esitellyt hänelle ennen kuin olimme olleet jo toista vuotta yhdessä. Lapseni siis tiesi tästä, mutta halusin olla varma että suhde kestää. Nyt 15 vuotta myöhemmin yhä edelleen saman miehen kanssa, lapseni jo aikuinen ja ovat hyvissä väleissä mieheni kanssa. Yhteen muutimme kun lapsi muutti kotoa pois, en kokenut tarvetta muuttaa lapsen kotiympäristöä, vaikka mies luonamme yöpyikin vuosien saatossa.
Et tainnut tutusta ap:n tapaukseen? Olivat hänen mukaansa 4,5 vuotta yhdessä ennen uutta vauvaa, toki ei selvinnyt kauanko oli sinkkuna eron jälkeen. Mutta en näe ollenkaan miten apn tilanne olisi millää tavanla eri kuin sinun.
Christiiina kirjoitti:
Ap:n mielestä se, että kyseessä on uusperhe, eli lapsilla eri isät, ei ole mitään merkitystä 12-vuotiaan lapsen kannalta.
Missä hän on niin sanonut? Itse en saanut sellaista kuvaa ollenkaan. Hänhän vielä sanoi että on tarjonnut jopa ammattilaisen keskusteluapua lapsilleen eron jälkeen.
Tosi kriittisiä kommentteja uusperheistä täällä. Oletin jotenkin, että tällä palstalla kaikki olisi uusperheistä😂😂😂😂 ei mulla muuta, jatkakaa.
Ei helkkari näitä akkoja ja niiden oivalluksia!