Uusperhe apua - vanha sisarus ja uusi vauva

Ongelma on se, että lasten pitää sopeutua yhä uudelleen niihin tilanteisiin, joihin vanhempi/vanhemmat heidät vie. Osa lapsista on ehtinyt asua useassa eri perheessä, se ei välttämättä ole mikään rikkaus vaan päinvastoin. On hyvästely useita eri ihmissuhteita ja taas opeteltu uuteen, ilman mitään mahdollisuutta itse vaikuttaa tilanteeseen.

Jossain vaiheessa ihminen kyynistyy.

Toivottavasti et yritä missään vaiheessa pakottaa tätä lasta lastenvahdiksi.

Onpa kummallinen ajatustapa, että uusperhe on jotenkin automaattisesti lapsen parhaan vastaista. Eli onko tosiaan niin, että jos eroaa, niin ei ole muuta vaihtoehtoa kuin olla yh:na loppuelämän?

Vierailija kirjoitti:

Ongelma on se, että lasten pitää sopeutua yhä uudelleen niihin tilanteisiin, joihin vanhempi/vanhemmat heidät vie. Osa lapsista on ehtinyt asua useassa eri perheessä, se ei välttämättä ole mikään rikkaus vaan päinvastoin. On hyvästely useita eri ihmissuhteita ja taas opeteltu uuteen, ilman mitään mahdollisuutta itse vaikuttaa tilanteeseen.

Jossain vaiheessa ihminen kyynistyy.

Itse en koe tuota ongelmana. Onhan elämä aina yhtä sopeutumista, oli sitten kyse muutosta, erosta, uusperheestä, vanhemman kuolemasta, uudesta sisaruksesta, päiväkodin aloituksesta jne. Jos lasta suojelee kaikilta muutoksilta, on hänellä edesdä vaikea elämä. Tärkeämpää on opettaa ja ohjata lasta miten pärjätä muutosten kanssa, eikä pelätä niitä.

Vierailija kirjoitti:

Onpa kummallinen ajatustapa, että uusperhe on jotenkin automaattisesti lapsen parhaan vastaista. Eli onko tosiaan niin, että jos eroaa, niin ei ole muuta vaihtoehtoa kuin olla yh:na loppuelämän?

Voihan sitä miehen ottaa sitten kun lapset ovat muuttaneet pois kotoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No niin ap, huomasit varmaan itsekin, ettei tälle palstalle kirjoittelu tuonut elämääsi muuta kuin pahaa mieltä. Niin aina.

Jaksan ihmetellä mikä ihmisiä vaivaa nykyään.

Se on kyllä harmillisen totta. Tästä oppineena jätän keskustelut sikseen ja lähden ruoanlaittoon. Harmi kun ihmiset ovat niin negatiivisia nykyään. Tässäkin tartuttiin heti siihen, että lapsia on monta ja eri isiä myös. Olisin vilpittömästi toivonut vinkkejä teinin (lapsen) kanssa toimimiseen, jossa olisin voinut tarjota hänelle jotain uutta ja kivaa jota en itse olisi ehkä tullut ajatelleeksi, mutta kai se on aikuisille ihmisille hauskempaa haukkua muita kun auttaa nuorta lasta. Joten hyvää viikonloppua! Toivottavasti päivänne paranee nyt kun saitte negatiiviset roskay heitettyä tänne palstalle😊

Ap

Oletpas kiittämätön ja kapeakatseinen henkilö.

Palstalla on useita eri kommentoijia, keskustelijoita ja näkökulmia esittämääsi tilanteeseen, monia ihmisiä on käyttänyt aikaansa sinun ongelmasi pohtimiseen, etkä edes kiitosta saa sanottua. 6 kirjainta naputeltua muiden huomioimiseksi.

Kaikessa viestinnässäsi ja toiminnassasi tuntuu olevan kyse vain sinusta ja omasta saavana osapuolena olostasi. Vain yksi, itse hyväksymäsi näkökulma huomioidaan. Sitten haukut keskustelijat ja 12-vuotiaan lapsesi puolustajat täällä.

Noinkohan kasvat aikuiseksi ikinä.

En ihmettele, että teini ei viihdy tuollaisessa perheessä.

Mistä apn pitäisi olla kiitollinen? Näistä haukkumiskommenteista? Täällä on ehkä 5 asiallista auttavaa kommenttia, muut ovat lokaa ja haukkumista siitä, miten ap on hankkinut liikaa lapsia liian monen miehen kanssa tai muuten vaan kauhistelua siitä, miten uusioperheet ovat huonoja lapsille. Itse en koe, että ap on ketään haukkunut vaan puolustautunut asiallisesti haukkujia vastaan. Mutta kukon tyylillään, onneksi ap tajusi jättää turhan keskustelun sikseen.

Vierailija kirjoitti:

Onpa kummallinen ajatustapa, että uusperhe on jotenkin automaattisesti lapsen parhaan vastaista. Eli onko tosiaan niin, että jos eroaa, niin ei ole muuta vaihtoehtoa kuin olla yh:na loppuelämän?

Ei tarvitse olla yh:na loppuelämää, mutta jos malttaa vaikka sellaiset 15 vuotta pitää uudet suhteensa seurustelun tasolla, tulee jo antaneeksi lapsille aimo annoksen fyysistä ja henkistä vakautta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa kummallinen ajatustapa, että uusperhe on jotenkin automaattisesti lapsen parhaan vastaista. Eli onko tosiaan niin, että jos eroaa, niin ei ole muuta vaihtoehtoa kuin olla yh:na loppuelämän?

Voihan sitä miehen ottaa sitten kun lapset ovat muuttaneet pois kotoa.

Ai niin tietenkin! Koska sehän auttaa matalaan syntyvyyteen Suomessa. Täälläkin aina huudetaan, että lapsella on oikeus isään, mutta auta armias jos isä ei ole biologinen niin silloin yh-äiti on parempi vaihtoehto. Ihan sama miten päin tekee, aina on naisissa vikaa muiden naisten mielestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa kummallinen ajatustapa, että uusperhe on jotenkin automaattisesti lapsen parhaan vastaista. Eli onko tosiaan niin, että jos eroaa, niin ei ole muuta vaihtoehtoa kuin olla yh:na loppuelämän?

Ei tarvitse olla yh:na loppuelämää, mutta jos malttaa vaikka sellaiset 15 vuotta pitää uudet suhteensa seurustelun tasolla, tulee jo antaneeksi lapsille aimo annoksen fyysistä ja henkistä vakautta.

Kasvoin uusperheessä ja kyllä sitä fyysistä ja henkistä vakautta sai siellä ihan tarpeeksi. Turhaan uusperheitö demonisoidaan. Perheitä on tietenkin erilaisia, mutta omituista ajatella, että lapselle olisi jotenkin turvallisempaa seilata ainoana lapsena kahden yksinäisen aikuisen kotien välillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa kummallinen ajatustapa, että uusperhe on jotenkin automaattisesti lapsen parhaan vastaista. Eli onko tosiaan niin, että jos eroaa, niin ei ole muuta vaihtoehtoa kuin olla yh:na loppuelämän?

Ei tarvitse olla yh:na loppuelämää, mutta jos malttaa vaikka sellaiset 15 vuotta pitää uudet suhteensa seurustelun tasolla, tulee jo antaneeksi lapsille aimo annoksen fyysistä ja henkistä vakautta.

Kasvoin uusperheessä ja kyllä sitä fyysistä ja henkistä vakautta sai siellä ihan tarpeeksi. Turhaan uusperheitö demonisoidaan. Perheitä on tietenkin erilaisia, mutta omituista ajatella, että lapselle olisi jotenkin turvallisempaa seilata ainoana lapsena kahden yksinäisen aikuisen kotien välillä.

Tätä mietin itsekin. Oma mies menehtyi lapsen ollessa nuori ja ajatus siitä, että hänellä olisi jotenkin ollut paremmat oltavat jos olisimme olleet kaksin kuin se, että hän sai myöhemmin elämäänsä ihanan uuden, läheisen miehen mallin, joka toi lisäksi mukana sisaruksen, josta tuli lapselleni läheinen, on absurdi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa kummallinen ajatustapa, että uusperhe on jotenkin automaattisesti lapsen parhaan vastaista. Eli onko tosiaan niin, että jos eroaa, niin ei ole muuta vaihtoehtoa kuin olla yh:na loppuelämän?

Voihan sitä miehen ottaa sitten kun lapset ovat muuttaneet pois kotoa.

Ai niin tietenkin! Koska sehän auttaa matalaan syntyvyyteen Suomessa. Täälläkin aina huudetaan, että lapsella on oikeus isään, mutta auta armias jos isä ei ole biologinen niin silloin yh-äiti on parempi vaihtoehto. Ihan sama miten päin tekee, aina on naisissa vikaa muiden naisten mielestä.

Miesten mielipiteitä ei-biologisesta isyydestä olemme saaneet lukea tältä palstalta runsain määrin. Valitettavasti aika harva mies - jos nainenkaan - on valmis rakastamaan toisten lapsia ominaan. Siksi pitäisi jokaisen vanhemman sitoutua ensijaisesti lapsiinsa, lapsuus on kuitenkin aika lyhyt aika.

Mitä tulee matalaan syntyvyyteen, ei se ole mikään ongelma. Työvoimaa saadaan ulkomailta. Isompi ongelma on huostaanottojen valtaisa määrä. Eli perheiden pitäisi satsata vanhemmuuden laatuun, ei lasten määrään.

-ohis.

Vierailija kirjoitti:

On aika lailla turhaa kuvitella että noille mitään sisaruussuhdetta syntyy kuitenkaan. Ikäero on liian iso.

Jospa se muuttaisi myös sinne isälleen ison sisaruksen luo. Hehän on luonnostaan saman lapsuuden jakavia muutenkin.

Meillä on 6 lasta, vanhin 26 ja nuorin 13. Ollaan siis ydinperhe eli lapsilla samat vanhemmat. Hyvin näyttää tulevan juttuun vanhin ja nuorin eli ei se aina niin yksioikoista ole, ettei sisarussuhdetta synny suuren ikäeron takia.

Vierailija kirjoitti:

12 v on vaan täysin pettynyt koko tilanteeseen. Se olisi halunnut ja tarvinnut oman kasvurauhan eli murrosikään kuuluvan ja kehitykselle ensiarvoisen tärkeän mahdollisuuden kapinoida vallitsevaa, jo tuttua ja tasaista lapsuuden kotia vastaan. Murrosikä perustuu siihen, "isän murhaan" kuvainnollisesti, että aikuistumaan ja itsenäistymään alkava nuori mylläävine hormoneineen hylkää tutun ja vanhan ja luo uutta, perustaa radikaalin uuden tavan olla, tekee pesäeroa vanhempiinsa ja liittyy ikäistensä joukkoon. Uusi sukupolvi ottaa perheen perustamisen tehtävän omakseen.

Teidän tapauksessa ne aikuiset tekevät omia juttujaan kierroksella kaksi. Nuoren tehtäväksi jää olla sekaisin ja joko painettuna takaisin pikkulapseksi, jätetty yksin selviämään tai sitten alitajuisesti (nuorelle ilmiselvästi) aikuiset odottaa vaan seuraavan 4-6 vuoden menevän tosi nopeasti, että hankala nuori lähtisi jo pois sieltä häiritsemästä. Fokus on ap:ssä ja siinä miehessä ja heidän tekemisissään, eli aivan väärässä suunnassa. Se uusi parisuhde ja uusi vauva pilaa koko kuvion.

Miten nykyvanhemmat voi olla noin hukassa? Ja valtakunnan tasolla ihmetellään, että miksi suomalaisten nykynuorten pahoinvointi, masennus ja syrjäytyminen vain kasvavat. Miksi "tunnolliset kiltit tytöt" tappavat itsensä anorexiaan ja täydellisyyden tavoitteluun koulutyössä. Miksi päihteiden käyttö ja väkivalta kiinnostavat nuoria. Miksi nuoret kokevat kaiken turhana ja hyödyttömänä. Koska ne on heivattu sinne limboon. Keskiössä ovat aina ja ikuisesti ne niiden vanhemmat uusine suhteineen ja vauvoineen, taloineen ja sijoituksineen, matkoineen ja terapioineen, eroineen ja rahoineen.

No just siksi, eli nuoret eivät ole saaneet elää tuota murrosvaihetta niin kuin vuosituhansien evoluutio, biologia ja kulttuuri on sen muokannut. Tämä huonosti hoidettu uusperhesekoilu on etenkin 2000-luvun juttu. Pitää olla itse vastuunsa kantava ja osaava aikuinen, että nuo kuviot onnistuisi.

T. Alalla töissä, vuosikymmeniä koittanut auttaa

Mun isoisän isällä oli 1800-luvun lopulla 12-vuotiaana äiti kuollut, puolet sisaruksista kuollut ja isä mennyt uusiin naimisiin lesken kanssa, jolla oli neljä lasta. Muuttivat mäkitupaan ja syntyi vielä yksi vauva. Tämä pikkusisarus tosin sitten kuoli myös parivuotiaana. 14-vuotiaana isoisän isä lähti oppipojaksi toiselle paikkakunnalle. Hyvin hän pärjäsi ja kuoli sitten keuhkotautiin alle nelikymppisenä. Samaan tapaan muillakin sukulaisilla. Siinä sulle "ammattilaiselle" vuosituhantista teiniyttä.

Aika rumasti kommentoidaan ap:n tilannetta. Hän kuitenkin kysyy tilanteeseen neuvoja, ja haluaisi lasten voivan hyvin.

En itse osaa antaa vinkkejä, mutta pakko kertoa, että itsellä oli vähällä omat lapset joutua hiljattain isänsä ja uuden naisen (nyt jo ex hänkin) kanssa vielä hankalampaan tilanteeseen, jossa eivät juuri tunteneet koko "äitipuolta" omine lapsineen. Ja tuohon tilanteeseen meinasi uusi nainen väen vängällä hankkia ankkurilapsen. Siihen nähden ap tuntee vastuunsa, että uusi vauva on tehty vakaaseen tilanteeseen ja todennäköisesti tilanne tulee helpottamaan kun siihen puututaan ja otetaan isommat lapsetkin huomioon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelma on se, että lasten pitää sopeutua yhä uudelleen niihin tilanteisiin, joihin vanhempi/vanhemmat heidät vie. Osa lapsista on ehtinyt asua useassa eri perheessä, se ei välttämättä ole mikään rikkaus vaan päinvastoin. On hyvästely useita eri ihmissuhteita ja taas opeteltu uuteen, ilman mitään mahdollisuutta itse vaikuttaa tilanteeseen.

Jossain vaiheessa ihminen kyynistyy.

Itse en koe tuota ongelmana. Onhan elämä aina yhtä sopeutumista, oli sitten kyse muutosta, erosta, uusperheestä, vanhemman kuolemasta, uudesta sisaruksesta, päiväkodin aloituksesta jne. Jos lasta suojelee kaikilta muutoksilta, on hänellä edesdä vaikea elämä. Tärkeämpää on opettaa ja ohjata lasta miten pärjätä muutosten kanssa, eikä pelätä niitä.

Et sinä koskaan, vaan moni lapsi. Miten vaikeaa se on tunnustaa, että nämä uusperheet eivät ole lasten kannalta hyvä juttu.

12-vuotias on kylläkin enemmän vielä lapsi kuin teini. Toivottavasti et "teinittele" lasta hänen kuullessaan. Sysäät hänelle samalla vastuun olla isompi kuin onkaan. Lapsi todennäköisesti haluaa olla itse vielä lapsi. Isoksi kasvaminen on muutenkin tuossa iässä tarpeeksi hämmentävää.

Vierailija kirjoitti:

Onpa kummallinen ajatustapa, että uusperhe on jotenkin automaattisesti lapsen parhaan vastaista. Eli onko tosiaan niin, että jos eroaa, niin ei ole muuta vaihtoehtoa kuin olla yh:na loppuelämän?

Lapset aikuistuvat. Ei ole pakko muuttaa yhteen.

Onko lapsen pakko tutustua koko loppuelämän äidin/isän vaihtuviin kumppaneihin, joihin osaan kiintyy ja parisuhteen loputtua ihminen häipyy joko kokonaan tai ottaa luokseen vain biologiset lapsensa.

Ei sisarusten välejä tarvitse parantaa - antaa riidellä niin oppiipahan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa kummallinen ajatustapa, että uusperhe on jotenkin automaattisesti lapsen parhaan vastaista. Eli onko tosiaan niin, että jos eroaa, niin ei ole muuta vaihtoehtoa kuin olla yh:na loppuelämän?

Voihan sitä miehen ottaa sitten kun lapset ovat muuttaneet pois kotoa.

Ai niin tietenkin! Koska sehän auttaa matalaan syntyvyyteen Suomessa. Täälläkin aina huudetaan, että lapsella on oikeus isään, mutta auta armias jos isä ei ole biologinen niin silloin yh-äiti on parempi vaihtoehto. Ihan sama miten päin tekee, aina on naisissa vikaa muiden naisten mielestä.

Miesten mielipiteitä ei-biologisesta isyydestä olemme saaneet lukea tältä palstalta runsain määrin. Valitettavasti aika harva mies - jos nainenkaan - on valmis rakastamaan toisten lapsia ominaan. Siksi pitäisi jokaisen vanhemman sitoutua ensijaisesti lapsiinsa, lapsuus on kuitenkin aika lyhyt aika.

Mitä tulee matalaan syntyvyyteen, ei se ole mikään ongelma. Työvoimaa saadaan ulkomailta. Isompi ongelma on huostaanottojen valtaisa määrä. Eli perheiden pitäisi satsata vanhemmuuden laatuun, ei lasten määrään.

-ohis.

Samaa mieltä.

Lisäksi, eihän se lapsi sitä uutta isä puolta tai äiti puolta saa valita. Eronnut tai leski tms. yksinhuoltajavanhempi siinä ensisijaisesti valitsee itselleen uutta kumppania. Lapsi joutuu tyytymään siihen, mitä tulee.

Jos olisikin niin, että lapset valitsisivat itselleen uuden miehen tai naisen roolimalliksi ja huoltajaksi ja se biologinen vanhempi itse tyytyisi siihen ja opettelisi rakastamaan lasten mielestä niin ihanaa ja lämmintä uutta perheenjäsentä.

Miksi muka ei niin päin? Lapsia usein on vielä enemmistö perheenjäsenistä. Perheen tarkoituskin on turvata lasten kasvu ja kehitys. Parisuhde on ihan eri asia. Noita ei pidä sotkea keskenään tai teennäisesti yhdistää.

Uusi tulija ei automaattisesti "kuulu" perheeseen. Lasten oma perhe on hajonnut jo. Ei sitä korjata sillä, että äiti tai isä aloittaa uuden oman seksi- ja rakkaussuhteen. Ei ne lapset välttämättä tykkää siitä tyypistä yhtään.

Näissä uusperhekuvioissa aina tuntuu, että etenkin äiti on se, joka selittelee että kyllä tää toimii ja kaikki tykkää toisistaan ja totuus on ihan eri. Mitä itse olen seurannut läheltä esim. serkun touhua, hän aina selittelee että on niin ihanaa kun lapset (teinityttöjä, 16 ja 13v) ovat ottaneet uuden miehen ilolla vastaan ja tuo mies huolehtii lapsista kuin omistaan. Tosiasia on se, että selvästi nämä lapset välttelee tuota miestä, aina kun mies sanoo jotain pyörittelevät silmiä. Tuo mies kommentoi myös aika ikävään sävyyn välillä esim. heidän syömistään. Kahvipöydässä yht äkkiä kun joku ottamassa toisen pullan karjaisee että sit riittää se mässyttäminen! Ihan hirveää ja kiusallista. Ja perheen äiti tietysti ihan vaan on kun ei olisi kuulevinaan näitä kohtauksia. 

Luojan kiitos ovat päättäneet ettei tule yhteistä.