Oliko vauva-aika mielestäsi rankkaa?

Oli hyvin raskasta. Vauvalla oli koliikki, hän itki ja heräili paljon puolen vuoden ikään saakka. Pelkäsin öitä, nukahtelin vauva rinnalla. Mies jätti vauvan ollessa vielä täysin sylilapsi. En tiedä miten selvisin.

Ei ollut rankkaa jos vertaan aikoihin sen jälkeen. Vaikka en niin saanut aina nukuttuakaan, niin verraten helppoa se oli. Paljon raskaampaa ja vaikeampaa aikaa on ollut sen jälkeen.

Isäni yllättävä kuolema ja

vaikka nyt kuluneet 2 koronavuottakin.

Esikoinen itki ensimmäiset 4 kk eikä nukkunut oikein yhtään.

Toinen oli helpompi, nukkui yönsä hyvin.

Kolmas kaikkein helpoin, nyt 6 kk ja on nukkunut kaikki yöt hyvin.

Meillä esikoisen vauvavuosi oli raskain, koska vauva nukkui niin huonosti ja myös elämänmuutos oli suurin. Kaikki oli uutta. Muut lapset ovat menneet joukon jatkona. Tuntuu, että vauvan hoito on helpottunut kerta kerralta.

Vierailija kirjoitti:

En usko, että kukaan oikeasti nauttii ensimmäisestä 3-5 kuukaudesta, oli helppo tai paljon sairastava vauva. Lähinnä kuulee "nyt pitää nauttia" kommentteja niiltä äideiltä, jotka puoli itkuisena silmät ristissä toitottaa mantraa ihanasta vauva-arjesta ja eivät uskalla tuomitsemisen pelossa myöntää ensi kuukausien olevan shokki rankkuuden suhteen. Sen jälkeen onneksi alkaa helpottaa pikkuhiljaa.

Minä nautin. Sain puuhailla oman vauvan kanssa kaikenlaista, mihin ei muuten ollut aikaa. Parantelin itseäni rauhassa ja keskityin paljon meihin kahteen ja perheeseen. Mies yritti jotain vaatia, mutta ymmärsi lopulta, että se vauvan hoito on 24 h ja jonkun se oli tehtävä ja alkoi itsekin osallistua.

Vierailija kirjoitti:

Se on iso elämänmuutos. Ottaa, mutta myös antaa paljon.

Näin on.

On ollut rankkaa, mutta koko ajan helpottaa kun 1 v synttärit lähenee. Alku oli aivan hirveää, siihen elämänmuutokseen oli tosi vaikeaa sopeutua. Nyt alkaa elämä jälleen voittamaan.

Oli rankkaa, lapsiluku jäi yhteen. Mitä isommaksi lapsi kasvaa, sen paremmaksi asiat menee. Vauva-aikaa en pystyisi enää uudestaan elämään.

Ei. Kaikki sen jälkeen on ollut rankempaa. Se oli vasta pelkkää lämmittelyä.

Vauva aika oli se helpoin vuosi. Vaikka oli teholla, refluksi, maitoallergia jne kaikkea mahdollista. Sen jälkeen kun palasi töihin on ollut selkeästi raskaampaa. Pitää hoitaa töiden lisäksi kotihommat ja lapsi. Valvotun yön jälkeen ei kun töihin. Joo ei, kyllä vauvavuosi oli ihan best.

No en voi sanoa, että oli hirveän rankkaa verrattuna niihin, joilla oikeasti on rankkaa.   Mutta omat vaikeuteni olivat tottua uuteen elämään, vanhemmuuteen, lapsen hoitoon, kaikkeen mitä se tuo mukanaan. Kärsin myös uupumuksesta/masennuksesta ennen raskauttani.  Oli kuitenkin onni päästä vähän lepuuttamaan omaa mieltään äitiyslomalle ja keskittyä aivan johonkin muuhun kuin omiin ongelmiin.  Onneksi lapseni on aina ollut tosi helppo tapaus, joten ei sen puolesta ole erityisen vaikeaa ollut.   

Nyt jokunen vuosi on vierähtänyt ja voin paljon paljon paremmin.  Elämä on ihan ok tällä hetkellä.  Hetki ja päivä kerrallaan tässä mennään muutenkin...

Esikoisen kansaa oli aluksi rankkaa, koska sillä oli vatsavaivoja ja paha koliikki. Helpotti, kun vauva alkoi liikkua. Kuopuksen kanssa taas oli oikein helppoa.

Vauva-aika ei kummankaan kohdalla ollut rankkaa, sitten kun lähtivät liikkeelle niin oli kyllä rankkaa. Aivan tauotonta vahtimista, ruoat tein edellisenä iltana kun vahtimiselta ei päivällä pystynyt jne. Melkoisen vilkkaat yksilöt. Mutta ovat nukkuneet yöt melko hyvin, onneksi. 

Ero mielessä jokapäivä. Toinen ei tee mitään muuta kuin on taaperossa kiinni kokoajan.