Oliko vauva-aika mielestäsi rankkaa?

Vierailija kirjoitti:

Olin nuori äiti ,joten ei rankka.Aika jolloin lasten kanssa ei oltu kotona, vaan lapsi päiväkotiin vauvalan puolelle. Äitiys loma 3kk 1972 ja 1976 oli joku 5-6kk.Yhteiskunta ei elättännyt.Isovanhemat kuolet.Ei ollut nettiä,ei tv kanavia, kuin kaksi kanava 1 ja 2 tv. Uskon oli äitiys myös onellisempaa.Kuin ihmisetkin aika entinen.Ainakin minä olin työläis äitinä.Rakaus lapsieni kanssa.Syntyivät RAKAUDESTA ELÄMÄN LAHJAT!

Ja nyt vanhana kännäät ja kirjoittelet tänne... jep jep

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kokenut huonoa omatuntoa siitä etten oikein osaa nauttia vauva-ajasta. Koen hirveän raskaana yöheräilyt ja vauvan itkuisuuden jos on mahavaivaa tmv. Kaikkialla aina toitotetaan miten pitäis nauttia täysillä vauva-ajasta. Lisäksi oman ajan puute on ottanut koville, meillä kun ei ole tukiverkkoa täällä lähettyvillä yhtään. Tiedostan että vauva kasvaa kovaa vauhtia ja vielä tulee se päivä kun tuo lapsi pyyhältää maailmalla eikä mua enää juurikaan tarvita. Toisinaan vaan päivät tuntuu pitkiltä ja vajoaa johonkin apatiaan.

Huono omatunto pois! Vauvavuosi voi oikeasti olla raskas ja kaikkea muuta kuin onnellista aikaa. Itse vihasin sitä, kun ihmiset toitotti "nauti, elät elämäsi onnellisinta aikaa!". Ei muuten ollut, vaan tuo vauvavuoden alkupuoli oli yksi hirveimpiä aikoja elämästä. Lapsen kasvaessa onkin onneksi ollut ihan erilaista. Älä siis stressaa, että pitäisi nauttia tuosta ajasta, ei se kaikilla kivaa ole ja sekin on ok. Tsemppiä!

En ymmärrä ketkä sanoo noin, minä en ole koskaan kuullut. Silloin kun mulla oli kaksosest, sanottiin vaan että otan osaa. Ja tämä palsta on aina täynnä kaikkia kauhukertomuksia. Eihän mediassa muusta puhutakaan kuin siitä kuinka kamalaa lapsen kanssa on, ylipäätään missä iässä tahansa, ja julkkiksetkin kertoilee sitten miten harrastaa seksiäkin lapsi tissiä imien...

Järkytyksenä tulivat synnytyksestä tulleet vauriot. Neuvolassa yms vain korostettiin alatiesynnytyksen hyviä puolia, mutta jos olisin tiennyt mitkä vauriot siitä jää olisin ehdottomasti vaatinut sektion (joo siinä toki on sektiohaava/-arpi, mutta satavarmana toipuminen olisi ollut nopeampaa).

Vauva-aikana itse en suostunut tinkimään omista vessassa tai suihkussa käynneistä vaan tarvittaessa otin vauvan mukaan kylppäriin kopassa tai sitterissä. Just näin jonkun youtubevideon jolla tuore äiti itki ettei pääse vessaan kun vauva on hereillä.

Koin vauvavuoden todella raskaaksi ja niin koki myös lapsen isä. Kahden lapsen toive jäi yhteen.

Raskaus oli vaikea ja 3.asteen repeämiä parantelee kuukausitolkulla. Refluksivauvan(nämä siis huutavat kun laittaa maate, eli eivät nuku hyvin kuin vain sylissä) hoito oli todella rankkaa kun itsekään ei pystynyt muuhun kuin makuuasentoon.

Onneksi lähipiirissä on naisia jotka ovat päässeet helpommalla kuin minä.

Ensimmäiset kuusi viikkoa oli puhdasta helvettiä, vauva nukkui tuon ajan max 20min kerrallaan kellon ympäri. Maito ei noussut, imettäminen ei muistakaan syistä onnistunut. Vauvalla refluksi. Ei suostunut sekuntiakaan olemaan missään muualla kuin sylissä. Ei suostuttu kuuntelemaan koliikkitekosyitä, vaan etsittiin ratkaisua. Kun saatiin närästyslääkettä ja maidottomaan korvikkeeseen resepti, vauva simahti siihen paikkaan. 3kk ikäisenä alkoi nukkua täysiä öitä ja siitä alkoi meidän parantuminen. Kun vauva alkoi nukkua ja päästiin hänen kanssaan selkeään rytmiin päiväunien, yöunien ja syöttöjen kanssa, silloin oli oikein helppoa ja mukavaa.

Tuon 6 viikon jälkeen mielestäni raskain aika oli siinä vuoden tienoilla, kun laittaa kaiken suuhun, repii kaikkea alas, ei osaa vielä leikkiä ja koko ajan menossa ja saa vahtia silmät selässä. Nyt kun on melkein kolme vuotias niin elämä on ihan mahtavaa! Niin hauska ja ihana lapsi, tekisin uudestaan jotta hänet saisin. 

Vauva-aika oli vielä helppoa taaperoaikaan verrattuna. 0-10 kuukautinen on kuitenkin helppokäsiteltävä ja viihtyy paikoillaankin toisin kuin 1-2 vuotias, itseään jatkuvasti kolhiva, ilman itsesuojeluvaistoa oleva säntäilijä jonka perässä täytyy ravata 24/7.

Nyt väsyttää ja on raskasta. Vauva-aikana pystyi kuitenkin hetkeksi ummistamaan silmänsä vauvan nukkuessa ja pystyi luottamaan siihen, että se vauveli pysyy paikoillaan. Se luxus on ohi nyt.

Aikaisimmat muistot ovat ajalta kun olin 4 vuotta

Ei ollenkaan.

Olemme vieläpä aika mukavuudenhaluisia ihmisiä.

Ehkä osittain auttoi se että olemme tosi perhekeskeisiä.

Lisäksi se, että lapset ovat kai perineet hyvät unenlahjat ja ovat olleet todella terveinäkin.

Muistan vieläkin kun nuorimmat olivat kumpikin alle 2v, tuplissa kököttivät tyytyväisenä ja eräs tuttu tuli kaupassa kauhistelemaan että kauheeta, miten sä jaksat, kaksi noin pientä.

En tiennyt silloin enkä tiedä vieläkään mikä siinä oli kauhistelemisen arvoista.

Ensimmäiset puoli vuotta oli yhtä helvettiä, kun ei saanut nukkua. Vauvalla oli refluksi, ja hän nukkui öisin tunnin pätkissä ja välissä piti kanniskella ja röyhtäytellä, että sai vauvan edes hetkeksi nukahtamaan. Sen jälkeen ei sitten saanutkaan enää itse nukahdettua ennen ku vauva heräsi seuraavan kerran. Tuli kyllä selväksi, miksi hereillä pitämistä käytetään kidutuskeinona. Päivisin vauva ei viihtynyt hetkeäkään makuullaan, joten päivät olivat itkevän vauvan kanniskelua. Refluksin helpottamisen jälkeen alkoikin sitten korvatulehduskierre. Taaperoaika oli ihanan helppoa, kun piti vaan vähän vahtia iloisesti liikkuvaa lasta.

Ei ollut rankkaa. Olin 90-luvulla kaksi kertaa äitiyslomalla ja se oli tosiaan lomaa verrattuna työhöni, joka on hyvin vaativaa ja stressaavaa. Minulla oli kuitenkin astian- ja pyykinpesukoneet sun muut vermeet toisin kuin aikoinaan äidilläni, jolla oli neljä alle viisi-vuotiasta, eikä asunnossa ollut muuta mukavuuksia kuin sähkövalo. Yöunet oli mitä oli mutta otin aina päikkärit kun lapset nukkuivat. 

Kai se oli rankkaa. Olin sairaan lapsen totaaliyksinhuoltaja. Riitaisa ero isästä. Sovimme kuitenkin ja isä kävi säännöllisesti tapaamassa lasta.

Kävin kerran päivässä syömässä ulkona kaupungilla, jotta elämä helpottuisi. Tilasin kotiini välillä siivoojan.

Toisaalta oli aikaa vain olla. Koin luovaksi pikkulapsiajan. Olimme kokoajan kahdestaan lapsen kanssa.

Meillä oli ohjelma, kävimme kaksi kertaa päivässä ulkona. Kävelyillä, asuntonäytöissä, museoissa. Halusin näyttää vauvalle maailman, joka oli minusta ihmeellinen. Ja vauva näytti sen minulle takaisin täynnä ihmetystä ja uutta näkökulmaa. Vauva teki minusta myös luovemmin. Me olimme yhtä, samasta puusta veistetyt. Minä aloin ajattelemaan kuin pieni ihminen.

Annoin kaiken sen vauvalle, mitä mitä minulla oli annettavaa ja näytettävää. Kaikki 100 % vauvalle. Minulla ei ollut miestä, työtä tai kavereita jakamassa aikaa ja huomiota.

Liekö vaikuttanut, mutta lapsi on tyytyväinen ja iloinen ihminen nykyään.

Up

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäiset puoli vuotta oli yhtä helvettiä, kun ei saanut nukkua. Vauvalla oli refluksi, ja hän nukkui öisin tunnin pätkissä ja välissä piti kanniskella ja röyhtäytellä, että sai vauvan edes hetkeksi nukahtamaan. Sen jälkeen ei sitten saanutkaan enää itse nukahdettua ennen ku vauva heräsi seuraavan kerran. Tuli kyllä selväksi, miksi hereillä pitämistä käytetään kidutuskeinona. Päivisin vauva ei viihtynyt hetkeäkään makuullaan, joten päivät olivat itkevän vauvan kanniskelua. Refluksin helpottamisen jälkeen alkoikin sitten korvatulehduskierre. Taaperoaika oli ihanan helppoa, kun piti vaan vähän vahtia iloisesti liikkuvaa lasta.

Jollakin on ollut samanlaista vauva-ajan helvettiä kuin meillä! Refluksivauva meilläkin.

Yöt tunnin välein herätys, alussa tiheämminkin. Päiväunet vain liikkeessa, heräsi samalla sekunnilla kun liike pysähtyi. Hereillä ollessa piti koko ajan kantaa. Itsekin mietin tuota herättämisellä ja hereillä pitämisellä olevan yksi tehokas kidutusmuoto...

Taaperoaika olikin helppoa, kun piti vain vahtia taaperoa ja sai jo nukkua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäiset puoli vuotta oli yhtä helvettiä, kun ei saanut nukkua. Vauvalla oli refluksi, ja hän nukkui öisin tunnin pätkissä ja välissä piti kanniskella ja röyhtäytellä, että sai vauvan edes hetkeksi nukahtamaan. Sen jälkeen ei sitten saanutkaan enää itse nukahdettua ennen ku vauva heräsi seuraavan kerran. Tuli kyllä selväksi, miksi hereillä pitämistä käytetään kidutuskeinona. Päivisin vauva ei viihtynyt hetkeäkään makuullaan, joten päivät olivat itkevän vauvan kanniskelua. Refluksin helpottamisen jälkeen alkoikin sitten korvatulehduskierre. Taaperoaika oli ihanan helppoa, kun piti vaan vähän vahtia iloisesti liikkuvaa lasta.

Jollakin on ollut samanlaista vauva-ajan helvettiä kuin meillä! Refluksivauva meilläkin.

Yöt tunnin välein herätys, alussa tiheämminkin. Päiväunet vain liikkeessa, heräsi samalla sekunnilla kun liike pysähtyi. Hereillä ollessa piti koko ajan kantaa. Itsekin mietin tuota herättämisellä ja hereillä pitämisellä olevan yksi tehokas kidutusmuoto...

Taaperoaika olikin helppoa, kun piti vain vahtia taaperoa ja sai jo nukkua.

Minustakin on aina ihana törmätä muihin, jotka ymmärtävät vauva-ajan kauheuden, kun vauvalla on refluksi. Tuntuu että kaikkien muiden vauvat ovat nukkuneet jotain ihan älyttömiä määriä, tyyliin 20 tuntia vuorokaudessa ja lopun aikaa köllötelleet tyytyväisinä. Oman vauvan kanssa siinä 5-15 minuutin päiväunien aikana piti äkkiä käydä vessassa ja syödä, sitten saikin taas jo kanniskella huutavaa vauvaa. Tuli myös ero lapsen isästä vauvavuonna ja lapsi jäi ainokaiseksi, mutta nyt vuosia myöhemmin elämä on jo ihanaa.

Up

Oli se jonkun verran rankkaa. Mulla oli silloinkin kipuja. Mulla oli koliikki ja karstaa päässä ja niin on vieläkin. Vaunuissa oli kiva makoilla mahallaan kun mulla oli rasvaa niskassa niin pystyin kannattelemaan olin aika iso vauva. Sitten tuli kipuja kun alkoi tulemaan hampaita. Neuvolakortissani lukee tyytyväinen. Varmasti jos siinä katsotaan millainen olin vastaanotolla kun siellä oli kaikkea kiinnostavaa katsottavaa ja oon kiinnostunut uusista erilaisista asioista.

Vierailija kirjoitti:

En usko, että kukaan oikeasti nauttii ensimmäisestä 3-5 kuukaudesta, oli helppo tai paljon sairastava vauva. Lähinnä kuulee "nyt pitää nauttia" kommentteja niiltä äideiltä, jotka puoli itkuisena silmät ristissä toitottaa mantraa ihanasta vauva-arjesta ja eivät uskalla tuomitsemisen pelossa myöntää ensi kuukausien olevan shokki rankkuuden suhteen. Sen jälkeen onneksi alkaa helpottaa pikkuhiljaa.

No minä nautin aidosti. Ja oli aivan ihan vauvavuosi, kaiholla vieläkin muistelen ja pidän sitä elämäni parhaimpana aikana. Ei kaikilla ole se kauheaakaan.

Oli.

Vierailija kirjoitti:

Oli se jonkun verran rankkaa. Mulla oli silloinkin kipuja. Mulla oli koliikki ja karstaa päässä ja niin on vieläkin. Vaunuissa oli kiva makoilla mahallaan kun mulla oli rasvaa niskassa niin pystyin kannattelemaan olin aika iso vauva. Sitten tuli kipuja kun alkoi tulemaan hampaita. Neuvolakortissani lukee tyytyväinen. Varmasti jos siinä katsotaan millainen olin vastaanotolla kun siellä oli kaikkea kiinnostavaa katsottavaa ja oon kiinnostunut uusista erilaisista asioista.

Just

Se on iso elämänmuutos. Ottaa, mutta myös antaa paljon.