pyllylle läimäytys

osallistun keskusteluun sen verran, että omasta kokemuksestani tiedän mitä piiska voi lapselle tehdä! tunsin vielä aikuisenakin että olin joutunut kamalan väkivallan kohteeksi, inhosin, vihasin ja halveksin vanhempiani. en koskaan halunnut totella heitä, sillä en halunnut olla mieliksi niin " kamalille" ihmisille! olin todella itsepäinen, säyseämpi lapsi olisi varmasti pelännyt kuritusta niin paljon että olisi pelosta totellut.



no, keskustelimme äidin kanssa siitä nyt paljon myöhemmin, ja hän sanoi että piiska oli ollut vain pientä läpäytystä, mutta olin siis kokenut sen aivan toisin. vanhemmat eivät siis aina tiedä miten lapsi asian kokee, ja lapsen tempperamenttieroistakin johtuen kaikki varmasti reagoivat eri lailla. toiselle lapselle ei sovi se mikä toiselle.



isoäidilläni oli erilainen kasvatustapa, jos tein jotain kiellettyä sain palkaksi vain keskustelutuokion... ja sen jälkeen en varmasti tehnyt enää samaa!

Ehdotukseni on, että se on voi olla se hetki juuri ennen kuin kasvattaja menettää totaalisesti päreensä. Lasta on kielletty ja kannettu pois tai yritetty kovallakin äänellä saada tottelemaan. Eli pinna on on veeeeenyyynyt äärimmilleen ja lapsi on SAATAVA hiljaiseksi ja lopettamaan tekemisensä tai kasvattaja " tulee hulluksi, hyppii seinille" . Eli " nyt riittää" -hetki! Silloin kasvattaja siis käy kiinni turhan kovaa, tarraa kiinni hiuksista, kiskoo lapsen lujaa arestiin tms., läymäyttää sormille jne. Lapsi pelästyy ja lopettaa touhunsa. Tulee hiljaisuus tai lapsi itkee vielä kovempaa..... surullista....

En siis hyväksy väkivaltaisia kasvatuskeinoa (en fyysisiä enkä psyykkisiä), mutta tiedän tunteen, kun tuntuu, että päästä savu nousee, koska lapsi ei tottele tai kiusaa/härnää vaan edelleen. Äitinä kyllä käy läpi tunteita laidasta laitaan, ja itsehillintä tässä on kasvanut ja pinna venynyt uskomattomasti.

Suomessa ollaan niin sairaan kaksinaismoralisteja. Niin vain on tukistaminen, näpsäisy, luunappi ja raju pahoinpitely asetettu samalle viivalle fyysisenä pahoinpitelynä - ainakin tämän ketjun perusteella. Ja LAILLA oikein kielletty.



No, mites on psyykkinen pahoinpitely? Eipä ole lakeja sen kieltämiseksi. Mitä vaan saa sanoa omalle lapselleen. Minusta nimittäin vuosia jatkuva ja yleensä paheneva psyykkinen mollaaminen ja alistaminen on paljon luunappia vakavampi asia. Sillä saa todella pahaa jälkeä pienelle ihmisen alulle =(



Entäs sitten ne lapset, jotka elävät alkoholisti- tai huumeperheessä? Mitä väkivaltaa se on? Onko sekin kielletty lailla? NOjoo, huumeet tietenkin on, mutta kuitenkin NARKKIvanhemmilla on oikeus pitää lapset. Outoa, eikö? Äidin rakkaus on näissä tilanteissa lapsen etua suurempi asia.... HUHHUH.



Minusta joskus voisi edes käyttää järkeä näissä päätöksissä ja joskus voisi ottaa ne musta-valko -lasit silmiltään pois. ELämä ei ole aina sitä, miltä itsestä tuntuu. Se on monelle vielä sairaan paljon rankempaa.



Itse asuisin kovin mielelläni jossain muualla kuin Suomessa juuri tämän BB-menttaliteetin ja sievistelyn vuoksi.

En jotenkin oikein ymmärrä mitä ajoit takaa viestilläsi. Sitäkö että koska narkkarit ja alkoholistit saavat pitää lapsensa pitäisi muidenkin lain (ja asenteiden) mukaan saada läimäytellä ym omia muksujaan? Miten se jos jollain on asiat päin puuta tarkoittaisi sitä etteivät toiset voisi yrittää kaikkensa tarjotakseen omille lapsille parasta. Vai tarkoititko sitä että kuitenkin kaikki jotka täällä ovat niin fyysistä rangaistusta vastaan käyttävät kuitenkin psyykkistä pahoinpitelyä jossain vaiheessa? En ymmärrä miten ihmeessä se että jos lapsen kurittaminen olisi laillista mitenkään tekisi suomesta parempaa paikkaa asua. Vai saisiko se tavallaan lapset enemmän samalle viivalle, voihan ajatella että on parempi jos kaikki kärsii kun kuitenkaan kaikille ei elämä hymyile.



Minä myönnän täysin olevani tässä asiassa kovin mustavalkoinen. En hyväksy fyysistä rankaisua " kasvattamiskeinona" , mutta se ei tarkoita sitä että hyväksyisin lapsiin kohdistuvan sanallisen väkivallan. Minä ainakin yritän kaikkeni että lapseni eivät (ainakaan vanhempien taholta) joutuisi kumpaakaan kestämään. Enkä ymmärrä miten tämä tekee minusta kaksinaismoralistisen. Kuitenkaan tällainen kasvatus ei ole mahdotonta, kasvattajana (ja monessa muussakin asiassa) lähimpänä esikuvanani toimii äitini ja toivon kovasti pystyväni monessa asiassa samaan kuin hän, mikäli onnistun ei lasten tarvitse ikinä esim pelätä vanhempiaan.



Tipy

On se lapsen muukin huono kohtelu, psyykkinen pahoinpitely ja heitteillejättö lailla kielletty, mutta niiden kohdalla vaan on vaikeampi sanoa selvää rajaa, milloin menee kielletyn puolelle.

Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta 1.3§

Lasta tulee kasvattaa siten, että lapsi saa osakseen ymmärtämystä, turvaa ja hellyyttä. Lasta ei saa alistaa, kurittaa ruumiillisesti eikä kohdella muulla tavoin loukkaavasti.

3.kerta:

Suomessa ollaan niin sairaan kaksinaismoralisteja. Niin vain on tukistaminen, näpsäisy, luunappi ja raju pahoinpitely asetettu samalle viivalle fyysisenä pahoinpitelynä - ainakin tämän ketjun perusteella. Ja LAILLA oikein kielletty.

No, mites on psyykkinen pahoinpitely? Eipä ole lakeja sen kieltämiseksi. Mitä vaan saa sanoa omalle lapselleen. Minusta nimittäin vuosia jatkuva ja yleensä paheneva psyykkinen mollaaminen ja alistaminen on paljon luunappia vakavampi asia. Sillä saa todella pahaa jälkeä pienelle ihmisen alulle =(

Entäs sitten ne lapset, jotka elävät alkoholisti- tai huumeperheessä? Mitä väkivaltaa se on? Onko sekin kielletty lailla? NOjoo, huumeet tietenkin on, mutta kuitenkin NARKKIvanhemmilla on oikeus pitää lapset. Outoa, eikö? Äidin rakkaus on näissä tilanteissa lapsen etua suurempi asia.... HUHHUH.

Minusta joskus voisi edes käyttää järkeä näissä päätöksissä ja joskus voisi ottaa ne musta-valko -lasit silmiltään pois. ELämä ei ole aina sitä, miltä itsestä tuntuu. Se on monelle vielä sairaan paljon rankempaa.

Itse asuisin kovin mielelläni jossain muualla kuin Suomessa juuri tämän BB-menttaliteetin ja sievistelyn vuoksi.

vaikkei olisikaan laitonta. On aika vaikea kasvattaa lasta väkivallattomaksi jos ei itse pysty pitämään päätään kylmänä. Lapsi on myös täysin armoillamme, on raukkamaista kurittaa häntä fyysisesti.



Suureksi häpeäkseni joudun tunnustamaan että olen tukistanut nelivuotiastamme reilut viisi kertaa. Nyt pyrin pitämään näppini erossa.

, että vapauden riisto on myös laissa kielletty joten, ette voi sulkea tai viedä lasta esim. rauhoittumaan omaan huoneeseen vasten hänen omaa tahtoaan! Että antaa lapsen kiukutella vain rauhassa, jos ei puhe tehoa ja mennään suomen lain mukaisestin!! Meillä totellaan nykyään todella hyvin muutaman näpäytyksen ansiosta, en tosin rupea satuttamaan lastani piiskaamalla, pieni sormille näpäytys riitti!

äippä05:

, että vapauden riisto on myös laissa kielletty joten, ette voi sulkea tai viedä lasta esim. rauhoittumaan omaan huoneeseen vasten hänen omaa tahtoaan! Että antaa lapsen kiukutella vain rauhassa, jos ei puhe tehoa ja mennään suomen lain mukaisestin!! Meillä totellaan nykyään todella hyvin muutaman näpäytyksen ansiosta, en tosin rupea satuttamaan lastani piiskaamalla, pieni sormille näpäytys riitti!

En ole ikinä ajatellut tätä asiaa niin, että lapsen laittaminen yksin johonkin

kodin huoneeseen rauhoittumaan olisi VAPAUDEN RIISTOA.

.. on minun mielestäni kaikissa muodoissa väärin. Oli sitten kyseessä läimäytys, luunappi, tukistus tai raahaaminen, riuhtominen, sohvalle paiskaaminen. Jos lapseen sattuu, häntä on rangaistu väärin. Lapsi oppii, että tietyissä tilanteissa toisen satuttaminen on oikeutettua.



Mielestäni on myös turha puhua lapsen rankaisemisesta fyysisesti kasvatusmielessä suurimmassa osassa tapauksia. Rankaisemista olisi se, että lapsi on esimerkiksi tahallaan rikkonut jotain ja asiasta keskustellaan ja lapselle annetaan luunappi ja kerrotaan, että se oli rangaistus teostasi (tämäkään ei siis missään nimessä ole mielestäni hyväksyttävää). Mutta onko se rankaisemista, että kun äiti menettää hermonsa, hän läpsäyttää tai raahaa lasta? Eikö se ole oman maltin menettamistä niin, että se purkautuu toisen fyysisenä satuttamisena? Lapsi oppii, että kun on tarpeeksi kiihtynyt ja harmissaan, voi turvautua fyysisiin keinoihin. Mielestäni on jopa pahempaa antaa kiihdyksissään lapselle luunappi, kun " mikään muu ei auta" eli kun on tilanne, että äiti on monesti kieltänyt ja on " hermoromahduksen partaalla" kuin että antaisi piiskaa rangaistukseksi jostain ollessaan itse ihan rauhallinen.

Ymmärsittekö pointin?



Pieneksi puolustukseksi Välimeren maiden aikuisille sanottakoon, että siellä koko yhteiskunta rakastaa lapsia. Lapset saavat huomiota, lasten kanssa liikkuvia autetaan rattaitten ym. kanssa jne. Suomi on varmasti maista, joissa olen lapsineni vieraillut, se kaikista lapsikielteisin ja lapsivihamielisin. Sen sijaan, että ruuhkaisella kirppiksellä autettaisiin portaikossa rattaitten kanssa, saa kuulla että on tiellä. Bussissa haukutaan äidit, joka vievät rattaineen tilaa, saavat ilmaiset matkat ja tuovat lapsia pitämään meteliä. Lapset metelöivät, sotkevat ja ovat aina tiellä. Suomessa on onneksi asiat hyvin siinä mielessä, että meillä lasten ruumiillinen kurittaminen on laissa kielletty, mutta se ei tosiaankaan tarkoita sitä, että Suomessa lapsia rakastettaisiin enemmän.

Lasta ei saa puhutella halventavasti jne. Jos esim. joku kuulee äidin puhuvan lapselleen mielestään rumasti, voi siitä tehdä ilmoituksen lastensuojeluun. Tämän kertoi päiväkodissa lapsemme omahoitaja, kun käytiin läpi kasvatussuunnitelmaa.



Charlotte

ikinä edes ajatellut että pyllylle läimäytys olisi väkivaltaa. Paitsi tietysti jos oikein kovin lyö.

Olen monestikin läppäissyt lastani pyllylle; useimmiten ihan hymyssä suin. Lapsesta itsestäkin se on hauska juttu vaikka läppäisy on tarkoitettukin viestiksi: " tulepas pois sieltä tai tuo ei ole sopivaa puuhaa" .



Enkä edes pidä itseäni huonona äitinä tai tekoani laittomana.

Eli odotan vasta ensimmäistä lastamme ja yritän siksi olla nöyrällä mielellä näiden asioiden suhteen. Voin hyvin kuvitella, että joskus tulee todellisia " kiehumistilanteita" . Itselläni on kuitenkin jäänyt vakavia traumoja siitä miten lapsuudessani sisaruksiani on rangaistu fyysisesti hyvin ankaralla kädellä. Siksi PYRIN itse välttämään sitä niin pitkälle kuin vain mahdollista. Sen olen päättänyt jo nyt ennen vauvan syntymää.



Ratkaisuani tukevat myös kasvatustieteelliset tutkimukset, joiden mukaan fyysinen rangaistus ei ole hyvä vaihtoehto. Alla akatemiaprofessori Lea Pulkkisen tiivistys aiheesta kirjassa " Kotikasvatuksen psykologiaa" (jo melko vanha kirja, mutta silti yhteenveto tästä aiheesta on mielestäni mainio):



Ruumiillinen rankaisu ei välttämättä johda lapsen sopeutumattomuuteen, jos kasvatusilmapiiri on lämmin ja kiintymyksellinen, mutta siihen sisältyy aina useita riskejä: ruumiillinen rankaisu tai edes sen uhka eivät lähennä kasvattajaa ja kasvatettavaa, vaan pikemminkin muodostavat uhan myös muilla keinoin toteutettavan kasvatuksen onnistumiselle. Normaalit kiintymyssuhteet häiriintyvät helposti, jos ne korvataan fyysiseen voimaan perustuvilla valtasuhteilla. Vaarana on aina samalla lapsen pahoinpitely ja kohtuuttoman julma rankaiseminen. Ruumiillista rangaistusta leimaa lyhytjännitteinen kasvatus ja ongelmien yksittäinen ratkominen. Kun rangaistuksen perustuvat vain hetkelliseen tehokkuuteen ja luvattoman toiminnan lopettamiseen, syy lapsen käytökseen jää usein pimeän peittoon. Ruumiillinen rankaisu välittää lapselle aggressiivisen mallin siitä, että väkivalta on ongelmien ratkaisemisen väline. Ruumiillinen kuritus on myös vastoin yleistä käsitystä pakkovallan oikeudesta. Lopuksi rankaiseminen lisää myös lapsen pelkoa vanhempiaan kohtaan, ja heikentää luottamuksellisten suhteiden kehittymistä. Vallan kohteen aloitekyky tukahtuu, eikä tällainen ole suotavaa yhteiskunnan kehityksen kannalta. (Pulkkinen 1977, 158 ¿ 159)

Onnistuit pukemaan erinomaisen selkeästi sanoiksi sen mitä itse pähkäilin tätä lukiessani: Välimeren maissa koko yhteiskunta rakastaa lapsia! Senhän pitäisi olla todella räikeässä ristiriidassa sen kanssa, että pyllylle saa läppäistä.



Meillä sen sijaan puhutaan ja puhutaan väkivallattomuudesta, mutta yhteiskunta (siis me sen jäsenet) on paljon vihamielisempi lapsia kohtaan kuin Välimeren maissa. Ja vaikka lapset kasvavat olevinaan kodeissa, joissa ei hyväksytä minkäänlaista väkivaltaa, kaduilla hyvin nuoretkin pieksävät toisiaan humalassa minkä ehtivät. Ei oikein täsmää.



Me täällä Pohjolassa asetamme pyllylle läpsäisyn ja pahoinpitelyn samalle viivalle, mutta ehkäpä myös väistelemme tällä yksimielisen rytmikkäällä nyökyttelyllä samalla jotakin, johon on paljon vaikeampi puuttua.

Kun odotin esikoistani päätimme lapsen isän kanssa et lapsia ei kasvateta väkivaltaisessa ilmapiirissä, ei niin henkisen kuin fyysisen väkivallan.



Nyt tyttö on 3,5 vuotta aivan hirveässä uhmassa ja itepäinen kuin piru. Erosimme tytön isän kanssa 2 vuotta sitten. Kaikki ei todellakaan ole menneet niin kuin suunnittelimme! Isästä on joku ulko puolinen henkilö tehnyt ilmoituksen henkisen väkivallan käytöstä!?! Olin todella järkyttynyt kun sain tiedon asiasta.Huomasin kyllä et tyttö ei ollut oma itsensä mennessään isänsä luo tai kun menin hakemaan. Kulemme perheneuvolassa nyt aluksi kerran kuussa psykologin juttusilla ja puramme suurta vyyhtiä, joka on todella mielenkiintoinen, koska kuvittelin elämän sujuvan hyvin myös isän luona...mutta toisinpa taitaa olla! Isän mielipide asiasta oli et " jonniin joutavasta asiasta tehty ilmoitus!" Tiedän itse koulukiusattuna ja 7 vuotisen parisuhteen jälkeen miltä tuntuu olla henkisen väkivallan uhrina! Ja olen siksi vakaasti sitä mieltä että luunappi tai tukistus eivät ole läheskään niin vaarallisia kuin henkinen väkivalta! Myönnän olen joutunut kumpaakin käyttämään, mutta myöskin olen selittänyt tytölleni että miksi äiti on näin toiminut. Meillä ei ole tehonnut jäähypenkit, ei tilanteesta pois nostamiset/komentamiset ja huutaminen ei tehoa alkuunkaan...tulee itselle vain pahamieli. Enkä kiellä ettenkö olisi itseeni hyvin pettynyt ja ettenkö katuisi syvästi jokaista nappia tai tukistusta, mutta kun todellakin muu ei tunnu välistä tehoavan.

Mutta olen huomannut että tyttäreni on paljon ahdistuneempi tullessaan isänsä luota kuin ollessaan kanssani ja näin on todennut ammatti-ihmisetkin...eli kumpiko on huonompi!?! Henkiset traumat vai ns. fyysinen kuritus??



Olen myöskin huomannut että jos olen väsynyt suutun ja hermostun tytölle helpommin ja silloin voi nappi tai tukistus tapahtua helpommin. Enkä todellakaan sano et olen ylpeä tekosistani, mutta olen myöskin todella järkyttynyt tytön isän kurituksesta(sielä on tytärtä nimitelty,verrattu äitiin...äiti kun on ex-mieheni mukaan huora ja lutka, kirottu ja muutenkin käytetty kieltä joka ei ole oikein soveliasta 3v tytön korville!)! Olen miettinyt monesti että olenko huono äiti kun käytän ns. fyysistä väkivaltaa lastani kohtaan?! Mutta en ole uskaltautunut vielä puhua asiasta ammatti ihmisen kanssa, koska pelkään menettäväni tytön tai tyttäret, varsinkin tämä vanhempi joutuisi isälleen...pelkkä ajatus kauhistuttaa!!!



Tällä hetkellä minulla on toinenkin tyttö, nyt 3kk ja meinasin tehdä taas päätöksen etten anna nappia saati tukista tätä tyttöä koskaan...

Nyt pysähdy miettimään. Sinä harrastat fyysistä väkivaltaa ja isä henkistä!



Kysymys ei ole nyt siitä, että kumpi on parempi asia vaan siitä, että annat molempien tapahtua. Tuo on julmaa ja sairasta.



Toivon todella, että saatte koko perhe apua. Itse olen myös yksinhuoltaja, ja olen kerran heittänyt lelun seinään, ikinä en ole lyönyt läppäissyt enkä aio niin tehdä. Jos lapseni isä harrastaisi henkistä väkivaltaa, en kuolemaksenikaan päästäisi lasta sinne. Herätys, herätys.



Life is what you make of it!

Tuntui todella kurjalta lukea tilanteestanne. Toivottavasti et saanut minun pohdinnoistani väärää käsitystä. Kumpikaan ei ole parempi, ei fyysinen eikä henkinen väkivalta. Kumpikin on todella väärin lasta kohtaan - ajatelkaa nyt, että se " itepäinen piru" on kuitenkin ihan pienen pieni tyttö vielä, oikeastaan vielä ihan avuton ja keinoton tässä monimutkaisessa maailmassa.



Lueskelin eräänä iltana erästä vanhaa lapsipsykologin kirjoittamaa kirjaa, ja oli upeaa huomata miten tällä miehellä oli jo 1920-luvulla ajatuksia siitä, miten kaikenlainen vallankäyttö lapsia kohtaan on väärin. Rakkaudettomuus synnyttää turvattomuutta ja kaikenlainen rankaiseminen vihaa. Tätä vihaa sitten puretaan sitten koko loppuelämä joko muihin ihmisiin tai itsetuhoisena käytöksenä.



Vaikka ns. " vapaan lapsen" ihanteesta onkin jo moneen kertaan luovuttu, on tämän psykologin ajatuksissa paljon pohdittavaa edelleenkin. Hänen mukaansa lapsen pitää saada rauhassa olla lapsi, että tältä ei voi odottaa asioita, jotka eivät ikäkauteen luonnollisesti kuulu (monet käytöstavat, epäitsekkyys jne.) ja sitten rankaista niiden puutteesta. Kuitenkaan vapaus hänen määrittelemänään ei tarkoita mielivaltaa, vaan siihen sisältyy mitä suurimmin toisten ihmisten huomioon ottaminen.



Tärkeintä näissä ajatuksissa oli kuitenkin se, että lapsi, joka tuntee vanhempien olevan aina hänen puolellaan, on onnellinen lapsi. Tämän lapsipsykologin mukaan ei ole olemassa ongelmalapsia, on vain ongelmavanhempia, jotka ovat kohdelleet lasta väärin. Hankala lapsi on riitautunut itsensä ja maailman kanssa. Häntä täytyisi auttaa pääsemään sopuun ja tasapainoon, ei rangaista.



Mieti, millaisena " pieni pirunne" maailman tällä hetkellä kokee. Mitä voisit tehdä auttaaksesi häntä tulemaan onnelliseksi?

Tulipa paha olo viestistäsi.



Ihan ensiksi: Sinä sanot tyttäresi isän käyttävän henkistä väkivaltaa, joka on mielestäsi paljon fyysistä pahempaa. Sanot isän mm. nimittelevän tytärtä. Kovin kyllä kuulosti kurjalta minun korvaani tuo kuvuksesi tytöstä eli " itepäinen kuin piru" . Eikö tuo jos mikä ole nimittelemistä?



Viestistäsi tuli sellainen kuva, että haluaisit kilpailla siitä, kumman harjoittama väkivalta on vähemmän pahaa. Onko sillä jotain merkitystä omaan toimintaasi, jos ex-miehesi käyttää henkistä väkivaltaa? Tarkoittaako se sitä, että sinä olet oikeutettu käyttämään " vähemmän pahaa väkivaltaa" ?



Lapsellanne on varmasti erittäin paha olla. Hänen vanhempansa ovat eronneet ja molemmissa kodeissa häntä kohdellaan huonosti. Lisäksi hän on saanut pikkusisaruksen jakamaan huomiota, mikä on varmasti pienelle tytölle iso asia! Ei ole yhtään ihme, jos hän käyttäytyy huonosti ja itsepäisesti. Ihme olisi, jos ei käyttäytyisi. Hän tarvitsee rakkautta, ymmärrystä ja vanhempia, joihin voi luottaa. Toivottavasti edes toinen teistä pystyisi sellainen olemaan. Toivottavasti saatte apua perheneuvolasta tai jostain muualta. Ja toivottavasti sinäkin uskallat jatkossa puhua auttajille myös omasta käyttäytymisestäsi, etkä keskity pelkästään miehesi väärään käytökseen. Auttaahan ne psykologit vain haluavat, eivätkä he siinä onnistu, jos sinä salailet asioita.



Itse huomaan oman käytökseni heijastuvan ihan suoraa oman vähän yli 3-vuotiaan poikani käytökseen. Jos olen väsynyt, hermostun helposti ja tiuskin lapselleni " turhista" jutuista, on uhmikkomme aivan varmasti entistä uhmaisampi! Hermot ovat monesti tiukilla, mutta kertaakaan en ole lastani satuttanut millään tavalla, ei ole tullut edes mieleeni. Ja lapselleni puhuessani yritän muistaa, että hän saattaa toimia tyhmästi ja ilkeästikin, mutta hän ei missään nimessä ole itse tyhmä eikä ilkeä! Osuva kirjoitus, minkä joku tuossa aiemmin kirjoitti eli ei ole olemassa ongelmalapsia, vaan ongelmavanhempia. Jos lapsi on terve, mutta voi ja käyttäytyy huonosti, niin syy käytökseen löytyy varmasti usein vanhemmista. Enkä tarkoita huonolla käyttäytymisellä ikään liittyvää uhmaa tms.



Ei se ihme, että valtiot pommittavat toisiaan rajakiistoissa, kun edes äidit eivät saa asioita hoidettua parivuotiaitten kanssa ilman satuttamista...

Meidän juttuhan on tytön osalta lastensuojelun käsittelyssä...siis tämän isän henkisen väkivallan takia. Enkä ole antanut asian jäädä siihen käymme tytön kanssa perheneuvolassa, henkisen väkivallan johdosta jota isä on harrastanut. ja se kun sanoin piruksi tyttöä tarkoitan sen hyvässä mielessä...tyttöä en ole koskaan nimitellyt tai mitään henkiseen väkivaltaan liittyvää tehnyt. Ainuat asiat joihin yritn tavallani hakea apua, en moitteita tai saarnaa, ovat nämä luunappi ja tukistus, jotka eivät todellakaan ole mitään ns. väkivallan tasoa.

Minä tiesin tai siis arvasin että huonon äidin maineen täällä saa kun tänne kirjoittaa, siksi olenkin yrittänyt välttää näitä palstoja! Niinpä taidan jatkossakin tehdä!



Kiitos hyvistä moitteista!!!

En minä sinua ainakaan huonoksi äidiksi ole sanonut, kukin on lapselleen se paras mahdollinen. On vain paljon väsyneitä äitejä, jotka tarvivat apua väsymykseensä. Itsekin sanoit, että väsyneenä käytät helpommin fyysistä kuritusta, joten olisi lapsesi etu, että saat itsekin apua.



Kirjoitit, että henkinen väkivältä on mielestäsi paljon pahempaa kuin fyysinen kuritus ja sanot tietäväsi sen, koska olet itse kokenut henkistä väkivaltaa. Onko sinulla kokemusta fyysisestä rankaisemisesta eli tiedätkö, että se ei ole niin kamalaa? Vai perustuuko käsityksesi vain itseesi rankaisijana? En missään nimessä halua vähätellä henkisiä kärsimyksiäsi. Itsekin olin koulukiusattu ja minua myös rankaistiin fyysisesti kotona. En tiedä kumpi tuntui pahemmalta: Sekö, kun koulussa nolattiin ja haukuttiin jatkuvasti? Vai se, kun kotona piti pelätä sitä, että äiti tai isä menettää malttinsa ja riuhtaisee hiuksista. Ehkä enemmän pahalta tuntui pelätä omia rakkaita vanhempia. Olen myös elänyt parisuhteessa, jossa oli olemassa fyysisen väkivallan uhka ja tiedän, että vaikkei pieni läpsäisy kovasti kipeää teekään, pahinta on se pelko siitä, että läheinen ihminen suuttuessaan satuttaa.



Halusin sanoa, että sinä et itse pääse tyttösi " pään sisälle" , etkä tiedä mikä hänestä tuntuu pahimmalta tai yleensäkin pahalta. Älä vähättele tukistusta ja luunappeja. Oman kokemukseni perusteella nekin voivat aiheuttaa pelkoa ja pahaa oloa pitkäksi aikaa, ehkä loppu elämäksi.



En tiedä osaanko sinua sen kummemmin asiassa auttaa. Luulen, että eniten auttaisi hoitoapu, että saisit levätä. Tiedän, että kahden pienen lapsen kanssa on rankkaa. Kun äiti voi hyvin, koko perhe voi hyvin.

Mielestäni tärkeintä olisi, että myöntäisit, että teet väärin satuttaessasi lastasi, ja että haluaisit lopettaa sen. Pienin askelin yrität päästä elämään, johon lapsen satuttaminen ei kuulu.



Voimia sinulle ja tytöillesi. Toivottavasti ex-miehesi joutuu jotenkin vastuuseen tyttärenne kohtelusta. Olen kanssasi samaa mieltä, että henkinen väkivalta on ihan yhtä raskasta kuin fyysinenkin.

" Ainuat asiat joihin yritn tavallani hakea apua, en moitteita tai saarnaa, ovat nämä luunappi ja tukistus, jotka eivät todellakaan ole mitään ns. väkivallan tasoa. "



Sinun täytyy auttaa itse itseäsi ja lastasi. Tämä on tärkeää. Lopeta heti! Avun hakeminen on äärimmäisen tärkeää, mutta koska kysymyksessä on niin iso asia niin luultavasti meistä ei ole sinulle apua. Nyt toki tiedät miten muut ihmiset suhtautuvat siihen miten toimit.



Toivon todella, että kannat oman vastuusi ja toimit kuten tiedät, että on oikein.



Luunappi ja tukistus on väkivaltaa. Muuta määritelmää sille ei ole. Ei ole mitään pikkuväkivaltaa tai vähäistä ruumillista kuritusta edes laissa.



Ja jos saisin toivoa, puhu siellä perheneuvolasa asiasta. Mulla on kaveri lastensuojelussa, luunapeista ei vielä oteta ketään huostaan, mutta he voivat auttaa, koska ovat ammattilaisia.