Psykologia 2023
En nähnyt tällaista ketjua vielä. Olen jo useamman vuoden seurannut näitä. Tällä kertaa on minunkin vuoroni hakea. Ensikertalaisuuden olen jo menettänyt, mutta yrittänyttä ei laiteta. Ajattelin ostaa tuollaisen valmennuskurssin. Olisiko muita kiinnostuneita? Siitä, kun saa 15 % frendialen, kun mukana on väh. 4 henkilöä.
Muuten kokemusten jakoa ja vinkkejä hakuprosessiin sekä onnea kaikille hakijoille! :)
Kommentit (495)
Täällä kans kolmas kohta nelkyt. 🙈 Kiinnostaa myös kuulla mihin olet päättänyt mennä opiskelemaan alaa.
Itse en ole hakenut pariin kymmeneen vuoteen, lukion jälkeen aikoinaan ja sitten pääsin toista alaa opiskelemaan josta valmistuin ja niitä töitä olen tehnyt. Nyt taas haave psykologin työstä kolkuttelee eikä jätä rauhaan. Pakko siis koittaa hakea tänä vuonna. Vaativalta vaikuttaa koe ja pikkulapset tässä jne niin ei ole helppo yhtälö.
Minulla on lapsia ja kävin töissä. Otin pari viikkoa lomaa artikkeleiden lukemista varten. Hyvällä opiskelutaktiikalla pääsin sisään ei-ensikertalaisena ekalla yrityksellä. En edes jaksanut aloittaa lukemista heti artikkeleiden ilmestyttyä näkyviin. Alku oli todella hidasta ja tahmeaa. Loppua kohden sitten vähän kiihdytin tahtia ja ehdin lukea kaiken suhteellisen hyvin. En osannut kaikkea, mutta olen hyvä päättelemään. Sain loogisista parhaat pisteet.
Suosittelen kokeilemaan.
Vierailija kirjoitti:

Olisi mielenkiintoista kuulla sinun pisteistäsi, paljonko sait/osa-alue prosentuaalisesti oikein?
Toiseksi, osaako joku viime vuonna hakeneista vastata, paljonko loogisen päättelyn osiossa saa tehtävistä joihin on vastannut osittain oikein? Paljonko taas täysin oikeasta vastauksesta?
Miten viime vuosien perusteella näyttää että Ouluun ja Jyväskylän yliopistoihin on ollut enemmän hakijoita kun Turkuun? Turku kuitenkin Helsingin ja Tampereen jälkeen vaikein hakukohde päästä sisään.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on lapsia ja kävin töissä. Otin pari viikkoa lomaa artikkeleiden lukemista varten. Hyvällä opiskelutaktiikalla pääsin sisään ei-ensikertalaisena ekalla yrityksellä. En edes jaksanut aloittaa lukemista heti artikkeleiden ilmestyttyä näkyviin. Alku oli todella hidasta ja tahmeaa. Loppua kohden sitten vähän kiihdytin tahtia ja ehdin lukea kaiken suhteellisen hyvin. En osannut kaikkea, mutta olen hyvä päättelemään. Sain loogisista parhaat pisteet.
Suosittelen kokeilemaan.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on lapsia ja kävin töissä. Otin pari viikkoa lomaa artikkeleiden lukemista varten. Hyvällä opiskelutaktiikalla pääsin sisään ei-ensikertalaisena ekalla yrityksellä. En edes jaksanut aloittaa lukemista heti artikkeleiden ilmestyttyä näkyviin. Alku oli todella hidasta ja tahmeaa. Loppua kohden sitten vähän kiihdytin tahtia ja ehdin lukea kaiken suhteellisen hyvin. En osannut kaikkea, mutta olen hyvä päättelemään. Sain loogisista parhaat pisteet.
Suosittelen kokeilemaan.
Kuulostaa hienolta suoritukselta! Olitko harjoitellut loogisen päättelyn tehtäviä ja oliko tilastotieteen osaamisesi ennestään vahva? Olen käsittänyt että tilastotiedettä tulee myös osata hyvin sisään päästäkseen.

Olin ihan työssäkäyvä tavallinen lapsiperheen äiti. En ole edellisen alani opiskeluissa tai työni puolesta tarvinnut tilastomatikkaa yhtään mihinkään. En myöskään ole harrastanut logiikkatehtäviä ennen. Ihan muutamia logiikan tehtäviä kokeilin ratkaista ennen pääsykoetta. Matemaattisesta osaamisesta en osaa sanoa. Olin peruskoulussa perus hyvä ysin tasoa aina. Lukiossa pitkä matikka tuotti suuria vaikeuksia ja kirjoitin lyhyenä.
Uskon, että minulla kävi vain erinomainen tuuri tehtävien suhteen. En usko, että olen mitenkään poikkeuksellisen lahjakas, eikä muistinikaan ole epätavallisen tarkka.
Ja en todellakaan lukenut kuukautta niitä artikkeleita, vaan päädyin aloittamaan viime tingassa, kuten aina ja otin aika rennosti. Katsoin telkkarista kaikki Euroviisut ja nautin lomasta samalla kun lueskelin artikkeleja. Pyrin tekemään töitä omia vireystilojani kuunnellen. Olen iltaihminen, joten tein usein hommia mieluiten myös iltaisin.

Kiitos kun kerroit omasta kokemuksestasi. Vaikuttaa että sinulla meni ihan nappiin pääsykoe. Tuo kyllä kannustaa yrittämään! :) Loogisen päättelyn tehtäviä katselin, jotkin osaan heti mutta osan kanssa saa väkertää. Tilastomatikka on minulle tuttua aiemmista opinnoista, mutta se on tosi hataralla pohjalla koska en ole sitä joutunut soveltamaan. Pitää kertailla ja katsoa mihin se riittää. Kiva olisi kyllä päästä sisään ensimmäisellä hakukerralla kun vaatii kuitenkin järjestelyjä silkka lukeminen perheeltä koska on pieniä lapsia. Mut jos en pääse niin ensi vuonna uusi yritys. :)
Vierailija kirjoitti:
Heippa!
Olisiko kenelläkään auttaa vuoden 2022 kokeen 4.1 logiikkatehtävän kanssa? Olen sen aiemmin ratkaissut, mutta nyt en millään pääse lopputulokseen ja tökkii pahasti.
Olen saanut käyntivaihtoehdoiksi (vo=vastaanotto, ko= kotikäynti):
vo vo vo vo
vo vo vo vo
ko ko ko ko
ko ko ko ko
vo vo vo
ko ko
ko ko
voMeneekö tässä jo pieleen?
Hei, niinhän se oli että molempia käyntivaihtoehtoja oli 2x4 rypäs ja ko 2x2 ja vo 1x3 + yksi yksittäinen käynti. Nyt moi vaan pitäis mätsätä 5 päivälle ja niin että voiko vihje 1 tai 2 toteutua. Eli saatko noi käynnit järkyttyä niin että vihje voi olla totta. Alku siis näyttää hyvälle. :)
Aikooko kukaan ensisijaisesti psykalle hakeva laittaa logoa tai muuta varahakukohteeksi? Itse pohdin laittaisinko logon, mutta ehkä en kumminkaan ku psyka on se mikä kiinnostaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heippa!
Olisiko kenelläkään auttaa vuoden 2022 kokeen 4.1 logiikkatehtävän kanssa? Olen sen aiemmin ratkaissut, mutta nyt en millään pääse lopputulokseen ja tökkii pahasti.
Olen saanut käyntivaihtoehdoiksi (vo=vastaanotto, ko= kotikäynti):
vo vo vo vo
vo vo vo vo
ko ko ko ko
ko ko ko ko
vo vo vo
ko ko
ko ko
voMeneekö tässä jo pieleen?
Hei, niinhän se oli että molempia käyntivaihtoehtoja oli 2x4 rypäs ja ko 2x2 ja vo 1x3 + yksi yksittäinen käynti. Nyt moi vaan pitäis mätsätä 5 päivälle ja niin että voiko vihje 1 tai 2 toteutua. Eli saatko noi käynnit järkyttyä niin että vihje voi olla totta. Alku siis näyttää hyvälle. :)
Unohda se 5 päivälle, sekoittaa vaan liikaa ;)

Voitko perustella tämän? Tässähän haetaan että mikä on viimeinen käynti? Näitähän voi pyöritellä miten vaan jos ei käytä viiden päivän kehystä? Sain ite tämän oikein,(tuurilla enimmäkseen) mutta en oikein ikinä oo kunnolla ymmärtänyt mitä tässä haetaan, kun noita käyntejähän voi heitellä lähes miten vaan.

Olen alkuperäinen kyselijä ja sain ratkottua tehtävän. Omat vastaukseni vaan kävisivät sekä 1. Ja 2. Lisätietoon - ei ainoastaan 1. Lisätietoon, kuten vastauksissa määritellään. Muistaakseni lähdin liikkeelle yhdellä vo-käynnillä. Osaisiko joku varmasti oikein ratkaissut perustella, miten 2. Lisätieto sulkeutuu kokonaan pois tehtävässä?🤔
Joko on perustettu telegram ryhmää
Se alkuperäinen tehtävän kyselijä kirjoitti:

Ei ole tehtävän ratkaisun kannalta mitään merkitystä sijoittuvatko käynnit 5., 3. tai 7. päivälle. Tämmöistä tietoa ei ole tehtävässä edes annettu. Pistä numerot 1-24 paperille ja pyörittele käynnit annettujen tietojen perusteelle niihin. Lisätieto 2. ei anna varmasti vain yhtä vastaus vaihtoehtoa, joten sitä ei voi käyttää.
Paljonkohan hakijoita tänä vuonna
. Aloituspaikkoja ainakin vähennetty.
Vierailija kirjoitti:
Paljonkohan hakijoita tänä vuonna
. Aloituspaikkoja ainakin vähennetty.
Ensisijaisesti psykologiaan hakevia on tänä vuonna yhteensä 4453, viime vuonna oli 4311. Aloituspaikkoja on tänä vuonna 339, viime vuonna 371.
Tässä siis huomioitu vain suomenkieliset psykan tutkinnot.
Miksi aloituspaikkoja on vähemmän? Nousevatkohan valintakokeen tai todistusvalinnan pisterajat?
Hei, minä vähän samassa tilanteessa ja iässä, avaisitko vähän, mikä yliopisto siis kyseessä? Onko kovat lukukausimaksut? Miten tuo tutkinto hyväksytään Suomessa, saatko toimia laillistettuna psykologina? Onnistuuko opiskelu etänä vai muutitko paikan päälle? Saatko normaalisti aikuisopintotukea?
Kiitos jos jaksat vastailla!