Äitini kuoli vappuna ja en pääse ikinä tästä järjettömästä surusta yli :(

Jos synnymme niin kuolemme. Maaksi pitää minun jälleen tuleman, niin se on ihmisen osa.

Aika on itkeä ja aika on nauraa. Kaikella on aikansa maan päällä.

Syvä osanottoni suureen suruusi.

Mun koira on kuule tärkiämpi ku yhdenkään teidän äiti tai isä.!!

Sun äitis varmaan ajattelis, että älä itke mun lapseni, älä liian kauan itke ja sure, minulla on nyt rauha ja saan levätä. Sinun elämä jatkuu vielä, toteuta kaikki haaveesi ja tee elämästäsi niin hyvä kuin voit.

Ei ole mitään hätää. Ei ole mitään hätää.

Vierailija kirjoitti:

Haluan vielä kerran sanoa, että minulla ja äidilläni ei koskaan ollut läheiset välit. Lapsena asuin enimmäkseen isän luona (vanhemmat eronneet) äidin lievän alkoholiongelman takia. Äiti parantui, mutta teininä jostain syystä vain en halunnut tavata. Täysi-ikäisenä muutin kotoa pois ja kauas äidistäni, eri paikkakunnalle asumaan. Tämä itku ja suru tuntuu minusta jotenkin oudolta. Ja kun sitä surua on jatkunut jo pari kuukautta, olen hirvittävän väsynyt. Kaiken tämän lisäksi syyttelen jatkuvasti itseäni siitä, että en pitänyt yhteyttä äitiin, ja nyt minulla ei ole enää vaihtoehtoja että pidänkö yhteyttä vai en. :(

Ap

Juuri tuon takia meilla on puhuttu asiat selviksi molemmin puolin. Lapsi on kiittanyt hyvista vanhemmista ja hyvasta kasvatuksesta ja me rakastaneet ylenpalttisesti. Ei tarvitse harmitella etta jai jotain sanomatta.