Äitini kuoli vappuna ja en pääse ikinä tästä järjettömästä surusta yli :(
Meillä ei koskaan ollut mitenkään hyvät tai läheiset välit, mutta silti itken lähes joka päivä. Vinkkejä miten päästä tästä yli?
Kommentit (64)
Oliko kuolema yllättävä? Olen pahoillani, suru hälvenee mutta ainahan se jotenkin mieleen nousee myöhemminkin välillä.
Otan osaa. Omakin äitini enehtyi hiljattain.
Osanotto
Minulta lapsi kuoli hiljattain
Otan osaa. On hyvä, että olet pystynyt itkemään. Ev.lut. seurakuntien työntekijöiltä voi pyytää keskusteluaikaa, jos kokee tarvitsevansa sellaista, ja seurakunnat järjestävät myös sururyhmiä.
Syvä osanottoni ap:lle ja kaikille läheisensä menettäneille.
Otan osaa. Kyllä sinä siitä yli pääset. Rauhassa vain ja ajan kanssa. Vapusta on vielä hyvin lyhyt aika. Älä hätäile. Kliseinen sanonta "aika parantaa haavat" pätee siinä määrin, että pahinkin suru helpottaa ajan kanssa. Ei lakkaa olemasta (niin kuin ei pidäkään), vaan muuttaa muotoaan.
Onneksi ei kuollut lapsi. Äidit kuolee melkein kaikilta. Sen me tiedetää aina etukäteen niin olsit voinut valmistautua siihen hyvissä ajoin.
Suru muuttaa ajan myötä muotoaan, itselläni se on ollut aaltoliikettä. Ensimmäiset viikot ovat hankalimmat. Jos kuolema tulee yllättäin on selvää että surua on vaikeampi käsitellä kuin jos olisi jo tottunut ajatukseen että läheinen lähtee tästä maailmasta piakkoin.
Jos on selvittämättömiä asioita jäänyt mieleen niin silloin surusta on vaikeampi toipua, esim. jos on oltu riidoissa. Jos tästä on kyse niin hakeudu kriisityöntekijöiden puheille. Toki pari kuukautta on lyhyt aika surusta toipumiseen.
Jaksamista surussa.
Lämmin osanottoni ap. Vinkiksi annan: älä edes yritä päästä yli. Itket kun itkettää. Suru pitää käsitellä ja se vaatii aikaa. Suru ei myöskään koskaan poistu. Se vain muuttaa muotoaan ja sen kanssa oppii elämään. Ensimmäinen vuosi on yleensä vaikein.
Vierailija kirjoitti:
Oliko kuolema yllättävä? Olen pahoillani, suru hälvenee mutta ainahan se jotenkin mieleen nousee myöhemminkin välillä.
Ei ollut yllättävä, äiti sairasti ALSia 3 vuotta ja kuoli vappuna saattohoidossa.
Ap
Otan osaa. Eihän siitä yli pääse, mutta sen surun kanssa oppii elämään, koska ei ole muita vaihtoehtoja. Suru on rakkauden hinta.
Vierailija kirjoitti:
Onneksi ei kuollut lapsi. Äidit kuolee melkein kaikilta. Sen me tiedetää aina etukäteen niin olsit voinut valmistautua siihen hyvissä ajoin.
Ei tulisi mieleenkään sanoa kenellekään näin ja olen se joka kertoi ylempänä lapsen kuolleen
Vierailija kirjoitti:
Onneksi ei kuollut lapsi. Äidit kuolee melkein kaikilta. Sen me tiedetää aina etukäteen niin olsit voinut valmistautua siihen hyvissä ajoin.
Kuolemaan ei voi valmistautua siinä mielessä, missä sinä ehkä tarkoitat. Aina se tuottaa surua. Se on ihan luonnollista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko kuolema yllättävä? Olen pahoillani, suru hälvenee mutta ainahan se jotenkin mieleen nousee myöhemminkin välillä.
Ei ollut yllättävä, äiti sairasti ALSia 3 vuotta ja kuoli vappuna saattohoidossa.
Ap
Als on kyllä yksi kamalimpia tauteja maan päällä. Otan osaa suruusi. Voimia surutyöhön! Älä epäröi pyytää apua läheisiltäsi tai esimerkiksi seurakunnalta, jos koet sen omaksi paikaksesi.
Läheisen menettäminen on raastavaa. Minä menetin oman veljeni. Neuvoa en valitettavasti osaa antaa, sillä jokainen suru on omanlaisensa. Voin vain antaa sinulle syvimmät osanottoni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko kuolema yllättävä? Olen pahoillani, suru hälvenee mutta ainahan se jotenkin mieleen nousee myöhemminkin välillä.
Ei ollut yllättävä, äiti sairasti ALSia 3 vuotta ja kuoli vappuna saattohoidossa.
Ap
Onpa raskas aika takana. Olet varmasti väsynyt. Hetki kerrallaan. Tee jotain hyvää itsellesi joka päivä.
Minunkin äitin kuoli aivan yllättäen vuonna 1986,, olin itse silloin 38v ja äitini 65v. Nyt olen itse 64v ja kaipaan äitiä joka päivä, en voi itkemättä kuunnella jos radiosta tulee joku äidistä muistuttava biisi tms. Joten en uskalla luvata että ihan pian pääsisit yli, mutta sure ja itke se vähän keventää. Minä patosin tunteet, ehkä sen takia on nyt alkanut jostain syystä masentaa kun edessä on itselläkin lähtö ehkä pian tai 20 vuoden päästä. Joutuu luopumaan rakkaista lapsista ja lastenlapsista...
Otan osaa. Itsellä tulevaisuudessa sama tilanne. Veljeni on äidin lempilapsi ja minä olen kaukaisempi.