Lue keskustelun säännöt.
Isäni sanoi kuolinvuoteellaan, että kyllä oli surkea ja mitätön elämä
12.07.2022 |
Ihan normaalin uran teki insinöörinä, matkusteli paljon ja näki maailmaa. Oli vuosikymmenien avioliitossa josta kolme menestyvää, aikuista lasta ja pari lastenlastakin. Mitä ihmettä ihminen oikein kaipaa jos tällainenkin on ollut surkeaa? Tuli jotenkin masentunut fiilis.
Kommentit (411)
Kuolinvuoteella esitetyt ajatukset voivat antaa täysin väärän kuvan siitä mitä ihminen ajatteli ollessaan terve. Hän on voinut tarkoittaa myös sitä että olisi halunnut pystyä antamaan enemmän rakkautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun teoriani on, että isälläsi oli mahdollisuus todelliseen rakkauteen, mutta hän jäi velvollisuudentunteesta/taloudellisista syistä olemassaolevaan kulissiliittoon. Harmitteli sitten sitä, että ei uskaltanut elää ja antaa itselleen lupaa olla onnellinen.
Tai katkera siitä, että eli vain muiden ehdoilla.
Tai katkera siitä, että eli vain muiden ehdoilla.
Ehkä häntä kadutti se että antoi työlleen liikaa ja jätti haaveet toteuttamatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun teoriani on, että isälläsi oli mahdollisuus todelliseen rakkauteen, mutta hän jäi velvollisuudentunteesta/taloudellisista syistä olemassaolevaan kulissiliittoon. Harmitteli sitten sitä, että ei uskaltanut elää ja antaa itselleen lupaa olla onnellinen.
Heijasteletko nyt omaa liittoasi muiden perheisiin?
On olemassa peruspessimistisiä ihmisiä, joilla asiat eivät ole koskaan hyvin, vaikka oikeasti ovatkin. Sitten on olemassa täydellisyyden tavoittelijoita, joita kalvaa tyytymättömyys omiin suorituksiinsa.
Sitten on olemassa perustyytyväisiä ihmisiä, jotka selviävät vaikeuksista.
https://mieli.fi/vahvista-mielenterveyttasi/mita-mielenterveys-on/resil…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun teoriani on, että isälläsi oli mahdollisuus todelliseen rakkauteen, mutta hän jäi velvollisuudentunteesta/taloudellisista syistä olemassaolevaan kulissiliittoon. Harmitteli sitten sitä, että ei uskaltanut elää ja antaa itselleen lupaa olla onnellinen.
Heijasteletko nyt omaa liittoasi muiden perheisiin?
On olemassa peruspessimistisiä ihmisiä, joilla asiat eivät ole koskaan hyvin, vaikka oikeasti ovatkin. Sitten on olemassa täydellisyyden tavoittelijoita, joita kalvaa tyytymättömyys omiin suorituksiinsa.
Sitten on olemassa perustyytyväisiä ihmisiä, jotka selviävät vaikeuksista.
https://mieli.fi/vahvista-mielenterveyttasi/mita-mielenterveys-on/resil…
En heijastele. Olen sinkku ja töissä kuolemansairaiden ihmisten parissa ja kuullut tuollaisen kertomuksen usein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Viimeiset sanat taitavat aika usein olla katkeria. Esim. äitini haukkui hulttiopoikansa maan rakoon viimeisillä elinviikollaan, vaikka koskaan aikaisemmin ei edes kiroillut. Juuri näin olisi voinut tehdä jo vähän aikaisemmin.
Minulle hän kertoi muutama vuosi aikaisemmin, että olisi voinut pitääkin lapsista, ellei olisi tehnyt työuraansa lasten kanssa. Oli opettaja ja dementia jo vaikutti puheisiin.
Olen tässä viidenkympin kynnyksellä ruvennut työstämään ajatuksiani niin, että kuolinvuoteella voin sanoa eläneeni. Sisältää mm. pienistä hetkistä ja asioista nauttimista. Rikasta sisäistä elämää. Ihmissuhteiden ylläpitämistä ja rakastamista. Elämyksiä, mutta minulle elämys voi olla pienikin asia. Luulen, että voin kuolinvuoteella olla suht tyytyväinen elämääni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En lukenut kuin eka sivun, joten en tiedä onko joku tämän tänne jo kertonut, mutta lukemani mukaan Churchill sanoi ennen kuolemaansa:. Jumalani, mikä narri olenkaan ollut.
Jos meillä ei todellakaan ole kuin tämä yksi elämä, kukaan ei ehdi sen aikana tehdä ja kokea kaikkea.
Monet asiat, jotka olisivat kiinnostavia, jäävät kokematta.
Kelju asia on se, että nuorena, jolloin harvoilla on kunnollista näkemystä ja ymmärrystä elämän lainalaisuuksista, yleensä joutuu tekemään ne tärkeimmät päätökset, jotka vaikuttavat koko elämän kulkuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäsi koetti tavallaan sanoa sinulle, että eläisit kuten haluaisit etkä muiden odotusten mukaan <3 Elä oman näköistä elämää, älä muiden! hyvä ohje
Nämä "oman näköistä elämää elät" ovat vastuun välttelijöitä.
Mitä vastuuta?
Niinpä, mitä vastuuta?
Ei täällä kukaan ole jotenkin vastuussa yhtään mistään tai mitään velkaa yhtään kenellekään. Paitsi omissa uskomuksissaan.
Ympäristön odotusten mukaan eläminen on hyvin luontaista suurelle osalle ihmisistä, ei haluta tuottaa pettymystä muille ja pelätään mitä muut omista ratkaisuista ajattelevat ja miten he tämän perusteella yrittävät leimata kyseisen ihmisen. Se, että rikkoo tämän sanattoman sopimuksen on joidenkin mielestä suuri synti ja niinpä kyseisestä ihmisestä tulee eräässä mielessä kerettiläinen. Parasta lääkettä tähän orjuuteen on tunnistaa, että tällainen kaava on olemassa ja murtautua siitä ulos.
Toki ihmiset ovat vastuussa esim. lapsistaan, mutta mikä on se vastuu, jota omannäköistä elämää elävä lähtökohtaisesti välttelee? Omannäköiseen elämään kun valitaan ne asiat, joita aidosti halutaan. Kunpa useampi oppisi elämään näin mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, niin ei tarvitsisi myöhemmin katua valintojaan, jotka on tehnyt toisten mieliksi, koska "kuuluu", koska ei osannut sanoa ei...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäsi koetti tavallaan sanoa sinulle, että eläisit kuten haluaisit etkä muiden odotusten mukaan <3 Elä oman näköistä elämää, älä muiden! hyvä ohje
Nämä "oman näköistä elämää elät" ovat vastuun välttelijöitä.
Mitä vastuuta?
Niinpä, mitä vastuuta?
Ei täällä kukaan ole jotenkin vastuussa yhtään mistään tai mitään velkaa yhtään kenellekään. Paitsi omissa uskomuksissaan.
Ympäristön odotusten mukaan eläminen on hyvin luontaista suurelle osalle ihmisistä, ei haluta tuottaa pettymystä muille ja pelätään mitä muut omista ratkaisuista ajattelevat ja miten he tämän perusteella yrittävät leimata kyseisen ihmisen. Se, että rikkoo tämän sanattoman sopimuksen on joidenkin mielestä suuri synti ja niinpä kyseisestä ihmisestä tulee eräässä mielessä kerettiläinen. Parasta lääkettä tähän orjuuteen on tunnistaa, että tällainen kaava on olemassa ja murtautua siitä ulos.
Anteeksi nyt, mutta kyllä ihminen on vastuussa siitä, mitä hän aiheuttaa toisille ihmisille. Jos oma elämäntapamme on sellainen että siitä koituu murhetta ja huolta muille, kyllä tämä elämäntapa intiaani on siitä vastuussa. Vaikka ei sitä vastuuta kannakaan.
Oman näköisellään elämällään isäni pilasi lapsuuteni ja osin nuoruuteni eikä koskaan kantanut minkäänlaista vastuuta asiasta. Kaipa hän tunnisti sen mainitsemasi kaavan ja murtautui siitä ulos. Pitäisikö siitä hattua hänelle nostaa?
Noh, jos omalle tyttärelle jää isän elämästä päällimmäisinä tyytyväisyyden aiheina (syynä olla tyytyväinen ja onnellinen) insinöörinkoulutus, ura, hyvin toimeentulevat lapset ja matkustelu, niin kyllähän se kertoo koko tarinan.
Minäkin kokisin, että elän surkeaa ja mitätöntä elämää, jos läheisteni silmissä supistuisin koulutukseeni, työhöni, lapsieni saavutuksiin ja tekemiini matkoihin.
Kyllä suurin osa meistä, ellei jokainen, haluaa tuntea ja herättää suuria tunteita ja tulla muistetuksi niistä. Jos siis kuolinvuoteella ei ole näitä juuri näkynyt ja tietää etukäteen, että hautajaisissa hehkutetaan uraa tai muuta nonsensea, niin sanoisin juuri näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Psykologiassa puhuttiin E. Eriksonin kehitysvaihe-teoriasta. Viimeinen vaihe oli minän eheys/ epätoivo.
"Viimeinen elämänvaihe voi olla joko rauhallinen ja seesteinen, tai täynnä ahdistusta ja levottomuutta. Se kaikki riippuu siitä kuinka olemme ratkaisseet edelliset kehitysvaiheet. Vanhana ihmisen tulisi pystyä tekemään viisas arvio elämästään, jossa todellisuuden tunnistaminen ja maailman ymmärtäminen ottavat etusijan.
Koemme eheyttä tässä vaiheessa jos pystymme yhdistämään pohtimisen kokemuksiimme. Jos meillä on mitään ratkaisemattomia konflikteja tai vaiheita joista emme koskaan päässeet yli, yleensä kehitämme syvän sairauden, kärsimyksen ja kuolemanpelon."
Minusta vahvaa totuudensiementä. Ihmisellä on narratiivi omasta elämästä, ja jos se on kovin pirstaleinen ja sekava, negatiivisia asioita paljon, voi olla vaikea saada mielekkyyden tunnetta.
Vierailija kirjoitti:
Ikuisuuden ja maailman mittakaavassa jokaisen elämä on juuri tuollainen. Isäsi oli rehellinen ja nöyrä ihminen. Arvostan.
Komppaan.
Vierailija kirjoitti:
Psykologiassa puhuttiin E. Eriksonin kehitysvaihe-teoriasta. Viimeinen vaihe oli minän eheys/ epätoivo.
"Viimeinen elämänvaihe voi olla joko rauhallinen ja seesteinen, tai täynnä ahdistusta ja levottomuutta. Se kaikki riippuu siitä kuinka olemme ratkaisseet edelliset kehitysvaiheet. Vanhana ihmisen tulisi pystyä tekemään viisas arvio elämästään, jossa todellisuuden tunnistaminen ja maailman ymmärtäminen ottavat etusijan.
Koemme eheyttä tässä vaiheessa jos pystymme yhdistämään pohtimisen kokemuksiimme. Jos meillä on mitään ratkaisemattomia konflikteja tai vaiheita joista emme koskaan päässeet yli, yleensä kehitämme syvän sairauden, kärsimyksen ja kuolemanpelon."
Minusta vahvaa totuudensiementä. Ihmisellä on narratiivi omasta elämästä, ja jos se on kovin pirstaleinen ja sekava, negatiivisia asioita paljon, voi olla vaikea saada mielekkyyden tunnetta.
Erittäin hyvin sanottu. Ja jos tähän lisätään vielä kokemus siitä, että on arvostettu vain/enimmäkseen ulkoisten asioiden kautta, kuten vaikkapa koulutus tai lasten saavutukset, niin onhan selvää, että tuntuu surkealta.
Myönnän, että aina on vähän närästänyt tämä "menestyneet lapset"-konsepti, sillä niin vanhemmat kuin lapset ovat kuitenkin yksilöitä, erillisiä ihmisiä, joiden elämään pitääkin kuulua erilaisia vaiheita, menestystä ja menetyksiä ja silti olla läheisilleen merkityksellisiä ja saada tuntea se.
Vierailija kirjoitti:
Kyse voi olla ihan vain erilaisesta ajattelutavasta. Itsekin miellän, että oma elämäni on surkeaa ja mitätöntä. Luen paljon historiaa ja siellä yksilö näyttäytyy lähes aina surkeana ja mitättömänä. Hänen henkensä on helposti otettavissa ja elämänsä riistettävissä. Miten minä voisin etiikan kannalta edes nousta historian osoittaman keskimääräisen ihmisen yläpuolelle? Olla mitätön on samalla hyvin lohduttava mutta myös lohduton ajatus. En oikeastaan ymmärrä elämän tarkoitusta.
Ei elämällä ole tarkoitusta. Sillä voi olla korkeintaan joku merkitys, minkä sille itse kukin haluaa antaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä hän ei kuitenkaan aina ajatellut noin? Kuoleman läheisyys saa mielen heittelemään.
Miksi ihmeessä ei olisi ajatellut noin? Minullakin oli aivan paska elämä, vaikka perhe onkin etc.
Oli? Oletko kuollut!? Kerro meille mitä tapahtuu kuoleman jälkeen!
No nyt se selvis miten tyypeillä on aikaa arkipäivisin kirjoitella tänne..! Kännykät siis ilmeisesti ainakin toimii tuo puoleisessa.
Niinpä, mitä vastuuta?
Ei täällä kukaan ole jotenkin vastuussa yhtään mistään tai mitään velkaa yhtään kenellekään. Paitsi omissa uskomuksissaan.
Ympäristön odotusten mukaan eläminen on hyvin luontaista suurelle osalle ihmisistä, ei haluta tuottaa pettymystä muille ja pelätään mitä muut omista ratkaisuista ajattelevat ja miten he tämän perusteella yrittävät leimata kyseisen ihmisen. Se, että rikkoo tämän sanattoman sopimuksen on joidenkin mielestä suuri synti ja niinpä kyseisestä ihmisestä tulee eräässä mielessä kerettiläinen. Parasta lääkettä tähän orjuuteen on tunnistaa, että tällainen kaava on olemassa ja murtautua siitä ulos.