Lue keskustelun säännöt.
Isäni sanoi kuolinvuoteellaan, että kyllä oli surkea ja mitätön elämä
12.07.2022 |
Ihan normaalin uran teki insinöörinä, matkusteli paljon ja näki maailmaa. Oli vuosikymmenien avioliitossa josta kolme menestyvää, aikuista lasta ja pari lastenlastakin. Mitä ihmettä ihminen oikein kaipaa jos tällainenkin on ollut surkeaa? Tuli jotenkin masentunut fiilis.
Kommentit (411)
On ainakin kaksi mahdollisuutta. Joko isäsi itse on haaveillut jotakin lisää joka on ollut mahdollisuuksien rajoissa tai mahdollisuuksien ulkopuolella mutta kunnianhimon vuoksi ei suljettavissa kokonaan mielestä pois. Tai tällainen "vaatimus" on tullut hänen vanhemmiltaan lapsuudessa ja/tai nuoruudessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensinnäkin otan osaa AP. Kuulostaa valitettavan paljon siltä, että eli ns. oletuksen mukaisen elämän. Hyvä työura, perhe ja lapset, pikkusen matkailua, ja siinä se. Tämähän se oletus on, että perhe perustetaan ja normitöissä käydään, halutaan näitä tai ei, mutta kyllähän se nyt pitää noin mennä koska jostain ihmeen oletuksesta johtuen noin vaan "pitää" mennä. Niin surullista. Uskaltaisipa ihmiset elää enemmän omannäköistään elämää, eivätkä eläisi niin oletusten ja odotusten mukaisesti.
Jäikö hän ilman rakkautta? Osasiko hän itse rakastaa? Kulissit eivät tuo onnea, ilman, että myös mieli on tyytyväinen. Joku yksittäinen asiakin, on voinut vaivata häntä. Onneksi hän sai sanottua omat tunteensa. On myös mahdollista, että hän on ollut masentunut.
Yleinen katumus kuolinvuoteella on liika työnteko. Olis halunnu enemmän nauttia nuoruudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai ehkä se on vain lopullinen totuus että yhtään missään tässä elämässä ei ole mitään väliä? Ihan sama miten paljon olet tehnyt elämäsi aikana, kuitenkin kuolet joskus ja ei ne asiat siinä vaiheessa paljoa ilahduta. Kuitenkin pitää ottaa se "hyppy tuntemattomaan" ihan yksin, mitään ei saa mukaansa, niin onko se ihme että kaikki kova työ mitä elämässä on tehnyt perheen, rahan, työn, yleisen elämisen yms eteen tuntuu aika turhalta loppupeleissä.
Kaikki on lopulta turhaa ja ihmiskunnan elämä on ollut ja on kärsimyksiä täynnä, mutta jotenkin tämän tiedostaminen antaa mulle outoa levollisuutta. Jos itsekin kärsin, liittyn vain suureen enemmistöön. Ja kuolemassa puntit viimeistään tasoittuvat, siinä jokaisen elämä yhtä turha ja yhtä arvokas. Tän haluaisin itse kuolinvuoteellani muistaa.
Samaa mieltä, tullut erikoinen rauhan tunne kun on tajunnut että missään ei ole mitään järkeä tai merkitystä, eikä kannata turhaan stressata asioista. Kaikki vaan omassa kuplassaan haluaa ajatella että heidän tekemisillään, tunteilla ja ajatuksillaan on hirveästi merkitystä, vaikka todellisuudessa yhden ihmisen tekemiset (ja myös kuolema) vakavasti koskettaa varmaan enintään noin 10 ihmistä. Ja nopeastihan nämä aidosti välittävätkin ihmiset tulevat olemaan poissa joten turha sitäkään ruveta vatvomaan että "mitäs minun kuoleman jälkeen tapahtuu henkilölle se ja se, tuleeko kukaan käymään haudalla, kuolenko yksin" yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On ollut rakkaudettomassa avioliitossa ilman kunnollista yhteyttä perheeseensä. Ei päässyt toteuttamaan itseään työssään, ei kokenut itseään arvostetuksi.
Sitä voisi miettiä, miksei sitten missään vaiheessa korjannut kurssia, kun ei kerran viihtynyt elämässään. Hyvä kuitenkin, että oli sinulle viimeiseillä hetkillään rehellinen. Sinä voit valita paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, hienoa että isäsi pystyi arvioimaan itseään ja tekemisiään ennen kuolemaansa.
Paska reissu mutta tulipahan tehtyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Katso nyt äitiäsi... ei sillä pääse ylpeilemään
Realistinen havainto mielestäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä alkoi vaan analysoimaan liian kriittisesti/realistisesti viimeisillä päivillään?
Ota synnytyksestä se tunnepuoli pois, niin sehän on vain puhdasta kidutusta koko toimitus. Enkä nyt toki tarkoita, että näin kannatais/pitäis elämäänsä tarkastella, mutta näin esimerkkinä, kun jälkeenpäin muistelee, niin ehkä ne sen hetkiset tunteet ei enää ookkaan niin vahvana mielessä ja niistä "kohokohdista" tuleekin vain "arkea" sen "juhlan" sijasta miltä ne silloin tapahtuessa tuntui.
Human life must be some kind of mistake. The truth of this will be sufficiently obvious if we only remember that man is a compound of needs and necessities hard to satisfy; and that even when they are satisfied, all he obtains is a state of painlessness, where nothing remains to him but abandonment to boredom. This is direct proof that existence has no real value in itself; for what is boredom but the feeling of the emptiness of life? If lifethe craving for which is the very essence of our beingwere possessed of any positive intrinsic value, there would be no such thing as boredom at all: mere existence would satisfy us in itself, and we should want for nothing.
-Schopenhauer
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hän on voinut olla homo, mutta on pitänyt kulissit pystyssä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, tuollaisen isukin voi haudata hyvillä mielin. Ehkä pääsee parempaan paikkaan, ehkä ei. Muisti kuitenkin syyllistää ja pahoittaa läheistensä mielen viime hetkillä. En arvosta. Järjestäisin hyväntuuliset ja iloiset monttubileet mulkeron _kunniaksi_.
Pitäisikö henkilön huijata itseään kuolinvuoteellaan vain, jotta muut välttyisivät mielipahalta? Liian altruistinen ihminen kadottaa itsensä ja elää muiden ehdoilla.
T
Pitäisi ymmärtää pitää turpa kiinni, jos ei ole mitään hyvää sanottavaa. Jälkeläiset valitettavasti joutuu muistelemaan mulkeron sanomisia vielä vuosikymmeniä. Itsepähän eli elämänsä miten eli, mitä siitä muille kitisemään.
Miksi kutsut ihmistä, joka eli onnettomana elämäänsä, mulkeroksi? Hän uhrasi luultavasti muiden takia paljon enemmän elämästään mitä olisi halunnut.
Koska jätti tahallaan ja tietoisesti pahan mielen muille kuolinvuoteellaan.
No on se nyt kumma jos kuollessakin pitäisi miettiä muiden mielipahaa. Toivottavasti kukaan ei tee noin.
Tätä en ymmärrä. Itse haluaisin ehdottomasti jättää vastaavassa tilanteessa läheisilleni hyvän muiston elämästäni, vaikka se itsestäni olisikin tuntunut ainakin ajoittain 'surkealta ja mitättömältäkin'. Jotain, mikä kannustaa heitä eteenpäin. Miksi sanoa tuollaista viimeisiksi sanoikseen.
Valehdellako pitäisi? Kuoleman läheisyys tekee rehelliseksi. Siksipä puhutaankin kuolinvuodetunnustuksista. Monet rikokset ovat selvinneet sellaisten ansiosta.
Ei asian sanomatta jättäminen ole valehtelua.
Saa sanoa - ja pitääkin. Paska on paskaa vaikka siihen parfyymia suihkuttaisi. Jos ei kermapersekakarat kestä, pitää mennä terapiaan.
Onko siis lasten vastuulla vanhemman onneton elämä?
Mikä sinua vaivaa? Jos kollegasi sanoo sinulle duunissa, että onpa paska elämä, otatko senkin syyllistämisenä? Isä kertoi Oman Kokemuksen - sillä ei ole mitään tekemistä lapsien kanssa!
On eroa työkaverin ja oman isän kokemuksella; olisin pahoillani isäni puolesta varmaan loppuelämäni ja miettisin, olisinko itse voinut tehdä jotain. Työkaveri hoitaa itse elämänsä.
Siksi jättäisin tällaiset asiat sanomatta, jos niistä ei ole silloin puhuttu, kun asioihin olisi voinut vaikuttaa.Tuo on sinun tapa suhtautua. Kuitenkin on loppupeleissä oma päätös jääkö jotain sanomista vatvomaan, kantamaan mukana ja harmittelemaan pitkäänkin. Ei voi oikeasti alkaa sanomisia sensuroimaan sen mukaan miten olettaa ihmisten niihin suhtautuvan, eihän siittä tulis mitään.
Maailma olisi kyllä parempi paikka, jos ihmiset vähän sensuroisivat omia sanomisiaan tarvittaessa, eivätkä pyrkisi raatorehellisyyteen. Vastapuolen huomioiminen on sivistyneisyyttä.
Se on juuri päinvastoin.
Näennäinen hymistely ja omien mielipiteiden peittely juurikin tekee ihmisestä katkeran ja surullisen. Nimenomaan rehellisyyttä (sivistyneesti) pitäisi kaikkien arvostaa paljon enemmän.
Tais jäädä pattaya näkemättä.
Tai sitte ois halunnu siellä asua vapaana taiteilijana leidarien kans .
Vierailija kirjoitti:
Luoja on luonut ihmisen mieleen Jumalalle kuuluvan tilan ja jollei se ole täyttynyt Luojan tarkoittamalla tavalla, niin ....
Psalmista on kirjoittanut: "Mutta minun onneni on olla Jumalaa lähellä."
Eipä oo Jumala vastannut mun rukouksiin tai auttanut miksi ei? Jos kerta on "onni olla lähellä jumalaa" mitä järkeä jos Jumala valitsee kenelle vastaa ja kenelle ei??? Tohon kysymykseen moni uskova ei myöskään vastaa.
"Opeta meille miten lyhyt on aikamme, jotta saisimme viisaan sydämen"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luoja on luonut ihmisen mieleen Jumalalle kuuluvan tilan ja jollei se ole täyttynyt Luojan tarkoittamalla tavalla, niin ....
Psalmista on kirjoittanut: "Mutta minun onneni on olla Jumalaa lähellä."
Eipä oo Jumala vastannut mun rukouksiin tai auttanut miksi ei? Jos kerta on "onni olla lähellä jumalaa" mitä järkeä jos Jumala valitsee kenelle vastaa ja kenelle ei??? Tohon kysymykseen moni uskova ei myöskään vastaa.
Tai sitten Jumala ei vastaa sillä tavalla kuin haluaisimme. Ainakin minä koin tulleeni hylätyksi myös yläkerran taholta kun koin todella karmean avioeron ja samaan aikaan muitakin ikäviä asioita mitä en halua tänne eritellä. Mutta myöhemmin näin nuokin asiat ihan eri tavalla ja tajusin että ei minua oltu hylätty vaan nimenomaan johdatettiin täysin eri suuntaan kuin minä olin vain kuvitellut. Ja vaikka noina aikoina tuntui kamalalta, nykyään olen vain onnellinen tästä muutoksesta.
Mutta jos et halua uskoa näihin asioihin niin en rupea sinua käännyttämään tai tuputtamaan, tämä on kuitenkin vain minun kokemukseni.
Surullista on, että monilla ei riitä potentiaali löytää henkistä yhteyttä itseensä tai maailmaan. Onneksi on silti mahdollista kuolla onnellisena. Yksinkertaisuus ja tiedottomuus eivät satuta. Ne satuttavat vasta silloin, kun mieli avartuu.