Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Aviomies odottaa minun huolehtivan syömisistään, onko tämä normaalia? Mitä tehdä?
11.07.2022 |
Väsyttää tämä tilanne, kun ei vaan saada tätä toimimaan kunnolla. Minulla on omakin syöminen usein epäsäännöllistä, koska on mielenterveyden ja arjenhallinnan kanssa ongelmia. Kun pitäisi kahden aikuisen ruokailuista huolehtia, niin en vain pärjää. Ja siis syömisistä huolehtimisella tarkoitan tosiaan, että mies odottaa minun huolehtivan alusta loppuun kaikesta: minun pitäisi suunnitella molempien kaikki ateriat, ostaa ainekset kaupasta, ajoittaa ruoanlaitto ja valmistaa ateriat. Mies pahoittaa joka kerta mielensä, jos jääkaapissa ei ole ruokaa hänelle, mutta ei ihan oikeasti tee yhtään mitään sen eteen, että olisi. Ei edes sen verran, että suunnittelisi omia aterioitaan ja kertoisi minulle, mitä ruokaa haluaisi kaupasta.
Ihan mielelläni siis kyllä käyn meillä kaupassa ja teen joskus ruokaakin molemmille. Ei silti tunnu reilulta, että aikuinen, jonka pitäisi osata itsekin huolehtia omasta syömisestään, sälyttää vastuun siitä täysin minulle. Olen jotenkin kai tottunut siihen, että miehet ovat hiukan itsenäisempiä. Tosin miehen kaveriporukassa vaimot ehkä huolehtivat miestensä syömisistä, koska hän tuntuu pitävän sitä jonkinlaisena normina. Olisi kiva kuulla ulkopuolisten näkemyksiä tähän ja ehkä myös, millaisia järjestelyjä muissa avioliitoissa on syömisten kanssa.
Kommentit (457)
Muistan kun eräs ex-mies avasi jääkaapin, otin sieltä jotain ja sitten se kysyi "laitanko tämän nyt kiinni". xD jokasesta asiasta "mitä nyt teen?" piti antaa ohjeet joka asiaan ni en jaksanu enää jatkaa mieslapsen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt kun ajattelen tarkemmin, niin en ole päässyt valmiiseen pöytään koskaan parisuhteessa.
Yleensä mies seisoo tumput suorina, kun ruokaa valmistan. Ei saa lautasia ja aterimia esille. Ei saa juomaa pöytään. Joka kerta pitää erikseen kehottaa hakemaan juomat pöytään.
Testaan nykyään, että en jaksa sanoa, vaan en itsekään vie pöytään juomia. Enkä jaksa enää nostaa lautastakaan hänen nenän eteen, kuin pikkulapselle.
Kerran keitin perunat ja tein kastikkeen. Annostelin lautaselle salaatin ja kastikkeen valmiiksi. Katsoin, huomaako kuoria itse perunat. Ei älynnyt. Sanoin, että etkö sinä nyt sitten syökään perunaa ollenkaan.
Oletti, että perunatkin kuoritaan hänelle valmiiksi.
Ei hemmetti. Kuka jaksaa asua tollasen kanssa? Se on varmaan se sisäsiittosuus joka on tehny suomalaisista miehistä noin yksinkertaisia..
Kieltämättä yksinkertaiselta vaikuttaa, kun pitää erikseen sanoa, että tässä on perunakattila, kuori siitä itsellesi perunat.
Teemme leivät valmiiksi työpöydällä. Kun en vienyt leipää nenän eteen, se jäi sinne työpöydälle. Minulle se on jo ihan sama. Olkoon ilman perunoita ja valmiita leipiä, jos ei jaksa terve mies niitä itse kantaa pöytään. Tuohon peruna asiaan vastasi, että luulin sinun kuorineen jo perunat mulle. Mies on jo keski-ikäinen.
Mä jätin mieslapsen kun lapset oli pieniä. Olis varmaan lapsetkin muuten kasvaneet kieroon.
Muistan vieläkin yhen riidan kun nimenomaan ruokahuollosta tapeltiin kun mies sanoi että miten niin ei muka tee mitään kyllähän hän AINA kesäisin grillaa ihan itse koko perheelle :D
Joo ehkä viisi kertaa kesässä versus 360 kertaa vuodessa.
1. lähde kun vielä voit
2. älä ikinä hanki lapsia tuon olemassaolevan miesvauvan lisäksi!
En näe mitään tulevaisuutta tuossa suhteessa
Mies on muuttanut sinun kanssasi yhteen sen ääneen lausumattoman oletuksen kanssa että nyt hän voi tulla aina kotiin jossa odottaa katettu pöytä ja lämmin ateria. Ja täysinäinen jääkaappi. Ilman että itse tarvitsee tehdä mitään. Ilmeisesti ei ilmoittanut sinulle tästä olettamuksestaan.
Jos mies olisi sanonut yhteenmuutosta puhuttaessa että oletan että sinä huolehdit meidän molempien ruokaostoksista ja kokkauksesta joka päivä, ja olisit siihen suostunut, niin olisi eri asia.
Mitä se äijä voi jos et vaan edelleenkään laita sen ruokaa, sanot vaan ettei me olla tuollaisesta sovittu enkä minä rupea siihen, hommaa itse ruokasi, niin minäkin teen. Tai muuta ätimamman luo takaisin jos ei kelpaa. Murjottakoon jos haluaa, sille voit viitata kintaalla.
Naisen ei ikinä kannata olla turhan kiltti. Miehet käyttää sitä heti hyväkseen ja rupeaa vapaamatkustajiksi. Kun on jyry alusta asti niin vapaamatkustajat ei edes pyytele saatille.
Ei kelpais mulle tollanen mies. Joillekin kelpaa, en tiedä miksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun isäni oli jo 60 luvulla poikkeuksellinen koska teki ruokaa, siivosi ja kävi kaupassa. Kun jäi eläkkeelle teki kaikki ruuat kotona, äitiä odotti aina lämmin ruoka. Joskus vkl äiti teki jotain pataa tms.
Ja aina - niin kauan kuin tiedän ja muistan - isä teki minulle ja äidille aamupalan vaikka äiti lähti töihin klo 6 ja isä vasta klo 7
Puolisoksi valitsin miehen joka oli hyvin kasvatettu, osasi kotihommia ja oli kiinnostunut ruuanlaitosta. Samaa edellytin myös omalta pojaltani joten aika varhain sai aloittaa harjoittelun. Nyt 2 tyttären isänä hemmottelee perhettä herkkuruuilla. Vävyt yhtä näppäriä.
Vierailija kirjoitti:
Mä jätin mieslapsen kun lapset oli pieniä. Olis varmaan lapsetkin muuten kasvaneet kieroon.
Muistan vieläkin yhen riidan kun nimenomaan ruokahuollosta tapeltiin kun mies sanoi että miten niin ei muka tee mitään kyllähän hän AINA kesäisin grillaa ihan itse koko perheelle :DJoo ehkä viisi kertaa kesässä versus 360 kertaa vuodessa.
Kyllä lapset tosiaan kasvaa kieroon siten, että hekin pitää itsestäänselvyytenä sitä, että äiti on se, joka ruuan tekee aina.
Meillä meni niin pitkälle, kun sanoin lukioikäiselle, että ota ruokaa jääkaapista ja lämmitä. Tähän hän vastasi, että se on äidin homma. En ollut silloin kotona, vaan puhelimessa sanoin tämän, kun lukioikäinen soitti, että nälkä on.
Kapinaan nousivat sitten, kun kiireinen elämä oli, ja ostin valmisruokaa siinä vaiheessa. Ei käy valmisruoka. Pitää olla erilaisia gourmee ruokia ja niin edelleen. No kun töissä menee 8 tuntia päivässä ja nuoria pitää kuskata harrastuksiin sekä omatkin harrastukset vie aikaa. Kodin siivous ja pyöritys vain äidin harteilla. Ukko ei pane tikkua ristiin. Istuu telkkaa katsoen illat ja viikonloput.
Tällä tavalla kun tuohon suostuu, niin palkaksi saa lopuksi pskasangon päähän. Aamen. Uskokaa pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun isäni oli jo 60 luvulla poikkeuksellinen koska teki ruokaa, siivosi ja kävi kaupassa. Kun jäi eläkkeelle teki kaikki ruuat kotona, äitiä odotti aina lämmin ruoka. Joskus vkl äiti teki jotain pataa tms.
Ja aina - niin kauan kuin tiedän ja muistan - isä teki minulle ja äidille aamupalan vaikka äiti lähti töihin klo 6 ja isä vasta klo 7
Puolisoksi valitsin miehen joka oli hyvin kasvatettu, osasi kotihommia ja oli kiinnostunut ruuanlaitosta. Samaa edellytin myös omalta pojaltani joten aika varhain sai aloittaa harjoittelun. Nyt 2 tyttären isänä hemmottelee perhettä herkkuruuilla. Vävyt yhtä näppäriä.
Ihana mies! Kultakimpale! Tosi harvinaista. Olen iloinen puolestasi.
Vierailija kirjoitti:
Mä jätin mieslapsen kun lapset oli pieniä. Olis varmaan lapsetkin muuten kasvaneet kieroon.
Muistan vieläkin yhen riidan kun nimenomaan ruokahuollosta tapeltiin kun mies sanoi että miten niin ei muka tee mitään kyllähän hän AINA kesäisin grillaa ihan itse koko perheelle :DJoo ehkä viisi kertaa kesässä versus 360 kertaa vuodessa.
Mun 1. mies tuumasi, että hän kyllä joskus keittää aamukahvin, kun sanoin hänelle, että sinä et tee kotona koskaan mitään.
Siis ei laskujakaan osannut maksaa, kun annoin lähtöpassit. Minun piti mennä näyttämään kädestä pitäen, miten lasku maksetaan. Oli heti pulassa yksin asuessa. Sitä vaan ihmettelen, miten kaupassakäynti sujui, kun ei hän käynyt koskaan kaupassa edes vaateostoksilla. Uskokaa tai älkää, tein kaikki ostokset yksin.
Olen kyllä pettynyt edelleen, vaikka erosta on kauan.
Muistan tämmösen tapauksen. Mies tarvitsi uuden talvitakin. Menin ostamaan sen, kun ei halunnut lähteä vaatekauppaan. Koko ei ollut sopiva. Ajoin takaisin kauppaan vaihtamaan toiseen kokoon. Mietin vaan, miten suostuin palvelijaksi.
Kerran lapsella oli pää kipeä. Mies huutelee siellä, että tuo särkylääke. Minulla oli joku toinen asia kesken. Sanoin, että anna sinä se särkylääke. Siitä mies raivostui, ja kävi kurkkuun kiinni. Seuraavana päivänä tein avioerohakemuksen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut vegaanisella ruokavaliolla jo vuosikymmeniä. Teen sapuskat joka tapauksessa itselleni ja tarvittaessa toisellekin. Jos miehelle ei maistu, niin saa kokata ja kehitellä ateriansa ihan itse.
Mitä sun vegaanius tähän liittyy?
Ai niin, vegaanien pitää aina kertoa olevansa vegaaneja, oli puheenaihe mikä hyvänsä.
No kirjoitetaan sitten , että olen erikoisruokavaliolla ja jos mies ei syö samoja pöperöitä, niin voi olla ilman. Ei tule sinullekaan paha mieli.
Exä ei osannut kuoria perunoita eikä laittaa lakanoita sänkyyn. Äiti oli aina tehnyt pojilleen valmiit annokset nenän eteen ja pedannut sängytkin valmiiksi.
Exä ei myöskään ymmärtänyt ruokakaupassa käynnistä mitään, ei ymmärtänyt ostaa vessapaperia jne.
Ihmettelen suuresti miten tällaiset vanhemmat kuvittelevat lapsensa pärjäävän elämässä aikuisena? Ei kukaan halua tuollaista kiviriippaa kontolleen. En minäkään jaksanut tuollaista typerystä kovin montaa vuotta katsella. Olisi pitänyt häipyä jo aiemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun ekalla poikaystävällä ei ollu jääkaapissa mitään paitsi ketsuppipurkki. Kävi sääliksi sitä niin ostin sille omilla rahoillani ruokaa kaappiin. 2kk seurusteltiin. Seksi kesti 3 sec silleen meni neitsyys. Toivottavasti nykynuorisolla menee jo paremmin.
Miksi naiset suostutte tuommoiseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ollaanko naimisissa saman miehen kanssa? Tuo aloitus kuulostaa niin tutulta. Oma mies on ihan samanlainen. Jos mies käy kaupassa tuo hän sieltä aina vain leipää, maitoa, tupakkaa, leikkelettä leivälle, voita ja joskus kaljapullon.
Miesrukka. Koittaahan hän sieltä kaupasta edes jotakin tuoda, ja sinä morkkaat häntä täällä 🙁
Hirveä mieslapsi. Jätä se. Olen ollut samanlaisessa tilanteessa. Ainoa kerta kun olen parisuhteessa istunut valmiiseen pöytään oli se kun miehen kaveri asui meillä hetken aikaa. Oli niin ihana palata pitkän työpäivän jälkeen kotiin kun oli ruoka pöydässä, pyykit pestynä ja koti siivottuna. Ne on yhä ex parisuhteeni parhaimmat viikot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut vegaanisella ruokavaliolla jo vuosikymmeniä. Teen sapuskat joka tapauksessa itselleni ja tarvittaessa toisellekin. Jos miehelle ei maistu, niin saa kokata ja kehitellä ateriansa ihan itse.
Mitä sun vegaanius tähän liittyy?
Ai niin, vegaanien pitää aina kertoa olevansa vegaaneja, oli puheenaihe mikä hyvänsä.
No kirjoitetaan sitten , että olen erikoisruokavaliolla ja jos mies ei syö samoja pöperöitä, niin voi olla ilman. Ei tule sinullekaan paha mieli.
No jopas meni vegaanilla tunteisiin :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä jätin mieslapsen kun lapset oli pieniä. Olis varmaan lapsetkin muuten kasvaneet kieroon.
Muistan vieläkin yhen riidan kun nimenomaan ruokahuollosta tapeltiin kun mies sanoi että miten niin ei muka tee mitään kyllähän hän AINA kesäisin grillaa ihan itse koko perheelle :DJoo ehkä viisi kertaa kesässä versus 360 kertaa vuodessa.
Kyllä lapset tosiaan kasvaa kieroon siten, että hekin pitää itsestäänselvyytenä sitä, että äiti on se, joka ruuan tekee aina.
Meillä meni niin pitkälle, kun sanoin lukioikäiselle, että ota ruokaa jääkaapista ja lämmitä. Tähän hän vastasi, että se on äidin homma. En ollut silloin kotona, vaan puhelimessa sanoin tämän, kun lukioikäinen soitti, että nälkä on.
Kapinaan nousivat sitten, kun kiireinen elämä oli, ja ostin valmisruokaa siinä vaiheessa. Ei käy valmisruoka. Pitää olla erilaisia gourmee ruokia ja niin edelleen. No kun töissä menee 8 tuntia päivässä ja nuoria pitää kuskata harrastuksiin sekä omatkin harrastukset vie aikaa. Kodin siivous ja pyöritys vain äidin harteilla. Ukko ei pane tikkua ristiin. Istuu telkkaa katsoen illat ja viikonloput.
Tällä tavalla kun tuohon suostuu, niin palkaksi saa lopuksi pskasangon päähän. Aamen. Uskokaa pois.
Mulla tekee poika tuota. On 16v ja nyt on oppinut ottamaan mehua jääkaapista ja lämmittämään roiskeläpän. Ei osaa vielä ottaa ruokaa jääkaapista ja laittaa sitä lautaselleen, mutta roiskeläppä sujuu. Voileipää ei tee itselleen, osaa vanukkaan hakea. Ja tämä siis on se mitä nyt on koitettu muutama vuosi oppia. Se huutaa NÄLKÄÄÄÄ!!!! jääkaapin edessä ja kun sanon,että ota jääkaapista niin vastaa EMMÄ OSAA!! Joskus nousen ylös, joskus käsken sitten kuolla nälkään. Oikeasti ei jaksa, odotan vain että muuttaa pois kotoa jotta pääsee kuolemaan nälkään kotiinsa eikä minun tarvitse sitä kuunnella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä kokkasin mun miehelle vuosia. Sit kun ilmoitin ryhtyväni vegaaniksi ja kokkaavani jatkossa sen mukaisesti, ja että jos hän haluaa lihaa tai muuta epävegaanista niin voi kokata sen itse, niin mies itku kurkussa ilmoitti että häneltä menee motivaation. Motivaation mihin? Elää? Käydä töissä? Pitää yllä parisuhdetta, jos lakkaan taipumasta hänen tahtoonsa ja toimin omien arvojeni mukaisesti? En taipunut. On nykyään ex, onneksi. Joutui opettelemaan ruokkimaan itsensä.
Meni varmaan motivaatio sinun palveluun ja parisuhteeseen panostamiseen kun huomasi että sinäkin teet vain ja juuri niin kuin itse haluat miettimättä toista
Mies olisi saanut jatkossakin valmiin ruuan nenän eteen, miksei kelvannut?
Älä edes kysy, se sanoo vaan että vegeruoka on pahaa. Kuin kiukutteleva kakara.
Kun ryhdyin kokkaamaan vegaanista ruokaa niin taitoni kokkina kehittyi huomattavasti, kun yksinkertaisesti kokeilin uusia mausteita ja raaka-aineita. Ruoka muuttui terveellisemmäksi, monipuolisemmaksi, maukkaammaksi. Tämänhän pitäisi olla vain positiivinen asia! Ja tosiaan, yhä vieläkin se mies olisi voinut lampsia siihen valmiiseen pöytään. Mitä tehdä miehellä jonka motivaatio murenee jostain jauhelihapihvistä.
Miten niin terveellisemmäksi ja monipuolisemmaksi kun ruuasta puuttuu ravinteikkain osa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä kokkasin mun miehelle vuosia. Sit kun ilmoitin ryhtyväni vegaaniksi ja kokkaavani jatkossa sen mukaisesti, ja että jos hän haluaa lihaa tai muuta epävegaanista niin voi kokata sen itse, niin mies itku kurkussa ilmoitti että häneltä menee motivaation. Motivaation mihin? Elää? Käydä töissä? Pitää yllä parisuhdetta, jos lakkaan taipumasta hänen tahtoonsa ja toimin omien arvojeni mukaisesti? En taipunut. On nykyään ex, onneksi. Joutui opettelemaan ruokkimaan itsensä.
Meni varmaan motivaatio sinun palveluun ja parisuhteeseen panostamiseen kun huomasi että sinäkin teet vain ja juuri niin kuin itse haluat miettimättä toista
Mies olisi saanut jatkossakin valmiin ruuan nenän eteen, miksei kelvannut?
Älä edes kysy, se sanoo vaan että vegeruoka on pahaa. Kuin kiukutteleva kakara.
Kun ryhdyin kokkaamaan vegaanista ruokaa niin taitoni kokkina kehittyi huomattavasti, kun yksinkertaisesti kokeilin uusia mausteita ja raaka-aineita. Ruoka muuttui terveellisemmäksi, monipuolisemmaksi, maukkaammaksi. Tämänhän pitäisi olla vain positiivinen asia! Ja tosiaan, yhä vieläkin se mies olisi voinut lampsia siihen valmiiseen pöytään. Mitä tehdä miehellä jonka motivaatio murenee jostain jauhelihapihvistä.
Miten niin terveellisemmäksi ja monipuolisemmaksi kun ruuasta puuttuu ravinteikkain osa?
Lihassa ei ole muuta kuin proteiinia jota saa sadasta lähteestä.
Alue: Aihe vapaa
Meillä oli aina koti-apulainen, molemmat vanhemmat olivat töissä eli kummatkaan eivät tehneet kotitöitä. Äitini oli surkea ruoanlaittaja ja isä sen ajan tapaan aina töissä. Teki 2-3 eri työtä . Tämä oli yleistä meillä 50-60 luvulla syntyneillä. Eikä oltu mitenkään varakkaita. Mutta päiväkoteja ei ollut, äitiysloma muutaman viikon ja käytännössä toisen vanhemman palkka meni tämän apulaisen palkkaan ja ylläpitokuluihin, mutta muita vaihtoehtoja ei ollut jos äiti ei ollut kotirouva. Ei jäänyt mitään traumoja, meistä neljästä lapsesta tuli kaikista ihan elämässään menestyneitä ja itsenäisiä ihmisiä. Nyt jo kohta eläkkeellä, mutta lämpimästi muistelen meidän 2 pitkäaikaista "hoito mummoa" eli meillä oli 2 vanhempaa rouvaa kotiapulaisena, toinen ensin 5 v ja sitten toinen 5-6v ja heistä jä lämpimät muistot, laittoivat myös hyvää ruokaa ja tekivät muita kotihommia vaikkei varsinaisesti ollut pakko. Nuoret "suvilikat" oli ihan surkeita, viilasivat kynsiään ja taisi joku varastellakin. Mutta näistä ihanista tädeistä huolehdittiin ihan loppuun asti ja kutsuttiin aina kaikkiin juhliin, vietiin lahjoja ja muistettiin aina kaikin tavoin. Toinen mummo oli meillä kaikki joulutkin koska poikansa oli alkoholisti ja surkimus. Mutta mummot olivat ihania varamummoja. ( vain yksi omista "oikeista" isovanhemmista oli elossa. ja hänkin aika huonokuntoinen).