Eristäytyvä persoonallisuus
Onko kellään kokemuksia? Vertaistukea kaipaan läheisen näkökulmasta.
Kommentit (73)
Olen tällainen henkilö. En kärsi itse eristäytyneisyydestäni. Luonto, koira, kirjat ja musiikki kovaavat minulle ihmissuhteet. En kaipaa sukulaisilta tai tuttavilta minkäänlaista piristämistä tms. Näin on hyvä.
Mulla diagnosoitu, uskon että omalla kohdalla ainakin osittain perinnöllistä ja yhtä paljon kasvatuksen tulosta.
Netti pullollaan tietoa. Anna toisen olla, jos ei lähelle päästä.
Mulla sama. Äitini on myös ja vanhemmiten se ei ole hyvä asia. Itsekin toivoisin olevani enemmän seurallinen ja ihmiskeskeinen.
Vierailija kirjoitti:
Olen tällainen henkilö. En kärsi itse eristäytyneisyydestäni. Luonto, koira, kirjat ja musiikki kovaavat minulle ihmissuhteet. En kaipaa sukulaisilta tai tuttavilta minkäänlaista piristämistä tms. Näin on hyvä.
Jep. En ole mitenkään sairas, en vaan kaipaa ihmisiä ympärilleni. Oma perhe riittää.
Korona-aika on ollut parasta ikinä! Te tavikset: te olette varmasti kärsineet siitä, että ei ole voinut mennä minnekään, on vain pitänyt olla kotona.
Ajattelepa. Me kärsitään siitä menemisestä ja ihmisten kanssa olemisesta ihan samalla tavalla kuin teitä ahdisti olla vaan himassa.
Kiitos vastauksista! Oletteko sinkkuja vai parisuhteessa? Ap
Vierailija kirjoitti:
Netti pullollaan tietoa. Anna toisen olla, jos ei lähelle päästä.
Sepä se! Uskallanko antaa olla, kun toinen puhuu itsemurhasta?
Täällä myös yksi.
Mikä on sinällään jännää koska lapsena olin ihan päivastainen. En tiedä miksi on puhjennut ja koska.
Mun veli saattaa olla. Ollaan nähty viimeksi muutamia vuosia sitten, vaikka asuu tossa naapurilähiössä. Mua auttoi ymmärtämään kun luin diagnostisista kriteereistä, sun muusta netistä. Meni jotenkin näin "yleensä eristäytyvää persoonallisuutta ei ole tarpeen hoitaa, koska potilas elää onnellisena omanlaistansa elämää". Eipä tuohon oikeastaan ole mitään lisättävää.
Täällä myös yksi.
Olen parisuhteessa ja hyvät välit omaan lapsuudenperheeseen (äiti ja sisarukset), joiden kanssa vietän mielelläni aikaa. Muita ihmisiä en kuitenkaan kaipaa elämääni. Ahdistun, kun pitää olla tekemisissä vieraampien (esim. puolison vanhemmat ja sisarukset lukeutuvat jo näihin) ihmisten kanssa.
Jos ap haluat tehdä eristäytyvälle läheisellesi palveluksen, anna hänen syrjäytyä rauhassa (😁). Kyllä hän ottaa yhteyttä, jos kaipaa seuraa.
Olen ollu aina syrjäänvetäytyvä, mutta tavannut ihmisiä "koska niin kuuluu tehdä". Kolmekymppisenä ja koronan myötävaikutuksesta olen tajunnut, että minun ei tarvitse elää oletusten mukaan. Töissä käyn, mutta en tapaa vapaa-ajallani juuri ketään. Parisuhteita on ollut, mutta ne ovat päättyneet pettymyksiin samoin kuin lähes kaikki muu sosiaalinen elämä. Sosiaaliset taitoni ovat huonot, mutta parantuneet huomattavasti vanhemmiten. Tästä huolimatta ihmisten seura kiinnostaa entistä vähemmän.
Olet ehkä kuullut, että eristäytynyt persoonallisuus on narsismin ohella yksi harvoista persoonallisuushäiriöistä, jotka eivät näy kantajalleen ongelmana ja eivät aiheuta hoitoon hakeutumista. Pidän itse tilaani enemmän mieltymyksenä ja tapana suhtautua maailmaan kuin "häiriönä". Toki jos aiemmin sosiaalinen ihminen eristäytyy aivan yhtäkkiä, kyse saattaa olla jostain vakavammasta.
Itse olen tuollainen. Vuosien saatossa eristetty kaikesta ja nyt viihdyn yksin. Ystäväporukastakin jätetty pois, paitsi jos itse ottanut yhteyttä. Miksi vaivautua kun ei ole tärkeä joillekin.
Mä olin jo lapsena introvertti, tarhassa leikin yksikseni, enkä vapaa-ajallakaan kaivannut kavereita, tykkäsin lukea, piirtää, tutkia luontoa yms. Koulussa alkoivat ongelmat kun en meinannut sopeutua, tuli kiusaamista, opettajat pitivät outona ja muuta, mutta jotenkin sain rämmittyä itseni ylioppilaaksi. Pari seurustelukokeilua oli joskus alle parikymppisenä, kuvittelin kai että on muka "pakko", ja ajattelin että ehkä mä opin tykkäämään toisesta jos pakotan itseni. Eihän se niin toiminut ja kokeilut jäivät lyhyeen. Olen myös täysin aseksuaali joten sinkkuus tuntuu ihan luonnolliselta olotilalta.
Mulla on kuitenkin myös masennus, jonka koen johtuvan siitä etten voi elää niin kuin itse haluaisin, omavaraisena jossain mummonmökissä etätöitä tehden. Joudun siis väkisin olemaan ihmisten kanssa tekemisissä, ja vaikka periaatteessa osaan ainakin hetkellisesti esittää ulospäin kutakuinkin normaalia ja pakottaa itseni smalltalkiin, mutta se kuormittaa aina vaan enemmän mitä vanhemmaksi tulen. Oikeastaan jaksan vain äitini seuraa (hetkittäin) sillä hän on samanlainen, siskoni ja isäni kanssa en ole oikeastaan missään tekemisissä.
Minäkin olen.
Meillähän on tässä ihan kerho koossa..
Onko tähän ketjuun vastanneilla epäilty/diagnosoitu myös estynyttä persoonallisuutta? Koetteko, että ette halua ihmisten seuraa vai ovatko huonot kokemukset aiheuttaneet luovuttamisen ihmisten suhteen?
Vierailija kirjoitti:
Onko tähän ketjuun vastanneilla epäilty/diagnosoitu myös estynyttä persoonallisuutta? Koetteko, että ette halua ihmisten seuraa vai ovatko huonot kokemukset aiheuttaneet luovuttamisen ihmisten suhteen?
Mulla huonot kokemukset ovat aiheuttaneet eristäytymisen. Nykyään vihaan ja pelkään ihmisiä.
Eristäytyvä persoonallisuus muistuttaa ensisilmäyksellä hämmentävästi introversiota. Tarkempi tutkiskelu kuitenkin paljastaa, että eristäytyvä persoonallisuus on persoonallisuuden häiriö (mitä introversio taas ei ole).
Eristäytyvä eli skitsoidi
vetäytyy omiin oloihinsa ja katoaa mielikuvitusmaailmaansa.
Mielikuvitusmaailma voi korvata sosiaalisten suhteiden jättämää aukkoa.
tunnusomaista on eristäytyminen muista ihmisistä. Eristäytyvälle persoonallisuushäiriölle on tyypillistä rajoittunut kyky tuntea mielihyvää.
On korostetun itsenäinen ja riippumaton toisista ihmisistä.
34 prosentilla ihmisistä on eristäytyvä persoonallisuus. Se on hitusen yleisempää miesten kuin naisten keskuudessa.
Tiedetään, että eristäytyvä persoonallisuushäiriö ja skitsofrenia ovat sukua toisilleen: Sen lisäksi, että niillä on yhteisiä riskitekijöitä, eristäytyvä persoonallisuushäiriötä esiintyy yleisemmin skitsofreniaa sairastavien jälkeläisten keskuudessa
Täsmällisiä syitä eristäytyvän persoonallisuushäiriön kehittymisen takana ei tunneta. Yleisesti persoonallisuushäiriöiden taustalta tiedetään löytyvän niin ympäristö- kuin perintötekijöitä.
Eristäytyvän persoonallisuuden taustalta todennäköisesti löytyykin kasvuolosuhteisiin, vanhempi-lapsisuhteeseen ja erilaisiin biologisiin ja geneettisiin tekijöihin liittyviä syitä samaan tapaan kuin persoonallisuushäiriöiden taustalta yleensä.
Vierailija kirjoitti:
Eristäytyvä persoonallisuus muistuttaa ensisilmäyksellä hämmentävästi introversiota. Tarkempi tutkiskelu kuitenkin paljastaa, että eristäytyvä persoonallisuus on persoonallisuuden häiriö (mitä introversio taas ei ole).
Eristäytyvä eli skitsoidi
vetäytyy omiin oloihinsa ja katoaa mielikuvitusmaailmaansa.
Mielikuvitusmaailma voi korvata sosiaalisten suhteiden jättämää aukkoa.
tunnusomaista on eristäytyminen muista ihmisistä. Eristäytyvälle persoonallisuushäiriölle on tyypillistä rajoittunut kyky tuntea mielihyvää.
On korostetun itsenäinen ja riippumaton toisista ihmisistä.34 prosentilla ihmisistä on eristäytyvä persoonallisuus. Se on hitusen yleisempää miesten kuin naisten keskuudessa.
Tiedetään, että eristäytyvä persoonallisuushäiriö ja skitsofrenia ovat sukua toisilleen: Sen lisäksi, että niillä on yhteisiä riskitekijöitä, eristäytyvä persoonallisuushäiriötä esiintyy yleisemmin skitsofreniaa sairastavien jälkeläisten keskuudessa
Täsmällisiä syitä eristäytyvän persoonallisuushäiriön kehittymisen takana ei tunneta. Yleisesti persoonallisuushäiriöiden taustalta tiedetään löytyvän niin ympäristö- kuin perintötekijöitä.
Eristäytyvän persoonallisuuden taustalta todennäköisesti löytyykin kasvuolosuhteisiin, vanhempi-lapsisuhteeseen ja erilaisiin biologisiin ja geneettisiin tekijöihin liittyviä syitä samaan tapaan kuin persoonallisuushäiriöiden taustalta yleensä.
3 - 4 prosentilla siis 😅
Täällä semmonen henkilö, en tiedä mistä johtuu.