Millaista on olla kaunis?
Miltä se tuntuu, miksi sitä tavoitellaan ja tajuaako kaunis olevansa sitä? Täällä oli samanmoinen ketju hetki sitten. Ketju kuitenkin jostain syystä poistui.
Kommentit (93)
Olen komea mies. Olen myös homo, ja niissä piireissä tulee todella suorasukaisia ehdotuksia. Puhkesin kukkaan vasta kolmenkympin paremmalla puolella, sitä ennen olin jotensakin kömpelö aknenaama. Kesti aikansa tottua siihen, että tuntemattomat alkoivatkin tehdä tuttavuutta. Nykyään riesana ovat itseään tyrkyttävät naiset. Moni ei tahdo uskoa, etten ole ylipäätään pimperoista kiiinnostunut, todella törkeää haistattelua olen saanut varsinkin nuoremmilta (n. 30-40 v.) naisilta, kun olen antanut pakit.
M52
Vierailija kirjoitti:
Se on sitä, että ihmiset katsoo ja kiinnittää sinuun huomiota. Sitä, että saat kumppaniksi kenet haluat, eikä tarvitse vain tyytyä johonkin. Joillakin ei ole koko elämänsä aikana tätä valinnanvaraa. Ihmiset on kohteita, mutta jotkut jopa pelkää sinua.
Se tekee myös aika pinnalliseksi. Ja sitten voi jäädä kokonaan ilman. Kun ne ei-niin-kauniit ymmärtää hyödyntää nuoruutensa; kaikki ovat nuorena suhteellisen kauniita, vaikka olisi "rotupiirteitä". Ja taito on osata tuoda parhaimpia puoliaan esille!
^siis vaikka EI olisi "rotupiirteitä"...
Vierailija kirjoitti:
Olen komea mies. Olen myös homo, ja niissä piireissä tulee todella suorasukaisia ehdotuksia. Puhkesin kukkaan vasta kolmenkympin paremmalla puolella, sitä ennen olin jotensakin kömpelö aknenaama. Kesti aikansa tottua siihen, että tuntemattomat alkoivatkin tehdä tuttavuutta. Nykyään riesana ovat itseään tyrkyttävät naiset. Moni ei tahdo uskoa, etten ole ylipäätään pimperoista kiiinnostunut, todella törkeää haistattelua olen saanut varsinkin nuoremmilta (n. 30-40 v.) naisilta, kun olen antanut pakit.
M52
haisevilla pimperoilla se ottaa kovasti luonnon päälle 🤣🤣🤣🤣🤣🤣
Muut naiset ovat kateellisia ja pahansuopia ja miehilla kaksi tapaa kohdella: joko seks. häiriköinti tai halveksunta. Tai sitten luulet että joku mies haluaa olla kanssasi kaveri, mutta jossain vaiheessa, jopa vuosikymmenien päästä selviääkin että se on ollut vain kiinnostunut sinusta. Siksi kaverisuhteet miesten kanssa ei onnistu,
Nuorena olin kaunis mutta en tajunnut sitä. Nyt keski-iässä sairaudet vieneet ulkonäön, en koe menettäneeni mitään.
Vierailija kirjoitti:
Olen komea mies. Olen myös homo, ja niissä piireissä tulee todella suorasukaisia ehdotuksia. Puhkesin kukkaan vasta kolmenkympin paremmalla puolella, sitä ennen olin jotensakin kömpelö aknenaama. Kesti aikansa tottua siihen, että tuntemattomat alkoivatkin tehdä tuttavuutta. Nykyään riesana ovat itseään tyrkyttävät naiset. Moni ei tahdo uskoa, etten ole ylipäätään pimperoista kiiinnostunut, todella törkeää haistattelua olen saanut varsinkin nuoremmilta (n. 30-40 v.) naisilta, kun olen antanut pakit.
M52
Eikö sua siis kiinnosta naiset edes ihmisenä? Ihan vain hetken juttelu?

Jos naisella on jotain mielenkiintoista sanottavaa, niin toki.
M52
Se on sitä, että miehet katsovat kiinnostuneesti ja hyväksyvästi ja naiset suhtautuvat myönteisesti. On joku nainen sanonut, että sinä olet kaunis.
Tässähän tämä menee. Likaisissa työhaalareissani en juuri saa huomiota, mutta nätissä kesähameessa ja naama meikattuna tulee jos jonkinlaista ehdottelijaa perään. Mikä on siis kivaa.
Pertti53
Ei mitenkään ihmeellistä. Vaikea tietää, millaiselta tuntuisi olla toisen näköinen. Ulkonäkö ei ole minulle se tärkein asia maailmassa, ei myöskään parisuhteissa.
Vierailija kirjoitti:
Muut naiset ovat kateellisia ja pahansuopia ja miehilla kaksi tapaa kohdella: joko seks. häiriköinti tai halveksunta. Tai sitten luulet että joku mies haluaa olla kanssasi kaveri, mutta jossain vaiheessa, jopa vuosikymmenien päästä selviääkin että se on ollut vain kiinnostunut sinusta. Siksi kaverisuhteet miesten kanssa ei onnistu,
Nuorena olin kaunis mutta en tajunnut sitä. Nyt keski-iässä sairaudet vieneet ulkonäön, en koe menettäneeni mitään.
On muuten totta: kaunista joko palvotaan tai vihataan. Sitä vihaa kaunis ei ehkä itse oikein käsitä, koska kauneus on hänelle niin luonnollista tai itsestäänselvää, ettei hän tajua miltä tuntuu olla ruma osapuoli. Eikä hän näe itseään "ulkopuolisin silmin". Kateelliset naiset aina yrittävät manipuloida miehiäkin pois palvomasta sitä kaunista naista. Vaikea kuvitella, että mieht olisivat vastaavalla tavalla niin häiriintyneitä.
Saa työpaikkoja helpommin. Kytätään. Raskasta ja ihanaa. Naiset kateellisia ja ilkeitä jopa...Miehet ei halua olla vain kavereita. mun seurassa ei olla rennosti. jos joku mies on, pidän hänestä tosi paljon.
Vierailija kirjoitti:
Tässähän tämä menee. Likaisissa työhaalareissani en juuri saa huomiota, mutta nätissä kesähameessa ja naama meikattuna tulee jos jonkinlaista ehdottelijaa perään. Mikä on siis kivaa.
Pertti53
Aattelin että just noin, kunnes... "Pertti53".
Vierailija kirjoitti:
Se tuo mukanaan myös tiedon ja pelon siitä että iän myötä kauneus on katoavaista. Sitä ymmärtää että kauneus tuo elämään tiettyjä etuja, jotka ehkä katoavat jossain vaiheessa. Itsetunto rakentuu väistämättä vähintään jonkun verran sen ulkonäön päälle, ja sitä pelkää sitä hetkeä kun huomaa että aika alkaa tekemään tehtäväänsä.
Taas niin suomalaista. Kaikki on katoavaista. Olisi se silti ihan kiva olla kaunis vaikka parikin vuotta elämästään, että saisi hetken edes nauttia. Tai omassa tapauksessa komea, kun olen mies. Ottaa joka päivä päähän, ettei saa elämässä ikinä kokea monia asioita ulkonäkönsä vuoksi, mitä haluaisi.
Vierailija kirjoitti:
Saa työpaikkoja helpommin. Kytätään. Raskasta ja ihanaa. Naiset kateellisia ja ilkeitä jopa...Miehet ei halua olla vain kavereita. mun seurassa ei olla rennosti. jos joku mies on, pidän hänestä tosi paljon.
Kyllä. Ja ventovieraat lapset haluavat puhua sinulle! He kasautuvat ympärillesi, jos vain mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se tuo mukanaan myös tiedon ja pelon siitä että iän myötä kauneus on katoavaista. Sitä ymmärtää että kauneus tuo elämään tiettyjä etuja, jotka ehkä katoavat jossain vaiheessa. Itsetunto rakentuu väistämättä vähintään jonkun verran sen ulkonäön päälle, ja sitä pelkää sitä hetkeä kun huomaa että aika alkaa tekemään tehtäväänsä.
Taas niin suomalaista. Kaikki on katoavaista. Olisi se silti ihan kiva olla kaunis vaikka parikin vuotta elämästään, että saisi hetken edes nauttia. Tai omassa tapauksessa komea, kun olen mies. Ottaa joka päivä päähän, ettei saa elämässä ikinä kokea monia asioita ulkonäkönsä vuoksi, mitä haluaisi.
Kyllä. Sitä paitsi yleensä ne jotka ovat kauniita nuorina, ovat sitä myös vanhana. Tsekatkaa vaikka Carmen Dell'Orefice.
Kauniilla on paljon kavereita ja miehet palvoo.
Vierailija kirjoitti:
Riippuu ihan tuurista. Joillekin ollut elämässä etu, toisille hirvittävä taakka. Kadehtia ei siis ainakaan kannata kun ikinä ei voi tietää mitä toisen sisimmässä liikkuu.
Kyllä se aika lailla on aina etu, vaikka huonojakin puolia on. Mietipä että kauneutta saa jonkin verran poistettua ja piilotettua, jos haluaa. Kas kummaa, moni ei silti tarkoituksella lihota ja jätä itseään hoitamatta, vaikka sillä saisi itsestään rumemman.
Kauniillakin voi olla vaikea elämä, mutta kyllä se sama elämä mutta vielä rumuus päälle olisi todennäköisesti sitäkin kauheampaa.
Kai voin sanoa olevani kaunis. Nuorena sain useasti huomiota myös tuntemattomilta ulkonäöstäni, silti en osannut pitää itseäni kauniina. Nyt yli nelikymppisenä tunnen olevani kauniimpi kuin silloin, vaikka ulkoisesti ei näin monen mielestä varmasti ole.
Olen itsevarvempi ja itsetuntoni on vahvistunut hurjasti vuosien aikana, tämä on syy miksi tunnen näin nykyään.
Mieheni on kehunut minua kauniiksi koko 21 vuoden yhdessäolomme ajan ja edelleen kuulen sen lähes päivittäin.
Tästä voin vetää johtopäätöksen että jos sinulla on terve itsetunto niin voit tuntea olevasi myös ulkoisesti riittävän kaunis ja ulkopuolisten mielipiteillä ei silloin ole merkitystä.