Oliko lapsuudenperheessänne sellaista asennetta, että me ollaan ns. parempaa väkeä kuin muut?
Että muut ne vain ovat jotain alkoholisteja, mutta meillä ei sellaista ole. Tms.
Kommentit (36)
Kyllä vain! Aivan järkyttävää kuunnella sitä tekstiä vielä nykyäänkin
Kaikki tälläiset puhujat kokevat oikeasti itse jäävänsä jossakin asiassa häviölle ja yrittävät sen vuoksi korottaa itseään. Kertoo myös henkilön huonosta itsetunnosta.
Ei ollut, vaikka vanhempani olivat akateemisesti koulutettuja ja asuttiin pienemmällä paikkakunnalla.
Isäni oli ja on yhä tittelinkipeä, nolotti ja nolottaa kuunnella hänen perusteetonta itsekehua.
Meillä ei ollut, mutta hyvän ystäväni perheessä kyllä. Asuimme eri asuinalueella, mutta lähekkäin, ja kävimme samaa koulua. Heillä puhuttiin aina tyyliin: meidän lapset ja naapurin kakarat. Pitivät heitä, jotka asuivat heidän alueellaan, huomattavasti parempana väkenä. Eipä se estänyt meitä lapsia viettämästä aikaamme toistemme kanssa..
Ei ollut, pikemminkin pidettiin kynttilää vakan alla ja oltiin hyvin tarkkoja siitä, ettei kukaan pääse kuvittelemaan mitään liikoja.
Tiedän tällaisia perheitä ja aikuisita lapsista on kasvanut samanlaisia. Sellainen kiusaamisperinne jatkuu sukupolvesta toiseen.
Kyllä. Äiti oli sukunsa Hyacinth Bucket pron. Bouquet.
Ei todellakaan.
Äitini aina kumarteli muita. Kaikki muut olivat muka ns. parempaa väkeä kuin muut.
Teini-iässä jo alkoi kyllästyttää tuo kumartelu ja nöyristely. Siihen riitti vaan, kun esim kaverit asui omakotitalossa. Ne oli niin paljon hienompaa porukkaa äidin mielestä. En olisi saanut tuoda näitä kavereita meille kotiin, kun se oli vaan semmoinen rivarineliö.
Kaikki oltiin duunareitten mukuloita ja osalla oli alko-ongelmaa ja osalla ei.
Parempi väki=pahinta v a l k o r o s k a a
Oli ja on edelleen.
T: Petteri Orpo
Suurin osa ihmisistä on tittelin kipeitä olen huomannut. Minäkin. Vaimoni ei koskaan huomaa sellaisia pikku seikkoja. Ei tule hänelle edes mieleen. Hän rakastaa ja kunnioittaa ihmisiä. Olen yrittänyt ottaa mallia kohta jo 20 vuotta
Meillä ei ollut mutta enoni perheessä on vielä tänäkin päivänä. Ovat ihan tavallisia ihmisiä mutta kuvittelevat olevansa ne suvun "hienot ihmiset" ja että me muut olemme täysin roskaa. Ovat siis ammatiltaan tyyliä myyntimies ja koulunkeittäjä eli näin hienoista ihmisistä on oikeasti kyse. Yhdellä serkuista on yliopistokoulutus ja sillä jaksaa kehuskella tuntikausia aina sukujuhlissa. Ihan naurattaa kun itselläni ja kaikilla sisaruksillani on myös maisterintutkinnot eli tiedämme kyllä ettei se yliopistotutkinto ole nykypäivänä enää mitenkään ihmeellinen saavutus. Todella moni nuori opiskelee yliopistossa ja todella monella on sieltä tutkinto. Ehkä oli joskus enon nuoruudessa harvinaisempi saavutus mutta ei enää nykyään.
Ei ollut.
Pikemminkin toisin päin, 90-luvulla kun ei ollut vielä yksinhuoltajaperheet niin yleisiä kuin tänä päivänä, niin äitini aina muistutti kuinka ollaan muiden silmissä B-luokan kansalaisia.
Toisaalta itse osittain sisuunnuin siitä ja pärjäsin koulussa, urheilussa, työelämässä jne. tavallaan halusin näyttää olevansa yhtä hyvä kuin muutkin. Toisaalta taas ehkä olisin ollut itsevarmempi kavereiden kotona, jos en olisi kuvitellut itseäni heidän vanhempiensa silmissään aina B-luokan kansalaisena.
Oli. Siksi minäkin pidän teitä ihan weetee-porukkana.
Ei vaan ihan päinvastoin. Me olimme huonoja kaikin tavoin vanhempien mielestä emmekä ole minkään arvoisia emmekå ansaitse mitään hyvää. Muut ne menee tekee ja onnistuu ja iloitsee.
Näistå lähtökohdista on ollut kova tie kulkea ja ymmärtää että olen yhtä arvokas kuin kuka tahansa ja ettå saan tehdä ja onnistua ja iloita ilman syyllisyyttä.
Oli. Oltiin yrittäjäperhe. Isä piti duunareita toisen luokan kansalaisina, vaikka itekin tehtiin aivan saakelisti töitä, eikä oltu rikkaita.
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa ihmisistä on tittelin kipeitä olen huomannut. Minäkin. Vaimoni ei koskaan huomaa sellaisia pikku seikkoja. Ei tule hänelle edes mieleen. Hän rakastaa ja kunnioittaa ihmisiä. Olen yrittänyt ottaa mallia kohta jo 20 vuotta
Ihanat te!
Kaverin perheessä oli. Haukuttiin kaikki, jolla oli velkaa, ylipainoa ja vuokra-asunto. Perheen äiti oli kuitenkin omalle tilanteelle täysin sokea. Ei ollut koskan kyennyt mielenterveysongelmiltaan palkkatyöhön ja eleli leveämmin kuin olsi ollut varaa. Iäkkäät vamhemmat pelastivat monta kertaa pulasta antamalla ennakkoperintöä.