Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mies jätti minut täysin pulaan vauvan kanssa

Vierailija
09.07.2022 |

Miehelle tuli viime viikolla kova flunssa, oli kolme päivää täysin sängyn pohjalla ja siitä vielä perjantain ja viikonlopun toipilaana. Minä perhevapaalaisena kotona vauvan kanssa. Vein miehelle teetä, keittoa ja parasetamolia sänkyyn. No, viime sunnuntaina sitten tauti alkoi jyllätä minullakin. Reilu 38 astetta kuumetta, nenä tukossa, heikotti. Siitä kaksi päivää niin myös vauva luonnollisesti sairastui. Mies ei suostunut jäämään töistä pois hoitaakseen vauvaa, että olisin saanut levätä (kuten hän sai ollessaan sairaana). Sanoi, ettei voi olla enää oman saikun jälkeen pois, Pomo ei tykkää. Tavallaan ymmärrän paineen, mutta ei kovin reilu tilanne minua kohtaan. Mies on siis ns ihan tavallisessa toimistotyössä, ei esim pelasta ihmisiä työkseen.

Olin ihan jaksamisen rajoilla itse sairaana ja hoidin tukkoisen vauvan siinä samalla. Vauva halusi olla sylissä koko ajan tietysti kipeänä.
Homma huipentui torstaina siihen, että minulla puhkesi kaiken huipuksi kauhea migreeni. En voi ottaa migreenilääkettä imetyksen takia eikä sitä olisi kotona ollutkaan kun en ole sitä raskauden aikanakaan voinut käyttää. Oksensin ja tärisin vessassa, aura siihen päälle. Vauva huutaa olohuoneessa. En ole koskaan tuntenut oloani yhtä avuttomaksi ja kamalaksi. Soitin tietysti miehelle, että tulee kotiin auttamaan. Ei meinannut millään uskoa, että tilanne on niin paha. Vasta kun sanoin erää soitan ambulanssin niin suostui lähtemään töistä ja tuli alkuiltapäivästä kotiin. Minä makasin loppupäivän sängyssä, Mies toi vauvan imetykselle ,mutta muuten hoisi hänet. Perjantaina eli eilen oloni oli vähän parempi, mutta flunssainen edelleen ja kuin jyrän alle jäänyt.

Kauheaksi tilanteen tekee se, että miehen lapsuuden ystävän häät ovat tänä viikonloppuna. Oli sovittu, että mies lähtee Perjantaina jo puolen päivän aikaan ajamaan juhlapaikkakunnalle ja tulee sunnuntaina kotiin. On odottanut juhlia tammikuusta lähtien. Minun ja vauvan oli tarkoituskin jäädä kotiin, koska en tunne tätä kaveriporukkaa hyvin eikä huvittanut lähteä pienen vauvan kanssa matkaamaan isoon tapahtumaan koronan takia. Oletin, että mies ymmärsi torstain tilanteesta, että osanotto täytyy perua ja hänen täytyy jäädä hoitamaan vauvaa ,jotta minä pystyn toipumaan. Eilen aamulla kuitenkin vähätteli asiaa ja sanoi lähtevänsä kun olihan minun migreeni hellittänyt jo. Vauva on edelleen kipeä, nukkuu max kahden tunnin pätkissä, minulla voimat aivan loppu ja flunssa edelleen.

No mies siis lähti eilen. Meidän ainoalla autolla. Kävi pikaisesti kaupassa, jääkaappi ammottu tyhjyyttä. Koti aivan sekaisin, pyykkivuori eteisessä ja minun olo aivan kauhea edelleen. Meillä oli kauhein riita tähän astisen suhteen aikana. Nyt mietin mitä teen, olo on petetty. Olisi ollut helpompi kuulla vaikka miehen pettäneen kuin että tahallaan jättää minut täysin pulaan tilanteessa, jossa olen ihan avuton ja poikki. Perusteli asiaa sillä että juhlat ovat hänelle tärkeät ja töistä ei voinut olla paineen takia pois kun juuri oli oma saikku alla. Joo uskon ja ymmärrän tämäkin puolen, mutta eihän tämä kaikki voi minun päälleni kaatua?

Emme ole mitään teinejä. Miehellä on vastuullinen työ, meillä on omistusasunto jne. Jotenki mies on elämässä siis tähän asti onnistut kantamaan vastuuta. Nyt tuntuu etten edes tunne koko ihmistä enää. Anteeksi avautuminen vauvapalstalla, en tiedä mitä pitäisi tehdä.

Kommentit (1874)

Vierailija
1081/1874 |
11.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mitenhän sen vauvan pystyy migreenissä hoitamaan kun on maattava pimeässä liikkumatta ja puhumatta ja millinkin liikkuminen tuntuu sille kuin päähän hakattaisiin vasaralla ja laatta lentää samantien?

Juuri näin. Semmoisen jolla ei ole migreeniä ollut on turha olla tietävinään jotakin. Migreeni vie melkein tajun ja jos päätä nostaa oksennus tulee heti. Joudut konttaamaan vessaan oksentamaan jos joku ei ole tuonut ämpäriä viereen. Lisäksi tuskanhiki valuu selästä ja kädet tärisee ja huimaa. Ei siinä vauvaa paljon sylissä pidellä.

Vierailija
1082/1874 |
11.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tavallaan kyllä ymmärrän tuon miehen paineen mennä töihin. Eniten huolettaa tuossa kertomuksessa se, että mies ei meinannut uskoa, että tilanne on niin paha, että ap joutuu tilaamaan ambulanssin. Sitä pitäisin huolestuttavana. En tiedä minkälainen kommunikointi teillä on, mutta tuleeko teillä usein epäilystä siitä, että toisen kertomus ei olisi tosi? Olisi syytä pohtia puolin ja toisin että miksi mies ei uskonut, että tilanne on niin vakava.

Häihin menon ymmärrän myös, sieltäkin tosin voisi ehkä lähteä aikaisemmin pois, mutta olisi kohtuutonta täysin pyytää miestä jäämään pois. Miehen olisi kyllä pitänyt tervehdyttyään pestä ne pyykit ja käydä kaupassa, jotta ap voisi kipeänä vain köllötellä vauvan kanssa.

Nyt ei auta kuin woltata, pyytää kotiinkuljetusta yms. Monilla pienillä paikkakunnilla paikallainen ruokakauppiaskin ehkä voi tuo ruokaa kotiin? Tai jos on pizzeriaa yms?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1083/1874 |
11.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

En kyllä ihmettele enää, miksi erotaan niin paljon. Ei parisuhde tai vanhemmuus ole mikään symbioosi tai koulutusohjelma jossa kumppanista muokataan joku sätkynukke.

Pitkä suhde ja vanhempana oleminen vaatii kompromisseja puolin ja toisin. Sekä mieheltä, että naiselta.

Meillä ei olla koskaan pidetty kirjaa siitä, että kuka tekee ja mitä vaan kumpikin osallistutaan tasavertaisina ja vuorotellen. Minä saan mennä välillä omilla menoillani ja toisinpäin.

Mies on myös hoitanut aina paljon kotitöitä, vienyt lääkäriin, neuvolaan, käynyt vasuissa ym mutta niin olen minäkin. Kumpikin käyty töissä.

Ei meidän kuitenkaan tarvitse kaikkea joka hetki tehdä yhdessä. Osaamme toimia myös yksin.

Vierailija
1084/1874 |
11.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No nyt erilainen mielipide naiselta. Jos mun mies odottanut kuukausia häihin menoa niin ei taatusti niitä peruisi tuossa tilanteessa. Hemmetti, kyse on flunssasta. Sitä jaksaa vaikka mitä jos haluaa. Jättää kaikki muut ylimääräiset tekemättä ja hoitaa vauvan. Me naiset tehdään itsestämme ihme marttyyreita ja nalkutetaan joka asiasta ja sitten ihmetellään kun erotaan. Olisi naisillakin peiliin katsomisen paikka. Tämä mun mielipide.

Ootkohan lukenut yhtään tätä ketjua? Ap on vuorokausia valvonut sairaan vauvan kanssa (nuha ja kuume on oikeasti vaarallista 4kk vauvalle, joka hengittää pääasiassa nenän kautta, on imeväinen, eli nuhan vuoksi ei oikein pysty imemään, ja kuivuu helposti), ap:lla oli itsellään jo kolmatta päivää yli 38 asteen kuume ja lisäksi hän sai jo migreenikohtauksenkin, mikä voi tietysti uusia, jos tilanne jatkuu, eikä hän pääse lepäämään.

Silti mies vain lähti juhlimaan ja jätti ap:n yksin pärjäilemään sillä seurauksella, että äiti ja vauva viettivät ainakin seuraavat pari vuorokautta sairaalassa. Kyllä tuo mies nyt oli todella itsekäs ja vastuuton.

No kuule. Olen sairaanhoitaja ja tiedän täsmälleen taudit ja hoidot. Olen myös aikuinen ihminen joka osaa ihan itse ilman miehen apua hakeutua hoitoon jos sitä tarvitsee. Kyllä naisen on osattava toimia myös itsenäisesti. Ei miehen tarvitse olla mun tuki ja turva koko ajan. Ihan omilla aivoilla osaan ajatella.

Olen minäkin sairaanhoitaja ja ollut päivystyksessä töissä ja kaikki vauvat hoidetaan asianmukaisesti ja kukaan äiti tai isä ei tuo vastasyntynyttä vauvaa päivystykseen turhaan. On opetettu että äidin vaistoon pitää luottaa. Minulla on myös migreeni ja on myös lapsia, ja voin samaistua tilanteeseen, joten todellakin tämä äiti olisi tarvinnut apua ja empaattisempaa otetta mieheltään.

Vierailija
1085/1874 |
11.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitenhän sen vauvan pystyy migreenissä hoitamaan kun on maattava pimeässä liikkumatta ja puhumatta ja millinkin liikkuminen tuntuu sille kuin päähän hakattaisiin vasaralla ja laatta lentää samantien?

Juuri näin. Semmoisen jolla ei ole migreeniä ollut on turha olla tietävinään jotakin. Migreeni vie melkein tajun ja jos päätä nostaa oksennus tulee heti. Joudut konttaamaan vessaan oksentamaan jos joku ei ole tuonut ämpäriä viereen. Lisäksi tuskanhiki valuu selästä ja kädet tärisee ja huimaa. Ei siinä vauvaa paljon sylissä pidellä.

Minulla on migreeni ja kerran olen saanut tuommoisen , noin pahan kohtauksen. Migreeniä on erilaista ja eritasoista. Se myös vaihtelee.

Vierailija
1086/1874 |
11.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Huhhuh tätä miesvihan määrää. Eiköhän tämä asia ole jo loppuunkäsitelty.

Ap sai nyt purkaa pahaa mieltään ja todella monenlaisia kommentteja ja näkökulmia. He varmasti yhdessä osaavat ratkaista ongelmansa kun parhaiten oman tilanteensa tietävät.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1087/1874 |
11.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jättäisittekö naiset ystävänne häät väliin siksi, että mies on sairas eikä jaksa hoitaa lasta?

Vierailija
1088/1874 |
11.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

En kyllä ihmettele enää, miksi erotaan niin paljon. Ei parisuhde tai vanhemmuus ole mikään symbioosi tai koulutusohjelma jossa kumppanista muokataan joku sätkynukke.

Pitkä suhde ja vanhempana oleminen vaatii kompromisseja puolin ja toisin. Sekä mieheltä, että naiselta.

Meillä ei olla koskaan pidetty kirjaa siitä, että kuka tekee ja mitä vaan kumpikin osallistutaan tasavertaisina ja vuorotellen. Minä saan mennä välillä omilla menoillani ja toisinpäin.

Mies on myös hoitanut aina paljon kotitöitä, vienyt lääkäriin, neuvolaan, käynyt vasuissa ym mutta niin olen minäkin. Kumpikin käyty töissä.

Ei meidän kuitenkaan tarvitse kaikkea joka hetki tehdä yhdessä. Osaamme toimia myös yksin.

Ymmärsinkö oikein, että sinäkin olet ollut joskus monta päivää kuumeisessa flunssassa, migreenissä ja hoidettavanasi on ollut täysimetetty muutaman kuukauden ikäinen vauva, kun miehesi on lähtenyt koko viikonlopun kestävään reissuun monen sadan kilometrin päähän ja se on ollut sinulle ok? Silloinkin, kun mies vei teidän auton ja toi kaupasta vain jauhelihaa ja broilerisuikaleita? Vai onko teillä ollut tilanne toisinpäin eli sinä lähdit reissuun ja mies jäi sairaana hoitamaan sairasta vauvaa?

Minä ymmärrän oikein hyvin, jos aloittaja ei jatkossa tee miehen kanssa mitään yhdessä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1089/1874 |
11.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jättäisittekö naiset ystävänne häät väliin siksi, että mies on sairas eikä jaksa hoitaa lasta?

Tulisi halveksuvaa kommentointia miesflunssasta ja uusavuttomista miehistä, ja erolla uhkailua.

Vierailija
1090/1874 |
11.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihme yllytystä naisilta. Ero, ero,ero. Oletteko kateellisia että joillain sentään on lapsella vielä se isä ja ehkä parisuhde?

Jos sinun miesvalintasi on ollut täysi katastrofi, niin kaikilla ei välttämättä ole. Joskus on paikallaan myös katsoa peiliin? Vaatiiko pikkuisen liikaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1091/1874 |
11.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No nyt erilainen mielipide naiselta. Jos mun mies odottanut kuukausia häihin menoa niin ei taatusti niitä peruisi tuossa tilanteessa. Hemmetti, kyse on flunssasta. Sitä jaksaa vaikka mitä jos haluaa. Jättää kaikki muut ylimääräiset tekemättä ja hoitaa vauvan. Me naiset tehdään itsestämme ihme marttyyreita ja nalkutetaan joka asiasta ja sitten ihmetellään kun erotaan. Olisi naisillakin peiliin katsomisen paikka. Tämä mun mielipide.

Ootkohan lukenut yhtään tätä ketjua? Ap on vuorokausia valvonut sairaan vauvan kanssa (nuha ja kuume on oikeasti vaarallista 4kk vauvalle, joka hengittää pääasiassa nenän kautta, on imeväinen, eli nuhan vuoksi ei oikein pysty imemään, ja kuivuu helposti), ap:lla oli itsellään jo kolmatta päivää yli 38 asteen kuume ja lisäksi hän sai jo migreenikohtauksenkin, mikä voi tietysti uusia, jos tilanne jatkuu, eikä hän pääse lepäämään.

Silti mies vain lähti juhlimaan ja jätti ap:n yksin pärjäilemään sillä seurauksella, että äiti ja vauva viettivät ainakin seuraavat pari vuorokautta sairaalassa. Kyllä tuo mies nyt oli todella itsekäs ja vastuuton.

No kuule. Olen sairaanhoitaja ja tiedän täsmälleen taudit ja hoidot. Olen myös aikuinen ihminen joka osaa ihan itse ilman miehen apua hakeutua hoitoon jos sitä tarvitsee. Kyllä naisen on osattava toimia myös itsenäisesti. Ei miehen tarvitse olla mun tuki ja turva koko ajan. Ihan omilla aivoilla osaan ajatella.

Yksinkö se nainen on yhteisestä lapsesta vastuussa tilanteessa kuin tilanteessa? Jos olisit oikeasti lukenut edes aloituksen loppuun saati ketjua, huomaisit ettei mies ole toiminut missään vaiheessa avuttomaksi olettamasi aloittajan tukena ja turvana, saati oman lapsensa.

Lisäksi, toivottavasti et tee tuollaisella osaamisella hoitotyötä.

Teen työni kyllä hyvin ja sehän tässä onkin kun vastaanotolla on jatkuvasti näitä valittajanaisia joilta puuttuu täysin aloitekyky ja miestä syyllistetään joka asiasta. Esimerkki tosi tilanteesta: äiti soittaa, lapsella (2-v) ilmeisesti kuumetta. No paljonko? En ole mitannut kun ei mies ole ostanut kuumemittaria. Mitä ihmettä! Ja tätä samaa viikottain. Ei ennen naiset olleet näin avuttomia. Puhutaan miesten avuttomuudesta mutta sama koskee nykyäitejä.

Vierailija
1092/1874 |
11.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No nyt erilainen mielipide naiselta. Jos mun mies odottanut kuukausia häihin menoa niin ei taatusti niitä peruisi tuossa tilanteessa. Hemmetti, kyse on flunssasta. Sitä jaksaa vaikka mitä jos haluaa. Jättää kaikki muut ylimääräiset tekemättä ja hoitaa vauvan. Me naiset tehdään itsestämme ihme marttyyreita ja nalkutetaan joka asiasta ja sitten ihmetellään kun erotaan. Olisi naisillakin peiliin katsomisen paikka. Tämä mun mielipide.

Ootkohan lukenut yhtään tätä ketjua? Ap on vuorokausia valvonut sairaan vauvan kanssa (nuha ja kuume on oikeasti vaarallista 4kk vauvalle, joka hengittää pääasiassa nenän kautta, on imeväinen, eli nuhan vuoksi ei oikein pysty imemään, ja kuivuu helposti), ap:lla oli itsellään jo kolmatta päivää yli 38 asteen kuume ja lisäksi hän sai jo migreenikohtauksenkin, mikä voi tietysti uusia, jos tilanne jatkuu, eikä hän pääse lepäämään.

Silti mies vain lähti juhlimaan ja jätti ap:n yksin pärjäilemään sillä seurauksella, että äiti ja vauva viettivät ainakin seuraavat pari vuorokautta sairaalassa. Kyllä tuo mies nyt oli todella itsekäs ja vastuuton.

No kuule. Olen sairaanhoitaja ja tiedän täsmälleen taudit ja hoidot. Olen myös aikuinen ihminen joka osaa ihan itse ilman miehen apua hakeutua hoitoon jos sitä tarvitsee. Kyllä naisen on osattava toimia myös itsenäisesti. Ei miehen tarvitse olla mun tuki ja turva koko ajan. Ihan omilla aivoilla osaan ajatella.

Kyllähän ap osasikin hakeutua hoitoon. Kysymyshän onkin vain siitä, että mitä ap sillä miehellä tekee?

Näyttäisi siltä, että ap:n mies aiheuttaa lähinnä pahaa mieltä, ja on täysin ulkopuolinen suhteessa lapseensa. Jos eroaisivat, mieskin varmaan ottaisi paremmin vastuuta, kun olisi isäviikonloput sovittuna.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1093/1874 |
11.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Huhhuh tätä miesvihan määrää. Eiköhän tämä asia ole jo loppuunkäsitelty.

Ap sai nyt purkaa pahaa mieltään ja todella monenlaisia kommentteja ja näkökulmia. He varmasti yhdessä osaavat ratkaista ongelmansa kun parhaiten oman tilanteensa tietävät.

Etkö ollenkaan huomaa noita naisvihaviestejä? Vai ovatko kenties omalta näppikseltäsi?

Vierailija
1094/1874 |
11.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jättäisittekö naiset ystävänne häät väliin siksi, että mies on sairas eikä jaksa hoitaa lasta?

Jos lapseni olisi sellaisen henkilön varassa (ihan sama onko mummi, kummi vai isä), joka ei jaksa lasta hoitaa, tottakai jättäisin ja menisin hoitamaan lapseni. Jestas, että tarvii edes kysyä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1095/1874 |
11.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jättäisittekö naiset ystävänne häät väliin siksi, että mies on sairas eikä jaksa hoitaa lasta?

Jos häät olisi samalla paikkakunnalla, niin olisin vihkimisen ajan paikalla. Jos kauempana, niin varmistaisin, että kotona on enemmän kuin tarpeeksi helppoa ja hyvää syötävää, särkylääkettä, puhtaita vaatteita ja astioita. Olisin myös sopinut parin henkilön kanssa, joille voi soittaa. Olisin selvin päin ja valmiina lähtemään heti kotiin. Yön yli reissuun en olisi lähtenyt.

Oma mies oli leikkauksessa, jonka jälkeen hänen piti olla pari yötä sairaalassa. Hänet kuitenkin kotiutettiin seuraavana päivänä. Olin jo aiemmin sopinut ystäväni kanssa, että käydään päivällä kaupungilla syömässä. Kun miehen kotiutuminen varmistui, kysyin mieheltä, perunko tapaamisen. Miehen mielestä ei tarvitse perua, joten varasin kotiin syötävää, juotavaa ja särkylääkettä miehen sängyn viereen. Olin pois pari tuntia ja pidin koko ajan puhelinta lähellä, että mies saa minut kiinni. Vaikka kyseessä oli aikuinen mies, oli hän kuitenkin hirveän helpottunut, kun tulin kotiin.

Vierailija
1096/1874 |
11.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jättäisittekö naiset ystävänne häät väliin siksi, että mies on sairas eikä jaksa hoitaa lasta?

Tietenkin.

Tai vähintäänkin hommaisin kaappeihin helposti lämmitettävää ruokaa ja järjestäisin lapsen muualle hoitoon. Mites itse toimisit?

Vierailija
1097/1874 |
11.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ihme yllytystä naisilta. Ero, ero,ero. Oletteko kateellisia että joillain sentään on lapsella vielä se isä ja ehkä parisuhde?

Jos sinun miesvalintasi on ollut täysi katastrofi, niin kaikilla ei välttämättä ole. Joskus on paikallaan myös katsoa peiliin? Vaatiiko pikkuisen liikaa.

Ihan oikeasti: mitä tuollaisella miehellä tekee, jos hänestä ei saa apua silloin, kun sitä eniten tarvitsee?

Vierailija
1098/1874 |
11.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Huhhuh tätä miesvihan määrää. Eiköhän tämä asia ole jo loppuunkäsitelty.

Ap sai nyt purkaa pahaa mieltään ja todella monenlaisia kommentteja ja näkökulmia. He varmasti yhdessä osaavat ratkaista ongelmansa kun parhaiten oman tilanteensa tietävät.

Ei se ole miesvihaa, että kritisoidaan yksittäisen miehen toimia ja jotku haluavat jakaa oman kokemuksensa vastaavasta tilanteesta. 

Kannattaa opetella hankalat termit ennen kuin niitä alkaa käyttämään, ettei anna itsestään pöljää kuvaa.

Vierailija
1099/1874 |
11.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä olin nuorempana tuommoinen hankala nainenm En ollut tarpeeksi kypsä vielä silloin ja voin sen ihan hyvin nykyään jo myöntää.

Mies joutui kyllä kokemaan melkoista kohtelua ja vaatimukset oli just tuommoisia kuin mitä tässä lukee näitä kommentteja.

Onneksi lapset kasvattaa ja vuodet tekee tehtävänsä. Mutta kyllä mua hävettää vieläkin näin jälkikäteen miten keskenkasvuinen olin käytökseltäni.

Yhdessä kuitenkin edelleen ollaan ja paljon on tapahtunut 15 vuodessa. Kasvua molemmilla. Lapsetkin siinä sivussa kasvaneet jo isoiksi

Vierailija
1100/1874 |
11.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huhhuh tätä miesvihan määrää. Eiköhän tämä asia ole jo loppuunkäsitelty.

Ap sai nyt purkaa pahaa mieltään ja todella monenlaisia kommentteja ja näkökulmia. He varmasti yhdessä osaavat ratkaista ongelmansa kun parhaiten oman tilanteensa tietävät.

Ei se ole miesvihaa, että kritisoidaan yksittäisen miehen toimia ja jotku haluavat jakaa oman kokemuksensa vastaavasta tilanteesta. 

Kannattaa opetella hankalat termit ennen kuin niitä alkaa käyttämään, ettei anna itsestään pöljää kuvaa.

Voi hellanlettas sentään sinua näsäviisastelijaa. Pitäisikö hetki vielä kypsyä ennenkuin alkaa kotia leikkimään?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan kuusi kahdeksan