Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mies jätti minut täysin pulaan vauvan kanssa

Vierailija
09.07.2022 |

Miehelle tuli viime viikolla kova flunssa, oli kolme päivää täysin sängyn pohjalla ja siitä vielä perjantain ja viikonlopun toipilaana. Minä perhevapaalaisena kotona vauvan kanssa. Vein miehelle teetä, keittoa ja parasetamolia sänkyyn. No, viime sunnuntaina sitten tauti alkoi jyllätä minullakin. Reilu 38 astetta kuumetta, nenä tukossa, heikotti. Siitä kaksi päivää niin myös vauva luonnollisesti sairastui. Mies ei suostunut jäämään töistä pois hoitaakseen vauvaa, että olisin saanut levätä (kuten hän sai ollessaan sairaana). Sanoi, ettei voi olla enää oman saikun jälkeen pois, Pomo ei tykkää. Tavallaan ymmärrän paineen, mutta ei kovin reilu tilanne minua kohtaan. Mies on siis ns ihan tavallisessa toimistotyössä, ei esim pelasta ihmisiä työkseen.

Olin ihan jaksamisen rajoilla itse sairaana ja hoidin tukkoisen vauvan siinä samalla. Vauva halusi olla sylissä koko ajan tietysti kipeänä.
Homma huipentui torstaina siihen, että minulla puhkesi kaiken huipuksi kauhea migreeni. En voi ottaa migreenilääkettä imetyksen takia eikä sitä olisi kotona ollutkaan kun en ole sitä raskauden aikanakaan voinut käyttää. Oksensin ja tärisin vessassa, aura siihen päälle. Vauva huutaa olohuoneessa. En ole koskaan tuntenut oloani yhtä avuttomaksi ja kamalaksi. Soitin tietysti miehelle, että tulee kotiin auttamaan. Ei meinannut millään uskoa, että tilanne on niin paha. Vasta kun sanoin erää soitan ambulanssin niin suostui lähtemään töistä ja tuli alkuiltapäivästä kotiin. Minä makasin loppupäivän sängyssä, Mies toi vauvan imetykselle ,mutta muuten hoisi hänet. Perjantaina eli eilen oloni oli vähän parempi, mutta flunssainen edelleen ja kuin jyrän alle jäänyt.

Kauheaksi tilanteen tekee se, että miehen lapsuuden ystävän häät ovat tänä viikonloppuna. Oli sovittu, että mies lähtee Perjantaina jo puolen päivän aikaan ajamaan juhlapaikkakunnalle ja tulee sunnuntaina kotiin. On odottanut juhlia tammikuusta lähtien. Minun ja vauvan oli tarkoituskin jäädä kotiin, koska en tunne tätä kaveriporukkaa hyvin eikä huvittanut lähteä pienen vauvan kanssa matkaamaan isoon tapahtumaan koronan takia. Oletin, että mies ymmärsi torstain tilanteesta, että osanotto täytyy perua ja hänen täytyy jäädä hoitamaan vauvaa ,jotta minä pystyn toipumaan. Eilen aamulla kuitenkin vähätteli asiaa ja sanoi lähtevänsä kun olihan minun migreeni hellittänyt jo. Vauva on edelleen kipeä, nukkuu max kahden tunnin pätkissä, minulla voimat aivan loppu ja flunssa edelleen.

No mies siis lähti eilen. Meidän ainoalla autolla. Kävi pikaisesti kaupassa, jääkaappi ammottu tyhjyyttä. Koti aivan sekaisin, pyykkivuori eteisessä ja minun olo aivan kauhea edelleen. Meillä oli kauhein riita tähän astisen suhteen aikana. Nyt mietin mitä teen, olo on petetty. Olisi ollut helpompi kuulla vaikka miehen pettäneen kuin että tahallaan jättää minut täysin pulaan tilanteessa, jossa olen ihan avuton ja poikki. Perusteli asiaa sillä että juhlat ovat hänelle tärkeät ja töistä ei voinut olla paineen takia pois kun juuri oli oma saikku alla. Joo uskon ja ymmärrän tämäkin puolen, mutta eihän tämä kaikki voi minun päälleni kaatua?

Emme ole mitään teinejä. Miehellä on vastuullinen työ, meillä on omistusasunto jne. Jotenki mies on elämässä siis tähän asti onnistut kantamaan vastuuta. Nyt tuntuu etten edes tunne koko ihmistä enää. Anteeksi avautuminen vauvapalstalla, en tiedä mitä pitäisi tehdä.

Kommentit (1874)

Vierailija
341/1874 |
09.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minä olen vienyt vauvani sairaalapäivysykseen ns. turhaan. Tai jälkikäteen ajateltuna turhaan. Vaiva hoitui kahden päivän buranakuurilla ja oli vaaraton juttu. Mutta mistä olisin sen voinut tietää ennalta. Vauva vain itki, itki ja itki tunteja, ei lopettanut millään, ei juonut mitään, oli selvästi kivulias ja vääntäytynyt kummaan asentoon. Pakkohan se oli viedä sairaalaan tutkittavaksi.

Sinun vauvasi oli vääntyneenä kummaa asentoon, ap:n ei.

Olisi hirvittävää olla niin avuton kuin moni täällä.

Vierailija
342/1874 |
09.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voimia, ap! Nyt saat itsekin levätä, kun ammattilaiset seuraavat vauvan vointia. Itsekin muistan nukkuneeni kuin tukki, kun oma lapsi rajussa gastroenteriitissä joutui sairaalaan ja tietysti olin siellä mukana.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
343/1874 |
09.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen vienyt vauvani sairaalapäivysykseen ns. turhaan. Tai jälkikäteen ajateltuna turhaan. Vaiva hoitui kahden päivän buranakuurilla ja oli vaaraton juttu. Mutta mistä olisin sen voinut tietää ennalta. Vauva vain itki, itki ja itki tunteja, ei lopettanut millään, ei juonut mitään, oli selvästi kivulias ja vääntäytynyt kummaan asentoon. Pakkohan se oli viedä sairaalaan tutkittavaksi.

Sinun vauvasi oli vääntyneenä kummaa asentoon, ap:n ei.

Olisi hirvittävää olla niin avuton kuin moni täällä.

Mutta ap:n vauva joutui osastolle yöksi, minun kummaan asentoon vääntäytynyt vauva pääsi päivystyksestä suoraan kotiin buranareseptin kanssa, ei otettu edes tarkkailuun hetkeksi.

Vierailija
344/1874 |
09.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alle vuoden ikäiset viedään lääkäriin matalalla kynnyksellä, jos vauvan yleiskunto laskee eli ei ole tarkkaavainen, vaan veltto ja väsyneen oloinen ja varsinkin, jos ei syö. Koska vauvan elopaino on niin matala, niin kuivuminen on ihan oikea vaara. Lisäksi tulehdukset, kuten rs-virus, johon ap:n vauvankin oireet sopisivat, vaativat vauvojen kohdalla aina lääkärihoitoa.

Ja kuinka moni näistä sairaalaan kiikutetuista on velttoja ja tilanne on OIKEASTI sairaalahoitoa vaativa? Aivan, hyvin harva.

Älä viitsi. Ap toimi oikein, kun vei vauvansa päivystykseen. Mies toimi väärin, kun jätti kuumeisen, sairaan puolisonsa hoitamaan ja imettämään kuumeista vauvaa. Ehkä tältä sairaalareissulta olisi vältytty, jos mies olisi ollut hoitamassa perhettään, maito ei olisi ehtynyt ja vauvan juottamiseen olisi kiinnitetty paremmin huomiota.

Ei se miehen vika ollut että lapsuusystävän häät osui just tähän hetkeen. Mies teki ihan hyvän ratkaisun ja luotti että kotona kyllä pärjätään.

Oletko oikeasti sitä mieltä, että äiti voi jättää viikonlopuksi kuumeisen miehen hoitamaan kuumeista pikkuvauvaa, ja se olisi kaikkien mielestä ihan oikein tehty?

Vierailija
345/1874 |
09.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alle vuoden ikäiset viedään lääkäriin matalalla kynnyksellä, jos vauvan yleiskunto laskee eli ei ole tarkkaavainen, vaan veltto ja väsyneen oloinen ja varsinkin, jos ei syö. Koska vauvan elopaino on niin matala, niin kuivuminen on ihan oikea vaara. Lisäksi tulehdukset, kuten rs-virus, johon ap:n vauvankin oireet sopisivat, vaativat vauvojen kohdalla aina lääkärihoitoa.

Ja kuinka moni näistä sairaalaan kiikutetuista on velttoja ja tilanne on OIKEASTI sairaalahoitoa vaativa? Aivan, hyvin harva.

Älä viitsi. Ap toimi oikein, kun vei vauvansa päivystykseen. Mies toimi väärin, kun jätti kuumeisen, sairaan puolisonsa hoitamaan ja imettämään kuumeista vauvaa. Ehkä tältä sairaalareissulta olisi vältytty, jos mies olisi ollut hoitamassa perhettään, maito ei olisi ehtynyt ja vauvan juottamiseen olisi kiinnitetty paremmin huomiota.

Ei se miehen vika ollut että lapsuusystävän häät osui just tähän hetkeen. Mies teki ihan hyvän ratkaisun ja luotti että kotona kyllä pärjätään.

Miehen olisi ennen lähtöä varmistaa, että kotona on kaikkea ja paljon enemmänkin. Nythän hän ei tehnyt niin. Kunnollinen mies olisi perunut menon kokonaan.

Vierailija
346/1874 |
09.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lapsen hoitaminen, kun toinen vanhempi on sairauslomalla

Työssä käyvällä vanhemmalla ei yleensä ole oikeutta tilapäiseen hoitovapaaseen, vaikka kotona oleva vanhempi ei voi esimerkiksi sairautensa vuoksi hoitaa lasta. Tällaisessa tilanteessa voi soveltua työsopimuslain säännös poissaolosta pakottavasta perhesyystä. Poissaolo on palkaton.

https://www.superliitto.fi/tyoelamassa/tyosuhde/vapaat-ja-lomat/tilapai…

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
347/1874 |
09.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alle vuoden ikäiset viedään lääkäriin matalalla kynnyksellä, jos vauvan yleiskunto laskee eli ei ole tarkkaavainen, vaan veltto ja väsyneen oloinen ja varsinkin, jos ei syö. Koska vauvan elopaino on niin matala, niin kuivuminen on ihan oikea vaara. Lisäksi tulehdukset, kuten rs-virus, johon ap:n vauvankin oireet sopisivat, vaativat vauvojen kohdalla aina lääkärihoitoa.

Ja kuinka moni näistä sairaalaan kiikutetuista on velttoja ja tilanne on OIKEASTI sairaalahoitoa vaativa? Aivan, hyvin harva.

Älä viitsi. Ap toimi oikein, kun vei vauvansa päivystykseen. Mies toimi väärin, kun jätti kuumeisen, sairaan puolisonsa hoitamaan ja imettämään kuumeista vauvaa. Ehkä tältä sairaalareissulta olisi vältytty, jos mies olisi ollut hoitamassa perhettään, maito ei olisi ehtynyt ja vauvan juottamiseen olisi kiinnitetty paremmin huomiota.

Ei se miehen vika ollut että lapsuusystävän häät osui just tähän hetkeen. Mies teki ihan hyvän ratkaisun ja luotti että kotona kyllä pärjätään.

Vaan ei pärjätty. Eikä mies edes yrittänytkään edistää kotona pärjäämistä millään tavalla.

Vaimo pyysi apua vaan ei mieheltään ja lapsensa isältä sitä saanut.

Vierailija
348/1874 |
09.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Voi voi ap raukkaa. Oikein "joutui" taksilla menemään oman vauvansa kanssa päivystykseen.

Nykyvanhemmille olisi paikallaan jonkinlainen kurssi)koulutus joka valmistaa erilaisia tilanteita varten. Kaikilla ei ole äitejä/siskoja/mummoja joilta kysyä neuvoa.

Kahden vanhemman perheessä minusta se on outoa, että terve isä vie perheen ainoan auton (hän olisi varmaan ollut kykeneväinen matkustamaan julkisilla/kaverin häihin varmaan jonkun kyydillä ainakin kohteessa sitten) ja sairastavalle äidille ja vauvalle ei jäänyt helppoa ja nopeaa kulkupeliä. Äiti päivärahoilla, matkaa päivystykseen voinut olla paljonkin, ihan pk-seudun sisälläkin saa esim. 70 euron taksilaskun helposti aikaiseksi. Menee ne ap:n päivärahat sitten siihen (ja ei, kaikissa perheissä ei ole yhteiset rahat). On myös hankalaa käyttää takseja vauvan kanssa, kun turvaistuimet pitää asennella paikalleen jne. Kiva kipeenä sellasta säätöä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
349/1874 |
09.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miehen olisi pitänyt kysyä ap:lta, että onko ap aivan varma, että mies voi lähteä tässä tilanteessa reissuun ja onko ap aivan varma, että selviää vauvan kanssa kipeänä kaksin. Ja mikäli ap olisi vakuuttanut, että on ok lähteä ja pärjää kyllä, niin mies olisi voinut lähteä, muuten ei. Ja silloinkin olisi pitänyt käydä kaupasta jääkaappi täyteen ruokaa ja pysyä reissussa selvin päin koko ajan, jotta voi tarvittaessa keskeyttää reissun ja ajaa kotiin.

Vierailija
350/1874 |
09.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä arvasin että Ap ei ollut laittanut viestiä miehelle päivystykseen menosta! Oletko nyt tyytyväinen kun sait näpäytettyä tyhmää miestä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
351/1874 |
09.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ei tietenkään enää jää töistä lusmuilemaan jos kotona on toinen aikuinen sairaan lapsen kanssa? Nyt valoja päälle siellä!

Kun toinen vanhempi on perhevapaalla, työssäkäyvällä vanhemmalla ei ole oikeutta palkalliseen vapaaseen (sairauslomaan) sairaan lapsen hoitamista varten. Hänellä kyllä on oikeus jäädä kotiin hoitamaan sairasta lasta, palkatta. Sitäkö sinä olisit halunnut mieheltäsi vaatia? Voin myös arvata, että useimmat työnantajat eivät tuollaisista ylimääräisistä, vaikka palkattomista, lomista ilahdu. Varsinkin jos työntekijä on oman sairautensa vuoksi ollut jo viikon pois töistä, kesäloma-aika jolloin sijaisten järjestäminen on vaikeaa jne.

Ai minkäänlaista systeemiä ei ole siihen,  että perhevapaalla oleva sairastuu? Suomessa 2022? Voiko olla totta?

Tottakai tuossa tilanteessa mies ottaa vaikka palkattoman. Pienen vauvan isän työnantajaksi soveltuu vain sellainen, joka sallii isänä toimimisen.

Palkattomia ei noin vain oteta. Meillä työnantaja kustantaa sairaalle lapselle kotiin hoitajan, mutta sairasta puolisoa meillä ei mennä hoitamaan. Pari kertaa on ollut sama tilanne kuin ap:lla, mutta silloin se kotivanhempi ei ole missään nimessä hyväksynyt kotiinsa vierasta ihmistä eli ei siis oikeastaan ole edes ollut niin sairaana, että ei olisi pärjännyt yksin.

Tuollainen systeemi on toki myös ok, kunhan jollain tavalla hoitaa asian. Edelleenkin pienen vauvan isän työnantajaksi käy vain sellainen, joka sallii isänä toimimisen.

Vierailija
352/1874 |
09.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mä arvasin että Ap ei ollut laittanut viestiä miehelle päivystykseen menosta! Oletko nyt tyytyväinen kun sait näpäytettyä tyhmää miestä?

Mitä hyötyä siitä edes olisi? Mies on kännissä 400km päässä. Ei se sieltä ole tulossa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
353/1874 |
09.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minusta tässä monella unohtuu yleinen järki

- ymmärrän että apn mies halusi häihin. Kuitenkin olisi ollut minimi varmistaa että äidille tämä sopii ja ostaa kaappiin ruokaa ja lääkkeitä valmiiksi viikonlopun ajalle. Näin minun mieheni olisi toiminut ja olisin koettanut selvitä tilanteesta hyvillä mielin. Apn miehen tapa että minä menen vaikka toinen pyytää apua on syvältä sieltä minne aurinko ei paista.

- moni neuvoi että apn olisi vain pitänyt antaa vauvalle lääkettä ja korviketta. Ei meillä ainakaan ollut täysimetyksellä isoja korvikeläjiä kotona varalta. Yleensä oli yksi 2dl purkki. Sillä ei pitkälle pärjäisi. Itse sairaana ja sairaan vauvan kanssa on hankala lähteä kauppaan (vieläpä ilman autoa) tai ruveta selvittelemään kuka voisi hankkia lääkkeitä, korviketta jne siinä hädässä kun mies ei vaivautunut asiaa hoitamaan ennen lähtöään.

- jos mieheni olisi lähtenyt tuollaisessa tilanteessa häihin hän olisi luvannut olla koko ajan ajokunnossa ja olisi vannottanut että kerron jos pitää tulla kesken pois.

- joku ihmetteli että miksi miestä syyllistetään kun ap sai kaverinkin tarvittaessa tulemaan avuksi. Ap kertoi että kaverilla on itselläänkin pienet lapset. Taitaa olla aika iso riski että apn kaveri sairastuu ja sitten hänen lapset jos joutuu tulla hoitamaan sairasta vauvaa. Miksi monen ihmisen pitää sairastaa kun mies olisi vain voinut jäädä kotiin hoitamaan omaa lastaan eikä sysätä ongelmaa muille.

Ja joo kyllä yksinhuoltajatkin pärjää yksin jne. Mutta siksi kun on pakko. Ei siksi että mies on itsekäs.

Vierailija
354/1874 |
09.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mä arvasin että Ap ei ollut laittanut viestiä miehelle päivystykseen menosta! Oletko nyt tyytyväinen kun sait näpäytettyä tyhmää miestä?

Oliko mies laittanut ap:lle viestiä ja kysynyt, miten siellä pärjätään ja pitääkö hänen lähteä heti varhain aamusta ajamaan kotiin?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
355/1874 |
09.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olen lukenut jonkin verran viestejä sieltä täältä ja aivan häkeltynyt.

Miehen olisi täytynyt perua tammikuusta asti odottamansa ystävän häät, koska puolisolla ja vauvalla flunssa?

Omat lapseni kun olivat vauvoja, riitti kuumeen hoidoksi runsas juominen ja suppo. Huoneen viilentäminen/ vedessä kasteltu pyyhe. Uni.

Ikinä en ole kuumeen vuoksi vienyt ketään lapsistani sairaalaan, vaan aina on kotikonstein hoidettu. Vauvoilla ja pienillä lapsillahan usein kuume nousee helposti korkeaksikin. Rintamaito se tärkein, jos imettää.

Huolehtii vain omasta juomisesta ja syömisestä ja pumppaa tarvittaessa pulloon maitoa.

Älä vihoittele miehellesi. Todella kurjaa että joutuu siellä juhlissa nyt kärvistelemään huonoin fiiliksin.

Kun minun lapsistani yksi oli vauva, vein hänet kuumeisena lääkäriin. En varannut edes aikaa vaan menin vain, koska vauva ei tuntunut normaalilta. Lääkäri tilasi ambulanssin ja menimme pillit ulvoen läheiseen kaupunkiin sairaalaan, missä viivähtikin jokunen päivä. Jos olisin hoitanut kotikonstein, olisi meillä nyt yksi lapsi vähemmän.

Vierailija
356/1874 |
09.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olen lukenut jonkin verran viestejä sieltä täältä ja aivan häkeltynyt.

Miehen olisi täytynyt perua tammikuusta asti odottamansa ystävän häät, koska puolisolla ja vauvalla flunssa?

Omat lapseni kun olivat vauvoja, riitti kuumeen hoidoksi runsas juominen ja suppo. Huoneen viilentäminen/ vedessä kasteltu pyyhe. Uni.

Ikinä en ole kuumeen vuoksi vienyt ketään lapsistani sairaalaan, vaan aina on kotikonstein hoidettu. Vauvoilla ja pienillä lapsillahan usein kuume nousee helposti korkeaksikin. Rintamaito se tärkein, jos imettää.

Huolehtii vain omasta juomisesta ja syömisestä ja pumppaa tarvittaessa pulloon maitoa.

Älä vihoittele miehellesi. Todella kurjaa että joutuu siellä juhlissa nyt kärvistelemään huonoin fiiliksin.

Olisi kannattanut lukea koko ketju ja ajatuksella ennen kommentointia. Äiti oli itsekin kuumeessa, maito ehtyi, kuumeinen lapsi ei saanut tarpeeksi nestettä ja meni niin huonoon kuntoon, että joutui sairaalahoitoon. Vuoden isä-palkintoa ei tarvinne odottaa tällä herralla. Vai että meni kaverin häissä oikein fiilikset. Jos ei käytös muutu, taitaa mennä perhekin.

Vierailija
357/1874 |
09.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mä arvasin että Ap ei ollut laittanut viestiä miehelle päivystykseen menosta! Oletko nyt tyytyväinen kun sait näpäytettyä tyhmää miestä?

Tämä kohta tässä muakin häiritsee. Mies on vauvan isä! Sille kuuluu se tieto. Ja ap:lla on selkeästi aikaakin viestitellä, kun tänne ehtii postailla.

Vierailija
358/1874 |
09.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi hitto mitä idi ootteja täällä kirjottelee. Jos ap palaat tänne lukemaan niin älä välitä näistä sekopäistä. Hyvä että lähditte lääkäriin. Pienen lapsen vointi voi romahtaa hyvinkin nopeasti. En tiedä mitenkä tämän ikävän tapauksen hoidatte miehesi kanssa. Miehesi toimi kuin joku teini joka ei ajattele perheensä parasta.

Vierailija
359/1874 |
09.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä arvasin että Ap ei ollut laittanut viestiä miehelle päivystykseen menosta! Oletko nyt tyytyväinen kun sait näpäytettyä tyhmää miestä?

Oliko mies laittanut ap:lle viestiä ja kysynyt, miten siellä pärjätään ja pitääkö hänen lähteä heti varhain aamusta ajamaan kotiin?

Ap taitaa jo nukkua kun ovat osastolla.

Vierailija
360/1874 |
09.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voitte lopettaa huutelun. Ammattilaiset ovat arvioineet vauvan tarvitsevan sairaalahoitoa. Isä ehkä oppi tästä jotain. Äiti oppi, että mies ei ole luotettava, mitä oman perheen tarpeisiin ja asemaan miehen arvomaailmassa tulee. Kaverin häät, eli ryyppäjäiset ilman perhettä ajoivat edelle.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi kolme kahdeksan