Lue keskustelun säännöt.
Hei anopit? Miksi miniä alkaa lapsen myötä ärsyttää?
Täällä puhutaan asiasta yleensä miniän näkökulmasta. Olisi kiinnostavaa tietää, mitä anopeille oikein tapahtuu, kun miniä ja poika saavat lapsen. Oman anoppini suhtautuminen minuun muuttui ihan selvästi jännitteiseksi lapsen myötä. Olen pohtinut, kokeeko hän minut ikään kuin esteenä lapsenlapsen ja hänen välissä vai mikä ongelma oikein on.
Kommentit (1282)
Vierailija kirjoitti:
Anopillani on niin maanmainio vävy. Ja kyllä, hyvä tyyppi on. Minua vihasi jo ennen tapaamista, miehen veljeltä karkoittanut useamman vaimoehdokkaan. En käsitä, miksi ajatus miniästä on hänelle niin vastenmielinen.
En käsitä miten aikuiset ihmiset ovat niin riippuvaisia jomman kumman tai molempien vanhemmista? Kotona asuvia poikia vaikka?
Kai hyvänen aika aikuinen nai kenet tahtoo ja jos ei sukuelämä suju, pysyy omissa oloisssaan puolisonsa kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletteko ajatelleet että anoppikin voi olla ujo. Voi olla alemmuudentuntoinen kun miniä manikyyrissaan titteleineen tulee osaksi perhettä. Ei rohkene ees sinutella vaan puhuu kolmannessa persoonassa hienoa miniää, kaikentietävää.
Itse näen että vielä on luokkaerojakin, näkymättömiä tässä . Vaatimattomat työläisvanhemmat ovat kannustaneet lapsiaan opiskelemaan, lapsilla on luokkakierto toteutunut, hyvissä johtavissa ammateissa, vaimot siitä ympäristöstä.
Siitähän nämä , näkee selkeesti, monesti johtuu.
Oon katsellut ettei sellaisia draamoja niinkään ole jos anoppi ja miniä on vaikka lähihoitajia ja kaupankassoja ja miniäkään ei mistään varakkaasta kodista.
Ujo voi toki olla. Mutta ei ole millään tavalla tavallista, saati oikeutettua, pitää koulutettua miniää jotenkin niin "fiininä", ettei sellaisen kanssa osaa olla. Yliopiston käyminen tai asiantuntijatyö ei yleensä tee ihmisestä mitään mahdottomia vaativaa nirppanokkaa, joka ei osaisi keskustella oman kuplansa ulkopuolisten kanssa. Jos anopilla on tällainen ennakkoluulo, se on hänen ongelmansa ja hänen tulisi pystyä asia käsittelemään. Niin, ja niitä manikyyrejä ja muuten huomattavan "laitettua" ulkoasua näkee kyllä matalasti koulutetun väen joukossa kaikkein eniten!
Vierailija kirjoitti:
Meillä minijä jostain syystä raskauden myötä alkoi olettaan että olisimme kustantamassa tulevalle lapselle kaikenlaista. Yleensä merkki edellä.
Siinnä kohti kun lapsi itse on kiinostunut vaikka jostain tietystä harrastuksesta se voidaan kyllä kustantaa.Omat lapset kyllä tietävät että olemme tarkkoja eikä sitä rahaa syydetä mihin vaan. Joutuivat itsekkin tekeen kotitöitä viikkorahan eteen ja kesätöihin säästään isompiin juttuhin.
Toki autettu kun omilleen ovat muuttaneet silloin kun oikeasti ollu tarve.
Erinomainen esimerkki syystä, miksi miehen pitäisi hoitaa suhteet omaan sukuunsa ja naisen omaan. Raha on arka aihe, jotkut puhuvat siitä enemmän perheen sisällä, ja rahaa annetaan runsaastikin, ja toisissa perheissä siitä ei puhuta lainkaan (vaikka eteenpäin siirrettäisiin suuriakin omaisuuksia).
Vierailija kirjoitti:
Meillä minijä jostain syystä raskauden myötä alkoi olettaan että olisimme kustantamassa tulevalle lapselle kaikenlaista. Yleensä merkki edellä.
Siinnä kohti kun lapsi itse on kiinostunut vaikka jostain tietystä harrastuksesta se voidaan kyllä kustantaa.Omat lapset kyllä tietävät että olemme tarkkoja eikä sitä rahaa syydetä mihin vaan. Joutuivat itsekkin tekeen kotitöitä viikkorahan eteen ja kesätöihin säästään isompiin juttuhin.
Toki autettu kun omilleen ovat muuttaneet silloin kun oikeasti ollu tarve.
Täällä vauvapalstoillahan näkyy olevan ihmisiä jotka olettavat isovanhempien säästävän rahaa lastenlasten tileille, maksavan ajokortteja ja autoja, ostavan ensiasunnon, osakesalkkuja.
Niin voi tietysti olla joissain suvuissa. Itse olen äimistyneenä katsellut kun meidän suvuissa kahta puolta jokainen omillaan toimeen. Rippi/ yo-lahjat, viiskymppislahjat normaaleita satasen, kahden enintään lahjoja.
Tässäkin keskustelussa juututaan siihen, että jokin ihmisryhmä - anopit, miniät - olisi paha tai ilkeä. Vaikka kysehän on yleensä mielenterveysongelmista yksittäisillä ihmisillä ihan riippumatta siitä, ovatko he miniöitä vai anoppeja. Yleistäminen on todella epä-älyllistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ärsytin anoppiani näistä syistä:
- olen Etelä-Suomesta
- olen korkeakoulutettu
- en suostunut ollenkaan siihen että minä olen jonkinlainen keittiöpiian ja huutolaisen yhdistelmä joka passaa miehen sukulaisia eli ei edes syö samassa pöydässä
- kun anoppi kerran jörjesti kotonani ruuasta neljän tunnin draaman, hänet vietiin jatkossa aina ulos syömään
- en suostunut siihen että perimäni asunto muutetaan miehen sukulaisten Helsingin-hotelliksiJne
Mä ärsytän ihan sillä, että olen olemassa. Anoppi alkoi kampanjoimaan eron puolesta ennen kuin oli edes tavattu. Oli joo hyvä lähtökohta rakentaa rakastava, luottamuksellinen ja ennen kaikkea läheinen suhde. Nyt vuosikymmen myöhemmin voin todeta, että en ole ollut puheväleissä seitsemään vuoteen anopin kanssa. Ei mun tarvitse alistua anopin kynnysmatoksi, vaikka anoppi moista edellyttääkin.
Hienoa, nyt kaikki on hyvin molemmin puolin.
EriNo ei. Mulla on kaikki ihan hyvin. Anoppi vollottaa kaikille, kuinka hänen julma miniänsä on estänyt hänet lastenlasten elämästä.
Niin. Tämä samainen anoppi huusi (jalkaansa polkien) minulle, että hän ei miniäänsä tottele, kun sanoin hänelle, että minua on kohdeltava ihmisenä. Mutta kaikki vika on vain minussa.
Voihan lasten isä ja lapset pitää yhteyttä häneen. Ei sitä pidä estää. Jos teillä kahdella ei toimi, niin sen pitäisi muiden yhteydenpitoa häiritä.
En ole ikinä estänyt miestäni olemasta tekemisissä äitinsä kanssa. Hän ei halua olla tekemisissä äitinsä kanssa, ihan yhtä lyttäävä anoppi on lapsiaan kohtaan. Lisäksi anopilla on miehelleni lista tehtävistä, mitkä pitäisi suorittaa heti. Eikä ole mitään minuutin juttuja, vaan pitäisi parit iso männyt kaataa ja pilkkoa polttopuiksi. Anoppi leuhkii rahoillaan, mutta miksi tuhlata ammattilaiseen, kun Kallella on moottorisaha?
Lapsiani en altista rajattoman, manipuloivan ihmishirviön käytökselle.
En muuten ole ainut, joka ei anopin kanssa tule toimen. Muun muassa anopin kaikki lapset ja anopin oma sisko välttelevät olemasta liikaa tekemisissä anopin kanssa.
En ole anoppi, mutta äitini on minulle jutellut tunteistaan minun lapsiani vs veljen & miniän lapsi. Kertoo että minun lapsiin on tutustunut luontevasti, koska minä tietysti tukeuduin omaan äitiini itse tuoreena äitinä ja hän sai paljon auttaa ja olla siinä lähellä. Käytiin lasten kanssa paljn kylässä ja jätettiin heitä hoitoon jne. Veljen & miniän lapsi on kuulemma jäänyt vieraammaksi ja äidillä käy tunteisiin kun miniä ei (tietenkään) samalla tavalla luontevasti tukeudu häneen kuin minä aikoinaan tukeuduin. Myös miniällä on (tietysti) omasta perheestään perityt meidän perheen tavoista poikkeavat tavat, joita hän haluaa isovanhempien myös noudattavan. Tämä sitten menee äidilleni myös tunteisiin, joku statuskamppailu se varmaan on, tai sitten hän kokee että läheisyyttä olisi annettavana mutta miniä ei huoli, tai jotain tällaista.
Äitini on äärimmäinen tunne-ihminen. Hän vaikuttaa olevan kykenemätön kontrolloimaan käytöstään tai peilaamaan sisintään minkään rationaalisuuden kautta. Tilanne tuntuu olevan hänelle surullinen tms, muutaman viinilasin jälkeen tätä minulle itkien jutteli kun viimeksi nähtiin. Mutta hänestä "nyt vain tuntuu tältä", eikä esim pysty hahmottamaan että veljen ja miniän pieni lapsi ON hänen lapsenlapsensa ja kaikinpuolin syytön siihen että äitinsä on syntynyt eri perheeseen kuin isänsä (luojan kiitos) tai että minulla ja äidilläni luonnostaan on läheisemmät välit, kun olemme esim asuneet saman katon alla 20 vuotta toisin kuin äiti ja miniänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole anoppi, mutta äitini on minulle jutellut tunteistaan minun lapsiani vs veljen & miniän lapsi. Kertoo että minun lapsiin on tutustunut luontevasti, koska minä tietysti tukeuduin omaan äitiini itse tuoreena äitinä ja hän sai paljon auttaa ja olla siinä lähellä. Käytiin lasten kanssa paljn kylässä ja jätettiin heitä hoitoon jne. Veljen & miniän lapsi on kuulemma jäänyt vieraammaksi ja äidillä käy tunteisiin kun miniä ei (tietenkään) samalla tavalla luontevasti tukeudu häneen kuin minä aikoinaan tukeuduin. Myös miniällä on (tietysti) omasta perheestään perityt meidän perheen tavoista poikkeavat tavat, joita hän haluaa isovanhempien myös noudattavan. Tämä sitten menee äidilleni myös tunteisiin, joku statuskamppailu se varmaan on, tai sitten hän kokee että läheisyyttä olisi annettavana mutta miniä ei huoli, tai jotain tällaista.
Äitini on äärimmäinen tunne-ihminen. Hän vaikuttaa olevan kykenemätön kontrolloimaan käytöstään tai peilaamaan sisintään minkään rationaalisuuden kautta. Tilanne tuntuu olevan hänelle surullinen tms, muutaman viinilasin jälkeen tätä minulle itkien jutteli kun viimeksi nähtiin. Mutta hänestä "nyt vain tuntuu tältä", eikä esim pysty hahmottamaan että veljen ja miniän pieni lapsi ON hänen lapsenlapsensa ja kaikinpuolin syytön siihen että äitinsä on syntynyt eri perheeseen kuin isänsä (luojan kiitos) tai että minulla ja äidilläni luonnostaan on läheisemmät välit, kun olemme esim asuneet saman katon alla 20 vuotta toisin kuin äiti ja miniänsä.
Miksi sinä ja miniä olette vertailtavina etkä sinä ja sisaruksesi?
Ja miksi hyväksytään se että aikuinen ihminen on kuin joku impulssiherkkä taapero?
Vierailija kirjoitti:
Miksi sinä ja miniä olette vertailtavina etkä sinä ja sisaruksesi?
Ja miksi hyväksytään se että aikuinen ihminen on kuin joku impulssiherkkä taapero?
Ketjussa kysyttiin anopin suhtautumisesta miniään, ei äidin suhtautumisesta poikaansa. En tiedä kuka "hyväksyy" tässä yhtään mitään, minusta äitini ajatukset ovat lapsellisia mutta en voi estää häntä tuntemasta tunteitaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä minijä jostain syystä raskauden myötä alkoi olettaan että olisimme kustantamassa tulevalle lapselle kaikenlaista. Yleensä merkki edellä.
Siinnä kohti kun lapsi itse on kiinostunut vaikka jostain tietystä harrastuksesta se voidaan kyllä kustantaa.Omat lapset kyllä tietävät että olemme tarkkoja eikä sitä rahaa syydetä mihin vaan. Joutuivat itsekkin tekeen kotitöitä viikkorahan eteen ja kesätöihin säästään isompiin juttuhin.
Toki autettu kun omilleen ovat muuttaneet silloin kun oikeasti ollu tarve.Täällä vauvapalstoillahan näkyy olevan ihmisiä jotka olettavat isovanhempien säästävän rahaa lastenlasten tileille, maksavan ajokortteja ja autoja, ostavan ensiasunnon, osakesalkkuja.
Niin voi tietysti olla joissain suvuissa. Itse olen äimistyneenä katsellut kun meidän suvuissa kahta puolta jokainen omillaan toimeen. Rippi/ yo-lahjat, viiskymppislahjat normaaleita satasen, kahden enintään lahjoja.
Ja kaikilta anopeilta jää perinnöksi miljoonaomaisuus miniöille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sinä ja miniä olette vertailtavina etkä sinä ja sisaruksesi?
Ja miksi hyväksytään se että aikuinen ihminen on kuin joku impulssiherkkä taapero?
Ketjussa kysyttiin anopin suhtautumisesta miniään, ei äidin suhtautumisesta poikaansa. En tiedä kuka "hyväksyy" tässä yhtään mitään, minusta äitini ajatukset ovat lapsellisia mutta en voi estää häntä tuntemasta tunteitaan.
Mutta te ihan itse näette ne lapset miniän lapsina ettekå veljesi lapsena. Miksi?
Miksei se äitisi ole kyennyt olemaan siellä lapswnsa ns tukena?
Ja miksei siihen äitisi kehittymättömyytewn kukaan puutu? Vaikka se on oikeasti rasite.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässäkin keskustelussa juututaan siihen, että jokin ihmisryhmä - anopit, miniät - olisi paha tai ilkeä. Vaikka kysehän on yleensä mielenterveysongelmista yksittäisillä ihmisillä ihan riippumatta siitä, ovatko he miniöitä vai anoppeja. Yleistäminen on todella epä-älyllistä.
Keskustelu palstalla on harvoin älykästä. Ihan omien tunteiden pohjalta tehdään päätelmiä, ilman mitään faktoja.
Vierailija kirjoitti:
Mutta te ihan itse näette ne lapset miniän lapsina ettekå veljesi lapsena. Miksi?
Miksei se äitisi ole kyennyt olemaan siellä lapswnsa ns tukena?
Ja miksei siihen äitisi kehittymättömyytewn kukaan puutu? Vaikka se on oikeasti rasite.
Lainasin tässä äitini kertomaa, näin hän asian esitti ja en tiedä miksi näin on. En myöskään tiedä miten puuttua yli 60v ihmisen mielenliikkeisiin, ei sinne toisen ihmisen mieleen ole mahdollista mennä kääntelemään nuppeja uuteen asentoon. Toki olen hänelle kertonut että mielestäni hänen ajattelunsa on lapsellista, mistä hän toki hiukan loukkaantuu, mutta ei sillä muuta vaikutusta ole.
Veljen lapsi syntyi kun pandemia alkoi, lisäksi veli ja miniä asuvat eri kaupungissa kuin äitini. Kun minun lapset oliavt pieniä asuimme äidin kanssa samassa kaupungissa. Varmaan lähinnä näistä syistä äitini tapasi enemmän minun lapsiani aikoinaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta te ihan itse näette ne lapset miniän lapsina ettekå veljesi lapsena. Miksi?
Miksei se äitisi ole kyennyt olemaan siellä lapswnsa ns tukena?
Ja miksei siihen äitisi kehittymättömyytewn kukaan puutu? Vaikka se on oikeasti rasite.
Lainasin tässä äitini kertomaa, näin hän asian esitti ja en tiedä miksi näin on. En myöskään tiedä miten puuttua yli 60v ihmisen mielenliikkeisiin, ei sinne toisen ihmisen mieleen ole mahdollista mennä kääntelemään nuppeja uuteen asentoon. Toki olen hänelle kertonut että mielestäni hänen ajattelunsa on lapsellista, mistä hän toki hiukan loukkaantuu, mutta ei sillä muuta vaikutusta ole.
Veljen lapsi syntyi kun pandemia alkoi, lisäksi veli ja miniä asuvat eri kaupungissa kuin äitini. Kun minun lapset oliavt pieniä asuimme äidin kanssa samassa kaupungissa. Varmaan lähinnä näistä syistä äitini tapasi enemmän minun lapsiani aikoinaan.
Pandemiasta ja asuinkunnasta johtuva etäisyys on silti lyöty miniän syyksi. Ja voisihan se äitisi olla etäältäkin lapsensa tukena. Jos haluaisi.
Nyt vain syytetään miniää ja ollaan tunteen vietävissä. Ja lapset kantaa seuraukset. Sekä sinun lapsesi että veljesi lapset.
Olisin ollut kiitollinen neuvoista ja avusta esikoisen synnyttyä. Lähistöllä oli vain miehen sukua, omat satojen kilometrien päässä.
Anoppi ei käynyt, ei neuvonut, kysynyt tarvitsenko apua, ei siis mitään. Hyvävointinen eläkeläinen, aikaa olisi ollut.
Vauvan ja lapsen otti kyllä syliinsä, sylitteli jne. mutta hoitoapua piti aina poikansa kysyä, yleensä meidän yhteisiin menoihin.
Juu. Nyt aikuiset ja murrosikäiset lapsenlapset. Eivät halua käydä, ellei ole ihan pakko. Eli sukujuhlat lähinnä. Etäisenä pitävät isoäitiään, eivät ole lapsena kokeneet että ovat mummolleen tärkeitä. Mummo ei edelleenkään soita eikä kysele kuulumisia. Itseasiassa ei minulta tai mieheltänikään.
Nyt olemmekin menneet niin ettei enää ole mitään kontaktia. Miehen sisarukset miehineen ja vaimoineen hoitavat lapsineen yhteydenpidon anoppiin. Ja hyvä näin.
Tulee vanha sanonta mieleen. Niin makaa kuin petaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle miniä ilmoitti vaikken juuri soitellut kuin jotain hyvää joulua, laitoin lahjarahan pankkiin, ja mitä kuuluu whs - viestejä pojalle laitoin, että poikasi kyllä ottaa yhteyttä, jos haluaa, ottaa päästä viestisi.
Tämä oli ennen lasta. En koskaan ole käynyt heillä, jonkun kerran käyneet meillä päiväseltään. Puhevälit nyt kohtuulliset, kuvia kyllä saan suloisesta vekarasta.
Ehkä sit olen se ilkeä anoppi joka ei tuu käymään. Tosin en tiedä heidän osoitettaankaan.Miksi et sitten alunperin ollut yhteydessä omaan lapseesi?
Miksi lähdetään siitä että se perheen vaimo/äiti on se joka hoitaa myös miehensä sosiaaliset suhteet?
Minäkin sain oikein kalenterin kirjan muodossa jossa mieheni suvun kaikki merkkipäivät ja yhteystiedot. Miksi se minulle toimitettiin???
Siis viestit laitoin pojalleni. En miniälle. Miniä siis ilmoitti että poikaani/heitä ärsytttää viestini, en udellut, en vaatinut, en valittanut, tuommoisia hei , mitä kuuluu viestejä ehkä kaksi kuussa.
Miniä siis itse otti asiakseen valvoa poikani viestliikennettä. Nyt on tilanne parempi, viestin miniälle suoraan ts. Kiitän kuvista.Tai sitten se poikasi valitti sinusta jatkuvasti ja miniä toivoi että setvit asiasi poikasi kanssa.
Kyllä poika sinkkuaikana osasi ihan itse kivahdella minulle kun vielä hallitsi omaa puhelintaan.
Kertokaas, onko kaks viestiä kuukaudessa, ihan turhaa small talkkia, liikaa tosiaan? Eikö siis äiti (iäkäs) ilmaista että muistaa tämänkin lapsensa ?Ja nyt kun kotona on joku jolle marmattaa sinusta, marmatti koko ajan.
Kukaan ei jaksa tuollaista marttyyriä!
Nyt loukkaat minua. Kodissamme laoset olleet ihan hyvin kohdeltuja, kunnollisia, koumumenestys jokaisella hyvä. Lapseni lähti armeijan jälkeen opiskelemaan kauas, itsenäistyi, joskus autettiin rahallisesti. Vai on marttyyri jos jotain elonmerkkiä antaa itsestään?
Teidän nuorten röyhkeys on uskomaton.Onko kaikki miniät sitä mieltä että puolison äiti on marttyyri jos toivottaa tekstiviestilllä hyvää joulua, ehkä joskus tammikuun lopulla jonkun mitä kuuluu, mukavaa viikonloppua.
Itse kirjoitit, että poikasi kivahteli sinulle jo sinkkunakin. Eli ei se poikasi sinua jumaloi tai seuraasi kaipaa, vaan marmattaa sinusta ja se vaimo yrittää tasoitella ja pitää välejä. Mutta klassiseen tapaan sinä syytät kaikesta vaimoa.
Vaimo yrittää sen sijaan pitää asiallisia välejä, lähetellä kuvia ja kuulostella kuulumisia ja sinä haukut!
Onko sulla päässä vikaa? Kuka tuossa haukkuu?
Sinä.
Ja ihan vierasta ihmistä, jota et tunne etkä tiedä mitään muuta kuin sen mitä hän vähän on kirjoittanut. Ihan asiallista tekstiä jopa.
Teillä nuoremmilla tuntuu olevan tuo marttyyriksi haukkuminen ihan verissä. Joku laittaa pari kertaa kuussa pojalleen tai miniälleen hyvin tavanomaisia viestejä, niin kuin ihmissuhteissa usein tehdään, niin sinä haukut marttyyriksi. Ja päästäsi keksit vielä lisää ihme tarinaa.
Hoh hoh, ei ihme ettei ihmiset tule toimeen keskenään isommillakaan areenoilla, kun tavan kansalaisten tavallisistakin asioista saadaan kehiteltyä mielikuvitustarinoita.
Jopa väitetään että on rääkätty poikaansa pienenä, vailla minkäänlaista tietoa ja viitettä, ei taivas sentään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle miniä ilmoitti vaikken juuri soitellut kuin jotain hyvää joulua, laitoin lahjarahan pankkiin, ja mitä kuuluu whs - viestejä pojalle laitoin, että poikasi kyllä ottaa yhteyttä, jos haluaa, ottaa päästä viestisi.
Tämä oli ennen lasta. En koskaan ole käynyt heillä, jonkun kerran käyneet meillä päiväseltään. Puhevälit nyt kohtuulliset, kuvia kyllä saan suloisesta vekarasta.
Ehkä sit olen se ilkeä anoppi joka ei tuu käymään. Tosin en tiedä heidän osoitettaankaan.Miksi et sitten alunperin ollut yhteydessä omaan lapseesi?
Miksi lähdetään siitä että se perheen vaimo/äiti on se joka hoitaa myös miehensä sosiaaliset suhteet?
Minäkin sain oikein kalenterin kirjan muodossa jossa mieheni suvun kaikki merkkipäivät ja yhteystiedot. Miksi se minulle toimitettiin???
Siis viestit laitoin pojalleni. En miniälle. Miniä siis ilmoitti että poikaani/heitä ärsytttää viestini, en udellut, en vaatinut, en valittanut, tuommoisia hei , mitä kuuluu viestejä ehkä kaksi kuussa.
Miniä siis itse otti asiakseen valvoa poikani viestliikennettä. Nyt on tilanne parempi, viestin miniälle suoraan ts. Kiitän kuvista.Tai sitten se poikasi valitti sinusta jatkuvasti ja miniä toivoi että setvit asiasi poikasi kanssa.
Kyllä poika sinkkuaikana osasi ihan itse kivahdella minulle kun vielä hallitsi omaa puhelintaan.
Kertokaas, onko kaks viestiä kuukaudessa, ihan turhaa small talkkia, liikaa tosiaan? Eikö siis äiti (iäkäs) ilmaista että muistaa tämänkin lapsensa ?Ja nyt kun kotona on joku jolle marmattaa sinusta, marmatti koko ajan.
Kukaan ei jaksa tuollaista marttyyriä!
Nyt loukkaat minua. Kodissamme laoset olleet ihan hyvin kohdeltuja, kunnollisia, koumumenestys jokaisella hyvä. Lapseni lähti armeijan jälkeen opiskelemaan kauas, itsenäistyi, joskus autettiin rahallisesti. Vai on marttyyri jos jotain elonmerkkiä antaa itsestään?
Teidän nuorten röyhkeys on uskomaton.Onko kaikki miniät sitä mieltä että puolison äiti on marttyyri jos toivottaa tekstiviestilllä hyvää joulua, ehkä joskus tammikuun lopulla jonkun mitä kuuluu, mukavaa viikonloppua.
Itse kirjoitit, että poikasi kivahteli sinulle jo sinkkunakin. Eli ei se poikasi sinua jumaloi tai seuraasi kaipaa, vaan marmattaa sinusta ja se vaimo yrittää tasoitella ja pitää välejä. Mutta klassiseen tapaan sinä syytät kaikesta vaimoa.
Vaimo yrittää sen sijaan pitää asiallisia välejä, lähetellä kuvia ja kuulostella kuulumisia ja sinä haukut!
Onko sulla päässä vikaa? Kuka tuossa haukkuu?
Sinä.
Ja ihan vierasta ihmistä, jota et tunne etkä tiedä mitään muuta kuin sen mitä hän vähän on kirjoittanut. Ihan asiallista tekstiä jopa.
Teillä nuoremmilla tuntuu olevan tuo marttyyriksi haukkuminen ihan verissä. Joku laittaa pari kertaa kuussa pojalleen tai miniälleen hyvin tavanomaisia viestejä, niin kuin ihmissuhteissa usein tehdään, niin sinä haukut marttyyriksi. Ja päästäsi keksit vielä lisää ihme tarinaa.
Hoh hoh, ei ihme ettei ihmiset tule toimeen keskenään isommillakaan areenoilla, kun tavan kansalaisten tavallisistakin asioista saadaan kehiteltyä mielikuvitustarinoita.
Jopa väitetään että on rääkätty poikaansa pienenä, vailla minkäänlaista tietoa ja viitettä, ei taivas sentään.
Sinä et edelleenkään tiedä täällä kirjoittavien ikää, eikä se vanhuus takaa mitään viisautta.
Kyseisen kirjoittajan (sinun?) omissa teksteissä lukee, että poika on halunnut häneen etäisyyttä JO ENNEN MINIÄÄ ja että nyt miniä nimenomaan yrittää pitää yhteyttä mummoon. Ja silti miniä on paska.
Ja loppu onkin sitten uhripieni-minäreppana-kuolenkinkohta-martttyyri-kyynel-osastoa.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki muuttui jo miniän raskausaikana eli raskaudesta ei saanut kysellä, mutta siitä piti olla kiinnostunut. Aika hankala yhtälö, jossa epäonnistuin totaalisesti kysymällä täysin typerästi 4. kuukaudella raskaana olevalta, että "saatko nukuttua öisin?". Ei kuulemma kuulu minulle!
Kun vauva syntyi, laittoi poika tekstarin ja onnittelin samantien koko perhettä. Ei riittänyt, miniä ei saanut mitään onnittelutekstaria eli hänet oli hylätty. En mennyt sairaalaan katsomaan vauvaa (korona-aika!), joten sain kuulla, että vauva ei kiinnosta. Kyselin, pääseekö vauvaa katsomaan kotiin, edes ikkunan takaa, ja vastaus oli, että saatte kutsun nimiäisiin, heillä on nyt perheaikaa. Asia selvä, odotellaan.
Ei tullut kutsua nimiäisiin, koska "ne oli rento juhla, ei haluttu sinne vanhuksia" - olen 55v ja puolisoni 57 v. Lopulta näimme ensimmäisen lapsenlapsemme oman äitini 80v-juhlissa, tosin vain vaunuissa nukkumassa, mutta nähtiin silti silloin noin 4 kk ikäinen, jota emme tietenkään tohtineet edes koskea, eihän toisen unta saa häiritä.
Jouluksi tuli lahjatoivelista ja ilmoitus, että menevät miniän vanhemmille, joten lahjat tulisi toimittaa viikkoa ennen. Uudeksivuodeksi pyysivät mökkiä lainaan, oli tarkoitus juhlia kaveriporukalla, lapsi olisi miniän vanhemmilla. Oltiin jo kutsuttu mieheni sisaruksia mökille, joten saimme kuulla olevamme itsekkäitä.
Samaa rataa tässä on mennyt nyt pari vuotta, uutena asiana keväällä meille tuli lapsenhoitovuoro joka kolmas viikonloppu, koska lapseni ja puolisonsa tarvitsevat parisuhdeaikaa. Käytännössä saimme lähes tuntemattoman lapsen hoitoon monisivuisen ohjeen kera, koska "kun saa lapsia, niin hyväksyy sen, että hoitaa lapsenlapsia". Että sillai!
Jos tämä tarina on tosi, niin onpas kypsymätön miniä sinulla. Huhhuh! Nuoret, siis teinit, on usein tuollaisia että ei saa udella eikä kysyä mutta pitää olla kiinnostunut ja osata lukea ajatuksia. Toiset kypsyy hitaammin jotkut ei koskaan. Jotain siinä on, ehkä opittua asennetta anoppia kohtaan, jännä että koskaan ei puhuta missään appiukoista ja siitä kuinka kauheita he voivat olla. Jos kaikenlainen yhteydenpito ja jutustelu koetaan negatiivisena, ei olla vielä kasvettu aikuisiksi. Pojat nyt on yleensä sellaisia että kun se napanuora katkaistaan, niin se on kerralla poikki ja pitkäksi aikaa. Kaikki omien vanhempien yhteydenotot ärsyttää. Olin varmaan itse ihan samanlainen, mutta lapsen saaminen kypsytti kovasti. Pojat soittaa tai ottaa yhteyttä jos on oikeaa asiaa, mitään lämpimikseen juttelua eivät tahdo sietää. Näin on monikin pojan äiti sanonut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki muuttui jo miniän raskausaikana eli raskaudesta ei saanut kysellä, mutta siitä piti olla kiinnostunut. Aika hankala yhtälö, jossa epäonnistuin totaalisesti kysymällä täysin typerästi 4. kuukaudella raskaana olevalta, että "saatko nukuttua öisin?". Ei kuulemma kuulu minulle!
Kun vauva syntyi, laittoi poika tekstarin ja onnittelin samantien koko perhettä. Ei riittänyt, miniä ei saanut mitään onnittelutekstaria eli hänet oli hylätty. En mennyt sairaalaan katsomaan vauvaa (korona-aika!), joten sain kuulla, että vauva ei kiinnosta. Kyselin, pääseekö vauvaa katsomaan kotiin, edes ikkunan takaa, ja vastaus oli, että saatte kutsun nimiäisiin, heillä on nyt perheaikaa. Asia selvä, odotellaan.
Ei tullut kutsua nimiäisiin, koska "ne oli rento juhla, ei haluttu sinne vanhuksia" - olen 55v ja puolisoni 57 v. Lopulta näimme ensimmäisen lapsenlapsemme oman äitini 80v-juhlissa, tosin vain vaunuissa nukkumassa, mutta nähtiin silti silloin noin 4 kk ikäinen, jota emme tietenkään tohtineet edes koskea, eihän toisen unta saa häiritä.
Jouluksi tuli lahjatoivelista ja ilmoitus, että menevät miniän vanhemmille, joten lahjat tulisi toimittaa viikkoa ennen. Uudeksivuodeksi pyysivät mökkiä lainaan, oli tarkoitus juhlia kaveriporukalla, lapsi olisi miniän vanhemmilla. Oltiin jo kutsuttu mieheni sisaruksia mökille, joten saimme kuulla olevamme itsekkäitä.
Samaa rataa tässä on mennyt nyt pari vuotta, uutena asiana keväällä meille tuli lapsenhoitovuoro joka kolmas viikonloppu, koska lapseni ja puolisonsa tarvitsevat parisuhdeaikaa. Käytännössä saimme lähes tuntemattoman lapsen hoitoon monisivuisen ohjeen kera, koska "kun saa lapsia, niin hyväksyy sen, että hoitaa lapsenlapsia". Että sillai!
Jos tämä tarina on tosi, niin onpas kypsymätön miniä sinulla. Huhhuh! Nuoret, siis teinit, on usein tuollaisia että ei saa udella eikä kysyä mutta pitää olla kiinnostunut ja osata lukea ajatuksia. Toiset kypsyy hitaammin jotkut ei koskaan. Jotain siinä on, ehkä opittua asennetta anoppia kohtaan, jännä että koskaan ei puhuta missään appiukoista ja siitä kuinka kauheita he voivat olla. Jos kaikenlainen yhteydenpito ja jutustelu koetaan negatiivisena, ei olla vielä kasvettu aikuisiksi. Pojat nyt on yleensä sellaisia että kun se napanuora katkaistaan, niin se on kerralla poikki ja pitkäksi aikaa. Kaikki omien vanhempien yhteydenotot ärsyttää. Olin varmaan itse ihan samanlainen, mutta lapsen saaminen kypsytti kovasti. Pojat soittaa tai ottaa yhteyttä jos on oikeaa asiaa, mitään lämpimikseen juttelua eivät tahdo sietää. Näin on monikin pojan äiti sanonut.
Ei se ole totta, vaan provo. Mahdatko vastailla itsellesi nyt?
Meillä minijä jostain syystä raskauden myötä alkoi olettaan että olisimme kustantamassa tulevalle lapselle kaikenlaista. Yleensä merkki edellä.
Siinnä kohti kun lapsi itse on kiinostunut vaikka jostain tietystä harrastuksesta se voidaan kyllä kustantaa.
Omat lapset kyllä tietävät että olemme tarkkoja eikä sitä rahaa syydetä mihin vaan. Joutuivat itsekkin tekeen kotitöitä viikkorahan eteen ja kesätöihin säästään isompiin juttuhin.
Toki autettu kun omilleen ovat muuttaneet silloin kun oikeasti ollu tarve.