Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Vieläkö uskot rakastuvasi?
Pettymykset, tyytymättömyys itseen, deittailun pinnallisuus, parisuhteen kahleet, ikääntyminen.... jne. On vaikka kuinka paljon syitä miksi ei enää usko rakastuvansa. Miten sinä vieläkö uskot amorin nuolen osuvan sinuun?
Kommentit (155)
Kyllä uskon. Useampi huonompi suhde on takana ja uskon, että olen niiden myötä oppinut rakastamaan itseäni enemmän ja oppinut nyt sen verran että tiedän nyt minkälaisia miehiä välttää enkä suostu enää suhteeseen, jossa toinen osapuoli ei kunnioita minua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllähän sitä toivoisi, mutta vähän usko menee kun itse on romanttisin ajatuksin liikkeellä ja sitten deitti yrittää selvittää mihinkähän slottiin sen rakkauden ehtisi sijoittaa. Tekisi huutaa: älä droppaa mun tunnelmaa, mutta eihän toinen kuitenkaan kuulisi!
Sitähän sanotaan, että ihminen rakastuu elämässään kolmasti. Ensin on sinisilmäinen ensirakkaus. Sitten tulee intohimoinen ja vaikea rakkaus ja kolmantena rakkaus joka kestää:
Kolmas rakkaus on se, jota vähiten osaamme odottaa. Se murskaa kaikki aiemmat mielikuvat siitä, mitä rakkauden pitäisi mielestämme olla. Tämä rakkaus tulee niin helposti, että se vaikuttaa jopa epätodelliselta. Ajaudumme jonkun kanssa yhteen ja homma vain toimii. Yhteys on selittämätön.
Sitä kolmatta odotellessa!
Vierailija kirjoitti:
Sitähän sanotaan, että ihminen rakastuu elämässään kolmasti. Ensin on sinisilmäinen ensirakkaus. Sitten tulee intohimoinen ja vaikea rakkaus ja kolmantena rakkaus joka kestää:
Kolmas rakkaus on se, jota vähiten osaamme odottaa. Se murskaa kaikki aiemmat mielikuvat siitä, mitä rakkauden pitäisi mielestämme olla. Tämä rakkaus tulee niin helposti, että se vaikuttaa jopa epätodelliselta. Ajaudumme jonkun kanssa yhteen ja homma vain toimii. Yhteys on selittämätön.
Sitä kolmatta odotellessa!
Ihanaa jos olisikin näin. Intohimoinen ja vaikea ei kuulosta pahalta sekään, sitä odotellessa 😍
Olen parisuhteessa. Uskon edelleen ihastuvani satunnaisesti muihin ihmisiin. Siitä huolimatta tiedän, että ihastun heissä oman mielikuvaani heistä. Tuskin jaksaisin ainakaan huvin pitkään aikaan enää tutkia rakkautta toiseen. Se on pitkä ja enemmän tai vähemmän jatkuva työ. Joskus mennään kausia, että parisuhde menee itsestään ja välillä se teettää ihan tarkoituksenmuksista työtä. Tiedän, että rakkaus ja sen ylläpitäminen ei ole itsestäänselvyys, minkä vuoksi ihan ketä tahansa en kelpuuttaisikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko, että löydän enää parisuhdetta tai voisin rakastua. Ihastua varmaan vielä voin, mutta en usko sen menevän syvemmäksi. Pitäisi myös löytää juuri se oikea ihminen, joka on jäänyt löytymättä, niin en enää aktiivisesti etsikään. Tällä hetkellä yritän keskittyä siihen, mitä minulla on jo elämässäni.
Älähän luovu toivosta. Rakkaus iskee yllättämättä ja etsimättä. Siksi se onkin niin hieno asia.
Ihan varmasti. Ja lehmät lentää, joulupukki on olemassa, eikä Suomen hallitus kuseta ikinä 😆
Vierailija kirjoitti:
Sitähän sanotaan, että ihminen rakastuu elämässään kolmasti. Ensin on sinisilmäinen ensirakkaus. Sitten tulee intohimoinen ja vaikea rakkaus ja kolmantena rakkaus joka kestää:
Kolmas rakkaus on se, jota vähiten osaamme odottaa. Se murskaa kaikki aiemmat mielikuvat siitä, mitä rakkauden pitäisi mielestämme olla. Tämä rakkaus tulee niin helposti, että se vaikuttaa jopa epätodelliselta. Ajaudumme jonkun kanssa yhteen ja homma vain toimii. Yhteys on selittämätön.
Sitä kolmatta odotellessa!
Tuo sanonta on täyttä sontaa useimpien kohdalla. Tai no joo, siinä puhuttiin rakastumisesta, ei rakastamisesta, se muuttaa hieman asiaa. Samoin se miten intohimoisesti asioihin suhtautuu.
Itse olen aika rauhallinen tapaus ja en hötkyillyt edes nuorena, saati sitten aikuisena. Ihastuin kyllä, mutta ei se ollut mitään kovin ihmeellisiä ja päätä sekoittavaa, vaan rauhallista ihastumista ja toisen miettimistä lähinnä omien odotusten kautta. Niissä odotuksissa ei ollut välttämättä mitään todellista ja aika nopeasti huomasin, että oma ja lukemieni kirjojen seura oli parempaa kuin jonkun tyypin miettiminen. Olin ehkä tylsimys ja olen vieläkin.
Löysin mieheni noin 23 vuotiaana ja nukahdamme joka ilta käsi kädessä vieläkin, vaikka olemme viisikymppisiä. Se on rakkautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En todelllakaan. Mä olen 20 vuotta hävennyt itseäni tässsä pienessä huoneessa juurikaan käymättä ulkona. Ei ole mahiksia.
Vierailija kirjoitti:
En todelllakaan. Mä olen 20 vuotta hävennyt itseäni tässsä pienessä huoneessa juurikaan käymättä ulkona. Ei ole mahiksia.
Mikäs mättää? Siis oikeasti? Olen tutustunut työni kautta hyvin erilaisiin ihmisiin ja vaikka he ovatkin ehkä rujoja ulkonäöltään, niin heidän luonteensa on yleensä kultaa. Heidän lähellään on ihmisiä, joille ulkonäköasiat eivät merkitse mitään.
Jos luonne on ikävä, niin sen parantamiseen pitää tehdä reilusti töitä, mutta usein luonnevikainen ei asiaa ajattele, vaan sellainen mielestä muut ovat viallisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En uskonut enää rakastavani mutta sitten kolahti ja kovaa.
T:umpirakastut 51-vuotias
Mulla takana muutama epäonninen suhde ja niiden seurauksena kielsin itseltäni rakkauden. Ajattelin viettää loppuelämän sinkkuna, kunnes sitten muutaman vuoden kuluttua kolahti yllättäen. Kieltämättä kiva kokemus, kun pää on pilvissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika monelle tänne kirjoittaneelle rakkaus tuntuu jonkinlaiselta suorittamiselta. Sitä ei edes uskalleta hakea tai sitten siihen lopulta väsytään. Oikean rakkauden kuitenkin pitäisi antaa energiaa ja virtaa. Kannattaisi ehkä vähän enemmän perehtyä siihen mitä rakkaus oikein on?
Jos on ollut puolet elämästään suhteessa jossa kumpikin oli korviaan myöten rakastunut, molemmilla oli temperamenttinen ja räväkkä luonne, syvälliset keskustelut kesti aamuyöhön asti, seksi oli tulista ja intohimoista mutta samoin myös riidat oli tulisia, toisesta ei pystynyt pitämään näppejä irti, parin päivänkin eron aikana toista tuli ikävä..
Eikö tuollainen kuulosta sinusta henkisesti aika uuvuttavalta elämältä, etenkin jos sitä jatkuu vuosikymmeniä?
Eli olet kevyesti mt-ongelmainen, syytät siitä miestä/miehiä, ja täten aiot vastedes suhteissasi henkisesti estää tunteidesi kasvamisen.
Tää on nyt varmaan sitä kuuluisaa naisten ylivertaista tunneosaamista...
M39
Monelle tutulle naiselle tuli siinä 50v ikäisenä (eli kun lapset tulevat aikuiseksi) aivan hirmuinen menovaihde päälle. Rakastumisen ja seksin lyhyitä suhteita heillä oli sarjana jopa vuosia. Soittivat aina, kun uusi entistä upeampi mies oli kiikarissa. Itse tunsin olevani jotenkin poikkeava, kun arvostin tasaisempaa menoa eronkin jälkeen. Edelleenkään en ole katunut, mutta tokihan sitä toivoisi oman henkisensä vielä kohtaavan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En, enkä tahdo. Pitkä avioliitto päättyi, viidenkympin villitys on jäänyt laimeaksi ja saakin jäädä.
Vaikka niinhän minulle ennustettiin, että keski-iän menetyksen jälkeen tulee kolmen vuoden päästä uusi. Enää 2 vuotta, tuskin maltan odottaa? Not.
En usko.
Tässä maailmassa ei ole sellaista miestä, joka kelpaisi minulle ja jolle minä kelpaisin. En usko, että löytyy tällaista naistakaan. Olen loppuelämäni yksin.
Vierailija kirjoitti:
En, enkä tahdo. Pitkä avioliitto päättyi, viidenkympin villitys on jäänyt laimeaksi ja saakin jäädä.
Vaikka niinhän minulle ennustettiin, että keski-iän menetyksen jälkeen tulee kolmen vuoden päästä uusi. Enää 2 vuotta, tuskin maltan odottaa? Not.
Hah ;) Päivitäpä tämä parin vuoden päästä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En, enkä tahdo. Pitkä avioliitto päättyi, viidenkympin villitys on jäänyt laimeaksi ja saakin jäädä.
Vaikka niinhän minulle ennustettiin, että keski-iän menetyksen jälkeen tulee kolmen vuoden päästä uusi. Enää 2 vuotta, tuskin maltan odottaa? Not.Hah ;) Päivitäpä tämä parin vuoden päästä
Siinä tapauksessa, että asiat ovat todella muuttuneet.
USKON, ettei uusi suhde kiinnosta, mutta TIEDÄN, että asiat voivat mennä toisinkin. Jännityksellä odotan.
Juuri nyt kaikki on siinä pisteessä, ettei uusi suhde olisi mitenkään mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitähän sanotaan, että ihminen rakastuu elämässään kolmasti. Ensin on sinisilmäinen ensirakkaus. Sitten tulee intohimoinen ja vaikea rakkaus ja kolmantena rakkaus joka kestää:
Kolmas rakkaus on se, jota vähiten osaamme odottaa. Se murskaa kaikki aiemmat mielikuvat siitä, mitä rakkauden pitäisi mielestämme olla. Tämä rakkaus tulee niin helposti, että se vaikuttaa jopa epätodelliselta. Ajaudumme jonkun kanssa yhteen ja homma vain toimii. Yhteys on selittämätön.
Sitä kolmatta odotellessa!
Tuo sanonta on täyttä sontaa useimpien kohdalla. Tai no joo, siinä puhuttiin rakastumisesta, ei rakastamisesta, se muuttaa hieman asiaa. Samoin se miten intohimoisesti asioihin suhtautuu.
Itse olen aika rauhallinen tapaus ja en hötkyillyt edes nuorena, saati sitten aikuisena. Ihastuin kyllä, mutta ei se ollut mitään kovin ihmeellisiä ja päätä sekoittavaa, vaan rauhallista ihastumista ja toisen miettimistä lähinnä omien odotusten kautta. Niissä odotuksissa ei ollut välttämättä mitään todellista ja aika nopeasti huomasin, että oma ja lukemieni kirjojen seura oli parempaa kuin jonkun tyypin miettiminen. Olin ehkä tylsimys ja olen vieläkin.
Löysin mieheni noin 23 vuotiaana ja nukahdamme joka ilta käsi kädessä vieläkin, vaikka olemme viisikymppisiä. Se on rakkautta.
Tuo sanonta tulkitaan nykyään niin, että se voi tarkoittaa myös saman suhteen kehittymisen vaiheita.
Kyllä mä luulen, että rakastun, vaikka pettymyksiä on ollut. Sitä kun ei juuri pysty hallitsemaan. Vielä enemmän toivon, että se olisi molemminpuolista mutta tähän asti elämä ei ole ollut myötämielinen asian suhteen. Kaikkeen muuhun olen kuitenkin tyytyväinen.
Alue: Aihe vapaa
Kunpa saisi edes kerran elämässään kokea molemminpuolisen rakkauden. Vaikea on pitää uskoa yllä, vaikka sitä ihan yli kaiken haluaisinkin. T: 43v. nainen