Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Vieläkö uskot rakastuvasi?
Pettymykset, tyytymättömyys itseen, deittailun pinnallisuus, parisuhteen kahleet, ikääntyminen.... jne. On vaikka kuinka paljon syitä miksi ei enää usko rakastuvansa. Miten sinä vieläkö uskot amorin nuolen osuvan sinuun?
Kommentit (155)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monelle tutulle naiselle tuli siinä 50v ikäisenä (eli kun lapset tulevat aikuiseksi) aivan hirmuinen menovaihde päälle. Rakastumisen ja seksin lyhyitä suhteita heillä oli sarjana jopa vuosia. Soittivat aina, kun uusi entistä upeampi mies oli kiikarissa. Itse tunsin olevani jotenkin poikkeava, kun arvostin tasaisempaa menoa eronkin jälkeen. Edelleenkään en ole katunut, mutta tokihan sitä toivoisi oman henkisensä vielä kohtaavan.
Miksi en tunne yhden yhtä noin +-50 vuotiasta naista, jolla olisi viidenkympin villitys? Tai ollut aikoinaan. Tunnen aika paljon naisia ja olen itsekin 48 vuotias nainen.
Enemmänkin näitä villityksiä on tullut miehille, sellaisia tiedän muutamankin. Siinä on jätetty perhe vaimon hoiviin ja vaihdettu lennossa uuteen naiseen. Veljeni oli ja on yhä vieläkin tällainen hötkyilijä ja hän on 50 vuotias.
Minä puolestaan tunnen muutamankin. Olisiko se joku tarttuva ilmiö? Yksi aloittaa ja muut rohkaistuvat perässä. Asun tosin Töölössä, joten paikkakin voi vaikuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monelle tutulle naiselle tuli siinä 50v ikäisenä (eli kun lapset tulevat aikuiseksi) aivan hirmuinen menovaihde päälle. Rakastumisen ja seksin lyhyitä suhteita heillä oli sarjana jopa vuosia. Soittivat aina, kun uusi entistä upeampi mies oli kiikarissa. Itse tunsin olevani jotenkin poikkeava, kun arvostin tasaisempaa menoa eronkin jälkeen. Edelleenkään en ole katunut, mutta tokihan sitä toivoisi oman henkisensä vielä kohtaavan.
Miksi en tunne yhden yhtä noin +-50 vuotiasta naista, jolla olisi viidenkympin villitys? Tai ollut aikoinaan. Tunnen aika paljon naisia ja olen itsekin 48 vuotias nainen.
Enemmänkin näitä villityksiä on tullut miehille, sellaisia tiedän muutamankin. Siinä on jätetty perhe vaimon hoiviin ja vaihdettu lennossa uuteen naiseen. Veljeni oli ja on yhä vieläkin tällainen hötkyilijä ja hän on 50 vuotias.
Minä puolestaan tunnen muutamankin. Olisiko se joku tarttuva ilmiö? Yksi aloittaa ja muut rohkaistuvat perässä. Asun tosin Töölössä, joten paikkakin voi vaikuttaa.
Joo, Töölössä !!!!
Kielletty rakkaus on raastavaa. Se kun haluaisi olla toisen lähellä, mutta ei voi. Se kun toisella on oma perhe, johon ei itse saa osallistua. Se kun tiedät että et halua rikkoa ketään tai mitään. Se kun tiedät ettei kielletty rakkaus ole sitä arkea jota haluat elää.
En. Mieheni haluaa erota, hän on elämäni rakkaus. En tule enää kenekään muuhun rakastumaan. Häntä rakastan kunnes kuolema meidät erottaa, käy meidän suhteelle miten vain.
En ainakaan tänä iltana, katsotaan sitten huomenna!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Todennäköisesti :ohi on. Jos joku katsoo edes sillä silmällä, juoksen. Aikansa kutakin.
Kerran olen ainoastaan kokenut sellaisen aivan järjettömän hullaantumisen, enkä usko että se toistuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kerran olen ainoastaan kokenut sellaisen aivan järjettömän hullaantumisen, enkä usko että se toistuu.
Ja silloinkin katsoit peiliin?
Tilastollisesti vuosissa, kyllä, mutta ne osumat on ollut 20v-iän kieppeillä, että sopii epäillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerran olen ainoastaan kokenut sellaisen aivan järjettömän hullaantumisen, enkä usko että se toistuu.
Ja silloinkin katsoit peiliin?
Ei, vaan isääsi ja sitten pääsi vahinko käymään ja sinä synnyit.
En ole koskaan ollut rakatunut. En tiedä minkälaista on rakastaa esim. puolisoa tai seurustelukumppania, mutta tunnen pohjatonta äärimmäistä rakkautta kahta omaa lastani kohtaan. Ainakin uskon sen olevan rakkautta koska menisin heidän puolestaan vaikka tuleen, uhraisin itseni silmää räpäuttämättä. Vai onko se äidinvaistoa?
Olen kasvattanut lapseni täysin yksin, ja olen nauttinut heidän lapsuudestaan ja nuoruudestaan, se oli elämäni ehdottomasti parasta aikaa. Nyt molemmat on jo omillaan mutta tunne ei ole muuttunut, edelleen he asuvat sydämessäni.
Elän yksin ja elämäni on taloudellisesti hyvää, mitään ei puutu. Olen suht terve nivelsairautta lukuunottamatta ja pääsen liikkumaan ja matkustelemaan ja nautin kyllä elämästä. Kuitenkin se paras aika on ohi.
En koe menettäneeni mitään vaikka olen elänyt lapsilleni ja itselleni ilman kumppania. Olen nähnyt niin paljon sellaista jonka takia olen kiitollinen omasta elämästäni etten haluaisikaan "rakastua".
Itse en ole rakkautta koskaan saanut, olen ollut ei-toivottu ja sen nahoissani kokenut. Siksi olen kiitollinen että kuitenkin olen kyennyt omille lapsilleni antamaan niin paljon ja hyvän kasvun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rakastuin 1.5v sitten ja ei loppua näy. Elämä on vihdoinkin rauhallista, onnellista, ei riitoja, ei tyhjää draamaa, on löytynyt ihminen kenen kanssa on hauskaa ja hyvä olla. Ja onhan tää toki pelottavaakin, kun on menneisyydessä tullut pari kertaa näpeille ihan kunnolla.
Tuskin niin käy. En jaipaa lisää pettymyksiä elämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En usko. Erosin pitkästä suhteesta kymmenen vuotta sitten ja en ole sen jälkeen edes tapaillut ketään. En ole ihastunut keneenkään, joten romanttinen rakkaus tuntuu todella kaukaiselta ajatukselta. En edes muista miltä se tuntuu.
Sinänsä asia harmittaa, koska tuntuu, että ympärillä saman ikäiset perustavat perheitä ja itsekin toivoin sellaista. Mutta toisaalta viimeisin suhde oli niin traumaattinen, että mieluummin olen yksin kuin riskeeraan joutuvani sellaiseen enää.
Tiedän kyllä että ikäiseni miehet eivät enää kykene rakastumaan, joten vastavuoroisesti en itsekään kykene. Sen näkee niin selvästi että kyseessä on säännöllisen seksin saaminen että ei itselläkään voi syttyä mitään tunteita.
Luulisinpa, että en. Syynä hormonit oikeastaan ihan puhtaasti. Olen vaihdevuosi-iässä ja koko ajan huomaa, miten sellaiset tunteet hiipuvat, kohta ovat täysin poissa. Pientä surumieltä tunnen siitä, mutta toisaalta ehkä elämässä avautuu jotakin parempaa.
On hyvin helpottavaa monella tavalla todeta, että parisuhdevaatimusten aika on ohi. Minun ei tarvitse tarvita ketään tähän.
Vierailija kirjoitti:
Luulisinpa, että en. Syynä hormonit oikeastaan ihan puhtaasti. Olen vaihdevuosi-iässä ja koko ajan huomaa, miten sellaiset tunteet hiipuvat, kohta ovat täysin poissa. Pientä surumieltä tunnen siitä, mutta toisaalta ehkä elämässä avautuu jotakin parempaa.
Voi hyvänen aika. Sulla on kyllä surullista sitten puolet elämästäsi, jos tuolla tavalla aiot elämän antaa valua läpi sormien. Hanki nyt joku hormonikorvaushoito, turhaa itteäsi näännytät
Yksipuolinen rakastuminen on himostumista: tuntematon aforismi
Alue: Aihe vapaa
Miksi en tunne yhden yhtä noin +-50 vuotiasta naista, jolla olisi viidenkympin villitys? Tai ollut aikoinaan. Tunnen aika paljon naisia ja olen itsekin 48 vuotias nainen.
Enemmänkin näitä villityksiä on tullut miehille, sellaisia tiedän muutamankin. Siinä on jätetty perhe vaimon hoiviin ja vaihdettu lennossa uuteen naiseen. Veljeni oli ja on yhä vieläkin tällainen hötkyilijä ja hän on 50 vuotias.