HS Perhe: "Lapseni kokee olevansa sekä poika että tyttö"

Vierailija kirjoitti:

Nykyään ollaan ihan sekaisin. Mä tykkäsin pienenä aina leikkiä autoilla, junilla yms enkä leikkinyt ikinä nukeilla ja olen nainen

Ihan hyvä äiti ja nainen minusta tuli. Eikä kukaan ehdottanut, että pitäisikö mun alkaa mieheksi. Lapset kasvaa ja monenlaista normaalia vaihetta kuuluu elämään.

Minä halusin olla poika ainakin 4-6 vuotiaana. Olin todellinen poikatyttö, veljen vanhat vaatteet, rymysin metsissä ja kiipeilin puissa. Varmaan nykyään kiikutettaisiin terapiaan ja mietittäisiin sukupuolenvaihdosta.

Kunnes 4. luokalla kasvatin pitkät hiukset ja halusin pinkit toppahousut ja violetit toppakengät.

Tytöille on helpompaa haluta olla poikamainen, mutta jos poika haluaa mekon se on heti jotain mullistavaa. Minun pojistani kaksi halusi pitää mekkoa ja sai, saattoi olla päiväkodissakin päällä. Aika yleistähän se on tietyssä iässä.

Vierailija kirjoitti:

Onkohan tämä vastaavanlainen toiminta perheissä kuitenkin loppujen lopuksi aika vähäistä? Tuntuu, että tämä ilmiö on saanut isommat mittasuhteet kuin se onkaan. Tunnen varmaan 10 perhettä pk-seudulta, keskiluokkaisia, eikä missään olla tuputtamassa mitään lapsille tai muutenkaan oteta tuollaisista jutuista paineita. Tuntuu, että tässä nyt ilmiön suuruutta liioitellaan kyllä rankasti.

"Aineistona on käytetty vuoden

2019 Kouluterveyskyselyä, johon vastasi yli 150 000 nuorta. Heistä sukupuolivähemmistöihin kertoi kuuuvansa noin 4 700 ja seksuaalivähemmistöihin noin 13 000 nuorta."

Sukupuolivähemmistössä 3,13 prosenttia.

Äitihän tässä survoo pientä lasta muunsukupuolisen muottiin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään ollaan ihan sekaisin. Mä tykkäsin pienenä aina leikkiä autoilla, junilla yms enkä leikkinyt ikinä nukeilla ja olen nainen

Ihan hyvä äiti ja nainen minusta tuli. Eikä kukaan ehdottanut, että pitäisikö mun alkaa mieheksi. Lapset kasvaa ja monenlaista normaalia vaihetta kuuluu elämään.

Minä halusin olla poika ainakin 4-6 vuotiaana. Olin todellinen poikatyttö, veljen vanhat vaatteet, rymysin metsissä ja kiipeilin puissa. Varmaan nykyään kiikutettaisiin terapiaan ja mietittäisiin sukupuolenvaihdosta.

Kunnes 4. luokalla kasvatin pitkät hiukset ja halusin pinkit toppahousut ja violetit toppakengät.

Tytöille on helpompaa haluta olla poikamainen, mutta jos poika haluaa mekon se on heti jotain mullistavaa. Minun pojistani kaksi halusi pitää mekkoa ja sai, saattoi olla päiväkodissakin päällä. Aika yleistähän se on tietyssä iässä.

Artikkelin lapsi on ollut tuollainen 20-vuotiaasta nyt kymmenvuotiaaksi saakka, vähän eri asia.

Vierailija kirjoitti:

Äitihän tässä survoo pientä lasta muunsukupuolisen muottiin

Mitä sä nyt selität?

Lapsi on itse asiat nostanut esille, mutta äiti on auttanut asian sanoittamisessa.

On kamalaa lapselle, että tuntee olevansa outo, viallinen, ainoa laatuaan ja yksin.

Sen takia on tärkeää viedä lapsi vertaistukiryhmiin ja sanoittaa asiaa. Parempi mielenterveydelle ja vaikuttaa elämänlaatuun merkittävästi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onkohan tämä vastaavanlainen toiminta perheissä kuitenkin loppujen lopuksi aika vähäistä? Tuntuu, että tämä ilmiö on saanut isommat mittasuhteet kuin se onkaan. Tunnen varmaan 10 perhettä pk-seudulta, keskiluokkaisia, eikä missään olla tuputtamassa mitään lapsille tai muutenkaan oteta tuollaisista jutuista paineita. Tuntuu, että tässä nyt ilmiön suuruutta liioitellaan kyllä rankasti.

"Aineistona on käytetty vuoden

2019 Kouluterveyskyselyä, johon vastasi yli 150 000 nuorta. Heistä sukupuolivähemmistöihin kertoi kuuuvansa noin 4 700 ja seksuaalivähemmistöihin noin 13 000 nuorta."

Sukupuolivähemmistössä 3,13 prosenttia.

Kannattaa nyt näissä kyselyissä muistaa, että niihin vastaavat lapset ja nuoret ja he voivat vastata ihan mitä tahansa! Homo voi kertoa olevansa hetero ja päinvastoin, tupakoiva ei ole koskaan edes kokeillut ja joku keksii kertoa olevansa huumekoukussa. Omille lapsille olen aikoinaan ohjeistanut, että kaikkeen mahdolliseen näissä vastataan "en osaa sanoa" tai jotain keskimääräistä. Tiedot kun säilyvät tutkimustarkoituksiin ns. ikuisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitihän tässä survoo pientä lasta muunsukupuolisen muottiin

Mitä sä nyt selität?

Lapsi on itse asiat nostanut esille, mutta äiti on auttanut asian sanoittamisessa.

On kamalaa lapselle, että tuntee olevansa outo, viallinen, ainoa laatuaan ja yksin.

Sen takia on tärkeää viedä lapsi vertaistukiryhmiin ja sanoittaa asiaa. Parempi mielenterveydelle ja vaikuttaa elämänlaatuun merkittävästi.

Asia sanoitettiin siten, että saatiin lapsi huolestumaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään ollaan ihan sekaisin. Mä tykkäsin pienenä aina leikkiä autoilla, junilla yms enkä leikkinyt ikinä nukeilla ja olen nainen

Ihan hyvä äiti ja nainen minusta tuli. Eikä kukaan ehdottanut, että pitäisikö mun alkaa mieheksi. Lapset kasvaa ja monenlaista normaalia vaihetta kuuluu elämään.

Minä halusin olla poika ainakin 4-6 vuotiaana. Olin todellinen poikatyttö, veljen vanhat vaatteet, rymysin metsissä ja kiipeilin puissa. Varmaan nykyään kiikutettaisiin terapiaan

Kunnes 4. luokalla kasvatin pitkät hiukset ja halusin pinkit toppahousut ja violetit toppakengät.

Tytöille on helpompaa haluta olla poikamainen, mutta jos poika haluaa mekon se on heti jotain mullistavaa. Minun pojistani kaksi halusi pitää mekkoa ja sai, saattoi olla päiväkodissakin päällä. Aika yleistähän se on tietyssä iässä.

Artikkelin lapsi on ollut tuollainen 20-vuotiaasta nyt kymmenvuotiaaksi saakka, vähän eri asia.

2-vuotiaasta*

Vierailija kirjoitti:

Oma mielipiteeni on varmaan nykypäivänä kielletty ja väärin, mutta itse toimin niin, että ohjaan poikaani lempeästi "poikamaisiin" juttuihin. Hänellä oli pinkki kausi pienenä ja hänkin olisi halunnut ostaa ryhmähau kaja- lenkkarit, mutta en ostanut. Kävimme keskustelua ja loppupeleissä mustat lenkkarit lähtivät matkaan. Hän olisi halunnut mielummin olla tyttö, koska hyvät kaverit päiväkodissa olivat tyttöjä. Mekkoja hän olisi myös halunnut käyttää, mutta onneksi päiväkodissa oli prinsessamekkoja, joten siellä niitä sai pukea. Ostin yhden tunikatyyppisen paidan, joka oli väritykseltään sininen. Tähän hän oli ihan tyytyväinen.

Nykyään lapsellani ei kiinnosta mekot tai muukaan ns."tyttömäinen". Hän haluaisi olla milloin mikäkin supersankari ja hänellä harmittaa, että hän on tavallinen ihminen. Tähänkään en voi lähteä matkaan kovin tosissani.

Ei minua haittaisi, jos lapsi myöhemmin ilmoittaisi olevansa muunsukupuolinen, yksisarvinen tai tykkäävänsä pojista. Se olisi hänen oma valintansa, eikä minun tuputtama. Ajattelen kuitenkin, että biologia määrittelee pienen lapsen sukupuolen ja kuuluu vanhemman tehtäviin tukea sitä mikä hän oikeasti on, eikä sitä mikä hän milloinkin päättää olevansa. Jos olisin lähtenyt lapseni kriiseilyyn matkaan, kun hän oli pienempi, niin olisi saattanut käydä niinkuin artikkelin lapselle. En koe, että se olisi ollut pojalleni parempi juttu.

Kommenttisi lopussa tiivistyy se olennainen. Tapahtuu mitä tahansa aikuisen tulee aina olla lapselleen se vakaa kallio johon voi nojata ja jonka voi luottaa olevan hänen puolellaan. Vaikka vanhemmalla olisi omia selvittämättömiä kriisejä, hän ei saa heijastaa niitä lapsiinsa. Tilastollisesti suurin osa lapsista hyötyy siitä, että heidät kasvatetaan joko pojiksi tai tytöiksi, sillä suurin osa meistä identifioi itsensä sukupuolensa mukaisesti mutta nyt on menty siihen, että kaikki pitäisi kasvattaa siinä pelossa, että mitä jos heissä onkin vähemmistön taipumuksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään ollaan ihan sekaisin. Mä tykkäsin pienenä aina leikkiä autoilla, junilla yms enkä leikkinyt ikinä nukeilla ja olen nainen

Ihan hyvä äiti ja nainen minusta tuli. Eikä kukaan ehdottanut, että pitäisikö mun alkaa mieheksi. Lapset kasvaa ja monenlaista normaalia vaihetta kuuluu elämään.

Minä halusin olla poika ainakin 4-6 vuotiaana. Olin todellinen poikatyttö, veljen vanhat vaatteet, rymysin metsissä ja kiipeilin puissa. Varmaan nykyään kiikutettaisiin terapiaan ja mietittäisiin sukupuolenvaihdosta.

Kunnes 4. luokalla kasvatin pitkät hiukset ja halusin pinkit toppahousut ja violetit toppakengät.

Tytöille on helpompaa haluta olla poikamainen, mutta jos poika haluaa mekon se on heti jotain mullistavaa. Minun pojistani kaksi halusi pitää mekkoa ja sai, saattoi olla päiväkodissakin päällä. Aika yleistähän se on tietyssä iässä.

Artikkelin lapsi on ollut tuollainen 20-vuotiaasta nyt kymmenvuotiaaksi saakka, vähän eri asia.

Jos kasvat häiriintyneen äidin vanhempana, joka kertoo että et voi olla poika koska tykkäät pukeutua hameisiin 2-vuotiaana, niin voihan se olla että kasvatuksella saatat kroonistaa ja vahvistaa ristiriitaa, jota jollakin toisella kasvatustyylillä ei edes synny. 10-vuotiaana lapsi nyt sukupuolittaa kaikkea toimintaa voimakkaasti ja kokee syvää hämmennystä omien mielitekojensa ja sukupuoliroolien välillä. Äiti on tohkeissaan sitä mieltä, että lapsi on muunsukupuolinen, eikä vaan älyllisesti lapsen tasolle jääneen vanhemman kasvattama pikkupoika, jolla ei ole välineitä käsitellä tuollaisia normaaleja ristiriitoja. 

Näissä jutuissa olla poika / olla tyttö on jotenkin kummallisen "ulkoisesti" esitetty eli sukupuoli tulee ilmi vaatteiden väreissä tai leikeissä ihan kuin tyttöys olisi pelkkää ulkoista ilmiasua. Tai ainakin tässä tarinassa se sitä on. Ei kai sukupuolta oikeasti oleteta ilmennettävän tuolla tavalla vielä vuonna 2022 ja jopa priden aikaan?

Hyi mikä juttu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitihän tässä survoo pientä lasta muunsukupuolisen muottiin

Mitä sä nyt selität?

Lapsi on itse asiat nostanut esille, mutta äiti on auttanut asian sanoittamisessa.

On kamalaa lapselle, että tuntee olevansa outo, viallinen, ainoa laatuaan ja yksin.

Sen takia on tärkeää viedä lapsi vertaistukiryhmiin ja sanoittaa asiaa. Parempi mielenterveydelle ja vaikuttaa elämänlaatuun merkittävästi.

Asia sanoitettiin siten, että saatiin lapsi huolestumaan.

No eihän sanoitettu.

Missä vaiheessa puhutaan lapsen huolestumisesta? Osaatko lukea? 😂😂

"Siellä (Sukupuolen moninaisuusen osaamiskeskus) hän kertoi ensimmäistä kertaa ääneen jollekin muulle kuin perheenjäsenelle, miltä hänestä tuntuu. Vastassa oli hyväksyntää ja kannustusta, ja käynnin jälkeen lapsi oli liikuttavan vapautunut ja niin olin minäkin."

Lapsi oli VAPAUTUNUT. Ei huolissaan.

Hän on onnellinen, ei ahdistunut ja epätietoinen.

Vierailija kirjoitti:

Hyi mikä juttu.

Mikä siinä oli hyi?

"Kerran kenkäkaupassa esikoinen juoksi luokseni pinkinkirjavien kumisaappaiden kanssa, joissa oli yksisarvisten, kuppikakkujen ja sydänten kuvia. Katsoin saappaita hetken ja kysyin, voisimmeko osaa yksiväriset: pikkuveli perisi saappaat ja hänelle neutraalimmat olisivat varmasti mieluisammat."

Toivottavasti pikkuvelikin saa haluamansa saappaat eikä hänelle tyrkytetä saappaita, joita ei halua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitihän tässä survoo pientä lasta muunsukupuolisen muottiin

Mitä sä nyt selität?

Lapsi on itse asiat nostanut esille, mutta äiti on auttanut asian sanoittamisessa.

On kamalaa lapselle, että tuntee olevansa outo, viallinen, ainoa laatuaan ja yksin.

Sen takia on tärkeää viedä lapsi vertaistukiryhmiin ja sanoittaa asiaa. Parempi mielenterveydelle ja vaikuttaa elämänlaatuun merkittävästi.

Mikä on oikeasti kamalaa on se että sukupuolet on tiukasti lokeroitu (tässä perheessä vai mistä se tulee?), että lapsi selittää olevansa fyysisesti alaruumiista poika ja yläruumiista tyttö. Eli kun hänellä on jotain kasvuympäristönsä naiselliseksi määrittelemiä piirteitä hän on puoliksi tyttö? Ja mitä nämä piirteet voivat edes 10-vuotiaalla omasta mielestään olla? Ajatukset? Se halu olla Kaja?

Vain aikuisten keksimiä määritelmiä jolle lapsi yrittää sitten keksiä selityksiä, sen sijaan että saisi vain olla ihan oma itsensä.

Vierailija kirjoitti:

Näissä jutuissa olla poika / olla tyttö on jotenkin kummallisen "ulkoisesti" esitetty eli sukupuoli tulee ilmi vaatteiden väreissä tai leikeissä ihan kuin tyttöys olisi pelkkää ulkoista ilmiasua. Tai ainakin tässä tarinassa se sitä on. Ei kai sukupuolta oikeasti oleteta ilmennettävän tuolla tavalla vielä vuonna 2022 ja jopa priden aikaan?

No yhä nykyään jos lapsella on vaaleanpunaista, hänet sukupuolitetaan tytöksi.

Yhä on ihmisiä, joiden mielestä todellakin on tyttöjen ja poikien värit.

Mutta musta tuntuu, että lapsi itse kyllä tietää omat asiansa paremmin kuin sinä, kuten myös Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskus.

On aika hassua olettaa, että tunteessa on kyse vain esim. vaatteista, kun siihen liittyy muutakin.

Näissä jutuissa toki niistä puhutaan, koska sitä kautta nämä asiat (tälläkin lapsella mekon kanssa) alkaa tulla esiin ja asia on muillekin ymmärrettävissä.

Vierailija kirjoitti:

"Kerran kenkäkaupassa esikoinen juoksi luokseni pinkinkirjavien kumisaappaiden kanssa, joissa oli yksisarvisten, kuppikakkujen ja sydänten kuvia. Katsoin saappaita hetken ja kysyin, voisimmeko osaa yksiväriset: pikkuveli perisi saappaat ja hänelle neutraalimmat olisivat varmasti mieluisammat."

Toivottavasti pikkuvelikin saa haluamansa saappaat eikä hänelle tyrkytetä saappaita, joita ei halua.

Meillä on ollut pojilla pinkkejä saappaita ja hanskoja ja mitä nyt ovat halunneetkaan. En ole miettinyt että ovatko he nyt jalkaterästään tyttöjä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään ollaan ihan sekaisin. Mä tykkäsin pienenä aina leikkiä autoilla, junilla yms enkä leikkinyt ikinä nukeilla ja olen nainen

Ihan hyvä äiti ja nainen minusta tuli. Eikä kukaan ehdottanut, että pitäisikö mun alkaa mieheksi. Lapset kasvaa ja monenlaista normaalia vaihetta kuuluu elämään.

Minäkin halusin pienenä olla Vaahteramäen Eemeli ja että minullakin olisi puupyssy. Isä sitten veisti sellaisen. Olin ihan haltioissani. Samoin hinguin pitkään ja hartaasti sellaista patterilla kulkevaa panssarivaunua, jota pystyi ohjaamaan sen päällä olvasta metallipiikistä ja sain sen :D

N49

Sun isäs toimi fiksusti.

Mä toivoin lapsena vaikka kuinka monena jouluna kauko-ohjattavaa autoa. En saanut, koska isäni mielestä "ei ole tyttöjen lelu". Voi luoja.

N43

Mulla sama :) en saanut edes sinistä reppua vaan pakotettiin valitsemaan punainen, no se jäi aika vähälle käytölle. Myöhemmin sain (pyytämättä) lahjaksi autoradan. Tosin isä jälkeenpäin myönsi että halusi itse ajaa sillä. No, oli se ihan kiva sekin.

Vierailija kirjoitti:

Oma mielipiteeni on varmaan nykypäivänä kielletty ja väärin, mutta itse toimin niin, että ohjaan poikaani lempeästi "poikamaisiin" juttuihin. Hänellä oli pinkki kausi pienenä ja hänkin olisi halunnut ostaa ryhmähau kaja- lenkkarit, mutta en ostanut. Kävimme keskustelua ja loppupeleissä mustat lenkkarit lähtivät matkaan. Hän olisi halunnut mielummin olla tyttö, koska hyvät kaverit päiväkodissa olivat tyttöjä. Mekkoja hän olisi myös halunnut käyttää, mutta onneksi päiväkodissa oli prinsessamekkoja, joten siellä niitä sai pukea. Ostin yhden tunikatyyppisen paidan, joka oli väritykseltään sininen. Tähän hän oli ihan tyytyväinen.

Nykyään lapsellani ei kiinnosta mekot tai muukaan ns."tyttömäinen". Hän haluaisi olla milloin mikäkin supersankari ja hänellä harmittaa, että hän on tavallinen ihminen. Tähänkään en voi lähteä matkaan kovin tosissani.

Ei minua haittaisi, jos lapsi myöhemmin ilmoittaisi olevansa muunsukupuolinen, yksisarvinen tai tykkäävänsä pojista. Se olisi hänen oma valintansa, eikä minun tuputtama. Ajattelen kuitenkin, että biologia määrittelee pienen lapsen sukupuolen ja kuuluu vanhemman tehtäviin tukea sitä mikä hän oikeasti on, eikä sitä mikä hän milloinkin päättää olevansa. Jos olisin lähtenyt lapseni kriiseilyyn matkaan, kun hän oli pienempi, niin olisi saattanut käydä niinkuin artikkelin lapselle. En koe, että se olisi ollut pojalleni parempi juttu.

Ei hän sinulle sitä kerro jos kokee olevansa muunsukupuolinen, olet tehnyt hänelle selväksi että hän on hyväksytty vain jos tekee pelkästään poikamaisia juttuja. On kyllä äärimmäisen säälittävää jos joku väri kielletään ihmiseltä koska hän sattuu olemaan tiettyä sukupuolta.