Viimeinen pisara ystävyydelle!

Mammakaveri, joka teki oharit lapseni synttäreille, vaikka oli vastannut kutsuun myöntävästi.

Olisi ollut täysin ok, jos hän olisi kutsuun vastannut "ei valitettavasti päästä tulemaan", mutta kun hän vastasi "joo totta kai tullaan!".

Kaveri kammettiin porukalla vaarallisesta suhteesta pois. Kesti pari viikkoa ja hänellä oli jo uusi. En jäänyt katselemaan että miten käy. Mielestäni ei ole kavereiden homma olla ikuinen tukiverkko.

Kaveri sai lapsen. Sitten toisen. Sitten kolmannen. Kymmenen vuotta kuuntelin lupauksia ja haaveita tyttöjen illasta ja siitä, päästäisiin kunnolla juttelemaan kahden kesken. Aina hänellä oli kiire, mutta kuitenkin kertoili mitä tekee muiden lapsiperheellisten kanssa. Lopulta en enää jaksanut ainoaa yhteydenpitomme muotoa eli puheluita, jotka koostuivat lähinnä taustalla pyörivien lasten komentamisesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koko vuonna ainoa yhteydenotto oli että laittoi joulukortin.

Mitä siitä? Ei ystäviä tarvitse joka vuosi nähdä.

En näkemisestä mitään puhunutkaan vaan yhteydenotosta. Siis ei kuulunut mitään, ei somessa, ei puheluita, ei viestejä. Koko vuonna vain joulukortti.

Miten sinä otit yhteyttä häneen?

Laitoitko kortin jouluna?

Olimme tiivis ystäväkaksikko. Meillä ei kummallakaan mennyt siihen aikaan kovin hyvin. Ei vakituista työtä kummallakaan. Minulla siinä mielessä "huonommin", että minulla ei koskaan ollut seurustelukumppania, mutta hänellä ajoittain oli.

Olemme aina olleet erilaisia rahankäyttäjiä: Hän joutui usein lainaamaan minulta rahaa loppukuusta, silloinkin kun hän oli palkkatyössä ja minä työtön.

Kun sitten muutimme eri paikkakunnille, hän töihin ja minä opiskelemaan, hän "sopi", eli päätti yksipuolisesti, että yhteydenpitomme on minun vastuulla, koska hänellä ei ole varaa maksaa kalliita puhelinlaskuja (somea ei vielä ollut).

Minä löysin puolison. Häihin hän ei tullut, perusteluna se, että hänen miesystävänsä ei tykkää juhlista. Yhteydenpito kuitenkin jatkui, mutta alkoi vähitellen mennä siihen, että minä soitin, ja mikäli hänellä oli aikaa puhua, puhuimme (tai siis hän puhui) hänen asioistaan niin kauan, että lopulta oli pakko lopettaa puhelu. Sitten alkoi  tulla sitä, että joko ei vastannut, tai vastasi vain kertoakseen, että ei voi nyt puhua. Koskaan ei soittanut edes lyhyttä puhelua takaisin, kertoakseen, että nyt olisi parempi hetki puhua.

Viimeisestä jollain tapaa onnistuneesta puhelusta oli kulunut puoli vuotta. Viimeisestä puhelusta, johon hän oli vastannut, kertoakseen ettei kerkeä puhua, oli n. 4 kk aikaa. Olin raskaana (jota hän ei toki tiennyt), ja opiskelin. Minulla oli uudet ystävät opiskelijapiireissä. En enää jaksanut yrittää tavoittaa häntä, kun todellakin oli muutakin elämää.

Esikoiseni syntyi. Hän sai kuulla siitä siskoltaan, jonka kanssa olemme edelleen ystäviä. Sain häneltä postikortin, jossa hän kertoi olevansa pahoillaan siitä, että minä olin katkaissut ystävyytemme. Ja minä kun ajattelin, että pidetään nyt sitten taukoa, kun hänellä ei ole aikaa meidän ystävyydellemme. Niitä taukoja oli ollut aikaisemminkin.

Jossain vaiheessa elämää mietin, että voisi sitäkin ystävyyttä yrittää taas elvyttää. Mutta sitten kuulin, kuinka hankalaksi ihmiseksi hän oli iän myötä muuttunut. Enpä taida uskaltaa lähestyä häntä, kun ei hän helppo persoona ollut nuorenakaan.

Kopioi ja matki selän takana yhden minulle tärkeän asian

Jättää tekemisistä ulkopuolelle ja keulii näillä somessa

Ei löydä aikaa tavata, mutta sitten ehti alkaa kaveriksi toisen yhteisen tuttavan kanssa

Jätti syntymäpäivät täysin huomiotta

Tässä se, muuta ei tarvittu😊👋

Meitä tarvittiin vain egon jatkeeksi perheystäväksi, joka ei kuitenkaan ole ystävyyttä