Lue keskustelun säännöt.
Mieheni kieltäytyy keskustelemasta vaikeita asioita
30.06.2022 |
Mies on yksinkertaisesti päättäny, ettei suotu keskustelemaan vaikeista ja epämukavuusalueelleen osuvista asioista.
Näitä ovat mm.
- tunteet kuten rakkaus ja suhteen merkitys
- seksi, eli millaista, kuinka usein ja ehdotukseni tähän liittyen
- pitkän ajan suunnitelmat jotka ulottuvat yli vuoden päähän
- talousasioiden suunnittelu
- mikä tahansa ongelma, kuten aikatauluhaasteet tai erimielisyydet jostain
Näissä tilanteissa mies joko suuttuu, vaikenee tai kävelee fyysisesti pois paikalta. On silti sanonut, että haluaa rakentaa kanssani perheen ja elämän, mutta keskustelu aiheesta on mahdotonta. Rakkaus on pitänyt mut suhteessa nämä muutamat vuodet, mutta nyt alkaa luovuttaminen olla lähellä. Olo on lannistunut ja hylätty, epäilen miehen todellista halua suhteeseen ja sitoutumiseen ja ymmärrystä, mitä se vaatii.
Kommentit (500)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se naisten suhteesta puhuminen on sitä, että nainen kertoo, mitä väärää mies on tehnyt tai mitä hyvää ei ole tehnyt, ja kuinka tämä ei varmaan rakasta ja kun on epävarmuutta haluaako tämä suhdetta (vaikka yhdessä oltaisiin oltu 10 vuotta). Se on äärimmäisen rasittavaa miehelle, eikä todellakaan lisää suhteen tiiviyttä.
Mies ei koskaan ehdota naiselle, että ruvetaas keskustelemaan millä tavalla huonosti nainen on suhteessa toiminut ja mitä huonoja ominaisuuksia hänellä on. Naisen keskustelu on sitä, että hän kertoo, millä tavalla mies on huono ja miten miehen pitäisi muuttua (tai ainakin vakuuttaa muuttuvansa). Jatkuvaa vanhojen asioiden vatvomista ja aina samoihin asioihin palaamista. Huonoa itsetuntoa.
M48
Juuri näin!
Minun mielestäni jatkuva vanhoihin palaaminen johtuu siitä, että ne ovat jääneet vaivaamaan eikä niitä ole saatu koskaan selvitettyä eikä siitä, että jollakin olisi huono itsetunto. Aivan omituinen korrelaatioajatus, että asioihin palaaminen ja itsetunnon taso jotenkin liittyisivät toisiinsa.
Pikemmin näkisin, että ihmisellä, joka kykenee kommunikoimaan avoimesti, on hyvä itsetunto ja vaikenijalla on heikko itsetunto, siksi hän ei rohkene puhua tai osaa pitää terveellä ja rakentavalla tavalla puoliaan ja omia rajojaan loukkaamattomina.
Jos asiat lakaistaan aina maton alle, siihen muodostuu pikku hiljaa keko, johon sitten jatkuvasti kompastuu.
Monilla naisilla on tapana jatkuvasti kysellä, että "rakastaksämua?". Se on miehestä kiusallista ja syyttävää, koska siitä tulee tunne (ja sitähän se tarkoittaa), että nainen epäilee miestä ja tämän tunteita. Kysymyksen jankuttaminen johtaa joko automaatiovastaukseen "no rakastanrakastan" tai sitten ärtymykseen, jolloin tekisi mieli vastata että "en kovin kauaa jos vielä jankutat tota samaa".
Se vitsi on osaksi totta, että mies ajattelee, että miksi sitä rakkautta pitää olla kokoajan toistelemassa, kun vastahan mä toissa vuonna sanoin. Monet miehet ajattelevat niin, että kun ovat jotain luvanneet, niin se on sillä kuitattu. He rakastavat, kun kerran tässä ovat, eikä sen sanallinen hokeminen tee suhteesta yhtään lujempaa. Jatkuva rakkauden kyseenalaistaminen naisen taholta ahdistaa ja aiheuttaa miehelle sen tunteen, että suhteessa on nyt jotain vialla ja hänen pitäisi jotenkin pystyä tästä muuttumaan, ettei nainen koko ajan asiaa kyselisi. Ja lisäksi ärsyttää se, että mies tietää, että hän voisi ihan hyvin ESITTÄÄ rakastavansa ja antaa monenlaista romanttista ihanaa lahjaa ja lemmenluritusta, ja nainen kai sitten olisi tyytyväinen. Vaikka se olisi esittämistä oikeasti. Koska nainen ei tunnu näkevän miehen rakkautta, ellei sitä toistella sanoin tai teatraalisin ja usein kliseisin teoin.
Olen käyttänyt tän vuoden puolella jonkun parisataa tuntia narsismiin tutustumiseen (valitettavasti ollut pakko, että saa jotain tolkkua elämäänsä ja siinä häärääviin ihmisiin). Yksi narsistin toimintamalli on juuri tuo, että sanotaan, että rakastanhan minä, koska olen tässä. Ei ymmärretä sitä, että tunne-elämältään terve ihminen kaipaa tunneyhteyttä ja kiintymystä ja se näkyy ja heijastuu monesta asiasta. Asuminen yhdessä, kotitöiden tekeminen, rahan tuominen ja paikallaolo EI OLE rakkautta.
Jos nainen jankuttaa jatkuvasti rakkaudesta, se on merkki siitä, että hän ei tunne itseään rakastetuksi. Silloin voisi ihan aikuisten oikeesti miettiä, että miksi tässä suhteessa ollaan. Sinulla toki voi olla joku tunnevamma mikä estää tällaisen lähestymistavan ja kaikki suhteet tuppaavat ennemmin ja myöhemmin muodostumaan vastaavanalaisiksi.
Ehkä se sitten on näin, että minulla on tunnevamma.
Et välttämättä ole. Ihmiset vaan ovat erilaisia. On ihan kiva, kun rakas ihminen sanoo rakastavansa. Mutta paljon tärkeämpää on, että hän myös tarkoittaa sitä. Tai ei edes sano sitä, mutta rakastaa silti. Tapa, millä katsot tai kosketat rakastamaasi ihmistä kertoo paljon enemmän kuin mikään papukaijana "rakastan sinua" toistaminen. Olen ollut työssä, jossa tehtäväni on ollut saada asiakkaat uskomaan sellaista, mihin en usko itsekään. Pystyisin ihan pokerinaamalla joka päivä sanomaan toiselle rakastavani häntä, vaikka en rakastaisikaan. Opittu taito. Sanat voi opetella, tekojen toteuttaminen onkin sitten jo vähän haastavampaa.
- eri -Riippuu mitä ne teot ovat. Munuaisen lahjoittaminen on aika selkeä ja iso teko. Mutta mitä ne teot ovat arkielämässä ja joita ei voi feikata? Toiselle voi tehdä ruokaa vaikka ei rakasta, voi halata vaikka ei rakasta jne.
Ne teot riippuu näistä kahdesta ihmisestä. Ei ole mitään yleispätevää, joka toimisi kaikilla miehillä ja kaikilla naisilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässä on se ongelma, että oletaan että naiset olisivat lähtökohtaisesti hyviä keskustelijoita. Kaikki eivät todellakaan ole. Osa ei kuuntele, osa huutaa, osa ei osaa sanoa mitään ja osa unohtaa kaiken minkä on itse sanonut viisi minuuttia myöhemmin. Kuitenkin nämäkin naiset haluavat puhua asioista. Mikä on sitten miehelle kaksinverroin kiusallista. Puhua huonolle keskustelukumppanille vaikeasta asiasta. Kun niistä helpoistakin asioista joutuu vääntämään uupumukseen saakka, niin jostain itselle vaikeasta asiasta puhuminen voi tuntua todella haastavalta.
Harvoin mies pysyy vaiti ilman syytä. Joskus se syy vaitioloon voi myös olla naisen huonoissa keskustelutaidoissa. Mutta mikäs olisikaan loukkaavampaa sanoa toiselle, että olet muuten surkea keskustelija, jonka kanssa ei tee mieli näistä asioista jutella. Ei juuri mikään. Siksi, koska ei haluta loukata toista pysytään vaiti. Ja tiedän, että on niitä tumpeloita miehiä, jotka ei saa sanottua mitään ja se vasta ärsyttääkin.
Mikä ihmeen oikeus sillä miehellä on vetäytyä? Jos nainen on huono keskustelija ja mies huomaa sen, se tarkoittaa että mies on parempi. Silloin miehen pitää ottaa enemmän vastuuta keskustelusta. Ei mies saa iskeä hanskoja tiskiin vaikka joutuisi tekemään enemmän työtä. Mikä parisihde se olisi jos ei suostu paikkaamaan toisen heikkouksia vaan valittaa, että minä joudun nyt tekemään enemmän niin en ala.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se naisten suhteesta puhuminen on sitä, että nainen kertoo, mitä väärää mies on tehnyt tai mitä hyvää ei ole tehnyt, ja kuinka tämä ei varmaan rakasta ja kun on epävarmuutta haluaako tämä suhdetta (vaikka yhdessä oltaisiin oltu 10 vuotta). Se on äärimmäisen rasittavaa miehelle, eikä todellakaan lisää suhteen tiiviyttä.
Mies ei koskaan ehdota naiselle, että ruvetaas keskustelemaan millä tavalla huonosti nainen on suhteessa toiminut ja mitä huonoja ominaisuuksia hänellä on. Naisen keskustelu on sitä, että hän kertoo, millä tavalla mies on huono ja miten miehen pitäisi muuttua (tai ainakin vakuuttaa muuttuvansa). Jatkuvaa vanhojen asioiden vatvomista ja aina samoihin asioihin palaamista. Huonoa itsetuntoa.
M48
Juuri näin!
Minun mielestäni jatkuva vanhoihin palaaminen johtuu siitä, että ne ovat jääneet vaivaamaan eikä niitä ole saatu koskaan selvitettyä eikä siitä, että jollakin olisi huono itsetunto. Aivan omituinen korrelaatioajatus, että asioihin palaaminen ja itsetunnon taso jotenkin liittyisivät toisiinsa.
Pikemmin näkisin, että ihmisellä, joka kykenee kommunikoimaan avoimesti, on hyvä itsetunto ja vaikenijalla on heikko itsetunto, siksi hän ei rohkene puhua tai osaa pitää terveellä ja rakentavalla tavalla puoliaan ja omia rajojaan loukkaamattomina.
Jos asiat lakaistaan aina maton alle, siihen muodostuu pikku hiljaa keko, johon sitten jatkuvasti kompastuu.
Monilla naisilla on tapana jatkuvasti kysellä, että "rakastaksämua?". Se on miehestä kiusallista ja syyttävää, koska siitä tulee tunne (ja sitähän se tarkoittaa), että nainen epäilee miestä ja tämän tunteita. Kysymyksen jankuttaminen johtaa joko automaatiovastaukseen "no rakastanrakastan" tai sitten ärtymykseen, jolloin tekisi mieli vastata että "en kovin kauaa jos vielä jankutat tota samaa".
Se vitsi on osaksi totta, että mies ajattelee, että miksi sitä rakkautta pitää olla kokoajan toistelemassa, kun vastahan mä toissa vuonna sanoin. Monet miehet ajattelevat niin, että kun ovat jotain luvanneet, niin se on sillä kuitattu. He rakastavat, kun kerran tässä ovat, eikä sen sanallinen hokeminen tee suhteesta yhtään lujempaa. Jatkuva rakkauden kyseenalaistaminen naisen taholta ahdistaa ja aiheuttaa miehelle sen tunteen, että suhteessa on nyt jotain vialla ja hänen pitäisi jotenkin pystyä tästä muuttumaan, ettei nainen koko ajan asiaa kyselisi. Ja lisäksi ärsyttää se, että mies tietää, että hän voisi ihan hyvin ESITTÄÄ rakastavansa ja antaa monenlaista romanttista ihanaa lahjaa ja lemmenluritusta, ja nainen kai sitten olisi tyytyväinen. Vaikka se olisi esittämistä oikeasti. Koska nainen ei tunnu näkevän miehen rakkautta, ellei sitä toistella sanoin tai teatraalisin ja usein kliseisin teoin.
Olen käyttänyt tän vuoden puolella jonkun parisataa tuntia narsismiin tutustumiseen (valitettavasti ollut pakko, että saa jotain tolkkua elämäänsä ja siinä häärääviin ihmisiin). Yksi narsistin toimintamalli on juuri tuo, että sanotaan, että rakastanhan minä, koska olen tässä. Ei ymmärretä sitä, että tunne-elämältään terve ihminen kaipaa tunneyhteyttä ja kiintymystä ja se näkyy ja heijastuu monesta asiasta. Asuminen yhdessä, kotitöiden tekeminen, rahan tuominen ja paikallaolo EI OLE rakkautta.
Jos nainen jankuttaa jatkuvasti rakkaudesta, se on merkki siitä, että hän ei tunne itseään rakastetuksi. Silloin voisi ihan aikuisten oikeesti miettiä, että miksi tässä suhteessa ollaan. Sinulla toki voi olla joku tunnevamma mikä estää tällaisen lähestymistavan ja kaikki suhteet tuppaavat ennemmin ja myöhemmin muodostumaan vastaavanalaisiksi.
Ehkä se sitten on näin, että minulla on tunnevamma.
Et välttämättä ole. Ihmiset vaan ovat erilaisia. On ihan kiva, kun rakas ihminen sanoo rakastavansa. Mutta paljon tärkeämpää on, että hän myös tarkoittaa sitä. Tai ei edes sano sitä, mutta rakastaa silti. Tapa, millä katsot tai kosketat rakastamaasi ihmistä kertoo paljon enemmän kuin mikään papukaijana "rakastan sinua" toistaminen. Olen ollut työssä, jossa tehtäväni on ollut saada asiakkaat uskomaan sellaista, mihin en usko itsekään. Pystyisin ihan pokerinaamalla joka päivä sanomaan toiselle rakastavani häntä, vaikka en rakastaisikaan. Opittu taito. Sanat voi opetella, tekojen toteuttaminen onkin sitten jo vähän haastavampaa.
- eri -Riippuu mitä ne teot ovat. Munuaisen lahjoittaminen on aika selkeä ja iso teko. Mutta mitä ne teot ovat arkielämässä ja joita ei voi feikata? Toiselle voi tehdä ruokaa vaikka ei rakasta, voi halata vaikka ei rakasta jne.
Mä taas kysyn sulta, mistä tiedät, että mies rakastaa sinua, kun hän sanoo rakastavansa sinua? Ettei vain feikkaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se naisten suhteesta puhuminen on sitä, että nainen kertoo, mitä väärää mies on tehnyt tai mitä hyvää ei ole tehnyt, ja kuinka tämä ei varmaan rakasta ja kun on epävarmuutta haluaako tämä suhdetta (vaikka yhdessä oltaisiin oltu 10 vuotta). Se on äärimmäisen rasittavaa miehelle, eikä todellakaan lisää suhteen tiiviyttä.
Mies ei koskaan ehdota naiselle, että ruvetaas keskustelemaan millä tavalla huonosti nainen on suhteessa toiminut ja mitä huonoja ominaisuuksia hänellä on. Naisen keskustelu on sitä, että hän kertoo, millä tavalla mies on huono ja miten miehen pitäisi muuttua (tai ainakin vakuuttaa muuttuvansa). Jatkuvaa vanhojen asioiden vatvomista ja aina samoihin asioihin palaamista. Huonoa itsetuntoa.
M48
Juuri näin!
Minun mielestäni jatkuva vanhoihin palaaminen johtuu siitä, että ne ovat jääneet vaivaamaan eikä niitä ole saatu koskaan selvitettyä eikä siitä, että jollakin olisi huono itsetunto. Aivan omituinen korrelaatioajatus, että asioihin palaaminen ja itsetunnon taso jotenkin liittyisivät toisiinsa.
Pikemmin näkisin, että ihmisellä, joka kykenee kommunikoimaan avoimesti, on hyvä itsetunto ja vaikenijalla on heikko itsetunto, siksi hän ei rohkene puhua tai osaa pitää terveellä ja rakentavalla tavalla puoliaan ja omia rajojaan loukkaamattomina.
Jos asiat lakaistaan aina maton alle, siihen muodostuu pikku hiljaa keko, johon sitten jatkuvasti kompastuu.
Monilla naisilla on tapana jatkuvasti kysellä, että "rakastaksämua?". Se on miehestä kiusallista ja syyttävää, koska siitä tulee tunne (ja sitähän se tarkoittaa), että nainen epäilee miestä ja tämän tunteita. Kysymyksen jankuttaminen johtaa joko automaatiovastaukseen "no rakastanrakastan" tai sitten ärtymykseen, jolloin tekisi mieli vastata että "en kovin kauaa jos vielä jankutat tota samaa".
Se vitsi on osaksi totta, että mies ajattelee, että miksi sitä rakkautta pitää olla kokoajan toistelemassa, kun vastahan mä toissa vuonna sanoin. Monet miehet ajattelevat niin, että kun ovat jotain luvanneet, niin se on sillä kuitattu. He rakastavat, kun kerran tässä ovat, eikä sen sanallinen hokeminen tee suhteesta yhtään lujempaa. Jatkuva rakkauden kyseenalaistaminen naisen taholta ahdistaa ja aiheuttaa miehelle sen tunteen, että suhteessa on nyt jotain vialla ja hänen pitäisi jotenkin pystyä tästä muuttumaan, ettei nainen koko ajan asiaa kyselisi. Ja lisäksi ärsyttää se, että mies tietää, että hän voisi ihan hyvin ESITTÄÄ rakastavansa ja antaa monenlaista romanttista ihanaa lahjaa ja lemmenluritusta, ja nainen kai sitten olisi tyytyväinen. Vaikka se olisi esittämistä oikeasti. Koska nainen ei tunnu näkevän miehen rakkautta, ellei sitä toistella sanoin tai teatraalisin ja usein kliseisin teoin.
Olen käyttänyt tän vuoden puolella jonkun parisataa tuntia narsismiin tutustumiseen (valitettavasti ollut pakko, että saa jotain tolkkua elämäänsä ja siinä häärääviin ihmisiin). Yksi narsistin toimintamalli on juuri tuo, että sanotaan, että rakastanhan minä, koska olen tässä. Ei ymmärretä sitä, että tunne-elämältään terve ihminen kaipaa tunneyhteyttä ja kiintymystä ja se näkyy ja heijastuu monesta asiasta. Asuminen yhdessä, kotitöiden tekeminen, rahan tuominen ja paikallaolo EI OLE rakkautta.
Jos nainen jankuttaa jatkuvasti rakkaudesta, se on merkki siitä, että hän ei tunne itseään rakastetuksi. Silloin voisi ihan aikuisten oikeesti miettiä, että miksi tässä suhteessa ollaan. Sinulla toki voi olla joku tunnevamma mikä estää tällaisen lähestymistavan ja kaikki suhteet tuppaavat ennemmin ja myöhemmin muodostumaan vastaavanalaisiksi.
Ehkä se sitten on näin, että minulla on tunnevamma.
Et välttämättä ole. Ihmiset vaan ovat erilaisia. On ihan kiva, kun rakas ihminen sanoo rakastavansa. Mutta paljon tärkeämpää on, että hän myös tarkoittaa sitä. Tai ei edes sano sitä, mutta rakastaa silti. Tapa, millä katsot tai kosketat rakastamaasi ihmistä kertoo paljon enemmän kuin mikään papukaijana "rakastan sinua" toistaminen. Olen ollut työssä, jossa tehtäväni on ollut saada asiakkaat uskomaan sellaista, mihin en usko itsekään. Pystyisin ihan pokerinaamalla joka päivä sanomaan toiselle rakastavani häntä, vaikka en rakastaisikaan. Opittu taito. Sanat voi opetella, tekojen toteuttaminen onkin sitten jo vähän haastavampaa.
- eri -Riippuu mitä ne teot ovat. Munuaisen lahjoittaminen on aika selkeä ja iso teko. Mutta mitä ne teot ovat arkielämässä ja joita ei voi feikata? Toiselle voi tehdä ruokaa vaikka ei rakasta, voi halata vaikka ei rakasta jne.
Ne teot riippuu näistä kahdesta ihmisestä. Ei ole mitään yleispätevää, joka toimisi kaikilla miehillä ja kaikilla naisilla.
Juuri tätä tarkoitin. Siinä sitten arvaillaan ensimmäiset 30 vuotta mitä toinen tarkoitti ja miten toinen sen tulkitsi. Siksi tarvitaan sanoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se naisten suhteesta puhuminen on sitä, että nainen kertoo, mitä väärää mies on tehnyt tai mitä hyvää ei ole tehnyt, ja kuinka tämä ei varmaan rakasta ja kun on epävarmuutta haluaako tämä suhdetta (vaikka yhdessä oltaisiin oltu 10 vuotta). Se on äärimmäisen rasittavaa miehelle, eikä todellakaan lisää suhteen tiiviyttä.
Mies ei koskaan ehdota naiselle, että ruvetaas keskustelemaan millä tavalla huonosti nainen on suhteessa toiminut ja mitä huonoja ominaisuuksia hänellä on. Naisen keskustelu on sitä, että hän kertoo, millä tavalla mies on huono ja miten miehen pitäisi muuttua (tai ainakin vakuuttaa muuttuvansa). Jatkuvaa vanhojen asioiden vatvomista ja aina samoihin asioihin palaamista. Huonoa itsetuntoa.
M48
Juuri näin!
Minun mielestäni jatkuva vanhoihin palaaminen johtuu siitä, että ne ovat jääneet vaivaamaan eikä niitä ole saatu koskaan selvitettyä eikä siitä, että jollakin olisi huono itsetunto. Aivan omituinen korrelaatioajatus, että asioihin palaaminen ja itsetunnon taso jotenkin liittyisivät toisiinsa.
Pikemmin näkisin, että ihmisellä, joka kykenee kommunikoimaan avoimesti, on hyvä itsetunto ja vaikenijalla on heikko itsetunto, siksi hän ei rohkene puhua tai osaa pitää terveellä ja rakentavalla tavalla puoliaan ja omia rajojaan loukkaamattomina.
Jos asiat lakaistaan aina maton alle, siihen muodostuu pikku hiljaa keko, johon sitten jatkuvasti kompastuu.
Monilla naisilla on tapana jatkuvasti kysellä, että "rakastaksämua?". Se on miehestä kiusallista ja syyttävää, koska siitä tulee tunne (ja sitähän se tarkoittaa), että nainen epäilee miestä ja tämän tunteita. Kysymyksen jankuttaminen johtaa joko automaatiovastaukseen "no rakastanrakastan" tai sitten ärtymykseen, jolloin tekisi mieli vastata että "en kovin kauaa jos vielä jankutat tota samaa".
Se vitsi on osaksi totta, että mies ajattelee, että miksi sitä rakkautta pitää olla kokoajan toistelemassa, kun vastahan mä toissa vuonna sanoin. Monet miehet ajattelevat niin, että kun ovat jotain luvanneet, niin se on sillä kuitattu. He rakastavat, kun kerran tässä ovat, eikä sen sanallinen hokeminen tee suhteesta yhtään lujempaa. Jatkuva rakkauden kyseenalaistaminen naisen taholta ahdistaa ja aiheuttaa miehelle sen tunteen, että suhteessa on nyt jotain vialla ja hänen pitäisi jotenkin pystyä tästä muuttumaan, ettei nainen koko ajan asiaa kyselisi. Ja lisäksi ärsyttää se, että mies tietää, että hän voisi ihan hyvin ESITTÄÄ rakastavansa ja antaa monenlaista romanttista ihanaa lahjaa ja lemmenluritusta, ja nainen kai sitten olisi tyytyväinen. Vaikka se olisi esittämistä oikeasti. Koska nainen ei tunnu näkevän miehen rakkautta, ellei sitä toistella sanoin tai teatraalisin ja usein kliseisin teoin.
Olen käyttänyt tän vuoden puolella jonkun parisataa tuntia narsismiin tutustumiseen (valitettavasti ollut pakko, että saa jotain tolkkua elämäänsä ja siinä häärääviin ihmisiin). Yksi narsistin toimintamalli on juuri tuo, että sanotaan, että rakastanhan minä, koska olen tässä. Ei ymmärretä sitä, että tunne-elämältään terve ihminen kaipaa tunneyhteyttä ja kiintymystä ja se näkyy ja heijastuu monesta asiasta. Asuminen yhdessä, kotitöiden tekeminen, rahan tuominen ja paikallaolo EI OLE rakkautta.
Jos nainen jankuttaa jatkuvasti rakkaudesta, se on merkki siitä, että hän ei tunne itseään rakastetuksi. Silloin voisi ihan aikuisten oikeesti miettiä, että miksi tässä suhteessa ollaan. Sinulla toki voi olla joku tunnevamma mikä estää tällaisen lähestymistavan ja kaikki suhteet tuppaavat ennemmin ja myöhemmin muodostumaan vastaavanalaisiksi.
Ehkä se sitten on näin, että minulla on tunnevamma.
Et välttämättä ole. Ihmiset vaan ovat erilaisia. On ihan kiva, kun rakas ihminen sanoo rakastavansa. Mutta paljon tärkeämpää on, että hän myös tarkoittaa sitä. Tai ei edes sano sitä, mutta rakastaa silti. Tapa, millä katsot tai kosketat rakastamaasi ihmistä kertoo paljon enemmän kuin mikään papukaijana "rakastan sinua" toistaminen. Olen ollut työssä, jossa tehtäväni on ollut saada asiakkaat uskomaan sellaista, mihin en usko itsekään. Pystyisin ihan pokerinaamalla joka päivä sanomaan toiselle rakastavani häntä, vaikka en rakastaisikaan. Opittu taito. Sanat voi opetella, tekojen toteuttaminen onkin sitten jo vähän haastavampaa.
- eri -Riippuu mitä ne teot ovat. Munuaisen lahjoittaminen on aika selkeä ja iso teko. Mutta mitä ne teot ovat arkielämässä ja joita ei voi feikata? Toiselle voi tehdä ruokaa vaikka ei rakasta, voi halata vaikka ei rakasta jne.
Mä taas kysyn sulta, mistä tiedät, että mies rakastaa sinua, kun hän sanoo rakastavansa sinua? Ettei vain feikkaa?
Noin epäluuloisen ihmisen elämä on varmasti vaikeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskustelu numero 10 987 samasta aiheesta.
Naiset: kuinka monta miljardia vuotta menee ennen kuin te opitte että jos valitsee miehen kriteereillä X, tämä ei välttämättä muutukaan kriteerien Y mukaiseksi perhemieheksi/aviomieheksi?
Miksi et katsonut alun perin miestä jolla on noita haluamiasi ominaisuuksia? Eikö pitkälle suunnittelija ollut riittävän menevä ja jännä? Vai halusitko miehen jolla on enemmän maskuliinista jämeryyttä eikä tämän sisältä löytynytkään tunteista keskustelijaa?
Naiset kuvittelevat että miehet on samanlaisia kuin naiset että muuttuu joka trendin mukana eri ihmiseksi ja loukkaantuu kun mies pysyy samanlaisena kun se on aina ollutkin
Jos mies pysyy aina samanlaisena, hän ei kehity kuten ihmisen kuuluu. Huono puoli on se, että ainoastaan aika näyttää kuka pystyy kehittymään ihmisenä ja kuka jämähtää samaan.
Sekö kertoo kehityksestä että miehet muuttavat itseään vähän väliä naisten vaatimalla tavalla trendien perässä? Itselle se ei ainakaan kerro kehityksestä kun muuttaa itseään vaan epävarmuudesta että ei tiedä itsekkään millainen haluaisi olla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskustelu numero 10 987 samasta aiheesta.
Naiset: kuinka monta miljardia vuotta menee ennen kuin te opitte että jos valitsee miehen kriteereillä X, tämä ei välttämättä muutukaan kriteerien Y mukaiseksi perhemieheksi/aviomieheksi?
Miksi et katsonut alun perin miestä jolla on noita haluamiasi ominaisuuksia? Eikö pitkälle suunnittelija ollut riittävän menevä ja jännä? Vai halusitko miehen jolla on enemmän maskuliinista jämeryyttä eikä tämän sisältä löytynytkään tunteista keskustelijaa?
Naiset kuvittelevat että miehet on samanlaisia kuin naiset että muuttuu joka trendin mukana eri ihmiseksi ja loukkaantuu kun mies pysyy samanlaisena kun se on aina ollutkin
Jos mies pysyy aina samanlaisena, hän ei kehity kuten ihmisen kuuluu. Huono puoli on se, että ainoastaan aika näyttää kuka pystyy kehittymään ihmisenä ja kuka jämähtää samaan.
Sekö kertoo kehityksestä että miehet muuttavat itseään vähän väliä naisten vaatimalla tavalla trendien perässä? Itselle se ei ainakaan kerro kehityksestä kun muuttaa itseään vaan epävarmuudesta että ei tiedä itsekkään millainen haluaisi olla
Ainakin itse olen kehittynyt todella paljon aikuisuuteni varrella, ihan suoraa linjaa pitkin ja vakaasti. Sen eteen olen tehnyt duunia ja valitettavaa onkin, että miehistä suurin osa on niin eri levelillä, ettei parisuhde vaan ole mahdollinen.
Kaikkia ei tietty hyvinvointi, aikuistuminen, vastuunotto, kommunikaatiotaidot ja hyvä elämänhallinta kiinnosta.
N49
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskustelu numero 10 987 samasta aiheesta.
Naiset: kuinka monta miljardia vuotta menee ennen kuin te opitte että jos valitsee miehen kriteereillä X, tämä ei välttämättä muutukaan kriteerien Y mukaiseksi perhemieheksi/aviomieheksi?
Miksi et katsonut alun perin miestä jolla on noita haluamiasi ominaisuuksia? Eikö pitkälle suunnittelija ollut riittävän menevä ja jännä? Vai halusitko miehen jolla on enemmän maskuliinista jämeryyttä eikä tämän sisältä löytynytkään tunteista keskustelijaa?
Naiset kuvittelevat että miehet on samanlaisia kuin naiset että muuttuu joka trendin mukana eri ihmiseksi ja loukkaantuu kun mies pysyy samanlaisena kun se on aina ollutkin
Jos mies pysyy aina samanlaisena, hän ei kehity kuten ihmisen kuuluu. Huono puoli on se, että ainoastaan aika näyttää kuka pystyy kehittymään ihmisenä ja kuka jämähtää samaan.
Sekö kertoo kehityksestä että miehet muuttavat itseään vähän väliä naisten vaatimalla tavalla trendien perässä? Itselle se ei ainakaan kerro kehityksestä kun muuttaa itseään vaan epävarmuudesta että ei tiedä itsekkään millainen haluaisi olla
Ainakin itse olen kehittynyt todella paljon aikuisuuteni varrella, ihan suoraa linjaa pitkin ja vakaasti. Sen eteen olen tehnyt duunia ja valitettavaa onkin, että miehistä suurin osa on niin eri levelillä, ettei parisuhde vaan ole mahdollinen.
Kaikkia ei tietty hyvinvointi, aikuistuminen, vastuunotto, kommunikaatiotaidot ja hyvä elämänhallinta kiinnosta.
N49
Nuo kaikkiko on poissuljettu vaihtoehto jos ei hypi trendien perässä ja muuta itseään niiden mukana niin kuin naiset?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menkää parisuhde terapiaan , siellä miehen on pakko avautua
Noniin terapiassa mies sitten nolona kertoo, että haluaa harrastaa sängyssä esimerkiksi jotain pissaleikkejä. Nainen ja terapeutti järkyttyy. Nainen ottaa kammotuksessaan eron ja miestä vituttaa entistä enemmän, että avasi tyhmän suunsa.
Miehet kyllä tietää 95% milloin ajatus tai juttu ei ole naisen mieleen ja pitävät siksi suunsa kiinni, koska mitä järkeä on ottaa asia esille, josta tietää että toisella on kielteinen näkemys? Mutta nainen näkee tämän "vaikenemisenkin" huonona, vaikka todellisuudessa se, että mies aukaisisi suunsa olisi 1000 kertaa pahempi. Koska a) mies paljastuisi pervoksi ja b) oli niin saatanan tyhmä, että sanoi sen ääneen.
Ihan siis tosissasi esität että parisuhteiden suurin ongelma on se että kun miehet eivät uskalla sanoa haluvansa pissaleikkejä niin ovat sitten ihan kaikista asioista hiljaa? Anteeksi nyt vain mutta mitään noin naurettavaa en ole aikoihin kuullut.
Ei vaan esimerkki siitä, että miehellä voi olla syynsä olla asioista vaiti. Toki sitten on näitä sankareita, jotka eivät yksinkertaisesti osaa kommunikoida toisen kanssa yhtään. Ja heistä nyt kannattaa vaan erota. Jos ei ole siihen X määrän vuosissa ehtinyt kehittää edes välttämättömiä kommunikointitaitoja, niin ei niitä kehity jatkossakaan.
Mutta jos ongelmana on se, että mies ei vain suostu "puhumaan" hankalista asioista, kuten esimerkiksi raha-asiat tai seksiin liittyvät intohimot, niin sille hiljaisuudelle voi olla ihan looginen syynsä. Looginen syy voi olla se, että ei halua, että nainen näkee, että hänelle menee 50 euroa nettipokeriin kuukaudessa tai, että omaa jonkun fetissin, mitä ei nyt halua ääneen kertoa.
Jos on noin luuseri niin lähtis meneen, jos ei saa suutaan auki. Se nainen vaistoaa kyllä, että nyt on jotain ja suhteesta tulee todella paska. Mutta mies pitää siitä naisesta kiinni valheellisella olemuksellaa, koska pitää olla oikeus pitää naisesinettä.
Tämä kommentti edustaa ketjulle tyypillistä sovinismia. Mies on luuseri ja nainen vaistoaa. Ei vaistoa! Puhe on keksitty
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä sama, mutta sukupuolet päinvastoin.
Vaimon ei suostu koskaan puhumaan mistään esim. seksiin liittyvästä. Möllöttää vaan hiljaa, kun yritän.
Mutta, kun lapset ovat tehneet mitä vaan älytöntä, niin siitä voitaisiin porista vaikka viikko...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän sama meilläkin. En todellakaan tiedä mitä mies toivoo ja haluaa, paitsi harrastaa omia juttujaan koska niistä se puhuu. Perheen yhteisistä jutuista ei. On se joskus puhunut enemmän, alkuaikoina puhuttiin paljon kaikesta ja häät on järjestetty ja lapsiluku on saatu päätettyä ihan hyvin. Mutta niistä ongelmakohdista puhuminen tuntuu olevan vaikeaa, samoin jostain talousasioista ja esimerkiksi uusista hankinnoista tai lomamatkoista. Hermostuu heti jos ei olla jostain samaa mieltä ja keskustelu tyssää siihen, ei suostu edes puhumaan semmoisista asioista. Viimeisin riita koski auton hankintaa, olen ehdottanut taloudellisempaan autoon vaihtoa ja miehen mielestä meillä ei kertakaikkiaan ole rahaa vaihtaa autoa vielä moneen vuoteen, eikä ole mitään järkeä edes selvittää asiaa. Sama monessa muussa uudessa jutussa jota minä ehdotan, liian kallista/hankalaa/mahdotonta, ei kannata edes yrittää eikä pohtia asiaa. Toisaalta hänen mieleisiinsä juttuihin riittää rahaa ja energiaa mielin määrin. Tympäisee.
Omat rahat! Molemmilla omat tilit ja sitten yhteinen "taloustili", jolta maksetaan eläminen (kuten asuminen, sähkö, ruoka, mahdollisten yhteisten lasten kulut). Silloin kumpikin voi ostaa just sellaisen auton, lomareissun, hankinnan tai mieleisensä jutun ja just silloin, kun haluaa, kun maksaa ne omalta tililtään.
Siis näinhän meillä onkin. Mutta kyse onkin nyt semmoisista yhteisistä asioista, kuten vaikka se auto joita meillä on vain yksi. Ei se oikein niinkään toimi että toinen remppaa perheen yhteistä kotia mielensä mukaan, vaihtaa perheen ainoan, molempien käytössä olevan auton mieleisekseen ja kaikki lomamatkatkin tehdään erikseen. Meillä kuitenkin nyt on jo niitä lapsiakin, eli molemmille kuuluvia kuluja. Ongelma ei ole mikään kummankaan omat harrastukset tai verhojen väri tms pienemmät asiat, vaan semmoiset isommat koko perhettä koskevat päätökset.
Oletko tehnyt uuden auton hankinnasta tarkan laskelman, jolla voit osoittaa miehellesi, että uuden auton hankinta tulee ajassa x edullisemmaksi kuin nykyisen auton pitäminen? Lomareissuja ei tarvitse tehdä erikseen vaan keskustelette, minkä summan mies on valmis investoimaan perheen yhteiseen omareissuun. Sinä investoit saman verran ja JOS haluat kalliimman reissun, maksat omalta tililtäsi puuttuvan osan.
Remonttitarpeen arvioinnin eli kuntokartoituksen voi teettää vaikka ammattilaisella. Talonne arvo laskee, jos rakenteisiin pääsee tulemaan jotain vikaa. Ja korjauskustannukset tulevat sitten olemaan paljon suuremmat kuin jos olisi remontoitu ennenkuin rakenteisiin tulee vikaa. Omakotitaloissa hyvä muistaa sekin, että jos jonain päivänä myytte talon, olette vielä 5 vuotta myymisen jälkeen vastuussa uuden omistajan mahdollisesti löytämistä vioista. Jos taas asutte taloyhtiössä, osakkaalla on jo ihan velvollisuuskin huolehtia, ettei rakenteisiin tule vikoja. Se, että asunto vain näyttää kulahtaneelta, ei aiheuta kallista remonttia. Maalia, tapettia ja laminaattia vaan pintaan. Eikä ole tarpeen remontoida koko asuntoa vaan yksi huone kerrallaan. Jos siis tuntuu siltä, että koko asunnon pintaremontti olisi liian kallis. Pointtini tässä on, että miehesi saattaisi suhtautua remonttiasiaan toisin, jos sulla on osoittaa faktaa hänelle, että jos nyt ei remontoida kohtaa x, muutaman vuoden päästä maksetaan siitä moninkertainen summa.
Niin, noinhan se täytyy toimia. Se vaan on hemmetin raskasta, että toisen pitäisi tehdä perusteelliset pohjatyöt ja argumentit ennen kuin keskustelee mistään asiasta puolisonsa kanssa. Semmoista kivireen vetämistä, juuri se minua tässä uuvuttaa ja ottaa päähän. Haluaisin kumppanin jonka kanssa toimia yhdessä, en olla niinkuin joku alainen joka esittelee tarkkaan perustellun projektisuunnitelman pomolleen joka hyväksyy tai ei. Ja lomakohteen valinnassa on toki paljon muitakin kysymyksiä kuin se budjetti. Ei asiat ole ihan niin yksinkertaisia.
Ymmärrän sua oikein hyvin :) Mutta sellaista se vähän on, että jos haluaa toisen ihmisen (puolison, pomon tai jonkun muun) rahoitusta johonkin omaan ideaansa, se pitää osata perustella. Jos oma rahoitus riittää, sitten pitää vaan saada sen verran hyväksyntää yhteisen omaisuuden eli sen talon/asunnon remontissa, että värit, materiaalit yms kelpaa myös omaisuuden toisellekin omistajalle.
Mutta miksi on niin mahdoton ajatus, että niistä ideoista voisi esim keskustella sen sijaan että tyrmää suoralta kädeltä? Ongelma kun ei ole se, etten osaisi perustella, ongelma on se että on raskasta kun ne omat ajatukset tulee aina tyrmätyksi jo ennen kuin ehtii perusteluja esittää, ja sitten pitää suunnilleen nalkutukseen asti pyytää toista kuuntelemaan että saa ne joskus esitettyä. Semmoinen on muuten siellä työpaikallakin aika raskasta. Lisäksi se perheen projektipäällikkönä oleminen on juuri se mihin en olisi halunnut joutua.
Juuri näin. Rasittavimpia ovat ihmiset joiden pitää aina ylirationalisoida kaikki. Heille ei mene jakeluun että joitain asoita tehdään tai halutaan koska se on mukavaa ja tekee onnelliseksi eikä koska se on järkevää.
Mutta kun kaikella mitä teet on jokin syvempi koko maailmaa hallitseva merkitys. Mikä? En tiedä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos miehesi ei halua keskustella suhteen ihan perusasioista, niin mitä elämänne olisi sitten, jos teillä olisi lapsia? Ei se siitä ainakaan paremmaksi muuttuisi! Pahimmillaan huomaisit olevasi äiti lapsille ja yhdelle aikuiselle miehelle! Turha tuollaiseen suhteeseen on jäädä mitään vääntämään.
Mulla on sukulaismies, joka tiesi jo nuorena miehenä mitä naiset haluavat kuulla. Hän osasi sanoa aina oikeat sanat. Asui kasarilla jonkin aikaa viikot mun luonani, koska oli silloin täällä töissä. Monta kertaa, kun väkisinkin pienessä asunnossa kuulin, mitä hän lankapuhelimessa puhui (vaimolleen ja parille naisystävälleen), mietin, että oikeastiko ne naiset uskoo kaiken tuon tuuban. Tämä ei nyt liity aloitukseen vaan yhteen aiempaan kommenttiin, jossa mies (???) perusteli vaikenemista sillä, ettei nainen oikeasti haluaisi kuulla, mitä mies sanoisi. Mun sukulaismies oli tietyllä tavalla samanlainen, mutta hän sanoi aina, mitä nainen halusi kuulla, eikä sitä, mitä oikeasti ajatteli.
Puhuminen ja muu kommunikointi on parisuhteessa tärkeää, mutta mun mielestä sanomisiaan pitää tarkoittaa ja aina pitää ajatella ennenkuin sanoo eikä sanoa ennenkuin ajattelee. Sanojaan kun ei saa vedettyä takaisin ja sellainen "no en mä tarkoitanut" tarkoittaa, että valehteli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on sukulaismies, joka tiesi jo nuorena miehenä mitä naiset haluavat kuulla. Hän osasi sanoa aina oikeat sanat. Asui kasarilla jonkin aikaa viikot mun luonani, koska oli silloin täällä töissä. Monta kertaa, kun väkisinkin pienessä asunnossa kuulin, mitä hän lankapuhelimessa puhui (vaimolleen ja parille naisystävälleen), mietin, että oikeastiko ne naiset uskoo kaiken tuon tuuban. Tämä ei nyt liity aloitukseen vaan yhteen aiempaan kommenttiin, jossa mies (???) perusteli vaikenemista sillä, ettei nainen oikeasti haluaisi kuulla, mitä mies sanoisi. Mun sukulaismies oli tietyllä tavalla samanlainen, mutta hän sanoi aina, mitä nainen halusi kuulla, eikä sitä, mitä oikeasti ajatteli.
Puhuminen ja muu kommunikointi on parisuhteessa tärkeää, mutta mun mielestä sanomisiaan pitää tarkoittaa ja aina pitää ajatella ennenkuin sanoo eikä sanoa ennenkuin ajattelee. Sanojaan kun ei saa vedettyä takaisin ja sellainen "no en mä tarkoitanut" tarkoittaa, että valehteli.
Tota kutsutaan manipuloinniksi ja valehteluksi. Ja kai sekin kertoo jotain, että oli vaimo ja pari naisystävää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on sukulaismies, joka tiesi jo nuorena miehenä mitä naiset haluavat kuulla. Hän osasi sanoa aina oikeat sanat. Asui kasarilla jonkin aikaa viikot mun luonani, koska oli silloin täällä töissä. Monta kertaa, kun väkisinkin pienessä asunnossa kuulin, mitä hän lankapuhelimessa puhui (vaimolleen ja parille naisystävälleen), mietin, että oikeastiko ne naiset uskoo kaiken tuon tuuban. Tämä ei nyt liity aloitukseen vaan yhteen aiempaan kommenttiin, jossa mies (???) perusteli vaikenemista sillä, ettei nainen oikeasti haluaisi kuulla, mitä mies sanoisi. Mun sukulaismies oli tietyllä tavalla samanlainen, mutta hän sanoi aina, mitä nainen halusi kuulla, eikä sitä, mitä oikeasti ajatteli.
Puhuminen ja muu kommunikointi on parisuhteessa tärkeää, mutta mun mielestä sanomisiaan pitää tarkoittaa ja aina pitää ajatella ennenkuin sanoo eikä sanoa ennenkuin ajattelee. Sanojaan kun ei saa vedettyä takaisin ja sellainen "no en mä tarkoitanut" tarkoittaa, että valehteli.
Tota kutsutaan manipuloinniksi ja valehteluksi. Ja kai sekin kertoo jotain, että oli vaimo ja pari naisystävää.
Nimenomaan. Mutta nämä naiset olivat aivan rakastuneita ja tyytyväisiä mieheen ja suhteisiinsa, kunnes mies kärähti hommasta. Jotkut miehet osaavat sanoa oikeat sanat ja näin pitää naisensa tyytyväisinä.
Miehet on käytännöllisiä ja tietävät että kaikenmaailman kivakeskustelut menettävät merkityksensä noin puolessa vuorokaudessa. Kuulostat mikromanageeraaja-autistilta ja siihen olisi hyvä hakea apua, ellet sitten aio löytää samanlaista autistimiestä.
Minä ainakin voin ihan myöntää olevani huono keskustelija. On tosi vaikea aloittaa keskustelua vaikeista aiheista. Ja sitten kun lopulta aikani vatvottuani yritän muotoilla ajatukseni sanoiksi, mies joko suuttuu tai vaikenee kuin muuri. Saattaa suuttua myös jostain ihan normaalista asiasta jos sanon sen jotenkin väärällä hetkellä. Joten se puhuminen menee entistä hankalammaksi, riitoja ei käsitellä koskaan vaan riidan jälkeen ollaan kuin mitään ei olisi tapahtunut (varsinkin mies) ja herkästi käy niin että ne vaikeat asiat tulee sitten sanottua siinä riidan keskellä ei niin rakentavassa muodossa. Huvittavaa tässä on se, että ihastuin mieheen aikanaan siksi, että hänen kanssaan oli niin helppo jutella kaikesta, no ei ole enää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on sukulaismies, joka tiesi jo nuorena miehenä mitä naiset haluavat kuulla. Hän osasi sanoa aina oikeat sanat. Asui kasarilla jonkin aikaa viikot mun luonani, koska oli silloin täällä töissä. Monta kertaa, kun väkisinkin pienessä asunnossa kuulin, mitä hän lankapuhelimessa puhui (vaimolleen ja parille naisystävälleen), mietin, että oikeastiko ne naiset uskoo kaiken tuon tuuban. Tämä ei nyt liity aloitukseen vaan yhteen aiempaan kommenttiin, jossa mies (???) perusteli vaikenemista sillä, ettei nainen oikeasti haluaisi kuulla, mitä mies sanoisi. Mun sukulaismies oli tietyllä tavalla samanlainen, mutta hän sanoi aina, mitä nainen halusi kuulla, eikä sitä, mitä oikeasti ajatteli.
Puhuminen ja muu kommunikointi on parisuhteessa tärkeää, mutta mun mielestä sanomisiaan pitää tarkoittaa ja aina pitää ajatella ennenkuin sanoo eikä sanoa ennenkuin ajattelee. Sanojaan kun ei saa vedettyä takaisin ja sellainen "no en mä tarkoitanut" tarkoittaa, että valehteli.
Tota kutsutaan manipuloinniksi ja valehteluksi. Ja kai sekin kertoo jotain, että oli vaimo ja pari naisystävää.
Nimenomaan. Mutta nämä naiset olivat aivan rakastuneita ja tyytyväisiä mieheen ja suhteisiinsa, kunnes mies kärähti hommasta. Jotkut miehet osaavat sanoa oikeat sanat ja näin pitää naisensa tyytyväisinä.
Joo, ja mahdollisesti terapian tarpeessa tai yksin loppuelämänsä suhteen jälkeen eli EI NOIN!
Kun ei jaksa jauhaa itsestäänselvyyksistä jatkuvasti.
Oma vaimoni kääntää aiheen kuin aiheen kokemiinsa lapsuuden ja nuoruuden vääryyksiin; siis aihe kuin aihe, vaikka uusista perunoista.
Alan epäillä, ettei niitä vääryyksiä ole edes tapahtunut. Kääntää vain jokaisen asian ja teon itseään koskevaksi moitteeksi tai pilkaksi.
Jos mies pysyy aina samanlaisena, hän ei kehity kuten ihmisen kuuluu. Huono puoli on se, että ainoastaan aika näyttää kuka pystyy kehittymään ihmisenä ja kuka jämähtää samaan.