Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mieheni kieltäytyy keskustelemasta vaikeita asioita
30.06.2022 |
Mies on yksinkertaisesti päättäny, ettei suotu keskustelemaan vaikeista ja epämukavuusalueelleen osuvista asioista.
Näitä ovat mm.
- tunteet kuten rakkaus ja suhteen merkitys
- seksi, eli millaista, kuinka usein ja ehdotukseni tähän liittyen
- pitkän ajan suunnitelmat jotka ulottuvat yli vuoden päähän
- talousasioiden suunnittelu
- mikä tahansa ongelma, kuten aikatauluhaasteet tai erimielisyydet jostain
Näissä tilanteissa mies joko suuttuu, vaikenee tai kävelee fyysisesti pois paikalta. On silti sanonut, että haluaa rakentaa kanssani perheen ja elämän, mutta keskustelu aiheesta on mahdotonta. Rakkaus on pitänyt mut suhteessa nämä muutamat vuodet, mutta nyt alkaa luovuttaminen olla lähellä. Olo on lannistunut ja hylätty, epäilen miehen todellista halua suhteeseen ja sitoutumiseen ja ymmärrystä, mitä se vaatii.
Kommentit (500)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se naisten suhteesta puhuminen on sitä, että nainen kertoo, mitä väärää mies on tehnyt tai mitä hyvää ei ole tehnyt, ja kuinka tämä ei varmaan rakasta ja kun on epävarmuutta haluaako tämä suhdetta (vaikka yhdessä oltaisiin oltu 10 vuotta). Se on äärimmäisen rasittavaa miehelle, eikä todellakaan lisää suhteen tiiviyttä.
Mies ei koskaan ehdota naiselle, että ruvetaas keskustelemaan millä tavalla huonosti nainen on suhteessa toiminut ja mitä huonoja ominaisuuksia hänellä on. Naisen keskustelu on sitä, että hän kertoo, millä tavalla mies on huono ja miten miehen pitäisi muuttua (tai ainakin vakuuttaa muuttuvansa). Jatkuvaa vanhojen asioiden vatvomista ja aina samoihin asioihin palaamista. Huonoa itsetuntoa.
M48
Juuri näin!
Minun mielestäni jatkuva vanhoihin palaaminen johtuu siitä, että ne ovat jääneet vaivaamaan eikä niitä ole saatu koskaan selvitettyä eikä siitä, että jollakin olisi huono itsetunto. Aivan omituinen korrelaatioajatus, että asioihin palaaminen ja itsetunnon taso jotenkin liittyisivät toisiinsa.
Pikemmin näkisin, että ihmisellä, joka kykenee kommunikoimaan avoimesti, on hyvä itsetunto ja vaikenijalla on heikko itsetunto, siksi hän ei rohkene puhua tai osaa pitää terveellä ja rakentavalla tavalla puoliaan ja omia rajojaan loukkaamattomina.
Jos asiat lakaistaan aina maton alle, siihen muodostuu pikku hiljaa keko, johon sitten jatkuvasti kompastuu.
Juuri näin. Kun ihminen on sinut itsensä kanssa, kestää hän keskustella hankalistakin aiheista. Myös riitely kuuluu kommunikointiin, mutta pakeneminen ei. Joka pakenee, on puhumatta, välttelee, vetäytyy on huonolla itsetunnolla varustettu aikuinen.
Näistä löytyy luettavaa netistä, asiantuntijoiden lausuntoja.Mikä helkutin hankala asia? Miksi olet ihmisen kanssa joka tuo hankaluuksia elämääsi?
Ne asiantuntijat eivät tiedä mistään mitään.
Kiitti tän päivän ekasta naurusta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikeeta oli puhua viime parisuhteessa joka juuri loppui. Naisystävällä tasaisin väliajoin kriisejä miten se ja tää on pielessä ja ei tiedä haluaako olla yhdessä. Sitten sanoo että parisuhde olisi heti loppu, jos itselläni olisi mitään epäröintiä haluanko olla yhdessä vai en. 4 vuotta oli yhtä ansojen purkamista varoen ettei sano yhtään väärää sanaa. Aina tuli uusia ongelmia ja lopulta mulle riitti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menkää parisuhde terapiaan , siellä miehen on pakko avautua
Noniin terapiassa mies sitten nolona kertoo, että haluaa harrastaa sängyssä esimerkiksi jotain pissaleikkejä. Nainen ja terapeutti järkyttyy. Nainen ottaa kammotuksessaan eron ja miestä vituttaa entistä enemmän, että avasi tyhmän suunsa.
Miehet kyllä tietää 95% milloin ajatus tai juttu ei ole naisen mieleen ja pitävät siksi suunsa kiinni, koska mitä järkeä on ottaa asia esille, josta tietää että toisella on kielteinen näkemys? Mutta nainen näkee tämän "vaikenemisenkin" huonona, vaikka todellisuudessa se, että mies aukaisisi suunsa olisi 1000 kertaa pahempi. Koska a) mies paljastuisi pervoksi ja b) oli niin saatanan tyhmä, että sanoi sen ääneen.
Ihan siis tosissasi esität että parisuhteiden suurin ongelma on se että kun miehet eivät uskalla sanoa haluvansa pissaleikkejä niin ovat sitten ihan kaikista asioista hiljaa? Anteeksi nyt vain mutta mitään noin naurettavaa en ole aikoihin kuullut.
Ei vaan esimerkki siitä, että miehellä voi olla syynsä olla asioista vaiti. Toki sitten on näitä sankareita, jotka eivät yksinkertaisesti osaa kommunikoida toisen kanssa yhtään. Ja heistä nyt kannattaa vaan erota. Jos ei ole siihen X määrän vuosissa ehtinyt kehittää edes välttämättömiä kommunikointitaitoja, niin ei niitä kehity jatkossakaan.
Mutta jos ongelmana on se, että mies ei vain suostu "puhumaan" hankalista asioista, kuten esimerkiksi raha-asiat tai seksiin liittyvät intohimot, niin sille hiljaisuudelle voi olla ihan looginen syynsä. Looginen syy voi olla se, että ei halua, että nainen näkee, että hänelle menee 50 euroa nettipokeriin kuukaudessa tai, että omaa jonkun fetissin, mitä ei nyt halua ääneen kertoa.
Ne syyt ovat sitten usein ihan yhtä lailla ongelmallisia suhteen kannalta kuin se puhumattomuus. Eivät ne takana olevat ongelmat katoa sillä että niistä ei puhu. Vaikka moni mies näin tuntuu kuvittelevankin.
Ongelmat eivät katoa puhumattomuudella, mutta mä tietyssä määrin ymmärrän puhumattomuuden. Puhumattomuudella saa lisää aikaa. Aikaa miettiä, haluaako koko suhdetta enää. Aikaa valmistella eroa. Olen syyllistynyt tuohon kerran itsekin, vaikka tiedän, että on toista kohtaan epäreilua olla puhumatta asioista ja sitten yhtenä kauniina päivänä kerätä kamansa ja sanoa heippa. Eikä kyse ollut mistään fetisseistä tai nettipokereista, joista tuo aiempi henkilö kirjoitti. Näin jälkikäteen ajateltuna mä taisin olla jo luovuttanut suhteesta siinä vaiheessa, kun en halunnut enää puhua.
Olen kokenut tällaisen suhteen miehenä. Näin jälkikäteen ajatellen siinä olisi kyse siitäkin, että nainen oli paljon tunneälykkäämpi ja itse yritin parhaani mukaan tarpoa perässä, älyten asioita paljon hitaammin Nainen ei kovin paljon kommunikoinut vaan enemmänkin odotti mitä teen. Lopussa alkoi kyllä itselläkin olla syvä riittämättömyyden tunne. Tajusin, että asiat eivät ole kohdallaan, mutta en vaan osannut niitä ratkoa. Syyllisyys alkoi painaa päälle. No suhde päättyi sitten siihen, kun nainen kerran kahvilassa ilmoitti, että hän haluaa toisenlaisen miehen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies loukkaa naista syvästi. Sanoo sori ja luulee että asia on sillä kuitattu.
Nainen haluaa kertoa, että se, mitä mies teki on väärin ja että naisesta sellainen tuntuu pahalta. Miehen mielestä tämä on turhaa jankkaamista.
Mies loukkaa naista uudelleen, ihan samalla tavalla. Sanoo sori ja luulee, että asia on sillä kuitattu.
Nainen kertoo, että taas näin tapahtui ja ei ollut mukavaa. Nyt nainen miehen mielestä nalkuttaa.
Mies loukkaa naista uudelleen, samalla tavalla. Sanoo sori ja luulee, että asia on sillä kuitattu.
Nainen pakkaa laukut ja lähtee jonkun muun matkaan. Mies itkee kuinka ero tuli ihan puskista, naiset on pinnallisia håråja ja vannoo, ettei koskaan enää sekaannu naisiin.ja niin edelleen ad nauseatum.
TÄMÄ! Ja miten tämä olisi vältetty?
PUHUMALLA JA KOMMUNIKOIMALLA aikuisten ihmisteb tavalla.
Kertokaa miehet, miksi on niin vaikeaa puhua? Onko teidät kotonanne kasvatettu tuppisuu ja puunaamoiksi, ei puhetta ei tunnetason elämää??
Ja jos näin, MIKSI ETTE KYKENE KEHITTYMÄÄN? Mikä estää?Hölynpölyä. Aloita kehittyminen itsestäsi.
Niin, kerroit juuri sen ajatusmaailmasi totuuden: toinen ihminen on hölynpölyä, vain sinä, sinun tarpeesi, sinun egosi on keskipisteenä. Mihin sinä toista ihmistä edes tarvitset? Henkisellä tasolla varsinkaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän sama meilläkin. En todellakaan tiedä mitä mies toivoo ja haluaa, paitsi harrastaa omia juttujaan koska niistä se puhuu. Perheen yhteisistä jutuista ei. On se joskus puhunut enemmän, alkuaikoina puhuttiin paljon kaikesta ja häät on järjestetty ja lapsiluku on saatu päätettyä ihan hyvin. Mutta niistä ongelmakohdista puhuminen tuntuu olevan vaikeaa, samoin jostain talousasioista ja esimerkiksi uusista hankinnoista tai lomamatkoista. Hermostuu heti jos ei olla jostain samaa mieltä ja keskustelu tyssää siihen, ei suostu edes puhumaan semmoisista asioista. Viimeisin riita koski auton hankintaa, olen ehdottanut taloudellisempaan autoon vaihtoa ja miehen mielestä meillä ei kertakaikkiaan ole rahaa vaihtaa autoa vielä moneen vuoteen, eikä ole mitään järkeä edes selvittää asiaa. Sama monessa muussa uudessa jutussa jota minä ehdotan, liian kallista/hankalaa/mahdotonta, ei kannata edes yrittää eikä pohtia asiaa. Toisaalta hänen mieleisiinsä juttuihin riittää rahaa ja energiaa mielin määrin. Tympäisee.
Omat rahat! Molemmilla omat tilit ja sitten yhteinen "taloustili", jolta maksetaan eläminen (kuten asuminen, sähkö, ruoka, mahdollisten yhteisten lasten kulut). Silloin kumpikin voi ostaa just sellaisen auton, lomareissun, hankinnan tai mieleisensä jutun ja just silloin, kun haluaa, kun maksaa ne omalta tililtään.
Siis näinhän meillä onkin. Mutta kyse onkin nyt semmoisista yhteisistä asioista, kuten vaikka se auto joita meillä on vain yksi. Ei se oikein niinkään toimi että toinen remppaa perheen yhteistä kotia mielensä mukaan, vaihtaa perheen ainoan, molempien käytössä olevan auton mieleisekseen ja kaikki lomamatkatkin tehdään erikseen. Meillä kuitenkin nyt on jo niitä lapsiakin, eli molemmille kuuluvia kuluja. Ongelma ei ole mikään kummankaan omat harrastukset tai verhojen väri tms pienemmät asiat, vaan semmoiset isommat koko perhettä koskevat päätökset.
Oletko tehnyt uuden auton hankinnasta tarkan laskelman, jolla voit osoittaa miehellesi, että uuden auton hankinta tulee ajassa x edullisemmaksi kuin nykyisen auton pitäminen? Lomareissuja ei tarvitse tehdä erikseen vaan keskustelette, minkä summan mies on valmis investoimaan perheen yhteiseen omareissuun. Sinä investoit saman verran ja JOS haluat kalliimman reissun, maksat omalta tililtäsi puuttuvan osan.
Remonttitarpeen arvioinnin eli kuntokartoituksen voi teettää vaikka ammattilaisella. Talonne arvo laskee, jos rakenteisiin pääsee tulemaan jotain vikaa. Ja korjauskustannukset tulevat sitten olemaan paljon suuremmat kuin jos olisi remontoitu ennenkuin rakenteisiin tulee vikaa. Omakotitaloissa hyvä muistaa sekin, että jos jonain päivänä myytte talon, olette vielä 5 vuotta myymisen jälkeen vastuussa uuden omistajan mahdollisesti löytämistä vioista. Jos taas asutte taloyhtiössä, osakkaalla on jo ihan velvollisuuskin huolehtia, ettei rakenteisiin tule vikoja. Se, että asunto vain näyttää kulahtaneelta, ei aiheuta kallista remonttia. Maalia, tapettia ja laminaattia vaan pintaan. Eikä ole tarpeen remontoida koko asuntoa vaan yksi huone kerrallaan. Jos siis tuntuu siltä, että koko asunnon pintaremontti olisi liian kallis. Pointtini tässä on, että miehesi saattaisi suhtautua remonttiasiaan toisin, jos sulla on osoittaa faktaa hänelle, että jos nyt ei remontoida kohtaa x, muutaman vuoden päästä maksetaan siitä moninkertainen summa.
Niin, noinhan se täytyy toimia. Se vaan on hemmetin raskasta, että toisen pitäisi tehdä perusteelliset pohjatyöt ja argumentit ennen kuin keskustelee mistään asiasta puolisonsa kanssa. Semmoista kivireen vetämistä, juuri se minua tässä uuvuttaa ja ottaa päähän. Haluaisin kumppanin jonka kanssa toimia yhdessä, en olla niinkuin joku alainen joka esittelee tarkkaan perustellun projektisuunnitelman pomolleen joka hyväksyy tai ei. Ja lomakohteen valinnassa on toki paljon muitakin kysymyksiä kuin se budjetti. Ei asiat ole ihan niin yksinkertaisia.
Ymmärrän sua oikein hyvin :) Mutta sellaista se vähän on, että jos haluaa toisen ihmisen (puolison, pomon tai jonkun muun) rahoitusta johonkin omaan ideaansa, se pitää osata perustella. Jos oma rahoitus riittää, sitten pitää vaan saada sen verran hyväksyntää yhteisen omaisuuden eli sen talon/asunnon remontissa, että värit, materiaalit yms kelpaa myös omaisuuden toisellekin omistajalle.
Mutta miksi on niin mahdoton ajatus, että niistä ideoista voisi esim keskustella sen sijaan että tyrmää suoralta kädeltä? Ongelma kun ei ole se, etten osaisi perustella, ongelma on se että on raskasta kun ne omat ajatukset tulee aina tyrmätyksi jo ennen kuin ehtii perusteluja esittää, ja sitten pitää suunnilleen nalkutukseen asti pyytää toista kuuntelemaan että saa ne joskus esitettyä. Semmoinen on muuten siellä työpaikallakin aika raskasta. Lisäksi se perheen projektipäällikkönä oleminen on juuri se mihin en olisi halunnut joutua.
Tuota sun pitää kysyä sun mieheltäsi. En osaa hänen puolestaan vastata. Mun mieheni kuuntelee mua, koska tietää, että ennenkuin edes alan ehdottamaan mitään vähänkään isompaa juttua, olen jo selvitellyt tarpeeksi asioita. Mulle perheen projektipäällikön rooli sopii kuin nenä päähän. Olen yrittäjä kahden muun ihmisen kanssa ja siten töissäkin tottunut siihen, että saadakseni kaksi muuta osakasta vakuuttuneeksi jostain, en voi aloittaa vain heittämällä ilmaan jonkun idean vaan mun pitää valmistella asiaa. Mulle tällainen on luontevaa. Läheskään kaikille ei ole.
Ei se itsekään osaa vastata koska semmoista ei hänen mielestään tapahdu, minä vaan vaadin liikoja tai haihattelen mahdottomia. Kyllä, olemme hieman ongelmissa tämän kommunikoinnin kanssa. Aina ei ole ollut tämmöistä, kai, tai ehkä on, mutta asia korostuu kun niitä yhteisiä päätettäviä juttuja olisi paljon enemmän kuin ennen eikä oma jaksaminen riittäisi siihen projektipäälliköintiin.
Ikävä tilanne :( Onnistuisiko edes jossain asioissa sellainen, että tavallaan esittäisit ensin perustelut ja vasta sitten kertoisit, mitä haluat? Esimerkkinä vaikka sellainen tilanne (haluaisit siis remontin), että kertoisit miehellesi lukeneesi/kuulleesi tapauksista, joissa omakotitalon myytyään on 5 vuotta vastuussa myymästään talosta ja että ihmisiä on joutunut vaikeuksiin tämän takia. Pääsisittekö tällä tavalla keskustelemaan taloista, talojen kunnoista, miten kalliiksi voi tulla jos päästää talon huonoon kuntoon jne? Ja jos tässä keskustelussa on molemmilla suunnilleen samanlainen mielipide eli että on järjetöntä maksaa liikaa, kun ennakoimalla säästyisi paljon rahaa, vasta sitten ottaisit puheeksi remontin? En siis tiedä, toimisiko teillä.
Teitä tuntematta kuitenkin sanoisin, että miehesi vaikuttaa tyypiltä, joka on tyytyväinen, kun mikään ei muutu. Hän on oikein tyytyväinen elämäänsä ja parisuhteeseensa, kunhan sinä et ala vaatimaan mitään muutoksia. Näin on hyvä eikä sen vuoksi asioista tarvitse keskustella. Koska sinä olet tyytymätön ja haluat ottaa asioita puheeksi, mies tyrmää sinut, koska puheesi ovat uhka hänen tyytyväisyydelleen. On tietysti olemassa sekin mahdollisuus, ettei mieskään ole tyytyväinen. Hän ei vain enää välitä viitsiäkseen tehdä asioille mitään. Onko pariterapia realistinen vaihtoehto?
Ei tämä tilanne nyt sentään niin paha ole ettei mistään ikinä saataisi sovittua, ja talokin rapistuisi alta. Onhan me sentään saatu mentyä naimisiin, hankittua lapsia ja se omakotitalokin. Talon ylläpidon kannalta välttämättömät remontitkin tulee hoidetuksi, ei mies tyhmä ole. Tosin semmoisia välttämättömiä nyt ei ole vielä paljon eteen sattunutkaan. Ongelma on ihan siinä kommunikoinnissa joka on mennyt solmuun pahemman kerran, ja juuri siinä että meillä on erilaiset tavat käsitellä asioita. Mies kokee ehdotukseni ja keskustelun avaukset jotenkin vaatimuksina, ja minusta se on aika epäreilua kun en mielestäni ole semmoinen joka vaatisi toista toteuttamaan kaikki toiveeni, haluaisin vain että voitaisiin yhdessä pohtia mikä on mahdollista ja millä aikataululla. Joskus se onnistuukin, joskus saan täyden lyttäyksen. Ja kyllä olen miettinyt usein pariterapiaa. Kun vaan saisi miehestä irti edes sen keskustelun että meillä ei oikeasti ole kaikki hyvin, toistaiseksi hän vetäytyy kokonaan kun sellaisesta alkaa puhumaan. Täytyisi varmaan jaksaa painostaa enemmän...
Lihavoin kommentistasi kaksi kohtaa. Haluat siis tietää, mikä on mahdollista ja millä aikataululla. Ei ole oikeastaan mitenkään erikoista, että miehesi kokee nämä vaatimuksina, koska haluat jo tietää aikataulutkin. Miehesi menee solmuun, koska ei hän halua miettiä mitään aikatauluja. Hän voisi ehkä vielä miettiä, mikä voisi olla mahdollista, mutta aikataulun kertominen tekee siitä hänelle vaatimuksen. Mä kuulun itse niihin ihmisiin, joille aikataulun antaminen tarkoittaa, että mun pitää tehdä asia. On siis asia, joka mun pitää tehdä ja sille vieläpä deadline eli vaatimus, mihin mennessä se pitää tehdä. Ymmärrän, että sinä et ehkä tarkoita asiaa näin, mutta miehesi tulkitsee sen näin.
Tietenkin on asioita, joihin on asetettava jokin takaraja. Lastenhankintaa ei voi siirtää vuosikymmeniksi eteenpäin. Joskus on hyvä muuttaa ennenkuin lapsi aloittaa koulun eikä vasta kesken lukuvuoden tai alakoulun. Eikä unelmiensa perheasuntoonkaan muuttamista kannata siirtää sinne, kun lapset ovat jo lähes täysi-ikäisiä. Pienemmissä asioissa esim lomareissun kohde pitää päättää sen verran ajoissa, että sinne saa vielä varattua matkoja.
Ikävistä asioista puhuminen ei ole mukavaa. Vetäytyminen voi johtua siitäkin, että mies kokee sinun syyllistävän häntä. Kokee olevansa altavastaaja. En tiedä, mutta ei ehkä pärjää sinulle verbaalisesti. On helpompaa vetäytyä kuin puolustautua. Pariterapia kuulostaisi kyllä teidän tapauksessanne harkinnan arvoiselta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"vaikeita asioita" pitäisi olla "vaikeista asioista".
Noissa on merkitysero, vaikeita asioita tarkoittaa että miehesi ei suostu puhumaan kvanttifysiikkaa sinulle. Vaikeista asioista tarkoittaa sitten sitä mitä halusitkin.
Kännykkäsukupolvella tuntuu olevan hakusessa tällaiset pienet vivahde-erot. Kirjoja ei enää lueta ja se valitettavasti näkyy.
Kyllä älypuhelinsukupolvestakin löytyy autistisia saivartelijoita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menkää parisuhde terapiaan , siellä miehen on pakko avautua
Noniin terapiassa mies sitten nolona kertoo, että haluaa harrastaa sängyssä esimerkiksi jotain pissaleikkejä. Nainen ja terapeutti järkyttyy. Nainen ottaa kammotuksessaan eron ja miestä vituttaa entistä enemmän, että avasi tyhmän suunsa.
Miehet kyllä tietää 95% milloin ajatus tai juttu ei ole naisen mieleen ja pitävät siksi suunsa kiinni, koska mitä järkeä on ottaa asia esille, josta tietää että toisella on kielteinen näkemys? Mutta nainen näkee tämän "vaikenemisenkin" huonona, vaikka todellisuudessa se, että mies aukaisisi suunsa olisi 1000 kertaa pahempi. Koska a) mies paljastuisi pervoksi ja b) oli niin saatanan tyhmä, että sanoi sen ääneen.
Ihan siis tosissasi esität että parisuhteiden suurin ongelma on se että kun miehet eivät uskalla sanoa haluvansa pissaleikkejä niin ovat sitten ihan kaikista asioista hiljaa? Anteeksi nyt vain mutta mitään noin naurettavaa en ole aikoihin kuullut.
Ei vaan esimerkki siitä, että miehellä voi olla syynsä olla asioista vaiti. Toki sitten on näitä sankareita, jotka eivät yksinkertaisesti osaa kommunikoida toisen kanssa yhtään. Ja heistä nyt kannattaa vaan erota. Jos ei ole siihen X määrän vuosissa ehtinyt kehittää edes välttämättömiä kommunikointitaitoja, niin ei niitä kehity jatkossakaan.
Mutta jos ongelmana on se, että mies ei vain suostu "puhumaan" hankalista asioista, kuten esimerkiksi raha-asiat tai seksiin liittyvät intohimot, niin sille hiljaisuudelle voi olla ihan looginen syynsä. Looginen syy voi olla se, että ei halua, että nainen näkee, että hänelle menee 50 euroa nettipokeriin kuukaudessa tai, että omaa jonkun fetissin, mitä ei nyt halua ääneen kertoa.
Ne syyt ovat sitten usein ihan yhtä lailla ongelmallisia suhteen kannalta kuin se puhumattomuus. Eivät ne takana olevat ongelmat katoa sillä että niistä ei puhu. Vaikka moni mies näin tuntuu kuvittelevankin.
Ongelmat eivät katoa puhumattomuudella, mutta mä tietyssä määrin ymmärrän puhumattomuuden. Puhumattomuudella saa lisää aikaa. Aikaa miettiä, haluaako koko suhdetta enää. Aikaa valmistella eroa. Olen syyllistynyt tuohon kerran itsekin, vaikka tiedän, että on toista kohtaan epäreilua olla puhumatta asioista ja sitten yhtenä kauniina päivänä kerätä kamansa ja sanoa heippa. Eikä kyse ollut mistään fetisseistä tai nettipokereista, joista tuo aiempi henkilö kirjoitti. Näin jälkikäteen ajateltuna mä taisin olla jo luovuttanut suhteesta siinä vaiheessa, kun en halunnut enää puhua.
Olen kokenut tällaisen suhteen miehenä. Näin jälkikäteen ajatellen siinä olisi kyse siitäkin, että nainen oli paljon tunneälykkäämpi ja itse yritin parhaani mukaan tarpoa perässä, älyten asioita paljon hitaammin Nainen ei kovin paljon kommunikoinut vaan enemmänkin odotti mitä teen. Lopussa alkoi kyllä itselläkin olla syvä riittämättömyyden tunne. Tajusin, että asiat eivät ole kohdallaan, mutta en vaan osannut niitä ratkoa. Syyllisyys alkoi painaa päälle. No suhde päättyi sitten siihen, kun nainen kerran kahvilassa ilmoitti, että hän haluaa toisenlaisen miehen.
No oliko se nainen sitten muka tunneälykäs, jos ei kommunikoinut vaan odotti?
Hyvässä suhteessa olisi ollut niin, että jos huomaat olevasi kaltevalla pinnalla, avaat suusi ja toinen ottaa kädestä kiinni ja auttaa siitä taas tasamaalle. Näin molemmat kehittyvät ihmisinä, aikuistuvat. Suhde rakentaa molemmista parempaa ihmistä ja luo turvaa ja hyvää oloa, ei syyllisyyttä eikä huonommuudentunnetta. Mutta siihen on pakko uskaltaa heittäytyä silloin itsekin haavoittumisriskillä, muuten ei ole mahdollisuutta kasvaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ei halua tehdä mitään, ei suunnitella mitään ei seksiä harrastaa edes niin eihän se ole mikään parisuhde. Joudut nyt luovuttamaan niin se on sulle parasta koska sinun pitää ajatella mikä on sinulle parasta elämässä. Eihän se helppoo ole uutta miestä löytää joka haluaa samoja asioita kuin sinä mutta tuo nyky miehes ei halua samaa kuin sinä. Sano sille että lähde sinä oikealle sinä lähdet vasemmalle ja jatketään omaa elämää.
Seuraavalla kerralla muistatkin sitten laittaa puhekyvyn vaatimuslistalle.
M
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies loukkaa naista syvästi. Sanoo sori ja luulee että asia on sillä kuitattu.
Nainen haluaa kertoa, että se, mitä mies teki on väärin ja että naisesta sellainen tuntuu pahalta. Miehen mielestä tämä on turhaa jankkaamista.
Mies loukkaa naista uudelleen, ihan samalla tavalla. Sanoo sori ja luulee, että asia on sillä kuitattu.
Nainen kertoo, että taas näin tapahtui ja ei ollut mukavaa. Nyt nainen miehen mielestä nalkuttaa.
Mies loukkaa naista uudelleen, samalla tavalla. Sanoo sori ja luulee, että asia on sillä kuitattu.
Nainen pakkaa laukut ja lähtee jonkun muun matkaan. Mies itkee kuinka ero tuli ihan puskista, naiset on pinnallisia håråja ja vannoo, ettei koskaan enää sekaannu naisiin.ja niin edelleen ad nauseatum.
TÄMÄ! Ja miten tämä olisi vältetty?
PUHUMALLA JA KOMMUNIKOIMALLA aikuisten ihmisteb tavalla.
Kertokaa miehet, miksi on niin vaikeaa puhua? Onko teidät kotonanne kasvatettu tuppisuu ja puunaamoiksi, ei puhetta ei tunnetason elämää??
Ja jos näin, MIKSI ETTE KYKENE KEHITTYMÄÄN? Mikä estää?Hölynpölyä. Aloita kehittyminen itsestäsi.
Niin, kerroit juuri sen ajatusmaailmasi totuuden: toinen ihminen on hölynpölyä, vain sinä, sinun tarpeesi, sinun egosi on keskipisteenä. Mihin sinä toista ihmistä edes tarvitset? Henkisellä tasolla varsinkaan?
Siinäpä tuli tytsyltä napakkaa tekstiä! Aika hauska.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se naisten suhteesta puhuminen on sitä, että nainen kertoo, mitä väärää mies on tehnyt tai mitä hyvää ei ole tehnyt, ja kuinka tämä ei varmaan rakasta ja kun on epävarmuutta haluaako tämä suhdetta (vaikka yhdessä oltaisiin oltu 10 vuotta). Se on äärimmäisen rasittavaa miehelle, eikä todellakaan lisää suhteen tiiviyttä.
Mies ei koskaan ehdota naiselle, että ruvetaas keskustelemaan millä tavalla huonosti nainen on suhteessa toiminut ja mitä huonoja ominaisuuksia hänellä on. Naisen keskustelu on sitä, että hän kertoo, millä tavalla mies on huono ja miten miehen pitäisi muuttua (tai ainakin vakuuttaa muuttuvansa). Jatkuvaa vanhojen asioiden vatvomista ja aina samoihin asioihin palaamista. Huonoa itsetuntoa.
M48
Juuri näin!
Minun mielestäni jatkuva vanhoihin palaaminen johtuu siitä, että ne ovat jääneet vaivaamaan eikä niitä ole saatu koskaan selvitettyä eikä siitä, että jollakin olisi huono itsetunto. Aivan omituinen korrelaatioajatus, että asioihin palaaminen ja itsetunnon taso jotenkin liittyisivät toisiinsa.
Pikemmin näkisin, että ihmisellä, joka kykenee kommunikoimaan avoimesti, on hyvä itsetunto ja vaikenijalla on heikko itsetunto, siksi hän ei rohkene puhua tai osaa pitää terveellä ja rakentavalla tavalla puoliaan ja omia rajojaan loukkaamattomina.
Jos asiat lakaistaan aina maton alle, siihen muodostuu pikku hiljaa keko, johon sitten jatkuvasti kompastuu.
Monilla naisilla on tapana jatkuvasti kysellä, että "rakastaksämua?". Se on miehestä kiusallista ja syyttävää, koska siitä tulee tunne (ja sitähän se tarkoittaa), että nainen epäilee miestä ja tämän tunteita. Kysymyksen jankuttaminen johtaa joko automaatiovastaukseen "no rakastanrakastan" tai sitten ärtymykseen, jolloin tekisi mieli vastata että "en kovin kauaa jos vielä jankutat tota samaa".
Se vitsi on osaksi totta, että mies ajattelee, että miksi sitä rakkautta pitää olla kokoajan toistelemassa, kun vastahan mä toissa vuonna sanoin. Monet miehet ajattelevat niin, että kun ovat jotain luvanneet, niin se on sillä kuitattu. He rakastavat, kun kerran tässä ovat, eikä sen sanallinen hokeminen tee suhteesta yhtään lujempaa. Jatkuva rakkauden kyseenalaistaminen naisen taholta ahdistaa ja aiheuttaa miehelle sen tunteen, että suhteessa on nyt jotain vialla ja hänen pitäisi jotenkin pystyä tästä muuttumaan, ettei nainen koko ajan asiaa kyselisi. Ja lisäksi ärsyttää se, että mies tietää, että hän voisi ihan hyvin ESITTÄÄ rakastavansa ja antaa monenlaista romanttista ihanaa lahjaa ja lemmenluritusta, ja nainen kai sitten olisi tyytyväinen. Vaikka se olisi esittämistä oikeasti. Koska nainen ei tunnu näkevän miehen rakkautta, ellei sitä toistella sanoin tai teatraalisin ja usein kliseisin teoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se naisten suhteesta puhuminen on sitä, että nainen kertoo, mitä väärää mies on tehnyt tai mitä hyvää ei ole tehnyt, ja kuinka tämä ei varmaan rakasta ja kun on epävarmuutta haluaako tämä suhdetta (vaikka yhdessä oltaisiin oltu 10 vuotta). Se on äärimmäisen rasittavaa miehelle, eikä todellakaan lisää suhteen tiiviyttä.
Mies ei koskaan ehdota naiselle, että ruvetaas keskustelemaan millä tavalla huonosti nainen on suhteessa toiminut ja mitä huonoja ominaisuuksia hänellä on. Naisen keskustelu on sitä, että hän kertoo, millä tavalla mies on huono ja miten miehen pitäisi muuttua (tai ainakin vakuuttaa muuttuvansa). Jatkuvaa vanhojen asioiden vatvomista ja aina samoihin asioihin palaamista. Huonoa itsetuntoa.
M48
Juuri näin!
Minun mielestäni jatkuva vanhoihin palaaminen johtuu siitä, että ne ovat jääneet vaivaamaan eikä niitä ole saatu koskaan selvitettyä eikä siitä, että jollakin olisi huono itsetunto. Aivan omituinen korrelaatioajatus, että asioihin palaaminen ja itsetunnon taso jotenkin liittyisivät toisiinsa.
Pikemmin näkisin, että ihmisellä, joka kykenee kommunikoimaan avoimesti, on hyvä itsetunto ja vaikenijalla on heikko itsetunto, siksi hän ei rohkene puhua tai osaa pitää terveellä ja rakentavalla tavalla puoliaan ja omia rajojaan loukkaamattomina.
Jos asiat lakaistaan aina maton alle, siihen muodostuu pikku hiljaa keko, johon sitten jatkuvasti kompastuu.
Monilla naisilla on tapana jatkuvasti kysellä, että "rakastaksämua?". Se on miehestä kiusallista ja syyttävää, koska siitä tulee tunne (ja sitähän se tarkoittaa), että nainen epäilee miestä ja tämän tunteita. Kysymyksen jankuttaminen johtaa joko automaatiovastaukseen "no rakastanrakastan" tai sitten ärtymykseen, jolloin tekisi mieli vastata että "en kovin kauaa jos vielä jankutat tota samaa".
Se vitsi on osaksi totta, että mies ajattelee, että miksi sitä rakkautta pitää olla kokoajan toistelemassa, kun vastahan mä toissa vuonna sanoin. Monet miehet ajattelevat niin, että kun ovat jotain luvanneet, niin se on sillä kuitattu. He rakastavat, kun kerran tässä ovat, eikä sen sanallinen hokeminen tee suhteesta yhtään lujempaa. Jatkuva rakkauden kyseenalaistaminen naisen taholta ahdistaa ja aiheuttaa miehelle sen tunteen, että suhteessa on nyt jotain vialla ja hänen pitäisi jotenkin pystyä tästä muuttumaan, ettei nainen koko ajan asiaa kyselisi. Ja lisäksi ärsyttää se, että mies tietää, että hän voisi ihan hyvin ESITTÄÄ rakastavansa ja antaa monenlaista romanttista ihanaa lahjaa ja lemmenluritusta, ja nainen kai sitten olisi tyytyväinen. Vaikka se olisi esittämistä oikeasti. Koska nainen ei tunnu näkevän miehen rakkautta, ellei sitä toistella sanoin tai teatraalisin ja usein kliseisin teoin.
Olen käyttänyt tän vuoden puolella jonkun parisataa tuntia narsismiin tutustumiseen (valitettavasti ollut pakko, että saa jotain tolkkua elämäänsä ja siinä häärääviin ihmisiin). Yksi narsistin toimintamalli on juuri tuo, että sanotaan, että rakastanhan minä, koska olen tässä. Ei ymmärretä sitä, että tunne-elämältään terve ihminen kaipaa tunneyhteyttä ja kiintymystä ja se näkyy ja heijastuu monesta asiasta. Asuminen yhdessä, kotitöiden tekeminen, rahan tuominen ja paikallaolo EI OLE rakkautta.
Jos nainen jankuttaa jatkuvasti rakkaudesta, se on merkki siitä, että hän ei tunne itseään rakastetuksi. Silloin voisi ihan aikuisten oikeesti miettiä, että miksi tässä suhteessa ollaan. Sinulla toki voi olla joku tunnevamma mikä estää tällaisen lähestymistavan ja kaikki suhteet tuppaavat ennemmin ja myöhemmin muodostumaan vastaavanalaisiksi.
Suomiäijät, herätkää jo. Pois sieltä sota-ajan poteroistanne, josta te olette ukeiltanne ja isiltänne kopioineet tuon juron muka miehisen käytöksen.
Kasvakaa ihimisinä, opetelkaa tuntemaan, itkemään, olemaan ihmisiä.
Nuo menneen maailman kaavamaiset tavat, puhumattomuus, väistely, pakeneminen ei riitä enään. Jäätte uuden sukupolven miesten jalkoihin!
Onneksi nuoret miehet ovat jo nykypäivässä, puhuvat ja kommunkoivat aivan eri levelillä kuin te ikuiset jäärät!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se naisten suhteesta puhuminen on sitä, että nainen kertoo, mitä väärää mies on tehnyt tai mitä hyvää ei ole tehnyt, ja kuinka tämä ei varmaan rakasta ja kun on epävarmuutta haluaako tämä suhdetta (vaikka yhdessä oltaisiin oltu 10 vuotta). Se on äärimmäisen rasittavaa miehelle, eikä todellakaan lisää suhteen tiiviyttä.
Mies ei koskaan ehdota naiselle, että ruvetaas keskustelemaan millä tavalla huonosti nainen on suhteessa toiminut ja mitä huonoja ominaisuuksia hänellä on. Naisen keskustelu on sitä, että hän kertoo, millä tavalla mies on huono ja miten miehen pitäisi muuttua (tai ainakin vakuuttaa muuttuvansa). Jatkuvaa vanhojen asioiden vatvomista ja aina samoihin asioihin palaamista. Huonoa itsetuntoa.
M48
Juuri näin!
Minun mielestäni jatkuva vanhoihin palaaminen johtuu siitä, että ne ovat jääneet vaivaamaan eikä niitä ole saatu koskaan selvitettyä eikä siitä, että jollakin olisi huono itsetunto. Aivan omituinen korrelaatioajatus, että asioihin palaaminen ja itsetunnon taso jotenkin liittyisivät toisiinsa.
Pikemmin näkisin, että ihmisellä, joka kykenee kommunikoimaan avoimesti, on hyvä itsetunto ja vaikenijalla on heikko itsetunto, siksi hän ei rohkene puhua tai osaa pitää terveellä ja rakentavalla tavalla puoliaan ja omia rajojaan loukkaamattomina.
Jos asiat lakaistaan aina maton alle, siihen muodostuu pikku hiljaa keko, johon sitten jatkuvasti kompastuu.
Monilla naisilla on tapana jatkuvasti kysellä, että "rakastaksämua?". Se on miehestä kiusallista ja syyttävää, koska siitä tulee tunne (ja sitähän se tarkoittaa), että nainen epäilee miestä ja tämän tunteita. Kysymyksen jankuttaminen johtaa joko automaatiovastaukseen "no rakastanrakastan" tai sitten ärtymykseen, jolloin tekisi mieli vastata että "en kovin kauaa jos vielä jankutat tota samaa".
Se vitsi on osaksi totta, että mies ajattelee, että miksi sitä rakkautta pitää olla kokoajan toistelemassa, kun vastahan mä toissa vuonna sanoin. Monet miehet ajattelevat niin, että kun ovat jotain luvanneet, niin se on sillä kuitattu. He rakastavat, kun kerran tässä ovat, eikä sen sanallinen hokeminen tee suhteesta yhtään lujempaa. Jatkuva rakkauden kyseenalaistaminen naisen taholta ahdistaa ja aiheuttaa miehelle sen tunteen, että suhteessa on nyt jotain vialla ja hänen pitäisi jotenkin pystyä tästä muuttumaan, ettei nainen koko ajan asiaa kyselisi. Ja lisäksi ärsyttää se, että mies tietää, että hän voisi ihan hyvin ESITTÄÄ rakastavansa ja antaa monenlaista romanttista ihanaa lahjaa ja lemmenluritusta, ja nainen kai sitten olisi tyytyväinen. Vaikka se olisi esittämistä oikeasti. Koska nainen ei tunnu näkevän miehen rakkautta, ellei sitä toistella sanoin tai teatraalisin ja usein kliseisin teoin.
Mitä se rakkaus sinulle on? Miten sinä tunnet sen ja mitä se sinulle merkitsee?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se naisten suhteesta puhuminen on sitä, että nainen kertoo, mitä väärää mies on tehnyt tai mitä hyvää ei ole tehnyt, ja kuinka tämä ei varmaan rakasta ja kun on epävarmuutta haluaako tämä suhdetta (vaikka yhdessä oltaisiin oltu 10 vuotta). Se on äärimmäisen rasittavaa miehelle, eikä todellakaan lisää suhteen tiiviyttä.
Mies ei koskaan ehdota naiselle, että ruvetaas keskustelemaan millä tavalla huonosti nainen on suhteessa toiminut ja mitä huonoja ominaisuuksia hänellä on. Naisen keskustelu on sitä, että hän kertoo, millä tavalla mies on huono ja miten miehen pitäisi muuttua (tai ainakin vakuuttaa muuttuvansa). Jatkuvaa vanhojen asioiden vatvomista ja aina samoihin asioihin palaamista. Huonoa itsetuntoa.
M48
Juuri näin!
Minun mielestäni jatkuva vanhoihin palaaminen johtuu siitä, että ne ovat jääneet vaivaamaan eikä niitä ole saatu koskaan selvitettyä eikä siitä, että jollakin olisi huono itsetunto. Aivan omituinen korrelaatioajatus, että asioihin palaaminen ja itsetunnon taso jotenkin liittyisivät toisiinsa.
Pikemmin näkisin, että ihmisellä, joka kykenee kommunikoimaan avoimesti, on hyvä itsetunto ja vaikenijalla on heikko itsetunto, siksi hän ei rohkene puhua tai osaa pitää terveellä ja rakentavalla tavalla puoliaan ja omia rajojaan loukkaamattomina.
Jos asiat lakaistaan aina maton alle, siihen muodostuu pikku hiljaa keko, johon sitten jatkuvasti kompastuu.
Monilla naisilla on tapana jatkuvasti kysellä, että "rakastaksämua?". Se on miehestä kiusallista ja syyttävää, koska siitä tulee tunne (ja sitähän se tarkoittaa), että nainen epäilee miestä ja tämän tunteita. Kysymyksen jankuttaminen johtaa joko automaatiovastaukseen "no rakastanrakastan" tai sitten ärtymykseen, jolloin tekisi mieli vastata että "en kovin kauaa jos vielä jankutat tota samaa".
Se vitsi on osaksi totta, että mies ajattelee, että miksi sitä rakkautta pitää olla kokoajan toistelemassa, kun vastahan mä toissa vuonna sanoin. Monet miehet ajattelevat niin, että kun ovat jotain luvanneet, niin se on sillä kuitattu. He rakastavat, kun kerran tässä ovat, eikä sen sanallinen hokeminen tee suhteesta yhtään lujempaa. Jatkuva rakkauden kyseenalaistaminen naisen taholta ahdistaa ja aiheuttaa miehelle sen tunteen, että suhteessa on nyt jotain vialla ja hänen pitäisi jotenkin pystyä tästä muuttumaan, ettei nainen koko ajan asiaa kyselisi. Ja lisäksi ärsyttää se, että mies tietää, että hän voisi ihan hyvin ESITTÄÄ rakastavansa ja antaa monenlaista romanttista ihanaa lahjaa ja lemmenluritusta, ja nainen kai sitten olisi tyytyväinen. Vaikka se olisi esittämistä oikeasti. Koska nainen ei tunnu näkevän miehen rakkautta, ellei sitä toistella sanoin tai teatraalisin ja usein kliseisin teoin.
Mun nyt jo edesmennyt mieheni aikoinaan sanoi, kun itsekin nuorena tivasin rakkauden sanoja, että kertoo kyllä mulle, jos joskus lakkaa rakastamasta. Ehti kuitenkin kuolla ennenkuin hänen rakkautensa loppui.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menkää parisuhde terapiaan , siellä miehen on pakko avautua
Noniin terapiassa mies sitten nolona kertoo, että haluaa harrastaa sängyssä esimerkiksi jotain pissaleikkejä. Nainen ja terapeutti järkyttyy. Nainen ottaa kammotuksessaan eron ja miestä vituttaa entistä enemmän, että avasi tyhmän suunsa.
Miehet kyllä tietää 95% milloin ajatus tai juttu ei ole naisen mieleen ja pitävät siksi suunsa kiinni, koska mitä järkeä on ottaa asia esille, josta tietää että toisella on kielteinen näkemys? Mutta nainen näkee tämän "vaikenemisenkin" huonona, vaikka todellisuudessa se, että mies aukaisisi suunsa olisi 1000 kertaa pahempi. Koska a) mies paljastuisi pervoksi ja b) oli niin saatanan tyhmä, että sanoi sen ääneen.
Ihan siis tosissasi esität että parisuhteiden suurin ongelma on se että kun miehet eivät uskalla sanoa haluvansa pissaleikkejä niin ovat sitten ihan kaikista asioista hiljaa? Anteeksi nyt vain mutta mitään noin naurettavaa en ole aikoihin kuullut.
Ei vaan esimerkki siitä, että miehellä voi olla syynsä olla asioista vaiti. Toki sitten on näitä sankareita, jotka eivät yksinkertaisesti osaa kommunikoida toisen kanssa yhtään. Ja heistä nyt kannattaa vaan erota. Jos ei ole siihen X määrän vuosissa ehtinyt kehittää edes välttämättömiä kommunikointitaitoja, niin ei niitä kehity jatkossakaan.
Mutta jos ongelmana on se, että mies ei vain suostu "puhumaan" hankalista asioista, kuten esimerkiksi raha-asiat tai seksiin liittyvät intohimot, niin sille hiljaisuudelle voi olla ihan looginen syynsä. Looginen syy voi olla se, että ei halua, että nainen näkee, että hänelle menee 50 euroa nettipokeriin kuukaudessa tai, että omaa jonkun fetissin, mitä ei nyt halua ääneen kertoa.
Ne syyt ovat sitten usein ihan yhtä lailla ongelmallisia suhteen kannalta kuin se puhumattomuus. Eivät ne takana olevat ongelmat katoa sillä että niistä ei puhu. Vaikka moni mies näin tuntuu kuvittelevankin.
Ongelmat eivät katoa puhumattomuudella, mutta mä tietyssä määrin ymmärrän puhumattomuuden. Puhumattomuudella saa lisää aikaa. Aikaa miettiä, haluaako koko suhdetta enää. Aikaa valmistella eroa. Olen syyllistynyt tuohon kerran itsekin, vaikka tiedän, että on toista kohtaan epäreilua olla puhumatta asioista ja sitten yhtenä kauniina päivänä kerätä kamansa ja sanoa heippa. Eikä kyse ollut mistään fetisseistä tai nettipokereista, joista tuo aiempi henkilö kirjoitti. Näin jälkikäteen ajateltuna mä taisin olla jo luovuttanut suhteesta siinä vaiheessa, kun en halunnut enää puhua.
Olen kokenut tällaisen suhteen miehenä. Näin jälkikäteen ajatellen siinä olisi kyse siitäkin, että nainen oli paljon tunneälykkäämpi ja itse yritin parhaani mukaan tarpoa perässä, älyten asioita paljon hitaammin Nainen ei kovin paljon kommunikoinut vaan enemmänkin odotti mitä teen. Lopussa alkoi kyllä itselläkin olla syvä riittämättömyyden tunne. Tajusin, että asiat eivät ole kohdallaan, mutta en vaan osannut niitä ratkoa. Syyllisyys alkoi painaa päälle. No suhde päättyi sitten siihen, kun nainen kerran kahvilassa ilmoitti, että hän haluaa toisenlaisen miehen.
No oliko se nainen sitten muka tunneälykäs, jos ei kommunikoinut vaan odotti?
Hyvässä suhteessa olisi ollut niin, että jos huomaat olevasi kaltevalla pinnalla, avaat suusi ja toinen ottaa kädestä kiinni ja auttaa siitä taas tasamaalle. Näin molemmat kehittyvät ihmisinä, aikuistuvat. Suhde rakentaa molemmista parempaa ihmistä ja luo turvaa ja hyvää oloa, ei syyllisyyttä eikä huonommuudentunnetta. Mutta siihen on pakko uskaltaa heittäytyä silloin itsekin haavoittumisriskillä, muuten ei ole mahdollisuutta kasvaa.
Olipa hyvä kommentti, kiitos. Taidat puhua tunneviisaudesta. Itse koin tilanteen "vähä-älyisyytenä". Mulla ei vaan "leikannut" yhtä nopeasti ja toisen puhumattomuus vielä pahensi tilannetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten te olette voineet edes päätyä parisuhteeseen, jos tuollaisista asioista ei ole puhuttu?
Aika monet menee yhteen esim sen verran nuorena, ettei ole itsekään varma montako lasta haluaa, haluaako mennä naimisiin, haluaako joskus muuttaa toiselle paikkakunnalle, millaista seksiä haluaa tarkalleen ottaen jne jne, eikä niitä siksi käydä kohta kohdalta läpi ekoilla treffeillä.
Silloinhan syypää on myös peilissä. Lapsellista syyttää vain ja ainoastaan toista. Lisäksi monelle ihmiselle keskustelu on ihan jotain muuta.
Vierailija kirjoitti:
"vaikeita asioita" pitäisi olla "vaikeista asioista".
Noissa on merkitysero, vaikeita asioita tarkoittaa että miehesi ei suostu puhumaan kvanttifysiikkaa sinulle. Vaikeista asioista tarkoittaa sitten sitä mitä halusitkin.
Kännykkäsukupolvella tuntuu olevan hakusessa tällaiset pienet vivahde-erot. Kirjoja ei enää lueta ja se valitettavasti näkyy.
Ja tuo merkitysero piti tuoda esiin oman erinomaisuuden korostamiseksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se naisten suhteesta puhuminen on sitä, että nainen kertoo, mitä väärää mies on tehnyt tai mitä hyvää ei ole tehnyt, ja kuinka tämä ei varmaan rakasta ja kun on epävarmuutta haluaako tämä suhdetta (vaikka yhdessä oltaisiin oltu 10 vuotta). Se on äärimmäisen rasittavaa miehelle, eikä todellakaan lisää suhteen tiiviyttä.
Mies ei koskaan ehdota naiselle, että ruvetaas keskustelemaan millä tavalla huonosti nainen on suhteessa toiminut ja mitä huonoja ominaisuuksia hänellä on. Naisen keskustelu on sitä, että hän kertoo, millä tavalla mies on huono ja miten miehen pitäisi muuttua (tai ainakin vakuuttaa muuttuvansa). Jatkuvaa vanhojen asioiden vatvomista ja aina samoihin asioihin palaamista. Huonoa itsetuntoa.
M48
Juuri näin!
Minun mielestäni jatkuva vanhoihin palaaminen johtuu siitä, että ne ovat jääneet vaivaamaan eikä niitä ole saatu koskaan selvitettyä eikä siitä, että jollakin olisi huono itsetunto. Aivan omituinen korrelaatioajatus, että asioihin palaaminen ja itsetunnon taso jotenkin liittyisivät toisiinsa.
Pikemmin näkisin, että ihmisellä, joka kykenee kommunikoimaan avoimesti, on hyvä itsetunto ja vaikenijalla on heikko itsetunto, siksi hän ei rohkene puhua tai osaa pitää terveellä ja rakentavalla tavalla puoliaan ja omia rajojaan loukkaamattomina.
Jos asiat lakaistaan aina maton alle, siihen muodostuu pikku hiljaa keko, johon sitten jatkuvasti kompastuu.
Monilla naisilla on tapana jatkuvasti kysellä, että "rakastaksämua?". Se on miehestä kiusallista ja syyttävää, koska siitä tulee tunne (ja sitähän se tarkoittaa), että nainen epäilee miestä ja tämän tunteita. Kysymyksen jankuttaminen johtaa joko automaatiovastaukseen "no rakastanrakastan" tai sitten ärtymykseen, jolloin tekisi mieli vastata että "en kovin kauaa jos vielä jankutat tota samaa".
Se vitsi on osaksi totta, että mies ajattelee, että miksi sitä rakkautta pitää olla kokoajan toistelemassa, kun vastahan mä toissa vuonna sanoin. Monet miehet ajattelevat niin, että kun ovat jotain luvanneet, niin se on sillä kuitattu. He rakastavat, kun kerran tässä ovat, eikä sen sanallinen hokeminen tee suhteesta yhtään lujempaa. Jatkuva rakkauden kyseenalaistaminen naisen taholta ahdistaa ja aiheuttaa miehelle sen tunteen, että suhteessa on nyt jotain vialla ja hänen pitäisi jotenkin pystyä tästä muuttumaan, ettei nainen koko ajan asiaa kyselisi. Ja lisäksi ärsyttää se, että mies tietää, että hän voisi ihan hyvin ESITTÄÄ rakastavansa ja antaa monenlaista romanttista ihanaa lahjaa ja lemmenluritusta, ja nainen kai sitten olisi tyytyväinen. Vaikka se olisi esittämistä oikeasti. Koska nainen ei tunnu näkevän miehen rakkautta, ellei sitä toistella sanoin tai teatraalisin ja usein kliseisin teoin.
Olen käyttänyt tän vuoden puolella jonkun parisataa tuntia narsismiin tutustumiseen (valitettavasti ollut pakko, että saa jotain tolkkua elämäänsä ja siinä häärääviin ihmisiin). Yksi narsistin toimintamalli on juuri tuo, että sanotaan, että rakastanhan minä, koska olen tässä. Ei ymmärretä sitä, että tunne-elämältään terve ihminen kaipaa tunneyhteyttä ja kiintymystä ja se näkyy ja heijastuu monesta asiasta. Asuminen yhdessä, kotitöiden tekeminen, rahan tuominen ja paikallaolo EI OLE rakkautta.
Jos nainen jankuttaa jatkuvasti rakkaudesta, se on merkki siitä, että hän ei tunne itseään rakastetuksi. Silloin voisi ihan aikuisten oikeesti miettiä, että miksi tässä suhteessa ollaan. Sinulla toki voi olla joku tunnevamma mikä estää tällaisen lähestymistavan ja kaikki suhteet tuppaavat ennemmin ja myöhemmin muodostumaan vastaavanalaisiksi.
Ehkä se sitten on näin, että minulla on tunnevamma.
Alue: Aihe vapaa
Mikä helkutin hankala asia? Miksi olet ihmisen kanssa joka tuo hankaluuksia elämääsi?
Ne asiantuntijat eivät tiedä mistään mitään.