Ei kai geokätköä saa laittaa yksityiselle maalle? Löysin metsästämmäe sellaisen
Kommentit (310)
Minun metsäni ei olekaan talousmetsä. Minulle tärkeintä ei ole taloudellinen hyöty vaan täysin muut seikat. Metsä on arvokas sellaisenaan, ykkössijalla on siis luontoarvot, ei taloudellinen tuottavuus.
Talousmetsä ei tosiaan kulukaan niin kuin luonnonvarainen metsä."Hoidettu" metsä kun ei ole ekologisesti erityisen arvokas vaan biodiversiteetiltään varsin köyhä.
Minulle maassa makaava lahopuu ja pystyyn kuollut kelo on rikkautta, ei tukkipuu.
ap
Myöskään luonnon kuluminen ei ole ongelma. Kätköillä ei ravaa niin paljon väkeä ja yleensä ne on piiloitettu jo olemassaolevan kulku-uran läheisyyteen.
Metsänomistajana olen sitä mieltä, että metsää tulee hoitaa ja uudistaa siten, että siitä saadaan mahdollisimman suuri taloudellinen hyöty.
Aika usein olen nähnyt, että metsänomistaja ei osaa hoitaa metsäänsä joilloin lopputulos on pelkkää risukkoa ja lahopuuta..
tee iso kyltti, jossa osoitat kätkön paikan ja teksti "TUOSSA. (Ja nuoli osoittamaan kätköä.) Keksikää parempi kätkö, huuhkajaakin vituttaa jo."
Pakko myöntää, että hämmästyttää suuresti tämä kätköilystä noussut kohu.
Luulin OIKEESTI harrastavani mukavaa harrastusta joka antaa hyvän syyn ulkoiluun, luonnossa liikkumiseen ja kohteisiin tutustumiseen. Mutta näiden viestien perusteella olenkin rikollinen, metsän tuhoaja ja roskaaja...
Minä, joka kuitenkin arvostan luontoa suuresti.
Minun metsäni ei olekaan talousmetsä. Minulle tärkeintä ei ole taloudellinen hyöty vaan täysin muut seikat. Metsä on arvokas sellaisenaan, ykkössijalla on siis luontoarvot, ei taloudellinen tuottavuus. Talousmetsä ei tosiaan kulukaan niin kuin luonnonvarainen metsä."Hoidettu" metsä kun ei ole ekologisesti erityisen arvokas vaan biodiversiteetiltään varsin köyhä. Minulle maassa makaava lahopuu ja pystyyn kuollut kelo on rikkautta, ei tukkipuu. ap
Juu eli omistat metsää joko sen verran vähän, tai sitten muita tuloja niin paljon ettei metsätuloilla ole sinulle merkitystä.
Totuus kuitenkin on ainakin vielä suuremmassa mittakaavassa (onneksi), että metsänhoito on Suomessa samanlaista liiketoimintaa kun mikä muu bisnes tahansa. Omistaja pyrkii hyödyntämään metsäänsä mahdollisimman tehokkaasti ja tekemään hyvää bisnestä. Näinhän se kuuluu tietysti jo kansantaloudenkin näkökulmastakin olla.
Vaikka monia teollisuuslaitoksia onkin ajettu alas ja tuotantoa supistettu, et voi väittää ettei metsäteollisuudella olisi vieläkin suurta merkitystä Suomen hyvinvoinnille ja työllisyydelle. Metsiä rauhoittamalla ei luoda työpaikkoja juurikaan lisää päin vastoin näin toimimalla ne vähenevät. Yksistään jo tästä näkökulmasta kannatan suurmaanomistusta metsätilojen suhteen, jolloin metsät saadaan paremmin hyötykäyttöön. Näihin metsiin geokätköily sopii mitä mainioimmin. Luonnomukaisia metsiä tarvitaan jossain määrin. Tosin mielstäni kansallispuistojen määrä on jo nykyisellään riittävä. Ja niihinkin saa geokätköjä tehdä.
Jos olet joskus vieraillut kansallispuistossa niin siellä vasta kulumista+roskaamista onkin havaittavissa. Kaikenmaailman yöpyjien ja poluntallaajien myötä. Eli saattaa käydä niin, että jos pidät metsääsi luonnontilassa houkuttelee se paikalle "vihertietoista väkeä" enemmänkin joilloin kuluminen lisääntyy. Kokemuksesta voin sanoa, että geokätkijät ovat vastuuntuntoista ja fiksua porukkaa ja osaavat kunnioittaa jokamiehenoikeuksia.
Minun metsäni ei olekaan talousmetsä. Minulle tärkeintä ei ole taloudellinen hyöty vaan täysin muut seikat. Metsä on arvokas sellaisenaan, ykkössijalla on siis luontoarvot, ei taloudellinen tuottavuus.
Jos noin on, kannattaisiko sitten hankkia alueellesi suojelupäätös, ettei sinua voida syyttää metsän tuhoamisesta, kun olet selvästikin jättänyt sen hoitamatta.
Kun alue on karttaan merkitty luonnonsuojelualue, kukaan vastuunsa tunteva kätköilijä ei tee sinne kätköä ilman lupaasi. Myöskään pihapiiriin tai muille alueille, joilla ei saa liikkua jokamiehenoikeudelle, ei tehdä kätköjä ilman lupaa. Jokamiehenoikeudella kuljettavilla alueilla kätköjen tekemistä ei kiellä mikään laki, vaikka kohteliasta tietysti olisi pyytää lupa.
Kannattaa huomata, että valtion luonnonsuojelualueille saa tehdä geokätköjä, kunhan niistä ilmoittaa alueesta vastaaville viranomaisille. Pelkkä ilmoitus kätköstä riittää, mitään lupaa ei tarvitse anoa.
Suomessa ainakin toistaiseksi on voimassa sellainen ajattelutapa, että jos laki ei jotain kiellä, se on sallittua. Toivottavasti kärjekkäimmistäkään kirjoittajista kukaan ei halua Suomesta maata, jossa asiat ovat kiellettyjä, ellei niitä ole erikseen lailla sallittu.
Alkuperäinen kirjoittaja voisi ensi kerralla esittää asiansa vähän taitavammin ja monisanaisemmin. Tuollainen kahden lauseen purkaus tulkitaan helposti väärin tai sitä ei edes oteta vakavasti. Hän olisi voinut kuvailla heti ensimmäisessä viestissä sitä, miksi geokätkö on hänestä väärässä paikassa. Järkevää olisi ollut kertoa sekin, mikä geokätkö on kyseessä tai edes, missä se suunnilleen on. Luultavasti kätkön tekijä (tai joku muu kätköilijä) olisi käynyt hakemassa purkin saman tien pois, eikä kenenkään olisi tarvinnut pahoittaa mieltään.
Onneksi meitä samanhenkisiä kätköjä yms hihhuliharrasteita vastustavia löytyy lisää. kts oheinen linkki, otin heti oppia tuosta.
http://www.kyttaajat.net/kuukauden_0508.shtml
:)
Toisen maalle ei saa viedä ilman lupaa mitään! Ei sohvaa, ei romuautoa, ei roskapussia, ei geokätköä! Jokamiehenoikeus antaa luvan liikkua metsässä ja kerätä marjoja, sieniä, mutta se ei anna lupaa säilyttää omia tavaroitaan toisen maalla.
Laki kieltää ihan yksiselitteisesti toisen maan käyttämisen tavaroiden säilyttämiseen ilman lupaa. Metsään ei saa tehdä mitään rakennelmia tai reittejä, ei edes agilityrataa risuista ilman maanomistajan lupaa.
Miksi on niin vaikea uskoa, että jokamies saa liikkua, mutta ei kantaa tavaroitaan luontoon?
Itse olen aktiivinen geokätköilijä joka ottaa luonnonsuojelun sekä muut näköseikat huomioon. Omia kätköjä itsellä on yli 20 ja muutama on yksityismaalla. Näissä tapauksissa lupa on kysytty kätköille ja saatu. Maanomistajat ovat suhtautuneet myönteisesti asiaan ja itse olen pyrkinyt kätköjen sijoituksessa siihen että mitään järjetöntä eroosiota ei tulisi esiintymään. Kätköily ei todellakaan ole mitään roskaamista.
Jos kuitenkin joku haluaa sillä verukkeella tuhota purkkeja niin saa varautua siihen että purkit tulevat joka tapauksessa takaisin ja entistä hankalempiin paikkoihin mikä onkin ihan hyvä haastavuuden takia mutta sääli taas nuorempien kätköilijöiden kannalta. Myös kätköpurkit voi kiinnittää niin että niiden poistamiseen vaaditaan jo järeät työkalut ja tuskin niitä kaikki viitsii metsissä kannella mukanaan. Itse tulen jatkamaan purkkien piilottamista kaikesta huolimatta koska en katso sen olevan mitenkään rikollista toimintaa. Sakkojakin voi yrittää antaa roskaamisesta mutta niistä en välitä pätkääkään.
Että tälleen
Juuri kaltaisiesi vuoksi tulen aktiivisesti toimimaan sen puolesta, että jokamiehenoikeudet poistetaan. Kannattaa tutustua Pirita Ihamäen graduun aiheesta.
Maanomistaja saa poistaa mailtaan kaiken luontoon kuulumattoman, jonka joku toinen on sinne luvatta tuonut, olipa se sitten roskapussi tai geokätkö. Mitä useampi alan harrastaja on kaltaisesi, sitä hankalampi on saada maanomistajilta lupaa ja sitä intensiivisemmin tullaan toimimaan geokätköilyn saattamiseksi luvanvaraiseksi toiminnaksi.
Jos joku metsästää maillani, maksaa hän tästä minulle vuokraa. Sama tulee koskemaan pian geokätkeilijöitä.
vein just biokätkön ap:n nurkille...
Geokätköilijät on nyt saaneet sen verran paljon negatiivista julkisuutta, että aidot alan harrastajat keskustelevat jo omalla palstallaan asiasta. Ei ole kiva tulla leimatuksi itsekkääksi lainrikkojaksi :(
ihmiset jotka vastustavat geokätköilyä ja käskevät täällä tekemään rikosilmoituksia ja tuhoamaan kätköjä ovat hyvin onnettomia ja heillä on paha olla itsensä kanssa.
Toivoisin, että he löytäisivät itselleen mukavan harrastuksen, johon se energia, mikä nyt kuluu kyräilyyn, kyttäilyyn ja kiusantekoon tulisi käyteytksi. Kokeilisivat vaikka geokätköilyä:)
Itsellänikin on metsää ja minusta olisi hauskaa jos löytäisin sieltä geokätkön! Ja tosiaan siellä voi olla jo sellainen, koska en ole opetellut ulkoa jokaisen sammalen ja risun sijaintia:) On niiin paljon kaikkea muutakin tekemistä!
Ja toisaalta, mitä haittaa siitä on jos minä alan makailemaan teidän takapihallanne päivisin kun te olette töissä? Ei mitään, joten sittenhän sen on pakko olla ok!
Ei se kätkö tässäkään tapauksessa pihapiirissä ollut vaan metsässä.
lainkuuliaisia, jotka pysähtyvät punaisissa valoissa, lajittelevat jättensä eivätkä lyö lapsiaan? Silloin tuntuu väärältä, että joku toinen on kansalaistottelematon.
Ainahan tuota voi yrittää mutta en usko että koskaan tulee onnistumaan. Jokamiehen oikeudet tuskin koskaan tulevat poistumaan ja vaikka ne poistettaisiinkin niin tulen joka tapauksessa liikkumaan luonnossa. Tässä on vaan kyse pienen ryhmän kitinästä jonka mielestä ihmiset eivät saisi tehdä mitään muuta kuin He ovat määränneet. Valtaosa suomalaisista kuitenkin liikkuu luonnossa lukuunottamatta niitä ketkä kyhjöttävät kaupungissa betoniviidakossa ilman elämää
Mieluummin sovittelemalla. Ottaisin yhteyttä kätkön tekijään ja pyytäisin ystävällisesti poistamaan kätkö mailtani.
Entä jos kätköilijällä on ollut maanomistajan lupa laittaa tuo kätkö? Siinä tapauksessa poistaja on kusipää vandaali, joka tuhoaa alueelle todennäköisesti vaivalla rakennettua harrastusympäristöä.
samalla kun metsämaalle tulee kiinteitövero. Se kun maksetaan tuottoarvion mukaan, ja silloin kaikki metsän aineelliset ja aineettomat hyödykkeet (mukaanlukien kulkeminen) maksatetaan metsänomistajalla, käytti hän niitä tai ei. Silloin metsässä liikkumisesta tulee luvanvaraista ja maksullista kuten vaikka briteissä. Toimii se muuallakin, miksi ei meillä?
Itse aloitin harrastuksen n. vuosi sitten. löytöjä on takana jo useita satoja. Useimmiten kun kätköilen metsissä ym. kerään siinä samalla roskia mukaani, jos sellaisia näen, aika harvoin niitä näkee ja voin vakuuttaa että kukaan tuntemani kätköilijä ei niitä sinne jätä.
Se on totta, että joskus varsinkin nuoremman sukupolven kätköilijät saattavat laittaa kätköjä paikkoihin, joihin sellaista ei kannattaisi laittaa juuri eroosion takia. Näistä useimmiten vanhemmat kätköilijät kätkön tekijälle kertovatkin ja fiksuimmat sitten siirtävätkin kätköään parempiin paikkoihin. Kaikenkaikkiaan kätköily on todella mukava tapa saada liikuntaa - ajattele itse, jos päivän juoksureitillä olisikin jotain kätköjä mitä etsiä samalla sen sijaan että vain laittaa jalkaa toisen eteen seuraavat 10 km.
Lisäbonuksena on se, että kun menee ulkomaille niin tietää heti mihin kannattaa mennä, koska kätköt on useimmiten kivoilla paikoilla, sellaisilla mihin kannattaa mennä jo vaikkapa näköalan takia.
Mutta jos elämä pyörii oman pienen metsän ympärillä, niin näistäkin mukavuuksista jää paitsi.
Jo vuonna 2005 Ympäristöministeriön ylitarkastaja Pekka Tuunanen on ottanut aiheeseen kantaa:
Oleellisin asia on, aiheutetaanko maaomistajalle "vähäistä suurempaa haittaa". Esineiden piilottamisessa ei ole kysymys roskaamisesta, koska esine vietäneen pois. Jos maaomistaja puuttuu esineeseen, tulisi sitä kohdella löytötavarana. Toisen maata ei saa kaivaa sillä tavalla, että se muuttuu ulkonaisesti toiseksi. Jos toiminta on laajamittaista tai on muutoin tärkeää, ettei toiminnalle tule häiriöitä, kannattaa asiasta sopia maanomistajan kanssa.
Lisäksi pohjoismaalainen oikeuskäytäntö ja lainlaadinta on lähtökohtaisesti lähtenyt käsitteestä, että se mikä ei ole kiellettyä on sallittua. Toisin kuin taas anglosaksisessa kulttuurissa missä kaikki mikä ei ole erikseen sallittua on kiellettyä.
Lisäksi voisi mainita, että tuollaiset jutut jossa poliisi olisi sakottanut geokätköilyn harrastamisesta, koska se on roskaamista on ihan puhdasta sontaa. Näin ei ole tapahtunut missään päin maailmaa vaikka siis kulttuuri erot antaisivat ymmärtää, että esim. Singaporessa tämä voisi olla aivan mahdoton harrastus.
muuten syyllistyt kiristykseen.