Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Hyvin kuvailtu, MaratonParkuja, jälleen kerran. Kuten todettu sääntökirjaa ei ole, vaan jokainen tavallaan seilaa oman parhaan navigaationsa mukaan. Kunhan seilaa, mielellään eteenpäin.

28, suhteita on monenlaisia. Eli jos toimii sellainen, että tavataan kun tavataan eikä olla aina yhteydessä, niin sitten se toimii. Ei ole myöskään pakko asua kenenkään kanssa jos ei halua. Tekeekin hyvää myös pitää omasta elämästä kiinni ja kuulostella itse tarkoin mitä haluaa ja mitä ei. Todella ikävää muuten kuulla, että eksäsi arvosteli jotenkin ikääsi tai ulkomuotoasi. Se ei tietenkään ole hyväksyttävää missään olosuhteissa.

Ja komppi kaikille, jotka suosittelevat DNA-testiä m36:lle. Minustakin se on ensiarvoisen tärkeää, jo pelkästään tulevan lapsen oikeuksien takia. En myöskään luottaisi eksän sanaan enää missään asiassa näissä olosuhteissa.

Kirjoitat viisaita MaratonParkuja. Kysyisinkin haluaisitko kertoa jotain elämästäsi nyt? Miten menee ja miten olet selvinnyt erosta? Onko siitä kauan aikaa? Voimia!

Huhhuh. Kiva kuulla 28, että mökkimies on niin paljon iloa elämääsi tuonut. Tuo on jotenkin niin hauskaa että saunapuhtaana, punaisin poskin, mökkivaatteissa häneen törmäsit. Mikä voisi olla aidompaa. Tämä tuo hymyn huulilleni.(vaikka vuosi sitten luulinkin teidän jatkavan yhdessä puolisosi kanssa)

Ap. Sinä vaikutat niin paljon vahvemmalta nykyään, ehkä omalta itseltäsi, joka oli hetken kateissa. Tunnistatko tätä? Millainen olitkaan ennen tätä (pösilöä, anteeksi sanani😟)

Jatkakaa samaan malliin, hyvät rouvat

toivoo Tuumis🌻

Kuurankukka kirjoitti:

Kirjoitat viisaita MaratonParkuja. Kysyisinkin haluaisitko kertoa jotain elämästäsi nyt? Miten menee ja miten olet selvinnyt erosta? Onko siitä kauan aikaa? Voimia!

Kiitos kysymästä, Kuurankukka! Onhan erosta jo aikaa, semmoinen viitisen vuotta. Nyt uskallan sanoa selvinneeni ja alan varovaisesti uskoa, että uusi suhde voisi kestää. Tapasin siiis uuden miehen jo kolmisen vuotta sitten, mutta silloin ei mihinkään edetty. Onneksi olimme vapaita molemmat vielä noin puolitoista vuotta sitten, kun tapasimme uudelleen.

Olen jo sen ikäinen, että ei tässä nyt ollut ajatuksenakaan, että suhteeseen kumpikaan päätyisi ilman mitään lisälasteja, mutta kyllähän minä se kovin varovainen olen ollut ja jarruna. Ja miten PALJON tämä ketju on minua auttanut!! Olen siis koko vuoden itsekin työstänyt eroani - ja tämän hetken tilannettani - tämän ketjun mukana. Saanut oivalluksia, itkenyt, nauranut. Kertonut miehelle näistä oivalluksista ja niistä on puhuttu. Tämä on siis minulle merkinnyt ihan kaikkea sitä samaa kuin muillekin ja auttanut käsittelemään asioita, jotka olisin kyllä hyvällä halulla työntänyt syvemmälle.

Viisaista sanoista en kyllä valitettavasti voi ottaa kunniaa, sillä ne ovat tulosta monista keskusteluista ystävien ja uuden miehen kanssa, kaikesta lukemastani ja maailmalta nappaamistani jutuista😀 Ja suuri osa niistä on kummunnut tämän ketjun myötä!

Entä oma tilanteesi, juuri nyt, miten on kesä 2023 kohdellut?

Parista soraäänestä/kummallisesta kommentista huolimatta tämä ketju on auttanut niin montaa ihmistä, että😊ap:lle, joka tämän ketjun aloitti

Tuumis🌻

Hei MaratonParkuja, kiitos kun päivitit kuulumisia. Hienoa kuulla, että myös sinulla elämä on kantanut eteenpäin. Kiitos myös kysymästä, voin hyvin.

Hieman epäröin tätä kirjoittaa, mutta olen ehkä onnellisempi kuin koskaan aikaisemmin.

Tämä ketju on ollut myös minulle tärkeä ja valtavan voimaannuttava. Vaikka ollaankin miehen kanssa työstetty meidän asioita ja suhteemme on vahvempi kuin koskaan, vielä joskus vanhat epävarmuudet edelleen nostavat päätään minulla. Ja niinä hetkinä tämä ketju on ollut yksi voimavara myös minulle.

Sanotaan niin, että kun syvältä kaivaa, voi löytää kultaa. Näin on käynyt meille ja myös minulle henkilökohtaisesti.

Tänä ketju on valtavan hieno. Joka kerran kun lukee näitä voimatarinoita, kun ihmiset löytävät oman äänensä ja kehittyvät valtavin harppauksin, tulee hyvä mieli. Erityisesti Ap ja 28 kehityskaaria on ollut huikeaa seurata. Mutta myös kaikkia muita.

Kaikesta voi selvitä. Kun vain löytyy oma ääni ja sitä kautta voimavarat.

Tämä koko keskusteluketju on ollut älyttömän hieno ja sydäntäni edelleen riipaisee kun luen omia vanhoja tekstejäni, kuinka syvän tuskan, epävarmuuden, hädän keskellä sitä oli. Välillä oli tunne, että en selviä, en edes halua elää, en nähnyt mitään valoa tunnelin päässä. Oli vain pakko jaksaa, pakko herätä aamuisin. Tuntui, että koko mennyt elämä (28 vuotta) pyyhkäistiin pois ja varsinkin koko tulevaisuus oli tuhottu. Niin vaan ihminen on kummallinen otus, ajan kanssa sitä selviää. Tästä ketjusta oli ja on edelleen paljon apua.

Silti tuntuu älyttömän hienolta kuulla muiltakin mm. Kuurankukalta ja MaratonParkujalta, että tämä ketju on ollut tärkeä omilla poluillanne.

Tuumikselle vielä sanoisin, että niin minäkin luulin, että minä ja ex ollaan loppuelämän pari todella pitkään, että palaamme yhteen kun ex:n masennus helpottaisi. Niin se ex vielä maaliskuussakin maalaili, mutta kun sanat ja teot oli täysin ristiriidassa.

Siitä minäkin olen aivan samaa mieltä, että menneelle elämälle ei kannata temppeliä rakentaa ja jäädä suruun vellomaan. Eteenpäin on mentävä.

Kukin tavallaan ja tahdissaan.

Eteenpäin menen minäkin, ja aivan totta tuumis, alan olla enemmän oma itseni, olin ja osittain olen vielä hukassa, mutta kuitenkin jo löytänyt oman vahvuuteni ja varmuuteni.

Enää ei tarvitse miellyttää toista ihmistä, vastoin omaa ajatusta/käsitystä asioista. Saan olla vapaasti minä. Ja se on todella helpottavaa.

Ja eilinen möykkykin on pois, nykyisin se tulee ja menee, ja huomaan sen liittyvän monesti lasten siirtymiseen isälle tai siihen, jos pitänyt olla exään yhteydessä.

Tänään olen yksin. Mutta minulla on oikein hyvä olla. Helppo hengittää. Hymyilyttää.

Ihana kuulla, miten paljon apua tästä ketjusta on ollut myös teille kanssakulkijoille. Ja parasta, että kuulumiset on hyviä. Yhdessä olemme menneet eteenpäin ja kasvattaneet voimiamme, löytäneet sitä omaa itseä. Olen niin iloinen Kuurankukka ja Maratonparkuja ja kaikki muut teidän puolestanne! Kiitos että olette kulkeneet mukana tätä matkaa!

Minä olen monesti ajatellut, että pitäisi lukea ketju läpi. Viime viikolla mietin, että teen sen tällä viikolla. Mutta vielä en ole sitä tehnyt. Joitain viestejä silmäillyt. Ja kyllä se tuska ja epätoivo mikä niistä viesteistä tulee läpi, menee ihon alle ja tuntuu syvällä. Se varmasti on syy, miksi en vielä ole koko ketjua lukenut. Olen joskus leikkinyt ajatuksella, että tulostaisin keskustelun, laittaisin kauniit kannet ja säilyttäisin omana erokertomuksena. Kasvutarinana. Toivottavasti tämä tarina säilyy täällä. Ja jatkaa kasvamistaan.

Lähden koiran kanssa lenkille, pitkälle kävelylle, missä mennään mihin huvittaa ja kävellään sen aikaa kun huvittaa. Sitten tulen kotiin, omaan kotiin ja teen mitä huvittaa, jos huvittaa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

28v, vieläkö exälläsi on avaimet kotiisi?

Oletteko saaneet sen myyntiin yksimielisyyttä?

Mahtavaa että elämäsi on nyt parempaa.

Exälläni on edelleen avaimet kotiini ja tavallaan niin haluan, että poikamme isällä on vara-avain kun olen nyt aika paljon pois kotoolta. Nyt viimeiset isän + pojan treffit (tänään viimeksi) on tapahtunut niin, että exä on odottanut poikaa autossa. On nyt kaikesta päätellen ymmärtänyt, että tarvetta tulla kotiini ei ole.

Mies on edelleen kirjoilla tässä asunnossa ja todellakin maksan joka kuukausi sen 20 euroa ylimääräistä vesimaksua, nyt elokuu on 10 kuukausi, eli 200 euroa on mennyt täysin hukkaan. Asunnon myynnistä ei olla puhuttu nyt laisinkaan, keväällä puhuin siitä paljonkin, mutta aihe ohitettiin aina ja päätin sitten, että kesääni en niillä asioilla pilaa, että syksyllä sitten uusi yritys. Luulisi, että raha alkaisi kelpaamaan. Ex on tyytyväinen kun asun lapsemme kanssa ja pelkää sitä, että tilanne voisi muuttua. En meinaa halua lunastaa tätä asuntoa. Monta kipeätä asiaa vielä edessä itselläni.

Olen nyt saanut itseni ihan kauheaan solmuun joka naurattaa nyt minua. Eli pidin mökkimiehen ja pojan erossa toisistansa, mutta nyt tuli se työmahdollisuus ja mökkimies ja poika tapasivat. Ei siinä kaikki. Tuli hieman mutkia matkaan ja poikani tarvitsee kyydin paikkaan x josta pääsee mökkimiehen työporukan kyytiin. Uskokaa tai älkää niin poika hoiti itsenäisesti kyydin ...... isältänsä. Eli paikassa x tapaavat nyt ex, poika ja mökkimies. Mä en ehkä kestä (laittaisin hymiön jos pystyisin). Kysyin kyllä pojalta, että olikohan nyt hyvä idea. Huokaus.

Siis KUKA meistä olisi vielä muutama kk sitten uskonut, että 28v on ongelmissa, koska miettii, että exänsä tapaa ehkä miehen, joka on tuonut hänelle suurta valoa ja sanotaan suoraan, seksuaalista nautintoa! Mä sanon wau ja että muista 28v, että sinä et todellakaan ole exälle yhden yhtä selitystä velkaa mistään. Et ole niitä saanut sinäkään.

Jos asiasta mitään kyselyitä tai muuta vastaavaa seuraa, niin voi itkun pitku, kun sun puhehousut sattuu just nyt olemaan pyykissä!

Vielä yksi oivallus, jonka olen saanut ahdistuksesta: niin ruumishan muistaa. Itselläni näiden asioiden penkomisen myötä nousi etenkin nukahtamisvaiheessa käsittämätön, semmoinen, tiedätte sen, ahdistuksen aallon, joka repäisi pois unesta. Vaikka siis nythän kaikki on hyvin. Sitten tajusin, että tämä on joku ruumiin muisto, hormonihyöky, mikä lie. Elän sitä ahdistusta vanhasta muistista.

Totta tai ei, mutta itseäni helpotti, kun sanoin itselleni: tämä on fyysistä. Sinulla on kaikki hyvin. Tämä on kuin päänsärky. Älä ala työstää ongelmia, jotka ahdistaa, kun niitä ei ole. Vähän päästä riitti, kun muistutin itselleni, että tämä on fyysistä ja "kohtaukset" vähenivät, ovat jääneet lähes kokonaan pois.

Vierailija kirjoitti:

Siis KUKA meistä olisi vielä muutama kk sitten uskonut, että 28v on ongelmissa, koska miettii, että exänsä tapaa ehkä miehen, joka on tuonut hänelle suurta valoa ja sanotaan suoraan, seksuaalista nautintoa! Mä sanon wau ja että muista 28v, että sinä et todellakaan ole exälle yhden yhtä selitystä velkaa mistään. Et ole niitä saanut sinäkään.

Jos asiasta mitään kyselyitä tai muuta vastaavaa seuraa, niin voi itkun pitku, kun sun puhehousut sattuu just nyt olemaan pyykissä!

Vielä yksi oivallus, jonka olen saanut ahdistuksesta: niin ruumishan muistaa. Itselläni näiden asioiden penkomisen myötä nousi etenkin nukahtamisvaiheessa käsittämätön, semmoinen, tiedätte sen, ahdistuksen aallon, joka repäisi pois unesta. Vaikka siis nythän kaikki on hyvin. Sitten tajusin, että tämä on joku ruumiin muisto, hormonihyöky, mikä lie. Elän sitä ahdistusta vanhasta muistista.

Totta tai ei, mutta itseäni helpotti, kun sanoin itselleni: tämä on fyysistä. Sinulla on kaikki hyvin. Tämä on kuin päänsärky. Älä ala työstää ongelmia, jotka ahdistaa, kun niitä ei ole. Vähän päästä riitti, kun muistutin itselleni, että tämä on fyysistä ja "kohtaukset" vähenivät, ovat jääneet lähes kokonaan pois.

Äh, tämä siis MaratonParkuja, miten jäi vaikka piti allekirjoitus laittaa!

Totta, KUKApa olisi uskonut. Ja niin just, housut on pesussa, jos niitä joku kaipailee :D

Toi oivallus ahdistuksesta, ja sen fyysisyydestä on hyvä. Minäkin nykysin rauhotan itseäni puhumalla. Sanomalla, että kaikki on hyvin, tai ainakin että kaikki järjestyy kyllä. Tai, lopeta ne on vaan ajatuksia, se on vaan tunne, hengitä!

Se, että niin monta asiaa on järjestynyt jo, ja ympäriltä on löytynyt semmonen suojamuurillinen välittäviä ihmisiä, auttaa luottamaan siihen, että ne loputkin levällään olevat asiat järjestyy. Ja tietysti se auttaa, että seison vahvasti omilla jaloillani, minulla ei ole mitään salattavaa, eikä mun enää tarvitse piilotella/silotella miehenkään tekoja. Voin olla täysin avoin kaikesta. Ja tiedän tekeväni asioita oikein. Virheitä toki, kuten jokainen vanhempi, mutta täysin inhimillisiä jotka voi huoletta kertoa koko maailmalle, että joo näin nyt mokasin tämän kasvatustilanteen.

Tiedättekö, että aiemmin en voinut edes kunnolla hoitaa lasten harrastusasioita, kun ex mustasukkasena kyttäsi vieressä jos puhuin puhelimessa ja viesteihinkin vastasin väärällä tavalla. Joku yksinkertasempi ja tylympi vastaus olisi aina ollut parempi.

Nyt on ihana, kun saan olla aivan täysin oma itseni ja hoitaa kaikki asiat joka suuntaan just niinkun haluan. Ilman, että tarvitsee ajatella pätkääkään että minkähän hepulin se nyt tästä taas saa. Ja korostan, että kyse oli täysin neutraaleista asioista. Esimerkiksi pelireissu/kyyditysjärjestelyistä.

Tuolla kävelyllä tajusin, että oikeastaan olen jo niin pitkällä, että olen kiitollinen suhteesta jonka koin exän kanssa. Aiemmin olen harmitellut menetettyjä vuosia. Mutta, en olisi tässä enkä sillä matkalla millä nyt olen, ilman sitä suhdetta. Jos en olisi kokenut tätä suhdetta, ehkä olisin kuitenkin kokenut jonkun vastaavan? Ehkä se on minussa, syy, miksi ajauduin ja varsinkin miksi pysyin niin kauan niin huonossa ja hajottavassa suhteessa. Minun piti kokea se, kasvaakseni. Kaikessa vaikeudessaan se opetti minulle valtavasti. Ja todella paljon on opettanut ja joka päivä opettaa tämä ero. Kun kaikki meni päin pyllyä, eikä minulle tärkeimmät asiat pysyneetkään kasassa, lähinnä siis perhe. Ja miten siitäkin selviän. Ja elämä on paljon parempaa.

En enää syyllistä itseäni kaikesta, kuten pitkään tein. Tämä on erilaista. Tiedostan exän viat ja tiedostan myös omat vikani. Mutta todellakaan en enää ota kaikkea syytä kantaakseni.

Kesä on ollut ihana, kun olen saanut olla niin paljon lasten kanssa.

Enää en pelkää heidän menettämistä. Vaikka vaiheita tulisi ja tulee vaikka isä löisi kiilaa minun ja lasten väliin, meidän vahva side kantaa. Luotan siihen täysin.

Äärimmäisen surullinen olen esikoisen puolesta, hänet on pitkälti ulkoistettu uudesta perheestä, ei ole kysytty lomareissuille mukaan jne.

Silti koen, että lapsi, tai nuori, on paljon tasasempi kun ennen, niin viisas, ymmärtää niin paljon. Hämmästyn usein kun jutellaan miten kypsä hän monessa asiassa on. Tuntuu, että hänkin on löytänyt sen sisäisen rauhan.

Mutta, minä voin olla vain tukena. Kannustaa tapaamaan isää.

Isä tekee ihan itse omat päätöksensä miten luo suhdetta lapsiinsa.

Nyt korkkasin yhden siiderin. Edelleen olen pysytellyt erossa alkoholista, mutta nyt teki mieli, ja miks ei? Lomakin vielä.

Ap

On niin ihana Ap lukea tekstiäsi, minkälainen muutos Sinussa on tapahtunut.

Muistan niin silloin alussa kun et uskaltanut kertoa töissä tilanteestasi, etkä tainnut puhua ystävillesi tai suvussasi kenellekään. Silloin jo ajattelin, että kuinka paljon helpottaisi puhuminen ja kuinka voisit yllättyä kuinka paljon ympärilläsi on ihmisiä, jotka välittävät ja haluavat auttaa.

Ihana, että olet viettänyt lasten kanssa paljon aikaa ja saanut varmuuden siihen, että suhteenne on vahva.

Sinusta on nyt kuoriutunut vahva ja voimakas nainen ja olen niin iloinen siitä.

28 v yhdessä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

28v, vieläkö exälläsi on avaimet kotiisi?

Oletteko saaneet sen myyntiin yksimielisyyttä?

Mahtavaa että elämäsi on nyt parempaa.

Exälläni on edelleen avaimet kotiini ja tavallaan niin haluan, että poikamme isällä on vara-avain kun olen nyt aika paljon pois kotoolta. Nyt viimeiset isän + pojan treffit (tänään viimeksi) on tapahtunut niin, että exä on odottanut poikaa autossa. On nyt kaikesta päätellen ymmärtänyt, että tarvetta tulla kotiini ei ole.

Mies on edelleen kirjoilla tässä asunnossa ja todellakin maksan joka kuukausi sen 20 euroa ylimääräistä vesimaksua, nyt elokuu on 10 kuukausi, eli 200 euroa on mennyt täysin hukkaan. Asunnon myynnistä ei olla puhuttu nyt laisinkaan, keväällä puhuin siitä paljonkin, mutta aihe ohitettiin aina ja päätin sitten, että kesääni en niillä asioilla pilaa, että syksyllä sitten uusi yritys. Luulisi, että raha alkaisi kelpaamaan. Ex on tyytyväinen kun asun lapsemme kanssa ja pelkää sitä, että tilanne voisi muuttua. En meinaa halua lunastaa tätä asuntoa. Monta kipeätä asiaa vielä edessä itselläni.

Olen nyt saanut itseni ihan kauheaan solmuun joka naurattaa nyt minua. Eli pidin mökkimiehen ja pojan erossa toisistansa, mutta nyt tuli se työmahdollisuus ja mökkimies ja poika tapasivat. Ei siinä kaikki. Tuli hieman mutkia matkaan ja poikani tarvitsee kyydin paikkaan x josta pääsee mökkimiehen työporukan kyytiin. Uskokaa tai älkää niin poika hoiti itsenäisesti kyydin ...... isältänsä. Eli paikassa x tapaavat nyt ex, poika ja mökkimies. Mä en ehkä kestä (laittaisin hymiön jos pystyisin). Kysyin kyllä pojalta, että olikohan nyt hyvä idea. Huokaus.

Olisi niiiiiiin mielenkiintoista olla kärpäsenä katossa tuossa pojan, mökkimiehen ja exän tapaamisessa :D

Uskon että tuo on hyvä ja tarpeellinen asia, sillä kun exäsi nyt viimein varmasti tajuaa että sinulla on uutta omaa elämää ja miesystävä, niin se auttaa varmasti myös häntä päästämään irti ja menemään eteenpäin. Ja olemaan tunkematta sisälle omilla avaimillaan. Ehkä se asunnon myyntikin alkaa kiinnostaa.

"PUHEHOUSUT PYYKISSÄ"

Hauskasti sanottu. Tätä aion käyttää vielä joskus, kun haluan olla yksin kirjani kanssa yms.

Aina ei ole ns puhetuulella.

Sanotaan heti, että tässä on MaratonParkuja, ettei taas jää....

Puhehousut olen löytänyt itse tästä keskustelusta, mutta on kyllä on varsin mainio tapa ilmaista asiaa minunkin mielestäni.

Olen miettinyt teitä, meitä, meitä kaikkia aika paljon tämän kesän aikana ja näemmä nyt mulla on sitten juttuhousuja jo varastoonkin viikattuna, kun on pakko kommentoida koko ajan.

Nyt, kun omat ajatukset ehkä ovat enemmänkin selkiytymässä kuin solmussa, olen paljon miettinyt tämän asian yhteiskunnallisiakin aspekteja. Tulin tulokseen, että osansa tässä on siinäkin, että meihin on todella voimakkaasti leivottu sisään semmoinen...miten sen ilmaisisin...onnellisen lopun ajatus. Että ainahan nämä loppuu tuliseen suudelmaan. Se on vähän kuin vääjäämätön lopputulema, muu on virhe, muu on väärin ja pieleen. Epäonnistuminen.

En nyt tarkoita tällä mitään naisten romanttisten elokuvien tai kirjallisuuden syyttelyä (ainoastaan) vaan yleisempää vaatimustasoamme. Tämä tuli mieleeni, kun puhuin sisareni kanssa hänen koiransa lopettamisesta. Vaikka tilanne oli aivan selvä, hän sanoi, että vaikeinta oli, että viimeiseen saakka siellä eläinlääkärillä hän odotti, että lääkäri tulee kertomaan, että uusi lääke on keksitty, koira on täällä huomiseen ja hae sitten pois. Siis täysin järjenvastaisesti. Tuumittuani sitä sanoin, että noinhan me nykyään toimitaan. Kaikkeen on ratkaisu, kaikkeen on lääke, kyllä tämä tästä, järjestetään. 

Ehkä tämä siis on yksi osanen, ei tietenkään koko kuva, siitä, miksi me jumitamme näihin suhteisiin. 

Heille, jotka eivät asiaa lainkaan ymmärrä (miksi ei ota itseään niskasta kiinni ja lähde) ei varmaan ole mitenkään mielekästä tämä koko ketjun pohdinta, mutta itselleni todella on tänä kesänä ollut antoisaa alkaa miettimään asiaa myös laajemmalta kannalta.

Ja huomaan, että edelleen, vieläkin, haen niitä syitä. Jahtaan sitä miksiä. Mutta samalla tunnen olevani koko ajan lähempänä vastauksia ja ennen kaikkea sitä oivallusta, että saan niitä itseltäni kaikkein eniten, omassa tilanteessani. Ja kukas tietää, vaikka jonain päivänäni kokisin, että olen saanut niitä tarpeeksi!

M36???

Huhuu...

MaratonParkuka, kiitos taas hienosta uudesta näkökulmasta. Luovuttamisen kynnys lienee korkealla erityisesti ensimmäisissä avioliitoissa tai pitkissä parisuhteissa. Takerrutaan jotenkin siihen ideaaliin, että mehän oltiin niin kauan yhdessä ja teinistä asti jne. Tässäkin ketjussa olen havainnut näitä kaikuja. Voisiko jopa olla suomalaiseen kulttuurinkin liittyvä piirre, että ei haluta antaa periksi, vaikka juna olisi mennyt jo kauan sitten? En tiedä. Itsekseni tässä vaan pohdiskelen. Viisautta on myös osata luovuttaa ajoissa.

M36 täällä, käyn kyllä lukemassa ketjua silloin tällöin. En vain ole tahtonut kommentoida. En ole enää tuntenut tarvetta pään tyhjennyksille. Shokkivaihe on ohi ja tulevaisuusnäkymätkin alkavat olla selviä. Toisekseen viestini vetävät kuonaa puoleensa. Haluaisin että tämä pysyy hyvänmielenketjuna ja parhaiten se tuntuu onnistuvan, jos itse olen vähemmän "äänessä". 

Mutta päivitykseen. Niin se loma loppui. Perjantaina lapset lähtivät exälle viettämään lomansa rippeitä. Viikonloput alkavat rullata koulujen alettua ensiviikolla. Kuten tyttis ja exä olivat sopineet, lähti myös tyttiksen lapsi yhdeksi yöksi mukaan. Niin vietti tyttis ensimmäisen kerran yön ilman lastaan. Ja minä vietin ensimmäistä kertaa yön tyttiksen kanssa aivan kaksin. Olihan se mukavaa mutta myös outoa. Saa nähdä milloin onnistuu uudestaan.

Maanantaina pakenin töihin. Ketjussa ehdotettiin meille tuumaustaukoa. Aivan siihen en uskalla ryhtyä, koska en tahdo karkottaa tyttistä. Mutta meillä on käytössä välimallin ratkaisu. Sovimme että neljään viikkoon näemme vain viikonloppuisin. Tämä sillä tekosyyllä että helpotamme arkeen palaamista. Mutta siihen malliin puhelut ja viestit sinkoilee, ettei mistään tauosta ole tietoakaan. Epäilen että "tauko" jää tähän viikkoon. Aika näyttää. Tarjosin aikaisemmin kesällä tyttikselle lapsenhoitoapua. Hän harkitsi asiaa ja sopi itselleen iltamenoa tiistait ja torstait alkaen elokuun viimeinen viikko. Haen tällöin lapsen päiväkodista. Tyttis voi halutessaan menonsa jälkeen tulla luokseni tai ottaa omaa aikaa. Saa nähdä kuinka arki loppukuusta muotoutuu. 

Asumiskuviot ovat nyt selvillä, eli muutolle tai muille kuvioille ei ole tarvetta. Lapset jäävät asumaan pääasiassa exälle kuten tähänkin asti. Exä saa kotiapulaisensa, mutta tämä on kiinni määräaikaisissa töissä jouluun saakka ja aloittaa tammikuun alussa. Tunnustus/testi asiaa olen pohtinut. Päätöstä puoleen tai toiseen en ole tehnyt, mutta olen kallistumassa testin puolelle. Ei minulla ole epäilyksiä, mutta tunnen halua hiukan näpäyttää exää.

-M36

M36, entä tunteet? Oletko päässyt selville miksi päädyit sänkyyn eksän kanssa? Oletko varma ettei niin tapahdu enää uudelleen? Entä miten Tyttis voi? Tämän täytyy olla raskasta hänelle. Miksi päädyitte vähentämään yhteistä aikaa?