Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Vierailija kirjoitti:

Tuskin sun miehesi on onnellinen sen uuden kanssa. Joku vaan pitää olla kun ei osaa olla yksin. Monilla miehillä toi ongelma. Eivät käsittele eroa vaan hypätään heti uuteen suhteeseen.

Kuvittele sinä asia noin, jos se omaa mieltäsi rauhoittaa.

Omasta kokemuksesta voin kertoa, että vaikka olisi synkkiä ajatuksia ja tekisi mieli nostaa kädet pystyyn. Ei kannata.

Minä koin tuon saman. Uusi nainen oli esitelty lapsillemme ja entiselle anopilleni varsin pian. Tällöin vielä vuorottelimme asumista entisesssä kotitalossamme. Se ratkaisu oli tuhoin tuomittu. Exäni oli minulle piru.

Oli outo tunne olla ilman lapsia. Kuin joku minusta puuttuisi. Samalla jouduin muun vaivan vuoksi olemaan sairaslomalla.

Minulla oli varsin ikäviä mietteitä. Koin, että olen luuseri. Oma identiteetti piti rakentaa uudelleen.

Vein asiat eteenpäin. Vaikkei juuri voimavaroja ollut ja en nukkunut. Sain asiantuntevaa apua henkiseen huonovointisuuteeni. Näin jälkeenpäin mietitynä, olisi ollut hyvä jo aloittaa mieliala lääke aikaisemmin, eli siis heti eron jälkeen. Oloni muuttui ns tasaisemmaksi. Pystyin selkeämmin ajattelemaan. Myös nukkumiseen sain apua. Puhuin avoimesti tilanteestani ihmisille, mitä enemmän kuukausia meni. En enää hävennyt tilannettani tai itseäni.

Otin yhteyttä oman kunnan lastenedunvalvojaan. Kun asioihin ei tullut selkoa, sitten asianajajaan. Minulla oli ja on edelleen huippu asianajaja. Exäni on valittanut monesta asiasta eteenpäin, mutta aina olen tämän voittanut.

Ikävä kyllä. Lapsesi taitavat olla siinä iässä, että ns materialia kiinnostaa. Se on julmaa. Minulla ei ollut lähes vuoteen tarjota ns materiaaliaa samallalailla kuin toisella vanhemmalla. Oikeuden päätöksen jlk tilanne muuttui helpommaksi ja sanotaanko näin, että exä itse pilasi asiat käytöksellään.

Vaikka olet masentunut! Ei karkaaminen ole lapsiasi kohtaan oikein! Se on itsekästä.

Hae apua. Puhu. Puhu. Oletko facebookissa? Onko tutuissa ihmisiä, jotka ovat olleet samassa tilanteessa kuin sinä?

Kun puhut, huomaat että on helpompaa eikä kukaan juokse karkuun. Et ole tehnyt mitään väärää.

Sinun exäsi haluaa, että luovutat. Voit joutua maksamaan elareita. Mikä tunne heille tulee jos lähdet? Tapaa ystäviäsi kauempana, pyydä käymään. Sano että sinulla on hätä! Älä teeskentele! Taistele!

Moikkelis Ap.

Toivottavasti löydät täältä viestien ristiriitaisuudesta sinulle oikeita ohjeita.

Lähde synnynseuduille/älä missään nimessä lähde

Täällä neuvotaan molempia. Itse ajattelen, että paras saattaisi olla jos saisit kaikki mukulat mukaan.

Miestäsi myös täällä puolustellaan/moititaan puolisona, isänä.

Vain sinä tiedät oikean laidan.

Voi kun osaisin auttaa enemmän. Oletko jo hankkinut kesäisen kukkamekon ja istunut terassilla? Joo. Oli lämmintä välillä. Käynyt kampaajalla? Tiedät itse mikä piristäisi sinua. Konsertti? Elokuvat? Museot?

Terkkuloita kukkien istutuksesta🌻

Tuumis

28 hoi

Eikö olekin kumma tunne, kun se ihana, rakas, ainutlaatuinen ei enää olekaan sitä?

Muistelen joskus nuorempana kun ihastumisia tuli ja meni. Joku vakavampikin juttu oli.

Miten meitä ja tunteitamme oikein säädellään? Keneen ihastumme, rakastumme? Ja onhan se oiva lottovoitto, jos tuo sama kiinnostuu sinusta.

Tämmöisiä vain mietin tässä aamutuimaan...

Ootko tapaillu mökkimiestä?

Onko poika ollut "ihmisiksi"? Hassu kysymys, mutta nuorilla joskus toilailutkin kuuluu ikään

Terkut🌻

Tuumis

Vierailija kirjoitti:

28 hoi

Eikö olekin kumma tunne, kun se ihana, rakas, ainutlaatuinen ei enää olekaan sitä?

Muistelen joskus nuorempana kun ihastumisia tuli ja meni. Joku vakavampikin juttu oli.

Miten meitä ja tunteitamme oikein säädellään? Keneen ihastumme, rakastumme? Ja onhan se oiva lottovoitto, jos tuo sama kiinnostuu sinusta.

Tämmöisiä vain mietin tässä aamutuimaan...

Ootko tapaillu mökkimiestä?

Onko poika ollut "ihmisiksi"? Hassu kysymys, mutta nuorilla joskus toilailutkin kuuluu ikään

Terkut🌻

Tuumis

Hei Tuumis,

Poika ollut ihmisiksi ja tässä kateellisena ja nyt entistä köyhempänä jännitän poikani puolesta joka lähtee kahdeksi viikoksi Kreikkaan tyttöystävän kanssa kesäkuussa. Ihanaa Heille.

Huomenna (ehkä) tapaan mökkimiehen, mutta kyllä havaittavissa on pientä "viilentymistä". Viestittely vähentynyt kummasti ja juuri se kaikki mikä sai minut heräämään = toisen kiinnostus + kosiskelu, kaikki se mikä rikkinäistä hyljättyä sydäntä paikkasi se on vähentynyt. Näin sydän rikki olevana en ollenkaan halua roikkua kenessäkään, eli tutkani on turhan herkkä. Mukava mies ja olen kiitollinen, että puhalsi minut henkiin, mutta niin hullun kiireinen mies, että ei siihen kuvioon oikein mahdu. Katsellaan ja Sydämeni ei hajoa jos tapailumme päättyy.

Ja, ei mikään ole niin yksinkertaista.

Että se 28 vuotta ollut ihana, rakas ja ainutlaatuinen - ei olisi enää sitä. Ex oli täällä sunnuntaina lähes kolme tuntia, mm. tyhjensi vaatekaappinsa yms. Istuin sängynpäällä kun mies lajitteli vaatteensa (roskiin / pojalle / mukaan). Juttelimme niitä ja näitä ihan rennosti. Kyllä se edelleen jossain syvällä tuntuu se rakkaus ja juuri sen takia en voi olla missään tekemisissä. Ehkä laastarin liimaus heikentymässä tai jotain, mutta yllätyin itsestäni vähän. Luulin jo että pääsin kaikista tunteista eroon.

Yksinäistä kesää pelkään minä ja sellainen on tulossa.

Mutta kyllä minulla kaikki on ihan hyvin, eli se kipu on poissa ja tilalla on jonkinlainen tyyneys, huomaan vaan että vaihdevuosioireet iskemässä tunnemyrskyineen ja vaivoineen päälle (ja se ei naurata laisinkaan).

Tuumiksen viestiin Ap:lle niin kommentoin vielä, että olen ehdottomasti samaa mieltä, että mielipiteitä/neuvoja/kommentteja on niin monenlaisia, että vain sinä Ap tiedät mikä on totuus. Me kanssakulkijat emme voi tietää kaikkea, emmekä tunne esim. lasten isää oikeasti.

Tarkennan vielä, eli kun aiemmin kirjoitin, että voi kun pääsisit lomalla käymään siellä synnyinseudulla tapaamassa ystäviä niin en todellakaan tarkoittanut, että "jättäisit kaiken taaksesi". Ajattelin sillä pientä tutustumista itseesi ja kuinka hyvää se tekisi nähdä ystäviä, pieni irtiotto arjesta. Tai toki niin, että lapsetkin olisi mukana. Olen itsessäni huomannut, että tämä kotona jatkuvasti yksin olo on se joka saa ajatukset kiertämään kehää (ja siksi kesälomaa eniten pelkään edelleen).

MaratonParkuja tässä. 

Onpa taas tullut viestejä ja tosiaan, kaikki antavat neuvoja omasta lähtökohdistaan, mutta selvästi myös sydämistään, joten jokaisessa viestissä piilee ainakin lohtua!

On taas vähän kiire, niin kommentoin nyt tätä: kun oma syyllistely ja toisaalta ne rakkauden tunteet jne jylläsivät pahimmillaan, aloin eriltellä tunteitani oikeasti.

Jouduin toteamaan seuraavaa. Kyllä, semmoinen 70 pros oli ehdottomasti rakkautta. Mutta mutta. Kymmenisen prosenttia oli identiteetin menetystä, en olekaan enää tiimissä me, toinen puolikas, se rakastava puoliso, olenko siis sinkku, mikä minä olen. Ja hell yeah, 20 pros oli silkkaa itsepäistä periksiantamattomuutta. Että mitenkä, minunko sielunkumppanuuteni, erikoisen arvokas, elämää suurempi rakkaustarinaniko olisi nyt loppu? Ja näinkö se loppuu? Minäkö voin näin vähän vaikuttaa tähän? 

En nyt ollenkaan ehdota, että muilla nämä prosentit ovat samoja, siis koostuvat samoista asioista, mutta mieleen tulee, että jos edes muutaman prosentin voisi erottaa kaipauksesta tai syyllistymisestä tai mitä ne asiat ovatkaan, jotka eteenpäin menemistä estävät, niin se voisi ehkä auttaa. Ottaa siitä kivusta hieman pois, ikään kuin muihin käsiteltäviin asioihin.

Ilmaisen itseäni nyt tavanomaistakin sekavammin, mutta toivottavasti saatte hieman kiinni ja toivottavasti voin tuoda pienen, uuden särmän ajatteluun, joka voi poikia hyvää etenemiseen!

28 v yhdessä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

28 hoi

Eikö olekin kumma tunne, kun se ihana, rakas, ainutlaatuinen ei enää olekaan sitä?

Muistelen joskus nuorempana kun ihastumisia tuli ja meni. Joku vakavampikin juttu oli.

Miten meitä ja tunteitamme oikein säädellään? Keneen ihastumme, rakastumme? Ja onhan se oiva lottovoitto, jos tuo sama kiinnostuu sinusta.

Tämmöisiä vain mietin tässä aamutuimaan...

Ootko tapaillu mökkimiestä?

Onko poika ollut "ihmisiksi"? Hassu kysymys, mutta nuorilla joskus toilailutkin kuuluu ikään

Terkut🌻

Tuumis

Hei Tuumis,

Poika ollut ihmisiksi ja tässä kateellisena ja nyt entistä köyhempänä jännitän poikani puolesta joka lähtee kahdeksi viikoksi Kreikkaan tyttöystävän kanssa kesäkuussa. Ihanaa Heille.

Huomenna (ehkä) tapaan mökkimiehen, mutta kyllä havaittavissa on pientä "viilentymistä". Viestittely vähentynyt kummasti ja juuri se kaikki mikä sai minut heräämään = toisen kiinnostus + kosiskelu, kaikki se mikä rikkinäistä hyljättyä sydäntä paikkasi se on vähentynyt. Näin sydän rikki olevana en ollenkaan halua roikkua kenessäkään, eli tutkani on turhan herkkä. Mukava mies ja olen kiitollinen, että puhalsi minut henkiin, mutta niin hullun kiireinen mies, että ei siihen kuvioon oikein mahdu. Katsellaan ja Sydämeni ei hajoa jos tapailumme päättyy.

Ja, ei mikään ole niin yksinkertaista.

Että se 28 vuotta ollut ihana, rakas ja ainutlaatuinen - ei olisi enää sitä. Ex oli täällä sunnuntaina lähes kolme tuntia, mm. tyhjensi vaatekaappinsa yms. Istuin sängynpäällä kun mies lajitteli vaatteensa (roskiin / pojalle / mukaan). Juttelimme niitä ja näitä ihan rennosti. Kyllä se edelleen jossain syvällä tuntuu se rakkaus ja juuri sen takia en voi olla missään tekemisissä. Ehkä laastarin liimaus heikentymässä tai jotain, mutta yllätyin itsestäni vähän. Luulin jo että pääsin kaikista tunteista eroon.

Yksinäistä kesää pelkään minä ja sellainen on tulossa.

Mutta kyllä minulla kaikki on ihan hyvin, eli se kipu on poissa ja tilalla on jonkinlainen tyyneys, huomaan vaan että vaihdevuosioireet iskemässä tunnemyrskyineen ja vaivoineen päälle (ja se ei naurata laisinkaan).

Kuule 28

Ilman hormonikorvaushoitoa en todellakaan olisi selvinnyt. Törkeä unettomuus, aivosumu, keskittymisvaikeudet, keskittymiskyvyn häiriöt oli pahimmat. Kuumista aalloista olisin kai onnistunut elämään... muttamutta. Gynikselle HETI jos et oo jo käyny. Noista hankalista oireista ei tarvi kärsiä.

Hah. Missähän asioissa koen vielä osaavani sua neuvoa...sori tosta jos tyrkytän neuvojani - taas.

Sisustus- tai sijoitusneuvoja En Aio Jakaa

Tuumis🌻

Sijotusneuvot kyllä kelpais. :D kunhan olis ensin rahaa mitä sijottaa. :)

Tulin vaan sanomaan moi. Ja kertomaan, että just nyt mulla on tosi hyvä fiilis. Se möykky mun sisältä on ainakin hetkeksi pois. Eikä mikään paska tunnu just nyt millekkään. Mua vaan naurattaa exän temput. Pelle mikä pelle.

Olen saanut varmuuden itselleni siitä, että minä en ole päästäni vialla, en syyllinen enkä kuvitellut asioita. Olen ollut suhteessa persoonallisuus häiriöisen ihmisen kanssa. Tämän on ammattilainen minulle todennut hetken juttujani kuunneltuaan.

Onneksi hain apua. Lopulta. Kunpa olisin tehnyt sen jo kuukausia sitten.

Ei tämä ohi ole, ja tulen romahtelemaan vielä monesti.

Mutta mun sisällä on erilainen varmuus. Silmät on avattu.

Just nyt, kaikki järjestyy kyllä. Sontaa on nyt, ja sitä lajia on luvassa lisää vielä saavi kaupalla, mutta mä oon tässä jutussa se joka on ihminen. Se toinen, en taida edes sanoa mikä se on.

Ja ymmärrän heitä jotka puolustelevat miestä, toimintaansa. Teinhän itsekkin niin. Mutta aivan näin suoraan sanotusti, hän on sairas. Hänen olisi mahdollista saada itselleen apua, jos hän ikinä ymmärtäisi sitä, miten sairas hän mieleltään on. Rikkinäinen, sisältä rikottu reppana. Jonka pitää pullistella tekemällä toisen elämästä helvettiä. Vielä se olen minä, jota kiusataan. Mutta antaa tulla, mä kestän. Siellä on jo uusi uhri valmiina kiedottavaksi verkkoon.

Show pystyssä, niin naiselle kun lapsille.

Ja edelleen toivon oikeasti, että olisi oikeasti ja pysyvästi muuttunut, lapset saisi ansaitsemansa hyvän isäsuhteen. Mutta, todellisuus taitaa olla aivan toinen. Katsotaanpa mikä on tilanne vaikka vuoden päästä...

Nyt mä nautin tästä rauhasta mun sisällä tästä olosta kun pystyn hengittämään. Kerään voimia seuraavaan romahdukseen ja seuraavaan iskuun.

Mutta just nyt mua ei pysty satuttamaan mikään!!

Mä jopa olen nauranut tänään!! Vitsaillut.

Ap

Sanoinkin sitten vähän enemmän kun vaan moi. :D

Ap

Vierailija kirjoitti:

Sanoinkin sitten vähän enemmän kun vaan moi. :D

Ap

Ihania uutisia!

Tulin vaan sanomaan moit minäkin🌻

Tuumis

Huomenta 28

Hokasin just yhen jutun. Ehkäpä se mökkimies on tulevaisuudessa ystäväsi, jos 'ensihuuma' haihtuu? Kukapa tietää? Ja ehkä voit ystävystyä exäsi kanssa myöhemmin, kun vaikeat ajat kauempana menneisyydrssä. Olettehan kuitenkin tekemisissa pojan vanhempana.

Kiva myös tuo nuorten etelänreissu. On täs ollu pojallakin myllerrystä

Sadeterkut🌻

Tuumis

Vierailija kirjoitti:

Sijotusneuvot kyllä kelpais. :D kunhan olis ensin rahaa mitä sijottaa. :)

Tulin vaan sanomaan moi. Ja kertomaan, että just nyt mulla on tosi hyvä fiilis. Se möykky mun sisältä on ainakin hetkeksi pois. Eikä mikään paska tunnu just nyt millekkään. Mua vaan naurattaa exän temput. Pelle mikä pelle.

Olen saanut varmuuden itselleni siitä, että minä en ole päästäni vialla, en syyllinen enkä kuvitellut asioita. Olen ollut suhteessa persoonallisuus häiriöisen ihmisen kanssa. Tämän on ammattilainen minulle todennut hetken juttujani kuunneltuaan.

Onneksi hain apua. Lopulta. Kunpa olisin tehnyt sen jo kuukausia sitten.

Ei tämä ohi ole, ja tulen romahtelemaan vielä monesti.

Mutta mun sisällä on erilainen varmuus. Silmät on avattu.

Just nyt, kaikki järjestyy kyllä. Sontaa on nyt, ja sitä lajia on luvassa lisää vielä saavi kaupalla, mutta mä oon tässä jutussa se joka on ihminen. Se toinen, en taida edes sanoa mikä se on.

Ja ymmärrän heitä jotka puolustelevat miestä, toimintaansa. Teinhän itsekkin niin. Mutta aivan näin suoraan sanotusti, hän on sairas. Hänen olisi mahdollista saada itselleen apua, jos hän ikinä ymmärtäisi sitä, miten sairas hän mieleltään on. Rikkinäinen, sisältä rikottu reppana. Jonka pitää pullistella tekemällä toisen elämästä helvettiä. Vielä se olen minä, jota kiusataan. Mutta antaa tulla, mä kestän. Siellä on jo uusi uhri valmiina kiedottavaksi verkkoon.

Show pystyssä, niin naiselle kun lapsille.

Ja edelleen toivon oikeasti, että olisi oikeasti ja pysyvästi muuttunut, lapset saisi ansaitsemansa hyvän isäsuhteen. Mutta, todellisuus taitaa olla aivan toinen. Katsotaanpa mikä on tilanne vaikka vuoden päästä...

Nyt mä nautin tästä rauhasta mun sisällä tästä olosta kun pystyn hengittämään. Kerään voimia seuraavaan romahdukseen ja seuraavaan iskuun.

Mutta just nyt mua ei pysty satuttamaan mikään!!

Mä jopa olen nauranut tänään!! Vitsaillut.

Ap

Onnittelut Ap! Onneksi hait apua! Vielä tulee monta vääntöä exän kanssa, mutta omassa kodissa voit aina turvassa valmistautua vääntöihin ja toipua niistä. Olet tajunnut ison asian exän toiminnan syistä. Sä olet upea ihminen ja olet selvinnyt järkyttävästä kohtelusta vuosien ajan. Kun muutaman vuoden päästä tää kaikki on vain kaukainen muisto, sä olet silloin vahvempi ja viisaampi kuin koskaan olisit voinut kuvitellakaan.

Olen itse tilanteessa, että exän kanssa on vielä asioiden selvittely kesken. Mutta asia kerrallaan. Kerään vähän voimia, sitten väännetään. Itken ja romahdan. Aika auttaa ja ystäviä on tukena. Taas toivun ja seuraava vääntö on edessä. Mutta tärkeintä on, että arvostan nyt itseäni ja huolehdin toipumisestani. Pian tämä kaikki on takana. Minulla ehkä jo ensi kuussa, jos vain itse jaksan vääntää.

Tsemppiä Ap ja muista se fiilis, mikä sulla oli kun kirjoitit viimeksi. Voit vaikka palata lukemaan sen viestin, jos siltä tuntuu. Siinä kiteytyy sellainen voima, jolla selviät mistä tahansa.

Vierailija kirjoitti:

Huomenta 28

Hokasin just yhen jutun. Ehkäpä se mökkimies on tulevaisuudessa ystäväsi, jos 'ensihuuma' haihtuu? Kukapa tietää? Ja ehkä voit ystävystyä exäsi kanssa myöhemmin, kun vaikeat ajat kauempana menneisyydrssä. Olettehan kuitenkin tekemisissa pojan vanhempana.

Kiva myös tuo nuorten etelänreissu. On täs ollu pojallakin myllerrystä

Sadeterkut🌻

Tuumis

Nuorten mukana reissuun lähtee tyttöystävän äiti, majoittuvat hieman eri paikkaan, mutta ihan keskenään eivät reissaa (poikani 17 v ja tyttöystävä vielä hetken 16 v). Eli aikuisen turva kuitenkin olemassa.

Sanotaanko nyt niin, että tapailumies teki jonkinmoiset oharit eilen. Viestiteltiin lauantai iltana varmaan 3h ja Hän ehdotti treffejä eiliseksi, mutta meidän piti sopia aikataulu yms. tarkemmin. Mies hävisi eikä siis mitään selitystä ole tullut. Olkoon siis. Kivaa se oli 5-6 viikkoa, mutta en jää roikkumaan. Hyvältähän se huomio, tiivis viestittely + seura tuntui, mutta kyllä tässä oli jo tunne, että hiipumaan päin oli menossa. Sinänsä harmi, mutta elämä on. Kyllä se eilen hetken harmitti, mutta "uutta matoa koukkuun" (ei tosissaan, ei kiire mihinkään seikkailuihin).

50 v:n kunniaksi tuli kutsut niin papaan kuin mammografiaan ja sain molemmista tulokset, että kaikki ok. Nyt siis tarkoitus tilata aika gynelle ja keskustella näistä oireista. Pahinta on valvominen, hikoilu ja aivan järjettömät tunnemyrskyt. Ykspäivä oli pakko lähtee pienelle kävelylenkille kesken työpäivän kun olisin voinut

t appaa jonkun, ihan vaan raivona ilman syytä ja hassuin tunne on, että sitä tajuaa sen ja ihan kun katselisi itseänsä ulkopuolelta ..... tajuaa sen raivon turhuuden ja välillä sen alakulon/itkunkin turhuuden, mutta ne iskee päälle kun hyökyaallot.

Kiitos Tuumis kaikista neuvoista ja kyllä ne sijoitus- ja sisustusjutukin menis (jälkimmäinen heikommin).

Ja Ap:lle tsempit.

28 v yhdessä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomenta 28

Hokasin just yhen jutun. Ehkäpä se mökkimies on tulevaisuudessa ystäväsi, jos 'ensihuuma' haihtuu? Kukapa tietää? Ja ehkä voit ystävystyä exäsi kanssa myöhemmin, kun vaikeat ajat kauempana menneisyydrssä. Olettehan kuitenkin tekemisissa pojan vanhempana.

Kiva myös tuo nuorten etelänreissu. On täs ollu pojallakin myllerrystä

Sadeterkut🌻

Tuumis

Nuorten mukana reissuun lähtee tyttöystävän äiti, majoittuvat hieman eri paikkaan, mutta ihan keskenään eivät reissaa (poikani 17 v ja tyttöystävä vielä hetken 16 v). Eli aikuisen turva kuitenkin olemassa.

Sanotaanko nyt niin, että tapailumies teki jonkinmoiset oharit eilen. Viestiteltiin lauantai iltana varmaan 3h ja Hän ehdotti treffejä eiliseksi, mutta meidän piti sopia aikataulu yms. tarkemmin. Mies hävisi eikä siis mitään selitystä ole tullut. Olkoon siis. Kivaa se oli 5-6 viikkoa, mutta en jää roikkumaan. Hyvältähän se huomio, tiivis viestittely + seura tuntui, mutta kyllä tässä oli jo tunne, että hiipumaan päin oli menossa. Sinänsä harmi, mutta elämä on. Kyllä se eilen hetken harmitti, mutta "uutta matoa koukkuun" (ei tosissaan, ei kiire mihinkään seikkailuihin).

50 v:n kunniaksi tuli kutsut niin papaan kuin mammografiaan ja sain molemmista tulokset, että kaikki ok. Nyt siis tarkoitus tilata aika gynelle ja keskustella näistä oireista. Pahinta on valvominen, hikoilu ja aivan järjettömät tunnemyrskyt. Ykspäivä oli pakko lähtee pienelle kävelylenkille kesken työpäivän kun olisin voinut

t appaa jonkun, ihan vaan raivona ilman syytä ja hassuin tunne on, että sitä tajuaa sen ja ihan kun katselisi itseänsä ulkopuolelta ..... tajuaa sen raivon turhuuden ja välillä sen alakulon/itkunkin turhuuden, mutta ne iskee päälle kun hyökyaallot.

Kiitos Tuumis kaikista neuvoista ja kyllä ne sijoitus- ja sisustusjutukin menis (jälkimmäinen heikommin).

Ja Ap:lle tsempit.

Kiitos kiitoksista.

Kerron vielä siitä gynen reissusta. Olin "vasta" 53, enkä jotenkin osannut ajatella että nyt jo!!??

Kun sitte vastaanotolla purin kaikki myllerrykset, nuorehko naisgyne hymyili niin myötätuntoisena ja sanoi kuulleensa satoja samanlaisia tarinoita. Hyvä etten purskahtanut itkuun/halannut häntä. Iso helpotus, kun joku kuunteli ja oikeasti ymmärsi. No. Hormonikorvaushoito osui kerralla oikein, kolmen viikon päästä olin oma itseni ja nukuin ihania yöunia raikkaana kuin kevätpuro😏.

Hah. Tsemppiä kaikille maailman naisille🌻

Tuumis

Moi.

Kaikenlaista sontaa sitä kuulkaa satelee ihan jatkuvasti tuolta exän suunnalta. Sen elämäntehtävä on tehdä musta syntipukki "lapsetkin näkee, että se olit sinä joka täällä riiteli" ja tämän lisäksi tekee mun elämästä kaikin muin tavoin mahdollisimman hankalaa. Esim. Talous jne. Tekee kaiken, minkä vaan pystyy. Oikeesti. Ja minua syyttää ilkeäksi, itserakkaaksi, itsekkääksi, rahanahneeksi, jne jne...

Mutta, mussa on tapahtunut muutos. Saatan edelleen romahtaa lattialle itkemään, mutta mä pääsen sieltä ylös ja saan toimintakyvyn takasin. En jää vellomaan siihen pahaanoloon päiviksi. Mikään siitä syyttelystä ja paskasta mitä mun päälle lapiodaan ei satuta mua enää. Jotenkin mä selviän tästä kaikesta. Mulla on siihen nykyään aivan uudenlainen luotto.

Kyllä mä öisin herään miettimään asioita, ja unohdan syödä. Välillä syöminen oikein ällöttää. Mutta se kaiken musertava ahdistusmöykky mun sisältä on pois. Tai ainaki tosi paljon pienempi.

Mukavaa viikonloppua kaikille. Kivoja juhlia, jos jollain semmoisia on.

Ap

Täällä kirjoitetuista jutuista monesta paistaa läpi puhdas tuska ja sydänten särkyminen, jota on riipaisevaa lukea.

Hienoa kuulla ap, että olet saamassa voimiasi takaisin. Minä kuulun täällä siihen leiriin, joka ei arvosta ex-miestäsi yhtään. En voi ajatella, että hyvä aviomies tai isä pitäisi salasuhdetta selän takana. Puhumattakaan kaikesta muusta mitä olet kertonut.

Tuumiksen hyvästä edellisestä kirjoituksesta tuli mieleen, että montakohan avioeroa olisi voitu estää jos vaihdevuosioireista tiedettäisiin enemmän ja niihin saisi apua ajoissa.

Haluaisin kysyä Tuumikselta miten teidän tauko on vaikuttanut parisuhteeseen sen jälkeen kun päätitte palata yhteen? Onko siitä kauan aikaa? Minulla vieläkin kauna ja katkeruus nostaa päätään erityisesti riitojen yhteydessä. En ole jotenkin sinut asian kanssa vaikka aikaa on kulunut vuosia eikä meidän tauko ollut edes kovin pitkä.

Kuurankukka kirjoitti:

Haluaisin kysyä Tuumikselta miten teidän tauko on vaikuttanut parisuhteeseen sen jälkeen kun päätitte palata yhteen? Onko siitä kauan aikaa? Minulla vieläkin kauna ja katkeruus nostaa päätään erityisesti riitojen yhteydessä. En ole jotenkin sinut asian kanssa vaikka aikaa on kulunut vuosia eikä meidän tauko ollut edes kovin pitkä.

Hei Kuurankukka, meidän tuumaustauko oli noin 10v yhdessäolon alusta laskien. Puolison mielestä minä olin suhteessa päällepäsmäri, suunnittelin ja päätin liikaa. Yhdessä tuumin päätimme puolen vuoden koeajan. Katsoisimme tilannetta sitten uudestaan. Olimme yhdessä koko ajan, yritin kuunnella enemmän ja antaa miehen päättää...

"Tauko" teki hyvää, molemmat halusi yrittää yhteisen elon suhteen enemmän. Pyysin ja toivoin et mies kertoisi enemmän tuntemisiaan, ajatuksiaan. En ole ajatustenlukija. Nyt ollaan oltu yhdessä 29v. Vieläkin joskus näen unia, että mies haluaa erota, vaikka kaikki on tosi hyvin. Pieni, tosi pieni särö jäi. Mutta myös opetus siitä, ettei mikään ole itsestään selvää, pitää yhdessä suunnitella ja sopia asioista💕

Kaikki suhteethan on erilaisia, meillä meni/menee näin. Äitini neuvo oli: Ainahan se huushollissa läikähtää... riitoja tulee, sovitaan ja jatketaan taas

Terkut kaikille🌻

Tuumis

Anteeksi Tuumis ja Kuurankukka, että änkeen tähän(kin) keskusteluun mukaan, mutta tuo on asia jota mietin aiemmin paljonkin.

Eli vaikka kuinka elin haaveissa, että minä ja ex palattaisiin vielä yhteen niin mitä pitempään meni ja se miten miehen puhehousujen puute korostui koko ajan pahemmin niin se sai tajuamaan, että ei olisi mitään mahdollisuutta palata yhteen. Tänä päivänäkin tilanne on se, että mies ehkä rikkoi minussa enemmän puhumattomuudellaan kuin itse erolla. Kun on rakastanut toista 28 vuotta ja ero tulee niin, että sinut pidetään kuitenkin toivoa ruokkimalla kahleissa. En hyväksy asiaa nyt laisinkaan ja se pistää vihaksi. Tajusin jossain vaiheessa (siinä 10kk vaiheilla), että itse en voisi unohtaa näitä asioita ja nimenomaan sitä tuskaa kun toinen ei ollut mahdollisesti rehellinen eikä oikeesti yrittänyt sanoittaa minulle asioita. Kun en vastauksia saanut niin lopulta tein silloin sen, että päätin hyväksyä sen ja sanoa omat sanottavani ja päästää sillä lailla irti.

Tässä kuussa tulee tasan vuosi siitä kun minun ja Ap:n elämä muuttui miehien "ilmoituksien" takia lopullisesti. Kivuliaaseen eroon tämä vuosi vei meidät molemmat.