Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Oivoi. Kaukana reginan hömppäjutuista on tämä ketju. Jos on keventynytkin loppua kohti, oli alkuun enemmän kuin mitään sinistä nyyrikkiä. Hyvä vaan, että vuodessa on tapahtunut - paljon. Voi olla vaikea ymmärtää sellaisen joka ei ole samoja kokenut tai edes lukenut ketjua alusta asti.

Ap -päähenkilö

28 tiiviisti tokana

Tuumis pronssilla

Me ollaan alusta asti oltu mukana, kivasti saatu muitakin avautumaan. Monelle vertaistukea yms terapiaa.

Mites me juhlitaan kuun lopulla 1v vuosipäivää?

Tuumis🌻

Tein juuri oivalluksen lukiessani tätä ketjua. Minun pitäisi osata myös päästää irti. Nimittäin kaunasta ja katkeruudesta. Kuluttavia tunteita eikä niistä ole kuin haittaa itselle.

Vierailija kirjoitti:

Muista sitten, ettet ota tätä Mökkimiesta tosissasi.

Lisää kyyneliä tulossa jos kuitenkin kehittelet tunteita ja odotuksia hänen suhteensa.

Ihan asiallinen varoitus ja kommentti. Minulle on ollut alusta asti selvää, että tämä mökkimies on minulle seikkailu ja laastari. Minulle on myös tärkeätä, että tämä mies tietää sen eli en myöskään tässä "käytä ketään hyväksi". Mitään odotuksia ei ko. miehen varaan voi laskea.

En ole ihastunut henkilöön, toki hän on kiinnostava ja kiva, olen ihastunut ainoastaan siihen tunteeseen että elän taas. Tällä en kuitenkaan tarkoita, että eläisin sen miehen kautta. Vaikea selittää, mutta olen ollut niin rikki, että varovainen pitää olla, en olisi valmis minkäänlaiseen suhteeseen vielä itsekään. Kivaa viestittelyä ja kun tavataan niin hetki kivaa, mutta ei suuria tunteita.

Kuurankukka kirjoitti:

Tein juuri oivalluksen lukiessani tätä ketjua. Minun pitäisi osata myös päästää irti. Nimittäin kaunasta ja katkeruudesta. Kuluttavia tunteita eikä niistä ole kuin haittaa itselle.

Juuri näin!

Muistaa myös, että se mennyt on mennyttä. Tavallaan kun päätitte jatkaa, niin anteeksianto/hyväksyminen olisi pitänyt tapahtua. Mieskin valitsi Sinut, vain Sinut Hän rinnallaan halusi pitää.

Ja se katkeruus todellakin on kuluttava tunne.

Päästä nyt irti, ei se ole myöhäistä.

Jaaaaa, että vielä niin kauan jatkuu tämä aloittajan erosouvi kun lapset ovat isoja.

Tekosyitä, tiedän eräänkin pariskunnan joka teki/tekee sitkasta eroa. Aina löytyi joku etappi, että ei nyt vielä, eikä vielä, sitten kun.

Sopivaa aikaa ei taida heiltä löytyä koskaan, siinä roikkuvat vieläkin toistensa kanssa, mikään ei ole nytkähtänyt eteenpäin.

Voihan sitä itseään onnitella, mutta lopputulokseen on vielä matkaa ja sitä ei kukaan tiedä. Lieneekö tulosta syntyvä koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Jaaaaa, että vielä niin kauan jatkuu tämä aloittajan erosouvi kun lapset ovat isoja.

Tekosyitä, tiedän eräänkin pariskunnan joka teki/tekee sitkasta eroa. Aina löytyi joku etappi, että ei nyt vielä, eikä vielä, sitten kun.

Sopivaa aikaa ei taida heiltä löytyä koskaan, siinä roikkuvat vieläkin toistensa kanssa, mikään ei ole nytkähtänyt eteenpäin.

Voihan sitä itseään onnitella, mutta lopputulokseen on vielä matkaa ja sitä ei kukaan tiedä. Lieneekö tulosta syntyvä koskaan.

Jotenkin surkuhupaisaa oli lukea tuota kommenttia. Aloitusviesti ehkä luettu, mutta jatkotapahtumista ei mitään tietoa. Kova kiire on silti päästä kommentoimaan.

Sanoisinpa, että aika paljon on nytkähtänyt eteenpäin siitä vuoden takaisesta tilanteesta, jolloin ketju avattiin.  Ne ietää, jotka jaksaa lukea muutakin kuin aloituksen.

Mua aina ilahduttaa, kun joku tekee tämän ketjun myötä oivalluksia. Kuurankukka tehnyt. Asia on varmasti juuri niin, että itseä jäytävistä tunteista on päästettävä irti. Luotettava, päätettävä luottaa ja rakentaa suhteelle uusi, vahvempi pohja. Helppoa se ei varmasti tule olemaan, mutta onnistuessaan kantaa varmasti pitkälle. Ja aikaahan se vie. Ei kaikki voi olla hetkessä pois pyyhkäistyä. Vaan vaatii aikaa ja kummankin sitoutumista asiaan, että vanhat kaunat saadaan lakaistua pois ja uusi luottamus tilalle.

Minä alan olla tolpillani. Enemmän oma itseni. Ikäviä asioita tapahtuu ja kaikki on hankalaa. Asiat on mielessä edelleen. Mutta ajatukset käy päässä ja saan ne sieltä pois. Ikävistäkin asioista selviän eteenpäin. Saatan hetken romuna itkeä lattialla, nousta ylös nostaa pään pystyyn sanoa pari voimasanaa ja jatkaa eteenpäin.

Olen myös laittanut asioita rullaamaan eteenpäin. Ollut yhteydessä eri tahoihin ja saanut sieltä apua itselleni. Tälle hommalle laitetaan jollakin tavalla stoppi. Ja ne sopimukset asioista tehdään. Minua ei enää pompoteta.

Tai kyllähän ex pompottaa, tai yrittää. Nytkään ei voi kertoa saako lapset tulla tapaamaan sukulaisia tänne vai eivät. Mutta enää en jaksa asiasta stressata. Jos eivät saa, nii sitten eivät. Minä en samalle tasolle kanssaan alennu. Enkä ala myöskään asiaa häneltä anelemaan. Sitä varmaan odottaa, saisi sitten suuressa armossaan "joustaa". Mulle riittää kun kerran sanoo että ei käy. Niin sitten ei käy.

Kivahan se on lapsille, että niitä nyt kuskataan erilaisiin huvituksiin. Ei niitä ole ennen vietykkään. Lahjotaan. Näytetään uudelle miten ollaan niin hyvä ja lasten kanssa tekevä isä. Ja edelleen, lasten vuoksi toivon tämän myös kestävän ja olevan pysyvä muutos. Olisikin todella iso muutos entiseen.

Sitähän siellä tehdään, näytetään miten nyt on hyvä olla ja kivaa kun minä olen pois riitelemästä. Onneksi meidän lapset on sen verran isoja ja vuosia nähneet sitä touhua, että ymmärtävät kyllä totuuden. Vaikka nyt varmasti, ja ansaitusti, nauttivatkin tilanteesta.

Enää en mene tästäkään ajatuksesta romuksi, että lapset saataisiin mua vastaan. Luotan siihen, että se vuosien "työ" mitä lasten kanssa olen tehnyt kantaa kyllä siellä taustalla.

Asiantuntevien, ammattilaisten kanssa kun olen keskustellut, olen saanut varmuuden siitä, että miehen toimet ei todellakaan ole "normaaleja" ja vaatimuksensa eivät ole perusteltuja. Kyse on ihan täysin kiusanteosta.

Nämä kommentit, mitä olen saanut kertoessani asiasta, hyvin asiallisesti ja neutraalisti. Ovat vähentäneet omaa syyllisyyttäni ja epäilyksiäni asiassa. Tai oikeastaan vieneet ne lähes kokonaan pois.

Kyllä niitä edelleen tulee, mutta nekin on semmosia hallittavissa olevia ajatuksia jotka ei jää enää vellomaan.

Monta huolta, lapset, varsinkin se yksi, talous, ositus kaikki on olemassa, ei ne ole mihinkään, vielä, kadonneet. Mutta mulla on paljon luottavaisempi olo, uskon, että jotenkin kaikki vielä järjestyy ja asiat kääntyy hyväksi.

Nyt elellään kukkaron nyörit tosi tiukilla ja taistellaan vastaan. Mutta olenpa irti siitä myrkystä. Ja kokoajan se pystyy myrkyttämään mua vähemmän ja vähemmän.

Se uus suhdekkaan ei enää tunnu missään. Lähinnä mulla on semmonen osaaottavainen olo sitä naista kohtaan.

Olen myös lukenut paljon kirjallisuutta. Ja saanut sieltä itselleni tietoa ja ymmärrystä. Vahvistusta.

Ap

28, kiva kuulla sun kuulumisia, on meillä ollu melkonen vuosi.

Kivalle kuulostaa tuo pojan reissu. Sulla edessä ihan uudenlainen elämäntilanne, kun lapsikin jo noin iso. Saat aivan uudenlaisen vapauden elämään. Tehdä juuri sitä mitä haluat, milloin ja missä. Mä uskon, että sulle on luvassa kaikkea hyvää.

Mä ajattelen tällä hetkellä, että nyt eletään näin, ja sit 50v on ns. mun vuoro. Enkä tarkoita sitä, että laittaisin jotenki oman elämän sivuun siihen asti vaan enemmän niin, että ei mulla ole kiire mihinkään vaan tämä toipuminen ottaa nyt aikansa, ja ehdin vielä.

Joten, 50v on hyvä ikä alkaa elää omaa, itsensä näköistä elämää. Opetella rakastamaan itseään ja etsimään onnellisuus elämään omasta itsestä, omista haluista ja toiveista.

Ap

Vierailija kirjoitti:

28, kiva kuulla sun kuulumisia, on meillä ollu melkonen vuosi.

Kivalle kuulostaa tuo pojan reissu. Sulla edessä ihan uudenlainen elämäntilanne, kun lapsikin jo noin iso. Saat aivan uudenlaisen vapauden elämään. Tehdä juuri sitä mitä haluat, milloin ja missä. Mä uskon, että sulle on luvassa kaikkea hyvää.

Mä ajattelen tällä hetkellä, että nyt eletään näin, ja sit 50v on ns. mun vuoro. Enkä tarkoita sitä, että laittaisin jotenki oman elämän sivuun siihen asti vaan enemmän niin, että ei mulla ole kiire mihinkään vaan tämä toipuminen ottaa nyt aikansa, ja ehdin vielä.

Joten, 50v on hyvä ikä alkaa elää omaa, itsensä näköistä elämää. Opetella rakastamaan itseään ja etsimään onnellisuus elämään omasta itsestä, omista haluista ja toiveista.

Ap

Taidan olla oiva esimerkki siitä, että tässä 50 v iässä elämä on erilaista jo sen takia, että lapset ovat useimmiten jo aikuisia tai aikuistumassa. Elämäni tuntuu juuri nyt ihan hyvältä, ei toki sellaiselta kun vielä vuosi sitten kuvittelin. Tässä on todellakin ollut kasvun vuosi ja niin isoja asioita, eli hylätyksi tuleminen lähes koko aikuisiän parisuhteesta ja lapsen valtava pyrähdys itsenäiseksi on muokanneet myös minua valtavasti. Kyllä tuossa itsensä rakastamisessa on vielä työtä, mutta pikkuhiljaa hyvä tulee. Onni ja rauha pitää löytää olemassa olevista asioista, jättää menneet taakse ja toisaalta olla elämättä "sitten kun" elämää. Pitää yrittää löytää ne hyvät asiat siitä hetkestä. Ymmärrän Ap, että Sinulla ne ajatukset on paljon siinä ajassa kun lapset kasvaa, sekin on ihan ok, mutta yritä löytää myös olemassa olevasta ajasta ne hyvät asiat.

Kirjoituksesi sai minut todella hyvälle mielelle, sillä siitä välittyy se valtava työ minkä olet itsesi kanssa tehnyt. Herkkiksenä silmäkulmat kostuivat. Ja vaikka Sinulla tulisi kuinka huonoja hetkiä väliin niin nyt jo nouset niistä tilanteista nopeasti. Olen myös tosi ylpeä siitä, että olet laittamassa miehellesi stopin itsesi manipulointiin. Ei miehesi käytös ole missään vaiheessa kuulostanut normaalilta, mutta toisaalta sitä on aika varovaisesti yrittänyt kommentoida.

Viimeistään nyt Ap uskon, että me selvitään tästä molemmat, haavoilla/arvilla, mutta elämäviisautta kasvattaneena.

Vierailija kirjoitti:

Viestin 63 kirjoittanut jatkaa vielä, vaikka ketään ei kiinnostaisi. Tekee hyvää kirjoittaa, kun ei ole ketään kelle puhua.

Mieheni kirjoitti minulle, että pää on sekaisin kun seinäkello ja ei tiedä mitä elämältään haluaa. Ei tunne mitään minua kohtaan ja kaikki on mustaa. Vain työ ja harrastus tuntuu miltään. Yritän ajatella, että kyseessä voisi olla myös jonkinlainen 50 v kriisi joka purkautuu pahiten parisuhteeseen, mutta toisaalta olen nyt se syy pahaan oloon.

Nyt on vaan katsoa, mitä loma tuo tullessaan, loma joka alkaa huomisen työpäivän jälkeen, mutta loma minun kanssani on tuntunut niin ahdistavalta, että emme pysty suunnitelmia tekemään.

Kyllä seisoisin tämän kriisin mieheni vierellä ja antaisin tilaa jos tietäisin missä mennään. Mies haluaa puhua kun saa pääkoppansa kuntoon, mutta hänet tuntien se tarkoittaa, että pystyy ilmoittamaan että haluaa erota.

Kun se vaan ymmärtäisi, että kun lapselle ilmoitetaan ja asunto laitetaan myyntiin niin sen jälkeen ei ole paluuta.

Minusta näin pitkän yhdessä olon jälkeen pitäisi tehdä kaikkensa parisuhteen eteen.

Ymmärrän kuitenkin, että meillä kaikilla on vain yksi elämä.

Kakkaa tämä kaikki nyt on.

Pakko uskaltaa lähtee kotiin, vaikka kipeetä tekee.

No voi herrajestas näitä dramaattisia miehiä. Elämässä tulee olotiloja kun mikään ei tunnu miltään eikä tiedä mitä haluaa. Sellaista se elämä on eikä siitä tarvitse mitään numeroa tehdä. Olen lukenut nyt näitä tarinoita ja näköjään näillä kyseisillä "ikäkriisi"miehillä on ollut liian mukavat oltavat. Liian turvallista ja vakaata. Sitten haetaan jännitystä ja tunnetta salaseksistä muiden kanssa ja aiheutetaan draamaa kotona. Osa ei edes osaa puhua ja ilmaista itseään.

Itselläni on ollut jaksoja kun mikään ei tunnu miltään ja tunne puolisoakin kohtaan on ollut kateissa. No itse en lähtenyt pettämään, sillä se vasta on heikkoa ja säälittävää. En myöskään tarvinnut huomiota muilta miehiltä. Näille "kun mikään tunnu miltään"miehille suosittelen riippuliitoa, laskuvarjohyppyä, benjihyppyä, lentolupakirjan hakemista, purjehtimista kaukana kotoa kuten Bermudalla. Bermudan kolmiolla on oikein jännittävä historiansa.

Eli kyllä näitä vaihtoehtoja jännitykselle piisaa.

Tuon kateissa olleen tunteen puolisoa kohtaan handlasin ihan tyynesti enkä jaksanut kiinnittää siihen mitään erityistä huomiota. Hyvin kun meillä kaikki muuten oli. Miksi lähteä rikkomaan jotakin vakaata ja hienoa oman mielenheittelyn takia. Joillakin ihmisillä ei tunnu olevan mitään toleranssia tylsyydelle tai tasapaksulle arjelle. Sitä se on se elämä. Joskus se tasapaksuarki vasta mukavaa onkin. Hommat rullaavat itsestään ja sitten kun jaksetaan, niin tehdään yhdessä jotain räväkkää. Toista pitää kyllä myös huomioida melkein päivittäin, mutta on toki heitä jotka eivät sitäkään arvosta.

Nainen kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viestin 63 kirjoittanut jatkaa vielä, vaikka ketään ei kiinnostaisi. Tekee hyvää kirjoittaa, kun ei ole ketään kelle puhua.

Mieheni kirjoitti minulle, että pää on sekaisin kun seinäkello ja ei tiedä mitä elämältään haluaa. Ei tunne mitään minua kohtaan ja kaikki on mustaa. Vain työ ja harrastus tuntuu miltään. Yritän ajatella, että kyseessä voisi olla myös jonkinlainen 50 v kriisi joka purkautuu pahiten parisuhteeseen, mutta toisaalta olen nyt se syy pahaan oloon.

Nyt on vaan katsoa, mitä loma tuo tullessaan, loma joka alkaa huomisen työpäivän jälkeen, mutta loma minun kanssani on tuntunut niin ahdistavalta, että emme pysty suunnitelmia tekemään.

Kyllä seisoisin tämän kriisin mieheni vierellä ja antaisin tilaa jos tietäisin missä mennään. Mies haluaa puhua kun saa pääkoppansa kuntoon, mutta hänet tuntien se tarkoittaa, että pystyy ilmoittamaan että haluaa erota.

Kun se vaan ymmärtäisi, että kun lapselle ilmoitetaan ja asunto laitetaan myyntiin niin sen jälkeen ei ole paluuta.

Minusta näin pitkän yhdessä olon jälkeen pitäisi tehdä kaikkensa parisuhteen eteen.

Ymmärrän kuitenkin, että meillä kaikilla on vain yksi elämä.

Kakkaa tämä kaikki nyt on.

Pakko uskaltaa lähtee kotiin, vaikka kipeetä tekee.

No voi herrajestas näitä dramaattisia miehiä. Elämässä tulee olotiloja kun mikään ei tunnu miltään eikä tiedä mitä haluaa. Sellaista se elämä on eikä siitä tarvitse mitään numeroa tehdä. Olen lukenut nyt näitä tarinoita ja näköjään näillä kyseisillä "ikäkriisi"miehillä on ollut liian mukavat oltavat. Liian turvallista ja vakaata. Sitten haetaan jännitystä ja tunnetta salaseksistä muiden kanssa ja aiheutetaan draamaa kotona. Osa ei edes osaa puhua ja ilmaista itseään.

Itselläni on ollut jaksoja kun mikään ei tunnu miltään ja tunne puolisoakin kohtaan on ollut kateissa. No itse en lähtenyt pettämään, sillä se vasta on heikkoa ja säälittävää. En myöskään tarvinnut huomiota muilta miehiltä. Näille "kun mikään tunnu miltään"miehille suosittelen riippuliitoa, laskuvarjohyppyä, benjihyppyä, lentolupakirjan hakemista, purjehtimista kaukana kotoa kuten Bermudalla. Bermudan kolmiolla on oikein jännittävä historiansa.

Eli kyllä näitä vaihtoehtoja jännitykselle piisaa.

Tuon kateissa olleen tunteen puolisoa kohtaan handlasin ihan tyynesti enkä jaksanut kiinnittää siihen mitään erityistä huomiota. Hyvin kun meillä kaikki muuten oli. Miksi lähteä rikkomaan jotakin vakaata ja hienoa oman mielenheittelyn takia. Joillakin ihmisillä ei tunnu olevan mitään toleranssia tylsyydelle tai tasapaksulle arjelle. Sitä se on se elämä. Joskus se tasapaksuarki vasta mukavaa onkin. Hommat rullaavat itsestään ja sitten kun jaksetaan, niin tehdään yhdessä jotain räväkkää. Toista pitää kyllä myös huomioida melkein päivittäin, mutta on toki heitä jotka eivät sitäkään arvosta.

Olen tuo viestin 63 (ja monta muutakin) kirjoittanut nainen ja ketjusta tullutkin pitkään elävä ketju. Hassu ajatella, että tuon viestin jälkeen ketjuun tullut lähes 1100 kirjoitusta.

Niin, en tiedä, mieheni ei ollut enää onnellinen ja rikkoi sitten todella pitkän parisuhteen lisäksi myös lapsemme kodin. Minä rakastin ja olin onnellinen yhdessä, arki oli välillä tasapaksua, mutta reissasimme ja teimme paljon yhdessä ja intohimoakin oli. Mies ei osannut ikinä ilmaista tunteitansa sanoin ja olinkin aina sitä mieltä, että minulle riittää että mies ilmaisee ne arjessa teoin, mutta on selvinnyt myöhemmin, että jo vuotta aiemmin niitä tunneongelmia oli hetkittäin tullut. Mieshän esitti viimeiseen viikonloppuun asti että kaikki on hyvin. Se on rikkonut minua enemmän kuin itse ero, olisin ansainnut jonkinlaista kommunikaatiota, enkä kertarysäystä turhilla toiveilla kuorrutettuna.

Meillä kaikilla on vain yksi elämä ja jokaisella on oikeus olla onnellinen, minä + lapsemme ei tehty miestä onnelliseksi. Olen siis asian jo hyväksynyt.

Enää en miestä ottaisi, joka ei yhtään pysty puhumaan vaikeista asioista.

En ole exän suhdeasioita kysellyt, koska eivät kuulu minulle enää, mutta eilen viimeksi minulle kerrottiin, että ei exällä olisi edelleenkään ketään. Uusi asunto on edelleen tyhjä, ei siitä ole tehty "pysyvää" kotia jne.

En exälleni pahaa toivo, mutta ehkä toivon, että se päivä tulee kun sisintä nakertaisi edes hetken pieni epävarmuus tekikö loppuelämää ajatellen oikean peliliikkeen. Itselleni vuosi on vihdoinkin on tehnyt tehtävänsä ja tunteeni on kuolleet, enää edes nähdessä ei kirpaise.

Tekisi mieli taas kirjoittaa " että mun on pakko kertoa Teille ", mutta viikolla kun tapasin exän niin käytiin syömässä ja exä intti sitä, että jos lähtisin pojan kanssa lomallani ulkomaille niin hän voisi maksaa pojan matkasta osan. Niin, tavallaan kiltisti ajateltu, mutta tuo juontaa sieltä kun pari kuukautta sitten vielä hieman tuota kesälomatuskaani exälle purkasin tai siis sitä yksinäistä kesää, ilman matkaseuraa yms. Nyt siis en ole lomastani puhunut miehelle mitään ja poika lähtee omalle matkalle, josta mies lupasi maksaa puolet.

Hermostuin siellä ruokapaikassa ihan tosissani ja korotin hieman ääntäni ja sanoin exälle, että haista "kukka", että kaksi asiaa:

A. Älä lupaa maksaa mitään, sillä kaikki edellisetkin asiat maksamatta, en ole pojan matkaan liittyen saanut penniäkään (ja raha on minulle iso).

B. Kunnioita sitä, että olen ilmaissut moneen kertaan, että reissu pojan kanssa kaksisteen ei nyt ole se mitä kaipaan. Kaipaan aikuista seuraa. Ja sitten se pääsi minulta ensimmäistä kertaa, eli sanoin, että lähtisi isä poikansa kanssa reissuun. Annoin tulla sen, että ymmärtääkö Hän sen että minusta tuli täysin "yksinhuoltaja", asun poikamme kanssa 100%. Elän ja hoidan pojan kanssa asiat kokonaan. Eli onko liikaa pyydetty, että lakkaa jankkaamasta samasta asiasta ja viettäisi itse sen lapsensa kanssa enemmän aikaa kun 1 krt/kk elokuvissa.

Meni kyllä mies hiljaiseksi ja tähän kuitenkin nyt korostan, että rakastan poikaani valtavasti ja Hän olisi toki hyvää matkaseuraa. Vietämme niin paljon kotona yhdessä aikaa, kun teen työtkin etänä, että oma tarve matkaseuraksi ei ole lapseni ja kun lapseni nyt kuitenkin pääsee kahden viikon reissuun. Miehen maksamiseen kun nyt ei ole luottamista niin ei minulla ole varaa.

Nyt vaan huomaan, että silmäni avautuvat monessa asiassa kokoajan ja nyt olen kyllä alkanut sanomaan mielipiteeni aika suoraan, varmaan alussa oli joku suodatin ajatellen vain sitä miltä miehestä tuntuu.

Semmosia mietteitä tässä imuroinnin, ruuanlaiton ja pyykinpesun yms keskellä.

Todellakin 28, me tullaan molemmat selviämään tästä entistä vahvempina ja viisaampina. Isosti elämää kokeneena, se tuo kaikessa kamaluudessaan myös elämään tiettyä, rauhaa ja tasapainoa. Voimaa. Rohkeutta ja varmuutta siitä, että kaikesta selviää. Elämän pikkumurheet ei jaksa, ainakaan tällä hetkellä, hetkauttaa ollenkaan.

Huomaan, etten oikein jaksa kuunnella mitään ihmisten pikku kitinöitä, esimerkiksi töissä. Jostain oikeasti aivan mitättömästä asiasta jolla ei ole pidemmän päälle mitään merkitystä.

Hienoa 28, että et enää hyssyttele miehesi kanssa, vaan sanot mielipiteesi suoraan.

Ja ymmärrän aivan täysin tuon, että kaipaat lomalta jotain muuta.

Ja huomaan monissa ihmisissä tuota, että asioista joko ei ole sanottu, tai on sanottu varovasti. Nyt alkaa kuulumaan monelta suunnalta miten exästä ollaan oltu sitä ja tätä mieltä tai miten käytöstään ihmetelty.

Ja minua ei haittaa, mikään mitä ihmiset sanoo. En enää salaile itsekkään mitään vaan kerron varsin rehellisesti minkälaista elämä on ollut.

Exänkin näin pitkästä aikaa. Eipä tyyppi hetkauttanut ollenkaan. Pystyin olemaan täysin neutraali. Tämä oli hyvä kokemus, tulevia vääntöjä ajatellen. Nyt tiedän, että pystyn hänet kohtaamaan kylmän viileänä ja latelemaan totuudet pöytään.

(Meinasin kyllä oksentaa ajatuksesta, että joudun hänet näkemään ennen sitä kohtaamista)

Lapsia se lahjoo ja pelaa puolelleen minkä ehtii, mua mustamaalaa. Mutta esittäköön nyt. Ottakoon lapset isästään nyt kaiken ilon irti, kun sitä on tarjolla.

Sen yhden lapsen kanssa tässä on jotain semmosta meneillään mitä minä en tiedä. Ja mulla on olo, että se lapsi yrittää mulle jotain kertoa. Mutta kun näen sitä niin vähän ja juttelu jää niin vähälle. Niin en pääse kiinni mikä tämä homma on. Tai on mulla vahva epäilys asiasta. Jotain isänsä manipuloi siellä. Mutta ei mulla mitään näyttöä ole.

Ihana kuitenkin, että lapsi halaa ja kiehnää kyljessä, kun on nähty.

Ison surutyön olen tässä asiassa tehnyt. Ja jotenkin päässyt asian kanssa sinuiksi, vaikka sattuu edelleen, että nähdään niin vähän.

Ap

Nainen kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viestin 63 kirjoittanut jatkaa vielä, vaikka ketään ei kiinnostaisi. Tekee hyvää kirjoittaa, kun ei ole ketään kelle puhua.

Mieheni kirjoitti minulle, että pää on sekaisin kun seinäkello ja ei tiedä mitä elämältään haluaa. Ei tunne mitään minua kohtaan ja kaikki on mustaa. Vain työ ja harrastus tuntuu miltään. Yritän ajatella, että kyseessä voisi olla myös jonkinlainen 50 v kriisi joka purkautuu pahiten parisuhteeseen, mutta toisaalta olen nyt se syy pahaan oloon.

Nyt on vaan katsoa, mitä loma tuo tullessaan, loma joka alkaa huomisen työpäivän jälkeen, mutta loma minun kanssani on tuntunut niin ahdistavalta, että emme pysty suunnitelmia tekemään.

Kyllä seisoisin tämän kriisin mieheni vierellä ja antaisin tilaa jos tietäisin missä mennään. Mies haluaa puhua kun saa pääkoppansa kuntoon, mutta hänet tuntien se tarkoittaa, että pystyy ilmoittamaan että haluaa erota.

Kun se vaan ymmärtäisi, että kun lapselle ilmoitetaan ja asunto laitetaan myyntiin niin sen jälkeen ei ole paluuta.

Minusta näin pitkän yhdessä olon jälkeen pitäisi tehdä kaikkensa parisuhteen eteen.

Ymmärrän kuitenkin, että meillä kaikilla on vain yksi elämä.

Kakkaa tämä kaikki nyt on.

Pakko uskaltaa lähtee kotiin, vaikka kipeetä tekee.

No voi herrajestas näitä dramaattisia miehiä. Elämässä tulee olotiloja kun mikään ei tunnu miltään eikä tiedä mitä haluaa. Sellaista se elämä on eikä siitä tarvitse mitään numeroa tehdä. Olen lukenut nyt näitä tarinoita ja näköjään näillä kyseisillä "ikäkriisi"miehillä on ollut liian mukavat oltavat. Liian turvallista ja vakaata. Sitten haetaan jännitystä ja tunnetta salaseksistä muiden kanssa ja aiheutetaan draamaa kotona. Osa ei edes osaa puhua ja ilmaista itseään.

Itselläni on ollut jaksoja kun mikään ei tunnu miltään ja tunne puolisoakin kohtaan on ollut kateissa. No itse en lähtenyt pettämään, sillä se vasta on heikkoa ja säälittävää. En myöskään tarvinnut huomiota muilta miehiltä. Näille "kun mikään tunnu miltään"miehille suosittelen riippuliitoa, laskuvarjohyppyä, benjihyppyä, lentolupakirjan hakemista, purjehtimista kaukana kotoa kuten Bermudalla. Bermudan kolmiolla on oikein jännittävä historiansa.

Eli kyllä näitä vaihtoehtoja jännitykselle piisaa.

Tuon kateissa olleen tunteen puolisoa kohtaan handlasin ihan tyynesti enkä jaksanut kiinnittää siihen mitään erityistä huomiota. Hyvin kun meillä kaikki muuten oli. Miksi lähteä rikkomaan jotakin vakaata ja hienoa oman mielenheittelyn takia. Joillakin ihmisillä ei tunnu olevan mitään toleranssia tylsyydelle tai tasapaksulle arjelle. Sitä se on se elämä. Joskus se tasapaksuarki vasta mukavaa onkin. Hommat rullaavat itsestään ja sitten kun jaksetaan, niin tehdään yhdessä jotain räväkkää. Toista pitää kyllä myös huomioida melkein päivittäin, mutta on toki heitä jotka eivät sitäkään arvosta.

Koskee kyllä ihan molempia sukupuolia.

Vierailija kirjoitti:

Todellakin 28, me tullaan molemmat selviämään tästä entistä vahvempina ja viisaampina. Isosti elämää kokeneena, se tuo kaikessa kamaluudessaan myös elämään tiettyä, rauhaa ja tasapainoa. Voimaa. Rohkeutta ja varmuutta siitä, että kaikesta selviää. Elämän pikkumurheet ei jaksa, ainakaan tällä hetkellä, hetkauttaa ollenkaan.

Huomaan, etten oikein jaksa kuunnella mitään ihmisten pikku kitinöitä, esimerkiksi töissä. Jostain oikeasti aivan mitättömästä asiasta jolla ei ole pidemmän päälle mitään merkitystä.

Hienoa 28, että et enää hyssyttele miehesi kanssa, vaan sanot mielipiteesi suoraan.

Ja ymmärrän aivan täysin tuon, että kaipaat lomalta jotain muuta.

Ja huomaan monissa ihmisissä tuota, että asioista joko ei ole sanottu, tai on sanottu varovasti. Nyt alkaa kuulumaan monelta suunnalta miten exästä ollaan oltu sitä ja tätä mieltä tai miten käytöstään ihmetelty.

Ja minua ei haittaa, mikään mitä ihmiset sanoo. En enää salaile itsekkään mitään vaan kerron varsin rehellisesti minkälaista elämä on ollut.

Exänkin näin pitkästä aikaa. Eipä tyyppi hetkauttanut ollenkaan. Pystyin olemaan täysin neutraali. Tämä oli hyvä kokemus, tulevia vääntöjä ajatellen. Nyt tiedän, että pystyn hänet kohtaamaan kylmän viileänä ja latelemaan totuudet pöytään.

(Meinasin kyllä oksentaa ajatuksesta, että joudun hänet näkemään ennen sitä kohtaamista)

Lapsia se lahjoo ja pelaa puolelleen minkä ehtii, mua mustamaalaa. Mutta esittäköön nyt. Ottakoon lapset isästään nyt kaiken ilon irti, kun sitä on tarjolla.

Sen yhden lapsen kanssa tässä on jotain semmosta meneillään mitä minä en tiedä. Ja mulla on olo, että se lapsi yrittää mulle jotain kertoa. Mutta kun näen sitä niin vähän ja juttelu jää niin vähälle. Niin en pääse kiinni mikä tämä homma on. Tai on mulla vahva epäilys asiasta. Jotain isänsä manipuloi siellä. Mutta ei mulla mitään näyttöä ole.

Ihana kuitenkin, että lapsi halaa ja kiehnää kyljessä, kun on nähty.

Ison surutyön olen tässä asiassa tehnyt. Ja jotenkin päässyt asian kanssa sinuiksi, vaikka sattuu edelleen, että nähdään niin vähän.

Ap

Hyvä kuulla että pystyit pysyttelem'ään tyynenä ja säilyttämään rauhasi exän tavatessasi. Ja mahtavaa kuulla, että alat tosiaan päästä tolpillesi kaiken ravistelun jälkeen. On siinä ollut olemista, en muuta sano. Edistyt huimaa vauhtia, se on kaunista katseltavaa (tai siis luettavaa).

Kuule, tuo tunne siitä että se yksi lapsi koettaa tai haluaisi kertoa sinulle jotakin.... Tuntosarvesi ovat todennäköisesti oikeassa. Lapsella voi olla vaikea paikka, kun isä hyysää nyt oikein olan taka, toisaalta mustmaalaa sinua,a ja lapsi varmaan ainakin osittain näkee sen homman läpi, mutta saattaa tuntea lojaalisuutta kumpaakin kohtaan eikä oiekin tiedä, kuinka toimia oikein. Pystyisitkö järjestämään hnen kanssaan jonkin kahdenkeskisen tapaamisen, jotain yhteistä tekemistä, teidän kahden ihan oma hetki jossa ei ole muita läsnä? Voisit kysyä, miltä hänestä oikeasti, siis ihan oikeasti tuntuu tuo koko tämänhetkinen tilanne? Ja kertoa että ymmärrät että hänellä voi ola tosi ristiriitaisa tunteita, eikä hänen tarvitse valita puoltaan. Mutta että haluaisit ihan oikeasti tietää miltä hänestä tuntuu, millaisia ajatuksia herännyt, onko häne onnellinen ja jollei, niin mikä on se asia joka häntä häiritsee. Mitä hänellä on sydämellään?  Ja että et suutu etkä ole lapselle vihainen mistään, mitä hän ehkä kertoo. Ja että haluat olla hänen tukenaan nyt ja aia. Että haluat että teillä pysyy läheiset välit, vaikka lapsi asuisikin toistaiseksi enimmäkseen isänsä luoa. Ja että jos hän haluaa, niin voi muuttaa takaisin sinun ja sisarustensa luo.

Vaikka olisit kaiken tuon jo sanonutkin, niin ehkä niistä on hyvä muistuttaa,

Toivon että lapsi rohkenisi avautumaan sinulle. Kaikkea hyvää alkavaan viikkoon snulle ja lapsillesi, ja

ISO HALI! <3 <3

Hei Ap. Olen niin iloinen, että vihdoinkin olet pääsemässä elämässä eteenpäin. Suuri muutos on tapahtunut ajattelussasi ja on niin hienoa huomata sinussa tapahtunut kehitys. Kuten aikaisemmin taisin mainita, niin ajattelen että kun muutos korvien välissä tapahtuu, niin sen jälkeen muutkin käytännön asiat järjestyvät. On myös hienoa kuulla, että olet edelleen tuntosarvet pystyssä lasten suhteen. Se on todella tärkeää. Asiat järjestyvät kyllä ja on todella hyvä, että saat myös ulkopuolista apua. Kiitos myös rohkaisevista sanoistasi minulle. 

28, myös sinussa havaitsen muutoksen. Suhtautumisesi eksään ja hänen tekoihin on muuttunut selkeästi ja nyt osaat jo pitää puoliasi. On totta, että kun eksäsi lähti elämään omaa elämäänsä, sinulle jäi vastuu kaikesta muusta mukaan lukien lapsi. Hän halusi elää sinkkuna, mutta sitten kuitenkin roikottaa sinua jotenkin löysässä hirressä. Se ei ole oikein, vaan päinvastoin julmaa toisen tunteilla leikkimistä.

Kesää ja valoa kohti ollaan siis hurjaa vauhtia menossa ja se lämmittää sydäntäni kovasti. Jatkakaa samaan malliin siskot!

Äitinä on jotenkin tuntosarvet herkillä itselläni myös. Nyt kun olen sieltä surun valtaamasta kuplastani päässyt pois niin todella pahalta tuntuu huomata, että pojalleni on isän lähtö kolahtanut kyllä isosti. Niin kuin olen kertonut isä ja poika olivat todella läheisiä. En ole isää haukkunut pojalleni kertaakaan. Eilen juteltiin pojan kanssa matkaan liittyvistä asioista yms ja selvisi, että isä oli tehnyt pojalle oharit lauantaina. Poika kertoi myös mielipiteitänsä, kuinka outo isä on ja kuinka rumasti isä kohtelee minua ja kuinka poika on ihmetellyt miten tyynesti otan kaiken isän läsnäollessa vastaan ja kuinka Hänen on tehnyt pahaa nähdä se pahaoloni perästäpäin jne. Sydämestäni otti kun poika sanoi, että isään ei ole voinut luottaa pitkään aikaan, että kaikkeen Heidän sopimaan tulee muutoksia / peruutuksia ihan viimetinkaan. Kertoi myös, että nykyään on paremmin kun teki itse päätöksen, että ei pidä isään yhteyttä.

Olen itse hieman lirissä myös kun ei tuo pojan kahden viikon matka lentoineen + majoituksineen ollut ihan halpa ja vielä pitäisi ne käyttörahat (mm. ruoat jne) taikoa. Matkaan suostuin miehen kannustaessa ja ilmoittaessa, että maksaa puolet. Pyynnöstäni huolimatta penniäkään en ole saanut.

Sellaisia mietteitä.

Vierailija kirjoitti:

Äitinä on jotenkin tuntosarvet herkillä itselläni myös. Nyt kun olen sieltä surun valtaamasta kuplastani päässyt pois niin todella pahalta tuntuu huomata, että pojalleni on isän lähtö kolahtanut kyllä isosti. Niin kuin olen kertonut isä ja poika olivat todella läheisiä. En ole isää haukkunut pojalleni kertaakaan. Eilen juteltiin pojan kanssa matkaan liittyvistä asioista yms ja selvisi, että isä oli tehnyt pojalle oharit lauantaina. Poika kertoi myös mielipiteitänsä, kuinka outo isä on ja kuinka rumasti isä kohtelee minua ja kuinka poika on ihmetellyt miten tyynesti otan kaiken isän läsnäollessa vastaan ja kuinka Hänen on tehnyt pahaa nähdä se pahaoloni perästäpäin jne. Sydämestäni otti kun poika sanoi, että isään ei ole voinut luottaa pitkään aikaan, että kaikkeen Heidän sopimaan tulee muutoksia / peruutuksia ihan viimetinkaan. Kertoi myös, että nykyään on paremmin kun teki itse päätöksen, että ei pidä isään yhteyttä.

Olen itse hieman lirissä myös kun ei tuo pojan kahden viikon matka lentoineen + majoituksineen ollut ihan halpa ja vielä pitäisi ne käyttörahat (mm. ruoat jne) taikoa. Matkaan suostuin miehen kannustaessa ja ilmoittaessa, että maksaa puolet. Pyynnöstäni huolimatta penniäkään en ole saanut.

Sellaisia mietteitä.

Ja 28 v yhdessä tuon kirjoitti.

28, nopea kommentti: Oikein suututtaa eksäsi käytös poikaa kohtaan. Eron voi ottaa puolisosta, mutta vastuu lapsesta ei katoa mihinkään. Oharit lapselle on niin syvältä ettei sanat riitä :( On hyvä, että poikasi on voinut avautua sinulle tunteistaan. Puhuminen on tärkeää ja osoittaa, että teillä on poikasi kanssa hyvät välit. 

Hienoa, 28, että poikasi pystyy puhumaan kanssasi asioista. Ei ole ollut helppoa hänelläkään.

Todella kurja temppu tuo, että isä jättänyt maksamatta osuutensa. Alahan vaatimaan rahoja häneltä.

Täällä isä kuskaa lapsia huvituksiin ja nykyinen nainenkin rahoittaa lasten omien ja meidän kauppaostoksia jne. Tosta vaan annetaan 20€ käteen että menkää kauppaan.

Ja minä elän todella tiukilla. Ja ne vähätkin rahat haetaan sinne isälle.

Mua vähän harmittaa, tai se ikuinen äidin huono omatunto, että en ole enemmän esim. Soittanut sille yhdelle lapselle. Paljon, päivittäin, viestitellään. Mutta ei se ole sama. Päätin, että alan jatkossa soittamaan hänelle säännöllisesti. Lomalla viimeistään ollaan yhdessä pidempi pätkä. Ja toivottavasti silloin avautuisi kunnolla.

Edelleen herään öisin, miettimään asioita harvassa on yöt jotka nukun kunnolla. Lasten asiat valvottaa eniten.

Olin ennen niin tiivisti lasten elämässä, ja yksin hoidin kaiken, että irrottaminen on ollut vaikeaa.

Sen hyväksyminen, että tämä meni nyt näin. Ja nyt eletään näin. Asia mitä en ikinä olisi halunnut on nyt elämässäni totta.

Mutta, exän kanssa käydään väännöt mitkä tarvitsee, jotta asiat saadaan paperille ja virallisiksi. Ja toivottavasti se talo saataisiin pian myytyä!! Sitten vaan eletään tätä elämää eteenpäin, näin, uudella tavalla. Eipä sille muutakaan voi.

Ap