Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Huhhuh minkälainen vuosi on ollut. Melkosta myllerrystä.

Onneksi en vuosi sitten tiennyt, että vuodenkaan päästä asiat ei ole selviä.

Ei ole ihan hetkeen helpotusta luvassa.

Paitsi omassa olossa toki on tapahtunut paljon. Vaan varsin pohjalle sitä piti mennä päästäkseen takasin ylöspäin. Mutta täältä sitä hissukseen kiipeillään pinnalle.

Nyt ajattelen, että ehkä semmonen 7vuotta, sitten tämä on ohi. Sitten on mun oman elämän aika. Oli se sitten mitä ikinä.

Toki, omaa elämää tässä eletään, opettelen elämään. Mutta kiire ei ole mihinkään. Ja aikaa tämä toipuminen ja asioiden selviäminen tulee viemään. 7 vuoden päästä nuorin lapsi 18v, ja silloin viimeistään pystyn katkasemaan kaikki siteet exään.

Ap

Milloin jätetyllä osapuolella voi koskaan olla helppo asema, kun on orientoitunut siihen, että se mitä on jo hartaasti yhdessä rakennettu, sitä vaalitaan ja ylläpidetään? Ei se helppoa ole, kun hyvät ja pysyväksi koetut asiat mielessä vaihtuukin ajatuksiin, että on tullut jätetyksi, on häviäjä, kokee arvostuksen puutetta, jopa merkityksettömyyttä, kaikki romuttuu, on isot muutokset edessä, uuden elämän rakentaminen, epävarmuus yms. Siitähän voi tulla vaikka kuinka suuri psyykkinen kuorma.

Olen itse tullut petetyksi ja jätetyksi pitkässä avioliitossa, mutta jo parin viikon sisään alkoi kehittymään positiivisia ajatuksia ja motivaatiota uuden rakentamiseen, sekä ajatuksia, että selviän tästä, vaikka hampaat irvessä. Eron jälkeen olen usein todennut, että ilman eroa en olisi saanut sitä, missä nyt olen onnellisempana kuin koskaan ennen. Se myös kannustaa kokemaan onnellisuutta turvallisemmin mielin, kun on oppinut, ettei mikään ole ikuista ja itsestään selvää. Kun on aika päästää irti, ei kannata tehdä sitä vaikeaksi lukkiutumalla ajatuksiin menetyksistä ja tappioista, vaan silloin psyykataan itseään sillä, mitä on jäljellä, mitä voi voittaa ja mitä uutta tulevaisuus tuo. Luota siihen, että asioilla on taipumus järjestyä. Tsemppiä ja aurinkoa elämääsi <3

Vierailija kirjoitti:

Huhhuh minkälainen vuosi on ollut. Melkosta myllerrystä.

Onneksi en vuosi sitten tiennyt, että vuodenkaan päästä asiat ei ole selviä.

Ei ole ihan hetkeen helpotusta luvassa.

Paitsi omassa olossa toki on tapahtunut paljon. Vaan varsin pohjalle sitä piti mennä päästäkseen takasin ylöspäin. Mutta täältä sitä hissukseen kiipeillään pinnalle.

Nyt ajattelen, että ehkä semmonen 7vuotta, sitten tämä on ohi. Sitten on mun oman elämän aika. Oli se sitten mitä ikinä.

Toki, omaa elämää tässä eletään, opettelen elämään. Mutta kiire ei ole mihinkään. Ja aikaa tämä toipuminen ja asioiden selviäminen tulee viemään. 7 vuoden päästä nuorin lapsi 18v, ja silloin viimeistään pystyn katkasemaan kaikki siteet exään.

Ap

Vaikka meidän tosielämän tarinat on erilaiset niin paljon samoja tunteita käyty läpi, niin naisen ominaisuudessa kun äidin rooleissa.

Minä en halunnut exää tänne kotiini sunnuntaina niin sovittiin, että käydään ravintolassa syömässä ja hoidetaan samalla pojan matkaan liittyviä asioita kuten vakuutukset ja alaikäisenä tarvittavat lupalaput yms. Odotin sunnuntaina aika myöhäänkin, kunnes tajusin, että teki oharit. Haistatin kyllä aika rumasti, sillä se tekemisen puute ja yksinäisyys minua vaivaa ja itse koin syömään lähtemisen kaveritoimintana, että pääsen ihmisten ilmoille ja samalla saadaan allekirjoitettua kaikki tarvittava. En kyllä halua nyt olla yhteydessä laisinkaan.

Minulla se ainokainen täyttää 18v jo reilun puolen vuoden päästä, mutta edessä on vielä asunnon myynnit yms. Jännä juttu että nyt kun on parempi olla niin tämä asunto ei ahdista laisinkaan, nyt kun mies on asunnut tästä pois 7 kk niin aika on tehnyt tehtävänsä. Muistot ei enää hyökkäile kimppuun.

Ei sitä tosiaan vuosi sitten uskonut millaiseen tunnemyrskyyn vielä joutuu ja vaikka tilanteesi on ollut paljon kovempi kuin minulla niin samassa veneessä ollaan oltu.

Voi elämä sanon mä.

Vieraileva mies kirjoitti:

Milloin jätetyllä osapuolella voi koskaan olla helppo asema, kun on orientoitunut siihen, että se mitä on jo hartaasti yhdessä rakennettu, sitä vaalitaan ja ylläpidetään? Ei se helppoa ole, kun hyvät ja pysyväksi koetut asiat mielessä vaihtuukin ajatuksiin, että on tullut jätetyksi, on häviäjä, kokee arvostuksen puutetta, jopa merkityksettömyyttä, kaikki romuttuu, on isot muutokset edessä, uuden elämän rakentaminen, epävarmuus yms. Siitähän voi tulla vaikka kuinka suuri psyykkinen kuorma.

Olen itse tullut petetyksi ja jätetyksi pitkässä avioliitossa, mutta jo parin viikon sisään alkoi kehittymään positiivisia ajatuksia ja motivaatiota uuden rakentamiseen, sekä ajatuksia, että selviän tästä, vaikka hampaat irvessä. Eron jälkeen olen usein todennut, että ilman eroa en olisi saanut sitä, missä nyt olen onnellisempana kuin koskaan ennen. Se myös kannustaa kokemaan onnellisuutta turvallisemmin mielin, kun on oppinut, ettei mikään ole ikuista ja itsestään selvää. Kun on aika päästää irti, ei kannata tehdä sitä vaikeaksi lukkiutumalla ajatuksiin menetyksistä ja tappioista, vaan silloin psyykataan itseään sillä, mitä on jäljellä, mitä voi voittaa ja mitä uutta tulevaisuus tuo. Luota siihen, että asioilla on taipumus järjestyä. Tsemppiä ja aurinkoa elämääsi <3

Kiitos Vieraileva mies tästä kirjoituksestasi, ehkä Ap:lle osoitettu, mutta kolahti myös 28v yhdessä otsalohkoon (ja sydämeen). Todella paljon viisaita ajatuksia ja oivalluksia.

Tsemppiä teille, käyn välillä seurailemassa mitä teille kuuluu

Itse kipuilen tässä irtipäästäminen ongelmassa

Ero narsistimiehestä takana. Tunteet menevät pitkin vuoristorataa, on surua, vihaa, kaipuuta, syyllisyyttä ja häpeää. Tunnetasolla on niin vaikea päästä irti. Traumaside. Ajatukset pyörivän tämän asian ympärillä ja ahdistaa jatkuvasti. Käyn nyt terapiassa mutta itsehän eheytymisen polku on läpi käytävä ja otettava vastuu eheytymisestään. Helppoa ei ole ehkä ajan kanssa helpottuu.

Vieraileva mies kirjoitti:

Milloin jätetyllä osapuolella voi koskaan olla helppo asema, kun on orientoitunut siihen, että se mitä on jo hartaasti yhdessä rakennettu, sitä vaalitaan ja ylläpidetään? Ei se helppoa ole, kun hyvät ja pysyväksi koetut asiat mielessä vaihtuukin ajatuksiin, että on tullut jätetyksi, on häviäjä, kokee arvostuksen puutetta, jopa merkityksettömyyttä, kaikki romuttuu, on isot muutokset edessä, uuden elämän rakentaminen, epävarmuus yms. Siitähän voi tulla vaikka kuinka suuri psyykkinen kuorma.

Olen itse tullut petetyksi ja jätetyksi pitkässä avioliitossa, mutta jo parin viikon sisään alkoi kehittymään positiivisia ajatuksia ja motivaatiota uuden rakentamiseen, sekä ajatuksia, että selviän tästä, vaikka hampaat irvessä. Eron jälkeen olen usein todennut, että ilman eroa en olisi saanut sitä, missä nyt olen onnellisempana kuin koskaan ennen. Se myös kannustaa kokemaan onnellisuutta turvallisemmin mielin, kun on oppinut, ettei mikään ole ikuista ja itsestään selvää. Kun on aika päästää irti, ei kannata tehdä sitä vaikeaksi lukkiutumalla ajatuksiin menetyksistä ja tappioista, vaan silloin psyykataan itseään sillä, mitä on jäljellä, mitä voi voittaa ja mitä uutta tulevaisuus tuo. Luota siihen, että asioilla on taipumus järjestyä. Tsemppiä ja aurinkoa elämääsi <3

Kiva saada välillä miesnäkökulmaa tähän keskusteluun. Tämä oli hyvä näkökanta, mukava kuulla että näet nyt asian tuossa valossa.

Kuten M.Nykänen aikanaan totesi: "Jokainen tsäännssi on mahdollisuus."

Vaikka ero on rankka kokemus, ei sen silti tarvitse kuolemaksi olla. Se voi olla kokonaan uuden, paremman elämän alku.

Onpa hyviä kirjoituksia täällä. 28, ymmärrän hyvin ajatuksenjuoksuasi. Kun on tarpeeksi aikaa kulunut, yhteenpaluu tuntuisi minustakin mahdottomalta. Puhumattomuus satuttaa ja tuntuu epärehelliseltä. Itse kipuilen edelleen sen kanssa, että voiko toiseen enää koskaan täysin luottaa jos on ollut taukoa. Vaikka tauko oli hyvin lyhyt emmekä varsinaisesti eronneet, ei siis ollut muita osapuolia tai mitään sellaista. Vaikka kaikki on nyt hyvin, silti epävarmuus nostaa välillä päätään. Mietin olenko minä se oikea lainkaan, jos toinen on harkinnut eroa. Onko sinulla Tuumis koskaan tällaisia ajatuksia?

En suosittele taukoa kenellekään, sillä siitä jää särö luottamukseen. Jos on rakkautta ja tahtoa olla yhdessä, on parempi yrittää puhua puhua ja puhua asiat halki.

Voi että, toivotan tosi paljon jaksamista kaikille jotka olette käyneet tai käytte läpi hankalia asioita parisuhteissa! <3 Tuntuu epäreilulta, kiittämättömältä ja ahdistavaltakin lukea miten itsekkäästi täällä on joidenkin exät toimineet. Ihan kuin pitkä yhteinen historia ja asiat kuten yhteinen koti, yhteiset lapset ja yhteiset suunnitelmat, olisivat menettäneet kaiken merkityksensä ja sitten yksi kaunis päivä lähdetään täysin toisen tunteista piittaamatta sooloilemaan omaa elämää sokeasti eteenpäin ja pahimmillaan syytetään kumppania omista huonoista fiiliksistä.  </3

Ittellä ollut kanssa raskas vuosi takana, nimenomaan parisuhteessa. Meillä on ollut ennätysmäärä riitoja, jotka ovat olleet ihan kamalia. Olen kerta toisensa jälkeen yllättynyt miten omasta rakkaasta kumppanista voi riidan myötä kuoriutua kuin eri ihminen, hän mm on haukkunut minua tosi pahasti (ja pitkään) sanoilla, joita en uskonut että hän voisi ikinä sanoa. On myös uhkaillut vihaspäissään että soittaa vanhemmilleni ja kertoo heille "millainen minä olen" (tätä ihmettelen vieläkin koska välini vanhempiini ovat läheiset, he tuntevat minut). 

Tuntuu että nyt kun meillä on mennyt hyvin viimeiset kuukaudet, ei mieli ole päässyt eroon riitojen tuomasta ahdistuksesta. Oikeastaan vasta nyt pystyn käsittelemään niitä kunnolla. Toisaalta, joku osa itsessä on täysin valmistautunut uuteen riitaan koska totuin siihen että riitelemme usein. Nyt epäilyttää tämä pitkä ja riidoista vapaa kausi. Odottaako nurkan takana taas konflikti?

 

Miestäni ei tunnu menneisyyden möröt vaivaavan. Päin vastoin, hän ihmettelee että mikä mua vaivaa kun olen nykyään aika vaisuna kotona. Ja kyllä, olen varaamassa meille pariterapiaa koska tiedostan että tämä ei ole normaalia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin se mies on tyytymätön?

On kenties paljon poissa kotoa koska käy jo toisen naisen luona.

Minuun. Arkeen. Lapsiin. Siihen ettei yhteistä aikaa ole. Teinien kanssa elämä on melkosta vääntämistä. Teen asiat väärin. Mielestään on vain rahottaja. Vaikka minä en ikinä ole häneltä rahaa vailla. Maksan omat ja lasten menot, ja laskut. Kun rahat ei riitä, tingin lähinnä omista menoista. Hän hoitaa lainan lyhennykset. + omat menonsa

Siitäkin on sitä mieltä, että maksaa meidän muiden kiittämättömien asumista. Lapsetkaan eivät osaa olla asiasta kiitollisia.

Kuulostaa siltä että teillä on parisuhteessa ja perheessä perusasiat niin viksallaan että ongelmat eivät ole ihan pieniä vaan mahdollisesti sitoutumista, luottamusta ja todellista rakkautta ei ehkä ole koskaan ollutkaan.

Rakkaus, perhe, koti ja puoliso voi olla niin valtavia voimavaroja ja suurimpia siunauksia jos niiden arvon ymmärtää ja on omistautunut tekemään töitä niiden eteen.

Teillä kuulostaa siltä että näiden arvoa ei ole ymmärretty ollenkaan.

28 v yhdessä kirjoitti:

Anteeksi Tuumis ja Kuurankukka, että änkeen tähän(kin) keskusteluun mukaan, mutta tuo on asia jota mietin aiemmin paljonkin.

Eli vaikka kuinka elin haaveissa, että minä ja ex palattaisiin vielä yhteen niin mitä pitempään meni ja se miten miehen puhehousujen puute korostui koko ajan pahemmin niin se sai tajuamaan, että ei olisi mitään mahdollisuutta palata yhteen. Tänä päivänäkin tilanne on se, että mies ehkä rikkoi minussa enemmän puhumattomuudellaan kuin itse erolla. Kun on rakastanut toista 28 vuotta ja ero tulee niin, että sinut pidetään kuitenkin toivoa ruokkimalla kahleissa. En hyväksy asiaa nyt laisinkaan ja se pistää vihaksi. Tajusin jossain vaiheessa (siinä 10kk vaiheilla), että itse en voisi unohtaa näitä asioita ja nimenomaan sitä tuskaa kun toinen ei ollut mahdollisesti rehellinen eikä oikeesti yrittänyt sanoittaa minulle asioita. Kun en vastauksia saanut niin lopulta tein silloin sen, että päätin hyväksyä sen ja sanoa omat sanottavani ja päästää sillä lailla irti.

Tässä kuussa tulee tasan vuosi siitä kun minun ja Ap:n elämä muuttui miehien "ilmoituksien" takia lopullisesti. Kivuliaaseen eroon tämä vuosi vei meidät molemmat.

Höpsö🌻 tottakai saat osallistua. Ja ajatella: kohta vuosi on "parannettu maailmaa" sun ja Ap:n kanssa. Aikamoinen saavutus ja ketjun asiallisuus yllättää.

Kuurankukka:

En ole eroa pelännyt taukomme jälkeen. Muistutan itseäni ja puolisoani puhumisen tärkeydestä. Yhdessä sovitaan menoja ja suunnitelmia, erikseenkin harrastetaan. Huumori kans liimaa meitä yhteen.

Tuumis🌻

Kiitos Tuumis rohkaisevista sanoistasi. Ehkä aika tekee tässäkin tehtävänsä. Tauon voi nähdä myös positiivisena asiana. Siinä molemmat oikeasti tahoillaan miettivät haluavatko olla yhdessä ja siten sitoutuminen voi olla vahvempaa kun kyseessä on tietoinen päätös. Sen sijaan että vaan antaisi mennä kuin juna eteenpäin miettimättä koskaan onko tämä oikeasti sitä mitä tahdon. Väliasema, ei päätepysäkki.

Ap ja 28, voimia teille molemmille. Kamppailette isojen asioiden kanssa. Muistakaa, että pimein hetki on juuri ennen auringonnousua.

Kuurankukalle kommentti, että minusta tuo kirjoittamasi alla oleva lainaamani teksti on viisaasti mietitty:

"Tauon voi nähdä myös positiivisena asiana. Siinä molemmat oikeasti tahoillaan miettivät haluavatko olla yhdessä ja siten sitoutuminen voi olla vahvempaa kun kyseessä on tietoinen päätös. Sen sijaan että vaan antaisi mennä kuin juna eteenpäin miettimättä koskaan onko tämä oikeasti sitä mitä tahdon. Väliasema, ei päätepysäkki".

Jotenkin vahvasti tunne, että Teillä se hetkellinen "mietintätauko" oli paikallaan, mutta että suhteenne kuitenkin on vahva ja hyvä. Ihmismieli on vaan niin kummallinen, että sitä miettii kaikenlaista, tarkoitan jos niitä pieniä epävarmuuksia mieleen välillä iskee.

Ihan pakko kertoa Teille. Eli tapasin eilen exän näiden pojan matkaan liittyvien asioiden takia, käytiin samalla syömässä. Tuntui todella oudolta kun minussa ei herää enää mikään, ei ikävä, ei kaipaus. Tavallaan katson ihmistä uusin silmin ja eilen oikein korostui myös ärsytyksen tunteet, kuinka vaikeaa on saada miehestä ystävänäkään mitään ulos, mitään normaalia. Kyllä vaan ne rakkauden tunteet haalenee, vaikka vuosi sitten kuvittelin, että en ikinä erosta selviä. Vaikka elämästäni meni 28 vuotta rakastaen vain tullakseni jätetyksi 50 vuotiaana niin nyt olen todellakin päästänyt irti. Selvisin siitä.

28, kiitos kauniista sanoistasi. Meillä on todellakin vahva ja hyvä suhde. Epävarmuuden ongelmat ovat minun omassa päässäni ja ihmisen mieli on kyllä kummallinen.

On hienoa kuulla, että olet päästänyt irti etkä tunne enää tuskaa tai haikaile eksäsi perään. Aika on ilmeisesti tehnyt tehtävänsä. Ja voisiko olla, että myös laastarilla oli oma osansa irti päästämisessä. Joskus kuulee sanottavan että eksän saa pois iholtaan vasta kun on ollut joku toinen.

Tämä on kyllä mahtava ketju. Kotitekoista terapiaa.

28 v yhdessä kirjoitti:

Kuurankukalle kommentti, että minusta tuo kirjoittamasi alla oleva lainaamani teksti on viisaasti mietitty:

"Tauon voi nähdä myös positiivisena asiana. Siinä molemmat oikeasti tahoillaan miettivät haluavatko olla yhdessä ja siten sitoutuminen voi olla vahvempaa kun kyseessä on tietoinen päätös. Sen sijaan että vaan antaisi mennä kuin juna eteenpäin miettimättä koskaan onko tämä oikeasti sitä mitä tahdon. Väliasema, ei päätepysäkki".

Jotenkin vahvasti tunne, että Teillä se hetkellinen "mietintätauko" oli paikallaan, mutta että suhteenne kuitenkin on vahva ja hyvä. Ihmismieli on vaan niin kummallinen, että sitä miettii kaikenlaista, tarkoitan jos niitä pieniä epävarmuuksia mieleen välillä iskee.

Ihan pakko kertoa Teille. Eli tapasin eilen exän näiden pojan matkaan liittyvien asioiden takia, käytiin samalla syömässä. Tuntui todella oudolta kun minussa ei herää enää mikään, ei ikävä, ei kaipaus. Tavallaan katson ihmistä uusin silmin ja eilen oikein korostui myös ärsytyksen tunteet, kuinka vaikeaa on saada miehestä ystävänäkään mitään ulos, mitään normaalia. Kyllä vaan ne rakkauden tunteet haalenee, vaikka vuosi sitten kuvittelin, että en ikinä erosta selviä. Vaikka elämästäni meni 28 vuotta rakastaen vain tullakseni jätetyksi 50 vuotiaana niin nyt olen todellakin päästänyt irti. Selvisin siitä.

Heip 28.

Hauska tuo: Ihan pakko kertoa Teille...

Kiva kun kerroit. Eikö ole ihmeellinen tuo ihmismieli. Keneen ihastuu, ketä ei siedä...

Ja sama Ihana voi muuttua... no ei niin ihanaksi. Ite aikanaan ihastuin ihan hirveesti varattuun työkaveriin. Ihan kauheaa oli, kun hänkin tykkäsi minusta. Mitään ei oikeastaan tapahtunut, enkä todellakaan häntä halunnut itselleni. Mutta se ihastus! Kauhean ihanaa. Kesti vuosia.

Onko mökkimiehestä kuulunut mitään?

Ihan kun me oltais jotain teinejä vertailemassa ihastuksiamme, tuli mieleen tosta: Ihan pakko kertoa...

Tuumis🌻

Mies ei halua nukkua eri sängyissä, sinä haluat. sitten nukutte eri sängyissä, ei siihen tarvita kuin toisen tahto.

Ap

Kerrohan fiiliksiä

Tuumis🌻

No nyt mä nauran täällä itselleni ja tuolle "Mun on ihan pakko kertoa Teille" lausahdukselle.

Tuli sellainen tunne ja piti tulla jakamaan itselleni suuri oivallus / tunnereaktio. Hämmästytti niin paljon. Tässä sen näkee, että olette kulkeneet niin ihanasti rinnalla tämän vuoden, että ihan kun ystäville avautuisi ja totuus taitaa olla se, että tänne kirjoittaminen on ollut niin suurta terapiaa, että taidatte asioistani tähän liittyen tietää enemmän kuin "oikeat" ystäväni (yhtä lukuunottamatta). Kiitos.

Laastarista:

Mökkimies / tapailumies, olemme edelleen yhteydessä vaikka viimeisestä tapaamisesta on jo kolme viikkoa. Mies teki viime ke tavallaan oharit, emme olleet sopineet mitään tarkkaa, vaan mies ehdotti, että nähtäisiin, mutta sovittiin että ilmoittaa kellonaikaa yms kun työasiat selviävät. No eihän hänestä mitään kuulunut ja perään en kysellyt, vedin kuitenkin pienen herneen nenään. Pari päivää myöhemmin alkoi viestejä tulla, mutta "herne nenässä" en niihin innoissaan vastannut heti. Hänen sinnikkyys palkittiin lopulta ja nyt viestitulvat on valtavia. Hän on ulkomailla työjuttuja hoitamassa, siksi siis näkemisemme on todella hankalaa. Mutta tämä mökkimies on ollut todella suuri apu toipumiselle, puhumme hyvin avoimesti kaikesta, ykskaks tullut viesti piristää kummasti mieltä, toki tavatessa läheisyys ja kosketus saa heräämään horroksesta. Emme seurustele, molemmilla kunnioitus toista kohtaan ja tietynlaista välittämistä, tietty elämänkokemus/näkemys/ymmärrys Hänestä kumpuaa (ja tästä pidän). Nautin siitä tunteesta, että on henkilö joka ajattelee minua, jolle kelpaan juuri näin, jonka kanssa näkeminen/viestittely menee ilon puolelle jne.

Annan itseni nauttia niin kauan kuin hyvältä tuntuu.

Pitkä tuli höpötyksestäni taas, nyt takaisin töiden ääreen (ruokatauko pidetty).

Tämähän on ihan kun viihdelehti Reginan muinaisilta sivuilta.

Ja kanssalukijat komppaavat.

Koko kuvio niin vinksahtanut tai sitten on pelkkää ajankuluksi kirjoitettua jatkokertomusta.

Muista sitten, ettet ota tätä Mökkimiesta tosissasi.

Lisää kyyneliä tulossa jos kuitenkin kehittelet tunteita ja odotuksia hänen suhteensa.