Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Minä ymmärrän (tai siis luulen ymmärtäväni) mitä Hukassa tarkoittaa, kun hän sanoo, että haluaa asettaa rajat ennen kaikkea itselleen, eikä varsinaisesti ole tarkoituksena niillä ohjailla miehen toimintaa. Kirjoituksien sävy kuitenkin hämmentää kieltämättä minuakin. 

Sillä nyt tuntuu hieman siltä, että Hukassa on asettanut itselleen melkoisia rajoja sen suhteen, miten ero tulisi tapahtua. Toisin sanoen varmistaa, että hän tekee kaikkensa, jotta ero olisi miehelle mahdollisimman helppo. Siitä tietysti toive, että rinnakkaissuhde hoitaisi homman. Ymmärrettävää, mutta todella sudenkuoppia täynnä oleva tie.

Tavallaanhan tämä toisaalta on kuitenkin sitä vuosikymmeniä kestänyttä jatkumoa. Selkeästi tunnetyö(kin) liitossa on ollut Hukassan harteilla. Joten vastuu erosta - jota mies ei tahdo - on "tietysti" myös hänellä. Ja koska hän on ennen kaikkea kärsivällinen, sovinnollinen ihminen, hän tekee eroa myös kärsivällisesti ja sovinnollisesti. 

Se on aina tietysti ihanne. Mutta eihän tässä ole mitään mahdollisuuksia kasvuun tai muutokseen toisaalta miehelläkään. Hänen tarvitsee vain kestää nyt nämä vaikeat ajat ja sitäkin tekee mahdollisimman pienen haitan kautta ja asiat ratkeavat, suuntaan tai toiseen. Eihän hänkään mikään aktiivinen toimija oikeastaan ole. Ehkä toimena voisi pitää sitä, että on vähentänyt toisen naisen tapaamista, mutta tiedä sitten, kenen päätös sekään lopulta. on. Varauksella suhtaudun myös umpirakastumiseen, sillä noissa tilanteissa tunteet näyttävät heilahtelevan arvaamattomasti suuntaan toiseen tosiaankin kaikilla osapuolilla.

Ymmärrän tarpeen lähteä liitosta hyvissä fiiliksissä ilman katkeruutta. Vaan kuitenkin olen Kuurankukan kanssa siitä samaa mieltä, että en usko tien siihen olevan se, että kieltää voimakkaasti kaikki negatiiviset tunteet, keskittyy vaalimaan entistä hyvää ja ymmärtämään toisen huonoa oloa. Siinä vain siirtää niitä tunteita. Ja kenties tosiaan löytää itsensä samasta tilanteesta uudelleen tai tunteet pompsahtavat irrationaalisesti muissa tilanteissa esiin. 

Suuttuminen on aliarvostettua. Kun toinen toimii selkeästi tieten tahtoen loukkaavasti, on ihan ok suuttua.  Ei se tarkoita, että kaikki entinen on pois pyyhkäistyä tai että ei saisi olla edelleenkin onnellinen siitä, että ne hyvät vuodet olivat. Ei se tarkoita, että suhde on ollut valhe. Se tarkoittaa vain, että nyt toimesi suututtavat minut ja ilmaisen sen.

T: MaratonParkuja

Miks te kirjotatte kirjakieltä? Puhekieli tuntuis luontevammalta ja aidommalta.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos Kuurankukka. Tiedostan täysin, ettei toimintatapojani kukaan ymmärrä. Ehkä se olikin aiemmin suurin syy siihen, etten asiasta halunnut puhua. Olin itse tilanteen kanssa vielä niin rikki, enkä valmis mihinkään suurempiin siirtoihin. En olisi hyötynyt mitään valtavasta ulkopuolisesta painostuksesta. Jollain tavalla minun oli päästävä itse ensin tilanteen tasalle ja saada mieleni järjestykseen. Nyt kun olen jäsennellyt asiaa aikani, niin minun on helpompi puhua siitä myös ulkopuolisille. Työterveydessä olenkin avannut tilanteen lääkärille ja lasteni koulussa kun kuraattori esittäytyi vanhempainillassa, olin häneen yhteydessä ja kerroin tilanteesta ja pyysin lapselleni keskusteluaikaa ja häntä olemaan tuntosarvet pystyssä. Nyt tiedän missä mennään, enkä enää elä valtavassa epätietoisuudessa, joten tiedän myös mistä puhua. 

 

- Hukassa

( * myötätuntoa * )

Tämä:

"Suuttuminen on aliarvostettua. Kun toinen toimii selkeästi tieten tahtoen loukkaavasti, on ihan ok suuttua.  Ei se tarkoita, että kaikki entinen on pois pyyhkäistyä tai että ei saisi olla edelleenkin onnellinen siitä, että ne hyvät vuodet olivat. Ei se tarkoita, että suhde on ollut valhe. Se tarkoittaa vain, että nyt toimesi suututtavat minut ja ilmaisen sen."

Toivotan Hukassa nimimerkille kovasti voimia tuon sisäisen myllerryksen kanssa. 

Olet elänyt julmetun rankkaa vaihetta koko tämän ajan kun miehesi elämään tuli toinen merkityksellinen nainen, nainen joka on paljon enemmän kuin avoimen suhteen sallittu hedelmä. Kohtuuton ja julma tilanne, varsinkin kun miehellä on ollut kokoajan mahdollisuus laittaa peli poikki (valita Sinut ja perheenne). Siitä ei sen enempää.

Rakkautesi ja kärsivällisyytesi on ihan käsittämätöntä. Olen jotenkin aidosti huolissani Sinusta, johtuu ehkä viimeisempien kirjoituksiesi sävystä. Ymmärrän kuitenkin sen, että Sinun on toimittava itsellesi sopivalla tavalla.

Minua riipaisee ajatus kuinka ymmärtäväinen olet henkilöä kohtaan, jonka pitäisi rakastaa ja tukea Sinua eikä aiheuttaa Sinulle jatkuvasti tuskaa. Ymmärrän, että elätte "hyvää" perhe-elämää ja normaalia arkea myös, mutta kyllä tuo tilanne Sinua sisältä nakertaa kokoajan.

Toivon Hukassa Sinulle kaikkea hyvää

28 v yhdessä 

Olen itsekin tätä ketjua lukenut kiinnostuneena. Heittäisin vielä yhden näkökulman "Hukassa" olevalle. Koska mies on nyt tässä se joka sekoilee, ja jolla on oikeasti paljon menetettävää (hyvä vaimo, mukava perhe ja mukava elämä), tehköön mies ratkaisunsa. Hukassa voi jatkaa perhe-elämäänsä ihan normaalisti, miestä ei tietenkään tule päästää sänkyynsä mutta muuten voi elää ja olla kotonaan niin kuin ei mitään.

Mieshän kiemurtelee ja kiehuskelee omassa liemessään jo nyt, kun ei selkärangattomana kykene tekemään päätöstään. Jos tämä nuorikko on nyt hänelle niin rakas, normaali ihminenhän tietysti ottaisi ja lähtisi ja ratsastaisi uuteen aamunkoittoon nuorikkonsa kanssa. Mutta tuollainen keski-ikäinen vätysmies nyt todennäköisesti odottaa että perheenpää eli äiti tekisi päätöksen hänen puolestaan (kuten miehet hyvin usein odottavat että se kuuluisa "Joku muu" tekisi ne vaikeat päätökset).

Meikäläinen tuossa tilanteessa olisin ja porskuttaisin ja katselisin päältä kun toinen kiemurtelee, itsepähän on soppansa keittänyt. Sitä saa mitä tilaa.

Vierailija kirjoitti:

Ja tottahan minä ymmärrän sen, että tällaiset asiat heijastuvat väkisinkin myös lapsiin. Mietin heitä tässä valtavan paljon jatkuvasti. Valitettavasti tästä tilanteesta ei voi selvitä niin, ettei heille aiheutuisi minkäänlaisia elämänkolhuja. Yritän kuitenkin toimia parhaan kykyni mukaan heidän hyväkseen. Ehkä menen metsään yrityksessäni, mutta haluaisin seistä itse mahdollisimman varmana ja vakaana heidän tukenaan, jos eroon päädymme, sillä tiedän, ettei heidän isällään sillä hetkellä tule olemaan helppoa. Niin karua kuin se onkin, olen minä se hänen elämänsä turvallinen ihminen, johon hän on tukalissa hetkissään tottunut tukeutumaan.

- Hukassa

Eniten kolhuja lapsillesi tulevat, kun joutuvat elämään tuon keskellä. Tuo ei ole terve parisuhde, ei sitten mistään näkövinkkelistä katsottuna. On väärin luulla, että lapset eivät tiedä ja tiedosta tuota tilannetta, mikä sinulla ja miehelläsi on. Kirjoitat, ettei eron myötä heidän isällään tule olemaan helppoa. Aivan varmasti on hänelle helppoa, hänellä on jo sänky valmiina mihin siirtyä. En ymmärrä miten et huomaa miehesi kaksinaamaisuutta. Puhuu juuri niitä sanoja mitä haluat kuulla, jotta hän saa pitää sinut ja sen toisen naisen.



Mistä tiedät, että he ovat vähentäneet tapaamisiaan? Töissä voi sanoa olevansa, pari tuntia päivässäkin välillä riittää..

Hukassa, on todella hyvä, että olet hankkinut ulkopuolista keskusteluapua sekä itsellesi että lapsellesi tarvittaessa. Asioista avoimesti puhuminen onkin usein se ensimmäinen tärkeä askel eteenpäin. 

MaratonParkuja ja minä ollaankin näköjään samaa mieltä. Ihmeiden aika ei ole ohi ;)

Vielä sanoisin sinulle Hukassa, että älä tukahduta omia tunteitasi, myöskään niitä negatiivisia. Se on tuhoisaa sinulle itsellesi pidemmän päälle. 

Sinun miehestäsi minulla olisi paljonkin sanottavaa, mutta taidan jättää omaan tietooni. Paljon on tässä ketjussa jo sanottukin. Avaimena on halu syödä kakku ja säästää se, muiden kärsimyksestä piittaamatta. 28:lla on varmaan vieläkin muistissa, miten poltin aikoinaan päreitäni hänen eksänsä takia :D

Kuurankukka

Hukassa voi jatkaa perhe-elämäänsä ihan normaalisti, miestä ei tietenkään tule päästää sänkyynsä mutta muuten voi elää ja olla kotonaan niin kuin ei mitään.

Sehän siinä on, että tuskin voi jatkaa. Hän on emotionaalisesti erittäin sitoutunut mieheen, eikä varmaan saa mitään nautintoa siitä, miten toinen kiehuu liemissään. Päinvastoin, oman pahan olon lisäksi hän katselee ja kantaa toisen huonoa oloa.

Eipä siinä, tuskin pystyisin itsekään ja varmaan vielä vähemmän näkisin siinä mitään järkeä. Jossain vaiheessahan eron käytännön asioiden tulisi kuitenkin olla edessä. Oma luonteeni on kyllä semmoinen, että mieluummin hoitaisin pois alta kuin jättäisin jonnekin tulevaisuuteen. Jos pystyisin olemaan kuin ei mitään. olisin sitä mieluummin kokonaan omillani ja täysin omilla ehdoillani.

Jos lapsiakin ajattelee, niin onhan tuo aika kova asetelma. Toinen kiemurtelee ja toinen on välinpitämätön. Tosin yllättävän tavallinen kyllä, olen ymmärtänyt niinkin. 

Kuurankukka, itse ajattelen, että useammin me samaa mieltä olemme olleet kuin eriä. Tulokulmamme kyllä vaihtelee, siis se, miksi:-)

Hauska huomio kirjakielestä. Lienee syytä ikäjakaumassakin: eipä sitä ole tottunut itseään kirjallisesti muuten ilmaisemaan kuin mahdollisimman hyvällä kirjakielellä.

T: MaratonParkuja

"Avaimena on halu syödä kakku ja säästää se, muiden kärsimyksestä piittaamatta. 28:lla on varmaan vieläkin muistissa, miten poltin aikoinaan päreitäni hänen eksänsä takia :D"

Jep, on muistissa ja aina kun kirjoitan ymmärtäväisesti exästä nykyäänkin niin "Kuurankukka istuu olkapäälläni (ja kuiskii korvaani)". 

Ja vaikka minulla ei ollut tietoa toisesta naisesta niin silti näen Hukassan exän käytöksessä niin paljon samaa, että kirpaisee minua syvältä. Koko asetelma. 

Olen niin tyytyväinen, että annoin tilanteen jatkua vain 10 kk, että pystyin riuhtaisemaan itseni irti. Kipeää teki, ei yhteisestä 28 vuodesta ole helppoa irtautua.

28v yhdessä 

Kiitos Hukassa, kun kerroit kuulumisia. Tunnut sovittelevan happinaamaria ensin miehellesi ja hänen toiselle naiselleen, eli kuten itsekin olet huomannut, että yliymmärrät. Mutta siitä en ole varma, että hoksaatko samalla uhraavasi itsesi tilanteessa, jossa sinun olisi puettava se happinaamari ennen kaikkea itsellesi, muut huolehtivat omastaan. Sama tunne tulee siitä, että pyrin kaikin keinoin välttämään vihaisuutta ja vihan tunnetta, vaikka siinä ei olisi mitään väärää. Kannat vastuuta muidenkin puolesta heidän omista teoistaan ja omista tunteistaan, vaikka se taakka sinun tulisi ehdottomasti antaa heidän itsensä kannettavaksi. Sekin on eräänlaista kontrollia, että kuvittelee, ettei toinen kestä tekojaan ja tunteitaan, joten toinen ei edes saa mahdollisuutta kasvaa ja ottaa vastuuta omista asioistaan. Älä asetu miehen ja naisystävän yläpuolelle, heidän tulee käsitellä asiat omalla tavallaan ja sinun tulee vastata vain omista tunteistasi ja valinnoistasi. Ainoat joita sinun pitää itsesi lisäksi miettiä, on lapset. Mutta lapsiakaan ei saa käyttää tekosyynä sille, että kannat vastuuta miehestäsi ja naisystävästä.

En halua kuulostaa liian kovalta, tilanteesi on raastava. Kovasti voimia sinulle.

- Käpybara

Allekirjoitan täysin MaratonParkujan kommentin suuttumisen tärkeydestä. Viha on suojeleva tunne, joka auttaa asettamaan rajoja ja irrottautumaan vahingollisista ihmissuhteista. Valitettavasti se on myös tunne, jota ei koskaan sallittu minulle.

Olen esikoinen, ja luonnostani herkkä ja empaattinen. Minulta odotettiin lapsena ja nuorena vastuunkantoa, vakautta ja muiden tunteiden ja tarpeiden huomioon ottamista. Siinä määrin, että kadotin tuntuman omiini, kun kukaan ei kertonut, että niilläkin on väliä.

Ihmissuhteissani tämä on näkynyt niin, että olen tarkkaillut ensisijaisesti toista ja pyrkinyt varmistamaan, että hänen on hyvä olla. Samanaikaisesti olen odottanut, että vastapuoli tekee samoin ja lukee ajatuksia tunnistaen minun tarpeeni ja haluni ilman että sanon niitä ääneen. Spoilaan tässä kohden kaikki parisuhdetarinani ja totean, että metodi ei ole ollut voitokas.

Olen niin ehdollistunut, etten tukahduta vihaa: Olen menettänyt täysin kosketukseni siihen, eikä se tule edes tietoisuuteeni. Kun Pena teki jotain, minkä koin tökeröksi, meni minulla viikko tunnistaa ärtymys sisälläni. Ja on se toisellekin hitusen hämmentävä homma, kun tunteet ja palautteet tilanteista tulevat eriaikaisesti kuin videon kanssa  epäsynkassa oleva ääni.

En tiedä kärsiikö Hukassa samasta taudista, mutta ainakaan omalla kohdallani kyse ei ole valinnasta, vaan täysin automatisoituneesta ja tiedostamattomasta toimintamallista, jonka noudattamisesta minua on palkittu koko lapsuuteni ja nuoruuteni. Olen nyt yrittänyt purkaa sitä vaihtelevalla menestyksellä, mutta silti viha helposti naamioituu muiksi tunteiksi, ja jos saankin siitä otteen, kyseenalaistan helposti oman suuttumukseni ja koen sen kohtuuttomaksi.

Samaan aikaan tunne etsii kuitenkin selvästi väylää ulos, ja huomasin arjessani antavani palautetta melko matalalla kynnyksellä. Esimerkiksi lähijunan oviaukon edessä seisoville esiteineille, jotka estivät rollaattorilla liikkuvan vanhuksen poistumisen junasta. Se oli vielä ihan hyvä paikka päästää höyryjä, mutta täällä katsoin parhaaksi hiljentyä hetkeksi, kun keskustelu kävi muutenkin kuumana.

Vilpittömästi kadehdin ihmisiä ja etenkin naisia, joilla on luonteva ja helppo suhde omiin vihantunteisiinsa.

-Liekki

Kuurankukka, Maratonparkuja, Käpybara ja Liekki kirjoittavat kyllä nyt asiaa ja huikean taitavasti.

Käpybaralta lainaus: "Tunnut sovittelevan happinaamaria ensin miehellesi ja hänen toiselle naiselleen, eli kuten itsekin olet huomannut, että yliymmärrät. Mutta siitä en ole varma, että hoksaatko samalla uhraavasi itsesi tilanteessa, jossa sinun olisi puettava se happinaamari ennen kaikkea itsellesi, muut huolehtivat omastaan. --> Kannat vastuuta muidenkin puolesta heidän omista teoistaan ja omista tunteistaan, vaikka se taakka sinun tulisi ehdottomasti antaa heidän itsensä kannettavaksi."

Yllä oleva on hyvin sanottu, kiitos.

Ja Hukassa nimimerkille haluan sanoa, että meitä on monia, jotka miettivät mitä Sinulle kuuluu. Tilanteesi on todella haastava ja henkilökohtaisesti riipaisee minua. Tarkoitukseni ei ole lisätä pahaa oloasi ja toivon, että tänne kirjoittaminen ei ole Sinulle asia jonka teet meidän takia vaan itsesi. Joskus kirjoituksemme voi olla raskasta luettavaa, mutta tarkoitus ei varmasti ole Sinua satuttaa.

28 v yhdessä 

Vierailija kirjoitti:

Kiitos Hukassa, kun kerroit kuulumisia. Tunnut sovittelevan happinaamaria ensin miehellesi ja hänen toiselle naiselleen, eli kuten itsekin olet huomannut, että yliymmärrät. Mutta siitä en ole varma, että hoksaatko samalla uhraavasi itsesi tilanteessa, jossa sinun olisi puettava se happinaamari ennen kaikkea itsellesi, muut huolehtivat omastaan. Sama tunne tulee siitä, että pyrin kaikin keinoin välttämään vihaisuutta ja vihan tunnetta, vaikka siinä ei olisi mitään väärää. Kannat vastuuta muidenkin puolesta heidän omista teoistaan ja omista tunteistaan, vaikka se taakka sinun tulisi ehdottomasti antaa heidän itsensä kannettavaksi. Sekin on eräänlaista kontrollia, että kuvittelee, ettei toinen kestä tekojaan ja tunteitaan, joten toinen ei edes saa mahdollisuutta kasvaa ja ottaa vastuuta omista asioistaan. Älä asetu miehen ja naisystävän yläpuolelle, heidän tulee käsitellä asiat omalla tavallaan ja sinun tulee vastata vain omista tunteistasi ja valinnoi

Käpybara on tässä kyllä niin ytimessä. Hieman samaa asiaa sivusin taannoin poistetussa hiekkalapio-kommentissani. Jos aina ymmärtää toisen vajavaisuuksia, antaa pyytämättäkin anteeksi ja on se "isompi ihminen", ei toinen saa koskaan korjaavaa palautetta, joka mahdollistaisi kasvun. Ja samalla vielä vahingoittaa itseään, kun ei pidä omia tunteitaan yhtä tärkeinä kuin toisen.

-Liekki

Täältäkin komppi Käpybaran loistavalle happinaamari-vertaukselle.

Hukassa, sinulla ei ole mitään velvollisuutta huolehtia tuon pariskunnan tunteista. Ainostaan itsestäsi ja lapsistasi.

Näen vielä asian niin hyvin epäoikeudenmukaisena Hukassa sinun kannaltasi. Tässä tilanteessa nämä kaksi saavat tästä jotain kivaa irti. Ihastumista, rakastumista, läheisyyttä, jotain. Sinulle on tarjolla mokomasta triangelista pelkkää tuskaa. Miksi sinun pitäisi vielä huolehtia heidän tunteistaan omalla kustannuksellasi?

Kärkevää tekstiä tulee taas, mutta minulle ei ole koskaan ollut vaikeaa kokea suuttumuksen tunteita toisin kuin Liekille. Tässä tilanteessa kun tunnen suuttumusta sinun puolestasi Hukassa, kutsun sitä empatiaksi.

28:n tavoin olen varma, että kukaan sinulle täällä viime aikoina kirjoittanut ei halua mitään pahaa, vaan päinvastoin valoisampaa tulevaisuutta.

Kuurankukka

Käpybara on tässä kyllä niin ytimessä. Hieman samaa asiaa sivusin taannoin poistetussa hiekkalapio-kommentissani. Jos aina ymmärtää toisen vajavaisuuksia, antaa pyytämättäkin anteeksi ja on se "isompi ihminen", ei toinen saa koskaan korjaavaa palautetta, joka mahdollistaisi kasvun. Ja samalla vielä vahingoittaa itseään, kun ei pidä omia tunteitaan yhtä tärkeinä kuin toisen.

Tämäpä. Lisäksi suuttuminen ei ole samaa kuin vihaaminen. Kyllä sitä voi suuttua ihmisille, joita rakastaa, eikä heitä tarvitse sen vuoksi alkaa vihaamaan. Suuttuminen on toki kaikin puolin ikävä tunne, tarkoitan, että sehän myös tuntuu epämiellyttävältä ihan fyysisestikin. Mutta tosiaankin mielestäni hyvin terveellinen oikein annosteltuna!

Epäröin viitsinkö sanoa mitään ystävästäni enää, kun viimeksi asiaan viittaaminen nosti niin merkilliset tulkinnat taas, mutta jos nyt arvaisi kuitenkin. Olen nyt seurannut tapahtumia väkisinkin ja kiinnittäisin tosiaan huomiota siihen, että mitkään tunteet eivät noissa tilanteissa varmaan ole kovin tasapainoisia ja stabiileja, vaan tuntuvat heittelevän tosiaan laidasta laitaan samankin päivän aikana. Siinä mielessä voi kuvitella, miten raskasta on, jos omien lisäksi pitää vielä balansseerata ja loivennella toistenkin tunteita. Yleensä siinä ei kai edes onnistu, vaan hyvääkin tarkoittamalla sotkee soppaa vaan lisää.

Mutta jos suuttumusta ja mielipahaa tms. on toisia säästääkseen vuosikaupalla padonnut, kyllä se varmaan pelottaakin, että mikä kuonakasa sieltä tulee, jos padon avaa. Voiko olla nostamatta esiin kaikkea vai kykeneekö pidättäytymään tämän hetken asioihin, kuten kai tahtoisi. Hallinnan menettäminen tällä saralla on taatusti vaikeaa.

Meillä tuittupäillä on tosiaankin helpompaa😀!

T: MaratonParkuja

MP, oletko saanut ymmärrystä ystävältäsi siihen, miksi nämä sivunaiset sitten pysyvät suhteessa kuukaudesta tai ehkä jopa vuodesta toiseen, vaikka mies ei eroa vaimostaan? Täällä ei taida moni sivunainen uskaltaa kertoa omakohtaisia kokemuksia, kun on niin tiukka linja.

Vierailija kirjoitti:

MP, oletko saanut ymmärrystä ystävältäsi siihen, miksi nämä sivunaiset sitten pysyvät suhteessa kuukaudesta tai ehkä jopa vuodesta toiseen, vaikka mies ei eroa vaimostaan? Täällä ei taida moni sivunainen uskaltaa kertoa omakohtaisia kokemuksia, kun on niin tiukka linja.

Luulen, että ei hän enää ainakaan näe heidän suhdettaan minään sivusuhteena, vaan ihan vaan suhteena, jossa on nyt semmoisia vaikeuksia, että mies on (vielä) naimisissa. Hän pitää tätä ohimenevänä ongelmana. Sitähän en lähde ennustelemaan, miten lopulta käy. Silti hommassa on ollut niin monta kiemuraa ja minusta ne olisivat jo olleet syy lopettaa suhde, sivu- tai mikä tahansa, mutta hän näkee toisin.

Ihan yksinkertaista ei kai ihmismielestä koskaan ole sanoa, miksi jotain tehdään tai halutaan tehdä. Ja vähän turhaa itseltä tuokin spekulaatio, mitä itse tekisi, kun ei itse samassa tilanteessa ole, tietty. 

T: MaratonParkuja

Kaiken tuon tiedostan kyllä järjellä, mutta silti tunne ohjaa toimimaan toisin. Siitäpä kai niillä sivusuhteen naisillakin kyse on.

- Hukassa

"Mutta jos suuttumusta ja mielipahaa tms. on toisia säästääkseen vuosikaupalla padonnut, kyllä se varmaan pelottaakin, että mikä kuonakasa sieltä tulee, jos padon avaa."

Tämäkin tosi hyvin sanottu. Itse vältelen suuttumista siksi että pelottaa että se vie mukanaan nostaa kaikki vanhat asiat ja jäljelle ei jää kuin viha ja katkeruus. Sitä kai Hukassa välttelee myös ehkä. Mulla kysymys perheestä tosin ei parisuhteesta.