Lue keskustelun säännöt.
Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?
28.06.2022 |
Mies on sanonut, ettei enää rakasta minua. Olemme naimisissa, lapsia on. On tyytymätön suhteeseen, eikä enää rakasta.
Ilmoituksen tuoman alkushokim jälkeen meillä on ollut kuitenkin yhdessä ihan mukavaa. Tiedän kuitenkin, että mies esittää, puree hammasta kestääkseen, ja hakeutuu paljon pois kotoa.
Pakosta asumme yhdessä vielä useita kuukausia.
Itse huomaan ajattelevani, että kaikki kääntyy vielä hyväksi, ja ollaan matkalla parempaan. Vaikka toisaalta tiedän totuuden miehen puolelta.
Miten ihmeessä pystyn irrottautumaan miehestä, varsinkin kun asumme yhdessä. Ja nukumme samassa sängyssä. Ehdotin, että muutetaan eri huoneisiin, mies ei sitä halunnut.
Pelkään, että todellisuus lyö todella kovaa, sitten kun on konkreettisen eron aika. Vaikka, ehkä tässä tekee tätä ajatustyötä kokoajan asian suhteen. Mutta, silti, minä toivon ett kaikki vielä korjaantuisi.
Todella kuluttavaa. Toisaalta voisi olla helpompi repiä itsensä kerralla kunnolla irti. Ja vajota pohjaan, entä tämmöinen ikävä välitila. Jossa välillä petollisen hyvä olla ja välillä valtava möykky vatsanpohjassa.
Kommentit (11029)
Joku kyseli miten sivusuhdenaiset kestää. Samalla tavalla kun pääsuhdenaiset. Jossain kohtaa tulee se juttu mikä katkaisee kamelin selän. Selän jälkeen joko täysi hiljaisuus tai vittumainen kosto, mitä kunkin keinovalikoimaan kuuluu suhteen laadusta riippumatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joku kyseli miten sivusuhdenaiset kestää. Samalla tavalla kun pääsuhdenaiset. Jossain kohtaa tulee se juttu mikä katkaisee kamelin selän. Selän jälkeen joko täysi hiljaisuus tai vittumainen kosto, mitä kunkin keinovalikoimaan kuuluu suhteen laadusta riippumatta.
Ja kyllä, aihe on vahvasti läsnä juuri nyt.
Vierailija kirjoitti:
Joku kyseli miten sivusuhdenaiset kestää. Samalla tavalla kun pääsuhdenaiset. Jossain kohtaa tulee se juttu mikä katkaisee kamelin selän. Selän jälkeen joko täysi hiljaisuus tai vittumainen kosto, mitä kunkin keinovalikoimaan kuuluu suhteen laadusta riippumatta.
Kosto kenelle? Eikö ole tiennyt mihin sekaantuu?
"Eli älkää tuudittautuko siihen, että kunhan ette vain mitään itse tee, niin mies muka silloin jäisi, kun ei vätyksenä muka edes eroa saisi aikaan. Kyllä ne saa eron aikaan, jos haluavat. Miehetkin jättävät vaimojaan pitkistä ja ihan normaaleista avioliitoista."
No ei se kyllä mikään normaali liitto ole jossa mies pitää toista ja nainen vain talon voimin porskuttelee. Totta kai tuosta olisi eri tullut ilman toistakin kun tunteita on noin vähän.
Outoja neuvoja nämä yleensäkin.
Sivunaiset kestävät sen takia, koska heillä on se toivo. Toivo siitä, että mies ottaa eron ja valitsee hänet ja sitten he ratsastavat yhdessä onnellisina auringonlaskuun. Toivo siitä, että mitä jos he olisivatkin se onnistunut 1 % ja uhmaavat todennäköisyyksiä.
Me kaikki elämme tässä hetkessä vahvasti, niin vaimot kuin salarakkaatkin. Kukaan meistä ei tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu ja mihin suuntaan asiat kehittyvät. Jälkikäteen on helppo aina miettiä ja kritisoida elämänsä valintoja, roikkumisia ja roikkumatta jättämisiä, kun näkee jo valmiin lopputuloksen silloin edessään. On helppo olla jälkiviisas. Mutta kun eletään sitä hetkeä, vailla yhtään mitään tietoa, mitä tulevaisuus tuo, niin toivo suhteen kehittymisestä paremmaksi saa monet siinä sitten roikkumaan - oli kyseessä salarakas tai vaimo. Toivo on vahva motivaatio jäämiseen ja kestämiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Eli älkää tuudittautuko siihen, että kunhan ette vain mitään itse tee, niin mies muka silloin jäisi, kun ei vätyksenä muka edes eroa saisi aikaan. Kyllä ne saa eron aikaan, jos haluavat. Miehetkin jättävät vaimojaan pitkistä ja ihan normaaleista avioliitoista."
No ei se kyllä mikään normaali liitto ole jossa mies pitää toista ja nainen vain talon voimin porskuttelee. Totta kai tuosta olisi eri tullut ilman toistakin kun tunteita on noin vähän.
Outoja neuvoja nämä yleensäkin.
No mistä se vaimo olisi voinut miehen pään sisään nähdä, kun mies ei sanallakaan puhunut avioerosta eikä vaimo edes tiennyt olevansa erouhan alla? Vaimo ei edes tiennyt salarakkaasta. Jos jo 20 yhteistä vuotta on normaalisti eletty, on lapsetkin tehty ja kaikki. Niin miten vaimo olisi tähän miehen äkkijättämiseen voinut varautua?
Hukassa, on riipaisevaa kuulla sinusta.
Yksi tärkeä syy, miksi olen huolissani sinusta ja miksi suosittelin ammattiapua sinulle, on se, että pelkään, että olet siellä kotona jatkuvan manipuloinnin kohteena. Kuulostaa siltä, että mies on siinä määrin puhunut sinut ja ehkä sen toisenkin naisen pyörryksiin, että olet suostunut tällaisiin järjestelyihin jo vuosikausia, vaikka ne tuntuvat vahingoittavan ja loukkaavan sinua.
Vieläkin kun puhut tuntuu, että olet äänitorvena sille, mitä mies haluaa, miksi hän on tällainen, mikä oikeuttaa hänen käytöksensä. Ja lisäksi miehen käyttämät argumentit ovat suoraan sanottuna todella kummallisia ja vailla järkeä, mikä soittaa hälytyskelloja minulla vahvasti. Hyvä esimerkki tästä on tuo miehen jatkuvasti toistelema sivusuhteen palauttaminen ystävyystasolle - kuka tahansa ymmärtää, että siinä ei ole mitään järkeä, vaan tarkoitus on hyvin todennäköisesti vain manipuloida sinut pysymään avioliitossa edelleen ja sietämään sivusuhdetta.
Eli siinä missä 28:n eksän puhumattomuus oli varmasti hirvittävä kokemus, niin silti pelkään, että sinä Hukassa olet paljon suuremmassa vaarassa kun kuuntelet jatkuvasti näitä juttuja, joissa ei ole päätä eikä häntää eikä ainakaan hyväksi sinulle tai lapsille.
Olen hyvin suora nyt tässä. Tunnustan, että en ymmärrä manipuloinnista tarpeeksi, ei ole kokemusta enkä ole ammattilainen. Mutta pelkällä maalaisjärjellä kun kuuntelen mitä meille kerrot, niin kaasuvalo välkkyy kuten Vilma Jää laulaa.
Voimia ja rohkeutta sinulle!
Kuurankukka
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Millainen vappu oli vuonna 2022?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Eli älkää tuudittautuko siihen, että kunhan ette vain mitään itse tee, niin mies muka silloin jäisi, kun ei vätyksenä muka edes eroa saisi aikaan. Kyllä ne saa eron aikaan, jos haluavat. Miehetkin jättävät vaimojaan pitkistä ja ihan normaaleista avioliitoista."
No ei se kyllä mikään normaali liitto ole jossa mies pitää toista ja nainen vain talon voimin porskuttelee. Totta kai tuosta olisi eri tullut ilman toistakin kun tunteita on noin vähän.
Outoja neuvoja nämä yleensäkin.
No mistä se vaimo olisi voinut miehen pään sisään nähdä, kun mies ei sanallakaan puhunut avioerosta eikä vaimo edes tiennyt olevansa erouhan alla? Vaimo ei edes tiennyt salarakkaasta. Jos jo 20 yhteistä vuotta on normaalisti eletty, on lapsetkin tehty ja kaikki. Niin miten vaimo olisi tähän miehen äkkijättämiseen voinut varautua?
Vastattiin tälle joka sanoi "Mä porskuttelin ja katsoin vierestä, kun epäilin, että miehellä on toinen nainen" eli onhan sillä vaimolla epäilys ollut mutta päätti jäädä porskuttelemaan sen sijaan että olisi ottanut äijän luokille. Ensin toisen annetaan kriiseillä ja suhteilla ja sitten ollaan ihan äimänä että sai tuokin lähdettyä vaikka minä ylimielisenä luulin että ei se ikinä minnekään lähde kun olen normaalisti elänyt ja lapset tehnyt.
Se justiin että ei ole taetta kellään niin voisi sitä kiinnittää huomiota siihen jos epäilyksiä alkaa tulla eikä vaan porskutella vieressä. Ärsyttävä ajatuskin miehenä että nainen kuvittelisi että jään vain siksi että enmuka vetelyksenä osaa lähteä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me kaikki elämme tässä hetkessä vahvasti, niin vaimot kuin salarakkaatkin. Kukaan meistä ei tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu ja mihin suuntaan asiat kehittyvät. Jälkikäteen on helppo aina miettiä ja kritisoida elämänsä valintoja, roikkumisia ja roikkumatta jättämisiä, kun näkee jo valmiin lopputuloksen silloin edessään. On helppo olla jälkiviisas. Mutta kun eletään sitä hetkeä, vailla yhtään mitään tietoa, mitä tulevaisuus tuo, niin toivo suhteen kehittymisestä paremmaksi saa monet siinä sitten roikkumaan - oli kyseessä salarakas tai vaimo. Toivo on vahva motivaatio jäämiseen ja kestämiseen.
Tämäkin on niin totta. Ei tietenkään kukaan tee valintoja ajatuksella, että ne on huonoja. Ja tosiaan etukäteen ei voi myös tapahtumia tai tunteita elää. Ei voi ajatella, että jätän toisen varastoon, jotta sitten kun tunteet on loppu niin on sekin valmiiksi tehty.
Vierestäkin on helppo olla viisas, on näkevinään asioita, joita tunteen vallassa oleva ei, mutta eihän niistä viisauksista ole mitään hyötyä, jos toinen ei tunne niistä olevan hyötyä. Eli se toiveikas tunne ohjaa toiseen suuntaan.
Lisäksi uskon, että jättämiseen liittyy aina niin paljon juuri niitä omien toiveiden murskaamista, että se todella on vaikeaa. Kun joutuu myöntämään itselleen, että tämä rakkaustarina ei nyt ollutkaan sitä, mitä toivoin ja ajattelin. Nähdä se todellisuus.
Minustakin ikävä kyllä tuntuu, että Hukassa on nyt edelleen kiinni siinä, miltä hän haluaisi asioiden - ja miehen - näyttävän ja olevan, eikä oikeastaan vielä tahdokaan kohdata sitä, mitä oikeastaan nyt tapahtuu. Siihen viittaa tuokin, että haluaa tietoisesti vahvistaa näitä ajatuksia palaamalla vanhaan, valokuviin, todisteihin siitä, että mies on ihan hyvä, mutta nyt vain hämmentynyt.
Jäin kovasti miettimään tuota ajatusta, että kun vain sitkeästi pitää ajatuksiaan niissä hyvissä asioissa, ei sitten lähdön hetkellä tarvitse olla katkera. Mutta voiko se toimia siten? Tarkoitan, että tosiaan ei ehkä lähdön hetkellä ole, mutta miten käy vuoden päästä? Tai kun tapahtuu jotain muuta, esim. mies jättää lapset ulkopuolelle tms. mitä herkästi tämän tyyppisten erojen kanssa tapahtuu. Kuinka pitkään kiukun ja katkeruuden tunteita voi vain välttää?
Tavallaan olen sitä mieltä, että katkeruudestakin on tehty melkoinen mörkö tunneskaalassa nykyään. Aivan kuten suuttunut, voi sitä tuntea myös katkeruutta esim. toisen valheisiin tuhlatuista vuosista ilman, että se myrkyttää koko elämän ja pilaa kaikki asiat ja syö kokonaan ilon elämästä. Ei katkeruuskaan ole tunne, jonka automaattisesti ja välttämättä on tuhottava koko elämä. Kyllä sekin voi olla tunne, joka kohdistuu yhteen asiaan, eikä kokonaisvaltaisesti edes asiaan liittyvään ihmiseen. Tunne tunteiden joukossa.
Sen pelko voi olla yhtä rampauttava ja lamauttava kuin itse tunne.
T: MaratonParkuja
Ystäväni nykyinen mies oli tällainen "vedättäjä", mistä Hukassa-nimimerkki kirjoittaa.
En tiedä tarkalleen mistä kaikesta johtui, mutta yksi syy oli raha. Halusi, että parin lapset ovat isompia, niin ei tarvitse niin montaa vuotta elatusmaksuja tulevalle ex-vaimolleen maksaa. Myös siiretli rahojaan jonnekin. Lupaili silloiselle vaimolleen ummet ja lammet, miettivät näitä asioita yhdessä ystäväni kanssa, mitä vaimolle mies puhuu.
Ihan hirveetä kuraa oli minusta, ihmisen tunteilla leikkimistä täysin! Erohan se sitten tuli - kylmästi. Siihen loppui miehen tarinat ex-vaimolleen. Toivottavasti hän selvisi kuitenkin. Tämä parivaljakko porskuttaa ainakin vielä hyvin onnellisena yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vastattiin tälle joka sanoi "Mä porskuttelin ja katsoin vierestä, kun epäilin, että miehellä on toinen nainen" eli onhan sillä vaimolla epäilys ollut mutta päätti jäädä porskuttelemaan sen sijaan että olisi ottanut äijän luokille. Ensin toisen annetaan kriiseillä ja suhteilla ja sitten ollaan ihan äimänä että sai tuokin lähdettyä vaikka minä ylimielisenä luulin että ei se ikinä minnekään lähde kun olen normaalisti elänyt ja lapset tehnyt.
Se justiin että ei ole taetta kellään niin voisi sitä kiinnittää huomiota siihen jos epäilyksiä alkaa tulla eikä vaan porskutella vieressä. Ärsyttävä ajatuskin miehenä että nainen kuvittelisi että jään vain siksi että enmuka vetelyksenä osaa lähteä.
No mitä sen vaimon olisi konkreettisesti pitänyt tehdä, kun epäili, että miehellä voisi olla salarakas? Mitä muuta kuin yrittää elää sitä normaalia ja rauhallista lapsiperhearkea?
Hukassan sietokyky viety äärimmilleen kun erohakemus laitettu, mies tästä hätääntyneenä tahtoo pelastaa liittonsa ja perheensä, vaikea kuitenkin hylätä ihastustaan. Kipuilee tilannetta ja hetken panostaa kaikkensa perheensä eteen. Vieläkö löytyisi entinen lämpö ja kipinä? Vaimo yllättyneenä uudesta juonenkäänteestä, ehkä päätyy vielä tämän kiven kääntämään. Voisiko perhe säästyä? Sivunainen loukkaantunut siirrostaan ystäväksi, tahtoisi vielä jatkaa romanssia. Mieskin varmasti tahtoisi, mutta menetettävää onkin nyt liikaa. Sivunainen alkaa tuntea mustasukkaisuutta ja ylpeys kärsii. Ei pysty tyytymään ystävyyteen. Sivusuhde alkaa aiheuttaa riitoja ja lisää kuormaa miehen jo valmiiksi kuormittuneeseen tilaan. Asiat ei hyvin kotona, ei sivusuhteessa. Kotona kuitenkin tuttu arki ja hyvät systeemit, vaimonkin kanssa hauskaa yhdessäoloa. Perhe alkaakin tuntua vähemmän kuormittavalta ja lopulta sivusuhde ajautuu päätökseensä. Hetken kuluttua tunnemyrsky tasoittuu ja kaikki näyttää hyvältä. Kunnes. Ei näytäkkään. Mies on tottunut adrenaliinipitoiseen sekavaan tunnemyrskyisään elämäänsä. Jännitystä ja actionia. Tasainen kotiarki tuntuu tylsältä ja tyhjältä. Ei hän osaa sopeutua siihen. Ei ole käsitellyt tunteitaan kunnolla, on vaikeaa. Hän ajautuu taas hölmöilemään, kaikki on kotona hyvin, ei uskalla kertoa totuutta, ei halua horjuttaa juuri itsensä kasannutta vaimoa, sortuu siis valehtelemaan. Vaimo vaistoaa valheen, mies paljastuu ja pum. Sietokyky on ylitetty viimeisen kerran. Erohakemuksen toinen vaihe lähtee ja pyörät pyörivät lopullisesti eroon. Mitä tuli tehtyä, kannattiko, katsottiinko liian pitkään. Ehkä, ehkä ei. Kaikki on lopulta ohi. Jokseenkin näin se tulee menemään. Mies jatkaa itsensä etsimistä ja yrittää löytää tasapainon elämäänsä. Vaimo löytää sen kun lopulta pääsee tasapainottomasta miehestään. Mies ehkä sekoilut sekoiltuaan vielä tasoittuu ja vakiintuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
MP kirjoitti Tavallaan olen sitä mieltä, että katkeruudestakin on tehty melkoinen mörkö tunneskaalassa nykyään. Aivan kuten suuttunut, voi sitä tuntea myös katkeruutta esim. toisen valheisiin tuhlatuista vuosista ilman, että se myrkyttää koko elämän ja pilaa kaikki asiat ja syö kokonaan ilon elämästä. Ei katkeruuskaan ole tunne, jonka automaattisesti ja välttämättä on tuhottava koko elämä. Kyllä sekin voi olla tunne, joka kohdistuu yhteen asiaan, eikä kokonaisvaltaisesti edes asiaan liittyvään ihmiseen. Tunne tunteiden joukossa.
Itse askartelin takavuosina paljon katkeruuden kanssa ja erityisesti sen, "kannattaako" se. Selvyyden vuoksi, katkeruus on minun kirjoissani vihaa asioista, jotka ovat jo tapahtuneet ja joille ei voi enää mitään. Ja joista ei ole tapahtumahetkellä saanut ilmaista vihaa (joko sen vuoksi ettei ole tiennyt asiasta tai siksi, etteivät olosuhteet ole sitä sallineet).
Katkeruudesta luopuminen edellyttää tapahtuneen hyväksymistä, minkä olen joissain yhteyksissä havainnut omakohtaisesti aivan hitokseen vaikeaksi rastiksi. Sivusta toki on helppo nähdä se, ettei menneissä möyriminen muuta mitään. Vaikeampi on sitä, miten tuskallista voi olla hyväksyä vääryys, jonka seuraukset ovat murskaavia ja jäävät itselle kannettavaksi. Tekijöiden jatkaessa vihellellen elämäänsä.
Ulkopuolelta on paha mennä sanomaan, mikä määrä katkeruutta tai vihaa on sopiva ja kauanko sitä on hyvä tuntea. Itse luovuin omastani, kun totesin että tunnetta on nyt tunnettu runsaahkosti, eikä se edistä asioita enää mihinkään vaan päinvastoin vie energiaa, jota tarvitsen muualla. Silti edelleen, jos jään pohtimaan asioita yksityiskohtaisesti, saatan tuntea suurtakin vihaa. En vain koe enää tarvetta tietoisesti palata muistoihin.
Katkeruus on muille vaikea tunne vastaanottaa, samoin kuin tajuta se, että maailmassa hyville/viattomille ihmisille tapahtuu kamalia asioita ja että usein pahantekijät pääsevät pälkähästä. Ehkä sen vuoksi monilla on aivan selvissäkin tapauksissa syytä nähdä vikaa molemmissa osapuolissa (klassikkoesimerkkinä liian lyhyen hameen käyttäminen seksuaalirikoksen oikeutuksena....) Silti tai siksi toivoisin, että katkeruuden ja vihan kokijoihin pystyttäisiin suhtautumaan enemmän uteliaisuudella ja myötätunnolla kuin tuomiten. Sillä sitähän me olemme kaikki vailla: nähdyksi ja ymmärretyksi tulemista tunteidemme kanssa.
-Liekki
Vierailija kirjoitti:
Ystäväni nykyinen mies oli tällainen "vedättäjä", mistä Hukassa-nimimerkki kirjoittaa.
En tiedä tarkalleen mistä kaikesta johtui, mutta yksi syy oli raha. Halusi, että parin lapset ovat isompia, niin ei tarvitse niin montaa vuotta elatusmaksuja tulevalle ex-vaimolleen maksaa. Myös siiretli rahojaan jonnekin. Lupaili silloiselle vaimolleen ummet ja lammet, miettivät näitä asioita yhdessä ystäväni kanssa, mitä vaimolle mies puhuu.
Ihan hirveetä kuraa oli minusta, ihmisen tunteilla leikkimistä täysin! Erohan se sitten tuli - kylmästi. Siihen loppui miehen tarinat ex-vaimolleen. Toivottavasti hän selvisi kuitenkin. Tämä parivaljakko porskuttaa ainakin vielä hyvin onnellisena yhdessä.
Näitä elämäntarinoita on aina yhtä hirveätä lukea. Tässä tapauksessa kun vaimolle on jossakin vaiheessa mahdollisesti selvinnyt toinen nainen ja kaikki valheet vuosien varrelta niin tuska on valtava. Ero "sattuu", mutta se on pientä verrattuna siihen tuskaan kun tajuat, että Sinulle on valehdeltu vuositolkulla. Hyi, sanon minä.
Täytyy kyllä sanoa, että en voisi nykyisenä naisystävänä luottaa tuollaiseen mieheen laisinkaan, kun siis tietäisin miehen kyvyn valehdella.
28v yhdessä
Lainaus "Mies on tottunut adrenaliinipitoiseen sekavaan tunnemyrskyisään elämäänsä. Jännitystä ja actionia".
Juuri näin. Olen aiemmin kertonut miespuolisesta ystävästäni, joka on aina pettänyt vaimoaan. Olemme vuosien varrella keskustelleet aiheesta useamman kerran ja tietää että en hyväksy asiaa. Mies on myöntänyt minulle, että oikeuttaa toimintansa sillä, että kun tekee järjettömästi duunia ja elättää perheensä niin tarvitsee sitä adrenaliinipiikkiä jota vieras nainen tuo. Välillä harvemmin ja välillä säännöllistä pettämistä (useita pitkiä sivusuhteita myös).
Surullista,
28v yhdessä
Vierailija kirjoitti:
Sivunaiset kestävät sen takia, koska heillä on se toivo. Toivo siitä, että mies ottaa eron ja valitsee hänet ja sitten he ratsastavat yhdessä onnellisina auringonlaskuun. Toivo siitä, että mitä jos he olisivatkin se onnistunut 1 % ja uhmaavat todennäköisyyksiä.
Me kaikki elämme tässä hetkessä vahvasti, niin vaimot kuin salarakkaatkin. Kukaan meistä ei tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu ja mihin suuntaan asiat kehittyvät. Jälkikäteen on helppo aina miettiä ja kritisoida elämänsä valintoja, roikkumisia ja roikkumatta jättämisiä, kun näkee jo valmiin lopputuloksen silloin edessään. On helppo olla jälkiviisas. Mutta kun eletään sitä hetkeä, vailla yhtään mitään tietoa, mitä tulevaisuus tuo, niin toivo suhteen kehittymisestä paremmaksi saa monet siinä sitten roikkumaan - oli kyseessä salarakas tai vaimo. Toivo on vahva motivaatio jäämiseen ja kestämiseen.
Amerikkalaisten tutkimusten mukaan hieman alle joka neljäs pettävä mies jättää vaimonsa salarakkaan vuoksi. USA:ssa avioliitoista alle 50% päätyy eroon, Suomessa luku on tällä hetkellä 55%. Lukujen perusteella arvioisin kyllä todennäköisyyden päätyä yhteen sivusuhteen kanssa noin 1 suhteeksi neljään -kolmeen, enkä yhden suhteeksi sataan.
Vierailija kirjoitti:
MP, oletko saanut ymmärrystä ystävältäsi siihen, miksi nämä sivunaiset sitten pysyvät suhteessa kuukaudesta tai ehkä jopa vuodesta toiseen, vaikka mies ei eroa vaimostaan? Täällä ei taida moni sivunainen uskaltaa kertoa omakohtaisia kokemuksia, kun on niin tiukka linja.
"miksi nämä sivunaiset sitten pysyvät suhteessa kuukaudesta tai ehkä jopa vuodesta toiseen, vaikka mies ei eroa vaimostaan?"
1. koska tiesin että mies eroaa ennemmin tai myöhemmin
2. koska omakin elämä oli jännittävässä ja epäselvässä vaiheessa kun olin muuttanut ensimmäistä kertaa omilleni sitten teini-iän vaihto-oppilasvuoden. En siis itsekään kaivannut vakituistasuhdetta
3. en ole sillä tavalla mustasukkaista tyyppiä, että toisen kanssa vietetty aika olisi minulta pois, silloin kun oli sitä omaakin elämää elettävänä ihan riittävästi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku kyseli miten sivusuhdenaiset kestää. Samalla tavalla kun pääsuhdenaiset. Jossain kohtaa tulee se juttu mikä katkaisee kamelin selän. Selän jälkeen joko täysi hiljaisuus tai vittumainen kosto, mitä kunkin keinovalikoimaan kuuluu suhteen laadusta riippumatta.
Kosto kenelle? Eikö ole tiennyt mihin sekaantuu?
Itse en näe kostoa tavoiteltavaksi oikein missään. Mutta kyllä minusta ihan jokainen ansaitsee lähisuhteissaan tulla kunnioitetuksi rehellisyyden verran. Eli "sivusuhdenainen" saa suuttua valehtelusta ihan siinä missä "pääsuhdenainenkin".
Mä porskuttelin ja katsoin vierestä, kun epäilin, että miehellä on toinen nainen. En ollu moksiskaan. Meilläkin kiva talo, lapset, autot ja yhteisiä vuosia 20. Oltiin päälle nelikymppisiä, kun mies jäi jonkun kriisin, hommasi toisen naisen. Mutta vaikka hän oli kiltti nössykkä, niin hän vain yksi kaunis päivä läväytti päin naamaa haluavansa eron, kivan perheillallisen päätteeksi. Hän häipyi miltei saman tien salarakkaansa luo ja täytteli yksinään avioerohakemuksetkin. Ne tipahti mulle postiluukusta tiedoksi. Mies lähti sille tielleen ja sinne jäi, vaikka toisessa vaakakupissa oli se rauhallinen perhearki lapsineen ja taloineen ja jo 20 yhteistä onnistunutta vuotta takana. Ei painanut mitään miehen vaakakupissa sitten. Mies teki päätöksensä multa mitään kyselemättä eikä takaisin ole kinunut. Hän ei erosta puhunut etukäteen eli en edes tiennyt olevani erouhan alla oikeasti eikä suostunut puhumaan mistään eron jälkeenkään. Totaalin yllätysero puskista.
Eli älkää tuudittautuko siihen, että kunhan ette vain mitään itse tee, niin mies muka silloin jäisi, kun ei vätyksenä muka edes eroa saisi aikaan. Kyllä ne saa eron aikaan, jos haluavat. Miehetkin jättävät vaimojaan pitkistä ja ihan normaaleista avioliitoista.