Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisinaan itse saattaa nähdä syyllisen vain exässään. Jos puoliso on ollut eroprosessin alullepanija ja ero on tullut ainakin jonkinasteisena yllätyksenä, puolisoa on helppo syyttää kaikista eron jälkeen vastaantulevista haasteista.

Vaikka puoliso olisikin ehdottanut eroa, onko hän vääjäämättä myös se, joka ensimmäisenä alkoi luopua puolisostaan erinäisin luotaan työntämisstrategioin? Vai olisiko sittenkin saattanut käydä niin, että se, jonka tarpeet ja toiveet hylättiin usein eri tavoin matkan varrella, olisikin kärsinyt vuosien aikana niin, ettei lopulta enää nähnyt muuta keinoa kuin erota?

Erilaisia eroja, erilaisia ihmisiä ja erilaisia syitä ja tilanteita on niin valtavan paljon, ettei tuollaisia yleistyksiä suuntaan tai toiseen voi yksinkertaisesti tehdä. Varmasti joissain tapauksissa on noin kun kerrot. Lisäksi samaankin tapaukseen voi olla useita mie

Niin, nyt vaaditaan jo esimerkkitapauksia. Huoh. Näköjään herätti tuo kommentti montakin. Hyvähän se on.

Vierailija kirjoitti:

Niin, monessa viestissähän on kerrottu, hieman eri sanoin, että on kertonut eron johtuvan syystä, ettei ole enää riittävästi tunteita, ei ole enää fiilistä, rakkaus on muuttunut kaveruudeksi, ei tunnu siltä, että kannattaisi jatkaa kun ei ole enää perusteita ja tunteita...mitä muuta oikeastaan pystyy sanomaan.

Haluaako joku jätetty todella kuulla pikkutarkan listan kootuista ärsytyksistä ja ahdistuksen tunteista tai mitä kaikkea? Ketä ja mitä se palvelisi? Vai haluavatko tosiaan, että jättäjä alkaisi katua tai sanoa, että kyllä tämä on niin kamalaa kun joudun sinut jättämään, elämäni kamalin hetki, uusi nainen/mies ei ikinä voi korvata sinua, kadun tätä varmaan koko ikäni...tämäkö olisi hyvä. 

Luimistellen eikä salaa ei pidä häipyä, mutta jättäjä tuskin pystyy millään keinoin tekemään eroä "oikein" tai kertomaan syytä " oikein sanoin". Jättäjä ei voi tehdä oikein eron syitä kertoessaan, kertoi hä

Sama. Mulle kyllä riittäisi jos mies sanoisi ettei halua enää jatkaa yhdessä, mihin minä sitä syytä siinä tarvitsisin muuhun kuin että voisin kiistää, että ei se niin mennyt ja itse olet sitä ja tätä. Elänhän minäkin tässä suhteessa niin kai mulla nyt joku kosketus on siihen olisko mun käytöksessä esim joku yksittäinen asia joka on niin raskas toiselle kestää että rakkaus kuoli. Eiköhän se vaan näivettynyt pois se tunne ilman yhtä isompaa syytä. "kasvettiin erilleen" tai jotain muuta bullshittiä.

Itseasiassa jos en suhteen aikana koskaan olisi saanut mitään vihiä mistään mikä minussa miestä ärsyttää, niin olisin ollut jo kauan sitä mieltä että suhteessa on jotain vikaa. Niin täydellisesti toisilleen sopivia ihmisiä ei ole olemassakaan, muuta kuin jossain folie a deux tyyppisessä tilanteessa, ettei ikinä mitään sanomista tulisi mistään. Kai me nyt jostain kiistellään ja puhutaan. Ja siinähän niitä sitten löytyy niitä syitä; juttuja jotka minussa toista veetuttaa, mutta joissa en syystä tahi toisesta ole häntä tullut vastaan, että olisin tyydyttävässä määrin muuttunut.

"Jos syy pohjalla on pääasiassa esimerkiksi se, että rakkaus on muuttunut ystävyydeksi vuosien saatossa ja kaipaa itse elämältään tai parisuhteeltaan vielä jotain muuta, niin sitten tietenkin kertoo tämän asian! "

Kommentti oli osoitettu lähinnä heille jotka ovat sitä mieltä, ettei riitä kun sanoo, ettei ole enää fiilistä. Pitää kertoa ja perustella tarkemmin. En tajua miten tuokin taas eroaa siitä, että sanoo että rakkaus on muuttunut ystävyydeksi vuosien saatossa. Tai että on eri asia sanoa, että haluan erota kun en halua enää jatkaa suhdetta vs perustella paremmin että en ole riittävän ihastunut. Mikä ihme salattu motiivi siellä sitten olisi ellei juuri tuo 'ei ole enää fiilistä'? Ehkä jättäjä on kiristetty aseella uhkaamalla eroamaan ja ero olisi helpompi hyväksyä kun tietäisi, ettei hänkään olisi sitä halunnut? Vai mikä ihmeen motiivi siellä muukaan olisi kuin että ei ole suhteeseen vaadittavaa tunnetta?

Siis etkö todella näe ero siinä, että kertoo "ei ole enää fiilistä" tai yleisesti ottaen "suhde ahdistaa" , kuin vaikka että "rakkaus on muuttunut ystävyydeksi vuosien saatossa ja kaipaa itse elämältään tai parisuhteeltaan vielä jotain muuta"?

Ja sitten se kaikken kamalin, että vielä kuuntelisi mitä toinen siihen sanoo, mitä tunteita herättää ja sitten voisi ehkä keskustella myös, vastata mahdollisesti joihinkin kysymyksiinkin jos toisella sellaisia herää... Hui miten liikaa on "vaadittu"...  Ihmiset, ihan oikeastko?

Onko tällainen todella liikaa useiden yhdessäolon vuosien jälkeen? No ei kyllä todella.

Kyllä väistämättä suhteessa on ollut ne samat ongelmat kuin erossakin. Vanha totuus on, että hyvästä suhteesta lähteminen on helpompaa kuin huonosta.

Jos ero pitää saada tokaisemalla, että fiiliksiä ei ole ja toinen nyökkää ja lähtee ovesta ulos välittömästi, ei siinä kummempia siteitä taida olla kummankaan puolelta. Eli todellakin ihan sama, ollaanko yhdessä vai erikseen molempien puolesta. Joten eihän siinä ja mitä sitä pitkittämään.

Mutta jos niitä fiiliksiä on edes sen suhteen, miten elämät tämän jälkeen ihan käytännössä järjestetään, kuka muuttaa, milloin, miten omaisuus jaetaan jne. niin kyllä siinä väistämättä kommunikaatiota tarvitaan. Sekin on sitten aikamoinen suoritus, jos koko ajan pysytään ihan vaan asiassa, eli missään vaiheessa ei lipsahdeta keskustelemaan, miten me tähän päädyimme.

Ei kai ole mitenkään erikoisen harvinaista, että suhteessa ei osata nostaa keskusteluun asioita, jotka häiritsevät tai tehdään se epämääräisesti menemättä itse asiaan. Mutta itse katson, että tämä on sitä, kun ihmiset haluavat päästä helpommalla ja "eivät halua loukata toista". Ollaan paljon puhuttukin siitä, missä kohtaa se kohteliaisuus ja kivana oleminen on itse asiassa enemmän itsensä suojaamista kuin toisin. Sanon minäkin, että kyllä viimeistään se on sitä siinä vaiheessa, kun jättää toisen katsomaan jälkeensä lapset helmoissa ja häviää sanaa sanomatta.

T: MaratonParkuja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on varma, että haluaa eron, mikä ongelma siinä on, että toinen haluaa vielä keskustella, voitaisiinko jatkaa? Pelätäänkö sitä toista jotenkin, koska ei uskalleta kohdata, vaan luikitaan takavasemmalle puhumatta mitään.

Kun olen halunnut erota ja toinen ei, se on kurja tilanne molemmille. Itkettykin joskus on, mutta siitä on sitten lähdetty tiedossa, että näin tässä nyt kävi ja se ei enää muutu. 

Njaa, onko sua koskaan uhkailtu toistuvasti itsetuhoisilla teoilla tai vaikka maineen pilaamisella? Väkivallalla? Kaikki ei tosiaan halua käydä taas kerran sitä keskustelua, koska tietää jo mihin se tilanne eskaloituu.

Niin ja terapiaan ei kaikki jätetyt halua käymään sitä erokeskustelua. Kun ei halua erota, ei halua myöskään keskustella erosta.

Siis toisen reaktiot erosta pelottaa. Kyllähän tuo on ihan eri asia kuin vain todeta, että ei ole fiiliksiä, eikä ole halua keskustella siitä, että ei ole fiiliksiä, kun ollaan eroamassa ihan tavallisissa olosuhteissa.

T: MaratonParkuja

En ole lukenut kuin muutaman aiemman kommentin. Ehkä tämä näkökulma on jo tullut esille. Näkökulmia tilanteeseen, missä pitkä suhde loppuu toisen häviämiseen. Ei mitään kontaktia. Syitä voi vain spekuloida. 

"Mikä saa sinut ajattelemaan, että olisi ihminen, joka jää jankkaamaan ja taivuttelemaan toista jäämään?"

Kyllä se on ihan yleistä asiantuntijoiden mukaan. Tässä linkki Heli Vaarasen videoon, jossa hän asiantuntijana kertoo siitä, jos kumppani haluaa erota ja minä en. Mitä olisi hyvä huomioida?

Näissä kommenteissa jää paljon sivuun se asia, että ns. jättäjälle ero yhtä vaikea, koska siinä unelmat ym. romuttuvat.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä väistämättä suhteessa on ollut ne samat ongelmat kuin erossakin. Vanha totuus on, että hyvästä suhteesta lähteminen on helpompaa kuin huonosta.

Jos ero pitää saada tokaisemalla, että fiiliksiä ei ole ja toinen nyökkää ja lähtee ovesta ulos välittömästi, ei siinä kummempia siteitä taida olla kummankaan puolelta. Eli todellakin ihan sama, ollaanko yhdessä vai erikseen molempien puolesta. Joten eihän siinä ja mitä sitä pitkittämään.

Mutta jos niitä fiiliksiä on edes sen suhteen, miten elämät tämän jälkeen ihan käytännössä järjestetään, kuka muuttaa, milloin, miten omaisuus jaetaan jne. niin kyllä siinä väistämättä kommunikaatiota tarvitaan. Sekin on sitten aikamoinen suoritus, jos koko ajan pysytään ihan vaan asiassa, eli missään vaiheessa ei lipsahdeta keskustelemaan, miten me tähän päädyimme.

Ei kai ole mitenkään erikoisen harvinaista, että suhteessa ei osata nostaa keskusteluun asioita,

Niin, tai sitten on se välimuoto, jollainen oli oma ero ja ystävien puheiden mukaan myös ainakin kaksi muuta tietämääni eroa: toinen ottaa eron puheeksi, tällä kertaa ei vihjailuna tai riidan yhteydessä, vaan niin että se nyt tosiaan tapahtuu ja toinen kysyy ehkä että ootko nyt aivan varma, ja sitten se keskustelu on käyty.

Sitten selvitellään käytännön asioita.

Olisko nyt sitten niin, että kun kaikissa minun tuntemissani riidatta sujuneissa eroissa eroaloitteen tekijä on nainen, niin ne menee sitten näin. Yhden eron tiedän missä nainen halusi erota ja mies ei sitä oikein meinannut hyväksyä, mutta se oli tosiaan minun lähipiirissäni se poikkeus.

Jättäjälle ero ei todellakaan ole vaikea. Tiedän lähipiiristäni monta jättäjää, jotka ovat jättäneet pitkästä avioliitosta eli 15 - 25 vuoden avioliitoista. He ovat olleet lähinnä helpottuneita ja heti ovat täysillä eläneet elämäänsä eikä mikään ole kaduttanut eikä kaipausta ole ollut. 

Lähipiirissäni on myös jätettyjä pitkästä liitosta eli noin 20 vuoden avioliitoista. Ne, jotka ovat jätetty, ovat olleet pohjamudissa monta vuotta.

Mä jäin miettimään ihan tosissaan ihmisten keskustelutaitoa / keskustelutahtoa oikeassa elämässä. 

Minusta keskusteleminen on ihanaa ja tärkeätä kaikissa ihmissuhteissa. Koko viime viikonloppu "parannettiin maailmaa" ystävättäreni kanssa.

Minulla on myös ihmisiä, joiden kanssa pääosin vain viestitellään, mutta ei se korvaa aitoa keskustelua.

Joskus mietin ihmisten kylmähköä kirjoitustyyliä, mistä se juontaa?

Joskus ihmettelen sitä, että ihanko oikeasti pitkän parisuhteen päättäminen on vain ilmoitusasia. Toki niin saa tehdä, mutta jos olet jakanut lähes koko elämäsi toisen kanssa niin yllätyseron tullessa et olisi jättäjänä valmis "muutamaan epämieluiseen tuntiin". Omassa tilanteessa jäi kaikki muukin keskustelematta, kuten elatusmaksut tai vielä tärkeämpänä asiana lapsen asiat. Aina luvattiin puhua seuraavalla kerralla jne. Kyllä se riipi.

Nyt elämässäni on puhehousujen puutteiden vastakohta ja todella arvostan sitä. Osaamme kyllä myös olla hiljaa yhdessä, mutta ihan kaikenlaisten asioiden keskustelu onnistuu.

Olen höpöttäjä, kuuntelija ja halailija. Varmaan monen painajainen, mutta olen ihmisenä ihmiselle.

28 v yhdessä 

Niin, tai sitten on se välimuoto, jollainen oli oma ero ja ystävien puheiden mukaan myös ainakin kaksi muuta tietämääni eroa: toinen ottaa eron puheeksi, tällä kertaa ei vihjailuna tai riidan yhteydessä, vaan niin että se nyt tosiaan tapahtuu ja toinen kysyy ehkä että ootko nyt aivan varma, ja sitten se keskustelu on käyty.

Väittäisin, että kyllä tämä aika harvinaista on. Tai sitten suhteet tosiaan ovat jo molempien mielestä pidempään olleet vain sitä vailla, että erotaan. Ollaan oltu puhumattomia ja vieraita toiselle jo pitkään. Kenties tämä tosiaan on yleisintä, en voi tietää.

Omassa lähipiirissäni taas vaikka ero on näennäisesti otettu tuolla ok-meiningillä, sitä puidaan kyllä pitkäänkin sitten kavereiden kanssa. Joskus tullut myös sanottua, että meidän on vähän turha kahdestaan näitä miettiä, kun parempi olisi, että juttelisitte keskenänne. Mutta yleensä siinä on sitten takana liian paljon loukattuja tunteita tms. jotta haluaisi tai kykenisi sen exän kanssa  minkäänlaiseen avoimeen keskusteluun. Suojaa itseään sillä tavalla. Totta kai ystävien pitää olla tässä tukena, mutta joskus kannattaisi myös ammattilaisia ajatella, jos sen toisen kanssa ei keskustelemaan pysty.

Tuo on mielestäni ymmärrettävää, mutta se mistä en pidä, on kun tämä peitellään siihen kaapuun, että toista tässä ajatellaan ja hänen tunteitaan suojellaan. Kun se lopulta tuppaa kääntymään oman itsenkin vahingoksi, kun niitä tunteita ei pääse suuntaamaan oikeaan osoitteeseen, vaan ne jäävät ikään kuin itselle sisään muhimaan ja harmiksi.

T: MaratonParkuja

Lainaus: "Näissä kommenteissa jää paljon sivuun se asia, että ns. jättäjälle ero yhtä vaikea, koska siinä unelmat ym. romuttuvat."

Katson laittamasi linkin / videon myöhemmin, en nyt siis siihen ota kantaa, mutta lainaamaani kohtaan otan kantaa.

Ymmärrän pointtisi ja uskon aidosti, että ero on useimmiten vaikea myös jättäjälle. Toisaalta, minusta jättäjä kulkee kohti uusia unelmia, muuttuneita unelmia. Ei sitä voi verrata jätetyn tilanteeseen. 

Erot on vaan niin erilaisia. On pitkiä suhteita, jotka on molemmin puolin kuolleet, ollaan yhdessä lasten ja/tai yhteisen omaisuuden takia. Eron tullessa siihen on molemmat kuitenkin jollakin tasolla valmistautuneet, voi olla todellinen helpotus. 

28v yhdessä 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä väistämättä suhteessa on ollut ne samat ongelmat kuin erossakin. Vanha totuus on, että hyvästä suhteesta lähteminen on helpompaa kuin huonosta.

Jos ero pitää saada tokaisemalla, että fiiliksiä ei ole ja toinen nyökkää ja lähtee ovesta ulos välittömästi, ei siinä kummempia siteitä taida olla kummankaan puolelta. Eli todellakin ihan sama, ollaanko yhdessä vai erikseen molempien puolesta. Joten eihän siinä ja mitä sitä pitkittämään.

Mutta jos niitä fiiliksiä on edes sen suhteen, miten elämät tämän jälkeen ihan käytännössä järjestetään, kuka muuttaa, milloin, miten omaisuus jaetaan jne. niin kyllä siinä väistämättä kommunikaatiota tarvitaan. Sekin on sitten aikamoinen suoritus, jos koko ajan pysytään ihan vaan asiassa, eli missään vaiheessa ei lipsahdeta keskustelemaan, miten me tähän päädyimme.

Ei kai ole mitenkään erikoisen harvinaista, että suhteessa ei osata nostaa keskusteluun asioita,

Ei ole sanottukaan, en ole ainkann lukenut näin, että erokeskustelu jätetään "tokaisemalla ettei ole fiiliksiä" kommentiin. Tässä taas halutaan kärjistää jostain syystä. Nähdään omien lasien kautta.Vastapuoli saa ja pitääkin tietenkin kertoa omista fiiliksistään jos tätä sanaa nyt halutaan käyttää. Ei ole kyse tokaisuun jättämisestä vaikka viikkokausia ei jäädä, mielisanaanne, jankkaamaan. Kommenteissa oletettavasti puhutaan "syyn" vatvomisesta, johon ei ole yksiselitteistä vastausta. Koska usein on toden totta tosiaan, suuttuu joku nyt miten tahansa, että avioliitolta on pudonnut se tunnepohja, jonka vuoksi voisi jatkaa. Tietenkin myös eroon liittyvistä käytännön asioista ja lapsiin liittyvistä pitää puhua, sehän nyt on selvä asia.

Nyt ilmeisesti jostain syystä halutaan lyödä samaan muottiin kaikki eroavat, ne jotka katoavat pelkällä ilmoituksella toki niitäkin on, ja ne, jotka ymmärtävät ja yhdessä hoitavat ne lainalaisuudet mitkä eron jälkipuintiin kuuluvat. Eron pohjamutia myöten kaivettavista syistä keskustelu on eri asia samoin kuin erosta ja eron käytännön asioista keskustelu. 

Syitä haluavalleko pitää sitten olla raaka ja sanoa suoraan, että en nyt kertakaikkiaan halua enkä pysty elämään sinun kanssasi johtuen syistä A, B, C, D...en halua seksiä enkä läheisyyttä kanssassi, en halua tulla kotiin töiden jälkeen kun ahdistaa, en halua enkä jaksa puhua muita kuin arkisia asioita, olen kuin harmaassa putkessa, toivon, että saisin joskus kokea vielä, että olen tunteva ihminen, kanssasi en siihen pysty syistä E, F, G, H, I, olen sitäpaitsi huomannut, että virkistyn ja ilostun kun juttelen X:n kanssa...luetteloa voisi jatka, mutta miksi? Haluaako joku jätetty tosiaan kuulla rehellisesti ja raadollisesti, en usko. Miksi penkoa, kun se ei auta itse eropäätöksen mitenkään. Kyse ei ole aina siitä, että jättäjä haluaa vältellä keskustelua oman itsensä takia vaan, että hän on ehkä niin "täynnä kaikkea", että pitää parempana olla sanomatta liikaa, sen toisen takia. Miksi lisätä pahaa mieltä enempää ja musertaa ehkä toisen itsetunto? 

Vai pitäisikö esimerkiksi miehelle sanoa, että olen täysin turhautunut meidän seksielämäämme ja en saa siitä mitään? Tuskin sinäkään muuta kuin hetken helpotuksen kovalla tuhraamisella. Erektiöhäiriösi vaivaa myös minua ja ehkä se muuttuisi jonkun muun kuin minun kanssani. Olen yrittänyt siitä syystä vältellä seksiä parhaani mukaan, että itsekin tajuaisit, mutta nyt on pakko minun se kertoa. Sitäpaitsi se on alentavaa kummallekkin, en halua enää enempää pitkittää tilannetta. Tässä nyt eräs syyesimerkki, tietenkin tässä liitossa on jo muitakin syitä erota.

Ero ei ole jättäjälle todellakaan yhtä vaikea kuin jätetylle. Eihän siitä voi puhua samana päivänäkään. On aivan harhaista edes uskotella muille sellaista, edesvastuutonta suorastaan. Pitäisikö tuollaisen valheen muka helpottaa jätetyn olotilaa, että kuule varmasti sillä jättäjällä on yhtä vaikeaa? No ei tasan ole! Useimmiten sillä jättäjällä on myös jo toinen valmiina, varsinkin miehillä.

Useimmiten jättäjälle ero on kuin suuri helpotus, sellainen painolasti lähtee harteilta. He eivät myöskään sure ja piehtaroi tunteissa, niinkuin jätetty. Eiväthän he edes enää halunneet olla sen toisen kanssa. 

Nyt ilmeisesti jostain syystä halutaan lyödä samaan muottiin kaikki eroavat, ne jotka katoavat pelkällä ilmoituksella toki niitäkin on, ja ne, jotka ymmärtävät ja yhdessä hoitavat ne lainalaisuudet mitkä eron jälkipuintiin kuuluvat. Eron pohjamutia myöten kaivettavista syistä keskustelu on eri asia samoin kuin erosta ja eron käytännön asioista keskustelu. 

Tarkoitus ei ole, vaan ainoastaan todeta, että JOS se jätettävä haluaa eron syistä syvemminkin keskustella kuin vain sen, että toiselle tämä ei ole toimivaa, niin silloin se tarkoittaa, todennäköisesti, että hän haluaa tietää niitä syitä syvemmin. 

Ja JOS on pitkä, vuosikymmeniä kestänyt suhde, niin vähintäänkin kohteliasta olisi mielestäni pyrkiä tätä toivetta toteuttamaan. Ihan juuri sen vuoksi, että se toinen ilmaisee haluavansa tietää.

Sillä näissä tilanteissa, jos siis jättäjä keskusteluja välttää ja ehkä kokonaan niistä kieltäytyy, sen jätetyn halu tietää enemmän ei poistu minnekään. Hän jää sitten yksin tai ystävien kanssa miettimään niitä syitä. Ystävät tietysti hyvää tarkoittaen sanovat, että älä niitä enää mieti, nyt on aika mennä eteenpäin, hänellä oli syynsä, ei niitä kannata miettiä jne. mutta tämä ei yleensä valitettavasti auta sitä jätettyä mitenkään. Kun häntä kalvaa se, että syitä ei kerrottu.

Senkin voin kertoa, että yleensä se jätetty myös löytää itsestään vikoja, joilla ei ollut erossa mitään tekemistä tai kenties eivät ole edes totta. Mutta nämä itse mietityt syyt jäävät myös elämään, eihän niitä kumottukaan ole. Joten todellakin se itsetunto on romuna tämän pohdiskelun jälkeen.

Sanansahan  jättäjä toki voi valita, olisiko pakko käyttää niitä roisimpeja ja ilkeämpiä, vai voisiko esim. seksielämästä todeta, että ei saa siihen enää samaa jännitettä ja tunnetta kuin alussa. Mutta jos toinen vielä kysyy niin miksi niin kai ne erektio-ongelmatkin voi käsitellä.

Nämä siis aivan yleisiä huomioita puuttumatta yksityistapauksiin, sanotaan nyt sekin vielä.

T: MaratonParkuja

Vierailija kirjoitti:

"Jos syy pohjalla on pääasiassa esimerkiksi se, että rakkaus on muuttunut ystävyydeksi vuosien saatossa ja kaipaa itse elämältään tai parisuhteeltaan vielä jotain muuta, niin sitten tietenkin kertoo tämän asian! "

Kommentti oli osoitettu lähinnä heille jotka ovat sitä mieltä, ettei riitä kun sanoo, ettei ole enää fiilistä. Pitää kertoa ja perustella tarkemmin. En tajua miten tuokin taas eroaa siitä, että sanoo että rakkaus on muuttunut ystävyydeksi vuosien saatossa. Tai että on eri asia sanoa, että haluan erota kun en halua enää jatkaa suhdetta vs perustella paremmin että en ole riittävän ihastunut. Mikä ihme salattu motiivi siellä sitten olisi ellei juuri tuo 'ei ole enää fiilistä'? Ehkä jättäjä on kiristetty aseella uhkaamalla eroamaan ja ero olisi helpompi hyväksyä kun tietäisi, ettei hänkään olisi sitä halunnut? Vai mikä ihmeen motiivi siellä muukaan olisi kuin että ei ole suhteeseen vaadittavaa tunne

"Siis etkö todella näe ero siinä, että kertoo "ei ole enää fiilistä" tai yleisesti ottaen "suhde ahdistaa" , kuin vaikka että "rakkaus on muuttunut ystävyydeksi vuosien saatossa ja kaipaa itse elämältään tai parisuhteeltaan vielä jotain muuta"?"

Sorry, en näe määritelmällistä eroa: En tunne enää niin että haluaisin jatkaa suhdetta vs rakkaus on muuttunut ystävyydeksi. Tämä on nyt sitä semantiikkaa josta on moneen kertaan puhuttu. Sana, tapa ilmaista, kuulostaa eri ihmisten korvaan erilaiselta eri tilanteissa. Ei me tässä nyt voitane linjata jotain kaikille yhteistä sananpartta, jolla pitää eroaiettaan perustella, kun asia on kuitenkin joka kerran sama: ei tunnu, en tunne, en halua jatkaa. En yhäkään ymmärrä miksei perusteluksi riitä ihan yksin se ettei ole vaadittua tunnetta. Kun pitää kertoa miksi ei ole tai jotain. Toki syyllistämättä toista osapuolta vielä.

Täysin, täysin erillinen asia on ne jotka ei varoita, perustele, keskustele mitenkään. Pakkaa vaan kamat salaa ja häviää paikalta.

Eri asia on vielä sellainenkin joka vetäytyy masennuksessaan yksinäisyyteen ja sitten jossain vaiheessa päästää siihen yksinäiseen pimeään koloonsa kolmannen osapuolen, salaa.

Vierailija kirjoitti:

"Mikä saa sinut ajattelemaan, että olisi ihminen, joka jää jankkaamaan ja taivuttelemaan toista jäämään?"

Kyllä se on ihan yleistä asiantuntijoiden mukaan. Tässä linkki Heli Vaarasen videoon, jossa hän asiantuntijana kertoo siitä, jos kumppani haluaa erota ja minä en. Mitä olisi hyvä huomioida?

Valitsemasi evästeasetukset estävät tämän sisällön näyttämisen. Nähdäksesi sisällön sinun on hyväksyttävä Sanoman sisällönjakelukumppanien evästeet. Hyväksynnän jälkeen voimme näyttää sinulle sisältöä mm. YouTubesta, Facebookista, Twitteristä ja Instagramista.

Anna lupa evästeille

Näissä kommenteissa jää paljon sivuun se asia, että ns. jättäjälle ero yhtä vaikea, koska siinä unelmat ym. romuttuvat.

 

Eron vaikeus tai helppous kyllä johtuu niin monista eri asioista, eri ihmisistä, kyseisestä suhteesta, elämäntilanteesta, erotavasta ja eron syistäkin jne riippuen. Kuinka paljon on tunteita tai muuta kaikkea yhteistä. Oli sitten jättäjä, jätetty tai yhdessä eron kannalla. Ei voi siis sanoa kategorisesti, että ero olisi yhtä vaikea aina molemmille. Joskushan ero on enemmän helpotuskin.

Toki ihan hyvä pointti on tuo, että ero voi olla sille jättäjällekin monesti vaikea. Muttei kyllä aina, tämä riippuu niin paljon tapauksesta. Itsellä ainakin on takana ylipäätään niin aika helppoja, kuin hyvinkin vaikeita eroja. Vaikeinta eroaminen itselle on ollut silloin, kun rakastaa vieläkin paljon, mutta suhteessa on niin isoja rikkovia ongelmia, ettei kertakaikkiaan yhdessä voi olla. 

Usein myös jättäjä on itse valmistautunut eroon jo pidemmän aikaa, ja hänellä voi olla jo muita tulevaisuuden suunnitelmia käsillä, joka toki usein helpottaa eroa ja eteenpäin menoa. Ja jos suhteessa on keskusteltu ongelmista jo aiemmin, usein moniakin kertoja ennen eroa, niin toki sekin helpottaa asioiden käsittelyä kun syyt ja erimielisyydet on aika hyvin valmiiksi jo selvillä.

Ja mitä sitten vaikka jossain tapauksessa toinen eroilmoituksen kuultuaan kertoo, että haluaisi jatkaa ja ehdottaa vielä yrittämään, menemään pariterapaan tms? Sellainenkin on joskus osa sitä eroamista. Ei tuollainen jatkamisehdotus ja suhteen korjaamisyrityksen ehdottaminen mikään rikos tai paha asia ole. Siihen sitten toinen suostuu tai sitten ei.

Aika poikeuksellista mielestäni kuitenkin on, jos jätetty ei meinaa ollenkaan hyväksyä eroa ja tästä sitten tulee todellinen ongelma. Tämän asian pelko siis ei ole mielestäni tavallisesti mikään syy olla erossa ihan tuppisuu, vaan ennemminkin tuo kuulostaa tekosyyltä omalle haluttomuudelle keskustella erosta avoimesti ja rehellisesti sekä kohdata toisen tunteita ja ajatuksia. (Edelleen lisään tähän, että väkivaltaisesta tai hyvin myrkyllisestä suhteesta eroaminen on sitten vähän toinen juttu.)

Ei ole jättäjällä tietenkään mitään lakisääteistä velvollisuutta puhua yhtään mistään, mutta h**vetin paljon reilumpaa olisi silti edes jotain sanoa lähdön syistä.

Yleensä nämä mykkäkoululaiset tietävät itse varsin hyvin syyn (kuten 28 v tapauksessa oli toinen nainen), mutta koska eivät halua joutua itse huonoon valoon, niin jättävät toisen mieluummin epätietoisuuteen. Ja tämä toinen luultavasti jää etsimään syitä itsestään, mitä tein väärin, oliko vika minussa, mitä olisin voinut tehdä toisin.

Olisi reilumpaa olla rehellinen ja päästää toinen jatkamaan matkaa totuuspohjalta eteenpäin. Kyllä itse haluan kuulla syyn - en mitään tarkkaa analyysiä, mutta rehellisen syyn. Se on auttanut aina pääsemään eteenpäin, kun ero on kohdalle osunut. Mutta veemäisintä on se, että toinen vaan lakkaa puhumasta ja jättää pahimmassa tapauksessa sen eropäätöksenkin toisen harteille, kun ei ole miestä sanoa sitäkään ääneen. Saati että kertoisi syyn.

Olen se aiempi kommentoija, joka on jätetty tällä tavoin lyhyessä seurustelussa. Olen päässyt yli, mutta oli paljon vaikeampi päästää irti, kun ei ollut mitään syytä, minkä olisin voinut käsitellä ja hyväksyä. Eroa edelsi pitkä mykkäkoulu, enkä tiennyt tai tiedä vieläkään, mitä olin tehnyt ansaitakseni täydellisen puhumattomuuden. Jäin etsimään syitä itsestäni pitkäksi aikaa ja tämä keskustelu resonoi siksikin.

Ymmärrän, että jos on väkivaltaisessa suhteessa, niin silloin pitää vain paeta käymättä mitään erokeskusteluja, mutta itse olen empaattinen ja rauhallinen keskustelija, eikä mitään konfliktin uhkaa ollut. Jotkut vaan ovat niin pelkureita, ettei ole selkärankaa puhua totta tai puhua yhtään mitään, vaikka vastapuoli olisi maailman ymmärtäväisin ihminen. Eivät halua myöntää totuutta, etteivät joudu itse huonoon valoon. Oma peilikuva hävettää. 

Vierailija kirjoitti:

Mä jäin miettimään ihan tosissaan ihmisten keskustelutaitoa / keskustelutahtoa oikeassa elämässä. 

Minusta keskusteleminen on ihanaa ja tärkeätä kaikissa ihmissuhteissa. Koko viime viikonloppu "parannettiin maailmaa" ystävättäreni kanssa.

Minulla on myös ihmisiä, joiden kanssa pääosin vain viestitellään, mutta ei se korvaa aitoa keskustelua.

Joskus mietin ihmisten kylmähköä kirjoitustyyliä, mistä se juontaa?

Joskus ihmettelen sitä, että ihanko oikeasti pitkän parisuhteen päättäminen on vain ilmoitusasia. Toki niin saa tehdä, mutta jos olet jakanut lähes koko elämäsi toisen kanssa niin yllätyseron tullessa et olisi jättäjänä valmis "muutamaan epämieluiseen tuntiin". Omassa tilanteessa jäi kaikki muukin keskustelematta, kuten elatusmaksut tai vielä tärkeämpänä asiana lapsen asiat. Aina luvattiin puhua seuraavalla kerralla jne. Kyllä se riipi.

Nyt elämässäni on puhehousujen puutteid

No me ainakin keskusteltiin suhteen aikana ihan kaikki, niin eipä siinä erossa ollut enää vatvottavaa. Se oli niin sanotusti vaan julistaa. Ikävä oli toki ja kaikenlaista surua, mutta en minä niillä exää kuormittanut. Juttelin niistä ystävien ja äidin kanssa.

Ai niin, olen se jättäjä. Ex ei juuri ikkunaa avannut keskustelulle suhteeseen liittyvistä asioista (toki puhuimme ihan arkisia asioita, lasten kuulumisia, appivanhempien kuulumisia jne jne) joten enpä nyt nähnyt aiheelliseksi alkaa aikuista miestä holhoamaan, että täällä nyt ex vaimo sinusta huolehtii, onhan kaikki hyvin...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on varma, että haluaa eron, mikä ongelma siinä on, että toinen haluaa vielä keskustella, voitaisiinko jatkaa? Pelätäänkö sitä toista jotenkin, koska ei uskalleta kohdata, vaan luikitaan takavasemmalle puhumatta mitään.

Kun olen halunnut erota ja toinen ei, se on kurja tilanne molemmille. Itkettykin joskus on, mutta siitä on sitten lähdetty tiedossa, että näin tässä nyt kävi ja se ei enää muutu. 

Njaa, onko sua koskaan uhkailtu toistuvasti itsetuhoisilla teoilla tai vaikka maineen pilaamisella? Väkivallalla? Kaikki ei tosiaan halua käydä taas kerran sitä keskustelua, koska tietää jo mihin se tilanne eskaloituu.

Niin ja terapiaan ei kaikki jätetyt halua käymään sitä erokeskustelua. Kun ei halua erota, ei halua myöskään keskustella erosta.

Siis toisen reaktiot erosta pelo

mitä keskusteltavaa siinä sitten on ettei ole fiiliksiä? Kertokaa nyt joku hyvänen aika miten se keskustelu menee missä minä ääneen pohdiskelen sitä kun ei ole fiiliksiä. Ehkä joku esimerkki auttaisi ymmärtämään mitä teemoja siinä sitten käsiteltäisi.