Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisinaan itse saattaa nähdä syyllisen vain exässään. Jos puoliso on ollut eroprosessin alullepanija ja ero on tullut ainakin jonkinasteisena yllätyksenä, puolisoa on helppo syyttää kaikista eron jälkeen vastaantulevista haasteista.

Vaikka puoliso olisikin ehdottanut eroa, onko hän vääjäämättä myös se, joka ensimmäisenä alkoi luopua puolisostaan erinäisin luotaan työntämisstrategioin? Vai olisiko sittenkin saattanut käydä niin, että se, jonka tarpeet ja toiveet hylättiin usein eri tavoin matkan varrella, olisikin kärsinyt vuosien aikana niin, ettei lopulta enää nähnyt muuta keinoa kuin erota?

Erilaisia eroja, erilaisia ihmisiä ja erilaisia syitä ja tilanteita on niin valtavan paljon, ettei tuollaisia yleistyksiä suuntaan tai toiseen voi yksinkertaisesti tehdä. Varmasti joissain tapauksissa on noin kun kerrot. Lisäksi samaankin tapaukseen voi olla useita mie

Niin, nyt vaaditaan jo esimerkkitapauksia. Huoh. Näköjään herätti tuo kommentti montakin. Hyvähän se on.

Vierailija kirjoitti:

Niin, monessa viestissähän on kerrottu, hieman eri sanoin, että on kertonut eron johtuvan syystä, ettei ole enää riittävästi tunteita, ei ole enää fiilistä, rakkaus on muuttunut kaveruudeksi, ei tunnu siltä, että kannattaisi jatkaa kun ei ole enää perusteita ja tunteita...mitä muuta oikeastaan pystyy sanomaan.

Haluaako joku jätetty todella kuulla pikkutarkan listan kootuista ärsytyksistä ja ahdistuksen tunteista tai mitä kaikkea? Ketä ja mitä se palvelisi? Vai haluavatko tosiaan, että jättäjä alkaisi katua tai sanoa, että kyllä tämä on niin kamalaa kun joudun sinut jättämään, elämäni kamalin hetki, uusi nainen/mies ei ikinä voi korvata sinua, kadun tätä varmaan koko ikäni...tämäkö olisi hyvä. 

Luimistellen eikä salaa ei pidä häipyä, mutta jättäjä tuskin pystyy millään keinoin tekemään eroä "oikein" tai kertomaan syytä " oikein sanoin". Jättäjä ei voi tehdä oikein eron syitä kertoessaan, kertoi hä

Sama. Mulle kyllä riittäisi jos mies sanoisi ettei halua enää jatkaa yhdessä, mihin minä sitä syytä siinä tarvitsisin muuhun kuin että voisin kiistää, että ei se niin mennyt ja itse olet sitä ja tätä. Elänhän minäkin tässä suhteessa niin kai mulla nyt joku kosketus on siihen olisko mun käytöksessä esim joku yksittäinen asia joka on niin raskas toiselle kestää että rakkaus kuoli. Eiköhän se vaan näivettynyt pois se tunne ilman yhtä isompaa syytä. "kasvettiin erilleen" tai jotain muuta bullshittiä.

Itseasiassa jos en suhteen aikana koskaan olisi saanut mitään vihiä mistään mikä minussa miestä ärsyttää, niin olisin ollut jo kauan sitä mieltä että suhteessa on jotain vikaa. Niin täydellisesti toisilleen sopivia ihmisiä ei ole olemassakaan, muuta kuin jossain folie a deux tyyppisessä tilanteessa, ettei ikinä mitään sanomista tulisi mistään. Kai me nyt jostain kiistellään ja puhutaan. Ja siinähän niitä sitten löytyy niitä syitä; juttuja jotka minussa toista veetuttaa, mutta joissa en syystä tahi toisesta ole häntä tullut vastaan, että olisin tyydyttävässä määrin muuttunut.

"Jos syy pohjalla on pääasiassa esimerkiksi se, että rakkaus on muuttunut ystävyydeksi vuosien saatossa ja kaipaa itse elämältään tai parisuhteeltaan vielä jotain muuta, niin sitten tietenkin kertoo tämän asian! "

Kommentti oli osoitettu lähinnä heille jotka ovat sitä mieltä, ettei riitä kun sanoo, ettei ole enää fiilistä. Pitää kertoa ja perustella tarkemmin. En tajua miten tuokin taas eroaa siitä, että sanoo että rakkaus on muuttunut ystävyydeksi vuosien saatossa. Tai että on eri asia sanoa, että haluan erota kun en halua enää jatkaa suhdetta vs perustella paremmin että en ole riittävän ihastunut. Mikä ihme salattu motiivi siellä sitten olisi ellei juuri tuo 'ei ole enää fiilistä'? Ehkä jättäjä on kiristetty aseella uhkaamalla eroamaan ja ero olisi helpompi hyväksyä kun tietäisi, ettei hänkään olisi sitä halunnut? Vai mikä ihmeen motiivi siellä muukaan olisi kuin että ei ole suhteeseen vaadittavaa tunnetta?

Siis etkö todella näe ero siinä, että kertoo "ei ole enää fiilistä" tai yleisesti ottaen "suhde ahdistaa" , kuin vaikka että "rakkaus on muuttunut ystävyydeksi vuosien saatossa ja kaipaa itse elämältään tai parisuhteeltaan vielä jotain muuta"?

Ja sitten se kaikken kamalin, että vielä kuuntelisi mitä toinen siihen sanoo, mitä tunteita herättää ja sitten voisi ehkä keskustella myös, vastata mahdollisesti joihinkin kysymyksiinkin jos toisella sellaisia herää... Hui miten liikaa on "vaadittu"...  Ihmiset, ihan oikeastko?

Onko tällainen todella liikaa useiden yhdessäolon vuosien jälkeen? No ei kyllä todella.