Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

28 v:llä kaikki ihan hyvin.

Neljän päivän vapaa takana ja nyt ruokatauolla.

Vapaalla olin kaksi yötä yökylässä, yhden ystävälläni ja yhden "tapailumiehen" kotona ja vapaat teki tosi hyvää. Pieni sisäinen ääni sanoo, että tämä tapailumiehen tapailu saattaa tulla päätökseen, mutta jos näin käy niin sitä en jää suremaan vaan ilolla mietin kuinka kiva kuukausi oli ja kiitollinen olen siitä kuinka ko. henkilön tapaaminen herätti minut elävien kirjoille.

Ex keksii koko ajan asioita, minkä turvin täällä kotonamme voi käydä. Esim. kun hakee lapsemme niin tulee aina hakemaan kotoolta asti ja tuo kotiin asti ja todellakin 17v poika osaa mennä parkkipaikalle itsenäisesti. Kiva toki, että viettävät aikaa yhdessä.

Kaikki ihan hyvin, joku sisäinen levottomuus minussa kuitenkin elää. Ihana on, että se suru on hellittänyt, mutta välillä tekee edelleen kipeää. Joku perustarve minulla olisi saada rakastaa ja tulla rakastetuksi, olen selkeästi parisuhdeihminen ja vieläkin välillä jään miettimään sitä mitä menetin. Olen kuitenkin hyväksynyt, että mennyt on mennyttä ja pitää mennä avoimin mielin eteenpäin.

Nopea kommentti vain 28: Hienoa kuulla, että sinulla menee hyvin! Sinulla on kyllä oikeus asettaa rajat exälle ja kieltää häntä tulemasta kotiisi. Ero on ero ja se on hänenkin aika hyväksyä. Kaikkea ei voi saada.

28, onnea suurista edistysaskelista ja tästä tapahtuneesta tapailusuhteesta, joka ennen kaikkea muistuttaa sinun omasta arvokkuudestasi ja elämästäsi! voi kun toivoisin että pääset omaan kotiin, joka on omaa tilaasi, jossa ei ole ex-miehen tavarat ja yhteiset muistot ja JOHON MIES EI VOI TUPSAHTAA MILLON MILLÄKIN SYYLLÄ! Ei exän kotiin tuolla lailla tuppauduta, ei ole minusta normaalia (sori, sanon suoraan) eikä tee sulle itsellesi hyvää. Sun täytyy päästä elämässä eteenpäin ja ex siellä koko ajan kurkkii reunalla. Toivottavasti ei enää ehdottele treffejä tai kävelyjä ja ruuanlaittoja? Saisittepa edes sovittua jonkun rajallisen ajan, vaikka kuukausi, jolloin ette näe ollenkaan tms., sekin voisi tuoda sulle rauhaa asian käsittelyyn ja omaan elämään. Tai saisittepa viimein asumisen järjesteltyä uuteen kuosiin (iso homma, tiedän), jotta sinä pääset elämään omaa elämääsi ilman, että yksi siellä liepeillä pyörii oman päänsä mukaisesti.

Yleisellä tasolla: vaikka ero olisi sopuisakin, on usein helpompi päästä eteenpäin, kun edes muutamaksi kuukaudeksi katkaisee välit TÄYSIN (jos ei ole lapsia) ja sen jälkeen voi vaikka miettiä, voidaanko olla kavereita/tekemisissä.

Kaikkea hyvää ja aurinkoisia kesäisiä päiviä kaikille<3

Miten menee ap?

Kamala tilanne Ap:llä, toisaalta uskoisin että epäilyn vahvistuminen vain antaa pontta siihen päätöksessä pysymiseen ja vaikka romahtamisia väistämättä tulee niin polulla on helpompi pysyä. Kun sitä etäisyyttä on tarpeeksi niin paha olokin väistynee aikanaan.

Meillä on tilanne junnannut paikallaan, en uskalla päästää irti. Mutta pääsin nyt siihen pisteeseen että laitoin miehen katastrofaalisen viikonloppuvisiitin jälkeen hänelle viestin aikalailla näin " sinulla menee liian lujaa että mahdutaan enää sun elämään, enkä halua pojan enää ikinä todistavan näitä sekoiluja, itse en pysty seuraamaan vierestä enempää kuinka rakas ihminen tuhoaa itsensä. Saa ottaa yhteyttä kun haluat vieroitukseen. rakastan sua."

Mitä tämä aineiden maailmassa elävä rakas ihmiseni vastaa? "Laita sit vaan ne avioeropaperit menemään jos ei muuta sanottavaa ole"

En vain totu siihen miten kylmä hän on.

Hän tosiaan viikonloppuna täällä pyöritteli niitä pillereitään joita oli raahannut mukanaan satoja välillä levitellen niitä sängylle- välillä piilottaen jääkaappiin, tonki harhaisena paikkoja, mönki mun saunan lattialla lähes tunnin hokien että tää paikka on niin pommi, yht'äkkiä lapsi  oli hänelle kertonut että oon soittanut tänne "raidin", muhun ei voi enää luottaa, ei nukkunut sekuntiakaan vaan vaelsi yöt läpeensä kurkkimassa ikkunoista, jne.  Soitin äitinsä hakemaan sen pois täältä lauantai illalla kun lyhyen koirien pissatuslenkin jälkeen löysin tämän harja kourassa nukkuvan lapsen huoneessa kyttäämässä kiihtyneenä ikkunassa, jonka jälkeen kävi häiriköimässä naapureitani puhuen ampumisen äänistä ja soitti siitä häkeenkin. 

Ei tollaiseen ihmiseen enää saa mitään kontaktia :(

 

Vierailija kirjoitti:

28, onnea suurista edistysaskelista ja tästä tapahtuneesta tapailusuhteesta, joka ennen kaikkea muistuttaa sinun omasta arvokkuudestasi ja elämästäsi! voi kun toivoisin että pääset omaan kotiin, joka on omaa tilaasi, jossa ei ole ex-miehen tavarat ja yhteiset muistot ja JOHON MIES EI VOI TUPSAHTAA MILLON MILLÄKIN SYYLLÄ! Ei exän kotiin tuolla lailla tuppauduta, ei ole minusta normaalia (sori, sanon suoraan) eikä tee sulle itsellesi hyvää. Sun täytyy päästä elämässä eteenpäin ja ex siellä koko ajan kurkkii reunalla. Toivottavasti ei enää ehdottele treffejä tai kävelyjä ja ruuanlaittoja? Saisittepa edes sovittua jonkun rajallisen ajan, vaikka kuukausi, jolloin ette näe ollenkaan tms., sekin voisi tuoda sulle rauhaa asian käsittelyyn ja omaan elämään. Tai saisittepa viimein asumisen järjesteltyä uuteen kuosiin (iso homma, tiedän), jotta sinä pääset elämään omaa elämääsi ilman, että yksi siellä liepeillä pyörii oman päänsä mukaisesti.

Yleisellä tasolla: vaikka ero olisi sopuisakin, on usein helpompi päästä eteenpäin, kun edes muutamaksi kuukaudeksi katkaisee välit TÄYSIN (jos ei ole lapsia) ja sen jälkeen voi vaikka miettiä, voidaanko olla kavereita/tekemisissä.

Kaikkea hyvää ja aurinkoisia kesäisiä päiviä kaikille<3

Miten menee ap?

Nyt kun oma mieli ei ole enää niin synkkä niin tämä asunto ei aiheuta enää niin pahaaoloa ja toisaalta olemme asuneet tässä jo puoli vuotta ilman exää niin siihen alkaa tottumaan. Mies vaan on edelleen täällä kirjoilla ja turhauttaa maksaa joka kuukausi ylimääräinen 20 euroa vesimaksusta (nyt jo 140 euroa). Olen ihan tosissani sanonut, että erikseen sopimatta ei tulla oven taakse, mutta huonolla menestyksellä.

Esimerkkinä nyt viime viikolla mies kysyi tarviiko ja käydäänkö yhdessä ruokakaupassa, sanoin, että ei tarvitse ja saan käytyä ihan itse kaupassa. Seuraavana päivänä kävi ovi ja mies oli käynyt ostamassa 10 mehua + pari maitoa. Tavallaan kilttiä kun tietää, että minä rahtaan niitä kävellen kaupasta, mutta toisaalta epäkunnioittavaa kun ei jälleen kerran kuunnellut minua laisinkaan.

Nyt pitää mut varpaillaan koko ajan kun "sitä sun tätä" pitää olevinaan korjata täällä, asioita joita ei ole hoidettu 2-5 vuoteen ja nyt juuri pitää korjata. Viimeksi kun ilmoitti tulevansa niin karkasin parin tunnin kävelylenkille.

Huokaus, mutta silloin noin 5 viikkoa sitten kun pistin ne puhehousut jalkaan niin sen jälkeen ei olla käyty kaupassa, lounastreffeillä, kyläilty tms. Jotenkin tuntuu vaan, että yrittää taas tulla mun elämään, on nyt soittanut kahtena päivänä peräkkäin yms. Pitää vaan nyt taas pistää kovaa vastaan, en ole itse valmis ystävyyteen vielä (liikaa sirpaleita).

Kuolemattomalle minulta ei löydy järkeviä sanoja, kirjoituksesi kuulosti niin hurjalta. Minun on vaikea ymmärtää syytä miksi kestät tuon kaiken, ymmärrän toki, että rakkaus on niin vahva ja näet rakkaan ihmisen aineiden takana. Kunhan Sinä ja lapsesi pysytte turvassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

28, onnea suurista edistysaskelista ja tästä tapahtuneesta tapailusuhteesta, joka ennen kaikkea muistuttaa sinun omasta arvokkuudestasi ja elämästäsi! voi kun toivoisin että pääset omaan kotiin, joka on omaa tilaasi, jossa ei ole ex-miehen tavarat ja yhteiset muistot ja JOHON MIES EI VOI TUPSAHTAA MILLON MILLÄKIN SYYLLÄ! Ei exän kotiin tuolla lailla tuppauduta, ei ole minusta normaalia (sori, sanon suoraan) eikä tee sulle itsellesi hyvää. Sun täytyy päästä elämässä eteenpäin ja ex siellä koko ajan kurkkii reunalla. Toivottavasti ei enää ehdottele treffejä tai kävelyjä ja ruuanlaittoja? Saisittepa edes sovittua jonkun rajallisen ajan, vaikka kuukausi, jolloin ette näe ollenkaan tms., sekin voisi tuoda sulle rauhaa asian käsittelyyn ja omaan elämään. Tai saisittepa viimein asumisen järjesteltyä uuteen kuosiin (iso homma, tiedän), jotta sinä pääset elämään omaa elämääsi ilman, että yksi siellä liepeillä pyörii oman päänsä mukaisesti.

Yleisellä tasolla: vaikka ero olisi sopuisakin, on usein helpompi päästä eteenpäin, kun edes muutamaksi kuukaudeksi katkaisee välit TÄYSIN (jos ei ole lapsia) ja sen jälkeen voi vaikka miettiä, voidaanko olla kavereita/tekemisissä.

Kaikkea hyvää ja aurinkoisia kesäisiä päiviä kaikille<3

Miten menee ap?

Nyt kun oma mieli ei ole enää niin synkkä niin tämä asunto ei aiheuta enää niin pahaaoloa ja toisaalta olemme asuneet tässä jo puoli vuotta ilman exää niin siihen alkaa tottumaan. Mies vaan on edelleen täällä kirjoilla ja turhauttaa maksaa joka kuukausi ylimääräinen 20 euroa vesimaksusta (nyt jo 140 euroa). Olen ihan tosissani sanonut, että erikseen sopimatta ei tulla oven taakse, mutta huonolla menestyksellä.

Esimerkkinä nyt viime viikolla mies kysyi tarviiko ja käydäänkö yhdessä ruokakaupassa, sanoin, että ei tarvitse ja saan käytyä ihan itse kaupassa. Seuraavana päivänä kävi ovi ja mies oli käynyt ostamassa 10 mehua + pari maitoa. Tavallaan kilttiä kun tietää, että minä rahtaan niitä kävellen kaupasta, mutta toisaalta epäkunnioittavaa kun ei jälleen kerran kuunnellut minua laisinkaan.

Nyt pitää mut varpaillaan koko ajan kun "sitä sun tätä" pitää olevinaan korjata täällä, asioita joita ei ole hoidettu 2-5 vuoteen ja nyt juuri pitää korjata. Viimeksi kun ilmoitti tulevansa niin karkasin parin tunnin kävelylenkille.

Huokaus, mutta silloin noin 5 viikkoa sitten kun pistin ne puhehousut jalkaan niin sen jälkeen ei olla käyty kaupassa, lounastreffeillä, kyläilty tms. Jotenkin tuntuu vaan, että yrittää taas tulla mun elämään, on nyt soittanut kahtena päivänä peräkkäin yms. Pitää vaan nyt taas pistää kovaa vastaan, en ole itse valmis ystävyyteen vielä (liikaa sirpaleita).

Kuolemattomalle minulta ei löydy järkeviä sanoja, kirjoituksesi kuulosti niin hurjalta. Minun on vaikea ymmärtää syytä miksi kestät tuon kaiken, ymmärrän toki, että rakkaus on niin vahva ja näet rakkaan ihmisen aineiden takana. Kunhan Sinä ja lapsesi pysytte turvassa.

Miehelle viesti, että tekee heti muuttoilmoituksen taloyhtiöönne 1.6. alkaen tai sinä teet hänen puolestaan. Pyydät samalla totta kai häneltä ne 140€ vesimaksut. Sinun ei kuulu tuollaisesta vetelyydestä maksaa (tiedän, tämä summa ei ole mahdoton mutta kyseessä on enemmänkin se miten sua saa kohdella), ota se periaatteeksi ja puolusta itseäsi hyvä ihminen! Mies voi olla vaikka minkä masennuksen kourissa, mutta tämä käytös on asiatonta eikä sinun tarvitse sitä sietää! Totta kai voit olla iloinen ettei käytös ole vielä pahempaa, aggressiivista tms. Mutta miehen käytös, tuppautuminen sinun kotiisi, raha-asioiden sopimattomuus, keskustelun välttely jne. voi olla henkistä ja taloudellista väkivaltaa. Mieti: miehellä on oma koti jossa omaa tilaa ja rauhaa, sinulla ei, koska miehellä omasta mielestään oikeus tulla tarvittaessa sinnekin. Sekä sinä että mies etenette hyvin paljon miehen ehdoilla. Mutta ihmissuhteessanne on kaksi ihmistä, joten ota itsellesi tasavertainen rooli äläkä anna miehen pompottaa sinua. 140€:lla saat itsellesi jonkun kivan jutun, kuten hotelliyön tai jonkun kurssin aiheesta mistä pidät tai vaikka ihanan kesämekon.

edellinen jatkaa vielä. Ilmoitat miehelle selvästi, ettet enää ota vastaan kauppaostoksia ja jos tuo vielä senkin jälkeen niin toteutat asian, jätät ne vaikka ulko-oven taakse. Mies tarvitsee jonkun herätyksen ettei noin voi toimia, hän on nyt ihan pihalla siitä miten toimii. Kuvittelee ehkä auttavasi sua, mutta oikeasti hän estää sua pääsemästä eteenpäin! Kova kovaa vastaan, kuten sanoit.

Korjailuista voit sanoa, että tilaa omaan piikkiinsä vaikka ulkopuolisen remppamiehen, jos ne asiat nyt on muka pakko hoitaa, mutta hän ei voi siellä nyt ravata. Tyhmä juttu, mutta nyt tarvitaan joku tällainen herätys miehelle!

Onpa täällä ollut taas juttuja!

Ihan sielusta riipaisee kaikkien tarinat. Ap on saanut nyt tietää sen, minkä jo tiesikin. Uskon, että miehen seikkailusta sen pskat, rumasti sanottuna, mutta mikä raivo itsessäni nousisi myös juuri tuosta, että kaiken päälle on katsonut oikeudekseen huutaa, haukkua ja sättiä. Tämä käytös, vaikka on todellakin ikävä kyllä kai yleistä, on vaan jotenkin niin hlvetin käsittämätöntä. Sekopäistä. Sairasta. Mutta eiväthän he itse tätä näe - koska tarvitsevat sitä elääkseen itsensä ja syyllisyytensä kanssa. Mikä on vielä sekopäisempää...

28v nyt on hyvä pohtia sitä tosiaan, onko muuttaminen vaihtoehto vaiko se, että mies ymmärtää, että hän ei siellä enää asu ja lakkaa käyttäytymästä kuten se olisi edelleen hänen kotinsa. Mielestäni voisit hyvin sanoa hänelle ihan suoraan, että mietipä tätä tilannetta nyt vielä kerran hetki: sinulla on kaksi kotia ja minulla ei yhtäkään, koska edelleen pidät tätä omanasi.

Kuolematon, tuohan on joku huume/päihdepsykoosi. Hoitoon heti, voi ihan olla pakkohoidonkin paikka. Et tosiaan enää voi laskea lasta lähellekään!

T: MaratonParkuja

Vierailija kirjoitti:

edellinen jatkaa vielä. Ilmoitat miehelle selvästi, ettet enää ota vastaan kauppaostoksia ja jos tuo vielä senkin jälkeen niin toteutat asian, jätät ne vaikka ulko-oven taakse. Mies tarvitsee jonkun herätyksen ettei noin voi toimia, hän on nyt ihan pihalla siitä miten toimii. Kuvittelee ehkä auttavasi sua, mutta oikeasti hän estää sua pääsemästä eteenpäin! Kova kovaa vastaan, kuten sanoit.

Korjailuista voit sanoa, että tilaa omaan piikkiinsä vaikka ulkopuolisen remppamiehen, jos ne asiat nyt on muka pakko hoitaa, mutta hän ei voi siellä nyt ravata. Tyhmä juttu, mutta nyt tarvitaan joku tällainen herätys miehelle!

Kiitos herättelystä.

Tuo, että miehellä on se oma tila on asia joka välillä kiukuttaa oikeesti. Rakastan poikaani älyttömästi, mutta ei ole aina helppoa olla teinipojan kanssa kaksin. Vaikka pojalla on omia menoja niin silti en pysty ikinä suunnittelemaan kotoilua niin, että varmasti tiedän olevani yksin. Nyt rehellisesti sanottuna ahdistaa tuleva 3 kk, eli pojalla nyt koeviikko ja ensviikko arviointiviikko ja sitten alkaa kesäloma. Ei ole helppoa tehdä etänä töitä niin, että olemme toistemme jaloissa koko ajan. Kuinka helppoa miehen oli jättää meidät ja muuttaa yksin ja kaikki vastuu minulla. Ei ole sama asia nähdä lasta kerta kahteen viikkoon pari tuntia kerrallaan. Poika tulee ja menee ja näköjään taas saa jännittää miehenkin kulkemisia.

Minä en ymmärrä miehen ajatusmaailmaa, miksi yrittää vielä jollakin tasolla pitää kiinni. Sanoin, että en pysty olemaan ystävänä, että sattuu liikaa ja haluan mennä eteenpäin, että pääsen tervehtymään. Sanoin, että pärjään hyvin ja että Hänellä ei ole mitään velvollisuuksia minua kohtaan.

En silloin osannut kuvitella, että vain 4 yötä myöhemmin törmään henkilöön, jonka päästin lähelle ja vaikka kyse laastarisuhteesta niin se on saanut minut loistamaan, tuntuu hyvältä ja naiselliselta. Hymyilen ihmisille ja yleensäkin näen taas ympärille. Jäin nyt miettimään, että ex on varmaan huomannut muutoksen minussa ja ihmettelee sitä.

On kyllä aika jutella miehelle taas ihan tosissaan. Ensimmäisenä nyt se muuttoilmoitus pois yms.

Ei tästä näin tule mitään ja itseasiassa voisin pyytää, että tuo pari isoa pahvilaatikkoa, että alan joitain kaappeja tyhjentelemään Hänen tavaroista.

Kuolematon kirjoitti:

Kamala tilanne Ap:llä, toisaalta uskoisin että epäilyn vahvistuminen vain antaa pontta siihen päätöksessä pysymiseen ja vaikka romahtamisia väistämättä tulee niin polulla on helpompi pysyä. Kun sitä etäisyyttä on tarpeeksi niin paha olokin väistynee aikanaan.

Meillä on tilanne junnannut paikallaan, en uskalla päästää irti. Mutta pääsin nyt siihen pisteeseen että laitoin miehen katastrofaalisen viikonloppuvisiitin jälkeen hänelle viestin aikalailla näin " sinulla menee liian lujaa että mahdutaan enää sun elämään, enkä halua pojan enää ikinä todistavan näitä sekoiluja, itse en pysty seuraamaan vierestä enempää kuinka rakas ihminen tuhoaa itsensä. Saa ottaa yhteyttä kun haluat vieroitukseen. rakastan sua."

Mitä tämä aineiden maailmassa elävä rakas ihmiseni vastaa? "Laita sit vaan ne avioeropaperit menemään jos ei muuta sanottavaa ole"

En vain totu siihen miten kylmä hän on.

Hän tosiaan viikonloppuna täällä pyöritteli niitä pillereitään joita oli raahannut mukanaan satoja välillä levitellen niitä sängylle- välillä piilottaen jääkaappiin, tonki harhaisena paikkoja, mönki mun saunan lattialla lähes tunnin hokien että tää paikka on niin pommi, yht'äkkiä lapsi  oli hänelle kertonut että oon soittanut tänne "raidin", muhun ei voi enää luottaa, ei nukkunut sekuntiakaan vaan vaelsi yöt läpeensä kurkkimassa ikkunoista, jne.  Soitin äitinsä hakemaan sen pois täältä lauantai illalla kun lyhyen koirien pissatuslenkin jälkeen löysin tämän harja kourassa nukkuvan lapsen huoneessa kyttäämässä kiihtyneenä ikkunassa, jonka jälkeen kävi häiriköimässä naapureitani puhuen ampumisen äänistä ja soitti siitä häkeenkin. 

Ei tollaiseen ihmiseen enää saa mitään kontaktia :(

 

Kerron ihan tosiasian. Ystäväni luona vieraili aikoinaan huumesekohörhö, siis pelkkä ystävä ja oli yrittänyt syöttää lapselle huumeita. Nyt valoja! Toivottavasti naapuri älyää tehdä lastensuojeluilmoituksen. Sinä vain mietit, ettei enää saa kontaktia. Älä päästä häntä enää kotiisi.

Miten Ap pärjäilet?

MaratonParkuja kirjoitti jälleen niin hyvin.

Tuota miehesi toimintaa olen miettinyt paljonkin, kaikki se mustasukkaisuus Sinua kohtaan. On todellakin totta, että ne mustasukkaisimmat miehet taitavat olla itse pettäjiä. Silti, vaikka olet arvannut miehen naiskuviot niin silti se satuttaa kun totuus Sinulle valkeni, aina sitä varmasti toivoo olevansa väärässä. Ja kuinka hankala, ilkeä ja häijy miehesi on ollut ja on Sinua kohtaan.

Mennyt on kuitenkin mennyttä ja nyt kaikki paukut tulevaisuuteen, ota kaikki mahdollinen apu vastaan. Miten Sinulla meni lääkärissä ?

Olet mielessäni usein.

Ollaan nyt kuljettu tätä matkaa yhdessä noin 11 kk.

28 v yhdessä, ymmärsinkö oikein että mies tulee edelleen omilla avaimilla kotiinne, ja vielä ilmoittamatta? Kirjoitit tuossa hiukan aiemmin: "Seuraavana päivänä kävi ovi ja mies oli käynyt ostamassa 10 mehua + pari maitoa" (vaikka olit nimenomaan sanonut, ettet tarvitse kauppa-apua).

On huolestuttavaa jollei hän kunnioita asettamiasi rajoja. Ei hänellä pitäisi olla mitään oikeuksia marssia sisään noin vain jos on kerran muuttanut jo pois, ja etenkin, jos olet sanonut että ilmoittamatta ei ole mitään asiaa taloon. Nyt topakoidu, jos haluat omaa rauhaasi kunnioitettavan!

Voi tosiaan olla, että hän vaistoaa kilpailijan ilmaantuneen ja haluaa siksi tehdä tuollaisia tsekkauskäyntejä ja todellakin pitää sinut varpaisillaan. Se on toisaalta ymmärrettävää, mutta väärin se silti on. Ei hän saa yrittää sabotoida sinun uutta elämääsi.

Vierailija kirjoitti:

Kerron ihan tosiasian. Ystäväni luona vieraili aikoinaan huumesekohörhö, siis pelkkä ystävä ja oli yrittänyt syöttää lapselle huumeita. Nyt valoja! Toivottavasti naapuri älyää tehdä lastensuojeluilmoituksen. Sinä vain mietit, ettei enää saa kontaktia. Älä päästä häntä enää kotiisi.

Ystävä on hieman eri asia kuin lapsen oma isä, mutta kyllä ymmärrän pointin. Voin sanoa etten ottanut tota pillerien tuomista ihan kevyesti koska nimenomaan painotin että tänne tullaan selvinpäin eikä tuoda mitään mukana.

Tiedän kuitenkin sokeutuneeni tilanteelle koska se on jatkunut niin kauan. ja kyllä, meillä on jo miehen sekoilujen vuoksi lastensuojelu tässä mukana- ei hätää. Tämä tilanne tuli puskista, ei ole meillä käydessään ennen ollut tässä kunnossa ja kuten sanottu, ei ole tervetullut enää ellei mene vieroitukseen.

 

Ap,

28 kyseli sun kuulumisia, samaa olen minäkin toivonut. Kerro toki jotain, vaikkei niin suuria olisikaan tapahtunut. Mitä tietysti toivon, että olisi. Suuri mullistus, ukkeli hevon kuusessa ja raha-asiat selvillä, ja lasten asiat ja asumiskuviot selvät.

(Miten monta 'ja' sanaa sainkaan sopimaan tuohon edelliseen lauseeseen🙃?)

Moni on jo aiemmin sanonut sinun olevan hyvä äiti. Samoin minä toistan sen. Vaikka nyt tuntuisi siltä, että isä typerine lupauksineen saa heitä puoleensa, kyllä lapset on fiksuja.

Itsellä lapsena oli täti, joka toi usein karkkeja (harvinaista herkkua -70 luvulla) ja toinen täti, joka piti meille veljen lapsille komentoa, halasi usein. Arvaa kumpi oli kuolemaansa asti rakkaampi?

Tälläisin miettein🌻

Tuumis

Voi kunpa tämä exä kirjoittaisi tänne myös. Totuus voisi kolahtaa????

Vierailija kirjoitti:

Voi kunpa tämä exä kirjoittaisi tänne myös. Totuus voisi kolahtaa????

Kenen exä?

Täällä on monen tarina...

Luin alkupään juttuja ja sitten näitä loppupään. Olen itse myös "neljänkympin kriisin" uhri. Meillä mies rupesi yhtäkkiä kulkemaan baareissa ja etääntyi minusta ja perheestä. Taustalla oli pitkään sitä, ettei mies kertakaikkiaan pystynyt/osannut puhua tunneasioista mitään ja pitkällisen vuosia kestäneen yrittämisen jälkeen lakkasin lopulta itsekin puhumasta hänelle. 

Meillä miehen kriisi johti siihen, että etsi itsellensä uuden naisen, avioliitossa hänkin tuolloin. Meillä ei kuulemma enää kemiat toimineet miehen kanssa (no se oli kyllä totta, oli kolme pientä lasta jne.). 

Mulla meni noin 2,5 vuotta että sain toivuttua kunnolla erosta ja hylkäämisestä. Oli myös pientä laastaria ja nyt elän etäsuhteessa jossa arki omien lasten kanssa ykkösenä. Miehen uusi otti mun roolini ja ohjasi, neuvoi, opetti tuota lapsimiestä aikansa ja naimisiinkin menivät kiirehtien, nyt hekin eronneet.  Mulla on rauha ja fiilis että itse sain itsenäistyä ja olla nyt upea nainen, mies aloittaa taas kerran alusta.

Erosta on viitisen vuotta. Ja meillä mies edelleenkin mielellään ajaa autonsa tähän pihaan kun hakee lapset, olemme hyvissä puheväleissä (osa lapsistamme erityislapsia joten täytyy olla). Ainut asia, mikä kiristää välejä on elatusmaksut. En ole vaatinut indeksikorotuksia enkä muutenkaan häntä osallistumaan lasten juttuihin, koska siitä suuttuu heti.

28, mietin tuossa, että kyllä sinun täytyy asettaa nyt rajat sillä ex-miehesi ei jostain syystä halua tai pysty siihen. Voi hyvin olla, että hän vaistoaa kilpailijan tai että olet alkanut elää omaa elämääsi. Mutta sillä ei ole merkitystä, mitä hänen päässään liikkuu. Hänhän itse lähti jo kotoa 10 kk sitten eli hän teki jo oman ratkaisunsa eikä halunnut olla sinun kanssasi. Kysyisin myös, onko teillä muut kuin asumiskuviot edenneet eli onko avioero vireillä ja omaisuuden ositus meneillään. Sillä sinulle tulee myös ratkaistavaksi, miten haluat asua jatkossa, myydä kodin ja ostaa uuden vai mitä. Joka tapauksessa tässä väliaikanakin sinulla on myös oikeus omaan rauhaan. Kotirauha on taattu kaikille laissa. Tsemppiä! Aseta vain rohkeasti rajat. Huomasit miten hyvää se teki edellisellä kerralla kun kunnolla puhuit eksän kanssa ja asetit omat rajasi.

Kuurankukka kirjoitti:

28, mietin tuossa, että kyllä sinun täytyy asettaa nyt rajat sillä ex-miehesi ei jostain syystä halua tai pysty siihen. Voi hyvin olla, että hän vaistoaa kilpailijan tai että olet alkanut elää omaa elämääsi. Mutta sillä ei ole merkitystä, mitä hänen päässään liikkuu. Hänhän itse lähti jo kotoa 10 kk sitten eli hän teki jo oman ratkaisunsa eikä halunnut olla sinun kanssasi. Kysyisin myös, onko teillä muut kuin asumiskuviot edenneet eli onko avioero vireillä ja omaisuuden ositus meneillään. Sillä sinulle tulee myös ratkaistavaksi, miten haluat asua jatkossa, myydä kodin ja ostaa uuden vai mitä. Joka tapauksessa tässä väliaikanakin sinulla on myös oikeus omaan rauhaan. Kotirauha on taattu kaikille laissa. Tsemppiä! Aseta vain rohkeasti rajat. Huomasit miten hyvää se teki edellisellä kerralla kun kunnolla puhuit eksän kanssa ja asetit omat rajasi.

Kohta 11 kk on siitä kun mies ilmoitti pommina, että ei ole onnellinen ja 6 kk on pois muutosta.

Emme ole naimisissa ja yhteistä omaisuutta on tämä asunto (50%/50%). Monta kuukautta otin tämän asunnon myynnin puheeksi, täysin ahdistuneena tässä asumisesta, mutta enää en jaksa, sillä ei tämä juuri nyt ahdista. Täytyy tämä kyllä myydä, että mies saa omansa pois. Tiedän miksi mies ei hoputa, sillä olen myös tuonnut sen esiin, että kun tämä asunto myydään niin pojan asumiskuviot pitää myös miettiä. Poika on ilmoittanut, että asuu sen kanssa joka asuu tässä ja on ihan selvää, että mies ei halua asua lapsensa kanssa vaan yksin. Poikahan haluaisi jo muuttaa omilleen, mutta olen asiaa jarrutellut, mutta olen ihan varma että muuttaa omilleen heti kun täyttää 18v (reilu 0,5 vuotta). Tässä on nyt tällainen väliaika, olisi niin paljon helpompi myydä tämä ja miettiä ratkaisua vain omalta osaltani. Olen asunnut nyt vain isohkoa vastiketta maksaen, mutta myöskään mies ei maksa mitään pojan kuluja (ei elareita). Miehestä on nyt myynti kiinni, mutta katsotaan miten edetään.

Jäin nyt ihan miettimään tuota miehen ravailua täällä varoittamatta, niin ne mehut todellakin toi tullen vaan sisään omilla avaimilla. Yleensä ringittää, mutta samalla jo tulee niillä avaimilla sisään, eli en ehdi takapuoltani nostaa työtuolin takaa kun se ovi jo aukeaa. Ei se mulle kyllä sovi, tarvitsee tehdä stoppi siihen kyllä.

Edelleen myös halaa aina lähtiessä, mutta ei Yritä pussailla kun en anna siihen mahdollisuutta.

Rajat täytyy nyt asettaa ihan alusta asti. Minussa on tapahtunut niin suuri muutos viidessä viikossa, että otan härkää sarvista kiinni vielä tänään ...... ilmoitti meinaan minulle, että tulee korjaamaan tunnin päästä erään asian ......

Ihan tosissani pystyn ajattelemaan tällä hetkellä niin, että toivon, että ex on onnellinen ja elää nyt sitä elämää jota halusi niin kovasti, että perhe piti jättää.

Kiitos taas kaikista kommenteista.

Syvä huokaus.

Mies kävi tänään ja korjasi asian mitä tulikin korjaamaan, ringitti ovikelloa ja ihan odotti oven takana että pääsin avaamaan. Oli jotenkin kiireisen oloinen, yritin jutella ja sanoin, että nyt on aika tehdä se muuttoilmoitus pois, että vastike nousee todella paljon enkä enää ole valmis maksamaan yhtä ylimääräistä vesimaksua ja että olen nyt yli 3 kk asiasta sanonut. Ei kommentoinut siihen mitään. Lähtiessään kysyi, että onko minulla torstaina mitään ihmeellistä, että voisi tulla tekemään ruokaa. Huokaus.

Minulla on ihan oikeasti tunteet kuolleet, en tunne tällä hetkellä mitään Häntä kohtaan. Se itseasiassa tuntuu kamalan oudolta jopa pelottavalta. Rakastin niin valtavan monta vuotta ja rakastin niin pitkään eron jälkeen, mutta minussa on tapahtunut muutos. Tätä toivoin kuukausitolkulla, että kipu loppuisi ja nyt se on loppunut. Silti se on outoa.

En silti halua olla yhteydessä vaan haluan elää nyt omaa uutta elämääni.

Haluan selkeät rajat, oman itsenäisen elämän ja haluan ottaa kesän vastaan ilman surua, kipua ja ahdistusta.

Haluan taas hymyillä, nauttia elämän pienistä asioista, uusista ihmisistä ja auringon paisteesta.