Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Lainaus: "Koskaan ei voi tietää, voi vain päättää, onko tämä sellainen ihminen, jonka kanssa haluat ottaa riskin". Riski nimittäin on aina, pelasi sitten millä säännöillä hyvänsä. Ja jos on haluton ottamaan mitään riskejä, siinä äkkiä jää elämä elämättä".

Hyvin sanottu !!!!

Sanoin mökkimiehelle aikoinaan, että olen hieman tunnehörhö, mutta haluan antaa itselleni luvan tuntea niitä ihania tunteita joita Hän minussa nosti pintaan, että otan mieluummin sen riskin, että sattuu taas kuin että lakkaisin tuntemasta. Kerroin myös, että en osaa mitään ihmispelejä, että olen ollut niin kauan uskollisesti yhden kanssa. Heti oli toisen kanssa se tunne, että uskaltaa olla juuri sellainen kun on.

Nyt en höpötä enempiä itsestäni.

Olisi kiva kuulla mitä muille kuuluu ?

28 v yhdessä 

Olet kyllä ajatellut asioita tosi pitkälle, Liekki! Arvostan! Ja se miten osaat pukea ajatukset sanoiksi

Palaan myöhemmin omiin kuulumisiin ja muuhun..

-Sinilintu

Vierailija kirjoitti:

Hyvä ettet höpötä itsestäsi enää, miksi tulla jankkaamaan samaa tarinaa.

😘

Kiitos Sinilintu, mukava kuulla sinusta ja jatkoa toivottavasti seuraa pian! :)

Tämä ketju antoi minulle paljon jo lukemalla, ja toivon että keskustelu jatkuu vilkkaana. Sinilintu näytti hiljan hienoa esimerkkiä keskusteluun liittymisestä, ja toivon että muutkin vielä osallistumista epäröivät rohkaistuvat. Vähän jos koirat välillä räksyttävät, niin karavaani kulkee.

Itse olen löytänyt tästä ketjusta jonkinlaisen turvasataman, jossa setviä ajatuksiani. Suuren osan turvasta tuovat nimenomaan nimimerkilliset, jotka (usein ansaittua) kritiikkiä antaessaankin ovat aina myötätuntoisia ja kunnioittavia sanoissaan. On heitä toki nimimerkittömissäkin, mutta  yhdenkään myrkynkeittäjän en ole nähnyt astuvan esiin "omilla kasvoillaan". Siksi minusta ihana että kantikset jaksavat palata paikalle, vaikka oma elämäntilanne vaikuttaa suurimmalla osalla varsin seesteiseltä. Ja heidän hyvien kuulumistensa lukeminen luo toivoa siitä, että ehkä itsekin tästä vielä joku päivä jaloilleen ponkaisee, jos ap ja 28 v:kin ovat onnistuneet kampeamaan itsensä selville vesille varsin haastavista elämäntilanteista.

 

-Liekki

Osaat kyllä hyvin jäsennellä ajatuksiasi, Liekki. Löydän kirjoituksistasi usein paljon viisautta ja ajattelemisen aihetta, sekä elämänkokemuksesi ja osin rankkojenkin koettelemusten mukana tuomaa kykyä nähdä asioita monelta kantilta sekä erilaisista näkökulmista. 

 

Itselleni on tapahtunut tässä oman elämäni saippuaoopperassa melkoisia käänteitä, joita olen yrittänyt tässä jäsennellä mielessäni. Jälleen vaaditaan aikaa ja kylmähermoisuutta. Kesäloma meni tosiaan pääsääntöisesti mukavissa merkeissä. Toki taustan tilanne välillä toi mukanaan oman höysteensä ja vakaviakin keskusteluja käytiin. Kuitenkin kokonaiskuva oli erittäin positiivinen ja meillä oli mukavaa yhdessäoloa perheenä sekä osittain myös tuttavaperheiden kanssa. Näimme uusia paikkoja, uimme ja saunoimme paljon ja nautimme aikatauluttomuudesta ja hitaista aamuista. 

 

Loman jälkeen alkoi kuitenkin tapahtua melko tiiviissäkin tahdissa. Mieheni oli lähtenyt viettämään mökkiviikonloppua ystäviensä kanssa, mutta vaihtanutkin illan mittaa seuraa ja vietti aikaa tämän sivunaisensa kanssa, jota enää vaikea on ystäväksi nimittää. No itse en tokikaan ollut tietoinen tästä käänteestä ja kävi niin, että eräs autuaan tietämätön ystävättäreni näki heidät ja ymmärrettävästi oli aivan järkyttynyt. Itse olin raivoissani siitä, että kaiken keskustelun jälkeen minulta oli pimitetty asiaa. Tästä tuohtuneena lähetin tulikivenkatkuiset viestit sekä miehelleni että tälle ystävättärelle. Tämän jälkeen seuraavana päivänä olin kuitenkin tähän naiseen yhteydessä sopuisammin ja asiallisesti ja saimme asioista keskusteltua todella järkevästi. Hän avasi omaa näkökulmaansa ja minä omaani ja kävimme melko pitkäänkin hyvää keskustelua. Hän ehdotti myös tapaamista kasvotusten, mutta toistaiseksi ainakaan en koe siihen tarvetta. Koen, että tällä hetkellä kaikki tarpeellinen on hänen kanssaan sanottu puolin ja toisin. Sain onnekseni tietää, ettei häntä ole johdettu harhaan, vaan hän on alusta alkaen tiennyt vaimon ja lasten olemassaolosta.

jatkuu.

Olin täysin valmis tekemään avioerohakemuksen ja jotenkin näin sen enää ainoana vaihtoehtona. Kerroin asiasta miehelleni ja järjestin lapset hoitoon, jotta saamme paneutua asiaan rauhassa. Kun hetki koitti, mies kuitenkin itki ja pyysi, että voisimme yrittää vielä ja tällä kertaa aidosti. Hän sanoi, että on kohdellut minua todella väärin ja toivoi, että saisimme kaiken vielä korjattua ja voisin olla hänen kanssaan onnellinen. Hän pystyi puhumaan asioista vihdoin täysin rehellisesti ja myönsi, että heidän välilleen on kehittynyt tunteita ja siksi suhteesta on ollut niin vaikea irtautua. Kuitenkin hän haluaisi saada sen ystävyystasolle ja on tehnyt sen eteen jo paljon töitä ja yrittänyt panostaa perheeseen enemmän. Keskustelu oli pitkä, rauhallinen, rehellinen ja hyvä. Itse asetin ehdoksi ehdottoman rehellisyyden. Yhtään valhetta en ole valmis ottamaan enää vastaan. Erohakemus jätettiin siis toistaiseksi täyttämättä.

Tämän jälkeen tapahtui uusi käänne. Ystävätär oli kysellyt häneltä, että teimmekö erohakemuksen, koska hänelle olin siitä jutellut. Vastauksen oltua kielteinen, oli hän itse todennut, ettei enää halua mitään ystävyyssuhteeseen rinnastettavaa mieheni kanssa, vaan vakavampaa ja kertonut asian olevan joko tai. Mieheni oli kertonut haluavansa vielä korjata avioliittonsa ja tämän jälkeen nainen oli laittanut kaiken yhteydenpidon täysin poikki. Mies oli asiasta murheellinen, mutta ihmeellisesti pystyi avaamaan minulle niitä tuntojaan jonkin verran ja saimme keskusteltua uudesta tilanteesta.

Tämähän ei toki tarkoita, etteivätkö he esimerkiksi syksyn tullen taas tapaisi. En yllättyisi siitä yhtään, mutta siinä punnitaan sitten miehen kyky rehellisyyteen. Aika näyttää miten käy, mutta vaikka eroaisimme, koen että noista avoimista keskusteluista oli valtava hyöty jatkoa varten. Minun ei tarvitse nähdä tätä naista minään inhottavana olentona tai olla hänelle katkera. Mieheni on se, joka on vastuussa meidän elämään aiheutuneista sotkuista. En myöskään koe, että tämä toinen nainen on ongelmiemme ydinsyy. Haasteellinen elämänvaihe vain huipentui ja eskaloitui tähän ihastumiseen. En usko myöskään haasteiden kadonneen. Nyt tarvitaan ajatustyötä ja aikaa.

- Hukassa

Vierailija kirjoitti:

Hyvä ettet höpötä itsestäsi enää, miksi tulla jankkaamaan samaa tarinaa.

Oioi, äkäpussikin ennätti paikalle <3 puspus. Oliko kehno aamu, nukuitko huonosti? Eiköhän se mieli siitä pikkuhiljaa kohene, kun saa vähän ensin äkäiltyä ja ilkeiltyä muille.

ps. Mukava aina kuulla 28 v ajatuksia! Koko ketjun peruspilari, lämpimällä ja rohkealla sydämellä asioita aidosti kertoen. Kiitos siitä.

Kiitos tilannepäivityksestä Hukassa :)

On siinä tosiaan ollut vauhtia ja vaarallisia tilanteita yhteen kesään! Pidän itse sivunaisen päätöstä pistää yhteydet poikki kokonaan viisaana. Kun on totisia tunteita, on ystävyyden leikkiminen lähinnä itseensä jalkaan ampumista, ja tämän olisi hyvä myös miehesi tiedostaa. Osin samasta syystä katkoin välini Toyboyhinkin, menetys kirpaisee vähemmilläkin tunteilla ja odotuksilla, kun valinta tehdään kahden välillä ja itse jää soittelemaan kakkoshuilua. Ihan omakohtaisesta ja kaverien kokemuksesta voin kertoa, että exien ja nyxien ja välitiloissa pyöriminen on suunnilleen kuluttavinta, mitä ihminen voi housut jalassa tehdä. Eiku.

Se, että voisi siirtyä puhtaaseen ystävyyteen, vaatii oikeasti aikaa, etäisyyttä ja sen, että molempien tunteet ovat toisaalla. Voi sekin onnistua, mutta ei lennosta. Ja tässä tapauksessa sanoisin, että tulella on jo leikitty riittämiin.

Jos ylipäänsä haluat jatkaa suhteessasi, olisi ehkä hyvä kuulostella, olisiko sinun vuorosi asettaa miehellesi ehdottomia rajoja? Ei sivusuhteita ja ehdottomasti ei yksityistä yhteydenpitoa tai näkemisiä sivunaisen kanssa. Kaikkea kun voi haluta, mutta kaikkea ei voi saada. Suhteen jatkamisen reunaehdot ja pelisäännöt olisi nyt hyvä selvittää tarkasti paitsi toiselle, myös itselleen. Ja vaikka sitten kirjallisesti, ettei synny mitään myöhempiä epäselvyyksiä siitä, mitä oikein sanottiin ja tarkoitettiin.

Luulen, että kimmastumisesi määrä ja laatu tuli miehellesi yllätyksenä, ja tämä voisi olla hyvä hetki tasata puntteja ja poistaa omin oikeuksin otettuja erivapauksia. Hänellä kun tuntuu olevan taipumus ottaa kaikki joustot saavutettuina etuina ja venyttää niitä edelleen. Jos nyt annat ymmärtää, että hänellä on vielä neuvottelunvaraa asiassa, on minulla vahva epäilys, että sama toistuu. Tällaisesta on lähipiirissä vuosiksi venynyt tarina, joka ei todellakaan päättynyt hyvin tuolloisen vaimon kannalta....

Jotkut miehet tuntuvat etsivän puolisostaan uutta äitiä, joka kertoo, miten hänen tulee toimia ja mikä käy ja ei. Tämä on ehkä ymmärrettävää, jos vanhemmat eivät ole hoitaneet hommiaan, ja on sen takia jääty tietyllä tavalla lapsen tasolle: etsitään jotakuta, joka asettaa rajat. Nyt olisi ehkä kuitenkin korkea aika a) sinun ilmoittaa, mitä seurauksia epämieluisasta toiminnasta on ja b) miehen alkaa ajatella ihan itse tekojensa mahdollisia seurauksia housujaan pidemmälle.

Sinänsä kovasti ilahduttavaa, että miehesi oli löytänyt todelliset tunteensa ja prioriteettinsa, ja pystyy olemaan niistä rehellinen. Jos hän onnistuu sitoutumaan tähän toimintamalliin ensi säikähdyksen jälkeen, on minun silmissäni kaikki vielä mahdollista. Jos siis vain sitä itse haluat, that is. Pariterapia voisi olla tekijä, joka auttaisi tuossa sitoutumisessa, ja vähentäisi molempiin kohdistuvaa painetta.

-Liekki

Vierailija kirjoitti:

Lopputulemana onse, että Toyboylla on vilpitön halu yrittää uudelleen exänsä kanssa. En usko, että olisin pitänyt pahana, jos hän aikanaan olisi löytänyt uuden naisen nykyiseltä paikkakunnaltaan. Mutta tällainen exän kuolleista nouseminen taas on asia, josta on aivan liikaa kokemuksia (tästä myöhemmin lisää), eikä minulla ole minkäänlaista halua olla todistamassa sitä.

Näin ollen päätimme paitsi tapailun, myös yhteydenpidon kokonaisuudessaan.

Oleelliset asiat eivät ole muuttuneet: olen edelleen kiitollinen kaikesta, mitä sain. Ja toivon Toyboylle pelkkää hyvää. Tietyn katkeransuloisen jälkimaun tämä kuitenkin jätti, kun turvana kokemani mies onnistui tietämättään kääntämään veistä vanhoissa haavoissani. 28 vee joskus tästä kirjoitti, ja tuo on varmasti se vaikein asia käsitellä: Eron myötä menetin myös tukeni elämän vastoinkäymisissä, ja vielä tavalla, joka kirveltää.

Mitä tästä tarttui muu

Voi Liekki...

Kiitos että jaoit kokemuksesi ja tuntemuksesi, vaikka se edellyttikin sinulta riisuutumista henkisesti paljaaksi. 

Ymmärrän tuskasi, minun on kovin helppo samastua siihen. Jotakin hyvin samankaltaista on tullut koettua aikanaa. Se todella kirpaisi, toisaalta se myös auttoi tehokkaasti irrottautumaan. Silti olisin suonut irtaantumisen tapahtuvan jotenkin lempeämmin, jotta olisin voinut säilyttää kauiniit muistot puhtaina ja kirkkaina ja pienenpienen sädekehän miehen pään päällä. Katin kontit, romuksihan se meni koko mielikuva ja käsitys miehestä, ja se oli ehkä se surullisin osa. Kehen minä oikein olin ollut rakastunut? Mielikuvitushenkillöönkö?

Hyvä kuitenkin, että Toyboy oli sinulle avoin ja rehellinen nyt, joskaan en ole ihan varma, oliko hän aiemmin ollut täysin rehellinen mahdollisista eloon jääneistä tunteistaan exää kohtaan. Edes itselleen. Voi myös olla, ettei hän ollut tiedostanut jotain tunteita vielä kytevän jossakin, eikä ollut osannut varoa niiden yhtäkkistä esiin nousemista. 

Toivon, että sinä saat kokemuksesi ja tunteesi käsiteltyä, ja nouset tovin päästä jälleen kuin Feenix-lintu tuhkasta. Iso ja tiukkamyötätuntoinen  rutistus sinulle kuitenkin nyt tähän hetkeen <3

Sinänsä kovasti ilahduttavaa, että miehesi oli löytänyt todelliset tunteensa ja prioriteettinsa, ja pystyy olemaan niistä rehellinen. 

Hmph. Eiköhän ainakin prioriteetit ole ollut aivan tiedossa koko ajan, mulle mulle, ei sulle ja lisää mulle. Oikeasti en osaa nähdä minään uusrehellisyytenä nyt sitä, että asioita myönnetään sitä mukaa kuin niitä paljastuu, eli kun on pakko. Jos tuota satunnaista tapahtumien kertojaa ei olisi ollut, ei olisi ollut tätä nyt vallinnutta rehellisyyttä. Emme varmaan mene niin pitkälle, että uskallamme sanoa sitä totaaliseksi rehellisyydeksi?

Toinen asiassa hiertävä juttu on, että näemmä suhde kuitenkin on sen toisen naisen päätöksien varassa. Hän kykenee latelemaan säännöiksi kaikki tai ei mitään ja ylipäätään sanelemaan sääntöjä. Se on tietty sitten eri asia, miten tulevaisuudessa päätöksensä pitää, pyörtääkö sen siis kuitenkin ja jää roikkumaan suhteen laidoille - tai keskelle, riippuu havainnoitsijan katsontakannasta. 

Olen vähän kiireessä, joten en taida osata sanoittaa nyt kaikkia ajatuksiani, mutta kyllä niitä vaan taas heräsi! Kenties joku summaus on se, että Hukassa taitaa nyt tarttua mihin hyvänsä kädenojennukseen taas miehen puolelta, sillä näitä rehellisyyskohtauksiahan on toki nähty aiemminkin. 

Aika näyttää, ja näyttää siltä, että miehen sivunainen tämän tarinan loppukohtauksen sanelee:-(

T: MaratonParkuja

Anteeksi inorealismini, mutta en usko pätkän vertaa mihinkää, mitä Hukassan mies hätäpäissään hatustaan vetää ja sanoo. Nuo krokotiilinkyyneleet erosta puhuttaessa on niin nähty, samoin kuut ja muut luvattu taivaalta jos vaan jatketaan ja yritetään ielä kerran... ja kerran... ja kerran... ja kulisseissa on kuitenkin homma jatkunu käytännöss koko ajan.

Ole tarkkana, Hukassa, tuo "yhteyden täydellinen katkaiseminen" voi olla täyttä bluffausta sekin, tai jokin muu peliliike. Minua sapettaa aivan erityisesti tuo, miten mies oli hyvän perheloman jälkeen lähtenyt "kavereiden kansa mökille", todennäköisesti jo silloin aivan tietoinen aikomus käydä vaan näyttäytymässä kavereille ja saada jonkinlainen alibi, ja siitä sitten suoraan kakkosnaisen lakanoihin.

Älä ole enää sinisilmäinen, Hukassa. Mieti myös sitä, että vaikka kakkosnainen olisikin tuohduksissaan pistänyt välit toistaiseksi poikki ja mies olisi epätivoisena nyt tarraamassa sinuun kuin hukkuva vimeiseen oljenkorteen, niin haluaisitko sinä tosiaan syödä nuo jäljelle jääneet tähteet kakkosnaisen hylkäämältä lautaselta?

Toivottavasti et nyt ryhdy miehelle laastariksi. Hänen olisi varmasti parasta jäädä nyt täysin omilleen ja pohtia elämäänsä ja tekosiaan vakavasti.

"Olin täysin valmis tekemään avioerohakemuksen ja jotenkin näin sen enää ainoana vaihtoehtona. Kerroin asiasta miehelleni ja järjestin lapset hoitoon, jotta saamme paneutua asiaan rauhassa. Kun hetki koitti, mies kuitenkin itki ja pyysi, että voisimme yrittää vielä ja tällä kertaa aidosti.

Tuli aivan deja vu noita rivejä lukiessa. Tämä kohtaus on nähty, kuultu, koettu ja myös luett niin monen monituista kertaa, milloin kenenkin kertomana. Noin ne aina tekee (itkut ja pyhät lupaukset parantaa tapansa, tällä kertaa aikuisten oikeasti) kun pelkäävät, että nyt se vaimo lähtee lopullisesti. Viimeistään parin kuukauden päästä jo kuitenkin sirkus pyörii uudelleen. Toisin sanoen kyse on vain lisäajan pelaamisesta ja toisalta yritys pelastaa oma itsetunto siltä karmaisevalta tosiasialta, että tulis jätetyksi.

Voimia sinulle, Hukassa. Pallo on nyt sinulla.

Itselleni olisi viimeinen juttu kun sanottaisiin että tällä kertaa yritetään aidosti. Mitä helvattua ne aiemmat kerrat sitten ovat olleet??

Kiva kuulla sinusta Hukassa

Uusi päivitys herätti sellaisia ajatuksia, että Hukassan viimein vakaasti piirtämä raja siitä, minkä hyväksyy ja minkä ei, miten hän voi elää ja miten ei, aikaansai miehessä todellisuuden kohtaamisen (pakon edessä), ja asian käsittelyn etenemisen.

Nyt mies oli ehkä hetkellisesti suht. rehellinen, selkä seinää vasten. Tämä ei ollut kuitenkaan juurikaan miehen omaa ansiota, vaan syy oli rajojen laitto ja menettämisen pelossa paljastuminen. Pisteessä, jossa on oikeasti menettämässä Hukassan kanssa ns. kaiken. Tämä myös saa näkemään vielä selvemmin sen, kuinka epärehellinen Hukassan mies muulloin on ainakin nämä viimeajat ollut. Tämä eropäätös oli samalla myös miehen bluffin katsominen. Ei ollutkaan niin ok ja vain ymmärrettävää, että Hukassa valitsee lähteä.

Hetkellinen ehkä hätääntynytkin rehellisyys ei kuitenkaan poispyyhi pitkään jatkunutta epärehellisyyttä ja itsekkyyttä. Hyvin harvoin kukaan sormia napsauttamalla muuttuu, vaikka jonkin herätyksen saisikin. Toki niinkin voi tapahtua, en minä sitä sano. Sellainen muutos on iso työ ja prosessi. Onko mies valmis tähän? Se on eri asia kuin hetkellinen todellisuuden kohtaaminen viimeisen rajan tullessa vastaan, ja siinä pisteessä toisen pakon edessä huomioiminen.

Kuinka paljon mies todella välittää Hukassan tunteista edelleenkään? Vai onko motiivi ennen kaikkea pitää itselleen tärkeät asiat elämässään, joita Hukassa avokätisesti hänelle tarjoaa ja hänen elämäänsä tuo? Se on kuitenkin selvää, että niin paljon mies käytöstään venyttää kuin mahdollista, eikä hän itse osaa sitä kohtuulliseksi rajata, ja muita asianmukaisesti huomioida, kuin pakon edessä. Rajan vetävät toiset. Niin Hukassa, kuin tuo toinen nainenkin nyt. Kannattaa varmasti pitää reilusta rajanvedosta jatkossakin kiinni. Pitää puolensa.

Pahoittelut, jos teksti on vähän kai kyynistäkin miehen muutoksen suhteen, syy selviää ehkä paremmin seuraavassa viestissäni. Olisihan se hienoa, jos ongelmat väistyisivät ja mies alkaisi huomioida ja arvostaa Hukassaa kuten kuuluu. En näe sitä vain niin todennäköisenä. Ehkä olen väärässä. Toivon joka tapauksessa vaan hyvää ratkaisua Hukassan asioihin, tavalla tai toisella.

(jatkuu)

 

Edellinen jatkaa:

Mutta varmasti oli tärkeä hetki saada jotain oikeitakin vastauksia miehen suusta, eikä taas sitä vedättämistä ja sumuttamista, kuinka nyt sitten tulevaisuudessa käykään.

Olisin Hukassan tilanteessa nyt tarkkana ettei tuudittaudu siihen, että mies olisi muuttunut tämän yhden  aidon ja rehellisen hetken perusteella. Vain pitkän ajan kuluessa todellinen muutos näkyy ja käy toteen, jos näin on. Syvempiä asioita luonteessa tai käytöksessä on todella vaikea muuttaa ja se vaatii vaivannäköä ja paljon tahtoa. Aika harvasta on sellaiseen.

Itse olen kokenut itsekkään miehen kanssa, joka välillä käyttäytyi todella satuttavasti, suhteen loppuvaiheessa, ja sitten vielä uudestaan sen jo päätyttyä, aitoja rehellisiä sydäntäriipaisevia hetkiä, kun toinen on pahoillaan ja "ymmärtää nyt mikä on oikeasti tärkeää"  yms. ja puhuu rehellisesti kerrankin  sydämestään ja syvemmistä asioista. Kun hän kohtaa todellisuuden ja ottaa sillä hetkellä vastuun siitä. Ne hetket tuntuivat hyviltä. Mutta ne hetket myöhemmin tuntuivat myös pahoilta ja murskaavilta, kun se hetki ja ajatus ei kantanut, eikä tuonut pysyvää muutosta, ja käytös meni hyvinkin pian taas itsekkääksi ja toista laiminlyöväksi ja satuttavaksi.

Se toivo, jonka nuo aidot hetket antoivat ja saivat vielä itsenikin alkamaan hatarasti uskomaan siihen mahdollisuuteen, kun olin jo päättänyt luopua, että jos kuitenkin olisi vielä mahdollisuus aidosti hyvään ja onnelliseen suhteeseen. Sillä rakkautta oli ja tietynlainen syvä yhteys, hyväkin puolia oli, ja oli vaikea luopua siitä mahdollisuudesta, että se "hyvä puoli" olisi se ns. oikeampi ja suurempi totuus, joka lopulta voittaisi. Kun toinen sitä unelmaa tällaisella hetkellä uudestaan ikäänkuin tarjoili.

Luonne, persoonallisuus tai syvässä istuva käytös, ovat vain sellaisia asioita, ettei niitä tuosta noin vain muuteta, jos ongelmat ovat näin syvällä. Nämä viimeiset toivon heräämiset ja yritykset saattoivat olla lopulta se kaikkein rikkovin osuus omassa suhteessani, kun voimat olivat jo muutenkin loppu. Toisaalta nuokin asiat oli ehkä hyvä kuulla. Mutta sydäntäraastavaa se kyllä oli. Ja se iso ristiriita siihen, mitä se käytös kuitenkin sitten taas kohta oli. 

Kieltämättä olisi joskus mukava kuulla sellainenkin tarina, jossa se muutos todella tapahtui tällaisissa isoissa perustavanlaatuisissa ongelmissa ja tuli ns. onnellinen loppu. Onko niitä? Vai onko se aina ero taikka samojen ongelmien ja pahan olon jatkuminen liitossa?

Vierailija kirjoitti:

Itselleni olisi viimeinen juttu kun sanottaisiin että tällä kertaa yritetään aidosti. Mitä helvattua ne aiemmat kerrat sitten ovat olleet??

Aivan. Tosin Hukassan mies ei kai ole aiemmin varsinaisesti edes luvannutkaan mitään, eikä ole ollut mitään painetta juuri yrittääkään mitään muutosta, koska Hukassa ei ole mitään vaatinutkaan tai laittanut omaa rajaansa aiemmin kohdilleen. Joustanut vaan itse todella paljon. Omasta takaahan tällä miehellä ei tunnetusti ja todistetusti sellaista selkärankaa olekaan.

Kun suhde nyt sai jatkomahdollisuuden, niin suosittelisin tästä lähtien Hukassalle rajojen laittamista suhteessaan juuri tasan siihen mikä oikeasti itselle käy, ja sitten katsoa, mihin miehen panostus niissä raameissa kantaa. Hukassan tekstistä tuli ilmi, että nyt taitaa olla miehen viimeinen mahdollisuus käsillä. Mies heräsi asiaan nyt vasta, enää ei taida olla virheisiin varaa.

Tässähän nyt on sellaisetkin merkit ilmassa, että miehelle voi käydä hyvin niinkin, että molemmat naiset saavat selkärangattomasta tarpeekseen, ja hän jää lopulta yksin, kun tarpeeksi molempia loukkaa ja vaiheilee. Tämä olisi hänelle kyllä sinällään ihan oikein ja tulisi kerrankin ehkä aika miettiä omia touhujaan ja sitä miten toisia kohtelee, oikeasti kriittisesti.

Jos on tunteita, ainakin Hukassa olevan miehen kakkosnaisella on, ja uskon, että miehelläkin, niitä ei tuosta vaan päätöksellä siirretä ystävyydeksi tai kaveruudeksi. 

Myös kyynisenä tiedän, että yhteydenpidon voi laittaa hetkeksi poikki. Mutta melko varmaa on, että hetken päästä jompikumpi tai molemmat lipeävät ja ei paljon tarvita kun yhteydenpito on jälleen säännöllistä. Jos tilanteesta johtuvasta pakosta lupaa ja joutuu tunnepitoisen yhteyden katkaisemaan niin tilanteen rauhoituttua ja myös kotona tilanteen rauhoituttua se helposti roihahtaa uudelleen. 

Isoin kysymys tässä on kai se, haluaako Hukassa todellakin jatkaa liittoaan tuollaisen miehen kanssa? Jos, niin miksi?

"Myös kyynisenä tiedän, että yhteydenpidon voi laittaa hetkeksi poikki. Mutta melko varmaa on, että hetken päästä jompikumpi tai molemmat lipeävät ja ei paljon tarvita kun yhteydenpito on jälleen säännöllistä. Jos tilanteesta johtuvasta pakosta lupaa ja joutuu tunnepitoisen yhteyden katkaisemaan niin tilanteen rauhoituttua ja myös kotona tilanteen rauhoituttua se helposti roihahtaa uudelleen. "

Näin se todellakin on, etenkin jos tunteita on. Ja nyt jo ollaankin edetty siihen vaiheeseen, että valehdellaan missä ollaan. Eli tämä "ystävyys", josta on avoimesti kerrottu, on muuttunut ihan tavalliseksi salasuhteeksi. Mistään ei tiedetä, kuinka paljon näitä tapaamisia on ollut.

Ja mieshän ei edelleenkään ole luvannut mitään. Nainen on tehnyt päätöksen, jonka voi myös pyörtää.

Tätä minäkin ihmettelen. Mies lähti suoraan perhelomalta toisen naisen syliin.

Sitten selitellään miten on prioriteetit yhtäkkiä selkiytyneet ym. ym. Halutaankin ihan oikeasti yrittää. 

 

Itse en voisi mitenkään löytää kunnioitusta tälläistä miestä kohtaan, luottamus menetetty lopullisesti. Miten silloin voisi enää mitään aitoa suhdetta edes olla olemassa. Pelkkää valheellisesta elämässä kärvistelyä. 

 

Mutta olemme erilaisia, Hukassa varmaankin itse tietää miksi haluaa elää noin.