Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Parisuhdemietännästä lisään vielä selvennykseksi, että itsellä ei vaan ole kertakaikkiaan energiaa tai haluja parisuhteesee jos omat tai läheisten asiat ovat koviin levällään tai vaikea elämäntilanne ylipäätään. Olen kai sitten liian vaativa itseäni kohtaan kun koen, että en pysty antamaan toiselle oikein kunnolla mitään. Samoin en varmaan pystyisi ottamaan vastaankaan vaikka toinen miten yrittäisi parhaansa mukaan olla hyvä kumppani. 

Tästä tuli hyvä mieli!

Ihanaa kuulla, että päivä on lopultakin alkanut paistaa Ap:n risukasaan, sitä on varmasti Ap:n itsensä lisäksi odottanut varmasti yksi sun toinen niin Ap:n lähipiirissä kuin täällä palstan vakkarilukijoiden keskuudessa.

Hymyillään mekin täällä Ap:n puolesta :D 

Vierailija kirjoitti:

Tästä tuli hyvä mieli!

Ihanaa kuulla, että päivä on lopultakin alkanut paistaa Ap:n risukasaan, sitä on varmasti Ap:n itsensä lisäksi odottanut varmasti yksi sun toinen niin Ap:n lähipiirissä kuin täällä palstan vakkarilukijoiden keskuudessa.

Hymyillään mekin täällä Ap:n puolesta :D 

 

Minäkin hymyilen Ap:n hyville uutisille :)

Terkut 28, hyvää kesän jatkoa ihan kaikille

Tuumis

Vierailija kirjoitti:

Terriereistä viis, mielestäni tämä on ollut hieno palsta seurata, enimmäkseen fiksua ja mielenkiintoista keskustelua. Itse jäin leskeksi jo 3 v sitten ja viimeinen mies oli niin hyvä ,ettei tulisi mieleenkään enää ottaa uutta.  Elämä voi olla ihan hyvää yksinkin kun on ystäviä ja harrastuksia, parisuhteen ei pidä olla pakkomielle.

Enkä liene mielipiteineni yksin, huvitti pari päivää sitten apteekissa kun  kuuntelin 2 vanhempaa rouvaa (jouduin kuuntelemaan koska puhuivat kovalla äänellä ilmeisesti heikentyneen kuulon vuoksi).

Keskustelu meni kutakuinkin näin. Rouva A (noin 80v ) tapasi vanhan ystävänsä Rouva B:n n 70+, ensin vaihtoivat jälkikasvun kuulumiset, sitten päivitettiin oma tilanne. Rouva  A sanoi, et suinkaan ole mitään uutta Riesaa ottanut elämääsi. Rouva B; kuule, semmoista päivää ei tule, että vanhoilla päivilläni ottaisin kotiini vielä jonkun Riesan. Voi veikkonen Jumala minua sellaiselta varj

😊👍

Kiitos AP päivityksestä. Alusta lähtien olen seurannut sinun 28:n kuulumisia ja oli kyllä hienoa kuulla että sinulla menee hyvin!

Kiitos AP päivityksestä. Alusta lähtien olen seurannut sinun 28:n ja kuulumisia ja oli kyllä hienoa kuulla että sinulla menee hyvin!

Huh hellettä, nyt on lämpöä riittänyt tällä lomalaisella. Kolmen viikon loma nyt päättynyt ja hyvä loma oli, toki pikkaisen alkaa tämä kuumuus riittämään (varsinkin näin kotioloissa).

Oli todella kiva lukea Ap:n tilanteesta. Onnellinen olen puolestasi ja ihan kaikkea hyvää toivon jatkossa(kin).

Kaikki todella hyvin täällä. Olimme ensin mökkimiehen kanssa pari viikkoa mökillä ja lisäksi mökkeilin rakkaan siskoni kanssa Heidän mökillä. Rentoa mukavaa oleilua.

Eilen jopa tapasin exän ja päätettiin yllättää poikamme ja käytiin Heidän bändin keikka kuuntelemassa. Se mikä lämmitti mieltä oli pojan ilahtunut fiilis. Nykyään tapaamiset on helppoja, menneisyydestä ei puhuta enkä kysele mitään nykyisyydestäkään. Ihminen tuntuu itselleni täysin vieraalta, se on kyllä todella outo tunne niin pitkän yhteiselon jälkeen. 

Elämä on todellakin mennyt eteenpäin ja nyt on kaikella lailla hyvä.

Mukavaa, hyvää ja rentoa kesää kaikille.

28v yhdessä 

Eikös tällä ketjulla ollut jo kruunu? Vai muistanko väärin?

Vierailija kirjoitti:

Eikös tällä ketjulla ollut jo kruunu? Vai muistanko väärin?

Mikä se kruunu on ? Olen siis huomannut, että kruunu on välillä ja välillä taas ei. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terriereistä viis, mielestäni tämä on ollut hieno palsta seurata, enimmäkseen fiksua ja mielenkiintoista keskustelua. Itse jäin leskeksi jo 3 v sitten ja viimeinen mies oli niin hyvä ,ettei tulisi mieleenkään enää ottaa uutta.  Elämä voi olla ihan hyvää yksinkin kun on ystäviä ja harrastuksia, parisuhteen ei pidä olla pakkomielle.

Enkä liene mielipiteineni yksin, huvitti pari päivää sitten apteekissa kun  kuuntelin 2 vanhempaa rouvaa (jouduin kuuntelemaan koska puhuivat kovalla äänellä ilmeisesti heikentyneen kuulon vuoksi).

Keskustelu meni kutakuinkin näin. Rouva A (noin 80v ) tapasi vanhan ystävänsä Rouva B:n n 70+, ensin vaihtoivat jälkikasvun kuulumiset, sitten päivitettiin oma tilanne. Rouva  A sanoi, et suinkaan ole mitään uutta Riesaa ottanut elämääsi. Rouva B; kuule, semmoista päivää ei tule, että vanhoilla päivilläni ottaisin kotiini vielä jonkun

Jos ne tarkoitti koiraa! Mun tutun koiran nimi on Riesa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikös tällä ketjulla ollut jo kruunu? Vai muistanko väärin?

Mikä se kruunu on ? Olen siis huomannut, että kruunu on välillä ja välillä taas ei. 

 

Editoral recommandition tms, ylläpidon suositus

Olipa ihana kuulla, että ap:n elämänkriisi on kääntynyt riemuvoitoksi :) Antaa toivoa meille muillekin, jotka vielä tarvomme suossa.

Hieman mietin, pitäisikö näistä viimeisistä käänteistä kirjoittaa mitään. Koska yllättävän monet tuntuvat saaneen jotain itselleen allekirjoittaneen kohelluksista, niin kai sitä voi kuitenkin yrittää maksimoida kantapääoppien tuottaman hyödyn jakamalla ne muillekin. Epäilen, että saan palkkiokseni palstakorppikotkien vahingoniloa ja vähintään ääneen ajateltuna monta lihavaa "mitä minä sanoin"-lausahdusta. Ehkä jopa osin aiheesta.

Se, mitä jätin sanomatta edellisessä viestissäni oli, että Toyboyn kiinnostuksen lopahtamiseen tapailun jatkamista kohtaan oli vissi syy. Hän oli tavannut exänsä hakiessaan tavaroita. Kohtaaminen oli johtanut paitsi pitkälliseen palautekeskusteluun, myös havaintoon siitä, että tunteita on edelleen. Kun hän kertoi minulle tästä, oli tarina se, että tämä ei kuitenkaan ole johtamassa yhteenpaluuseen tai jatkotoimenpiteisiin. Koska omat tunteenikaan eivät olleet tulenpalavia, totesimme yhteistuumin, että annetaanpa etäsuhteiden olla osaltamme. Näin siis päätimme tapailumme molemmin puolin hyvillä mielin, aikomuksena kuitenkin vielä sanoa perusteelliset hyvästit kasvotusten muutaman päivän kuluttua.

Tämä siis ennen kuin mies noin 24 tuntia ilmoituksensa jälkeen kävi sipaisemassa tunteidensa kohdetta, ja varmuuden vuoksi vielä seuraavana päivänä uudestaan. Kun lähdin kyselemään tästä seuraavaksi päiväksi sovitusta tapaamisestamme, hän suoraselkäisenä miehenä myös minulle tämän kertoi, "että tiedät sitten".

Koska kosketuksen saaminen vihantunteisiin on tavannut olla minulle haaste, voin näin jälkikäteen ilahtuneena havaita, että tuossa tilanteessa en kokenut siinä minkäänlaista vaikeutta. Itse asiassa totesin sen hävyttömän helpoksi. Ilmaisin melko suoran mielipiteeni menettelyn asiallisuudesta ääniviestillä.Totesin, että vaikka meillä ei mitään yksinomaisuuksia ollut edellisen keskustelun jälkeen, niin hän oli suunnilleen viimeinen ihminen, jolta olisin odottanut moista.

Jotain suhteemme laadusta ehkä kertoo se, että a) pystyin tunnistamaan suuttumukseni ja että b) en hetkeäkään epäillyt, etteikö hän vastaisi viestiini ja ilmaantuisi tosielämän palautekeskusteluun. Uskoni ei ollut turha, sillä näin myös tapahtui. Siitäkin huolimatta, että luvassa ei ollut mitään hänelle miellyttävää.

Keskustelu itsessään ei olisi voinut mennä näissä olosuhteissa paremmin. Tulin nähdyksi, kuulluksi ja ymmärretyksi siinä, että vaikka olimme sinänsä vapaita toteuttamaan itseämme, tämä ei ollut tapa, joka olisi tuntunut minusta hyvältä ja reilulta. Ja että asiat tapahtuivat minun näkökulmastani aivan liian nopeasti, jotta mieli olisi pysynyt perässä. Sain myös vilpittömimmän anteeksipyynnön ikinä: mies ei ollut vain ajatellut asiaa minun näkökulmastani. Vaikka toki varmaan jotain oli ennakoinut, kun katsoi kuitenkin tarpeelliseksi minulle asiasta etukäteen kertoa... Minä hyväksyin anteeksipyynnön todeten, että en kuitenkaan tässsä elämässä ole enää ryhtymässä häneen edes toisen naisen värkeillä (kyllä, runotyttönne Liekki se tässä).



(jatkuu)

Lopputulemana onse, että Toyboylla on vilpitön halu yrittää uudelleen exänsä kanssa. En usko, että olisin pitänyt pahana, jos hän aikanaan olisi löytänyt uuden naisen nykyiseltä paikkakunnaltaan. Mutta tällainen exän kuolleista nouseminen taas on asia, josta on aivan liikaa kokemuksia (tästä myöhemmin lisää), eikä minulla ole minkäänlaista halua olla todistamassa sitä.

Näin ollen päätimme paitsi tapailun, myös yhteydenpidon kokonaisuudessaan.

Oleelliset asiat eivät ole muuttuneet: olen edelleen kiitollinen kaikesta, mitä sain. Ja toivon Toyboylle pelkkää hyvää. Tietyn katkeransuloisen jälkimaun tämä kuitenkin jätti, kun turvana kokemani mies onnistui tietämättään kääntämään veistä vanhoissa haavoissani. 28 vee joskus tästä kirjoitti, ja tuo on varmasti se vaikein asia käsitellä: Eron myötä menetin myös tukeni elämän vastoinkäymisissä, ja vielä tavalla, joka kirveltää.

Mitä tästä tarttui muuten oppeja hihaan, siitä lisää seuraavissa viesteissä, jahka saan aikaiseksi.

-Liekki

Hei Liekki. 

Kiva, että kirjoitit ja tykkään kovasti tavastasi kirjoittaa (kirjoittamisen taidon lahja).

Pidän myös tekstisi rehellisyydestä, kirjoitat asiat mitään kaunistelematta. Juuri niinkuin koet ja tunnet.

Ikävä, että Toyboyn kanssa kävi noin. Silti uskoni "hyviin" ihmisiin nousi, eli se, että kertoi tapahtuneesta rehellisesti ja otti palautekeskustelut vastaan suoraselkäisesti on hieno juttu. Omaa siis rehellisyyden lisäksi puhehousut.

Harmi kuitenkin, että tarinan piti päättyä noin. Että "eheyttävään" ihmiskokemukseen tuli se tahra. Uskalsit kuitenkin päästää ihmisen lähelle, niin paljon se antaa vaikka riskinä on aina, että myös satuttaa.

28 v yhdessä 

Tuli vielä mieleen Liekin kirjoituksesta. 

Näin jälkikäteen mietteitä siitä kun mökkimies elämääni tuli, kyllähän minä tunteeni kielsin alkuun itseltäni. En voinut uskoa, että elämääni tuli merkityksellinen ihminen niin pian, silti se huuma sekotti heti pään. Pidin sitä alkuun fyysisenä haluna ja hyvänä tunteena siitä, että joku oli kiinnostunut elämästäni ja minusta. Kuitenkin aika pian oli selvää, että ne tuntitolkulla käydyt keskustelut, yhteiset typerät vitsit (ja nauraminen) ja se halu toista kohtaan muodostavat oikeita tunteita.

Ja edelleen olen samaa mieltä kuin alussa, jos nyt eroaisimme en tätä suhdetta katuisi ikinä. Tämä ihmissuhde on eheyttänyt minua enemmän kuin osaan kirjoittaa, olen tutustunut itseeni ja saanut olla juuri sellainen kuin olen. Alussa hieman rikkinäinen, mutta nykyään ihminen joka kulkee omia polkujaan, mutta toisen rinnalla.

Ja eihän mikään ole silti kiiltokuvaa, jokaisessa suhteessa on omia pieniä mutkia. Mutkissa pitää hidastaa ja kartturin antaa hyvät nuotit. 

Kesä on ollut ihana ja onneksi vielä jäljellä.

28 v yhdessä 

Kyllähän se kirpaisee, vaikka onkin uskotellut itselleen, että aikuiset ihmiset ymmärtävät mihin ovat ryhtyneet ja mitään uskollisuussääntöjä ei näissä kevytsuhteissa ole. Usein on noin, että exä kummittelee vielä taustalla ja ei haluta eikä kyetä ryhtymään vakavampaan. Mutta uuttakin suhdetta kuitenkin silti halutaan, jonkintyylistä. Edelleen allekirjoitan, että monien olisi hyvä olla yksikseen jonkin aikaa ja selvitellä päätään ja tilannettaan ylipäänsä. 

Exän tapaaminen ja sipaisu, jopa muutama, on hyvin yleistä. Käytännössä olen itsekin kokenut, niin toisen tekemänä kuin toisena osapuolena tapahtuneessa. 

Joillekin käy hyvin, kuten 28, että suhteeseen jäädään. Silloin saattaa olla myös taustalla, että ex ei olekaan ollut enää suopea tai on jo löytänyt myös uuden. Toinen osapuoli on saattanut vielä haikailla, mutta ottanut sitten lakin kauniiseen käteen ja suunnannut uutta kohti. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän se kirpaisee, vaikka onkin uskotellut itselleen, että aikuiset ihmiset ymmärtävät mihin ovat ryhtyneet ja mitään uskollisuussääntöjä ei näissä kevytsuhteissa ole. Usein on noin, että exä kummittelee vielä taustalla ja ei haluta eikä kyetä ryhtymään vakavampaan. Mutta uuttakin suhdetta kuitenkin silti halutaan, jonkintyylistä. Edelleen allekirjoitan, että monien olisi hyvä olla yksikseen jonkin aikaa ja selvitellä päätään ja tilannettaan ylipäänsä. 

Exän tapaaminen ja sipaisu, jopa muutama, on hyvin yleistä. Käytännössä olen itsekin kokenut, niin toisen tekemänä kuin toisena osapuolena tapahtuneessa. 

Joillekin käy hyvin, kuten 28, että suhteeseen jäädään. Silloin saattaa olla myös taustalla, että ex ei olekaan ollut enää suopea tai on jo löytänyt myös uuden. Toinen osapuoli on saattanut vielä haikailla, mutta ottanut sitten lakin kauniiseen käteen ja suunnannut uutta kohti. 

Tietenkin kirpaisee, se on ihan inhimillistä. Ja useimmiten se exän kanssa yhteen paluu on väliaikaista, kun ne eroon johtaneet syyt kuitenkin on olemassa. Toki poikkeuksiakin on, kuten Tuumiksen tuumaustauko. 

Kyllä nämä parisuhteet on aikamoista arpapeliä, päävoitto osuu harvoin kohdalle.

Tuosta exän sipaisusta tulee tietenkin myös omat muistot mieleen. Kävihän se exä minun luona vielä 8 kk, toki luulin olevan sinkku. Tuskin on puhehousuja aiheesta löytynyt nykyisellensä. 

Itse en näe exää enää milläänlailla "viehättävänä", se on jopa hämmentävää. Edes näin pitkä historia, ei saa minkäänlaista haikeutta. Kun häntä viimeksi katsoin ja kuuntelin niin ihan mietin, että miten olin rakastanut häntä niin monta vuotta.

Yhteinen elämä oli hyvä ja loppuaikojen sotkuja lukuunottamatta Hän oli hyvä mies ja isä.

28 v yhdessä 

Kiitos kauniista sanoista 28 v :)

Luin viime viikolla, että naisia ja orjia yhdistää keskimääräistä parempi empatiakyky ja sanavalmius, jotka kuulemma ovat seurausta pakotetusta mukautumisesta muiden ihmisten tarpeisiin. Voisin siis todeta, että kasvuympäristölläni on ollut myös suotuisia vaikutuksia, jos kohta hinta mahdollisista kyvyistä on ollut melkoinen...

Arvostan myös kommenttiasi rehellisyydestä, koska se on minulle keskeinen arvo. Lapsuudenperheessäni olohuone oli varattu sille kuuluisalla virtahevolle, ja koko todellisuus rakennettiin siten, että sitä häivytettiin pois sanoilla ja varsinkin sillä, mitä jätettiin sanomatta. Tämän vuoksi pyrin itse joskus tarpeettomaankin rehellisyyteen ja suoruuteen. Vasta Pena sai minut huomaamaan, miten kuitenkin parisuhdekontekstissa hyppään tuttuihin työhaalareihin ja alan suorittaa rooliani. Selitän tunnetasolla mustaa valkoiseksi ja yritän tarjota sellaista versiota itsestäni, jonka toinen kokisi hyväksynnän arvoisena. Siihen rooliin eivät kuulu suru, viha tai inhimilliset tarpeet.

Koska tuota nimenomaista käyttäytymismallia tuli noudatettua lapsuudenkodissa tarpeettoman pitkään, ehdin vieraantua pahasti itsestäni ja omista tunteistani. Uskon, että ap ja Hukassa tunnistavat sen, miten joustavuus ja muiden huomioiminen kääntyvät hitaasti vuosien mittaan itseä vastaan, kun toinen osapuoli ei koskaan palauta palvelusta. Joka kerta, kun joustaa asioissa toisen hyväksi konfliktia vältelläkseen, sitä hylkää pienen pienen palasen itsestään. Lyhyen aikavälin palkinto - riidan tai toisen hankalien tunteiden kohtaamisen välttäminen - saa ajan kuluessa kadottamaan kosketuksen omiin tunteisiin ja tarpeisiin. Veden lämpötila kattilassa kohoaa huomaamatta. Vieraantuu itsestään.

Kukaanhan tuskin toimisi näin, jos siitä ei olisi saanut hyväksyntää jossain vaiheessa elämäänsä. Mitä nuorempana, sitä pahempi. Mitä älykkäämpi ja herkempi lapsi, sitä helpommin aistii muiden tarpeet ja tunteet, ja sen, mikä sanoista riippumatta on oikeasti toivottua käytöstä. Lapsen tarpeet voi ohittaa myös rakastava vanhempi, joka ei ole havahtunut omiin toimintamalleihinsa ja siihen, miten on hylännyt itsensä. Minuus rakennetaan vuorovaikutuksessa, ja siinä siirtyvät hyvien asioiden lisäksi myös tiedostamattomat  traumat ja toimintahäiriöt.

Tämän vuoksi minua hieman häiritsee, kun jotkut tuntevat tarvetta kertoa, miten huonosti käyttäytyvä puoliso ei rakasta sinua. Tosi asiassa hän voi rakastaa paljonkin, kuten oma äitini. Puuttuu vain kyky tunnistaa ja käsitellä omia tunteita, ja ymmärrys siitä, mitä rakastaminen käytännössä tarkoittaa. Toisen taipumus ottaa vastuuta puuttuvista kyvyistä sitten vahvistaa epätervettä dynamiikkaa, jonka seurauksena aikain saatossa saattaa sitten ainakin kunnioitus kadota, ehkä rakkauskin. Harvoin käytös kuitenkaan on heijastusta tunteista toista kohtaan (paitsi alun miellyttämisvaiheessa). Pikemminkin kyse on henkilön omista ontelmista. Tunne-elämänsä kanssa sinut oleva ihminen kun ei kohtele ketään huonosti vain sen takia, että rakkaus on hiipunut.

-Liekki

(jatkuu)

Toyboy oli sikäli mielenkiintoinen kokemus, että hänellä oli vahvasti sama taipumus hylätä itsensä toisen kustannuksella. Välillä minun piti puuttua, kun hän yritti tehdä sitä pyytämättäkin. Samaan aikaan oli omituista, kun toinen palautti palveluksen ja piti huolta rajoistani, silloinkin kun en itse osannut.

Luulen että tuo ns. "saman paikan" pelaaminen oli syy siihen, miksi välillemme ei syntynyt sitä tunnetta, jonka olemme oppineet mieltämään rakkaudeksi ja ihastumiseksi. Rooli, johon asetuimme suhteeessa, ei tuntunut tutulta. Me kun olemme mukautujia. Jos ei ole tarvetta mukautua toisen tarpeisiin, sitä joutuu kääntämään katseen omiinsa. Ja mitäs, kun niihin ei ole mitään kosketusta? Kuka minä olen, jos en toisen tuki ja turva, uhrautuja henkeen ja vereen?

Itsenäinen pärjääjä on leima, jonka äitini löi otsaani pyytämättä ja kysymättä. Tuosta identiteetistä luopuminen on ollut hankalaa, koska kuka sitä nyt haluaisi tarvitseva reppana olla? Silti, elämä on liian raskas pitemmän päälle kantaa paitsi omat, myös muiden murheet ilman mitään apua. On ollut haastava homma opetella, että itsenäinen pärjääjäkin voi toisinaan pyytää apua ja lohdutusta, ja se on ihan ok.

Lopusta huolimatta Toyboy oli tosiaan mitä korjaavin kokemus. En usko että mikään terapia voi tuottaa sitä tunnetta, joka syntyy, kun saa itkeä lohduttomasti sylissä tai kun toinen ei juokse karkuun, vaikka ilmaiset vihaa. Loppuviimein riippuvuudessa - myös läheisriippuvuudessa - on kyse vaikeudesta kohdata omia vaikeita tunteita. Näin lyhyenkin kokemuksen perusteella voin sanoa, että oma kykyni kasvoi merkittävästi, kun minun ei tarvinnut kannatella vaikeimpia tunteitani yksin. Tulin hyväksytyksi sellaisena kuin olen, kokonaisena.

Sellaiseksi tunnen itseni nytkin, tapailumme päätyttyä. Kokonaiseksi. Ehkä ensimmäistä kertaa aikuiselämässäni. Kokemus oli ilmeisesti molemminpuolinen, koska Toyboyn tietämättään antoi saman vastauksen, kun yön pimeinä tunteina kysyin, millaiseksi minä saan hänet tuntemaan itsensä.

Tämä sai minut miettimään, miten valtavan erilaiset lähtökohdat ihmiset saavat elämäänsä. Jos kaksi kuukautta huomioivaa, vakaata kohtelua saa olon näin radikaalisti erilaiseksi, millaista olisi ollut nauttia siitä ensimmäiset 20 vuotta elämästään? Ei, kaikilla ei todellakaan ole samoja mahdollisuuksia elämässään, vaikka jotkut edelleen niin haluavat ajatella.

Toyboyn viimeisen ääniviestin viimeiset sanat minulle olivat "Pysy tuollaisena kuin olet ja pidä itsestäsi huolta".

Jos saisin aloittaa alusta kaiken tapahtuneen jälkeen, niin muuttaisinko mitään?

En todellakaan.

-Liekki

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän se kirpaisee, vaikka onkin uskotellut itselleen, että aikuiset ihmiset ymmärtävät mihin ovat ryhtyneet ja mitään uskollisuussääntöjä ei näissä kevytsuhteissa ole. Usein on noin, että exä kummittelee vielä taustalla ja ei haluta eikä kyetä ryhtymään vakavampaan. Mutta uuttakin suhdetta kuitenkin silti halutaan, jonkintyylistä. Edelleen allekirjoitan, että monien olisi hyvä olla yksikseen jonkin aikaa ja selvitellä päätään ja tilannettaan ylipäänsä. 

Exän tapaaminen ja sipaisu, jopa muutama, on hyvin yleistä. Käytännössä olen itsekin kokenut, niin toisen tekemänä kuin toisena osapuolena tapahtuneessa. 

Joillekin käy hyvin, kuten 28, että suhteeseen jäädään. Silloin saattaa olla myös taustalla, että ex ei olekaan ollut enää suopea tai on jo löytänyt myös uuden. Toinen osapuoli on saattanut vielä haikailla, mutta ottanut sitten lakin kauniiseen käteen ja suunnannut uutta kohti.

Kiitos kommentista, vaikka et varmaan kohdentanut sitä minulle. Meillähän oli nimittäin Toyboyn kanssa täydellisen selvät säännöt ja sopimukset ja niitä noudatettiin millilleen (tässä tapauksessa ehkä hieman turhankin tarkasti). 

Itse taidan edustaa sitä harvinaista koulukuntaa, joka vakavamman tapailusuhteen jälkeen ei ole palannut rikospaikalle tunteet edellä. Entisten heilojen kanssa on kyllä saatettu pitää hauskaa sen jälkeen, kun on todettu, ettei parisuhteeseen vaadittavia tunteita ole puolin tai toisin lähtökohtaisestikaan. Mutta ne, joissa on ollut oikeaa tunnetta mukana, olen jättänyt kertaan. Minulla on aivan liikaa haavoja, että lähtisin tarkoituksella itseäni satuttamaan. Saati sitten toista.

Sinänsä allekirjoitan sen, että Toyboyn olisi varmaan ollut hyvä pysähtyä hengittämän hetkeksi ennen uusiin vaikeuksiin ryhtymistä. Vaan sehän ei ole miehille kovin tyypillistä noin lähtökohtaisesti. Ja jos hän olisi tehnyt niin, en minä olisi koskaan päässyt osille. Olen oikein tyytyväinen ja onnellinen siitä, että tämä mahdollisuus minulle tarjoutui!

Mitä tulee omaan tunne-elämääni, olin Toyboylle täysin avoin siitä, että tunteeni Penaa kohden eivät suinkaan olleet vielä väistyneet tapailumme alussa. Itse asiassa olen kadottanut viimeiset tunteiden häivähdykseni vasta viimeisten viikkojen aikana. Toyboylla on siinä vissi roolinsa, vaikka ei hän kuitenkaan mitenkään ole Penan saappaisiin astunut. Edelleenkään en tunnista meidän vuorovaikutuksessamme sitä jotain, mikä sai minun sykkeeni ja tunteeni nousemaan Penassa. Sen sijaan arvostan ja kunnioitan Toyboyta miljoonasti enemmän kuin Penaa ikinä.

Nyt kun kevään pahin tuska on väistynyt, ajattelin että tässä kohden voisi olla oikein hyvä hetki viettää jonkin aikaa keskenään. Ainakaan mitään intoa lähteä kehittämään uusia romansseja en itsessäni havaitse. Katsotaan sitten taas syksyllä, kun asuntohelvetti aktivoituu, löytyykö paniikkinappula ja läheisyydentarve uudestaan. Toivon että ei, mutta en myöskään mitenkään itseäni ruoski, jos niin käy.

Kuten 28 v totesi, ei elämässä ikinä saa takeita mistään. Kuten eräskin terapeutti 20 vuotta sitten totesi ihmetellessäni, miten keneenkään voi luottaa: "Koskaan ei voi tietää, voi vain päättää, onko tämä sellainen ihminen, jonka kanssa haluat ottaa riskin". Riski nimittäin on aina, pelasi sitten millä säännöillä hyvänsä. Ja jos on haluton ottamaan mitään riskejä, siinä äkkiä jää elämä elämättä.

-Liekki