Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Tuosta rajanvedosta vielä. 

Samaa mieltä MP:n kanssa siitä, ettei hyvä parisuhde voi olla jatkuvaa puolensa pitämistä, jos toinen ylittää tai koittaa ylittää terveitä rajoja vähän päästä.

Hukassan tilanteessa kuitenkin ensinnäkin Hukassan itsensä voi olla hyvä opetella ylipäätään ensin asettamaan ja sitten pitämään niitä omia rajojaan normaalilla terveellä tavalla kaikenkaikkiaan. Vaikka se tuskin tätä avioliittoa pelastaa, vaan arvo on nyt enemmänkin muualla. 

Omien rajojen hahmottamien ja toiselle niiden ilmaiseminen, ja sitten se, miten toinen tähän vastaa omalla käytöksellään, tuo usein esille sen, mikä on todellisuus suhteessa. Auttaa näkemään selvemmin mistä on kyse, ja tuo paremmin esiin toisen todelliset motiivit ja toimet, ja paljastaa tämän ajatusmaailmaa ja todellisia aikeita. Varsinkin jos on epärehellisyyten taipuvainen, kuten Hukassan mies voimakkaasti on.

Näin saadaan miehen sumutusverhoa vedettyä auki, jonka varjossa hän on hyvin epämääräisesti ja vapaasti saanut rauhassa toimia. Paljastetaan, mitä siellä näyttämöllä on ja tapahtuu. Kun Hukassa ilmoitti haluavansa avioeron ja piirsi viimein selvän rajan, niin asioitahan selvisi. Hukassan mies on halunnut pitää Hukassaa koko todellisuuden ulkopuolella.

Siksi ajattelen omien rajojen hahmottamisen ja vetämisen olevan nyt tärkeää Hukassan tilanteessa, kun hän päätti nyt kuitenkin vielä jatkaa liittoa. Nimenomaan siksi, että totuus ja todellisuus tulisi hänelle paremmin näkyviin. Ei siis siksi, että ajatus olisi kontrolloida miestä käyttäytymään paremmin, tai että edes ajattelisi niin pelastavansa liiton. Tämä helpottaisi päätösten tekemistä suhteen tulevaisuuden suhteen, myös mahdollisen eropäätöksen tekoa. Todellisuuden ja faktojen pohjalta on helpompi nähdä kuinka toimia. Mies kun mielellään tarjoilee puolitotuuksia ja silkkaa huttua, mikä varmasti on vaikeuttanut Hukassalle todellisen kokonaiskuvan hahmottamista ja päätöksentekoa.

Tiukempi linja voisi ilmituoda totuuden paremmin nähtäville. Mies on luikkinut Hukassan ylijoustavuuden ja oman epärehellisyyytensä takia kerta toisensa jälkeen kuin koira veräjästä, ja todellisuus on jäänyt siksi Hukassalle kovin epämääräiseksi ja hämäräksi. Hukassan on aika vetää verho sivuun ja saada totuus ja todellisuus esiin. Mielestäni hyvä keino siis olisi nyt tietty kovuuskin, eli joustamiselle seinä vastaan, sekä tarkkasilmäisyyttä ja halua sitten myös katsoa mitä näkee, rehellisesti itsekin. 

Tämä olisi minunkin mielestäni kaikista paras toimintatapa Hukassalle. Siinä ei häviä mitään, kävi lopulta miten kävi, mutta se olisi miehelle todella kouriintuntuva näyttö siitä, että nyt hänellä ei ole varaa enää pelleillä, koska täll kertaa myös Hukassa on tosissaan.

Myönnän, että taidan olla aika ehdoton jossain asioissa ja tämä taitaa olla yksi niistä! Minusta erolla ei leikitä, vaan siihen ryhdytään, kun ollaan varmoja, että se halutaan. 

Ja eiköhän mies tunne Hukassa sen verran hyvin, että tämä ei edes uppoa, vaan näkee tempun läpi. Lisäksi mitä iloa siitä edes on, että mies on ikään kuin pihtiraudoissa tekemässä jotain, koska ei ole varaa tehdä muuta? Kyllä halun aidosti lopettaa pelleily pitäisi tulla muista motiiveista kuin uhkailulla?

Ja ennen kaikkea: jos ei ole tosissaan, miksi on olevinaan tosissaan? Ajattelen myös, että siinä häviää, jos lähtee peliin mukaan, eikä toimi, kuten oikeasti tahtoo tehdä. Joku sanoi hyvin myös siitä, että tämä on ase, jonka voi käyttää vain kerran. 

Mielenkiintoisia olivat nuo entisen? toisen naisen huomiot. Uskon kyllä, että kaava on täsmälleen tuo. Ja pahaa pelkään, että ystäväni tulee jo piankin yksi heistä😒.

T: MaratonParkuja

Sivusta: näiden kommenttien perusteella tulee mielikuva, että Hukassa ei ole itse laisinkaan varma että haluaa eroa. Hänen pitäisi itse olla siitä varma.

Tässä toisen naisen kommentissa oli paljon totta. Ehkä laitetaan välit poikki hetkeksi, usein niin, että kuitenkin pidetään jonkin verran kohteliasta yhteyttä, mutta luvataan, ettei tavata. Sitten viestit lisääntyvät, tyyli muuttuu läheisemmäksi ja sitten taas aletaan tavata. Tämä ainakin jos on pitempi kakkossuhde ja tunnetaan hyvin toisensa.  

Monesti on kakkossuhteessa jo etukäteen sovittu, että jos käry käy tai vaimo alkaa epäillä, niin pidetään hetki taukoa tai matalaa profiilia. Kun tilanteet rauhoittuu niin palataan entiseen. Kakkosnaiset eivät aina haluakaan parisuhteenomaista jatkuvaa yhdessäoloa. Jos on sinkku ja tottunut olemaan itsekseen niin ei kaipaa arkista yhteiselämää. Siksi nämä järjestelyt sopivat. 

Vierailija kirjoitti:

Tuosta rajanvedosta vielä. 

Samaa mieltä MP:n kanssa siitä, ettei hyvä parisuhde voi olla jatkuvaa puolensa pitämistä, jos toinen ylittää tai koittaa ylittää terveitä rajoja vähän päästä.

Hukassan tilanteessa kuitenkin ensinnäkin Hukassan itsensä voi olla hyvä opetella ylipäätään ensin asettamaan ja sitten pitämään niitä omia rajojaan normaalilla terveellä tavalla kaikenkaikkiaan. Vaikka se tuskin tätä avioliittoa pelastaa, vaan arvo on nyt enemmänkin muualla. 

Omien rajojen hahmottamien ja toiselle niiden ilmaiseminen, ja sitten se, miten toinen tähän vastaa omalla käytöksellään, tuo usein esille sen, mikä on todellisuus suhteessa. Auttaa näkemään selvemmin mistä on kyse, ja tuo paremmin esiin toisen todelliset motiivit ja toimet, ja paljastaa tämän ajatusmaailmaa ja todellisia aikeita. Varsinkin jos on epärehellisyyten taipuvainen, kuten Hukassan mies voimakkaasti on.

Näin saadaan miehe

Jatkan vielä, että en ihan ymmärrä, mitä hyötyä edelleen jatkamalla paljoa (liiallista) joustamista ja miehen (liiallista) ymmärtämistä omalla kustannuksella, oikein tässä tilanteessa olisi. Minusta tasapuolisuus ja reiluus ja on tärkeitä arvoja tilanteessa kuin tilanteessa, ja vaikkapa suhteen kriiseissä tai eroissa vielä korostetummin. Ei ole oikein, että vain toinen joustaa koko ajan kaikenlaisessa ja kärsii sitten siitä nahoissaan. Ja kyllä sellainen sitä todellisuutta ja realiteettejäkin hämärtää molemmilta osapuolilta.

Vierailija kirjoitti:

Tämä olisi minunkin mielestäni kaikista paras toimintatapa Hukassalle. Siinä ei häviä mitään, kävi lopulta miten kävi, mutta se olisi miehelle todella kouriintuntuva näyttö siitä, että nyt hänellä ei ole varaa enää pelleillä, koska täll kertaa myös Hukassa on tosissaan.

Myönnän, että taidan olla aika ehdoton jossain asioissa ja tämä taitaa olla yksi niistä! Minusta erolla ei leikitä, vaan siihen ryhdytään, kun ollaan varmoja, että se halutaan. 

Ja eiköhän mies tunne Hukassa sen verran hyvin, että tämä ei edes uppoa, vaan näkee tempun läpi. Lisäksi mitä iloa siitä edes on, että mies on ikään kuin pihtiraudoissa tekemässä jotain, koska ei ole varaa tehdä muuta? Kyllä halun aidosti lopettaa pelleily pitäisi tulla muista motiiveista kuin uhkailulla?

Ja ennen kaikkea: jos ei ole tosissaan, miksi on olevinaan tosissaan? Ajattelen myös, että siinä häviää, jos lähtee peliin mukaan, eikä toim

Ymmärsit ehkä hivenen väärin. Ei tuo ehdotus eron ensimmäisen vaiheen vireille laittamiseksi ollut tarkoitettu miksikään peliliikkeeksi tai uhkaukseksi, vaan säästämään Hukassalta aikaa ja pääsemään miehestä nopeammin eroon kun hän tähän lopullisesti kypsyy. Se tapahtunee joka tapauksessa lähikuukausien aikana.

Jatkan vielä, että en ihan ymmärrä, mitä hyötyä edelleen jatkamalla paljoa (liiallista) joustamista ja miehen (liiallista) ymmärtämistä omalla kustannuksella, oikein tässä tilanteessa olisi. Minusta tasapuolisuus ja reiluus ja on tärkeitä arvoja tilanteessa kuin tilanteessa, ja vaikkapa suhteen kriiseissä tai eroissa vielä korostetummin. Ei ole oikein, että vain toinen joustaa koko ajan kaikenlaisessa ja kärsii sitten siitä nahoissaan. Ja kyllä sellainen sitä todellisuutta ja realiteettejäkin hämärtää molemmilta osapuolilta.

Minä taas en ymmärrä, mitä teot ja uhkailut, joilla ei ole todellista harkittua ja haluttua perustaa, hyödyttäisivät.

Kuten sanoin, en tiedä, mitä Hukassa todella asiasta ajattelee, mutta ilmeisemmin hän ei nyt vielä halunnut erohakemusta lähettää. Sille on varmasti syynsä. Mitä todellisuutta se palvelee, että hän koirankoulutusmielessä lähettää sen hakemuksen haluamatta sitä todella? 

Kuten sanoin senkin, että tietysti omat rajat täytyy vetää ja niistä pitää kiinni. Olla joustamatta ja ymmärtämättä liikaa. Mutta tällä ei mielestäni ole mitään tekemistä sen kanssa, että ei ala uhkailemaan erolla ennen kuin aivan varma, että haluaa erota.

Minusta sekin on omien rajojen rikkomista, ellei tee asioita omaan tahtiinsa, itselleen, vaan tekee niitä antaakseen toiselle viestin. Enkä ymmärrä, millä tavalla se eroaa oikeastaan, henkisesti siis, siitä, että joustaa liikaa. Molemmat ovat miehen ajatuksien ympärillä pyörimistä, eri suunnista vain. Hakea eroa, koska sitten mies ajattelee että.

Aina tilanteet eivät ole reiluja tai tasa-arvoisia. Silloin on yhä tärkeämpää pitää kiinni siitä, että tekee asioita itsensä vuoksi, ei tehdäkseen vaikutusta toiseen ja hänen ajatuksiinsa.

T: MaratonParkuja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuosta rajanvedosta vielä. 

Samaa mieltä MP:n kanssa siitä, ettei hyvä parisuhde voi olla jatkuvaa puolensa pitämistä, jos toinen ylittää tai koittaa ylittää terveitä rajoja vähän päästä.

Hukassan tilanteessa kuitenkin ensinnäkin Hukassan itsensä voi olla hyvä opetella ylipäätään ensin asettamaan ja sitten pitämään niitä omia rajojaan normaalilla terveellä tavalla kaikenkaikkiaan. Vaikka se tuskin tätä avioliittoa pelastaa, vaan arvo on nyt enemmänkin muualla. 

Omien rajojen hahmottamien ja toiselle niiden ilmaiseminen, ja sitten se, miten toinen tähän vastaa omalla käytöksellään, tuo usein esille sen, mikä on todellisuus suhteessa. Auttaa näkemään selvemmin mistä on kyse, ja tuo paremmin esiin toisen todelliset motiivit ja toimet, ja paljastaa tämän ajatusmaailmaa ja todellisia aikeita. Varsinkin jos on epärehellisyyten taipuvainen, kuten Hukassan

Jatkan vielä, että en ihan ymmärrä, mitä hyötyä edelleen jatkamalla paljoa (liiallista) joustamista ja miehen (liiallista) ymmärtämistä omalla kustannuksella, oikein tässä tilanteessa olisi. Minusta tasapuolisuus ja reiluus ja on tärkeitä arvoja tilanteessa kuin tilanteessa, ja vaikkapa suhteen kriiseissä tai eroissa vielä korostetummin. Ei ole oikein, että vain toinen joustaa koko ajan kaikenlaisessa ja kärsii sitten siitä nahoissaan. Ja kyllä sellainen sitä todellisuutta ja realiteettejäkin hämärtää molemmilta osapuolilta.

...Hukassan on mielestäni siis aika nostaa omat tarpeet ja toiveet nyt sinne prioritetteihin ja tuoda ne selvästi esiin. Jos ne eivät ole hänelle itselleenkään ihan selvillä, niin miettiä, mitä ne ovat. Kyllä tuollaiselle miehelle ne sitten saa aika jämäkästi varmastikin ilmottaa, jotta asia menee perille. 

Tällaisia asioitahan sillä rajanvedolla nimanomaan tarkoitetaan. Eroa ei ainakaan vielä tullut, ja jos suhteessa meinaa olla, niin sitähän on ehdottomasti tarve oikaista raiteilleen. Ja kuten jo pidemmin kirjoitinkin jo, niin tällainen oikaistu voi tuoda ilmi suhteen todellisuuden ja miehen mielellään piilottamat motiivit ja tunteet tms. paljon selvemmin, kuin vain vierestä seuraaminen. Toki jokainen toimii tavallaan. Hukassa mahtaa olla todella pitkähermoinen viilipytty luonteeltaan. Itseäni vain sapettaa epäoikeudenmukaisuus ja epätasapuolisuus aika paljon noin niinkuin yleisesti ottaen kaikenlaisissa asioissa muutenkin. Ja ihan suoraan myös ärsyttää, jos tuollaiselle (miehen) kaikilla tasoilla epäreilulle toiminnalle ei laiteta rajoja. (Olkoonkin, että suhteen taustalla on lähtökohtana avoin suhde, johon Hukassa oli hyväntahtoisuuksissaan joustanut, niin sen taakse silti ei voi piiloutua ja sen piikiin moniakaan asioita laittaa.)

Mielestäni kuitenkin Hukassa on nyt ottanut tässä jo selvät ratkaisevat askeleet! Samaan malliin vain jatkossakin, Ei mitään luikerointien ja sumutuksen katsomista enää. Eiköhän ne asiat vielä selkiydy ja saat varmuuden miten haluat toimia. Voimia Hukassalle vaikessa tilanteessa.

Ymmärsit ehkä hivenen väärin. Ei tuo ehdotus eron ensimmäisen vaiheen vireille laittamiseksi ollut tarkoitettu miksikään peliliikkeeksi tai uhkaukseksi, vaan säästämään Hukassalta aikaa ja pääsemään miehestä nopeammin eroon kun hän tähän lopullisesti kypsyy. Se tapahtunee joka tapauksessa lähikuukausien aikana.

Käsittääkseni tätä päätöstä Hukassa ei ole vielä tehnyt. Ei näitä asioita oikein varastoon voi tehdä.

Asioiden on annettava kypsyä oman mielen ja tahtotilan mukaan. Me täällä voimme olla tuota mieltä, mutta se on yhdentekevää. Kyllä Hukassan täytyy itse asia kypsytellä ja nyt on päätynyt toiseen ratkaisuun.

T: MaratonParkuja

Vierailija kirjoitti:

Jatkan vielä, että en ihan ymmärrä, mitä hyötyä edelleen jatkamalla paljoa (liiallista) joustamista ja miehen (liiallista) ymmärtämistä omalla kustannuksella, oikein tässä tilanteessa olisi. Minusta tasapuolisuus ja reiluus ja on tärkeitä arvoja tilanteessa kuin tilanteessa, ja vaikkapa suhteen kriiseissä tai eroissa vielä korostetummin. Ei ole oikein, että vain toinen joustaa koko ajan kaikenlaisessa ja kärsii sitten siitä nahoissaan. Ja kyllä sellainen sitä todellisuutta ja realiteettejäkin hämärtää molemmilta osapuolilta.

Minä taas en ymmärrä, mitä teot ja uhkailut, joilla ei ole todellista harkittua ja haluttua perustaa, hyödyttäisivät.

Kuten sanoin, en tiedä, mitä Hukassa todella asiasta ajattelee, mutta ilmeisemmin hän ei nyt vielä halunnut erohakemusta lähettää. Sille on varmasti syynsä. Mitä todellisuutta se palvelee, että hän koirankoulutusmielessä lähettää sen hakemuksen haluamatta sitä todella? 

Kuten sanoin senkin, että tietysti omat rajat täytyy vetää ja niistä pitää kiinni. Olla joustamatta ja ymmärtämättä liikaa. Mutta tällä ei mielestäni ole mitään tekemistä sen kanssa, että ei ala uhkailemaan erolla ennen kuin aivan varma, että haluaa erota.

Minusta sekin on omien rajojen rikkomista, ellei tee asioita omaan tahtiinsa, itselleen, vaan tekee niitä antaakseen toiselle viestin. Enkä ymmärrä, millä tavalla se eroaa oikeastaan, henkisesti siis, siitä, että joustaa liikaa. Molemmat ovat miehen ajatuksien ympärillä pyörimistä, eri suunnista vain. Hakea eroa, koska sitten mies ajattelee että.

Aina tilanteet eivät ole reiluja tai tasa-arvoisia. Silloin on yhä tärkeämpää pitää kiinni siitä, että tekee asioita itsensä vuoksi, ei tehdäkseen vaikutusta toiseen ja hänen ajatuksiinsa.

T: MaratonParkuja

Olenkin kanssasi tuossa erohakemusasiassa jokseenkin samoilla linjoilla. Olen siis eri, joka tuosta on kirjoittanut. Olen ylipäätään sitä mietä, että jos sanoo jotain, varsinkin isoja ratkaisevia asioita, niin sitä tulee tarkoittaa oikeasti. Ei siis uhkailuja uhkausten vuoksi, vaan asioiden kertomista, joiden takana todella itse seisoo. Näiden välillä on iso ero.

Olen myös ehdottomasti samaa mieltä tuosta omaan tahtiin etenemisestä.

Erittäin hyvin ja lohduttavasti sanottu tuo, että ei asioita voi tehdä varastoon. Kolahti itseeni nyt kun kamppailen suossa, mikä olisi oikein ja mikä olisi kohtuullista ja kaikkea mahdollista. On myös tunne, että järkevää olisi heti kylmiltään tehdä isot liikkeet, mutta jokin sisikunnassa laittaa vastaan.

Niin nyt kun ajattelen, että en voi varastoida tekoja niin tuntuu helpommalta antaa aikaa.

Jep. En mennyt naimisiin ajatuksella, että ainahan sitä voi erota, joten en myös laittaisi erohakemusta ajatuksella, että ainahan sen voi perua.

Mielestäni Hukassa laittaa erohakemuksen ainoastaan omasta tahdostaan ja päätöksestään todella erota. Muussa tapauksessa se on vain hukkaan heitettyä energiaa ja ei yhtään selvennä sen enempää valmiiksi sekavaa tilannetta. 

Vierailija kirjoitti:

Erittäin hyvin ja lohduttavasti sanottu tuo, että ei asioita voi tehdä varastoon. Kolahti itseeni nyt kun kamppailen suossa, mikä olisi oikein ja mikä olisi kohtuullista ja kaikkea mahdollista. On myös tunne, että järkevää olisi heti kylmiltään tehdä isot liikkeet, mutta jokin sisikunnassa laittaa vastaan.

Niin nyt kun ajattelen, että en voi varastoida tekoja niin tuntuu helpommalta antaa aikaa.

Tämä on ihan totta. Pätee moneen muuhunkin asiaan kuin parisuhteeseen. Itselläni on vaikeuksia muussa läheisessä ihmissuhteessa ja tämä on tosiaan lohdullinen ajatus.

Onpas täällä ollut paljon keskustelua, hyvää sellaista!

Toivottavasti ihana MaratonParkuja et harmistu, kun sanon että nauroin ääneen, kun lainasit minua hmmmphillä varustetussa kommentissa. Ärhäkkää pikkumyymäisyyttä havaittavissa!

Jos summaan viime sivujen keskustelua, yhteistä vaikuttaisi olevan kehotus Hukassalle tunnistaa ja asettaa vahvat omat rajat. Muuten linjat tuntuvatkin vaihtelevan harmaan ja mustavalkoisen välimaastossa. Ketä kuunnella?

MaratonParkujalla muistaakseni oli taustallaan pitkä suhde, jossa veivattiin edestakaisin ja yritettiin turhaan löytää harmoniaa, vaikka molemmilla siihen sinällään halua olikin. Ap:n mies taas (kuten aloituksesta voi lukea) ilmoitti hänelle ajatuksistaan, kun päätökset oli jo tehty, ja toinen nainen tukevasti kuvioissa. 28 v:n mies arpoi vaihtoehtojensa välillä kertomatta tuskin juuri mitään sisäisestä kamppailustaan kummallekaan naiselle. Toyboy piti sanansa millilleen, ja teki päätöksen lopettaa minun kanssani heti, kun sai selvyyden omille tunteilleen (ja ehkä myös vastakaiun toiselta). Hukassan mies kertoi, että halusi avoimen suhteen, ja antoi Hukassalle mahdollisuuden poistua kuviosta - tosin vasta sitten kun oli yhteiset lapset ja asuntolaina.

Tilanteista ja ihmisistä voi vetää johonkin rajaan asti yhtäläisyysmerkkejä, mutta niissä on myös vissejä eroja. Neuvoja antaessaan olisi hyvä muistaa, että tarinan pääpahikset on valittu niin sanotusti ihan ite. Ja siihen on syynsä, miksi yksiin on päädytty. Selkeärajaiset, suorapuheiset ihmiset eivät tyypillisesti päädy yhteen epämääräistä veivausta harrastavien, itselleen vieraiden kumppanien kanssa. It takes two to tango, lika barn läker best, it takes one to know one jne.

Muistan, kun 28 v oli eron ollessa vielä vaiheessa käynyt joku viikonloppu istuksimassa jossain ja ehkä suudellut(?) tuntematonta illan aikana. Tämä muistaakseni aiheutti pahennusta ja vauvan syvien rivien moraalipoliisit varoittelivat pettämisestä. Kuitenkin se oli nimenomaan ihanan tunnehörhömme hyvä yhteys omaan itseensä, joka pelasti hänet uhrin asemalta ja siirsi sen sijaan Mökkimiehen käsivarsille. 28 v tunnisti, kun tilanne oli hänelle liikaa - riippumatta miehestä ja hänen olosuhteistaan, ja vihelsi pelin poikka. Ja aika pian tämän jälkeen tapahtuikin sitten aivan ihania asioita.

Tarinassa olisi voinut käydä varsin toisin, jos 28 v olisi jäänyt ymmärtämään masentunutta miestä itsensä kustannuksella. Hänen onnensa ja taitonsa oli kuunnella itseään.

Itse olen samoin todennut, että oikeastaan aina olen tiennyt etukäteen, kun asiat ovat lähteneet pieleen. Oli kyse sitten asunnoista, työpaikoista tai ihmisistä. Sitä on vain halunnut uskoa, että oma intuitio olisi sittenkin väärässä, koska niin olisi paljon mukavampaa ja helpompaa.

Minä en siis edelleen kannustan ennen kaikkea Hukassaa kuuntelemaan itseään. Myös silloin, kun viesti ei ole sellainen, jonka haluaisi kuulla.

-Liekki

Tilanteista ja ihmisistä voi vetää johonkin rajaan asti yhtäläisyysmerkkejä, mutta niissä on myös vissejä eroja. Neuvoja antaessaan olisi hyvä muistaa, että tarinan pääpahikset on valittu niin sanotusti ihan ite. Ja siihen on syynsä, miksi yksiin on päädytty. Selkeärajaiset, suorapuheiset ihmiset eivät tyypillisesti päädy yhteen epämääräistä veivausta harrastavien, itselleen vieraiden kumppanien kanssa. It takes two to tango, lika barn läker best, it takes one to know one jne.

Miksipä minä naurusta pahastuisin, päinvastoin!

Tuohon edelliseen tarkennus, joka liittyy intuitioon myös: kyllä kuitenkin joskus ties mikä kemiallinen kosmos myös tekee tepposet, eli tuntee vetoa "vääränlaiseen" ihmiseen. Jos tilanne on suotuisa, se myös voi edetä ja luulenkin, että tämä koitui edellisen suhteeni kompastuskiveksi, kun nimenomaan selkeärajainen ja suorapuheinen ihminen ajautui suhteeseen epämääräistä veivausta harrastavan kanssa.

Kyllä intuitio nimenomaan kuiskaili, että olette aika erilaisia. Mutta sehän on hyvä juttu! Lisäksi jos luonteenpiirteinä ja kotikasvatuksessakin on erilaisuuden ymmärtäminen ja arvostaminen, niin miten tämmöinen voisi mikään ongelma olla? Onhan sulla kyky keskustella ja ymmärtää ja kuunnella!

Ja eihän sitä ihmiselle mikään ihmisyys ole vierasta. Koko ikäni olen tutustunut ja tullut toimeen niin monenlaisten ihmisten kanssa. Mutta suhteessa (tästä olen tainnut mainita ennenkin) silti se, että toinen ilmaisee itseään ihan mutkan kautta, olikin aika vaikeaa. Ja tästä semmoinen huomio, että selkeästi myös ainakin itselläni oli käsitys, että parisuhde onkin jotain ihan muuta kuin muut suhteet.

Tarkoitan, että luulin, että siinä on jotkut itsestään selvät, kaikille samat säännöt, joista olennaisin on se, että toiselle kerrotaan aina asiat suoraan, koska...niin, kun mehän ollaan parisuhteessa. Muualla pitää olla vähän kohtelias ja kierrellä, mutta parisuhteessa ei. En ottanut huomioon semmoista pikkuseikkaa, että toisen luonne ei ole sanoa mitään negatiivista suoraan ja hänen kotikasvatuksensa on vahvistanut tätä. Mieluummin kohtelias kuin suora. Kysyy, että onko sulla nälkä, eikä että mennäänkö syömään. 

Nyttemmin jästipääni on alkanut ymmärtää, että ei, todellakaan ei ole mitään universaaleja, kaikkien tiedossa olevia sääntöjä, jotka määrittelevät parisuhteen. Olen lisäksi ymmärtänyt, että koko käsite on melkoisen venyvä ja todellakin jokaiselle jollain tavalla omanlaisensa. Ja että vaatii todella paljon töitä ensinnä ymmärtää sen toisen käsitys ja odotukset ja sen jälkeen käsitellä sitä, miten ne vastaavat omia. Ja että mitä yhteisiä määritelmiä, odotuksia, deal breakereita, jatkuvia kestoaiheita keskusteluille jne. me voimmekaan luoda. Ynnä että se toinen on sitten koko ajan kuitenkin toinen, hänenkin maailmansa elää ja muuttuu siinä vieressä koko ajan.

Sen vuoksi mm. Hukassa kanssa olen aika epävarma sanomaan vaikka että ero pitää ottaa heti tms. Kun todellakaan en voi sitä tietää, pitääkö. Voin tietysti kertoa, mitä ajattelen itse jostain asioista tai teoista, milten tulkitsen esim. sanonut (minulle kerrotut) asiat, mutta neuvo siitä, miten pitää toimia on laimea: sun täytyy se päättää itse.

T: MaratonParkuja

Kiitos MaratonParkuja, vaikuttaa että meillä on paitsi hyvin yhtäläisiä kokemuksia elämästä, myös samankaltaiset johtopäätökset.

Ilmaisin itseni edellisessä ehkä hieman epätarkasti, ja huomiosi vastakohtien vetovoimasta osui paremmin siihen mitä hain. Itse olen perimmiltäni murhasuora, mutta  tunnen vetoa nimenomaan niihin miehiin, jotka alun hullaantumisvaiheen jälkeen pitävät naisistaan eniten käsivarrenmitan päästä. He ihastuvat avoimuuteni ja siihen, että minua on helppo lähestyä. Ja suhteen syvetessä helposti samat asiat tuntuvat vaikeilta, koska heitä pelottaa päästää toista aidosti lähelle. Ja minä sitten onnettomana ylijoustavien rajojeni kanssa jään ihmettelemään, että milloinkohan toinen taas avaa portit sisimpäänsä. Yleensä ei ole tavannut avata.

Tällehän on sittemmin löytynyt selityskin kiintymyssuhdeteoriasta, jota käsitellään tällä hetkellä paljon somessa ihan kansankielisesti. Päinvastaiset traumat varhaisissa vuorovaikutussuhteissa saavat hakemaan ns. korjaavia kokemuksia parisuhdekontekstissa, mutta valitettavasti tuloksena on useammin nokkakolareita kuin lottovoittoja. Oma tulkintani teoriasta on, että kaikilla konfliktin osapuolilla on kyvyttömyyttä sietää omia vaikeita tunteitaan, ja siihen sitten reagoidaan joko ottamalla vastuuta toisenkin tunteista tai vaihtoehtoisesti vyöryttämällä omat vaikeat tunteet toisen kannettavaksi. Ts. toinen herkästi nielee omat tarpeensa ja tunteensa välttääksen konfliktin ja toisella taas on taipumus käyttäytyä tavalla, joka monissa herättää närästystä (kuten ilmeisesti esim ap:n mies, joka oli saanut sivustakatsojatkin pyörittämään silmiään).

Dynamiikka on pidemmän päälle hankala, ja siinä murhasuorakin alkaa varoa sanojaan, kun huomaa, että toinen pomppaa kattoon kaikesta vaikeaksi kokemastaan. Toinen taas kattolampussa kiikkuessaan kokee kaikki lähestymisyritykset törkeinä rajaloukkauksina. Sitten aletaan vältellä vaikeita aiheita ja kävellään munankuorilla, kumpikin omalla tavallaan. Ja yritetään lukea ajatuksia siitä, mistä nyt oikein olikaan kyse.

Aidosti selkeärajainen ja ns. turvallisesti kiintynyt ihminen ei harrasta kumpaakaan näistä toimintamalleista, minkä vuoksi draamankaari tuppaa jäämään torsoksi. Hän ei lähtökohtaisesti tunne kiinnostusta ihmisiin, jotka eivät vastaa hänen vuorovaikutustyyliään. Jos hän ei saa toiselta parisuhteeseen / parisuhteessa tarvitsemaan asioita, ei siinä paljon vatuloida, vaan homma on äkkiä pinossa. Hän kun on tottunut saamaan sen, mitä haluaa. Äkkiseltään sanoisin, että Kuurankukka edustaa tätä koulukuntaa, ja 28 veekin siinä määrin, että osasi vetää pelin poikki, kun maa alkoi polttaa jalkojen alla.

Tosielämässä asiat eivät toki ole näin mustavalkoisia, ja käytännössä kaikissa on molempia piirteitä, jotka sitten vielä aktivoituvat eri tavalla eri tilanteissa. Käytännössä (anteeksi tieteellinen interventio, aihe on kiehtova) kyse on dopamiinijärjestelmän toiminnasta. Koirankoulutuksessakin on todistettu, että epävarma palkinto on koukuttavampi kuin sellainen, joka on aina tarjolla. Siksi satunnainen palkitseminen on tehokkaampaa kuin jatkuva. Eli kun huomiota ja rakkautta on tarjolla joskus ja jouluna, syntyy silkka aivokemiallinen riippuvuus. Tämä selittää helposti on-off-suhteet ja sen, miksi kylmää-kuumaa on niin puoleensavetävä. Ts. palstajargonin viittauksilla "jännisten" vetovoimaan on ihan tieteellinen perusta,  uskomatonta mutta totta :D

-Liekki

Vierailija kirjoitti:

Ja kaiken draaman ja kuluttavan keskellä ne hyvät hetket nousee paljon suuremmiksi mitä ne oikeasti on. Toisessa suhteessa ne saattaisi olla tavallista ja normaalia. Teillä ne on suuria huippuhetkiä. Hetkiä joiden avulla taas jatkaa, hetkiä joihin tarraa kiinni. "Mutta silloinkin meillä oli niin mukavaa"

Tämä on totaalisen totta. Valitettavasti itselläni on nyt seurattava ystävän kolmiodraama. Olen hänelle ollut suora, mutta se on kyllä tuonut etäisyyttä välillemme. Hän on se toinen nainen ja tuntuu, että siellä päässä on kyllä sama seinä vastassa kuin yleensä vaimolla, eli molemmilla on vahva usko siihen, että juuri heidän rakkautensa miehen kanssa on sitä oikeaa ja kestävää lajia,, jonka puolesta kannattaa taistella. Asiaa ei nyt auta se, että tämä on kyllä moraaliani vastaankin, eli siltäkin kantilta saattavat sanani olla ikäviä.

Sananen tästä. Ymmärrän erittäin hyvin, miten ja miksi ystäväni on tähän t

Ja tähän muuten piti todeta, että olipa ilo että avasit myös omia kokemuksiasi. Henkilökohtainen on aina kiinnostavinta :)

Olen itse ollut vastaavassa tilanteessa, ja ystäväni oli vieläpä itsekin parisuhteessa tahollaan. Koin kaiken äärimmäisen hankalana, koska pidin paljon myös ystäväni pitkäaikaisesta puolisosta. En kuitenkaan ryhtynyt moraalipoliisiksi, koska noh, me kaikki teemme omat virheemme ja kannamme niistä seuraukset. Käsitykseeni ystävästäni se toki vaikutti. Hänen oikeutti toimintansa sillä, että hän on nyt ensimmäistä kertaa oikeasti rakastunut.

Taidan olla ankea niuho, kun en näe sen paremmin sotaa kuin rakkautta kaikki moraalisäännöt poistavana taikasauvana.

Ylipäänsä tunteiden käyttäminen toiminnan perusteluna on usein lyhyt tie. Ne kun tuppaavat vaihtelemaan tämän tästä. Toyboykin palasi exänsä käsivarsille, koska havaitsi itsessään tunteita. Siitä huolimatta, että ero ei ollut heillä edes ensimmäinen. Jotenkin olisin kuvitellut, että kaksi kertaa olisi riittänyt, vaan ilmeisesti sitten ei.

Jonkin sortin autistina totean, että tunne ei riitä mihinkään, jos sitä ei rakenneta sitoutumiselle, vastavuoroiselle kunnioitukselle ja halun lisäksi kyvylle käsitellä ongelmatilanteita riittävän tasapuolisesti. Aina ei ole hauskaa eikä kivaa, eikä se tarkoita, että suhteessa olisi mitään vikaa. Sitten jos toinen kohtelee huonosti, asia on eri.

Tuon ystäväni rakkauden kohde ei aikoinaan eronnut puolisostaan suhteen paljastuttua, vaan vaimo vei voiton. Myöskään ystäväni puoliso ei yllättäen halunnut erota, vaikka ystäväni sitä jo siinä vaiheessa itse halusi. Tämä ero tapahtui sitten noin vuotta myöhemmin, kun puoliso oli saanut käsiteltyä asiaa riittävästi. Kuulemani mukaan myös tuo toinen pariskunta erosi ystävästäni riippumattomista syistä muutaman vuoden päästä.

Sekä ystäväni että hänen puolisonsa ovat sittemmin pariutuneet itselleen sopivien kumppaneiden kanssa ja perustaneet perheen. He ovat myös edelleen hyvissä väleissä keskenään kaikesta tapahtuneesta huolimatta, ja minun suhteeni ystävääni voi paremmin kuin ikinä.

Summa summarum: ikinä ei ole helppoa, mutta asioilla on taipumus ratketa. Ei välttämättä niin kuin haluaisimme, mutta kuitenkin.

-Liekki

Pakko sanoa, Liekki ja MaratonParkuja, Kiitos!! Niin viisaita sanoja teiltä kummaltakin. 

Ilo lukea tätä keskustelua. Paljon ajattelemisen aihetta ja ahaa elämyksiä että totta, juuri noinhan se menee.

Ap

Kiitos kaikille tähän keskusteluun osallistuneille. Luen kommentteja ja nautin. Viisaita pohdintoja ja herättää ajatuksen siitä, miten erilainen yhteiskuntamme olisi jos useammat osaisivat pohtia asioita näin! 



Itse olen myös taipuvainen ajattelemaan, että periaatteet ja niiden mukaan vahvasti eläminen ja ohjautuminen on usein jopa haitallista. En tällä tarkoita että kaikkien tulisi elää hunningolla ja mitä vain tulisi hyväksyä, vaan sitä, että maailma ja elämä harvoin ovat mustavalkoisia. On helppo ajatella että en tekisi tai tekisin aina tällaisessa tilanteessa näin tai noin, mutta todellisuudessa maailma harvoin toimii niin. Vasta kun kykenee kysymään itseltään miksi ja vastaamaan siihen rehellisesti on yleensä mahdollista saavuttaa hyviä ratkaisuja. Samoin pyrkimys ymmärtämään toisen ratkaisuja (ymmärtäminen ei ole yhtä kuin hyväksyminen!) on ainoa keino löytää kyky mennä eteenpäin. Harvoin toinen ihminen on vain huono ja paha. Ymmärtäminen taas ei tarkoita itsensä uhraamista ja tilanteeseen jäämistä omalla kustannuksellaan. Ymmärtää voi vaikka lähteekin. 

Liekki taas kerran kyllä kirjoitti niin hyvin (ja monet muutkin kyllä). Ajatuksenkulkuasi on todella tyydyttävää seurata. 

 

-Sinilintu