Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Vierailija kirjoitti:

Tarkoitin hämmästyksen kylläkin positiivisesti. On ollut paljon puhetta keskinäisestä hymistelystä ja kuvittelin, että vain sillä tavalla voi saada ketjussa kehuja. En uskonut, että suorasanainen ja ei tunnepitoinen teksti vetoaa. Ihan mielellään minäkin niitä luin.

Tämä juuri. Tuntuu, että jos eriävistä näkemyksistä huolimatta pyrkii olemaan sovinnollinen ja kunnioittava ja pitämään toisesta kirjoittajasta, on se joidenkin silmissä sisäänpäinlämpiävää selkääntaputtelua.

Rehellisesti sanottuna tuntuu, että usein kaunan takana vaikuttaisi olevan omia osin tunnistamatta jääneitä tarpeita tulla hyväksytyksi ja saada huomiota. Sitten kiukuttaa, kun joku muu saa sitä, mitä itse kaipaisi. Ja sen sijaan, että kohtaisi omat tunteensa myötätuntoisesti, aletaan syytellä ja vaatia muilta. Inhimillistä sinällään, mutta harvoin vie haluttuun lopputulokseen.

Jos pystyy hyväksymään itsensä puutteineenkin, tarttuu se helposti muihinkin. Ei meistä kukaan täydellinen ole, eikä tarvitse olla.

-Liekki

28.06.2022 | 10:07 joko pääsit irti?

Vierailija kirjoitti:

28.06.2022 | 10:07 joko pääsit irti?

 Vastaus löytyy näiden 9443 viestin joukosta 😁

Liekki taas sanoittaa hyvin.

Tuntuu että tällainen vihamielisyys, ilkeämielisyys ja pahansuopaisuus on lisääntynyt rajusti yhteiskunnassa. Ehkä malli tulee julkisuuden henkilöiden tavasta keskustella. Kaikkeen vastataan vähän pisteliäästi. Luin juuri tänään Hesarista Sture Fjäderin haastattelun ja ajattelin tätä. Haastattelussa hän puhuu tai ainakin vaikuttaa puhuvan ihan asiallisesti ja asiaakin, mutta nettikeskusteluissa hän on todella töykeä, ilkeä, riidanhaluinen ja pahansuopa. Mietin miksi. Jos miehellä on fiksuja ajatuksia, miksi pilata oma maineensa ja uskottavuutensa tuolla nettiöyhöämisellään? Vähän samanlainen olo tulee suurimmasta osasta nettikeskusteluja nykyään. Ihmisillä voisi olla paljonkin annettavaa ja fiksuja ideoita ja ajatuksia herättävää pohdintaa, mutta ei osata tai ei haluta tuoda sitä julki asiallisesti. Onko ehkä kilpailu nähdyksi tulemisesta yhteiskunnassamme jo niin kovaa, että keinoja eii kaihdeta? Vähän provosoiva kirjoitteluhan saa huomioita väkisin, kuten tässäkin ketjussa on käynyt. Välillä tuntuu, että meitä (ihmisiä, kansalaisia) ohjataan trollitehtailta vähitellen menettämään kyky keskustella keskenämme. Ja mikäs sen parempi vihamieliselle naapurimaalle tai muulle valtiolle kuin toisiaan vastaan olevat kansalaiset..

Jokaiselta toivoisin ilman kynsiä ja hampaita ja kyynisyyttä ja ylimielisyyttä niitä teidän omia ajatuksianne. Vaikka kuinka haluttaisi näpäyttää niin jätä se tekemättä; pilaat sillä vain oman mahdollisuutesi osallisuuteen. Nimimerkit auttavat personoimaan keskustelua, tulemaan tutuiksi keskustelun osapuolten kanssa ja myös viittaamaan aikaisempiin viesteihin.

-Sinilintu

Ap mitä sinulle kuuluu? Ovatko asiat helpottaneet. Miehen kanssa varmasti, mutta miten sinun lapset,  oletko pääsyt heidän kanssaan juttelemaan? Toivoisin  että olisit. Lapset sinulle tärkeitä jokainen on

Sen verran, että silloin kun aloittajan keskustelu velloi hyvin aktiivisena, niin kyllä jotkut edes hiukan kriittisemmät tai ne, jotka edes hiukan kommentoivat napakammin, vaikka eivät ilkeilleetkään aloittajalle, vain erityyppisesti kuin tämä valtavirta, niin saivat välillä aika kylmää kyytiä. Jossain vaiheessahan kommentteja poistatettiinkin paljon. 

Ennen lauantai-illan rientoihin antautumista muutama sananen elävästä elämästä, jossa käänteet ovat olleet enemmän tai vähemmän telenovelaa.

Toyboyn saatua tiedon uudesta työstään toisella puolella Suomea totesin, että pikkuisen liikaa minulle. Sen jälkeen vietetty yhteinen viikonloppu tuntui kuitenkin molemmista sen verran mukavalle, että päätimme hetken pohdittuamme kuitenkin antaa ajatukselle toisen mahdollisuuden. Kunnes käytännön kulkemisen vaikeudet alkoivat hahmottua todenteolla, ja samaan aikaan molemmille syntyä epäilyksiä siitä, onko meillä kuitenkaan riittäviä tunteita toisiamme kohtaan.

Lopputulemana se, että päätimme eilen nähtyämme antaa tämän touhun nyt olla, useammasta kuin yhdestä syystä, joihin kaikkiin en tässä nyt mene ihan hänen yksityisyytensä nimissä.

Olo on yhtä aikaa haikea, surullinen ja oudon helpottunut. En tiedä olisiko tämä nyt sitten sitä, kun on vihdoinkin oppinut päästämään irti, vaikka se onkin vaikeata? Päätös on tehty sekä tunteita että järkeä kuunnellen, ja tuntuu ikävyydestään huolimatta oikealta.

Toyboy tulee aina olemaan minulle tärkeä ja rakas, vaikka emme olisi enää tekemisissä. Uskon silti vilpittömästi, että meille molemmille on myös sopivampia vastinpareja tai ainakin parempia ajoituksia. Kuka tietää, vaikka joskus sitten vielä toistemmekin kanssa. Sitten, kun olemme saaneet aikaa ja tilaa hengittää, sekä vähän selvyyttä siihen, kuka sitä itse loppujen lopuksi onkaan ja mitä haluaa. Tässä tuntuu molemmilla olevan vähän hakemista.

Sillä välin toivon sekä hänelle että itselleni kaikkea parasta ja olen ennen kaikkea kiitollinen siitä, mitä sain.

-Liekki

Kuulostaa hyvältä Liekki siinä mielessä, että pystytte tekemään tällaisen päätöksen ystävinä. Ja se että pystyy olemaan surullinen ja silti helpottunut yhtä aikaa, ei tarvitse pyrkiä pois siitä tunteesta eikä selittää sitä muuksi tai korvata muulla. 

-Sinilintu

Vierailija kirjoitti:

Sen verran, että silloin kun aloittajan keskustelu velloi hyvin aktiivisena, niin kyllä jotkut edes hiukan kriittisemmät tai ne, jotka edes hiukan kommentoivat napakammin, vaikka eivät ilkeilleetkään aloittajalle, vain erityyppisesti kuin tämä valtavirta, niin saivat välillä aika kylmää kyytiä. Jossain vaiheessahan kommentteja poistatettiinkin paljon. 

 

Ihmiset on niin erilaisia. Ketä mikäkin auttaa. Mua ei henkilökohtaisesti olisi siinä tilanteessa auttanut miehen haukkuminen ja leimaaminen aivan sairaaksi, koska silloin olisin alkanut miettiä että mikä hemmetti mun päässä on vinossa että sen nyt vasta huomaan. Itseluottamus ois romuttunut täysin. Mieluummin oisin koittanut ymmärtää sen motiiveja. Tyyliin haluaa erota kun on tojo ojossa jo seuraavan perässä muttei reppana taida uskaltaa ja koittaa saada minut tekemään päätöksen puolestaan. Oisin toivonut voimaa antaa hälle sen eronsa ja samalla valvoa omia etujani lasten ja omaisuuden suhteen. Tyynesti ja hymyhuulin, vaikka väkisin. 

Mutta joku muu saattaa tarvita inhon ja vihan mietsontaa että saa itse irrotettua otteensa. 

Kyllähän siihenkin suhtauduttiin nuivasti kun yritti neuvoa aloittajaa alkaa ottamaan selvää ja valvomaan omia etujaan, juuri esim. omaisuuden ja lasten suhteen. Ei siitäkään tykätty. Olisi vain pitänyt antaa velloa ja ilmeisesti jotkut muutkin halusivat velloa ja syytellä miestä. Siksi tuntuikin oudolta. 

Ihmisillä on erilaisi tapoja ihmissuhteissa. Kuten nyt Liekki ja Toyboy sekä monet muut haluavat jonkinlaisen suhteen, vaikka eivät ole selvillä kuka itse onkaan ja mitä haluaa ja ne ovat hakusessa. 

Monilla on taas se, etteivät halua tämänkaltaisessa vaiheessa mitään suhdetta, vaan selvitellä itsekseen ajatuksiaan ja hakea/löytää sen mitä haluavat. Eivät edes halua/jaksa sekoittaa elämäänsä ja toisen elämää enempää. 

Jokainen toimii ja saa toimia miltä itsestä tuntuu. Mutta usein juuri tämänkin vuoksi tulee täälläkin väärinymmärryksiä ja jopa pientä kismaa. Kummatkin ihmistyypit tuppaavat pitämään kiinni omasta näkökannastaan tai eivät ymmärrä toisiaan. Ihan ymmärrettävää toisaalta. 

Ihmisillä on erilaisia tapoja ja saakin olla. Olisikin melko tylsää, jos olisimme kaikki samanlaisia, kaikki samaa mieltä, kaikki samoilla tarpeilla :)

-Sinilintu

 

Vierailija kirjoitti:

Ihmisillä on erilaisia tapoja ja saakin olla. Olisikin melko tylsää, jos olisimme kaikki samanlaisia, kaikki samaa mieltä, kaikki samoilla tarpeilla :)

 

-Sinilintu

 

Niin, kuten sanoinkin, näin on. Mutta siksi myös tulee näitä "yhteenottoja" kun ei tylsästi olla samaa mieltä. Ja se eri mieltä on sitten taas puolestaan huono juttu, kun taas täytyisikin olla samaa mieltä, ettei tätä hyvänmielen ketjua pilata ja olla samanmielisiä. 

Täällä täytti nuorinkin lapsi tänään 18. Nyt ei enää alaikäisiä huollettavia ole. Se on outo tunne. Toki eivät asiat nyt niin yön yli arjessa muutu, mutta kuitenkin vastuuni huoltajana vähenee koko ajan. Minnekkäänhän tuo ei vielä hetkeen ole lähdössä, ja on aika lapsekaskin, mutta kuitenkin. Kun rooli vaihtuu pikkuhiljaa ensisijaisesti vanhemmasta ja huoltajasta joksikin muuksi, tulee enemmän sitä pohdintaa; mitäs tällä loppuelämällä pitäisi tehdä? Työvuosia vielä melkein 30 jäljellä, ja siltäkin osin vähän avoin tulevaisuus. Jotenkin sellainen tiedostaminen siitä, että jos mielii tehdä jonkun suuremman peliliikkeen vielä se olisi hyvä pian tehdä. Mutta minkä? Se eksysissä olo tässä on jotenkin sillä lailla raskasta. Ei ole selkeää sellaista pitkäaikaista päämäärää, ja se tekee nykyhetkeenkin motivoitumisesta vaikeampaa. Miksi teen mitä teen, miksi olen tässä jne. 

 

-Sinilintu

Ihmeellisesti ne tekstit poistui, jos ei ollut samaa mieltä vakituisten kirjoittajien kanssa.

Minua ainakin ihmetytti se, kun alkuun ap:n mies oli niiiin ihana, eikä ap olisi halunnut erota. Mutta sitten kun mies sanoi, että erotaan, tämä oli tässä, niin ap:n mielestä mies olikin ihan p*as*a. Ollut koko suhteen ajan.

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän siihenkin suhtauduttiin nuivasti kun yritti neuvoa aloittajaa alkaa ottamaan selvää ja valvomaan omia etujaan, juuri esim. omaisuuden ja lasten suhteen. Ei siitäkään tykätty. Olisi vain pitänyt antaa velloa ja ilmeisesti jotkut muutkin halusivat velloa ja syytellä miestä. Siksi tuntuikin oudolta. 

Oletko sinä ajatellut, mikä on motiivisi jauhaa tätä kaksi vuotta ja yli, että just sinua ei ole kuunneltu? Kenties tarvitset omassa elämässäsi vahvemman toimijan roolin. En sano minäkään tätä ilkeilläkseni vaikka varmasti sen semmoisena nyt otat. Tosin nyt on hyvä sauma osoittaa, että olet muita parempi ottamaan neuvoja vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Ihmisillä on erilaisi tapoja ihmissuhteissa. Kuten nyt Liekki ja Toyboy sekä monet muut haluavat jonkinlaisen suhteen, vaikka eivät ole selvillä kuka itse onkaan ja mitä haluaa ja ne ovat hakusessa. 

Monilla on taas se, etteivät halua tämänkaltaisessa vaiheessa mitään suhdetta, vaan selvitellä itsekseen ajatuksiaan ja hakea/löytää sen mitä haluavat. Eivät edes halua/jaksa sekoittaa elämäänsä ja toisen elämää enempää. 

Jokainen toimii ja saa toimia miltä itsestä tuntuu. Mutta usein juuri tämänkin vuoksi tulee täälläkin väärinymmärryksiä ja jopa pientä kismaa. Kummatkin ihmistyypit tuppaavat pitämään kiinni omasta näkökannastaan tai eivät ymmärrä toisiaan. Ihan ymmärrettävää toisaalta. 

Äkkiähän siinä tosiaan tulee skismaa, kun annetaan ymmärtää, että on näitä toistaitoisia tunareita, jotka "haluavat jonkinlaisen suhteen" jolla "sekoittaa omaa ja toisen elämää", "vaikka eivät ole selvillä kuka itse onkaan ja mitä haluaa ja ne ovat hakusessa." Ja sitten ne valistuneemmat kansalaiset, jotka ymmärtävät setviä asiat keskenään.

Kyllä tuon nyt hieman toisinkin olisi voinut muotoilla.

Usein mielen ja itsetuntemuksen aukkopaikat käyvät ilmi nimenomaan ihmissuhteissa. Mitä intiimimmässä, sitä paremmin. Minuus ylipäänsä rakennetaan lapsuuden ja nuoruuden varhaisessa vuorovaikutuksessa lähipiirin kanssa. Harva saa kotoaan täysin kattavat eväät. Sen sijaan aika usein kuulee sen, että aiemmista parisuhteista on opittu, mitä kumppanilta halutaan ja mitä ei haluta. Tämähän ei mistään itsetutkiskelusta selviä, kun kukaan ei pysty toisen käytöstä teoriassa simuloimaan mielessään. Terapiassakin tarvitaan terapeutti heijastamaan ajatuksia takaisin.

Itse annoin Toyboylle ääneen tunnustusta siitä, että hän tunnistaa tilanteensa. Kokemukseni mukaan suurin osa haluaa pitää kiinni omasta identiteetistään kynsin ja hampain ja välttää peiliin katsomista viimeiseen asti. Tämä on sinänsä aivan järkeenkäyvää ja psyyken perusmekanismi, koska minäkäsityksen muuttaminen ja uusien ihmissuhde- ja vuorovaikutussääntöjen opettelu vie valtavasti energiaa ja tekee kipeää. Eli jälleen hyvin inhimillistä käyttäytymistä sinällään.

Itse näkisin helposti mielekkäämpänä toimintana sivulllisilta kannustaa oppimaan uusia tapoja kuin ruoskia menneistä virheistä tai kertoa, miten paljon paremminkin asioita voi hoitaa Yritys ja erehdys kun lienevät kuitenkin ne rakennuskappaleet, joille suurin osa ihmiskunnan saavutuksista on rakennettu.

-Liekki

Liekki taas kerran sanoittaa hyvin sen mitä itse en osaa. Toisen ihmisen hellävarainen tuuppiminen eteenpäin on usein paljon hedelmällisempää kuin toisen epäonnistumisen tai heikkouden korostaminen. Yleensä ihminen tarvitsee aikaa prosessoimaan asioita.

Oma läheiseni on sanonut viisaasti että kokemuksia ei voi opettaa. Ihmisen täytyy itse käydä se oma polkunsa, vaikka joku toinen näkisikin jo kokemuksesta mitkä ovat sen askeleet. Toista voi vain tukea siinä, antaa ajatuksen siemeniä, koettaa olla kanssakulkija. Jos voisimme oppia ja kehittyä siksi että aikaisemmin jotakin kokeneet vain sanoisivat että näin asia x on, kukaan ei enää tekisi virheitä. Jälkeenpäin on helppo olla viisas. 

 

-Sinilintu

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän siihenkin suhtauduttiin nuivasti kun yritti neuvoa aloittajaa alkaa ottamaan selvää ja valvomaan omia etujaan, juuri esim. omaisuuden ja lasten suhteen. Ei siitäkään tykätty. Olisi vain pitänyt antaa velloa ja ilmeisesti jotkut muutkin halusivat velloa ja syytellä miestä. Siksi tuntuikin oudolta. 

Oletko sinä ajatellut, mikä on motiivisi jauhaa tätä kaksi vuotta ja yli, että just sinua ei ole kuunneltu? Kenties tarvitset omassa elämässäsi vahvemman toimijan roolin. En sano minäkään tätä ilkeilläkseni vaikka varmasti sen semmoisena nyt otat. Tosin nyt on hyvä sauma osoittaa, että olet muita parempi ottamaan neuvoja vastaan.

 

Oletko itse ajatellut miksi aina kimmastut noin kovasti jos kertoo tosiasioita ketjusta ja alat tehdä omia, et niin mukavia, päätelmiäsi kirjoittajasta ja hänen elämästään? Mikähän elämäntilanteesi itsellä on siihen syynä? 

Mikä siinä on niin vaikeata tunnustaa, että kyllä, tosi on mitä kerroit, noin on tapahtunut tässä ketjussa. Ja miksi edelleen, monista kommenteista huolimatta, oletetaan, että on vain sama ja yksi henkilö, joka on näin kokenut tapahtuneen. Mikä niin kova tarve on yrittää todistaa muille, ettei ole kuin eräs yksi hankala omaan elämäänsä turhautunut ihminen, joka nyt härkkii uita kivojaja oikeudenmukaisia koirjoittajia täällä ja on niin herkkähipiäinen kun häntä ei tarpeeksi huomioitu. Uskokaa nyt, ettei tätä uskota. 

Kyllä, tosi on, että olen harmistunut kaikkien puolesta, joiden kommentteihihin on suhtauduttu aliarvioidusti tai jopa poistettu. Mutta edelleen uskon ja tiedän, etten ole ainoa, joka vastaavaa kirjoittaa. Tiedän siitä, koska tietenkin tunnen oman tekstini minkä olen kirjoittanut. 

Katsohan, minun tekstini hävisi. En edes kirjoittanut mitään ilkeää. Pitääkö täällä alkaa ilmoittamaan asiattomaksi sitten muidenkin kommentteja? Saatte maistaa omaa lääkettänne.