Lue keskustelun säännöt.
Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?
28.06.2022 |
Mies on sanonut, ettei enää rakasta minua. Olemme naimisissa, lapsia on. On tyytymätön suhteeseen, eikä enää rakasta.
Ilmoituksen tuoman alkushokim jälkeen meillä on ollut kuitenkin yhdessä ihan mukavaa. Tiedän kuitenkin, että mies esittää, puree hammasta kestääkseen, ja hakeutuu paljon pois kotoa.
Pakosta asumme yhdessä vielä useita kuukausia.
Itse huomaan ajattelevani, että kaikki kääntyy vielä hyväksi, ja ollaan matkalla parempaan. Vaikka toisaalta tiedän totuuden miehen puolelta.
Miten ihmeessä pystyn irrottautumaan miehestä, varsinkin kun asumme yhdessä. Ja nukumme samassa sängyssä. Ehdotin, että muutetaan eri huoneisiin, mies ei sitä halunnut.
Pelkään, että todellisuus lyö todella kovaa, sitten kun on konkreettisen eron aika. Vaikka, ehkä tässä tekee tätä ajatustyötä kokoajan asian suhteen. Mutta, silti, minä toivon ett kaikki vielä korjaantuisi.
Todella kuluttavaa. Toisaalta voisi olla helpompi repiä itsensä kerralla kunnolla irti. Ja vajota pohjaan, entä tämmöinen ikävä välitila. Jossa välillä petollisen hyvä olla ja välillä valtava möykky vatsanpohjassa.
Kommentit (12664)
No eipä sulle kelpaa näkemykset. Itse olet hyväksynyt että äijä käy panemassa muita ja kynnysmattoilet kun on 'muuten niin hyvä suhde". Hyvä suhde my ass.
Olet aivan oikeassa siinä, että suhteeni nykytila on kaukana hyvästä. Ehkä elän edelleen liian vahvasti muistoista kiinni pitäen. Jokin minut tässä toistaiseksi yhä pitää, vaikkei suhdetta voikaan hyväksi luonnehtia. Lapset toki yhtenä suurena syynä, mutta ei suinkaan ainoana. Ehkä helpommalla pääsisin, kun mies lähtisi uuden naisen matkaan, niin loppuisi tämä oma jahkailuni, joka tuntuu kestävän liian kauan. Siinä et kuitenkaan ole oikeassa, ettei minulle muiden näkemykset kelpaa. Toki jos kelpaamisella tarkoitetaan näkemysten mukaan toimimista, niin sitä en ole tehnyt. Kuitenkin ne kirkastavat mieltäni ja saavat taottua järkeä ja realismia tähän hieman haihattelevaan ajatusmaailmaani. Annan näkemyksille valtavasti arvoa ja niiden vuoksi tänne yhä kirjoitan.
- Hukassa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuliko nyt hyvä mieli tällaisen skenaarion maalaamisesta?
Jos se jättää Hukassa mieleen pienen epäilyksen siemenen, ettei mies ehkä puhukaan täysin totta halustaan vaan saada silloin tällöin hetken jonkun kolmannen lempeä, niin olen tyytyväinen.
Jos sillä ei lopulta kaiken pohdinnan jälkeen ole nimimerkille merkitystä niin asia kunnossa. Moni elää ei niin perinteisen muotoisissa liitoissa ja ottaa vastaan hyvillä mielin sisarvaimon, tai ajattelee että mitä pidempään koti pysyy lapsille kasassa ja asuntolainaa ehditään yhdessä lyhentää niin aina parempi.
Jos taas em ei jotenkin maistukaan oikein mukavalle niin silloin on hyvä miettiä minkälaisen liiton kanssa minä pystyn elämään. Sillä minusta vaikuttaa vahvasti siltä, ettei hetken lämmin hetki randomin ihmisen tai fwb -naisen kanssa Hukassa miehelle kuitenkaan riitä.
Muistini ei ole paras mahdollinen, mutta aika varmasti silti muistan, että tuossa viimeisimmän virkkeen asiassa nämä vakkari-nimimerkit jakavat kanssani saman epäilyksen. Tämä tiedoksi kaikille jotka eivät heti tiedä painaako peukkua ylös vai alas.
No eikös Hukassa ihan itse jossain viimesimmissä kommeteissaan jo kertonut, että miehensä sivusuhde vaikuttaa selvästi vakavammalta kuin mitä mies koittaa antaa ymmärtää yms.
Ja moni muukin kommentoija on jo ennen sinua asiasta kirjoittanut.
En ihan ymmärrä tuota jatkuvasti pisteliästä ja toisia halventavaa asennettasi silti. Mitä jos pikkaisen itsekin opettelisit arvostamaan muitakin kommentoijia ja näkökulmia kuin omaasi, (ja myös tuota samanmielisyyttä!), kun kerran sitä toisinpäinkin toivot.
Kyllä sulla muuten olisi itselläsi myös hyviä ja tärkeitä näkökulmia, kuten vaikkapa se lasten näkökulman korostaminen (oletan että olet tuo sama joka siitä kirjoitti), kun niitä olet alkanut enemmän kertomaan ja avaamaan. Tuollainen katkera pisteliäisyys on kuitenkin vähän ikävä suhtautumis- ja kirjoittamistapa, eikä kannata ihmetellä, jos se saa jotain vastareaktioita aikaan sitten taas sinua ja kommentointiasi kohtaan.
"No eipä sulle kelpaa näkemykset. Itse olet hyväksynyt että äijä käy panemassa muita ja kynnysmattoilet kun on 'muuten niin hyvä suhde". Hyvä suhde my ass."
Mitenkäs näiden kommenttien pitäisi kelvata? Hukassan pitäisi vastata, että "Sir, yes sir!" ja alkaa noudattaa ohjeita?
Niin paljon kuin Kuurankukkaa arvostankin, olen hänenkin kommenttiensa suhteen hitusen varpaillani siinä, miten voimakkaasti hän antaa suoria toimintaohjeita Hukassalle.
Minä en suinkaan kannusta Hukassaa jäämään, kuten jotkut ovat sanomiseni tulkinneet. Sen sijaan olen äärivahvasti sitä mieltä, että päätös lähteä tai jäädä on yksin hänen.
Monet viittaavat omiin kokemuksiinsa antaessaan neuvoja, olettaen että heidän kokemuksensa on sovellettavissa suoraan muiden elämään. Näin ei ole.
Alkoholistien aikuisten lasten ryhmissä on erikseen kiellettyä alkaa neuvoa muita siinä, miten heidän tulisi toimia. Sen sijaan kehotetaan keskittymään omaan itseen ja elämään. Näin siksi, että toisen aikuisen elämän ohjailu ja korjailu on rajatonta holhoamista, jonka kohteesta tehdään toimija sijaan objekti. Tätä kutsutaan myös läheisriippuvuudeksi. Toisin sanoen kohdetta tungetaan väkisin uhripositioon, josta suunta pitäisi pikemminkin olla poispäin. Tarkoitus on, että sisäisen kasvuprosessin myötä jokainen ihan itse ottaa vastuun omasta elämästään ja hyvinvoinnistaan. Ei niin, että joku ulkopuolinen tulee (taas) kertomaan, mitä pitäisi tuntea tai tehdä.
Voitte kertoa näkemyksenne ja ohjeenne. Mutta sen paremmin minulla, Hukassalla kuin kenelläkään muullakaan ei ole minkään valtakunnan velvoitetta ottaa niitä millään tavalla huomioon toiminnassamme, jos emme itse katso sitä hyväksi. Sillä mitä ikinä seurauksia toiminnalla onkaan, ME olemme vastuussa niistä. Sitä sittenkin huonoksi osoittautunutta toimintalinjaa ehdottanutta kun ei saada netinperukoilta naarattua vastuuta sanomisistaan kantamaan. Ja vaikka neuvot olisivat hyviäkin, ei elämää voi kuitenkaan elää tahdottomana sätkynukkena.
Kun täällä vielä esitetään erilaisia toimintalinjoja, niin ketä tässä edes pitäisi kuunnella ja millä perustein?
Uskon MaratonParkuja tavoin vahvasti siihen, että näkemyksiä voi tarjoilla ajatustyön ruoaksi, mutta se työ on jokaisen tehtävä itse.
Puhumattakaan siitä, että tuoho sävyyn annetuille ohjeille tekee mieli näyttää lähinnä keskisormea, olivatpa ohjeet sitten hyviä tai huonoja.
-Liekki
"Menipäs nimimerkittömällä tunteisiin.
Ai miksi kirjoitan parin vuoden takaisista kirjoituksista? No siksi kun juuri hetken aiemmin ihmeteltiin mistä tämä vastakkainasettelu oikein johtuu ja mistä kumpuaa väitteet sisäpiirin sisäänpäin lämpeävästä ketjusta. Kerroin näkemykseni, eli keskustelun pari v sitten saaman oudon luokittelevan suunnan."
Kyllä alkoi mennä vähän jo tunteisiin. Ei ole syytä sivukaupalla vetää sinun henkilökohtaisiin vastakkainasetteluihisi, kaunoihisi ja näkemyksiisi, muita täysin erillisiä ihmisiä ja kommentoijia, kuten esim. minua, joka kirjoitan myös ilman nimimerkkiä. Tai niputtaa perusteetta ja iloisesti sekaisin kaikki nikillä kirjoittavat yhdeksi möykyksi myöskään.
No mutta eiköhän tämäkin tullut jo selväksi.
Ei kannata ylipäätään ottaa niin itseensä ja alkaa torpedoida koko ketjua, jos joku tai jotkut ei tykkää omasta kirjoituksesta. Eiköhän se oman näkämyksen sanominen aiheeseen pitäisi riittää, eikä vääntää koko ajan uudestaan ja uudestaan sivuseikoista.
Vierailija kirjoitti:
"No eipä sulle kelpaa näkemykset. Itse olet hyväksynyt että äijä käy panemassa muita ja kynnysmattoilet kun on 'muuten niin hyvä suhde". Hyvä suhde my ass."
Mitenkäs näiden kommenttien pitäisi kelvata? Hukassan pitäisi vastata, että "Sir, yes sir!" ja alkaa noudattaa ohjeita?
Niin paljon kuin Kuurankukkaa arvostankin, olen hänenkin kommenttiensa suhteen hitusen varpaillani siinä, miten voimakkaasti hän antaa suoria toimintaohjeita Hukassalle.
Minä en suinkaan kannusta Hukassaa jäämään, kuten jotkut ovat sanomiseni tulkinneet. Sen sijaan olen äärivahvasti sitä mieltä, että päätös lähteä tai jäädä on yksin hänen.
Monet viittaavat omiin kokemuksiinsa antaessaan neuvoja, olettaen että heidän kokemuksensa on sovellettavissa suoraan muiden elämään. Näin ei ole.
Alkoholistien aikuisten lasten ryhmissä on erikseen kiellettyä alkaa neuvoa muita siinä, miten heidän tulisi toimia. Sen sijaan kehotet
Olet oikeassa että kaikessa terapiassa kehotetaan keskittymään itseen ja omien tarpeiden ja rajojen tunnistamiseen. Ei siis myöskään toisen ajatuksien pakonomaiseen miettimiseen, epäilyihin, merkkien ja kaksoismerkitysten etsimiseen tai toisen haukkumiseen kilpaa jokaisen vastaantulijan kanssa jonka saa innostettua mukaan.
Olen välillä pitänyt hieman ongelmallisena tapaa kuinka täällä kaksi toisilleen vierasta ihmistä tarjoavat vertaistukeaan lähinnä sen 'vastapuolen' haukkumisen ja demonisoimisen muodossa. En todella ymmärrä mitä tarkoitusta se on palvellut. Minusta se on enemmän asettanut tuen kohteen kuoppaan jossa hänelle vahvistuu koko ajan vahvempi tunne siitä että puoliso, jonka kanssa pitäisi vielä elää jonkinlaista rinnakkaiseloa lasten vuoksi, on paha paha ihminen. Tahallaan satuttaa. Ahne, sieluton, hirveä ihmisenkuvatus. Tämäkö se sitten vahvistaa itsetuntoa, omaa toimijuutta, vähentää uhripositiota ja petaa toimivaa yhteisvanhemmuutta?
Itse preferoisin mieluummin sellaista tapaa käsitellä loukkauksia, jossa voi todeta väärän teon, mutta samalla koettaa olla tulkitsematta tekijän itse lausumattomia motiiveja. Tiedän, se vaatii armollisuutta ja tänä nöyryyttä vieroksuvana aikana se on vaikeaa. Entä jos ymmärtäisinkin, että kumppani loukkasi neuvottomuuttaan, eikä rikkoakseen? Miksi se olisi vaarallista? Moni sanoo että koko elämä tuntuu valheelta uskottomuuden jälkeen. En ole koskaan ymmärtänyt miksi. Miksi viedä itseltään sen tunteen että rakastin ja olin rakastettu ja vakuuttaa itselleen että se kaikki oli valetta? Jokainen joka Itse on lakannut rakastamasta ja eronnut, tietää ettei se loppusuora mennyttä matkaa muuta miksikään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Liekillä on kyllä sana ja ajatus hallussa. Pidän ajstustenjuoksustasi.
-Sinilintu
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuliko nyt hyvä mieli tällaisen skenaarion maalaamisesta?
Jos se jättää Hukassa mieleen pienen epäilyksen siemenen, ettei mies ehkä puhukaan täysin totta halustaan vaan saada silloin tällöin hetken jonkun kolmannen lempeä, niin olen tyytyväinen.
Jos sillä ei lopulta kaiken pohdinnan jälkeen ole nimimerkille merkitystä niin asia kunnossa. Moni elää ei niin perinteisen muotoisissa liitoissa ja ottaa vastaan hyvillä mielin sisarvaimon, tai ajattelee että mitä pidempään koti pysyy lapsille kasassa ja asuntolainaa ehditään yhdessä lyhentää niin aina parempi.
Jos taas em ei jotenkin maistukaan oikein mukavalle niin silloin on hyvä miettiä minkälaisen liiton kanssa minä pystyn elämään. Sillä minusta vaikuttaa vahvasti siltä, ettei hetken lämmin hetki randomin ihmisen tai fwb -naisen kanssa Hukassa miehelle kuitenkaan riitä.
Muistini ei ole paras mahdoll
"Kun niitä olet alkanut avaamaan"
Olen kirjoittanut tänään, ja sitä ennen ehkä v sitten
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Kun niitä olet alkanut avaamaan"
Olen kirjoittanut tänään, ja sitä ennen ehkä v sitten"
Tyypillinen vastaus vauvapalstalla: mitä sinä minulle, en ole tuon kirjoittaja, täällä kirjoittaa muitakin...pitää nyt vaan ymmärtää, että nimettömällä palstalla se on tämmöistä. Ei voida tietää mikä on justiin sinun viesti ja toisaalta ottaa justiin sinua huomioon kun kirjoitellaan. Tässä ketjussa on muutama, joka voidaan tunnistaa. Meitä muita ei ja siihen on vaan tyydyttävä.
Vierailija kirjoitti:
Älä parkuja imartele itseäsi, et ole niin fiksu että tuon kaiken osaisit tehdä :)
Vihjaatko, että sinusta on ja itse asiasa olet tuo kaikkien nimimerkillisten kirjoittaja??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta nimimerkillä kirjoittavilla on hyviä pointteja. MaratonParkuja aina niin suorasanainen ja terävä. Ap ja 28 -huikea henkinen kasvu ja kypsyys. Kuurankukka ja Tuumis, ne ainaiset positiivarit ja empaatikot. Liekki ja Hukassa personaallisine tarinoinen ja kerrontoineen.
Voimaa kaikille elämään, elämä vie ja elämä tuo, antaa ja ottaa, tämäkin aika on huomenna historiaa <3
Vierailija kirjoitti:
"Kun niitä olet alkanut avaamaan"
Olen kirjoittanut tänään, ja sitä ennen ehkä v sitten"
Tyypillinen vastaus vauvapalstalla: mitä sinä minulle, en ole tuon kirjoittaja, täällä kirjoittaa muitakin...pitää nyt vaan ymmärtää, että nimettömällä palstalla se on tämmöistä. Ei voida tietää mikä on justiin sinun viesti ja toisaalta ottaa justiin sinua huomioon kun kirjoitellaan. Tässä ketjussa on muutama, joka voidaan tunnistaa. Meitä muita ei ja siihen on vaan tyydyttävä.
Ok, näinhän se on, sallitko kuitenkin että korjataan kun arvaus menee pieleen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Juu täällä tuntuu monella olevan niin vahva taloudellinen asema, ettei osata ajatellakkaan millaista pennien laskemista se monilla on. Keskituloisetkin ovat vaikeuksissa tämmöisellä nykypäivän hintatasolla. Se on raaka totuus. Kehotetaan vaan muuttamaan hetkeksi pois kotoa etäisyyttä saamaan, mutta harvalla tosiasiassa sellaiseen muuviin on tosta noin vaan mahdollisuutta. Jos on hyvätuloinen eikä pieniä lapsia niin mikäs siinä lähteä hetkeksi tai vaikka pysyvästi asumaan omilleen. Nyt on asuntomarkkinatkin niin jähmeät ettei sitä vanhaa kotiakaan sormia napsauttamalla myydä. Taloudellisia seikkoja ei pidä tärkeänä sellainen, jonka niitä ei tarvitse miettiä. Kaikille se ei valitettavasti ole mahdollista vaan toisia tiukka taloustilanne määrää ja sitoo. Hukassa ei kuitenkaan ole nyrkin alla hengenvaarassa, joten kyllä voi olla mahdollista että taloudellinen puoli näyttelee myös isoa roolia päätöksenteossa. Olosuhteiden pakko. Ymmärtääkseni mie
Omat tulot oli eron aikaan 3400 brutto ja 2800 netto, noin. Maksoin samaan aikaan puolet vuokrasta sivuasunnossa ja puolet uuden omakotitalon kuluista. Asumismenot oli luokkaa 1700 euroa. Tiukkaa oli mutta pärjättiin. Ex sai pidettyä kiinni omakotitalosta ja minä rakennettua hiljalleen uutta elämää. Kalusteet hankin Torista, kodintavaraa sain tutuilta ja vanhemmilta, mitä en heti vanhasta kodista ottanut mukaan. Aikanaan sain rahani kodista ja irtaimistosta, mutta silti minulla on yhä käytössä kaikki Torista hankitut kalusteet nyt lähes 10v myöhemmin. Nämä tavarat kestävät aikaa paremmin kuin Ikean ostokset.
Omassa pienessä kodissa eläminen epäselvän ja ankean ajanjakson jälkeen oli ihanaa, ei siinä paljon jäänyt murehtimaan mitä kaikkea materiaalista hyvää nyt jään paitsi. Toki ihmiset on tässä erilaisia, materia tuntuu olevan monelle elämänarvoista tärkeimpiä.
Vierailija kirjoitti:
Lasku, kiitos sinulle kauniista sanoistasi. Ja muutenkin kovin viisaasta ja osuvasta kirjoituksestasi.
Liekki, mukava kuulla sinusta. Vaikkei kuulumiset kaikkein riemukkaimpia olekkaan. Olet kuitenkin tietoinen siitä mitä sinussa tapahtuu, se on jo iso askel eteenpäin. Traumojen kanssa ikävä kyllä vaan kestää. Mennään eteen ja taakse, ylös ja alas ja ehkä jonain päivänä voi sanoa toipuneensa? Tai ainakin oppineensa elämään yhdessä traumojensa kanssa.
Sitä minä olen opetellut ja opettelen. Elämään yhdessä kaiken ikävän kanssa. On ollut helpottavaa päästää irti siitä ajatuksesta että sitten kun tämä kaikki on ohi. Koska ei tämä lopu. Jollain tasolla jotain ikävää on käynnissä kokoajan. Välillä on tasasempaa, välillä käydään lähempänä pohjaa. Onneksi aaltoliike on nykyään lempeämpää, ei tule enää niin syviä ja pitkiä pohjia.
Olen mennyt todella syvälle itseeni, seissyt peilin edessä ja tu
"Olen mennyt todella syvälle itseeni, seissyt peilin edessä ja tuijottanut itseäni todella syvälle. Olen ruotinut joka mutkan ja miettinyt missä meni vikaan? Kuka minä olen? Miten haluan tätä elämää elää? Mikä on totta ja mikä ei? Mikä on minulle tärkeintä? Ja sitä teen edelleen tasaisesti. Saan syytöksiä sieltä ja täältä. Aina niiden edessä pitää pysähtyä ja miettiä onko niissä pohjaa? Vai onko ne tyhjiä syytöksiä? Joskus on todella vaikea itsekkään tietää mikä on totta ja mikä ei? On vielä hetkiä kun mietin, olenko todella niin päästäni sairas etten ymmärrä toimivani erittäin haitallisesti?"
Olisi mielenkiintoista kuulla mitä on itsetutkiskelun tuloksena löytänyt.
En ole koko ketjua tokikaan lukenut, mutta sen mitä olen, niin hyvin vähän on tullut esille mitä eronneet itse ovat oppineet omista virheistään. Joku sanoo että on liian mukautuva ja kiltti, kyllä, mutta itse en ainakaan tunne yhtään ihmistä, jolta ei löytyisi yhtäkään sellaista heikkoutta tai vikaa joka aiheuttaa harmia läheisille. Onko kukaan löytänyt itsestään sellaisia vikoja?
Arvaan että joku tai useampikin tyrmää tämän kysymyksen koska tämä on tsemppiketju ja vertaistukea tai jotain. Mutta minä voisin nyt tarjota nimenomaan vertaistukena oman näkemykseni: ilman oman toiminnan tutkimista ja tiedostamista en olisi nyt onnellisessa uudessa suhteessa. Saattaisin olla jopa katkera jos kokisin, että minä virheettömänä ihmisenä sain syyt niskoilleni erosta ja minulle tuli taloudellisia menetyksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Semmoisen (vian) olen itsessäni huomannut:
Kun lähdetään reissuun, kysyn millä autolla? Mies: ihan sama. Kun kysyn milä reitti? Vastaa: ihan sama. Kun sitten teen päätökset, mies joskus riidan hetkellä väittää, että minä päätän kaikesta.
Noi nyt oli vaan esimerkkejä, mutta jos en päättäisi, jäisi reissu varmaan tekemättä. Tietyissä asioissa mies on päättäväisempi, tehdään niin tai valitaan kompromissi.
Isoista asioista toki keskustellaan ja päätetään yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Kun niitä olet alkanut avaamaan"
Olen kirjoittanut tänään, ja sitä ennen ehkä v sitten"
Tyypillinen vastaus vauvapalstalla: mitä sinä minulle, en ole tuon kirjoittaja, täällä kirjoittaa muitakin...pitää nyt vaan ymmärtää, että nimettömällä palstalla se on tämmöistä. Ei voida tietää mikä on justiin sinun viesti ja toisaalta ottaa justiin sinua huomioon kun kirjoitellaan. Tässä ketjussa on muutama, joka voidaan tunnistaa. Meitä muita ei ja siihen on vaan tyydyttävä.
Ok, näinhän se on, sallitko kuitenkin että korjataan kun arvaus menee pieleen?
Tietysti, jos sen tekee asiallisella kielellä. Mutta omaksi lähtäkannaksi kannattaa ottaa että nimettömänä on yksi joukosta ei erotu. Niin ei tarvi kahta vuotta itkeä että miksi mun viestejä ei huomata tai en oo kirjoittanut ennen.
Vierailija kirjoitti:
On sitä mieltä, että miehellä on keskittymishäiriö ja siitä asiasta olen ollut samaa mieltä jo pitkään.
Anna mä arvaan: keskittymishäiriö estää miestä muistamasta, että kaupassa pitäisi käydä ja imuroida, kotityöt menee sinne päin jos niitä muistaa tehdä jne. Mutta mitään muuta elämää ei keskittymishäiriö estä, harrastukset sujuu hyvin ja töissä menee ok. Mun ex vetosi myös aina keskittymishäiriöön kun olisi lasten tai mun takia jotain tehdä.
Jätin harjoittelemaan keskittymistä itsekseen.
Tässä kohtaa kyllä epäilyttää nämä tarinat. Terapiassa ei koskaan käsitellä kolmannen osapuolen henkistä tilaa psykologin toimesta, eikä todellakaan keskustella tämän diagnooseista, ellei niistä ole todellista tautiluokitusta ja niillä relevanssia terapian kannalta. Kuinka terapeutti voisi edes esittää diagnoosia henkilölle jota ei ole edes tavannut, etenkin kun tarkkaavaisuushäiriö diagnosoidaan kokein, testein ja haastatteluin, ei päätellen jostain käytöksestä tai tavoista toimia ja diagnoosin antaa lääkäri, ei psykologi. Puhutaan siis tarkkaavaisuuden häiriöstä ei "keskittymishäiriöstä".
Toivoisin väitteen kirjoittaneelta tähän kommenttia.
-diagnoosipolun lapsen rinnalla kulkenut
En ole koko ketjua tokikaan lukenut, mutta sen mitä olen, niin hyvin vähän on tullut esille mitä eronneet itse ovat oppineet omista virheistään. Joku sanoo että on liian mukautuva ja kiltti, kyllä, mutta itse en ainakaan tunne yhtään ihmistä, jolta ei löytyisi yhtäkään sellaista heikkoutta tai vikaa joka aiheuttaa harmia läheisille. Onko kukaan löytänyt itsestään sellaisia vikoja?
Huomenta kaikille.
Tämä kysymys tuntuu nousevan myös yhä uudestaan esiin (ja sen ohessa huomautus, että tämä on tsemppiketju ja siksi asiaa ei käsitellä).
Minä olen vastannutkin, mutta voinhan vastailla uudelleenkin. Osa virheistäni liittyy luonteenpiirteisiini ja niitä on tietysti vaikeampi muuttaa, mutta toisaalta on pakko yrittää. Siis luonnettaanhan ei voi muuttaa, mutta voi yrittää muuttaa toimintatapojaan.
Näitä ovat: kärsimättömyys, stressissä lyhytpinnaisuus, teräväsanaisuus, periksi antamattomuus = ns. nopea temperamentti. Nämä näyttäytyvät toiselle näpsäyttelynä (pinna anonyymille!), tempoiluna, liian jyrkkinä lausuntoina, jne, jne. jne.
Henkilöhistoriani yhdistettynä näihin ikäviin piirteisiini tarkoittaa, että voin olla armoton, tiukkasanainen, jäädä jumittamaan johonkin periaatteeseen tarpeettomasti, pitää kiinni typeristä asioista siis, vetäytyä tai kimittää. Olen myös aika herkkä kritiikille, eli en ota hyvin vastaan (useammalle anonyymille piste!) heittoja, vaan alan vaatimaan perusteluita ja haluan asiasta kunnon keskustelun. En tiedä, miten pahaksi virheeksi voidaan lukea se, että ylipäätään vaadin asioille perusteita ja keskustelua silloin kun kanssani ollaan eri mieltä ja tykkään siitä paljon silloinkin kun ollaan samaa mieltä.
Olen vuosien varrella oppinut yhä paremmin ymmärtämään, mikä virhe johtuu luonteestani ja mikä on siihen henkilöhistorian tuomaa kuorrutusta, mikä on auttanut paljon yrityksessä muuttaa toimintatapoja.
Minusta ei voi sanoa, että olisin ollut liian mukautuva tai kiltti, mutta huomautan, että sehän on oikeasti niin paha vika, että se onkin parasta itsestään löytää jos mitenkään hyvää parisuhdetta toivoo!
T: MaratonParkuja
Vierailija kirjoitti:
Semmoisen (vian) olen itsessäni huomannut:
Kun lähdetään reissuun, kysyn millä autolla? Mies: ihan sama. Kun kysyn milä reitti? Vastaa: ihan sama. Kun sitten teen päätökset, mies joskus riidan hetkellä väittää, että minä päätän kaikesta.
Noi nyt oli vaan esimerkkejä, mutta jos en päättäisi, jäisi reissu varmaan tekemättä. Tietyissä asioissa mies on päättäväisempi, tehdään niin tai valitaan kompromissi.
Isoista asioista toki keskustellaan ja päätetään yhdessä.
Siis mies kertoo että sinun vikasi on se että päätät aina kaikesta. Oletko koskaan itse itsessäsi havainnut jotain puutetta tai persoonan säröä?
Aloituksesta on jo 3 vuotta. Oletko jo päästänyt irti?
Menipäs nimimerkittömällä tunteisiin.
Ai miksi kirjoitan parin vuoden takaisista kirjoituksista? No siksi kun juuri hetken aiemmin ihmeteltiin mistä tämä vastakkainasettelu oikein johtuu ja mistä kumpuaa väitteet sisäpiirin sisäänpäin lämpeävästä ketjusta. Kerroin näkemykseni, eli keskustelun pari v sitten saaman oudon luokittelevan suunnan.