Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Moni ottaa eron yhtenä suoritettavana asiana muiden joukossa. Vaikka eroon liittyvät käytännöt asiat voi aikatauluttaa ja suunnitella, ei eroon liittyvien tunteiden kohtaamiseen ja niiden voimakkuuteen voi valmentautua etukäteen. 4 000 ihmistä saa vuosittain apua Ensi- ja turvakotien liiton eropalveluista.

Ero on yksi elämän isoimpia kriisejä, johon liittyvien tunteiden kohtaamiseen ei voi valmistautua etukäteen. Pelko, syyllisyys, häpeä, viha ja suru ovat tavallisia tunteita erotessa ja liittyvät oleellisesti kriisistä selviämiseen. Tunteet ovat usein voimakkaimmillaan eroamisen alkuvaiheessa, kun ero todentuu itselle ja muutokset elämässä tapahtuvat. 

Nykyajan suorituskeskeinen kulttuuri kannustaa ihmisiä hoitamaan asiat tehokkaasti ja siirtymään elämässä eteenpäin vauhdilla. Eroa ei voi kuitenkaan suorittaa tunteiden tasolla, vaan tunteet on kohdattava ja annettava itselle aikaa toipua. Erossa tunteiden merkitys on auttaa ihmistä siirtymään uuteen elämän vaiheeseen, irrottautumaan päättyneestä parisuhteesta sekä ymmärtämään omaa kokemusta, sanoo Ensi- ja turvakotien liiton Ero lapsiperheessä työn asiantuntija Päivi Hietanen.

Jos eron aiheuttamia tunteita ei käsittele, ne voivat heikentää psyykkistä hyvinvointia.  Esimerkiksi viha ei pitkään jatkuessaan auta irrottautumaan päättyneestä parisuhteesta, vaan seisauttaa elämän paikoilleen ja aiheuttaa katkeroitumista. Pitkittynyt ahdistus taas tuottaa elimistöön pysyvän stressitilan, joka ilmenee somaattisina oireina, kuten päänsärkynä, erilaisina kipuina ja nukkumiseen liittyvinä ongelmin.  

Tunne-eron tekeminen puolisosta on tärkeää erosta toipumisessa. Tunteiden käsittelyyn liittyy eron hyväksyminen, vaikka ei olisi itse halunnut erota. Tunteita voi käsitellä puhumalla niistä ammattilaisen tai muiden eronneiden kanssa. Moni käsittelee tunteitaan myös luovin menetelmin tai liikunnan kautta, sanoo Hietanen.

https://ensijaturvakotienliitto.fi/eron-tunteita-ei-voi-suorittaa-alta-pois/

Hukassa, kiitos kun kerroit missä mennään. Nyt olen entistä enemmän sitä mieltä, että sinun kannattaisi avautua psykologille tilanteestasi. Tunnut kantavan harteillasi vastuuta muiden ihmisten mielipiteistä ja tunteista tilanteessa, jossa sinun pitäisi asettaa oma ja lastesi hyvinvointi etusijalle. Lisäksi kirjoituksesi sai minut pohtimaan, etsitkö lopulta tekosyitä jäädä avioliittoon. Kivutonta eroa ei ole olemassakaan ja ero aiheuttaa aina tunteita ihmisissä. Kyseessä on kuitenkin sinun avioliittosi, jolloin äitisi tunteilla ei pitäisi olla ratkaisevaa roolia päätöksenteossa. Sitä paitsi vanhemman kuuluisi olla lapsen tukena erityisesti kriisitilanteessa, ei aiheuttaa lisää murhetta.

Olin eilen tilanteessa, joka järkytti minua. Pieni poika löi omaa pikkusiskoaan toistuvasti nyrkillä jalkojen väliin. Kaikista kammottavinta oli se, että vanhemmat seisoivat vieressä eivätkä puuttuneet tilanteeseen mitenkään. Se oli ilmeisesti heidän perheessään normaalia maisemaa. Puutuin tilanteeseen ulkopuolisena. Lisäksi harkitsen nyt vakavasti lastensuojeluilmoituksen tekemistä. En pysty käsittämään, miten vanhemmat sallivat väkivallan silmien edessä. Olen varma, että se jatkuu heti tilaisuuden tullen.

Tilanne sai minut ajattelemaan tätä ketjua. Hukassa ja kaikki muutkin, ajatelkaa omia lapsianne. Millaisen mallin parisuhteesta annatte lapsillenne kun jäätte tilanteeseen, joka ei ole ihmisarvoinen? Annatte lapsillenne mallin, että hyväksytte sen, miten teitä kohdellaan. Miettikää millaisia tyttöjä ja poikia voi kasvaa tilanteessa. Millaisen naisen ja miehen mallin heille annatte. Kysykää itseltänne, haluaisitteko että tyttärenne on aikuisena samanlaisessa avioliitossa kuin te itse nyt? Haluatteko, että poikanne käyttäytyy samalla tavalla parisuhteessa kuin miehenne? Älkää aliarvioiko myöskään lastenne kykyä ymmärtää, mitä ympärillä tapahtuu. Lapset tietävät paljon enemmän kuin uskottekaan. Ennen kaikkea he vaistoavat sen, että kotona ei ole kaikki kunnossa. 

Nämä ovat nyt kovia sanoja ja varmaan tästä moni vetää taas herneet nenään. En kuitenkaan yritä sytyttää sukupuolten sotaa enkä loukata ketään. Tämä on vain mielestäni niin tärkeä asia, että en voi vaieta. Voitte olla puolestani mitä mieltä haluatte.

Kuurankukka

E i ole kusipäisyyttä miettiä muita, esimm äitiään. Mutta siitä muista vastuussa olemisesta pitää päästä yli.

Yhtä kaveriani piti lopulta suhteessa se että hän mietti miten kihlajaisastiasto jaettaisiin.

Aivan pähkähullu ajatus siis ja todellakin sivuseikka. Mutta kun muutos tuntuu hankalalle ja pelottaa, niin silloin sitä jumittaa mitä ihmeellisempii asioihin.

Mutta Hukassa on ottanut jo monta askelta ja tämä miesseikkailu oli selvästi yksi.

Kun minä erosin, pitkitin vanhemmilleni kertomista viikkoja, vaikka ihan hyvin se meni lopulta. Ja minunkin äiti on sellainen huokailija ja surija.

Kävin myös terapeutilla juttelemassa, koska tunsin valtavaa vastuuta eropäätöksestä, olihan se minun aloite. Tunsin vastuuta exän surusta ja kaikesta.

Terapeutti sai minut ymmärtämään että vaikka minä tein eropäätöksen ja kannan siitä vastuun, en ole vastuussa miten exä, anoppi tai vaikka naapuri sen takia toimii sen jälkeen. 

Se oli vapauttava ja helpottava ajatus.

Kannustan isosti noihin eroseminaareihin ja niihin voi hakeutua vaikka ei olisi edes eronnut. Sieltä voi saada todella hyviä näkökulmia asioihin ja itseensä. Suosittelen Hukassa menemään sinne. Omassa ryhmässä oli ainakin yksi joka ei loppujen lopuksi eronnut.

Kumppani hävisi yhtäkkiä pitkän suhteen jälkeen, pitkään aikaan ei kuulunut mitään. Muutin hiukan kauemmas ja nyt kadun sitä. Olisi ehkä pitänyt vielä antaa mahdollisuus. 

Kun olet jollain tapaa toksisessa suhteessa, olet todella syvällä siinä suossa. Kaikesta epänormaalista on tullut hiljalleen normaalia. Sitä puolustelee ja selittelee miksi. Siitä irtautuminen on paljon vaikeampaa kun ns. normaalista parisuhteesta. Oma itse on mennyt niin monella tapaa rikki. 

Voi kuinka helppoa onkaan sanoa, että miettikää lapsianne. Varmasti jokainen miettii, ja toivoo heille parasta. Silloin kun on tyhjiin puristettu arvoton rätti, on lapsilla syyllistäminen ihmiselle jälleen yksi epäonnistuminen. Kun elät vuosia ihmisen kanssa jolle koskaan ei mikään riitä eikä kelpaa, aivan sama miten toimit niin väärin menee. Ja ihan kaikessa, pienimmisäkin asioissa. 

Siitä irtautuminen on valtava prosessi.

Samoin siitä pienen pojat pikkusiskon lyömisestä on saattanut tulla vanhemmille niin arkipäivää, etteivät sitä enää edes huomaa. Mutta, tämä on tilanne johon on puututtava. Vanhemmat herätettävä näkemään tilanne ja saatava heidät puuttumaan siihen. Tilanteen jatkuessa vastaavanlaisena on seuraukset isoja ja haitallisia jokaiselle osapuolelle, niin veljelle kuin siskolle.

Hukassa, peittelet totuutta. Et halua edes psykologin tietävän todellisuutta suhteestanne. Suojaat itseäsi siltä, että aivan todella joutuisit asian kanssa silmätysten. Et ole valmis irtautumaan suhteestanne ja pidät siksi vielä kulissit pystyssä. Selittelet asiaa muilla ihmisillä ja kierrät totuutta. Puhut ns. Helpoista asioista, kuten työstä. Silloin et myöskään saa oikeasti apua tilanteeseen. Paitsi siihen työhön. Ja toisaalta, työn kuormittavuutta minäkin syyttelin kun olin parisuhteen aikaan ihan loppu. Nykyisin ymmärrän paremmin mistä silloinen kuormitus johtui. Työ on edelleen sama, ja päinvastoin kannatteleva voima kuin uuvuttava asia. Parisuhde oli se mikä minua uuvutti. Mutta, myös minä pidin viimiseen asti, vielä pitkään eron jälkeenkin kulissit pystyssä. Jopa tässä ketjussa. Ei itseään voi katsoa peiliin jos muut tietävät mimmosessa sopassa elää, jos siinä edelleen aikoo elää.

Tuo sinun irtiottosi teki varmasti hyvää sinulle. 

Ap

Millaisen mallin annamme lapsillemme? Voin omasta puolestani sanoa, että olen paljon kokenut ja kriisejä on elämässäni ollut. Olen silloin hakenut apua ja näyttänyt näin lapsilleni, että elämässä tulee ongelmia, mutta niistä voidaan selvitä. Voi ottaa uutta suuntaa eikä tarvitse hävetä omaa tarvitsevuuttaan. Ja että minä kestän silti heidän ongelmia ja tarvitsevuutta.

En todellakaan ole ollut virheetön äiti, mutta sanoisin, että aika rehellinen ja avoin. Huumorintajuinen ja aktiivinen. Joskus väsynyt ja kipeäkin olen ollut. Myös empaattinen. Itse menetin oman äitini varhain. Silti minustakin tuli ihan ok äiti.

Ehkä viittaan tällä sanomisellani realistisuuteen.

 "Kun elät vuosia ihmisen kanssa jolle koskaan ei mikään riitä eikä kelpaa, aivan sama miten toimit niin väärin menee. Ja ihan kaikessa, pienimmisäkin asioissa."

Etkö koskaan kokenut tarvetta hakea apua parisuhteen ongelmallisuuteen?

Mulle on jäänyt mieleen lastenpsykiatri Raisa Cacciatoren tv-esiintyminen joskus vuosituhannen vaihteessa. Hänen äitinsä oli kuollut, kun Raisa oli 6-vuotias ja leski-isä hammaslääkäri oli tietenkin melko pihalla ja lisäksi kiireinen ja jopa piittaamaton suhteessa Raisaan. Raisa kertoi eläneensä rajatonta nuoruutta ja toisaalta liiallista vastuun kantamista. Surustakaan ei puhuttu. Tuossa ohjelmassa Raisa sanoi, että on tarpeeksi, jos saa vähennettyä omien lasten suhteen traumoja 10 % siitä, mitä on itse kokenut. Minulta putosi melkoinen taakka. 10 %. Tässä linkki Raisan kertomaan:

"Mutta Raisa tahtoo paremmaksi. Hän haluaa ymmärtää omia lapsiaan ja omaa lapsuuttaan. Kahden lapsen äitinä hän päättää erikoistua lastenpsykiatriaan.

Jos lapsuuteni olisi ollut toisenlainen, olisin varmaankin ihan eri ammatissa. Äiditön ja hoivaton lapsuus teki minusta äidillisen hoivaajan.

Lastenpsykiatriksi opiskelu ei tee täydelliseksi äidiksi. Omien lastensa kanssa Raisa on usein äiti vain ja välillä yhtä neuvoton kuin muutkin äidit. Silloin hän soittaa kavereilleen ja kysyy, mitä kuuluu tehdä, kun lapsi ei siivoa huonettaan tai ei olekaan ollut yötä siellä, missä on sanonut olevansa."

https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/lue/ihmiset/lastenpsykiatri_rai…

Ap:n kirjoitus koskien Hukassa nimimerkkiä on kyllä juuri niinkuin minäkin ajattelen. Se, että ei pysty avautumaan parisuhteesta psykologille on vielä selkeä jarru oman pään sisällä. Kaikki tekeminen ja työ tuntuu kuormittavalta, kun sisällä rinnassa asuu mörkö. 

Minulla tuli hieman aiemmin mieleen, että jos aiheen ottaminen puheeksi psykologin kanssa tuntuu vaikealta, niin voisitko Hukassa ottaa kuvakaappaukset niistä ensimmäisistä tänne kirjottamistasi teksteistä ja näyttää ne. Jospa se helpottaisi asiasta keskustelua. Olen ihan varma, että oikeata apua käynneistä et saa jos et pysty avaamaan asioita Hänelle, kokonaiskuva puuttuu.

Aurinkoista viikon jatkoa,

28 v yhdessä 

Miten tärkeitä kirjoituksia Ap ja 28. Hukassa, tässä ketjussa on ihmisiä, jotka ovat kokeneet jotain samankaltaista kuin sinä. Siksi varmaan tänne avauduitkin.

Lisäisin vielä sen, että kirjoituksessasi alleviivaat sitä, että sinun on oltava vahva ja tukena muille. Ensinnäkin, ei sinun tarvitse olla aina vahva. Ja toiseksi, suurinta vahvuutta on hakeutua avun piiriin silloin kun sitä tarvitsee.

Kuurankukka

Olen taas vähän vastarannankiiski. Monet, lähes kaikki ovat sanoneet, että hienoa, että Hukassa on ottanut irtioton tms. On se, jos se on. Näissä kun voi puhua vain omasta puolestani, niin totean, että itselleni ei olisi ollut tai oikeammin, ei ole ollut.

Kun olin vahvassa tunnemyrskyssä, totta kai ylilyöntejäkin sattui ja alkoholin kanssa etenkin. Koskaan en niistä voimaantunut, vaan ne saivat aikaan morkkiksen ja vetivät itsetuntoa alaspäin. Saivat näkemään myös muut ongelmat pahempina ja ratkaisemattomampina kuin ne olivat. Taas yksi juttu, josta syytellä itseään ja omia heikkouksiaan! Lisäksi ne myös vahvistavat ajatuksia, että minähän menen itsekseni ihan holtittomaksi ja en sitenkään pärjää.

Joten sen vuoksi sanoisin, että ei toivottavasti Hukassa onnistuu jättämään suunnittelemattoman, äkillisen tapauksen ihan omaan arvoonsa, niin hyvässä kuin pahassa. Parhaimmillaan se  on kiva juttu, joka iloa ja vähän uusia tuulia, mutta liikaa en lähtisi sen päälle rakentamaan yhtään mitään. Oli ja meni.

Muutenkin kun nyt tuntuu, että kaikki muut ihmiset ovat keskiössä Hukassa elämässä. Siitä olen samaa mieltä, että se on hyvin huolestuttavaa.

T: MaratonParkuja

Tärkeä pointti MaratonParkujalta. Hukassa irtiotto on hyvä, jos hän saa siitä itselleen uutta itsetunnon kohotusta ja hyvän mielen. Jos se taas toimii päinvastoin ja saa aikaan huonon olon, silloin se ei ole sinun oma tapasi toimia ja kääntyy itseäsi vastaan. Jos siis jatkat vastaavaa toimintaa.

Minäkin olen sitä mieltä, että riittävän hyvä riittää. Äitinä on tärkeää näyttää että elämästä selviää. Ja antaa lapsille malli niistä selviämiskeinoista. Seisoa rinnalla kalliona tapahtui mitä tahansa. Ja kyllä kallion kylkiä valuu välillä vesi. Eli ei kallion tarvitse todellakaan olla tunteeton. Vaan aito, rehellinen, inhimillinen ihminen. Silloin kun on vaikeaa, on vahvuutta ja viisautta hakea apua. Itse olen tämän(kin) opetellut kantapään kautta. 

Ap

Toivoisin itse, ettei nykymaailmassa unohtuisi ihmisyyden ydin, johon monet tunteet, syvä aito välittäminen, rakkaus ja tärkeät ihmissuhteet ihan olennaisimpina osina kuuluvat. Toisinaan korostetaan liiaksikin tehokkuutta, rationaalisuutta, suorittamista ja ns. menestymistä, vaikka nimomaan tunteet, rakkaus ja tärkeät ihmissuhteet ovat ihan siellä ihmisyyden ytimessä.

On siis erittäin normaalia ja tervettä ihmisyyttä se rakkauden menettämiseen ja yhteiselämästä luopumiseen liittyvä kipu ja vaikeus. Irtipäästäminen ihmisille tärkeistä (tunne)asioista on usein raastavaa ja hankalaa ja vie aikaa. Rakkaussuhteestaan lähtökohtaisesti vastentahtoinen luopuminen tai se, että rakastettu satuttaa ja hylkää, on yksi vaikeimmista asioista kohdata. Tietenkin sellainen sattuu, vie aikaa ja nostaa monia erilaisia tunteita ja ajatuksia, ja niin sen tulee ollakin tuntevilla ihmisillä. Irtipäästäminen siis ON vaikeaa, koska olemme tuntevia ihmisiä. Se on osa normaalia ihmisen elämää ja inhimillisyttä.

Mielestäni ei ole hyvä syyllistävästi hakea ja osoittaa jotain tiettyä puutetta ja vikaa ihmisten erilaisiin erotilanteisiin ja eroratkaisuihin, tai niihin liittyviin normaaleihin tunteisiin ja tunnereaktioihin.

Eroaminen, ongelmien ja tunteiden käsittely ja suhteesta luopuminen on aikaa vievä prosessi, ja siinä eroava voi niin mielen kuin käytännön toimienkin tasolla mennä monen mutkan kautta, eikä oikotietä usein ole, vaan ihmisen on itse läpikäytävä tunteensa ja ajatuksensa, joita myllerrys herättää. Näin on mahdollista kunnolla päästä asioista ylikin aikanaan. Ei siinä tilanteessa aina toimi näennäisesti "oikein" ja "parhaalla tavalla" ohjekirjan mukaan, ja samalla se kuitenkin on usein se kaikkein oikein tapa ja tie, erilainen tie itse kullakin. Näin omat tunteet ja ajatukset tulee kohdattua ja käsiteltyä.

Tukea ja neuvojakin, ja erilaisia näkökulmia, voi olla hyvä ulkopuolelta saada, ja joskus aika suoratkin huomiot voivat olla hyödyksi herätellessä tilanteeseen, jos vaikka suhteessa tapahtuu selvää vääryyttä ja suhteessa on vääristyneisyyttä, jolle on voinut sokeutua itse tilanteen keskellä. Syyllistävä tai moralisoiva asenne ei kuitenkaan auta asioiden käsittelyssä ja ratkaisujen teossa, vaan voi päinvastoin haitata sitä. Suoraan siis voi olla joskus hyvä sanoa, mutta syyllistävää asennetta ja moralisontia on syytä välttää.

Ulkoapäin toinen voi nähdä joitakin asioita joskus selvemmin kuin itse henkilö tilanteen keskellä, kuitenkin henkilö itse on aina oman elämänsä asiantuntija, ja tuntee ja tietää ihan eri tavalla kokonaisuuteen vaikuttavat tekijät hänen omassa elämässään. Tätä mielestäni tulisi muistaa kunnioittaa ja pitää mielessä, varsinkin jos suoria neuvoja jakelee. Toisen yläpuolelle ei pidä asettua. Vertaistuki onkin usein yksi parhaimmista tukimuodoista tämänkin takia, sillä asioista puhutaan lähtökohtaisesti ja luonnollisesti hyvin samalta tasolta.

Ap, voiko kysyä, onko tilanne lastesi suhteen helpottanut? toivoisin.

Ymmärrän kyllä jos et enää halua kertoa tarkemmin omasta tilanteestasi täällä. 

Olen nähnyt sivusta vastaavanlaista toimintaa kuin exäsi, lapset vain olivat siinä suhteessa ja erossa pienempiä. Oli hyvin järkyttävää seurattavaa. 

Tilanne lasten kanssa on mikä on. Osaltaan parempi, osaltaan ei. Monenlaista tässä on, asiat voisi olla tosi paljon paremmin. Mutta voisi ne olla vielä huonomminkin. Huoli on jatkuvasti läsnä. 

En halua asiaa täällä nyt enempää avata. Ei vaan tunnu hyvälle. Sen voin sanoa että kuormaa riittää kannettavaksi. Onneksi itsellä on paikat missä tätä asiaa purkaa.

Kenellekkään en vastaavaa toivoisi. Kaikkein vähiten yhdellekkään lapselle. En voi ymmärtää exäni tavoin toimivan aikuisen ihmisen tarkoitusperiä. En vaan voi, en ikinä. 

Ap

"On sitä mieltä, että miehellä on keskittymishäiriö ja siitä asiasta olen ollut samaa mieltä jo pitkään."

Noin kertoilee psykologilla käynyt tuolla aikaisemmassa kommentissa.

Ihan faktana, että psykologit eivät anna diagnooseja asiakkaalle ja vielä vähemmän jollekin toiselle, josta asiakas kertoisi. Vain lääkärit antavat diagnooseja. Psykiatri on lääkäri, mutta psykologi ei ole.

Voi kuinka helppoa onkaan sanoa, että miettikää lapsianne. Varmasti jokainen miettii, ja toivoo heille parasta. Silloin kun on tyhjiin puristettu arvoton rätti, on lapsilla syyllistäminen ihmiselle jälleen yksi epäonnistuminen. Kun elät vuosia ihmisen kanssa jolle koskaan ei mikään riitä eikä kelpaa, aivan sama miten toimit niin väärin menee. Ja ihan kaikessa, pienimmisäkin asioissa. 

En tiedä viittasiko tämä minun aikaisempaan kommenttiini siitä, miten ongelmilla on taipumus periytyä seuraavalle sukupolvelle. Näistä asioista ei juuri puhuta, ja harva tajuaa, miten omat valinnat vaikuttavat lapsiin. Monet kokevat jopa uhrautuvansa lastensa vuoksi, kun tosiasiassa siirretään haitallisia toimintamalleja seuraavalle sukupolvelle. Esim. perheissä, joissa läheisriippuvainen puoliso antaa alkoholistin mellastaa, ja kaikki muut voivat huonosti ja kävelevät munankuorilla yhden perheenjäsenen mielentiloja kuulostellen. Tietoisuuden lisääminen toimintamallien haitallisuudesta on valitettavasti ainoa tapa niiden välttämiseen. Tarkoitus ei siis ole syyttää tai syyllistää, vaan lisätä ymmärrystä mekanismista, niin että ylisukupolviset haitalliset toimintamallit saataisiin pysäytettyä.

Jos on parhaansa yrittänyt ja jälkikäteen toteaa, että v*tuiks män, niin parasta on pyytää anteeksi -  ja antaa anteeksi itselleen. Ei meistä kukaan täällä valmis tai erehtymätön ole. Sitten vain uutta päin paremmalla tiedolla ja valinnoilla.

Tiedän lapsettomana sinkkunakin korkeimman omanahkaisesti, miltä tuntuu huomata toimineensa muiden painostuksesta itselleen äärimmäisen epäedullisesti. Ja miltä tuntuu havahtua siihen, että on jatkanut näiden toimintamallien ohjaamana puoli elämää, hukaten prosessissa itsensä, ihmissuhteensa ja mielenterveytensä. Tyhjiin puristettu arvoton rätti on mainio vertauskuva tuolle olotilalle. 

Ihan kaikista tärkeintä on olla terveellä tavalla itsekäs ja  pitää huolta omasta hyvinvoinnistaan ja jaksamisestaan. Koska eipä siitä tyhjiin puristetusta rätistä ole iloa lapsillekaan. Näin aikuisena sitä joutuu pitämään omat puolensa, kun ei kukaan muukaan sitä voi tehdä. Ja voi kuinka toivon, että olisin tajunnut tämän aikaisemmin. Mutta kun en, niin ehkä joku voi oppia minun ja meidän muiden onnettomien kokemuksista, ja toimia itse viisaammin.

-Liekki

Liekki, saattoi tuo kommentti olla suunnattu myös minulle. Sanoitit  juuri loistavasti sen, mitä minä myös tarkoitin. Ei lisättävää.

Mielellään esittäisin kysymyksen myös Hukassa nimimerkin miehelle. Että minkälaista parisuhteen mallia hän on juuri nyt antamassa lapsilleen. Ja pystyisikö hyväksymään sen, jos omaa tytärtä kohdeltaisiin parisuhteessa samoin kuin hän nyt kohtelee vaimoaan. 

Kuurankukka

Tuo kommentti tuli mieleeni Kuurankukan viestistä. Lähinnä ehkä halusin avata sillä sitä, että silloin rättinä sitä sokeutuu sille, mikä on oikeasti lasten paras ja mikä juurikin sitä haitallista munankuorilla kävelyä. Toimintatapaa joka opettaa myös seuraavalle sukupolvelle aivan vääriä keinoja selvitä, vaikka siinä hetkessä sitä ajattelee tekevänsä lastensa parhaaksi.

Kuinka toivoisinkaan toimineeni toisin. 

Liekki sanoitti asian todella hyvin. 

Ap

Olin nuorempana vertaisryhmässä, jossa itse siis osallistuin päihdeongelmaisen aikuisena lapsena. Kun puhuin siellä omista omasta kivustani ym. niin eräs nainen hermostui täysin. Hän oli entinen päihdeongelmainen ja silloin jo hoitokodin johtaja. Hän alkoi syyttämään turhasta syyllistämisestä ja kohdisti sen minuun. Ilmeisesti hän ei ollut kohdannut omaa suhdettaan lapsiinsa. Ja sitä tervettä syyllisyyttä. Jätin ryhmän. Noin siis vaiennetaan vanhempiensa toiminnasta kärsineet. Ystäväni sanoivatkin, että tuollaiset eivät kestä totuutta ja itseään ja kokevat toisten kertomukset itseensä kohdistuvana syyllistämisenä. Että olet liian terve sinne.