Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Vierailija kirjoitti:

Ei oo miesmökkitonttua enää näkyny. Ilmoitti tekstiviestillä. Mulla on tärisevä haaravekotin käytös kädessä. Aah. Ihan vaseliinis. Tytär tulee pian ovesta. Mennään kaupoille. Tuun takas mökille.

Ilmoittelen tarkemmin tapahtumistani illemmalla.

Pö.äle tuli pönttöön.

No kerrohan kuulumisiasi.

Ennen kuin tästä repeää sukupuolten välinen sota :) niin haluan vain korostaa, että ahtaat sukupuoliroolit ovat haitallisia myös pojille ja miehille. Väkivaltaa ihannoiva miehinen kulttuuri, miehet ei itke tai jos miehet ulkoistetaan lasten hoivavastuusta kun eiväthän he osaa jne. Onhan noita esimerkkejä.

Uskon, että meille kaikille olisi hyväksi, että ihmisiä kohdeltaisiin yksilöinä. Erityisen haitallista on juuri tuo MaratonParkujan esille tuoma ilmiö, jossa sukupuolistereotypioita viljellään lasten kasvatuksessa huomaamatta seuraavan sukupolven taakaksi.

Tulkaamme kaikki tietoisiksi omista piiloajatuksistamme ja antakaamme lasten kasvaa yksilöiksi, sellaisiksi kuin haluavat, ei sukupuolistereotypioiden kuviksi.

Kuurankukka

Vierailija kirjoitti:

Hakea syytä huonoihin ihmissuhteisiin jostain naista sortavasta suomalaisesta kulttuurista on minusta epärehellistä.

Hmm. Aivan yhtä epärehellistä sitä on hakea "hormoneista". Itse en ole kylläkään puhunut mistään naisia sortavasta kulttuurista sinällään, vaan siitä, miten itsestäänselvyyksinä juurikin pidämme noita vahvuuksia ja sitä kautta velvollisuuksia.

Esim. itse en ajattele, että miehen voimakkuus ja itsetietoisuus mitenkään korreloi sen kanssa, miten turvaton (mitä se kenellekin tarkoittaakaan) suhteesta tulee. Päinvastoin: voimakkuus ja itsetietoisuus, siis tietoisuus omasta minästä, tuottaa todennäköisesti paremman suhteen kuin epävarmuus, omien tunteiden käsittelemättömyys tai ymmärtämättömyys jne.

Asiat muuttuvat kyllä koko ajan ja nykynuoret, teineistä ja lapsista puhumattakaan, ajattelevat ja kokevat toisin. Se ei valitettavasti varsinaisesti kuitenkaan auta meitä vanhemman sukupolven naisi

En tiedä mitä on vanhempi sukupolvi, mutta minun on aivan hirvittävän vaikeaa nähdä tässä omassa ystävä /sisaruspiirissäni, jotka syntyneet aikavälillä 1972-1989, että naisista olisi kasvattamalla kasvatettu kilttejä ja nöyriä palvelijoita. Päinvastoin :'D

En ota vastaan sitä, että minä olen nöyrä palvelija kun haluan että kotini on siisti ja viihtyisä ja haluan viikonloppuisin laittaa hyvää ruokaa ja kodin kauniiksi. Itseni vuoksi yhtä paljon kuin muita ilahduttaakseni.

En ota vastaan sitäkään että mieheni on ylemmyydentuntoinen passuuttaja kun hän ei pidä siisteydestä ja viihtyisyydestä minun standardieni tasoisesti huolta. 

Luulisin ettei miehenikään pidä minua lompakkoloisena vaikka lähes samansuuruisista tuloistamme hän käyttää yhtä paljon kodin kuluihin vaikka kolmas asukas on pelkästään minun jälkeläiseni. Ja kovin eleettömästi hän hoitaa kaiken mm autoihin, polttopuihin ja remontteihin liittyvän, siivooamiseen osallistumisesta joskus vähän kiukuttelee kyllä.

Onko siis kaltoin kohtelijan kanssa suhteessa kituuttava nainen niinkään kiltiksi kasvatettu nöyristelijä vai epäitsenäiseksi kasvanut, eroa kaikin voimin välttelevä?

Siis mikä se on oikeasti se syy pitää kiinni siitä suhteesta missä puoliso on itsekäs ja väkivaltainen? Onko se todella se epäitsekäs halu mahdollistaa puolisolle hyvä elämä, vai kenties joku muu? Naisystäväänsä pettänyt mies kertoi täällä eroamisen vaikeutensa liittyvän siihen, että hän haluaa epäitsekkäästi ja kiltisti jäädä huolehtimaan kumppanistaan vaikkei enää rakastakaan. Ei oikein tainnut mennä muille kommentoijille läpi tuo selitys.

Hyviä kommentteja. Itse lähestyin asiaa naisnäkökulmasta, mutta samaa mieltä Kuurankukan kanssa siitä, että ei tämä roolijako palvele ketään pitkällä aikavälillä. Eikä se myöskään toistu kaikissa suomalaisissa perheissä, tietenkään. Aina on ollut sekä toimivia että toimimattomia malleja.

Sen verran yleinen kokemus roolijaon toimimattomuudesta näkyy kuitenkin olevan, että näin lapsettomanakin uskallan väittää ilmiön olevan olemassa. Itse muistan, kun mummon syntymäpäivillä minut sujuvasti laitettiin (vieraana) tiskaamaan kahvikuppeja samaan aikaan kun aika lailla täsmälleen samanikäiset kolme serkkupoikaani istuivat tyytyväisinä sohvalla viihdyttämässä itseään. Ja kehotus kuppien pesemiseen nimenomaan minulle tuli juuri suvun naisilta, ei miehiltä. Nuorimpana asiaan kykenevänä naissukupuolen edustajana sain heidän silmissään luontevasti tämän kunnian.

Itse elän nykyään työelämässä onnellisessa tasa-arvokuplassa, mutta vielä 10 vuotta sitten ei ollut mikään harvinaisuus, että työryhmän ainoasta naisesta tehtiin puoliautomaattisesti sihteeri. Jos sihteeri oli mies, niin naisia ei välttämättä ryhmässä edes ollut...Ei ole myöskään mielikuvituksen tuotetta, että pörssiyritysten hallitukset ovat pääsääntöisesti miesten, niin, miehittämiä.

Yksilön kokemuksesta ei voi vetää kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä, minkä vuoksi itse tulee viitattua usein tilastoihin tai tutkimuksiin. Noin yleisesti ottaen en kuitenkaan kiistä, etteikö kokemus yksilötasolla voisi olla kovin erilainen. Vaatii  alistettuun asemaan kasvatetulta paljon rohkeutta tuoda oma kokemus näkyväksi. Sen vuoksi tuntuu jotenkin äärettömän ikävältä, kun tuo rohkeus usein palkitaan onnekkaampien puolelta mitätöinnillä, väheksynnällä ja syyllistämällä.

Jos halutaan toimivia ja tasa-arvoisia parisuhteita ja perheitä, pitää kaikkien osapuolten kokemus ottaa todesta ja asioista pystyä keskustelemaan. Ja sehän ei ole helppoa, jos toinen ei ole tottunut puhumaan ja toinen kuuntelemaan...

-Liekki

Vierailija kirjoitti:

"nuorten miesten konservatiivisuus on lisääntynyt huimasti. Yllättävän moni nuori mies haikailee perinteistä liittoa, jossa nainen on paikallaan."

Anteeksi, en ymmärrä tuota "nainen paikallaan". Jos tuolla tarkoitetaan sitä, että moni nuori mies kuvittelee toivovansa, että puolisonsa olisi pienten lasten kanssa kotona niin en ymmärrä kuinka tuo on tasa-arvoasia tarkalleen ottaen? Nuori mies siis kuvittelee voivansa sitoutua kustantamaan koko pesueen elatuksen yksin, jotta äiti voisi olla pienten lastensa hoitajana. Oi kamalaa! Eikö mies sitten saisi toivoa haaveilemansa kaltaista kumppania tai perhettä? Miksi tuo tarkalleen ottaen on ongelma, että mies haaveilee monilapsisesta perheestä ja kumppanista joka hoitaisi pienet lapset hänen käydessä töissä tienaamassa palkkapussin?

Merkittävämpänä tasa-arvon puutteena minä näkisin sen, että meillä on jo pian kolmannes lapsista yksinhuoltajan kasvattamia. Tai sen, etten esim itse pystynyt jäämään enää 11 kuisen lapsen kanssa kotiin vaikka olisin halunnut. Eiköhän tuo ole tyypillisempi tasa-arvoisen vanhemmuuden ongelma, ettei juuri äiti voi pitää haluamansa mittaista hoitovapaata muualla kuin julkisen sektorin töissä, koska yksityisellä saa pelätä työtehtäviensä menettämistä jos on pitkän jakson poissa. Isät saavat taas osakseen ihailua jos jäävät lasta hoitamaan kotiin. Imettäminen kuitenkin on vähän väkisin äidin tehtävä ja itsekin olisin sitä halunnut jatkaa kauemmin..

Vierailija kirjoitti:

Hyviä kommentteja. Itse lähestyin asiaa naisnäkökulmasta, mutta samaa mieltä Kuurankukan kanssa siitä, että ei tämä roolijako palvele ketään pitkällä aikavälillä. Eikä se myöskään toistu kaikissa suomalaisissa perheissä, tietenkään. Aina on ollut sekä toimivia että toimimattomia malleja.

Sen verran yleinen kokemus roolijaon toimimattomuudesta näkyy kuitenkin olevan, että näin lapsettomanakin uskallan väittää ilmiön olevan olemassa. Itse muistan, kun mummon syntymäpäivillä minut sujuvasti laitettiin (vieraana) tiskaamaan kahvikuppeja samaan aikaan kun aika lailla täsmälleen samanikäiset kolme serkkupoikaani istuivat tyytyväisinä sohvalla viihdyttämässä itseään. Ja kehotus kuppien pesemiseen nimenomaan minulle tuli juuri suvun naisilta, ei miehiltä. Nuorimpana asiaan kykenevänä naissukupuolen edustajana sain heidän silmissään luontevasti tämän kunnian.

Itse elän nykyään työelämässä onnellisessa tasa-arvokup

Umm.. kommenttihan ei ollut vastine kenenkään kokemuksille omasta 'kiltteydestä' tai uhrautuvasta roolista parisuhteessa. Vaan suora vastine kirjoitukseen jossa yleistettiin "Näinhän se menee: pojille opetaan, että heillä on oikeuksia ja tytöille, että heillä on velvollisuuksia." ja tämän roolituksen väitettiin tulevan jo äidinmaidossa meille suomalaisille.

Mielestäni se ei pidä paikkaansa, en sitä omassa lähipiirissäni näe, enkä näe myöskään petetyksi tulemisen korreloivan kiltin tai uhrautuvan luonteen kanssa. Jälleen pakko sanoa päinvastoin. Eniten suhdesotkua ja vieraissa suhaamista on minun omakohtaisen kokemukseni mukaan ollut niissä parisuhteissa joissa riitaa ja draamaa osaa lietsoa molemmat osapuolet. En itsekään ole mikään vanhanajan pikkuvaimo ja niin vaan tulin petetyksi, monta kertaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"nuorten miesten konservatiivisuus on lisääntynyt huimasti. Yllättävän moni nuori mies haikailee perinteistä liittoa, jossa nainen on paikallaan."

Anteeksi, en ymmärrä tuota "nainen paikallaan". Jos tuolla tarkoitetaan sitä, että moni nuori mies kuvittelee toivovansa, että puolisonsa olisi pienten lasten kanssa kotona niin en ymmärrä kuinka tuo on tasa-arvoasia tarkalleen ottaen? Nuori mies siis kuvittelee voivansa sitoutua kustantamaan koko pesueen elatuksen yksin, jotta äiti voisi olla pienten lastensa hoitajana. Oi kamalaa! Eikö mies sitten saisi toivoa haaveilemansa kaltaista kumppania tai perhettä? Miksi tuo tarkalleen ottaen on ongelma, että mies haaveilee monilapsisesta perheestä ja kumppanista joka hoitaisi pienet lapset hänen käydessä töissä tienaamassa palkkapussin?

Merkittävämpänä tasa-arvon puutteena minä näkisin sen, että meillä on jo pian kolma

Tämäpä! Ihan yhtä moni nainen pitää ehdottomana kriteerinä miehelle et sillä on kunnolliset tulot. 

Pitää pystyä hankkiin OKT ja riittävä palkka et äityli voi olla 10 vuotta hoitovapailla.. ei tää oo sitten tasa-arvon kannalta ongelmallista yhtään..? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"nuorten miesten konservatiivisuus on lisääntynyt huimasti. Yllättävän moni nuori mies haikailee perinteistä liittoa, jossa nainen on paikallaan."

Anteeksi, en ymmärrä tuota "nainen paikallaan". Jos tuolla tarkoitetaan sitä, että moni nuori mies kuvittelee toivovansa, että puolisonsa olisi pienten lasten kanssa kotona niin en ymmärrä kuinka tuo on tasa-arvoasia tarkalleen ottaen? Nuori mies siis kuvittelee voivansa sitoutua kustantamaan koko pesueen elatuksen yksin, jotta äiti voisi olla pienten lastensa hoitajana. Oi kamalaa! Eikö mies sitten saisi toivoa haaveilemansa kaltaista kumppania tai perhettä? Miksi tuo tarkalleen ottaen on ongelma, että mies haaveilee monilapsisesta perheestä ja kumppanista joka hoitaisi pienet lapset hänen käydessä töissä tienaamassa palkkapussin?

Merkittävämpänä tasa-arvon puutteena minä näkisin sen, että meillä on jo pian kolma

En lähde pidemmälle tasa-arvokeskusteluun (sille on omat alustansa), totean vain, että toivominen ja vaatiminen ovat kaksi kovin eri asiaa. Tasapuolisessa parisuhteessa kuullaan molempien toiveita, myös muodostamisvaiheessa. Ja sitten kun sitoudutaan, olisi ihannetilanteessa esim. ennen yhteistä asuntolainaa ja lasten tekemistä suunnilleen selvää, mitkä kummankin odotukset ovat yhteiselämän järjestämisen suhteen. Niin ettei tule sitten lasten synnyttyä tilannetta, jossa huomataan, että eihän tämä toimi yhtään, ja ainoaksi vaihtoehdoksi jää erota.

Valitettavasti todellisuus ei ole ideaalitila. Ihmiset muuttuvat, ja usein myös elämän edetessä havahtuvat siihen, että ei ehkä kuitenkaan ole itsekään tajunnut, mitä tarkalleen ottaen tuli luvattua. Siksi keskustelu- ja neuvotteluyhteyden tulisi olla jatkuvasti auki, ja tunnetasolla rehellistä. Itse olen ainakin epäonnistunut omasta puolestani eeppisesti, kun ainoa tapa tehdä omat negatiiviset tunteet näkyväksi on ollut vetäytyä suhteesta...

Ehkä oman kyvyttömyyden vuoksi en ole myöskään kauhean altis etsimään syyllisiä vastapuolesta. Joskus on tuntunut, että aikuisen ihmisen pitäisi edes joitain asioita tietää sanomattakin, mutta pääosinhan miehetkään eivät ole mitään ajatustenlukijoita. Ja heillä on myös omat toimimattomat mallinsa ja kipupisteensä. En siis osaa nähtä vaikkapa viimeisntä sekoilukumppaniani pahana tai ilkeänä. En edes tietoisesti itsekkäänä. Se, mitä olisin toivonut lisää, olisi ollut kyky ja halu keskustella kokemuksista ennen asioiden ajautumista tekoihin pelkästään oman tulkinnan pohjalta. Ja sen jälkeen sitten kykyä ottaa vastuu omasta virheliikkeestä, esim. pyytämällä anteeksi. Kun en nyt rehellisesti sanoen usko, että kukaan vastapeluuriinsa ihastunut itse haluaisi toisen menevän ominpäin Tinderiin.

Kaikki asiat eivät kuitenkaan ole niin mustavalkoisia, ja rajat joustavat useimmilla tilanteen mukaan. Oma vastuu olisi sitten varmistaa, ettei venytä itse kuminauhaansa katki, tai anna sitä toisen tehdä.

-Liekki

Yksilön kokemuksesta ei voi vetää kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä, minkä vuoksi itse tulee viitattua usein tilastoihin tai tutkimuksiin. 

...

Vähän OT mut onko olemassa jokin tilasto joka kertoo suomalaisen naisen elävän yleisesti alisteisessa asemassa omassa perheessään?

Oletko ollut suhteessanne se joka määrää, niin sanottu "power bitch"?

Mielestäni se ei pidä paikkaansa, en sitä omassa lähipiirissäni näe, enkä näe myöskään petetyksi tulemisen korreloivan kiltin tai uhrautuvan luonteen kanssa. Jälleen pakko sanoa päinvastoin. Eniten suhdesotkua ja vieraissa suhaamista on minun omakohtaisen kokemukseni mukaan ollut niissä parisuhteissa joissa riitaa ja draamaa osaa lietsoa molemmat osapuolet. En itsekään ole mikään vanhanajan pikkuvaimo ja niin vaan tulin petetyksi, monta kertaa.

Vielä pikakommentti ennen ruokatauon päättymistä.

Edelleen en pidä yksilöiden kokemuksia yleismaailmallisena totuutena, kumpaankaan suuntaan. Toivoisin myös, ettei toisen kokemuksen mahdollisuutta kiistetä vetoamalla omaan. Kokemukset kun vaihtelevat.

Vaikea myöskään nähdä, että riita ja draama tekisivät hyvän parisuhteen, ja toivottavasti en ole näin antanut ymmärtää. Pettäminen liittyy nähdäkseni vahvasti tunneyhteyden katkeamiseen, ja tunneyhteys taas rehellisen keskusteluyhteyden säilyttämiseen. Vaikea nähdä että sen paremmin omista tunteista vaikeneminen kuin niiden estoton tunkkaaminen toiselle saatteella "minun totuuteni on ainoa oikea" edistäisi tunneyhteyden säilyttämistä.

Eli molemminpuolista kunnioitusta ja kuuntelua toivoisin sekä parisuhteisiin että keskustelufoorumeille. Itsekin tulee joskus tunteella luettua ensin jotain "väärin", ja sen perusteella pillastuttua. Jälkikäteen sitten nolottaa ja hävettää, että nojoo, ei aivan putkeen mennyt tämäkään. Siinä kymmeneen laskemisessa on vinha viisaus.

-Liekki

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"nuorten miesten konservatiivisuus on lisääntynyt huimasti. Yllättävän moni nuori mies haikailee perinteistä liittoa, jossa nainen on paikallaan."

Anteeksi, en ymmärrä tuota "nainen paikallaan". Jos tuolla tarkoitetaan sitä, että moni nuori mies kuvittelee toivovansa, että puolisonsa olisi pienten lasten kanssa kotona niin en ymmärrä kuinka tuo on tasa-arvoasia tarkalleen ottaen? Nuori mies siis kuvittelee voivansa sitoutua kustantamaan koko pesueen elatuksen yksin, jotta äiti voisi olla pienten lastensa hoitajana. Oi kamalaa! Eikö mies sitten saisi toivoa haaveilemansa kaltaista kumppania tai perhettä? Miksi tuo tarkalleen ottaen on ongelma, että mies haaveilee monilapsisesta perheestä ja kumppanista joka hoitaisi pienet lapset hänen käydessä töissä tienaamassa palkkapussin?

Merkittävämpänä tasa-arvon puutteen

"En lähde pidemmälle tasa-arvokeskusteluun (sille on omat alustansa), totean vain, että toivominen ja vaatiminen ovat kaksi kovin eri asiaa. Tasapuolisessa parisuhteessa kuullaan molempien toiveita, myös muodostamisvaiheessa"

Näinhän se on. Toimittaja ottaa sitten 15-vuotiaan pojan haastatteluun artikkeliin jonka aiheena on nuorten miesten naisvihamieliset asenteet aivan otsikkoa myöden ja antaa pojan kertoa videolle että hän 'niinku haluis et ois perhe ja vaimo ja vaimo vois niinku olla kotona kun on lapsii sillee, et hoitas kotia ja lapsii ja ite kävis töissä ja tois rahan kotiin niinku... ja joo siis tietty voi käydä vaimokin töissä jos haluu ja tällee mut kuitenkin mieluummin koton ku lapset on pienii, niinku.'

Ja sitten tämä 15 vuotias pannaan omilla kasvoillaan esiintymään niin kuin testamenttina sille, että nuoret miehet haluavat naiset nyrkin ja hellan väliin.

Multa vain jäi huomaamatta se epätasavertainen pakottamisen aie tämän nuoren puheista, jonka MaratonParkuja on ilmeisesti havainnut kun on huolissaan tasa-arvon tulevaisuudesta Suomessa. 

Joku hyötyy ja haluaa repiä (muun muassa) suomalaiset erilleen pieniin poteroihin, joista mulkoillaan toisiaan epäluuloisesti. Voisi hetken miettiä kuka ja miksi ja sitten miettiä edesauttaako itse tätä kehitystä, esim yleistämällä yksittäisten henkilöiden negatiivisia ominaisuuksia koko viiteryhmää koskeviksi.

Edelleen yksilöiden kokemukset on, niin, yksilöllisiä. Ketjussa kirjoittaa moni puolisonsa itselleen osoittamasta huonosta kohtelusta. Siinä omien henkilökohtaisten luonteenpiirteiden tunnistaminen jotka ovat kenties vieneet tilanteeseen, mutta jotka oivaltamalla voi löytyä reitti ulos tilanteesta, on ilman muuta rakentavaa, yleistäminen ympäröivään yhteiskuntaan ihmisineen, ei.

Itse olin kesällä perhejuhlissa jossa nuoren ikäpolven miehet laitettiin oletusarvoisesti kasaamaan juhlatelttaa ja sinne kalusteet sillä aikaa kun naiset oli laittautumassa näteiksi... sorry OT.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä mitä on vanhempi sukupolvi, mutta minun on aivan hirvittävän vaikeaa nähdä tässä omassa ystävä /sisaruspiirissäni, jotka syntyneet aikavälillä 1972-1989, että naisista olisi kasvattamalla kasvatettu kilttejä ja nöyriä palvelijoita. Päinvastoin :'D

En ota vastaan sitä, että minä olen nöyrä palvelija kun haluan että kotini on siisti ja viihtyisä ja haluan viikonloppuisin laittaa hyvää ruokaa ja kodin kauniiksi. Itseni vuoksi yhtä paljon kuin muita ilahduttaakseni.

En ota vastaan sitäkään että mieheni on ylemmyydentuntoinen passuuttaja kun hän ei pidä siisteydestä ja viihtyisyydestä minun standardieni tasoisesti huolta. 

Luulisin ettei miehenikään pidä minua lompakkoloisena vaikka lähes samansuuruisista tuloistamme hän käyttää yhtä paljon kodin kuluihin vaikka kolmas asukas on pelkästään minun jälkeläiseni. Ja kovin eleettömästi hän hoitaa kaiken mm autoihin, polttopuihin ja remontteihin liittyvän, siivooamiseen osallistumisesta joskus vähän kiukuttelee kyllä.

Onko siis kaltoin kohtelijan kanssa suhteessa kituuttava nainen niinkään kiltiksi kasvatettu nöyristelijä vai epäitsenäiseksi kasvanut, eroa kaikin voimin välttelevä?

Siis mikä se on oikeasti se syy pitää kiinni siitä suhteesta missä puoliso on itsekäs ja väkivaltainen? Onko se todella se epäitsekäs halu mahdollistaa puolisolle hyvä elämä, vai kenties joku muu? Naisystäväänsä pettänyt mies kertoi täällä eroamisen vaikeutensa liittyvän siihen, että hän haluaa epäitsekkäästi ja kiltisti jäädä huolehtimaan kumppanistaan vaikkei enää rakastakaan. Ei oikein tainnut mennä muille kommentoijille läpi tuo selitys.

 

Aika erikosta, jos et ole nähnyt ollenkaan yhteiskunnassamme tuota trendiä naisen enempi kiltiksi, joustavaksi ja epäitsekkääksi kasvattamista vs. minkälaisia asioita ja arvoja taas poikien ja miesten kasvatuksessa on enemmän korostettu, ja mitä se toivottu käytös on ollut. Se ei tietenkään tarkoita, että kaikki olisi näin kasvatettu, varsinkaan nykypäivänä, mutta kyllä jossain on sokea piste, jos ei ole yhtään havainnut tällaistakin asiaa varsinkin menneiltä vuosikymmeniltä. MInusta on epäehellistä sulkeä silmänsä täysin tällaisilta vaikutuksista.

Toki Suomessa on ollut aina toisaalta myös vahvan naisen kulttuuri; on arvostettu sitkeyttä, sisua ja pärjäämistä vahvasti naisillakin. Että pitää pärjätä ja osata ja tehdä, selvitä eikä valittaa. Tämä taitaa juontua ainakin osaksi historiassa suoraan sota-ajoista, sekä kohtuu karuista luonnonoloistakin ja niäden asettamista vaatimuksista menneinä aikoina varsinkin. 

Jokainen voi miettiä, mitä siitä tulee yhtälöksi, jos nuo kaksi edellämainittua kasvatustrendiä yhdistää. Kyllä tällaisilla asioilla on oma vaikutuksensa, mielestäni on vähän hölmöä tällaisia yleisesti tunnettuja ja tutkittujakin asioita ja niiden vaikutuksia kokonaan kiistää. 

"...enkä näe myöskään petetyksi tulemisen korreloivan kiltin tai uhrautuvan luonteen kanssa. Jälleen pakko sanoa päinvastoin. Eniten suhdesotkua ja vieraissa suhaamista on minun omakohtaisen kokemukseni mukaan ollut niissä parisuhteissa joissa riitaa ja draamaa osaa lietsoa molemmat osapuolet."

Onko täällä siis joku väittänyt jotain tuollaista? Itse en ole huomannut. Kuka tahansa voi tulla petetyksi, onko joku ollut tästä eri mieltä?

Ehkä se ns. kiltteys ja joustavuus, hyväntahtoisuus (tai uhrautuvuuskin?) luonteessa, saattaa jonkin verran vaikuttaa ennemminkin siihen, kuinka monta uutta nahdollisutta vaikkapa antaa, ja kuinka pitkälle jaksaa ymmärtää toisen epäeilua toilailua. Kuinka osaa asettaa omat terveet rajat, jos toinen ottaa tavaksi ylikävellä.

Vaikka taaskin, kuka tahansa monenlaisilla eri luonteilla, voi päätyä vaikkapa suhteeseen, jossa on henkistä väivaltaa ja mm. vaikkapa taitavaa manipulointia, ja siitä pyörteestä voi kestää päästä pois. Toki jos on erityisen kiltti ja toista (yli)ymmärtävä luonne, niin se voi osaltaa joskus hankaloittaa todellisuuden hahmottamista ja tiä kautta irrottautumista myrkyllisestä suhteesta. Pitää kuitenkin muistaa, että esim. empaattisuus on ensisijaisesti kuitenkin hieno ominaisuus ihmisessä, vaikka itsekkäät hyväksikäyttäjät käyttävätkin mielellään tällaista toisen hyväntahtoisuutta mm. manipulaation välineenä.

Petetyksi voi silti tulla ei tavoilla ihan kuka tahansa ja millaisella luonteella vain. 

Saattaa siitäkin tulla riitaa ja draamaa jos viettää elämänsä nyrkin ja hellan välissä. Naiset puolustavat kotiorjuutta. Ei voi ymmärtää.

Vierailija kirjoitti:

Saattaa siitäkin tulla riitaa ja draamaa jos viettää elämänsä nyrkin ja hellan välissä. Naiset puolustavat kotiorjuutta. Ei voi ymmärtää.

et ymmärrä että naiset puolustavat oikeuttaan olla halutessaan kotiäitejä?

Miksi tuo tarkalleen ottaen on ongelma, että mies haaveilee monilapsisesta perheestä ja kumppanista joka hoitaisi pienet lapset hänen käydessä töissä tienaamassa palkkapussin?

Ei mikään siinä olekaan ongelmaa. Kenties tässä kuitenkin tulee kuvioon se todellisuuden hahmottaminen: kun Suomessa on todella vaikeaa päästä asemaan, jossa vain yhdellä palkkapussilla pärjää kovinkaan pitkään, pitäisi myös miehen olla valmis muokkaamaan unelmiaan sinne todellisuuden suuntaan. Eli nähdä se fakta, että jos molempien nyt kuitenkin on pakko mennä töihin, hänen on tingittävä unelmastaan kumppanista, joka hoitaisi pienet lapset hänen käydessä töissä. Ja alettava hoitaa myös itse niitä pieniä lapsiaan. 

Enempää nyt minunkaan menemättä tasa-arvokeskusteluun, mutta oletteko koskaan kiinnittäneet huomiota siihen, miten Suomessa vielä ja tosiaan ihan tutkitusti vanhempainvapaat jakautuvat naisille?

Selityksethän menevät näin:

1. Mies tienaa enemmän, joten naisen kannattaa jäädä vanhempainvapaalle, koska mies tuo vanhempainvapaan aikana enemmän rahaa taloon

2. Nainen tienaa enemmän, joten naisen kannattaa jäädä vanhempainvapaalle, koska hänen vanhempainvapaansa korvaus on isompi

Aina jotenkin niinpäin, että kyllä se naiselle nyt enemmän kannattaa. 

Itselläni ei ole ollut erityisesti ongelmia suhteiden tasa-arvoisuuden kanssa, mutta näen silti, miksi jollain todellakin voi olla. Näkisin, että yksi osa on kyllä tuota, että nähdään, että naisilla on unelmia ja miehillä päämääriä = jos mies haaveilee monilaosisesta perheestä, jonka lapset nainen hoitaa, sen nähdään tilanteesta huolimatta olevan ihan validi päämäärä. Ei se aina ole. Ei ainakaan reilu sellainen.

T: MaratonParkuja

Vierailija kirjoitti:

"...enkä näe myöskään petetyksi tulemisen korreloivan kiltin tai uhrautuvan luonteen kanssa. Jälleen pakko sanoa päinvastoin. Eniten suhdesotkua ja vieraissa suhaamista on minun omakohtaisen kokemukseni mukaan ollut niissä parisuhteissa joissa riitaa ja draamaa osaa lietsoa molemmat osapuolet."

 

Onko täällä siis joku väittänyt jotain tuollaista? Itse en ole huomannut. Kuka tahansa voi tulla petetyksi, onko joku ollut tästä eri mieltä?

Ehkä se ns. kiltteys ja joustavuus, hyväntahtoisuus (tai uhrautuvuuskin?) luonteessa, saattaa jonkin verran vaikuttaa ennemminkin siihen, kuinka monta uutta nahdollisutta vaikkapa antaa, ja kuinka pitkälle jaksaa ymmärtää toisen epäeilua toilailua. Kuinka osaa asettaa omat terveet rajat, jos toinen ottaa tavaksi ylikävellä.

Vaikka taaskin, kuka tahansa monenlaisilla eri luonteilla, voi päätyä vaikkapa suhteeseen, jossa on henkistä väivaltaa ja mm. vaikkapa taitavaa manipulointia, ja siitä pyörteestä voi kestää päästä pois. Toki jos on erityisen kiltti ja toista (yli)ymmärtävä luonne, niin se voi osaltaa joskus hankaloittaa todellisuuden hahmottamista ja tiä kautta irrottautumista myrkyllisestä suhteesta. Pitää kuitenkin muistaa, että esim. empaattisuus on ensisijaisesti kuitenkin hieno ominaisuus ihmisessä, vaikka itsekkäät hyväksikäyttäjät käyttävätkin mielellään tällaista toisen hyväntahtoisuutta mm. manipulaation välineenä.

Petetyksi voi silti tulla ei tavoilla ihan kuka tahansa ja millaisella luonteella vain. 

 * Petetyksi voi silti tulla ERI tavoilla ihan kuka tahansa...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

8095:

voi olla että näin on joskus ollut ainakin jossain päin Suomea, karjalaisessa kulttuurissani en tuota kyllä oikein tunnista, tosin en ole ollut elossakaan ennen vuotta 1979..

Keskustelu osaltani lähti kuitenkin väitteestä, että pojat kasvatetaan (preesens) tiedostamaan oikeutensa ja tytöt velvollisuutensa. En yhdy tähän väitteeseen niin kuin miltään osin tai yhtään. Onko jollain tähän antaa jotain näyttöä? Mulla on antaa puolestaan aivan loputtomasti esimerkkejä päinvastaisesta.

Lisäksi puhutaan suhteiden epätasa-arvosta usein kotitöiden kautta. Ihan rehellisesti minä muun muassa en tee viikossa yhtään enempää kaikenlaista työtä ja askaretta palkkatyön ulkopuolella kuin mieheni. Järjestelen ja siivoilen kyllä aivan varmasti enemmän! Koska se on minun valintani, se on minun prioriteettini! Haluan että kodissa on siistiä koko ajan, haluan kynttilöitä ja sohvatyynyjä. Haluan että syömme kotona tehtyä ruokaa. Haluan että pyykit ripustetaan niin kuin minusta ne kannattaa ripustaa.

Mieheni puolestaan haluaa meille tuoretta järvikalaa. Haluaa toimivan veneen ja vene-elektroniikan jotta saa sitä kalaa. Haluaa itse tehdyt polttopuut, ei ostettuja. En minä ole apuani tarjoamassa noihin hommiin, mutta mikä ihme siinä olisi että nuo olisivat miehelle harrastuksia ja vaikkapa joulua varten koristelu ja laittaminen olisi minulle sitten kovaa työtä jonka teen muiden hyväksi silkkaa kiltteyttäni?

On meille molemmille kyllä sitä rasittavaakin kotityötä tarjolla, mies tekee yleensä lumityöt, käyttää koiran aamuisin ja minä taas joudun kirjoittamaan kauppalistaa ja hoitamaan pankkiasiat, joita molempia inhoan tehdä.