Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

28, nyt minuakin vasta kiinnostaakin mitä pois pyyhityssä tekstissä luki :D Älkää missään tapauksessa kukaan lopettako kirjoittamista ainakaan minun takiani. Päinvastoin, erilaisuus on rikkaus.

Luottamuksesta. Naiivia tai ei, niin minä lähtökohtaisesti luotan ihmisiin ja haluan uskoa ihmisistä hyvää. Pidän itseäni myös sen verran hyvänä ihmistuntijana, että huomaan kyllä kun säröjä luottamukseen alkaa tulla. Uskallan nähdä niitä. Ja kaikki meistä tekevät virheitä, se on selvä. Mutta virheistä on kannettava vastuu. Ja mitä parisuhteeseen tulee, jokaisella on myös oikeus päättää mitä asioita sietää ja mitä ei. On siis myös tekoja, joita ei tarvitse sietää tai antaa anteeksi.

Mutta sitten on se tekijä X eli rakkaus. Se on maailman mahtavin voima. Valitettavasti se usein sumentaa terveen järjen ja ymmärrän hyvin, että niin tapahtuu. Ymmärrän sen, että rakastamastaan ihmisestä haluaa uskoa hyvää. Vaikka tosiasiat näyttäisivät miltä. Niin kauan kuin on uskoa suhteeseen, haluaa nähdä asiat parhain päin.

Silloin tarvitaan meitä ulkopuolisia, jotka sanovat - niin kipeää kuin se tekeekin kuulla - että katsopas siskoseni nyt tosiasioita silmiin.

Valitettavasti olen 28 leirissä siinä, että en usko sanaakaan mitä Hukassa miehen suusta tulee. Siellä voi olla vaikka millainen rakkauskupla menossa, jota halutaan suojella ja jostain syystä pelataan kaksilla korteilla. Syyt voivat olla myös jotain, joka ei liity avioliittoon lainkaan, vaan esimerkiksi kolmannen osapuolen elämäntilanteeseen, talouteen tms. Mitä vaan. Tai sitten jos tämä ei lyö liekkiä, niin seuraava rakkauden reissu voi olla se kohtalokas. Siksi raatorehellinen: varautuisin eroon.

Kuurankukka

Vierailija kirjoitti:

Ensinnäkin: MITÄ??? Ei saa pyyhkiä pois!!! Haluamme todellakin lukea pohdiskelut. Koen, että multa on huijattu kirjoitus😀

Sitten runsaudenpulassa tuohon rehellisyyteen. Taisin aikanaan sanoa 28v, että sen kun tietäisi, kumpi on todella pahempi vaihtoehto: sekö, että asiat nyt ei ole niinkuin puhehousuton ei edes esitä, vaiko että hän oikeasti noin tunnoton mölli.

Sama nyt Hukassa miehen kanssa. En ole varma, kumpi on huonompi juttu, sekö, että hän ei ole aivan rehellinen vaiko se, että eipä paljon haittaa olla ensin itsekäs ja sitten superitsekäs. 

Liekiltä todella hyvää pohdiskelua alkoholistiperheiden lapsista jälleen kerran, palaan niihin hieman mietiskeltyäni.

Sen verran kuitenkin luottamusasioista, että minä lähden luottamaan toiseen sillä mielellä, että kyllä se luottamus jollain tapaa vielä petetäänkin ja juuri siksi, että ei kukaan ole täydellinen. Ihminen tekee virheitä ja virhearvioita, on

Mitään ette menettäneet kirjoituksessani, jonka kumitin pois. Tiedättekö sen tunteen kun pää vilisee hirmuisella vauhdilla kauheasti asiaa, jonka haluaisi kirjoittaa ja kuvittelet sen kaiken kirjoittaneesi. Lähetettyäsi tekstin huomaat, että tekstissäsi ei ole päätä eikä häntää, sillä siitä on jäänyt monta oleellista asiaa pois. Minä tiedän.

Kukaan ei ole täydellinen ja jokaisessa ihmissuhteessa tulee eteen tilanteita joissa itse on tehnyt virheen tai se toinen. Mitä pitempään yhdessä sitä enemmän anteeksi annettavaa ja anteeksi pyydettävää. Ratkaisevaa todellakin on miten virheet kohdataan yhdessä. Ja ne puhehousut on tässäkin asiassa kovin tärkeät. Virheistä olisi hyvä oppia, mutta virhe pitäisi pystyä käsittelemään yhdessä niin, että anteeksiannon jälkeen sitä virhettä ei heitettäisi aina kriisitilanteessa toisen silmille. 

Hautaudun takaisin töihin, ihmettelen taas kympin aikaan illalla, että mihin tämä päivä meni kun siinä samalla suljen työkonetta ja totean että "laskutettavia työtunteja" 7 kpl (ja koko päivä meni).

On tämä aikamoinen aikasyöppö välillä 😉

28v yhdessä 

Vierailija kirjoitti:

Ap, 28

Olisitteko ikinä, kuuna kullanvalkeana päivänä uskoneet, että alkanut kirjoittelu kantaa tänne asti, ja ties miten pitkälle vielä???

Mieltäni lämmittää, että aina uusia kirjoittajia tulee mukaan. Kertoen saaneensa täältä omaan elämäänsä eväitä tms

Luen kyllä ahkerasti edelleen, en useinkaan kirjoita, koska elämämme on kovin tasaista, samanlaista, tuttua, mukavaa...

Terkut kaikille :)

Tuumis

Ap:lle kaikki kunnia ketjun aloittamisesta, olen todella kiitollinen siitä. Minä sitten hyppäsin kyytiin omalla surullani/elämälläni. Reilusti yli 8000 kirjoitusta, yli 400 sivua ja yhteiset 2v 7 kk. En Tuumis olisi uskonut, että ketju elää vielä ja näin aktiivisena. Tästä kiitos kaikille kirjoittajille niin uusille kuin vanhoille. Ihana, että luet ja kuljet mukana ja hihkaiset välillä, että siellä olet. Tuo tasainen ja mukava elämä on ihan parasta

Joku kysyi aiemmin ikääni, täytän hetken päästä 52 v (en siis kovin nuori tytöntyllerö).

28 v yhdessä 

Tuun laastariksi. Ehkä mies tulee toisiin ajatuksiin ja huomaa mitä menettää? Itsellä vaimo toimii vähän samalla tyylillä. Lopun alkua?? Parempihan tuollainen on päästää menemään. Laita se sohvalle.. T. S

Vierailija kirjoitti:

Liekki, sivuja useampi taaksepäin ja kirjoituksesi nro 7992.

Kuvaat siinä täydellisesti exäni, sen miten näen Hänet tänä päivänä. 

Kirjoitin siihen liittyen eilen pitkän tekstin, mutta pyyhin kaikki pois. Iski tekstikateus: mm. Liekki, MaratonParkujan ja Kuurankukan tekstit, siis kuinka hienosti, fiksusti ja lukijalle miellyttävällä tavalla kirjoitettuja. Kaikilla kuitenkin oma upea tapa. No, tänään päätin, että jos olen tänne kirjoitellut 2v 7kk niin jatkan edelleen, omalla tyylilläni.

Mukavaa viikonloppua kaikille,

28 v yhdessä 

 

Voi ihana 28 v :)

Miten helppoa sitä onkin aina välillä nähdä hyvä muissa ja vähätellä itseään... Tunnistan olevani ihan peruspätevä näppäimistönvarressa, mutta samanaikaisesti kipuilen tiivistämisen vaikeuden kanssa. Pituus kun ei ole tekstissä mikään itseisarvo. Joskus (usein) myös pakenen tunteitani loputtoman analysoinnin taakse, jolloin tekstistä tulee korkealentoista maalailua ilman mitään sisältöä. Itse ihailen sinun, ap:n Kuurankukan ja useiden muiden kykyä olla piiloutumatta defenssien taakse ja rohkeutta kohdata tunteet. Itse en aina ole niin rohkea. 

Jokainen, joka haluaa ja uskaltaa antaa näihin keskusteluihin palasen aidosta itsestään ja asettaa oman kokemuksensa tai näkemyksensä muiden tarkasteltavaksi, saa syvimmän kunnioitukseni ja arvostukseni, tyyliseikoista viis.

-Liekki

Vierailija kirjoitti:

Oksennus 28

Toivottavasti oksentaminen helpotti. Suosittelisin välttämään oksennusta aiheuttavia asioita (kuten tapauksessasi tätä ketjua). Ilmainen vinkki siis ilman lääkärin kuluja.

28 v yhdessä 

Hukassa, 

minusta kuulostaa siltä että miehesi on jo henkisesti irtautunut sinusta mutta haluaa siirtää eropäätöksen sinun tehtäväksesi, jotta hänen ei tarvitse olla se pahis ja tehdä sitä vaikeaa päätöstä. En ehkä ikinä riitä sinulle tms. Sellaista ei sano ihminen joka haluaa olla toisen kanssa. Tai ainakaan samaan aikaan kun pitää kolmatta osapuolta hellänä samalla kun oma puoliso kärsii.

-Itkeskelijä

Kai tämä ketju elää kun on tällaisia ihmisiä olemassa,  joilla ei ole omaa tahtoa, vaan eletään miehen kautta koko elämä. Sääliksi käy.

🌻🌻🌻

Itkeskelijä, tervetuloa ketjuun. Täältä on moni saanut apua ja uusia näkökulmia, minä mukaan lukien. Mielellään kuulemme myös sinua, jos joskus haluat kertoa omasta tilanteestasi.

Avautumisessa on yllättävää voimaa.

Kuurankukka

Vierailija kirjoitti:

Miten siitä aiemmasta timantista tulee sivusuhteen ja eron jälkeen täysi paska. 

Enpä tiedä, miten usein tämä enää kannattaa sanoa ja toistaa. Kun se pska ei tule siitä sivusuhteesta ja erosta, vaan siitä, että saa tietää esimerkiksi toisen järjestelmällisesti valehdelleen, kusettaneen, siirtäneen rahaa syrjään, pettäneen, jne vuosikausi. Siis vuosikausia on ollut sinulle se timantti ja vahvistanut uskoasi, että olet tässä tilmanttisessa liitossa.

Ja sitten päivissä tai muutamassa viikossa se kaikki romahtaa ja alat kelata elämääsi takaisin päin ja miettiä, miten pitkään pitelitkään käsissäsi pskaa, jota sinulle timanttina esiteltiin. Alat miettiä, mitä kaikkea olet itse antanut, tehnyt kompromisseja, joita et olisi todellakaan pskakasan eteen tehnyt - jos vain tiennyt olisit.

Tästä olen siis itse puhunut. Ja siitä, että minkä ihmeen vuoksi pitäisi tälläisen jälkeen jäädä miettimään mitä

Juuri näin.

Täällä tuntuu useampi kirjoittaja kantavan huolta vihasta ja katkeruudesta, joita kuvitteellisesti joku muu kantaa loputtomiin.

Viha on tarpeellinen tunne ja lisään vielä tähän MaratonParkujan viestiin, että voi olla hyvinkin tarpeellista ja hyväksi tuntea pyhää, kipinöivää vihaa ihan hyvän aikaa tätä itteään kohtaan ja sanoittaa sitä sopivassa seurassa oikein rikkain sanankääntein sekä myöskin märehtiä itsekseen. 

Itsellä ei tällaista elämäntilannetta nyt ole, mutta vihaa ja aggressiota kyllä hyvinkin tunnen usein. Se auttaa tunnistamaan omia rajoja ja itselle tärkeitä asioita eikä viha kanavoidu sitten enää jälkikäteen mitä tunnistamattomammilla tavoin vaan ottaa aikansa ja väistyy. Parhaimmillaan se tulee myös ilmaistuksi joskus rakentavasti ja joskus vähemmän ja rakentaa ymmärrystä, luottamuksellisia suhteita sekä rajaa haitallista toimintaa (puhun myös omastani). Selvyyden vuoksi vielä siis: Tunnen usein vihaa, en kanna mukanani vihaa.

Viha on suomalaisille jotenkin vaikea tunne. Sitä patologisoidaan, se yhdistetään virheellisesti juuri katkeruuteen ja kaunaan ja toisaalta väkivaltaan. En sen kummemmin peräänkuuluta muita ihmisiä tuntemaan ja myös ilmaisemaan rauhassa vihaansa, mutta sanoisin, että on hyvin ongelmallista suhtautua muiden ihmisten vihaan näillä yllä kuvatuilla tavoilla. Tunne kun on terve ja normaali. Ilmaisu on se, johon toki kunkin meistä tulee kiinnittää huomiota.

 

Viisaita sanoja jälleen ja paljon ajattelemisen aihetta. Teillä vakikommentoijilla on kyllä kaikilla timanttinen taito pureutua asian ytimeen ja antaa hyvää näkökulmaa. Myös tuo eräs kommentoija osui oikeaan siinä, ettei voimavaroja eroon tunnu löytyvän. Olen ehkä jotenkin jumissa elämässäni ja aika väsyksissä. Yritän vain nauttia niistä hyvistä hetkistä ja elellä sitä tasaista arkea ja samalla työntää syrjään niitä ikäviä asioita, jotta pysyisin tolkullisena ja jaksavana äitinä lapsille. Ero tuntuu niin valtavalta mullistukselta, etten tiedän mistä löytäisin siihen voimaa niin, että lapsille säilyisi hyvä kasvuympäristö. Tuo hetkeksi pois lähteminen ei mitenkään onnistu. Nuorin lapsistamme kaipaa vielä jatkuvaa kuljettamista ja muutenkin aikuista. Mies menee aina aamuvuoroihin töihin jo kuudeksi, joten ei ole kotona hoitamassa aamuhärdelliä ja iltavuoropäivinä hän pääsee vasta myöhään, joten on illat pois. Käytännön syistä arki ei siis vain yksinkertaisesti pyöri ilman minua vielä pariin vuoteen.

- Hukassa

Vierailija kirjoitti:

Viisaita sanoja jälleen ja paljon ajattelemisen aihetta. Teillä vakikommentoijilla on kyllä kaikilla timanttinen taito pureutua asian ytimeen ja antaa hyvää näkökulmaa. Myös tuo eräs kommentoija osui oikeaan siinä, ettei voimavaroja eroon tunnu löytyvän. Olen ehkä jotenkin jumissa elämässäni ja aika väsyksissä. Yritän vain nauttia niistä hyvistä hetkistä ja elellä sitä tasaista arkea ja samalla työntää syrjään niitä ikäviä asioita, jotta pysyisin tolkullisena ja jaksavana äitinä lapsille. Ero tuntuu niin valtavalta mullistukselta, etten tiedän mistä löytäisin siihen voimaa niin, että lapsille säilyisi hyvä kasvuympäristö. Tuo hetkeksi pois lähteminen ei mitenkään onnistu. Nuorin lapsistamme kaipaa vielä jatkuvaa kuljettamista ja muutenkin aikuista. Mies menee aina aamuvuoroihin töihin jo kuudeksi, joten ei ole kotona hoitamassa aamuhärdelliä ja iltavuoropäivinä hän pääsee vasta myöhään, joten on illat pois. Käytännön syist

Hei Hukassa,

Tunnen tuskasi. Joskus voimavaroja muutokseen ei vain ole, vaikka kuinka tajuaisi tilanteen vahingoittavan. Mutta 28 v:n tavoin pelottaa hieman, että voit joutua noiden asioiden eteen joka tapauksessa tahtomattasi, kuten ap:lle kävi. Ja siinä tapauksessa sinulle ei jää kuin uhrin rooli. Tässä vaiheessa on vielä mahdollista ottaa omaa toimijuutta haltuun, niin kuin 28 v teki todettuaan, että riippumatta miehen ongelmista tilanne on hänelle itselleen täysin ylivoimainen. Kun näin jälkikäteen tapahtumien kulkua tarkastelemme, niin en voi kuin onnitella päätöksestä. Elämä palkitsee rohkean.

Omasta puolestani voin sanoa, että muutos tapahtuu usein vasta pakon edessä ja suuren kivun kautta. Siinä säästää itseään suuresti, jos pystyy hyppäämään kattilasta ennen kuin vesi kiehuu. Sitten on jo taas uusia vammoja hoidettavaksi, kun kynnys ylittyy.

Irti päästämisen vaikeus taitaa ylipäänsä liittyä tiivisti riippuvuuteen: lasten riippuvuuteen vanhemmistaan, riippuvuudesta tietynlaiseen minäkuvaan ja perhekäsitykseen (haluaa olla pärjäävä ja ehjän perheen jäsen), taloudelliseen riippuvuuteen, tai sitten kuten edellä totesit, riippuvuudesta toisesta käytännön arjen pyörittämisessä. Traumat syntyvät, kun joutuu pitkäksi ajaksi stressaavaan tilanteeseen, josta ei ole poispääsyä. Riippuvuudet vahvasti edistävät tällaisen tilanteen syntyä.

Mutta onko tilanteesi oikeasti niin toivoton? Sinulle ehdotettiin monta kertaa omien vaihtoehtojen kartoittamista, ja vaikka niitä ei lähtisi toteuttamaan, ne voisivat antaa mielikuvituksessa muitakin ulospääsyjä kuin epämääräisen, harmaan, ahdistavan pilven, josta ei saa tarttumapintaa. Ja vaikka tiedän, että mielelläsi olet tukipilari muille, rohkaisisin tässä kohden kovasti hakemaan tukea niin lähipiiriltä kuin ammattilaiseltakin.

Suurin opetus minulle omissa vaikeuksissani on ollut se, että toisin kuin minulle opetettiin, avun hakeminen on merkki vahvuudesta, ei heikkoudesta. Kenenkään ei pitäisi joutua selviämään yksin. Kun uskaltaa kurottaa muita kohden, voi yllättyä siitä, miten paljon ja anteliaasti ihmiset ovat valmiita auttamaan. Itselleni se on ollut kipeää tehdessäänkin (sitä tajuaa miten paljosta on jäänyt vaille...) maailman parantavin kokemus.

Sinä et ole yksin, vaikka nyt siltä tuntuukin. Kaikki järjestyy kyllä.

-Liekki

Täällä kokenut , yli 60v elämää nähnyt ja monenlaisia kriisejä ja 3 pitkää suhdetta läpikäynyt, sanoisin että ihan rauha nyt vaan. Arvostan suuresti näitä hienoja mielipiteitä ja olen saanutitsekin perspektiiviä menneeseen  mutta kyllä nyt itse hyvin paljon nähneenä  ja kokeneena sanoisin, että Hukassa  saa nyt  ihan rauhassa miettiä. Perhe on aina kokonaisuus, kaikissa perheyksiköissä ja suhteissa on huonoa ja hyvää. Koska sitä täydellistä yksilöä ei vaan ole olemassa. Eikä tule.

Sekä miehet että naiset törttöilevät elämänsä aikana,toiset enemmän toiset vähemmän, ja  pitkiin suhteisiin mahtuu niin hyvää kuin huonoa. Me nykyihmiset olemme kovin minäminä ihmisiä, minun tunteeni ja niiden sanoittaminen, ja "Oikein " tunteminen on tullut mielestäni liian tärkeäksi. Suuri osa meistä tarvitsee ympärilleen muita ihmisiä, muuten ihmiskunta ei olisi ollut olemassa näitä tuhansia vuosia. Perhe ja sen tuoma turvallisuus ovat erittäin tärkeitä myös lasten tulevaisuudelle. Hukassa - mies on toki oikeasti törppö ja ääliö, mutta hänessä on varmaan paljon muuta hyvää.

Ero on aina valtava mullistus ja verottaa ihan valtavasti voimavaroja, ja vaikka siitä aikuiset yleensä loppujen lopuksi jossain kohtaa selviävätkin, lapsille se voi kyllä tuoda paljon huonoa.( toki joskus hyvääkin, jos kyseessä on karsean riitainen liitto).Tiedän ettei tästä puheenvuorosta kiitosta heru, mutta silti haluan sanoa Hukassa olevalle, että vedäpäs nyt ihan rauhassa henkeä, laita vaaka-kuppiin liittoonne hyvät ja huonot puolet, ja mieti mihin se vaaka kallistuu. Ei ole maailman suurin synti sietää epätäydellistä puolisoa, niinhän meistä useimmat tekee. Kokonaisuus ratkaisee. Tästä mielipiteestäni huolimatta toivon että tämä hyvä keskustelu jatkuu. Ja tämä nyt on vaan yhden ihmisen mielipide. Hyvää toivon silti kaikille.

"leski"

Vierailija kirjoitti:

Täällä kokenut , yli 60v elämää nähnyt ja monenlaisia kriisejä ja 3 pitkää suhdetta läpikäynyt, sanoisin että ihan rauha nyt vaan. Arvostan suuresti näitä hienoja mielipiteitä ja olen saanutitsekin perspektiiviä menneeseen  mutta kyllä nyt itse hyvin paljon nähneenä  ja kokeneena sanoisin, että Hukassa  saa nyt  ihan rauhassa miettiä. Perhe on aina kokonaisuus, kaikissa perheyksiköissä ja suhteissa on huonoa ja hyvää. Koska sitä täydellistä yksilöä ei vaan ole olemassa. Eikä tule.

Sekä miehet että naiset törttöilevät elämänsä aikana,toiset enemmän toiset vähemmän, ja  pitkiin suhteisiin mahtuu niin hyvää kuin huonoa. Me nykyihmiset olemme kovin minäminä ihmisiä, minun tunteeni ja niiden sanoittaminen, ja "Oikein " tunteminen on tullut mielestäni liian tärkeäksi. Suuri osa meistä tarvitsee ympärilleen muita ihmisiä, muuten ihmiskunta ei olisi ollut olemassa näitä tuhansia vuosia. Perhe ja sen t

Tietyllä tavalla samaa mieltä. Mutta jotta jatkoa voisi mitenkään edes ajatella, pitäisi miehen kasvattaa selkäranka ja kantaa vastuunsa, ja Hukassa lopettaa toisen perseilyn mahdollistaminen. Tätä tuskin tapahtuu ilman ammattiapua, eikä välttämättä sittenkään.

Kaikki on kuitenkin mahdollista ja itse olen nähnyt melko hämmästyttäviäkin muutoksia tilanteissa, joissa lankulle kävelyttäminen on näyttänyt ainoalta vaihtoehdolta... Onnistumisia on yhdistänyt se, että kaltoinkohdeltu osapuoli on ollut aidosti valmis irrottamaan suhteesta. Se ehkä vaatii jollain tapaa etäisyyden ottamista nykytilanteesta ja realististen vaihtoehtojen punnintaa. Myös eron.

-Liekki

Riippuu mistä on luopumassa ja onko luopuminen vapaaehtoista vai pakonedessä tapahtuvaa. Jatkuvastihan kuulee, että pitäisi luopua, jotta uutta voisi tulla tilalle. Niinhan se orgaanisesti saattaakin soljua, mutta ainoastaan silloin, jos luopuminen tapahtuu, koska ei ole enää tilaa tai aikaa aiemmalle uuden saapuessa. 

Liekki, sinulla on hyviä termejä, juurikin mielestäni tuo lankulle kävelyttäminen. Olen näin tehnytkin , yhdelle selkärangattomalle se tepsi noin vuoden tai kahden (enpä voi oikeasti tietää), mutta tosiasiassa jos on kunnon häntäheikki tai vastaavasti (naisilla vastaava termi lienee munahaukka) harvoin parantavat tapojaan, jos on vaikeaa persoonallisuushäiriötä tms vastaavaa taustalla (joihin ei esim terapia pure).

Eli pitäisi ja pitäisi, mutta kaikista ei ole toimintatapojaan muuttamaan. Väittäisin että aika monella ei ole.  Toisella kertaa viimeisessä parisuhteessani lankulle kävelyttäminen tepsi ja säikäytti (en halua avata sen enempää koska kipeä ja yllättävä asia) ja koska puoliso on jo edesmennyt. Oli aidosti pahoillaan ja viimeiset vuotemme olivat hyviä. Anteeksi antaminen oli ainakin näin jälkikäteen  itselleni armollista, koska en todellakaan ole itsekään virheetön,  mutta toki allekirjoitan että rajansa kaikella.Ja jokaisella ne rajat lienevät omanlaisensa.

"leski"

Hyviä mielipiteitä. Erityisesti Liekki, jotenkin osasit taas sanoittaa hienosti.

Tuosta lankulle kävelyttämisestä. Ajoin ehkä itsekin vähän samaa asiaa takaa kun ehdotin Hukassa nimimerkille, että sanoisi vaan kylmästi miehelle, että nyt on niin, että haluan yksiavioisen suhteen. Siinä punnittaisiin mikä miehelle on oikeasti tärkeää ja onko valmiutta muutokseen. Kaikki intiimi pois, myös syvällinen keskustelu, ennen kuin joku ratkaisu on tehty.

Uskon, että mies ei muuta käytöstään ennen kuin hän ymmärtää, että voi myös menettää jotain arvokasta. Niin kauan kuin Hukassa antaa miehelle kaiken, mies ei muutu.

On myös mahdollista, että mies ei muutu lainkaan. Silloin Hukassa nimimerkille jää valinta haluaako olla miehen kanssa siitä huolimatta vai ei.

Tämän rinnalla edelleen ehdottaisin eri vaihtoehtojen kartoittamista mahdollista eroa varten. Tämä vahvistaisi omaa toimijuutta ja saisi myös näkemään, että on muitakin mahdollisuuksia. Nyt tuntuu kuin Hukassa nimimerkki olisi pimeässä tunnelissa, ansassa eikä näe, että valoa on ympärillä kun vain pääsee henkisestä tunnelista ulos. Lisäksi vahvistaisin turvaverkkoja. Mahdollisen eron sattuessa Hukassa tarvitsee lasten hoitoon apua ja ystäviä henkiseksi tueksi.

Kuurankukka

Taitaa nyt miehelläsi olla joku ikäkriisi. Ei käy kateeksi sinun elämäntilanteesi. Rakkaus kun on viimeinen tunne, mikä kuolee. Älä nyt kuitenkaan anna miehen sinua pyörittää omien tarpeidensa mukaan. Nuku vaikka sohvalla, kun mies könyää sänkyyn. Ei tilanne siitä parane, että ikävät asiat koittaa pyyhkiä pois ja olla kuin mitään ei ehkä kuitenkaan tapahtuisi. 

Voi olla, että miehelläsi on joku toinen nainen tai ainakin ollut jotain meneillään. Kannattaa miettiä, kuinka valmis olet jakamaan miehesi jonkun satunnaisen sänkykumppanin kanssa. Sinulla on yksi elämä, joten käytä se viisaasti.

Tsemppiä kaikkeen tulevaan. 

Paljon viisaita sanoja täällä jälleen. 

Pitää lukea viestit vielä uudelleen ajatuksella läpi.

Pari asiaa, Liekki nosti esille avun hakemisen, sen ettei tarvitse selvitä yksin. Niin viisaasti sanottu että avun hakeminen on vahvuus, ei heikkous. Minä olen tämän aivan saman oppinut omalla matkallani.

Toivoisin hakeneeni apua jo paljon aiemmin. Toivoisin opettaneeni asian myös lapsilleni. Ikävä kyllä, he oppivat siihen vahvaan "kotiasioista ei muualla puhuta" tapaan, ja sitä vastaan nyt koitan taistella.

Ja se yksin olemisen tunne, kuin olisi pimeässä tunnelissa mistä ei ole ulos pääsyä. Sekin on tuttua. Ja todella hyvin kuvattu. (Nyt en muista kuka siitä kirjoitti)

Minäkin pelkäsin, ja koin hankalaksi monia asioita, tunsin olevani todella yksin. 

Kuitenkin kun asiat tuli todeksi, niin kummasti ne vaan yksikerrallaan aina selkeni. Ja sitä selvisikin. Ja tähän auttaa myös se puhuminen. Kun puhuu, muut pystyvät auttamaan. Niin kauan kun vaikenee muut eivät tiedä, eivätkä voi auttakaan.

Hukassa, jos läheisille on vaikea puhua, puhu ulkopuolisille. Taisin jo aiemmin vinkata apua eroon sivustosta sinulle. Sieltä minäkin aloitin. Tai no, aloitin tästä ketjusta. 

Kun asioita puhuu ääneen ja pallottelee jonkun kanssa, selvenee ne myös itselle. Kun niiden kanssa jää yksin, alkaa ajatukset kiertää kovin helposti samaa kehää. Minä huomaan edelleen sen, että jos en puhu kenenkään kanssa alan miettimään, että ehkä olenkin ylireagoinut? Ehkä syy onkin minussa? Ehkä toinen on ollutkin oikeassa ja parempi, ja minä olen sössinyt kaiken. Ehkä se olikin se syy kaiken takana. Toki omassa toiminnassani on mennyt ja menee paljon vikaan. Teen ja olen tehnyt virheitä, vaan kukapa ei. Mutta kun oikeasti saan kaikupohjaa jostain sille toisen toiminnalle, palaa järki päähäni ja näen paremmin kokonaiskuvan.

Koitan nyt omien kokemuksieni kautta avata sinulle Hukassa sitä, miten tärkeä on puhua asiasta muille. Tarkoitukseni ei ole nostaa itseäni, vaan antaa sinulle sitä vertaistukea. Sinä voit suhteessanne huonosti, hyväksyt asioita jotka tekevät sinulle pahaa. Selität, kuuntelet miehen selityksiä, ja voit pahoin. Murenet sisältä. Se rikkoo sinua. Vaikka välillä onkin kaikki hyvin. Kyse on kuitenkin isosta asiasta, ei mistään yksittöisen syrjähypyn tai ihastuksen anteeksi antamisesta pitkässä liitossa. 

Kun puhut asiasta rehellisesti, toisten reaktiot auttaa sinua selventämään asiaa itsellesi. Auttaa sinua ymmärtämään tilanteen nurinkurisuuden. Puhu! Koska puhumatta näkökantasi kapeutuu ja olet ja pysyt siellä tunnelissa josta on vaikeaa löytää pois ja mitä pidempään tilanne jatkuu nykyisellään sen syvemmälle sinne tunneliin kuljet ja sen pimeämpää siellä on. 

Ja tämä pohjautuu vain ja ainostaan omaan kokemukseeni.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Taitaa nyt miehelläsi olla joku ikäkriisi. Ei käy kateeksi sinun elämäntilanteesi. Rakkaus kun on viimeinen tunne, mikä kuolee. Älä nyt kuitenkaan anna miehen sinua pyörittää omien tarpeidensa mukaan. Nuku vaikka sohvalla, kun mies könyää sänkyyn. Ei tilanne siitä parane, että ikävät asiat koittaa pyyhkiä pois ja olla kuin mitään ei ehkä kuitenkaan tapahtuisi. 

Voi olla, että miehelläsi on joku toinen nainen tai ainakin ollut jotain meneillään. Kannattaa miettiä, kuinka valmis olet jakamaan miehesi jonkun satunnaisen sänkykumppanin kanssa. Sinulla on yksi elämä, joten käytä se viisaasti.

Tsemppiä kaikkeen tulevaan. 

Kokemuksesta: sohvalle siirtyvä puoliso on käytännössä tilaa ja aikaa antava puoliso. Siinä on tilaa sivusuhteelle sitten syventyä. En sano tätä ilkeyttäni vaan tämä on kylmä fakta. Tottakai suhteessa pitää antaa tilaa toisen käsitellä omia juttujaan.  Mutta ei tarvitse antaa tilaa rakentaa henkistä yhteyttä kolmanteen osapuoleen. Se voi kumppanille olla suuri helpotus että puoliso vetäytyy, jos itseä houkuttelee suhteen ulkopuolinen tutustuminen enemmän. Jos ei usko kestävänsä kolmansien osapuolien olemassa oloa, on ainoa vaihtoehto kieltää ne puolisolla suhteen päättymisen uhalla.

Pitää nyt ymmärtää se että puoliso on vanha arkinen tuttu, itsestäänselvyys. Toinen nainen kutkuttaa vatsanpohjassa ja vetää puoleen kuin magneetti. Ajatukset askartelee hänessä kaiken aikaa. Hormonimyrsky vie kyvyn keskittyä muuhun. Tässä sohvalle siirtyminen on merkittävä lahja tuoreelle ihastumissuhteelle. 

Moni ei vaan uskalla laittaa puolisoa selkää seinää vasten, koska pelkää siitä seuraavan eron. Siitä voi seurata myös havahtuminen hormoninyrskystä. Sen sijaan pelailun sallimisesta seuraa varma ero, pitkän kivun perään. Sivusuhteet ei lähennä, vaan loitontaa paria.