Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Vierailija kirjoitti:

Minua ihmetyttää ilkeät kirjoitukset täällä. Todella ihmetyttää. Tuoko se itselle muka parempaa mieltä, en jaksa uskoa. Mutta mikä on syy? Voisiko joku ikävä ihminen avata?

On helppo nimettömänä heitellä loskaa... mutta miksi???

Onhan noita ihmisiä, jotka esim. mollaavat toisia tunteakseen yksinkertaisesti itsensä paremmaksi. Kovin hyvä tai hieno motiivihan tuo ei ole, eikä auta itse asiassa oikean terveen itsetunnon ja itseluottamuksen rakentamisessa sitä mollaajaakaan, vaikka jotain hetkellistä valheellista buustia tai siitä kai sitten joku voi saada itselleen. Ilkeämielistähän tosiaan tuollainen on. Mutta onhan noita...

Ilkeily johtuu joskus ihan siitäkin, jos jokin asia kolahtaa itselle johonkin omassa itsessään tai elämässään, jonka kanssa ei ole sinut, tai johonkin asiaan, jota ei ole käsitellyt.  

65v, kiitos kommenteistasi. Yritän nyt todella alkaa keskittyä omaan hyvinvointiini. Se tulee olemaan minulle vaikeaa, mutta yritän säännöllisesti muistuttaa itseäni siitä. Ja tosiaan; itsehän minä tämän tilanteen olen mahdollistanut ja soppani keittänyt.

- Hukassa

Kirjoitin tuosta miehen kokemuksesta aiemmin. Tarkoituksena oli varmaankin tuoda esille, että sellaisen kaikkensa suhteelle antavan, epäitsekkään kiltin miellyttäjän puolisollakin on oma näkemyksensä yhteiselämästä. Joskus kiltteys ei ole pohjimmiltaan kovin kilttiä tai epäitsekkyys epäitsekästä. Siis silloin kun se pitää sisällään motiivin: jos minä uhraan aivan kaiken itsestäni tälle suhteelle, niin sitten sinäkin varmasti haluat tehdä niin. Ehkä on helpompi hahmottaa tuollaisen suhteen ongelmallisuus jos ajatellaan muuta suhdetta kuin se intiimisuhde. Mitäpä tuumaisitte jos oma äitinne soittaisi tai viestisi joka päivä kertoakseen rakkaudestaan, ilahduttaisi viikottain lahjoilla tai itse leipomillaan piirakoilla, tarjoutuisi siivoamaan teille joulusiivouksen, ottamaan lasten harrastuksiin kuljettamiset vastuulleen, löytäisi teille ihanat kappaverhot kesäksi ja hyvän ja edullisen vaihtoauton kun omanne on reistaillut.

Tai jos vieläkin mietityttää onko ylitetty rajoja vai ei, niin vaihdetaan tilalle anoppi..

Ehkä mulla on sitten poikkeuksellinen tilan tarve, mutta kyllä minua on ahdistanut tunne että olen toiselle ihmiselle aivan koko elämä. Ei se keskinäistä kunnioitusta varsin lisää.

Vierailija kirjoitti:

65v, kiitos kommenteistasi. Yritän nyt todella alkaa keskittyä omaan hyvinvointiini. Se tulee olemaan minulle vaikeaa, mutta yritän säännöllisesti muistuttaa itseäni siitä. Ja tosiaan; itsehän minä tämän tilanteen olen mahdollistanut ja soppani keittänyt.

- Hukassa

Ei. Et ole yksin mahdollistanut ja keittänyt. Aloittaisin ihan tästä ajatuksesta nyt. Tuo on nyt kuin väkivallan kohteeksi joutunut sanoo, että kyllähän minä ärsytin ja kyllähän minä tiesin, mikä häntä ärsyttää, jne.

Miehesi on käsittääkseni aivan täyspäinen aikuinen, joka ymmärtää erilaisia maailman lainalaisuuksia. Näin ollen hän ymmärtää, että jos talossa on kaksi lasta ja toisella kiireinen, kuormittava työ, jää toiselle sinne kotiin helvetinmoinen taakka vetää yksin, jos toinen päättää lojua "kaverin" kanssa sängyssä tunti- ja yökausia.

Hän päättää kerta toisensa jälkeen käyttää hyväkseen sitä, että sinä olet kasvanut hyväntahtoiseksi, huomaavaiseksi, kiltiksi, rakastavaksi ihmiseksi, joka asettaa toisten hyvinvoinnin itsensä edelle. Hänelle on kaikki mahdollisuudet päättää toisin. Hänellä on mahdollisuus päättää tukea sinua, auttaa sinua, välittää sinusta, eikä se vaatisi edes mitään mahdottomia ponnisteluja. Ihan vähin mahdollinen riittäisi.

On totta, että ennen kaikkea sinun on tehtävä töitä purkaaksesi sen ajatuskuvion, että kaikki maailmassa riippuu sinusta ja sinä olet se, joka maailmassa voi kaiken hoitaa. Tähän on moni meistä sairastunut, kuten tässäkin ketjussa on kerrottu. Juuri eilen vitsailin siskolleni tästä, kun hän alkoi käydä kierroksilla, että onko jumala taas lähtenyt lomille, kun sun piti lähteä tuuraamaan omien hommien lisäksi. Meillä tämä siis on jo vitsi, kun olemme molemmatkin asiaa työstäneet.

Mutta siis todella: sinun miehesi on nyt pettänyt sinut semmoisilla leveleillä, että seurauksen pitäisi todellakin olla jotain muuta kuin että arvostus pikkasen on horjunut. Hän käyttää täysin törkeää henkistä väkivaltaa, iskee monelta kantilta, paitsi että rikkoo kaveriystävänsä kanssa teidän yhteytenne hän myös osoittaa välinpitämättömyytensä sinun hyvinvoinnistasi, niin henkisestä kuin fyysisestä, joka stanan ikinen päivä.

Hän käyttää sinua hyväkseen. Korjaa sitä itsesäälisillä sanoilla ja naiiveilla vakuutteluilla. Ymmärrän, että pelissä on muutakin kuin teidän suhde, mutta niin alkaa olemaan. Sinuhessa sanottiin, että ruukku menee kaivolle, kunnes särkyy ja näin todellakin on. Ja samoin kuin se ruukku, ihminen murtuu pieni särö kerrallaan, mutta vahinko voi olla korvaamaton. Sinun on nyt aivan pakko lastesi vuoksi alkaa ajattelemaan tätä.

Nyt tuli taas kovia sanoja, mutta saakeli kun suutuin kuin luin kirjoituksiasi, vaikka eihän asia edes minulle kuulu, mutta nyt tuntuu kuin kuuluisi!

T: MaratonParkuja

Siis silloin kun se pitää sisällään motiivin: jos minä uhraan aivan kaiken itsestäni tälle suhteelle, niin sitten sinäkin varmasti haluat tehdä niin. 

Tämä on tosi hyvä oivallus. Nimittäin se terve suhdehan on sellainen, että kun minä haluan tehdä kivoja asioita, sinäkin haluat tehdä kivoja asioita, me molemmat siis haluamme toisillemme hyviä juttuja ja mahdollistamme niitä parhaamme mukaan.

Mutta kun kivat asiat muuttuvat uhrauksiksi, toisen yksipuolisiksi kompromisseiksi = jotka eivät siis enää ole kompromisseja, vaan uhrauksia ja myönnytyksiä, ollaankin jo ihan eri tilanteessa. 

Se on totta sekin, että tähän tilaan suhteen menemiseen on monia motiiveija, mutta useimmissa on kuitenkin se sama perusmotiivi: syystä tai toisesta se, joka lähtee tuolle tielle, siis myönnytyksien jne. motiivi on säilyttää suhde. Hinnalla millä hyvänsä. Ja samalla tosiaan oletuksena on, että toinen havahtuu siihen, miten paljon toinen panostaa ja maksaa samalla mitalla takaisin.

Tätä saa miettiä vielä toisenkin kerran.

T: MaratonParkuja

Hukassa, minä en sinulle suosittele eroa tässä kohtaa. Tuo oma suunnitelmasi itseesi keskittymisestä kuulostaa hyvälle. Niinkuin sinäkin sanoit, niin ruuhkavuosia elävät äidit (ja miksei isätkin) ovat usein todella väsyneitä. Muistan kun itsekin välillä lukittauduin vessaan itkemään pelkkää uupumustani ja taustalla lapset huusi ja tappeli. Ja tämän saa aikaan siis pelkät pikkulapsivuodet. Sinulla on nyt taakkaa niin paljon parisuhteestasi ja vielä töistäsikin, ettei volmavaroja eron ajattelemiseen taida oikein olla. Saatika sen toteuttamiseen. Teillä on arki kuitenkin riidatonta ja tasaista ja teet lasten kanssa mukavia juttuja etkä ole masentuneena sohvan pohjalla. Lapset ovat tottuneet tuohon arkeen, joten ei sitä ole nyt järkeä rikkoa kun olet itse niin äärirajoilla. Oman rankan eroshown lisäksi saisit niskaasi vielä lasten tunnemyrskyt. Siinä saattaisi lopullisesti pää hajota. Ei siitä hullunmyllystä myöskään lähdetä yksin ajatuksia ottamaan johonkin. Et saisi rentouduttua kun miettisit miten arki pyörii ja muistiko he nyt luistimet ja eväät. Eli suosittelisin tekemään juuri noin kun ajattelit. Pysy vielä suhteessasi ja työstä irtautumista mielessäsi. Älä liikaa vatvo. Nyt otat aikaa itsellesi vaikka väkisin. Keskityt fyysiseen ja henkiseen hyvinvointiin. Nämä psykologi ja kuntosali ovat juuri oivalliset ensiaskeleet. Miehesi touhutkaan eivät saa sinua enää romahtamaan, joten sinulla on kaikki edellytykset onnistua. Kun seisot tukevasti jaloillasi ja saat voimaa ja löydät taas itsesi hurlumhei-vuosien jälkeen, niin luulenpa, ettet enää edes halua tuota miestäsi. Ja sitten sinulla on voimavaroja hoitaa ero niin että lapsetkin kärsivät mahdollisimman vähän. Lapsetkin kasvavat ja ovat itsenäisempiä.  Äidit helposti hukkaavat itsensä velvollisuuksien ja kiireiden keskelle. Nyt nouset sieltä kuin feenix-lintu! 

 

Onko muuton syynä iso asuntolaina? Kämppää ei saa niin vaa myytyä. Tiedän tunteen että vaik tunteet on kuollu. Niin pitkässä suhteessa tulee joku emotionaalinen side toiseen ja usko siihen että asiat muuttuu. Mut ei ne muutu. Itse taistelin liian kauan suhteen puolesta. Viimeset 3 vuotta oli suhde enenpi kaveripohjalla.. No lopulta mulle riitti. Opin olemaan yksin. Toinen töis muualla. Osan viikosta asuin itekseni. Oli parempi olla. Ei tarvinnu kuunnella toisen vittuilua. Tuli sit avioero lopulta. Oli monia syitä. Rahankäyttö yms toisella holtiton. No ero oli helpotus. Koeta vaan järjestää omaa elämääsi niin että pääset suhteesta pois. Älä enää luule liikoja. Jotkut suhteet vaan loppuu aikanaa. Päästä irti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

65v, kiitos kommenteistasi. Yritän nyt todella alkaa keskittyä omaan hyvinvointiini. Se tulee olemaan minulle vaikeaa, mutta yritän säännöllisesti muistuttaa itseäni siitä. Ja tosiaan; itsehän minä tämän tilanteen olen mahdollistanut ja soppani keittänyt.

- Hukassa

"Ei. Et ole yksin mahdollistanut ja keittänyt. Aloittaisin ihan tästä ajatuksesta nyt. Tuo on nyt kuin väkivallan kohteeksi joutunut sanoo, että kyllähän minä ärsytin ja kyllähän minä tiesin, mikä häntä ärsyttää, jne.

Miehesi on käsittääkseni aivan täyspäinen aikuinen, joka ymmärtää erilaisia maailman lainalaisuuksia. Näin ollen hän ymmärtää, että jos talossa on kaksi lasta ja toisella kiireinen, kuormittava työ, jää toiselle sinne kotiin helvetinmoinen taakka vetää yksin, jos toinen päättää lojua "kaverin" kanssa sängyssä tunti- ja yökausia.

Hän päättää kerta toisensa jälkeen käyttää hyväkseen sitä, että sinä olet kasvanut hyväntahtoiseksi, huomaavaiseksi, kiltiksi, rakastavaksi ihmiseksi, joka asettaa toisten hyvinvoinnin itsensä edelle. Hänelle on kaikki mahdollisuudet päättää toisin. Hänellä on mahdollisuus päättää tukea sinua, auttaa sinua, välittää sinusta, eikä se vaatisi edes mitään mahdottomia ponnisteluja. Ihan vähin mahdollinen riittäisi.

Mutta siis todella: sinun miehesi on nyt pettänyt sinut semmoisilla leveleillä, että seurauksen pitäisi todellakin olla jotain muuta kuin että arvostus pikkasen on horjunut. Hän käyttää täysin törkeää henkistä väkivaltaa, iskee monelta kantilta, paitsi että rikkoo kaveriystävänsä kanssa teidän yhteytenne hän myös osoittaa välinpitämättömyytensä sinun hyvinvoinnistasi, niin henkisestä kuin fyysisestä, joka stanan ikinen päivä."

Hän käyttää sinua hyväkseen. Korjaa sitä itsesäälisillä sanoilla ja naiiveilla vakuutteluilla.

Nyt tuli taas kovia sanoja, mutta saakeli kun suutuin kuin luin kirjoituksiasi, vaikka eihän asia edes minulle kuulu, mutta nyt tuntuu kuin kuuluisi!"

Näköjään MaratonParkujalla keittää yli ihan samalla tavalla kuin itsellänikin. Hyvin hän sanoitti ajatukseni, minuakin suututtaa nuo selittelyt (sekä mies että Hukassa). Eikähän asia kuulu minullekaan, mutta tekee niin pahaa lukea Hukassan sinisilmäistä ja hyväuskoista kiemurtelua koukussaan, sammakon kärvistelyä yhä vain kuumenevassa vesikattilassaan. Miksi, oi miksi teet niin?

Sinulla on nyt taakkaa niin paljon parisuhteestasi ja vielä töistäsikin, ettei volmavaroja eron ajattelemiseen taida oikein olla. Saatika sen toteuttamiseen. Teillä on arki kuitenkin riidatonta ja tasaista ja teet lasten kanssa mukavia juttuja etkä ole masentuneena sohvan pohjalla. 

Tämä on totta, enkä itsekään suosittele tietenkään eroa yhdellekään, joka ei koe olevansa valmis sitä ottamaan. Erosta todellakin seuraa kaikenlaista harmia.

Mutta tässä suunnitelmassa on vain semmoinen pieni heikko kohta, että Hukassahan ei yksin suunnitelman toteuttamisesta vastaa. 

Jos tämä menee kuten näiden käsikirjoituksien on ollut tapana, Hukassa mies voi hyvin kyllästyä verkkaiseen tahtiin ja kiihdyttää vauhtia. Alkaa siis suomeksi sanottuna perceilemään kovenevin ottein tai jopa tempauksin, joita ei vaan enää voi katsoa sormien läpi, vaikka kuinka olisi päättänyt pitää pintansa ja jatkaa arkea.

Toivon, että näin ei käy. Toivon todella sydämestäni. Mutta siihenkin kuitenkin kannattaa olla henkisesti varautunut, että käy. Nimittäin jos nyt kaikin voimin keskittyy pitämään tämän paletin kasassa voi olla todella kohtalokas isku, jos sen toinen mäsäksi mäjäyttää.

Eli rippunen voimia kannattaa suunnata Plan Beelle myös.

T: MaratonParkuja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua ihmetyttää ilkeät kirjoitukset täällä. Todella ihmetyttää. Tuoko se itselle muka parempaa mieltä, en jaksa uskoa. Mutta mikä on syy? Voisiko joku ikävä ihminen avata?

On helppo nimettömänä heitellä loskaa... mutta miksi???

Onhan noita ihmisiä, jotka esim. mollaavat toisia tunteakseen yksinkertaisesti itsensä paremmaksi. Kovin hyvä tai hieno motiivihan tuo ei ole, eikä auta itse asiassa oikean terveen itsetunnon ja itseluottamuksen rakentamisessa sitä mollaajaakaan, vaikka jotain hetkellistä valheellista buustia tai siitä kai sitten joku voi saada itselleen. Ilkeämielistähän tosiaan tuollainen on. Mutta onhan noita...

Ilkeily johtuu joskus ihan siitäkin, jos jokin asia kolahtaa itselle johonkin omassa itsessään tai elämässään, jonka kanssa ei ole sinut, tai johonkin asiaan, jota ei ole käsitellyt.  

En ole varma mihin kirjoituksiin viitataan mutta mutta.. Monella on varmaan ystävä tai sisko, joka monta kertaa löytää itsensä suhteesta missä tuntuu olevan enemmän vaikeuksia kuin hyvää. Tai elää suhteessa jossa ei tule kohdelluksi oikein hyvin ja joutuu jatkuvasti selittelemään hyväksi puolison huonon käytöksen. Joskus on hieman turhauttavaa myötäelää vierellä, pohjaisiko kärkevät viestit johonkin sellaiseen(?) Täälläkin tulee tunne, että monelle sen suhteen kasassapitäminen on prioriteetti nro 1 vaikka se olisi kuinka kipeä ja kaltoinkohteleva, tai toisen suhteen löytäminen tilalle. Itsekin ajattelen, että tuollainen periaate vähän altistaa huonolle kohtelulle. Ja tämä ei tarkoita että kaltoinkohtelu olisi hyväksyttävä, tai etteikö sen huonosti kohtelevan osapuolen toiminta olisi moitittavaa. Kuitenkin toista ihmistä on ihan äärettömän vaikeaa muuttaa ulkoapäin, ainakaan pysyvästi. Se kannattaisi jokaisen ihan oikeasti sisäistää.

Minulla keitti myös nyt yli Hukassa nimimerkin puolesta. MaratonParkuja vei sanat suustani. Hän uskaltaa käyttää myös asioista oikeita nimiä. Hyväksikäyttö ja henkinen väkivalta. Myös fyysinen siltä osin, että entäpä jos mies tuo reissuiltansa kotiin tuliaisina sukupuolitaudin.

Hukassa, on olemassa sanonta mikään ei muutu jos mikään ei muutu. Minun mielestäni sinun nimenomaan pitäisi toimia nyt täysin toisin kuin tavallisesti teet. Ottaa aikaa itsellesi. Psykologi ja kuntosali ovat hyviä ideoita molemmat ja vahvistavat sinua henkisesti ja fyysisesti. Mutta mieti vielä sitä, jos lähtisit kokonaan pois. Matkustaisit jonnekin tai lähtisit vaikka mökille tai jonnekin, mistä sinua ei edes saa kiinni. Saisit aikaa ajatella ja ladata akkujasi. Lisäksi miehellesi valkenisi mitä se tarkoittaa kotona, jos sinua ei ole. Millaista taakkaa päivittäin kannat ihan pelkästään lasten hoidon ja kodinhoidon osalta. Ja siihen työt vielä päälle.

Nyt alan ymmärtää miksi mies ei kiirehdi eroa. Hänellehän passaa vallan loistavasti, että kotona on joku joka hoitaa kaiken ja hän voi keskittyä rattoisaan elämään vieraan naisen lakanoissa.

Nyt olen vihainen ja samalla todella todella pahoillani puolestasi Hukassa. Miehesi kohtelee sinua todella todella väärin. Älä anna hänen tehdä niin. Löydä rajasi.

Kuurankukka

Kun seisot tukevasti jaloillasi ja saat voimaa ja löydät taas itsesi hurlumhei-vuosien jälkeen

Vierestä, mutta tämmöistä se on, kun ei yhtään tiedetä,mitä puhutaan. Jos elää vuosia ja vuosia hyväksikäyttösuhteessa ja käyttää kaikki voimansa sen ylläpitämiseen, antaa antaa antaa ja vielä senkin jälkeen hyvittelee toiselle hänen pahaa mieltänsä, sieltä ei nousta seisomaan tukevasti jaloilleen ja saada voimaa ja löydetä itseään.

Ei muutoin kuin romahtamalla täydellisesti, pilaamalla työelämänsä siinä romahtaessa, vahingoittamalla muita ihmissuhteitaan ja etenkin niitä lapsia ja pitkän terapian kautta joka joko onnistuu tai tai tuo enemmän pskaa.

Kokemusta on.

Heitän vielä sellaisen näkökulman, että on todellakin totta, että ero on hyvin kuormittavaa ja siitä aiheutuu monenlaista harmia. Mutta entä Hukassa nimimerkin nykyinen tilanne? Pistän pääni pantiksi, että nykyinen tilanne on hänelle hyvin kuormittava ja sitoo hänen aikaa ja energiaa vääriin asioihin. Jos ero tulisi, sen jälkeen aikaa ja energiaa vapautuisi muuhun.

On myös totta tuo, että mieskin voi eron haluta. Vaaran merkki on jo tuo, että viihdytään samoissa lakanoissa ihmisen kanssa, jolla on herännyt vahvoja tunteita.

Hukassa, tämä seuraava kuulostaa nyt todella pahalta, mutta tarkoitus on herätellä sinut huomaamaan sammakko kattilassa -ilmiötä. Sanoit, että mies ensin tapaili muita naisia ilman seksiä. Nyt kuvioissa on jo seksiä. Lisäksi saman naisen kanssa toistuvasti. Lisäksi naisen kanssa, jolla on vahvoja tunteita miestäsi kohtaan. Mitä seuraavaksi? Hyväksytkö sen, että mies alkaa viettää öitä pois kotoa. Entä jos hän haluaa viettää puolet ajasta naisen kanssa. Entä jos hän tuo naisen teille kotiin ja kertoo, että tämä muuttaa nyt meille asumaan. Entä jos hän lähteekin kesällä veneilemään naisen kanssa eikä sinun. Missä kulkee lopulta rajasi? Milloin sanot, että nyt riittää?

Sinulla on oikeus sanoa, että haluat yksiaivoisen suhteen. Sinulla on oikeus.

Kuurankukka

En ole varma mihin kirjoituksiin viitataan mutta mutta..

No onhan se nyt aika selvää, mihin kirjoituksiin, esim tämä joka käy huutelemassa eppunormaalejaan ja heittää hauskaa vitsi mökkimiehestä myös silloin kun kerrotaan vakavasta sairaudesta jne. 

Huomaatko Hukassa ettei täällä edes anonyymit nettikirjoittelijat kestä sinua? Miksi siis miehesi kestäisi? Olet säälittävä kynnysmatto, jonka kannattaisi poistua tältä palstalta viemästä tilaa järkevämmiltä ihmisiltä. Kokkaile sinä vaan miehellesi ruokaa siellä ja hoida lapsiasi ja unohda itsesi. Olet tyhmä.

Vierailija kirjoitti:

En ole varma mihin kirjoituksiin viitataan mutta mutta..

No onhan se nyt aika selvää, mihin kirjoituksiin, esim tämä joka käy huutelemassa eppunormaalejaan ja heittää hauskaa vitsi mökkimiehestä myös silloin kun kerrotaan vakavasta sairaudesta jne. 

ai. en edes älynnyt pitää niitä ilkeinä vaan kirjottajaa vain jonain vajakkina. Niitähän riittää.

Vierailija kirjoitti:

Huomaatko Hukassa ettei täällä edes anonyymit nettikirjoittelijat kestä sinua? Miksi siis miehesi kestäisi? Olet säälittävä kynnysmatto, jonka kannattaisi poistua tältä palstalta viemästä tilaa järkevämmiltä ihmisiltä. Kokkaile sinä vaan miehellesi ruokaa siellä ja hoida lapsiasi ja unohda itsesi. Olet tyhmä.

Tässä hyvä esimerkki kirjoituksista, joihin viitattiin. Suomen kansantalouden vuoksi meidän pitää toivoa, että tämä toimii. Eli että jotain pahaa oloa saatiin ulos itsestä siten, että sitä voidaan kevyemmin keinoin yhteiskunnan varoin hoitaa.

Kas, nyt löydettiin ensimmäinen rivienrakoilu minun ja MaratonParkujan ja Kuurankukan välillä. Ehkä ihan hyväkin, säilyy terve erillisyys :D

Epäilen myös, että tämä pohdinta ei kerää suurta suosiota, vaan sellaistahan se elämä on.

Kuten ehkä rivien välistä on käynyt ilmi, parisuhdehistoriani on melkoinen sotku. Sieltä löytyy kaksi vuosia jatkunutta epäsuhdetta, joiden aikana on veivattu edestakaisin. Kiintymys on ollut molemminpuolista, mutta minun kontrollintarpeeni ja vastapuolten välttelevä kiintymysmalli ovat aiheuttaneet aivan älytöntä kissanhännänvetoa: Toinen kontrolloi, toinen pyrkii kaikin keinoin (ei aina kaunein) välttämään toisen hallintapyrkimyksiä. Mitään sitoumuksia ei haluta tehdä, mitkään sopimukset eivät pidä ja silti kumpikaan osapuoli ei osaa luovuttaa toisesta.

Kyyniset voisivat tietysti sanoa sen perinteisen, että miehet eivät vain ole olleet niin kiinnostuneita minusta, ja pitäneet varalla paremman puutteessa. Se heille sallittakoon. Itse näkisin sen kuitenkin vain yhteentoimimattomien kiintymysmallien ja molempien rajattomuuden aiheuttamana kolinana. Kaksi aikuista lasta on leikkinyt ihmissuhdepelejä. Tämä jotenkin konkretisoitui siinä, kun olin kahden vuoden ajan yrittänyt ajaa herrashenkilö nro 1:stä nurkkaan, ja tulikin olosuhde, jossa en halunnut hänestä parisuhdetta. Menin sen sijaan vain viettämään viikonloppua hänen luonaan. Lopputulos: minua pyydettiin sunnuntaiaamuna äitienpäivälounaalle hänen vanhempiensa kanssa. Kieltäydyin, koska en kokenut olevani valmis sitoutumaan sillä tavoin...

Oman kokemukseni mukaan toimimattomista ihmissuhteista tulee helposti nukkekoteja, joissa kumpikin pääsee toteuttamaan itselleen tuttua kaavaa lapsuudesta. Kumpikaan ei voi hyvin, eikä kumpikaan osaa irrottautua. On helppo osoitella toista osapuolta (ja vastuu omista tekemisistä totta vieköön on itse kullakin), mutta usein unohtuu toisen rooli ko. käytösmallin mahdollistamisessa. MaratonParkujalla ja Kuurankukalla löi liekkiä, kun Hukassa kuvaili itseään mahdollistajaksi, mutta kun itse olen tuossa positiossa viettänyt aivan tarpeettoman paljon aikaa, niin sanoisin että kyllä siinä vinha perä on.

Toisin kuin monen muun mies, Hukassan mies on kertonut haluistaan avoimesta, ja antanut kuitenkin toiselle mahdollisuuden tehdä omat valintansa. Hukassa on siihen myöntynyt. Ja kyllä, voi silminnähden pahoin, ja kumppanikin sen tietää. Mutta onko Hukassan miehen tehtävä luopua itsekkäistä haluistaan Hukassan hyväksi, koska katsoo että puoliso ei kestä tilannetta? Tasapainoinen aikuinen ihminen ei ehkä lähtökohtaisesti tuntisi tarvetta leikkiä perheellisenä miehenä viittä vuotta toista nuoruutta, vaikka toinen sen sallisikin. Ei mennä sinne. Mutta eikö se ole Hukassan oikeus ja jopa velvollisuus huolehtia omista rajoistaan? Jos mies joutuu toisen puolesta päättämään (omista haluistaan luopuen), että tilanne on toiselle liikaa ja palaa sen vuoksi yksiavioisuuteen, eikö se jollain tapaa aseta Hukassan holhottavan lapsen, ei aviopuolison asemaan?

Kärjistän, ja otan tästä varmaan p*skaa niskaan. Oma (kylläkin kyseenalainen) edistymiseni on kuitenkin suoraa seurausta siitä, että yritän ottaa vastuuta omista tunteistani ja siitä, etten toimi niiden vastaisesti. Jos ulkoistan tämän vastuun, menetän itsenäisyyteni ja vapauteni. Itse en enää ehkä tästä omien rajojeni määrittelyn vapaudesta halua luopua toisen hyväksi. En, vaikka toinen olisi hyväkäytöksinen ja hyväntahtoinen.  Minä päätän, mikä on minulle riittävästi ja liikaa. Tai noh, opettelen ainakin koko ajan. Tämä vastuu ei katoa, oli se toinen osapuoli sitten minkälainen empatiakyvytön mulkvisti tahansa.

-Liekki

MaratonParkujalla ja Kuurankukalla löi liekkiä, kun Hukassa kuvaili itseään mahdollistajaksi, mutta kun itse olen tuossa positiossa viettänyt aivan tarpeettoman paljon aikaa, niin sanoisin että kyllä siinä vinha perä on.

Nyt joudun viemään ainakin puolet ilostasi:-) sillä tuossa on nyt ainakin minun kohdallani pieni väärinkäsitys, jonka olen huolimattomalla kirjoittelullani aiheuttanut.

En mitenkään väitä, etteikö Hukassa olisi mahdollistaja. Hell yes on, ihan käytännössä etenkin, kun kaiken omille niskoilleen ottaa. Olemme siis todellakin samaa mieltä.

Sen sijaan sanoin, että hän ei ole yksin keittänyt soppaansa ja mahdollistanut sitä. Tarkoituksena ja tässä tarkennuksena siis sanoa, että ei tämä nyt kuitenkaan ihan niinkään mene, että itsepä olet antanut miehesi olla itsekäs niin lusikoipa nyt soppasi, jonka olet keittänyt. Kyllä myös mies on täyspäisenä ihmisenä ymmärtänyt, että ihan siis käytännön tasolla kuvio on täyspaska ja hän siinä köllii. ja jatkaa silti. 

Lisäksi kiinnittäisin huomiota siihen, että on vähän eri asia, jos dynamiikkana  on kissanhännänveto kuin että se on mulle kaikki-sulle ei mitään. Jälkimmäisessä toinen on hivuttautunut siten niskan päälle, että alla pyristelevän mahdollisuudet kammeta samalle tasolle vetämään häntää kapenevat koko ajan, kun henki ja happi käy yhä vähäisemmäksi.

Tekikö Hukassa virheen, kun salli miehelleen kaverinaisen? Todennäkoisesti. Nytkö hän on siis yksin vastuussa siitä, että ei jaksa tätä tilannetta kuitenkaan? Ei kai sentään? Eikös tämä ollut parisuhde - missä se mies on nyt sitten tässä suhteessa?

Minua ei niinkään tosin eniten huoleta se, mitä on, vaan se, mitä on tulossa. Jos Hukassa aidosti tuudittautuu siihen, että hän on tämän pelin ratkaisija, se todellakin voi olla kohtalokasta.

Ja hei: parisuhteessa olisi aiheen edes miettiä sitä vaihtoehtoa, että luopuu itsekkäistä haluistaan. Etenkin, jos parisuhteeseen on hyvässä yhteisymmärryksessä mennyt lapsia tekemään.

Erillisyys on hyvä asia aina. Tämä keskustelu täällä on hyvin antoisaa. Nyt on todettava Liekille, että kallistun MaratonParkujan ja Kuurankukan kannalle koskien Hukassa nimimerkin tilanteeseen.

Alkuun ajattelin ja arvostinkin Hukassa nimimerkin miestä "rehellisyydestä" (peilaantu ehkä omaan tilanteeseeni), mutta mielipiteeni on muuttunut rajusti matkan varrella. Olen samaa mieltä, että Hukassan vastuussa on omat rajat ja yleensäkin oma elämä. Kun nyt ollaan parisuhteessa ja pitkässä sellaisessa, niin jonkinlaisia kompromissejä pitää tehdä molempien. Hukassa on aivan liian kiltti. On totta, että Hukassa on suostunut noin 5 vuotta sitten järjestelyyn jossa mies saa "lentää kukasta kukkaan", mutta Hänellä on oikeus muuttaa mieltä. Minusta 5 vuotta on pitkä aika leikkiä nuoruuden poikamiespäiviä. Eikä miestä tietenkään voi pakottaa luopumaan itsekkäistä haluistaan. Mies on selkeästi tehnyt päätöksen että haluaa pitää vaimon + lapset ja ne muut naiset, Hän on kerran saanut luvan joka sitten koskee loppuelämää. Tilanne on ihan hirveä minusta, mies on äärettömän itsekäs. Ja siitä miehen rehellisyydestä, en usko siihen laisinkaan. Mies pelaa äärettömän rumaa ihmispeliä varmana siitä, että kun jakaa hieman hellyyttä kotona niin saa pitää kaiken. 

Olen Hukassa äärettömän pahoillani, tarkoitukseni ei ole Sinua satuttaa. 

Ja Liekki kiitos Sinulle kirjoituksistasi, saavat paljon miettimään omaa sisintäni.

28 v yhdessä