Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?
28.06.2022 |
Mies on sanonut, ettei enää rakasta minua. Olemme naimisissa, lapsia on. On tyytymätön suhteeseen, eikä enää rakasta.
Ilmoituksen tuoman alkushokim jälkeen meillä on ollut kuitenkin yhdessä ihan mukavaa. Tiedän kuitenkin, että mies esittää, puree hammasta kestääkseen, ja hakeutuu paljon pois kotoa.
Pakosta asumme yhdessä vielä useita kuukausia.
Itse huomaan ajattelevani, että kaikki kääntyy vielä hyväksi, ja ollaan matkalla parempaan. Vaikka toisaalta tiedän totuuden miehen puolelta.
Miten ihmeessä pystyn irrottautumaan miehestä, varsinkin kun asumme yhdessä. Ja nukumme samassa sängyssä. Ehdotin, että muutetaan eri huoneisiin, mies ei sitä halunnut.
Pelkään, että todellisuus lyö todella kovaa, sitten kun on konkreettisen eron aika. Vaikka, ehkä tässä tekee tätä ajatustyötä kokoajan asian suhteen. Mutta, silti, minä toivon ett kaikki vielä korjaantuisi.
Todella kuluttavaa. Toisaalta voisi olla helpompi repiä itsensä kerralla kunnolla irti. Ja vajota pohjaan, entä tämmöinen ikävä välitila. Jossa välillä petollisen hyvä olla ja välillä valtava möykky vatsanpohjassa.
Kommentit (12663)
Vierailija kirjoitti:
Kun huomaa, että oma identiteetti kannattelee, eikä olo yksin ole turvaton, ei enää pelkää suhteen päättymistä tai henkistä etääntymistä niin kovasti, että koko elämä alkaa taas pyöriä sen ihmissuhteen ympärillä.
Oikeasti: ihmiset ovat erilaisia. On meitä, joille yksinolo ei ole tippaakaan turvantonta,oma identiteetti kannattalee mainiosti jne. Silti huomaamme, että parisuhteessa kehitämme päässämme ongelmia johtuen lapsuudesta, noin yleisemmin.
Olemme siis suoraan sanottuna helposti onnellisempia yksin kuin parisuhteessa. Siitä huolimatta kuitenkin parisuhteessa on paljon hyviä puolia, joita kenties haluamme elämäämme. Mutta yleisimmin kuitenkin käy niin, että vastaan kävelee ihminen, jonka kanssa otamme riskin, siis sen riskin, että ajoittain olemme onnettomampia kuin ennen sinkkuna ja haluamme kaikesta huolimatta sen parisuhteen.
Ja kuten ehkä huomaat, monetkin meistä ovat alkaneet ajatella, että mikäs
Ei mitään, sittenhän ei ole kyse läheisriippuvuudesta vaan jostain muusta asiasta, esim ristiriitaisesti turvattomasta kiintymyssuhdemallista.
Kun läheisriippuvuus ihan kirjaimellisesti määritellään tilana jossa elää pakonomaisesti toisen ihmisen kautta, asettaen tälle vastuu omasta onnellisuudestaan, koska ei tunne itseään eikä omia tarpeitaan, eikä kunnioita omia tai toisen rajoja, eikä koe oikeastaan olevansa edes olemassa ilman oman kuvan peilautumista toisen silmistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyse ei siis ole siitä, että olen rikkinäinen ihminen, joka ei kykene elämään onnellista elämää, vaan kyse on siitä, että olen sillä tavoin rikkinäinen ihminen, että en kykene elämään onnellista parisuhde-elämää.
Powwww! Tämä lause kirvoitti itsessäni jotain. En ole kirjoittanut tänne tarinaani minäkään lukenut kyllä kaikein.
Olen pitkään miettinyt, miksi minä, tasapainoinen, itsenäinen, kiva, nättikin, reilu, avulias...nainen en vaan meinaa löytää sitä oikeaa parisuhdetta. Tämä sai ajattelemaan, että pidemmälle ja syvemmälle pitää katsoa.
Uskon, että en ole ollenkaan ainut ja yksin tässä tilanteessa, vaan meitä naisia on monta ja ehkä miehiäkin.
On tuo maratonparkuja kova.
Joo. Oon miettinyt.
Ei ole helppoa kenenkään kanssa. Nolostuttaa. Jännittää. Aina. Kaikki. Ei lapsena tykätty ollenkaan.
Luulin löytäneeni Sen Oikean. Eihän se ollut tosissaan. Loukkaannuin totisesti ja totiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Joo. Oon miettinyt.
Ei ole helppoa kenenkään kanssa. Nolostuttaa. Jännittää. Aina. Kaikki. Ei lapsena tykätty ollenkaan.
Luulin löytäneeni Sen Oikean. Eihän se ollut tosissaan. Loukkaannuin totisesti ja totiseksi.
Kenelle kommentoit, vaikea tietää... mitä oot miettiny
Vierailija kirjoitti:
Ihan nyt tästä vierestä, mutta on aika outoa tuo kirjoittajien diagnosointi, joka ilmeisesti perustuu oman miehen menneisyyteen ja edelliseen, selvästi kumminkin aika tavanomaiseen suhteeseen: vässykkä tyyppi on löytänyt itselleen pomottajan. Ja nyt siihen muottiin väännetään kaikkia ja kaikkien suhteita, sanoivatpa itse itsestään mitä hyvänsä.
saattaahan olla että ihmisellä on muitakin ihmissuhteita kuin se yksi jonka esittää esimerkinomaisesti yhdessä lauseessa. Joillain jopa jonkinlaista terapiataustaa..
Näille persoonallisuushäiriöille tai kiintymyssuhdemalleille löytää muuten melko helposti teoriaa ihan tästä interwebistä jonka äärellä me kaikki tässä operoimme. Sitähän ei toki voi tietää kuinka kukakin asiat itse kokee muuten kuin henkilöiden kirjoitusten perusteella. Joku kertoikin tunnistavansa itsestään läheisriippuvuutta ja jokainen kommenttihan ei voi ihan jokaiseen lukijaan osuakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MaratonParkuja, pakko kommentoida: Minä toimin konfliktitilanteessa täsmälleen samoin ja olen myös yrittänyt opetella hengen vetämistä, vaikenemista ja asioiden tarkastelua eri näkökulmasta kun tunteet on laantuneet :D
Tuosta itsekseen olemisesta: Olen pohtinut tätä meidän suomalaista kulttuuria, jossa on syvään rakennettuna itsenäisyyteen pyrkiminen ja omin voimin pärjääminen, harmaan kiven läpi yksin vaikka mikä tulisi. Varmaan jo ihan historiasta johtuen. Että miten terveellistä se lopulta on ihmiselle. Ero on aikamoinen kun vertaa moneen aasialaiseen kulttuuriin, jossa yksilö ei ole mitään ilman yhteisöä. Se on toinen ääripää. Mutta onko se todella ihmiselle hyväksi ja terveellistä olla vahva ja yksin ja pyrkiä todistelemaan sitä itselleen ja muille?
Tietysti on olemassa myös sellainen ilmiö, että ihminen voi kadottaa itsensä parisuhteessa. Erityisesti ruuhkavuosien ora
Helena
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo. Oon miettinyt.
Ei ole helppoa kenenkään kanssa. Nolostuttaa. Jännittää. Aina. Kaikki. Ei lapsena tykätty ollenkaan.
Luulin löytäneeni Sen Oikean. Eihän se ollut tosissaan. Loukkaannuin totisesti ja totiseksi.
Kenelle kommentoit, vaikea tietää... mitä oot miettiny
Helena
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan nyt tästä vierestä, mutta on aika outoa tuo kirjoittajien diagnosointi, joka ilmeisesti perustuu oman miehen menneisyyteen ja edelliseen, selvästi kumminkin aika tavanomaiseen suhteeseen: vässykkä tyyppi on löytänyt itselleen pomottajan. Ja nyt siihen muottiin väännetään kaikkia ja kaikkien suhteita, sanoivatpa itse itsestään mitä hyvänsä.
Vierestä myös: musta tuo ei kyllä kuulostanut pomottamiselta vaan just päinvastaiselta eli siltä ettei sano suoraan mitä on mielessä. Epävarmalta ihmiseltä joka ei saa sanottua suoraan ettei tahdo toisen menevän sinne kalaan ja joka onkii koko ajan toisen fiiliksiä heittelemällä täkyjä ja tarkkailemalla reaktioita. Jotka ei sit ole mieltä myöden jos ei riittävästi rakkaushehkutusta jne..
Ei mitään, sittenhän ei ole kyse läheisriippuvuudesta vaan jostain muusta asiasta, esim ristiriitaisesti turvattomasta kiintymyssuhdemallista.
Kun läheisriippuvuus ihan kirjaimellisesti määritellään tilana jossa elää pakonomaisesti toisen ihmisen kautta, asettaen tälle vastuu omasta onnellisuudestaan, koska ei tunne itseään eikä omia tarpeitaan, eikä kunnioita omia tai toisen rajoja, eikä koe oikeastaan olevansa edes olemassa ilman oman kuvan peilautumista toisen silmistä.
Irrotan jatkot kun nuo lainaukset menevät niin helposti sekaisin.
Joo, läheisriippuvuutta varmaan on vähän kasvatettukin meihin naisiin, kuten hyvin tuolla Liekki (tai joku muu, meitä nyt ihanan monta kirjoittaa:-) sanoikin. En tiedä, miten se on nykyään, mutta ainakin omassa lapsuudessani päiväkodissa ja koulussa hyvin herkästi ohjeistettiin tyttölapselle, että mietipä, miltä toisesta tuntuu, vaikka toinen lapiolla päähän mätki.
Tuo ristiriitainen kiintymyssuhde on itselleni erittäin hyvä termi. En koe olevani ainoastaan välttelevä, enkä ainakaan ripustuva. Mutta itsenikin joskus yllättävät reaktioni asioihin ja koen ne nimenomaan ristiriitaisiksi. Ei siis ihme, että siinä on toisellakin joskus haasteita pysyä kärryillä.
Mutta kaikille, jotka näitä miettivät, sanoisin, että mahdollista on tasapainoa löytää. Se saattaa vaatia monta ikävää matkaa omiin ajatuksiin, omiin "totuuksiin", mutta se kannattaa.
T: MaratonParkuja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämän kaikki onnelliset suhteet ovat onnellisia samalla tavalla ja onnettomat onnettomia eri tavoillaan sanoi Leo Tolstoi kirjansa Anna Karenina ensimmäisinä sanoi a, kun suhteet vaihdetaan muotoon perheet 😊.
Toivottavasti teidän ihanien asiat järjestyvät parhain päin.
M53
Kiitos, niinhän se olikin, että Tolstoi! Hieno kirjailija ja humaani ihminen, mutta sittenkin vaan olen eri mieltä😀 Ja kiitos toivotuksesta, samaa myös sinulle!
T: MaratonParkuja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pari kommenttia. En tietenkään esittänyt aasialaisia kulttuureja ideaalina, johon tulisi pyrkiä. Vaan esimerkkinä toisesta ääripäästä. Minkä tarkkanäköiset lukijat toki oivalsivatkin.
Tuo matto-esimerkki oli minusta loistava MaratonParkujalta. Ei meistä kukaan opi uimaan tekemällä maton päällä uintiliikkeitä, vaan vasta kun hyppää syvään päätyyn. Sillä sitähän parisuhde aina on. Riski, joka otetaan.
En itsekään pidä ajatuksesta, että meidän pitäisi itseksemme kehittyä joksikin super-ihmisiksi ja vasta sitten ryhtyä parisuhteeseen. Ensinnäkään en pidä sitä mahdollisena. Elämä on oppimista hautaan asti eikä meistä tule täydellisiä koskaan. Toiseksi, parisuhteessa olen oppinut itse eniten. Kolmanneksi, sellainen yhteiskunta, joka koostuu super-ihmisistä, on aika pelottava visio. Jotain, mihin itse en halua edes pyrkiä. Päinvastoin, haluan hyväksyä ihmisten erilaisuuden ja keskeneräisyyden ja sen, että aina voi oppia uutta.
Ja ihan rehellisesti käsi sydämellä: Kuinka moni voisi edes kuvitella käyvänsä viilipyttymäisen rauhallisesti keskustelua puolison kanssa aiheesta lähdemmekö anoppilaan jouluksi vai emme kun intressit ei kohtaa :D Minä en ainakaan pystyisi. Defenssit olisi pystyssä saman tien. Siis jos on puolin ja toisin minkäänlaisia intohimoisia tunteita parisuhteessa ylipäätään.
Kuurankukka
Minut tunnetaan tosielämässä sitkeänä vastarannanrastaana, joten on vähän harmillistakin joutua olemaan koko ajan samaa mieltä MaratonParkujan ja Kuurankukan kanssa. Kyllä me varmasti jonkun eriävänkin kannan löydämme, kun oikein penkaamme!
Olin tosiaan ennen viimeisintä kohellusta ilman parisuhdeyrityksiä lähes kaksi vuotta. Olen suurimman osan elämästäni ollut ilman vakituista ihmissuhdetta. En ole koskaan ainakaan tietoisella tasolla etsinyt - enkä etsi - onnea tai mielenrauhaa muista. Minulla on erinomainen elämä noin muuten: valtavan mieluisa työ ja työyhteisö, kiva kohti, paljon ystäviä, ihania harrastuksia. Mutta toki kaipaan lämpöä, läheisyyttä ja rakkautta, kuten kuka tahansa. Vaikka pitkään tuon tarpeen itsessäni kielsinkin. Ja juuri tuon tarpeen kieltäminen on sitä välttelevää läheisriippuvuutta. Pakotettua pärjäävyyttä, "itsenäisyyttä" ja valmiutta tiputtaa hanskat ihmissuhteessa ihan milloin tahansa.
Ongelmani laukeavat käytännössä ainoastaan parisuhteessa, ainoastaan sellaisen ihmisen kanssa, josta oikeasti välitän. Tämä on tehnyt sekä ongelman tunnistamisesta että hoitamisesta hankalaa, koska niitä oikeasti kovaa kolahtavia hahmoja tulee vastaan äärimmäisen harvoin. Terapia on turvallinen harjoitteluallas, mutta todelliset taidot hankitaan ja testataan vasta avovedessä. Opin tästä viimeisestä enemmän kuin taannoisesta kolmen vuoden terapiajaksosta, ja ajattelin jatkaa harjoituksia, kun olen vähän vetänyt henkeä ja ottanut opit talteen. Toivottavasti myös tuo läheisriippuvuuden hoitojakso antaa lisää työkaluja.
Syy parisuhdevaikeuksiin ei ole persoonallisuudessa, vaan ainakin omalla kohdallani lapsuudessa selviytymisen mahdollistaneissa toimintamalleissa, jotka eivät enää toimi aikuisessa elämässä. Persoonallisuutta ei voi muuttaa, toimintaansa kylläkin. Kun sen ongelmallisuuden vain ensin tiedostaa, ja harjoittelee kovasti. Jos joku on koittanut esimerkiksi ajaa vasemmanpuoleisessa liikenteessä, tietää, ettei ole aivan helppoa oppia pois elämänmittaisista tavoista, vaikka periaatteessa tietäisikin, miten homman pitäisi toimia. Vinkkejä otetaan vastaan.
Haluaisin myös huomauttaa, että riippumatta kotitaustasta ja ihmissuhdetaidoista, meillä kaikilla on ajoin defenssejä ja toimimatonta käytöstä ihmissuhteissa. Ratkaisevaa on se, aiheuttavatko ne pitkäkestoista haittaa itselle tai ihmissuhteelle.
-Liekki
PS. MaratonParkujan mainion ilmaisun meikäpulla aion omia aivan välittömästi omaan käyttööni :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan superkiinnostavaa luettavaa.
Tänään pitkä työpäivä takana ja "nyt jo" lounastauolla, joka menikin ketjua lueskellessa.
Nämä sanonnat täällä: puhehousut on tulleet minulla ihan arkikäyttöön, meikäpulla (ihana) jne.
Mikä ihme oli se viisi senttiä ?
28 v yhdessä
Jatkaa nyt töitä ja illemmalla tulen kurkkaamaan jatkuuko keskustelut.
Liekki, ilman (meitä) vastarannanrastaita maailma ei kehittyisi eteenpäin.
Kuurankukka
Vierailija kirjoitti:
Hänellä on toinen nainen.
JOO.
Vierailija kirjoitti:
Hänellä on toinen nainen.
JOO.
Vierailija kirjoitti:
Hänellä on toinen nainen.
JOO
Taitaa olla joku englismi, eli jenkit käyttävät ilmaisua my five cents eli ikään kuin heittävät keskusteluun oman mielipiteensä samalla tavalla kuin yhteismaksuun/vetoon tms. voitaisiin heittää viiden sentin kolikko.
Suomenkielinen vastaava ehkä voisi olla jotain heitän korteni kekoon ja itse asiassa sehän on. kuten monet suomalaiset sanonnat, aivan älyttömän kuvaava.
Meikäpulla tuli kyllä aivan samalla tavalla kuin varmaan kaikkien muidenkin tämän keskustelun helmet, ajatustenvaihdon tiimellyksessä. En ole ennen käyttänyt, mutta nyttemmin varmasti käytän😂
T: MaratonParkuja
Alue: Aihe vapaa
Ihan nyt tästä vierestä, mutta on aika outoa tuo kirjoittajien diagnosointi, joka ilmeisesti perustuu oman miehen menneisyyteen ja edelliseen, selvästi kumminkin aika tavanomaiseen suhteeseen: vässykkä tyyppi on löytänyt itselleen pomottajan. Ja nyt siihen muottiin väännetään kaikkia ja kaikkien suhteita, sanoivatpa itse itsestään mitä hyvänsä.